Huh huh laivalla

Ressu123

Olihan tapaus, tätä vanhana muistella! Laivalla yökerhossa alkuillasta tanssitin ja vähän myöhemmin sanoin, että mennäänkö hyttiin pussailemaan. Nainen oli melkein heti valmis. Mentiin hänen hyttiinsä ja pussailtiin jo matkalla. Kun päästiin hyttiin niin siellä olikin jo kaksi naista hieman maistissa. Eivät tulleet tanssimaan, kun oli toisella niin paha rakko kantapäässä ettei kenkää kestänyt. Oma tuonti oli hieman pyöreä ja vaalea, yksi oli pienempi ja aika tumma ja yksi jolla oli rakko jalassa, oli ihan tavallinen.

Tämä oma saaliini sanoi, että tässä olisi tytöille siisti ja panovalmiiksi lämmitetty! Kävivät kiinni kuin sika limppuun. Onneksi ei paita revennyt. Kaikilta sain ja kaikille annoin, mutta ekalla kierroksella se tavallinen jäi ilman. Pientä kun työnsi, niin vaalea laittoi takapuolesta tahtia. Aika pian tuli eka lasti. Sitten alettiin pelata aikaa ja keksiä kaikenlaista. Kerrottiin omia fantasioita. Korttiakin hetki pelattiin. Alkoivat tytöt käydä tosi kuumina ja ihan vähän toisiaankin koskettelivat. Paras oli kun kaikki olivat pöydän reunalla rinnakkain ja pyysivät työntämään viisi kertaa ja vaihto ja katsoivat keneen päättyy. Pienin sai taas päävoiton. Se viisi tahtoi ylittyä joka kerta.

Yöllä nukuin yläpetillä oman kanssa, kaikki nukkuivat melkein heti. Pian heräsinkun se tavallinen alapetillä käytti sormiansa. Menin sinne pussailemaan ja muiden nukkuessa tehtiin temput hitaasti ja perinteisesti. Oli kuuma ja märkä pussailija. Puri huulen rikki kun päällä kiemurrellen sai orgasmin.

Aamulla vielä yhdessä suihkuun yritettiin, mutta ei mahduttu kuin kaksi kerrallaan. Kaikkien selän pesin ja sitten vielä itseni. Yhtä sen verran otin takaapäin sitä alkuperäistä saalista pienessä suihkukopissa, että jotain vielä ruiskahti, mutta ei kunnon lastia, vähän jäi seisokki päälle. Väsytti molempia. Kun sitten kuivailin ja annoin tyttöjen katsella kun aamupalalle olin lähdössä, niin repivät vielä housuja alas ja kaksi otti suuhun pöytää vasten. Silloin jo tuli session viides lasti sen vaalean suuhun. Ja vielä nieli kaiken! Se tavallinen vaan meikkaili itseään kotikuntoon. Sillä oli muuten tosi hienosti ajeltu karvoitus, muilla oli ihan normi pehko.

Terkkuja!

9

13801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Titus30

      1 3 on monen fantasia ja unelma. Monesti nuoret tytöt fantasioivat mutta eivät saa mitään aikaiseksi, tästä on kokemusta. Parhaat kyydit löytää ja saa n. 30 v (25-35) ikäryhmästä vai oliko nämä neidot jotain muuta? Meillä on ollut pitkään viritystä nelin tai viisin (jopa enemmänkin) pelin aikaansaamiseksi mutta ei ole vielä tärpännyt.
      Täytyy vissiin lähteä laivalle... Oliko Baltic Prinsess?

      • Ressu123

        Koko homma oli lähtenyt, kun yhdessä olivat viiniä maistelleet. Yksi oli luvannut hakea seuraa, kun muut eivät (kantapää ja laivalla olleet tutut) halunneet lähteä huvittelemaan. Seuran hakijalla, sillä vaalealla oli kokemusta jostain kimpasta ennestään. Suosi kimppaa, jossa on vain yksi mies, kun ajatteli, että useampi mies -kuvio ei toimi. Ehkä kokemuksesta.

        Fantasioista puhuttiin ja ryhmä jollakin tavalla oli kaikilla eräänä. Toivottavasti sen tumman tapaan vielä ja autan fantasiassa, se oli hyvä.

        Selvästi yli 30 olivat kaikki. Eivät muuten tainneet tuntea toisiaan kovin hyvin. Olivat jotain porukkaa ilmeisesti. Ehkä lukevat tätä, ainakin yksi kertoi tästä palstasta. Tietää, että kumppaninsakin lukee, vai lukevatko yhdessä, jäi epäselväksi...

        Baltic, no en viitsi kertoa tarkempaa paikkaa, mutta meri oli kyllä oikein.


    • Ressu123

      Tämä minut tanssilavalta bongannut otti yhteyttä. Oli jostakin selvittänyt nimen ja kun se on vähän epätavallinen, oli helppo saada kiinni. Olivatkin ne naiset 40! ja varattuja. Taitaa tämä olla jonkinlainen tilanteiden järjestäjä? Ei oikein iske, on hieman ronski. Mutta taidanpa olla laivalla taas parin viikon kuluttua!

      • Hoppuheppu

        Koska minun ex avokki oli yksi heistä. Kerrohan tarkka ajankohta ja laiva niin saan varmistuksen epäilyyni.


      • vastaisi naiselle myöntävästi tai kieltävästi. Ainoastaan ääliö jättää vastaamatta kokonaan.
        Tai sitten tarina on satua.


      • Ressu123
        sa-ka kirjoitti:

        vastaisi naiselle myöntävästi tai kieltävästi. Ainoastaan ääliö jättää vastaamatta kokonaan.
        Tai sitten tarina on satua.

        En lue tätä läheskään päivittäin. Mutta puhelimessa on tullut oltua viime päivinä. Tuskin oli kenenkään avokki, taisivat kumpikin hytissä odotellut olla vielä enemmän ja se blondi on vapailla vesillä. Porukka on eri tällä kerralla. Tämä blondi on järjestämässä jollekin nelikymppis-yllätystä. Kuulemma tykkää itsekin seksistä niin kovasti ettei ota "järjestelypalkkioita". Oli niin hauska suunnitelma että ei kun laiva keinumaan! Laiva on yksi niitä tunnettua Hesasta lähteviä Itämeren "porauslauttoja".


    • Ressu123

      Kuulemma tämä toinen pari ei olekaan pari, mutta pitää näytellä että uskoo niiden olevan... Ja me sen blondin kanssa avopari. Ei olekaan 2 2 kokemusta ennen. Hiukka hermostuttaa...

      • Ressu123

        Taisipa olla kamera piilossa ja vähän käsilläkin näissä jutuissa. Tajusin vasta kun... Toivottavasti tuli hyvää tavaraa. Varoituksen sana vaan jos ei halua sellaiseen...


    • Ressu123

      Seikkailut jatkuisivat ensi viikonloppuna (lähtö lauantaina), mutta olen sairastuvalla, meni nimittäin urheillessa luu poikki. Jollakin voi käydä tuuri, jos ei pelkää filmatuksi tulemista! Tuo sama tytsy on järjestänyt jo 3 reissua! Viimeisin oli urheilullinen n.50 pariskunta, mutta vauhtia piisasi. Tai voi niitä olla enemmänkin, mutta sopivan tilaisuuden tullessa soittelee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      106
      3014
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1874
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      394
      1723
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1631
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1287
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe