Hei. Onkos täällä ketään sellaista, joka olisi velkaantunut ollessaan ihan kotosalla?
Minä olin kolmen lapsen kanssa kotona, ja alkoi houkuttaa kulutusluotot ja muut typerät lainat, kun sitä tarjottiin joka tuutista...
Nyt olen velkaantunut ja pahasti, ja olen täysin salannut asiani. Takana on perintätoimistojen kanssa maksusopimukset, joista en selvinnyt, haastemiehen kiikuttamat tiedoksiannot ja lopulta nyt ulosotto.
Veronpalautus menee ulosottoon tänä vuonna.
Miten ihminen voi typeryyttään, joutua tälläiseen tilanteeseen..Olin vielä viime vuonna `normaali` kansalainen. Nyt olen masentunut, luottotiedoton ja täysin voimaton näille asioille.
Miten ikinä selviän eteenpäin, koska miehellenikään en ole kertonut ahdingostani.?
Yksin velkojen kanssa
98
9267
Vastaukset
- VEE123
Nyt vaan rohkeutta kertomaan miehellesi tai jollekin läheiselle joka on luottamuksen arvoinen helpottaa kummasti taakkaasi toivottavasti.Näitähän om varmaan tuhansia jotka yksin uupuvat velkataakan alle pilkka mitäs otit ei auta,vaan katse tulevaan ja tästä selvitään tavalla tai toisella auttaa kummasti.
- zxcvbnmmmmmmmmmmmm,.
Joo, lopeta salaaminen, kerro ongelmistasi avoimesti. Eivät ne tee sinusta huonompaa ihmistä.
Sattuuhan tätä muillekin eikä ole kukaan toistansa parempi. Tsemiä! - voi jee
Olet ilkeä ihminen. Kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa. Ja jotkut haluavat auttaa esim. omia lapsiaan kun nämä muuttavat omaa asuntoon. On itsellänikin maksettavaa, mutta homma hanskassa.Ja vakituinen työ, onneksi. Toivottavasti terveys säilyy jatkossakin. Miettimisen aihetta sulle....
- hipja heippa
Ja mikä ihme teitä vaivaa. Ihme kommentti.
Parisuhteen täytyisi perustua jonkinsortin luottamukseen. Et asia varovaisesti esiin. Ja keskustelemaan asioista yhdessä. Ihmisillä on pahempiakin ongelmia elämässään, kuin raha. Joka ei tee onnelliseksi. Lasten kanssa vietetty aikahan on visa mainoksenkin mielestä korvaamatonta. Elä siis sen mukaan. - voi jee
hipja heippa kirjoitti:
Ja mikä ihme teitä vaivaa. Ihme kommentti.
Parisuhteen täytyisi perustua jonkinsortin luottamukseen. Et asia varovaisesti esiin. Ja keskustelemaan asioista yhdessä. Ihmisillä on pahempiakin ongelmia elämässään, kuin raha. Joka ei tee onnelliseksi. Lasten kanssa vietetty aikahan on visa mainoksenkin mielestä korvaamatonta. Elä siis sen mukaan.Pieni väärinkäsitys...en vastannut kirjottajalle vaan viestiin joka on näköjään poistettu jo. Tiedän mitä on penninvenytys ja ulosotossa olevat maksut. Toivon että ahdingossa oleva kotiäiti uskaltaisi kertoa miehelleen ja selvittäisivät velat yhdessä. Itse sain pankkilainaa jota nyt maksan pois.
- ph
Minä kans otin käyttöluottolainaa ja on pankin laina myös, itsekin mietin miten saan aina kaikki maksettua. Ihmeen kaupalla olen saanut maksettua ja pidettyä luottotiedot kunnossa. Ennen salasin tämän asian, kun rupesin seurusteleen, mietin kerronko tilanteesta ja päätin olla rohkea kerroin. Nyt asumme avoliitossa ja yritämme yhdessä maksella näitä pois. Helppoa se ei ole, mutta suosittelen, että kerrot, putoaa yksi taakka vähemmäksi harteiltasi. Tsemppiä sinulle, asioilla on tapana järjestyä!
- YKSI MONESTA
HEI YMMÄRRÄN SINUA TÄYSIN ITESE TAISTELEN SAMOJEN ASIOIDEN KANSSA JA TODELLA OLEN EPÄTOIVOINEN.PANKKI PERÄSSÄ JA MUUT YHTIÖIT PIKAVIPEISTÄ PUHUMATTAKAAN.ASIOISTA EI VOI PUHUA KUIN MUUTAMAN LÄHEISEN KANSSA.ASUNTOKIN MYYNNISSÄ MUTTEI TEE KAUPPAA,JOTEN MELKOISESSA SUOSSA OLLAAN MYÖS TÄÄLLÄ.ITSETUHOAJATUKSET SEURAA PÄIVITTÄIN MUKANA VIELÄKÖHÄN JOULUAATON NÄKEE?
- honttara
älä vaivu itsetuhoisiin ajatuksiin. hae apua ulkopuolisilta tahoilta.. rahan vuoksi ei kannata tuhlata koko elämää..
- Kortiton
Ei se elämä siihen kaadu, vaikka ensin siltä tuntuikin. Olen niitä aikuisia, (tai pitäisi olla), jotka syntyivät ja saivat kaikki hienot luottokortit; American Express, Diners Club, Visa Premiere jne. Loppujen lopuksi paikkasin aina uudella luotolla vanhaa ja hetken pystyi hengittämään. Mieheni kai jotenkin tiesi tilanteen ja toisinaan auttoi, mutta ollessani tyttömme kanssa matkalla hän muuttikin sillä aikaa pois mitään sanomatta.
Kantoi vielä aamuyöstä matkalaukut ylös ja sitten lähti hakemaan jotain eikä tullutkaan sisälle. Jokin kello varoitti kyllä so automatkalla kun ei sanaakaan, mutta kun se ei ollut mitään uutta. Tyttömme oli vielä oikein murheenkryyni siihen aikaan. Hetken aikaa asioita ajateltuani ymmärsin, etten selviä laskuista mitenkään yksin.
Tilasin ajan velkaneuvojalle. Sitä ennen tein sopimuksia perijöiden kanssa ja mitään ei päässyt ulosottoon. Siellä sitten saneeraajan kanssa edettiin n. vuosi eteenpäin. Tuli vaihe, jolloin en sitten saanut enää maksaa kenellekkään, muuten olisin suosinut jotain velkojaa. Toisaalta kävi hyvin, sillä pääsin heti ensimmäisellä kerralla saneeraukseen ja olen loppujen lopuksi oppinut elämään vähälläkin. Heikkouteni ovat olleet kosmetiikka ja matkustelu. Toisaalta, jos tingin jostain muusta, voin päästä matkallekkin.
Se, että joutuisi salaamaan asian puolisolta, siinä menee hermot ja lähtee vielä mieskin. Ensi sijassa kehottaisin kyllä kertomaan puolisolle, kävi miten kävi! Kohta olen lusinut 3v saneerausta, joten aika kyllä menee nopeasti. Alkuun oli vaikeaa kun joutui kaupassa laskemaan mitä ostaa, että rahat riittää. Tyttöni opetti tekemään viikkobudjetin, josta on ollut apua. Tämä viikko mennään taas pienellä budjetilla, mutta syöty on.
Eikä se joulukaan ole sen kummempi päivä kuin muutkaan päivät. Tunnelmaa saa vaikka joululauluilla. - Alkolainen
Hei!
Koeta jaksaa. Elämässä voisi oikeasti olla pahempiakin asioita, en tosin väheksy vaikeuksiasi. Sopimalla asioista selviää ja omista virheistä usein oppii, muttei aina (nimimerkki "Kokemusta on") Mutta koeta jaksaa ja mene hyvä ihminen juttelemaan esim terveyskeskukseen. Apua löytyy tukemiseen
Alkolainen - TheldranM36
Kortiton kirjoitti:
Ei se elämä siihen kaadu, vaikka ensin siltä tuntuikin. Olen niitä aikuisia, (tai pitäisi olla), jotka syntyivät ja saivat kaikki hienot luottokortit; American Express, Diners Club, Visa Premiere jne. Loppujen lopuksi paikkasin aina uudella luotolla vanhaa ja hetken pystyi hengittämään. Mieheni kai jotenkin tiesi tilanteen ja toisinaan auttoi, mutta ollessani tyttömme kanssa matkalla hän muuttikin sillä aikaa pois mitään sanomatta.
Kantoi vielä aamuyöstä matkalaukut ylös ja sitten lähti hakemaan jotain eikä tullutkaan sisälle. Jokin kello varoitti kyllä so automatkalla kun ei sanaakaan, mutta kun se ei ollut mitään uutta. Tyttömme oli vielä oikein murheenkryyni siihen aikaan. Hetken aikaa asioita ajateltuani ymmärsin, etten selviä laskuista mitenkään yksin.
Tilasin ajan velkaneuvojalle. Sitä ennen tein sopimuksia perijöiden kanssa ja mitään ei päässyt ulosottoon. Siellä sitten saneeraajan kanssa edettiin n. vuosi eteenpäin. Tuli vaihe, jolloin en sitten saanut enää maksaa kenellekkään, muuten olisin suosinut jotain velkojaa. Toisaalta kävi hyvin, sillä pääsin heti ensimmäisellä kerralla saneeraukseen ja olen loppujen lopuksi oppinut elämään vähälläkin. Heikkouteni ovat olleet kosmetiikka ja matkustelu. Toisaalta, jos tingin jostain muusta, voin päästä matkallekkin.
Se, että joutuisi salaamaan asian puolisolta, siinä menee hermot ja lähtee vielä mieskin. Ensi sijassa kehottaisin kyllä kertomaan puolisolle, kävi miten kävi! Kohta olen lusinut 3v saneerausta, joten aika kyllä menee nopeasti. Alkuun oli vaikeaa kun joutui kaupassa laskemaan mitä ostaa, että rahat riittää. Tyttöni opetti tekemään viikkobudjetin, josta on ollut apua. Tämä viikko mennään taas pienellä budjetilla, mutta syöty on.
Eikä se joulukaan ole sen kummempi päivä kuin muutkaan päivät. Tunnelmaa saa vaikka joululauluilla....kauhulla luen noita "puolisoni ei tiedä mitään" -viestejä ja on pakko sanoa että miehesi teki oikein lähtiessään tuollaisesta suhteesta. Jos ollaan suhteessa niin rahat on pääosin yhteisiä, ja siihen kyllä kuuluu myös aikaisempi historia. Jos on korviaan myöten veloissa niin kyllä niistä pitää kertoa ennen kuin ollaan oikein tosissaan yhteiselämää aloittamassa. Sen verran olen kuitenkin oppinut että varmaankin seuraavassa vakavassa suhteessani pidän omat tuloni omalla tililläni ja puolisoni tekee samoin, yhteiset menot maksetaan toki yhdessä...
- ihan heti
kuntasi velkaneuvojalle.Se helpottaa kummasti kun saa keskustella asian ymmärtävän kanssa.Saat ajan ,pääsette selvittämään tilannetta.Sieltä saa ainakin rohkaisua ja vinkkejä ,miten paras toimia. Pää pystyyn ja älkää kukaan välittäkö ivailevista viesteistä,vaan nenä pystyyn.Ei luottotietojen meno maailmaa kaada,on tärkeämpiäkin asioita elämässä vaikka tällä hetkellä sinusta siltä tuntuukin. Onnea jatkossa!
- kyllä sanoa,
Kortiton kirjoitti:
Ei se elämä siihen kaadu, vaikka ensin siltä tuntuikin. Olen niitä aikuisia, (tai pitäisi olla), jotka syntyivät ja saivat kaikki hienot luottokortit; American Express, Diners Club, Visa Premiere jne. Loppujen lopuksi paikkasin aina uudella luotolla vanhaa ja hetken pystyi hengittämään. Mieheni kai jotenkin tiesi tilanteen ja toisinaan auttoi, mutta ollessani tyttömme kanssa matkalla hän muuttikin sillä aikaa pois mitään sanomatta.
Kantoi vielä aamuyöstä matkalaukut ylös ja sitten lähti hakemaan jotain eikä tullutkaan sisälle. Jokin kello varoitti kyllä so automatkalla kun ei sanaakaan, mutta kun se ei ollut mitään uutta. Tyttömme oli vielä oikein murheenkryyni siihen aikaan. Hetken aikaa asioita ajateltuani ymmärsin, etten selviä laskuista mitenkään yksin.
Tilasin ajan velkaneuvojalle. Sitä ennen tein sopimuksia perijöiden kanssa ja mitään ei päässyt ulosottoon. Siellä sitten saneeraajan kanssa edettiin n. vuosi eteenpäin. Tuli vaihe, jolloin en sitten saanut enää maksaa kenellekkään, muuten olisin suosinut jotain velkojaa. Toisaalta kävi hyvin, sillä pääsin heti ensimmäisellä kerralla saneeraukseen ja olen loppujen lopuksi oppinut elämään vähälläkin. Heikkouteni ovat olleet kosmetiikka ja matkustelu. Toisaalta, jos tingin jostain muusta, voin päästä matkallekkin.
Se, että joutuisi salaamaan asian puolisolta, siinä menee hermot ja lähtee vielä mieskin. Ensi sijassa kehottaisin kyllä kertomaan puolisolle, kävi miten kävi! Kohta olen lusinut 3v saneerausta, joten aika kyllä menee nopeasti. Alkuun oli vaikeaa kun joutui kaupassa laskemaan mitä ostaa, että rahat riittää. Tyttöni opetti tekemään viikkobudjetin, josta on ollut apua. Tämä viikko mennään taas pienellä budjetilla, mutta syöty on.
Eikä se joulukaan ole sen kummempi päivä kuin muutkaan päivät. Tunnelmaa saa vaikka joululauluilla.että jos on maksuvaikeuksia niin silloin ei pitäisi kauheasti olla halua matkusteluun.
Ehkä miehesi kypsyi juuri siihen, ettet edes yritä? Miksi toinen koittaisi pitää talouden kunnossa jos asian tilaan syyllinen ei yritä?
Itsekin olen lähtenyt avioliitosta kun mies alkoi pelaamaan liiaksi. Koneisiin meni ihan kaikki, jollen pitänyt puoliani. Kuvioihin tuli myös epärehellisyys, jota en pystynyt sulattamaan. Valehteli minulle esim. jonkun hinnan korkeammaksi että sai vedettyä välistä pelirahaa. Meillä oli silloin 2 pientä lasta ja mies pelasi ruokarahat ihan surutta jos pääsi yksin kauppaan.
Uskoisin, että teilläkin mies kypsyi siihen kannattelijan osaan. - ulosotto on ystävä:)
ei kannata noihin itsetuho hommiin kyllä lähteä...itsellä ollut samanlainen juttu,takana päin jo mutta ei siinä auta kun nostaa kissa pöydälle ja tekemään asian eteen jotain. VELKANEUVONTAAN!! auttavat siellä ja laskevat vaikka uuden lainan niin että pärjäät.. älkää ihmiset vaipuko synkkyyteen raha-asioiden takia,ne järjestyy kyllä kun ette ota kovasti taas sitä helppoa lainaa lisää..
- Velkaa on
on aina henkilö kohtainen veto. Ei ne sitä itsestään kenenkään nimiin laita. Kyllä se aina lähtee ihmisestä itsestään ja ihmisen harkinta kyvystä.
Mutta kaikesta selviää jotenkin. Nyt menet velkojien puheille ja neuvottelet ratkaisua. Kyllä aina johonkin sopuun pääsee. Yksi vaihtoehto on ottaa lainaa ja yhdistää ainakin osa lainoista. Tietenkin luottotiedot vaikuttaa asiaan.
Itse aikoani maksoin takaus velkoja velkasaneerauksen kautta. 5 vuotta ja kaikki alkoi puhtaalta pöydältä.
Kokeilkaa vuokrata asuntoanne, jos ei ole vielä menyt kaupan.
Itse tuoho jutut on luusereiden hommaa. Taistelkaa perskele ja kovaa. Ei se ianakaan huononna asiaa.
- honttara
minä yhdyn kans muihin vastanneisiin. yksin et jaksa taakkaasi kantaa sisälläsi. kerro rohkeasti läheisellesi ongelmistasi, älä menetä mielenterveyttäsi ongelmien salailun vuoksi.. ole rehellinen miehellesi.. mitä pitempään salaat asiaa, sen pahemman reaktion se aiheuttaa.. uskalla myöntää olevasi heikko, me kaikki olemme. kukaan ei ole toistaan parempi. kukaan ei voi sinua tuomita tapahtuneen vuoksi.. raha on vain rahaa.. ulosotto ja luottotietojen menetys on asioita joiden kanssa pärjää kun päättää pärjätä. et ole menettänyt kasvojasi: sukulaisilta ja ystäviltä löytyy ymmärrystä ja myötätuntoa jos he oikeasti välittävät..
ja tärkeää olisi myös että hakisit ammattiapua masennukseesi.. voit tehdä sen myös anonyymisti soittamalla auttavaan puhelimeen..
älä missään nimessä lyhisty taakkasi alle, vaan tee iso päätös ja jaa painolasti- ei enää niin köyhä.
Hohhoijaa. Tuntuu jo niin kaukaiselta ajatukselta että olisi vuosia vielä maksettavaa. Aika rientää yllättävän nopeasti.
Kesäkuussa on "paskat" maksettu.
Olen maksanut niitä varmuudella voin sanoa perse hiessä kohta 10 vuotta.
Missään nimessä en suosittele velkajärjestelyä koska, itse en siihen päässyt.
Syynä maksuvaran puute?
Kuitenkin samaan aikaan olin töissä kunnallisella sektorilla. Tosin, pienellä palkalla kuten kunnantöissä yleensä.
Sehän tarkoittaa sopimusta 5 vuodeksi jossa käytännössä kaikki olemassa oleva raha sidotaan maksuihin, mikäli sitä on?
Toisaalta en osaa sanoa mikä on se marginaali paljonko sitä palkkaa täytyisi saada päästäkseen kyseiseen haistapaskan diiliin.
Toinen ja viimeisin vaihtoehto on maksaa vuosikymmenen verran voutia ja odottaa laskujen vanhenemista.
Siinä ajassa käyttäytyminen rahaan ja rahalla varmasti muuttuu ja sen arvon ymmärtää uudestaan.
36 prosenttia ulosmittarille tekee terää. Siinä ei velkaa tehdä eikä henkseleitä paukutella. Kuitenkin takaan, kun tämä on hoidettu, otan velaksi etelän-matkan ja vedän kunnon kännin.
Lohtuna sanoisin että, se on kuin elinkautinen. Suomessa tämä vain kestää 10-15 vuotta velkojista riippuen.
Lottovoitto tai suunnaton lahjoitus pelastaisi nopeasti mutta, täällä suomenkamaralla kaikki on niin köyhiä että siihen ei kannata tuudittautua.
Voimia, sinnikkyyttä, pitkää pinnaa ja niinpäinpois.
Ps. Parisuhde meni ja toinenkin tässä köyhyyden lieveilmiönä.
Pss. Älä aukaise ranteita, sillä muuten ne rotat ovat voittaneet.
Itse velkaannuin n.6v. sitten, ja tuntui kuin seinä olisi edessä. Ulosoton kautta våhitellen velka alkoi pienentyä, aluksi tuntui, että tästä ei tule mitään, mutta vähitellen alkoi tuntua. että kyllä se tästä. 3v. meni kun veronpalautuksista meni viimeinen erä. Näin on, pitää vain antaa aikaa itselleen, eikä jatkuvasti pidä kieriskellä itsesäälissä. Kertominen ei ole helppoa, mutta jos on hyvä suhde se kestää kyllå tämän.
- iineskin
http://www.kuluttajaliitto.fi/?1376_m=1413&s=677
kannattaa soittaa 0800 9 8009 se on maksuton valtakunnallinen velkalinja päivystää arkisin klo 10-14
itse olen samassa tilanteessa kuin sinä. omaa typeryyttäni ottanut lainaa monia kymmeniä tuhansia ja takaisin maksu ei onnistunutkaan. nyt ulos otossa. Seuraavat kolmekymmentä vuotta maksan velkoja takaisin. Puhuminen auttaa asiaan, jos et pysty miehellesi vielä puhumaan asiasta, vaikka suosittelen että keräisit rohkeutta ja puhuisit hänelle, niin puhu jollekein muulle. Pääasia on ettet jää hautomaan asiaa pääsi sisään. Itse kävin läpi häpeän tunteen kun jouduin asiasta läheisilleni kertomaan, mutta joskus on helpompi puhua ihmiselle jota et tunne, siis ammattiauttajalle. Sillä kannattaa soittaa velkalinjalle, he osaavat kuunnella ja auttaakin.
Älä menetä toivoasi, kyllä elämä kantaa. Paljon voimia sinulle, kyllä me tästä vielä selvitään.- *moms*
Samassa veneessä ollaan mies ei tiedä veloista mitään ja velkaannun koko akan lisää koska hän laskee minun tuloni yhteiseen talouteemme ja minä taiteilen yrittäen maksaa yhteisiä laskuja ja näitä omia paskoja.
Mieheni ei ole suomalainen joten sekin pahentaa tilannetta en uskalla olla rehellinen.
Jotenkin selviäisin tästä jos olisin yksin sillä pystyisin säästämään paljon kuluissa, mutta jotenkin tuntuu että kävelen järveen joka ei ole vielä jäässä, ei tätä jaksa salailu vie voimat ja niin se siittä.
- muumyy
Velkaneuvojalle, tekevät laskelmat siellä, puolison tuloja ei oteta huomioon.
- 11vuottaulosotossa
Osaako joku sanoa; että miksi esim. ulosotto kestää 15 vuotta, se on 15 vuoden tuomio aineellisen huonosta käyttämisestä/ottamisesta. Jos ajat rattijuoppona ihmisen kuoliaaksi selviät ehkä 8 vuoden tuomiolla.
Jos raha ei ole niin tärkeä asia, niin miksi se tässä suhteessa on? Miksi joku nuoruuden hairahdus voi vielä puolet elämästä helvettiin? Velkaantunut on yhteiskunnassa pahempi rikollinen kuin murhamies tai lapsen raiskaaja.
Voiko joku viisaampi valaista tätä asiaa minulle tarkemmin, kun en tahdo tätä ymmärtää. - mariannek
11vuottaulosotossa kirjoitti:
Osaako joku sanoa; että miksi esim. ulosotto kestää 15 vuotta, se on 15 vuoden tuomio aineellisen huonosta käyttämisestä/ottamisesta. Jos ajat rattijuoppona ihmisen kuoliaaksi selviät ehkä 8 vuoden tuomiolla.
Jos raha ei ole niin tärkeä asia, niin miksi se tässä suhteessa on? Miksi joku nuoruuden hairahdus voi vielä puolet elämästä helvettiin? Velkaantunut on yhteiskunnassa pahempi rikollinen kuin murhamies tai lapsen raiskaaja.
Voiko joku viisaampi valaista tätä asiaa minulle tarkemmin, kun en tahdo tätä ymmärtää.hoida hommasi äläkä vertaa muihin, ei muihin vertaaminen mitätöi omia tyhmyyksiä
- t.h.l
11vuottaulosotossa kirjoitti:
Osaako joku sanoa; että miksi esim. ulosotto kestää 15 vuotta, se on 15 vuoden tuomio aineellisen huonosta käyttämisestä/ottamisesta. Jos ajat rattijuoppona ihmisen kuoliaaksi selviät ehkä 8 vuoden tuomiolla.
Jos raha ei ole niin tärkeä asia, niin miksi se tässä suhteessa on? Miksi joku nuoruuden hairahdus voi vielä puolet elämästä helvettiin? Velkaantunut on yhteiskunnassa pahempi rikollinen kuin murhamies tai lapsen raiskaaja.
Voiko joku viisaampi valaista tätä asiaa minulle tarkemmin, kun en tahdo tätä ymmärtää.Itse kummastelen samaa asiaa mitä itsekin. Syy löytyy suomen kieroutuneesta politiikasta, laista ja siitä keitä kansaedustajia me hallitukseen haluamme päättämään laista, budjetoinneistä ym. jotka koskettavat kansalaisia. Hallitut ja muu elitti pitää suomen kansaa narrina. Suomalaista viilataan linssiin oikein kunnolla säätämällä ensinnäkin laki, joka ei koske kansanedustajia. Rattijoupumuksesta tai muusta ei juurikaan saa mitään, mutta jos on velkaa tms. niin se on jo huonompi juttu. Velottavan velatkin, eli saatavat voi nimittäin ostaa toiselta pois jos sikseen tulee. Esimerkiksi ruuan piti laskea uudistetun arvonlisäverotuksen ansiosta ja laskikin, mutta miten asian on nyt. Nyt on jo nähtävissä, että ruoka on jo noussut ja tulee nousemaan entisiin lukemiin ja enemmänkin. Taisi ruokakauppiailla iskeä LOPUTON AHNEUS!.
Itse ostan tuotteita, jotka ovat edullisia ja tarjouksessa. Seuraan tarkkaan hintakehitystä ja buljetoin menot, jotta rahat riittäisivät muuhun pakolliseen, mutta tämäkään ei auta asiaan. Nälkää näkee ja apua ei saa soskusta, eikä mistään. Luottotiedot meni jo aikaa sitten.
Se on yks ja sama olemmeko taantumassa, lamassa, vaiko lakossa kun mikään ei liiku, eikä toimi Suomessa. Hyvin mahdollista, tämän taantuman aikana voimme nähdä vielä lakon. - h
11vuottaulosotossa kirjoitti:
Osaako joku sanoa; että miksi esim. ulosotto kestää 15 vuotta, se on 15 vuoden tuomio aineellisen huonosta käyttämisestä/ottamisesta. Jos ajat rattijuoppona ihmisen kuoliaaksi selviät ehkä 8 vuoden tuomiolla.
Jos raha ei ole niin tärkeä asia, niin miksi se tässä suhteessa on? Miksi joku nuoruuden hairahdus voi vielä puolet elämästä helvettiin? Velkaantunut on yhteiskunnassa pahempi rikollinen kuin murhamies tai lapsen raiskaaja.
Voiko joku viisaampi valaista tätä asiaa minulle tarkemmin, kun en tahdo tätä ymmärtää.Kaikki jotka vankilaan joutuu maksaa yhteiskunnalle vuosittain ison summan. Jos sattuu velkaantunut jonkun huipputyöpaikan /lottovoiton saamaan voi kotouttaa rahaa valtiolle... Tosin kukaan ei tee normitöitä tänä aikana koska kaikki on -0
- Syletyttää
11vuottaulosotossa kirjoitti:
Osaako joku sanoa; että miksi esim. ulosotto kestää 15 vuotta, se on 15 vuoden tuomio aineellisen huonosta käyttämisestä/ottamisesta. Jos ajat rattijuoppona ihmisen kuoliaaksi selviät ehkä 8 vuoden tuomiolla.
Jos raha ei ole niin tärkeä asia, niin miksi se tässä suhteessa on? Miksi joku nuoruuden hairahdus voi vielä puolet elämästä helvettiin? Velkaantunut on yhteiskunnassa pahempi rikollinen kuin murhamies tai lapsen raiskaaja.
Voiko joku viisaampi valaista tätä asiaa minulle tarkemmin, kun en tahdo tätä ymmärtää.Holhouksen alle tuollaiset joille tulee suurenakin yllätyksenä, että velat on maksettava takaisin. Ja sitten vielä kehdataan esittää jotain viatonta uhria, jota ilkeämielinen yhteiskunta ihan vain epäoikeudenmukaisuuksissaan vainoaa.
- minä konna
KUN EROSIN MULLE JÄI VELKAA ONNEKSI SILLON TULI TÄMÄ LAKI VELKANEUVONTA MINÄHÄN OTIN SINNE HETI YHTEYTTÄ VELKA NEUVOJA PISTI RATTAAT PYÖRIMÄÄN SIINÄ SITTEN MONENLAISTA LIPPUA JA LAPPUA TÄYTELTIIN NIIN PÄÄSIN VELKA SANERAUKSEEN PAREIT LÄHTI RAASTUPAAN SIELTÄ TULI PÄÄTOS VELKASANEERAUS KESTÄÄ VIISI VUOTTA KAIKEN LISÄKSI SAIN KAIKKI ANTEEKSI SE OLI HYVÄ PUOLI ETTÄ TULI NOLLA PÄÄTÖS NYT ELÄMÄ HYMYILEE SITÄ ON KESTÄNYT JONKIN AIKAA VUOSINA
- uoiuouo
Kannattaa ottaa nyt yhteyttä ensin esim. sosiaalitoimistoon ja varata aika ja mahdollisimman nopeasti tietysti. Kertoa avoimesti tilanteesta siellä josko olisi mahdollista saada sosiaalistaluototusta ja toimeentulotukea tai ennaltaehkäisevää toimeentuloa. Pankki on yksi paikka, mutta jos ei ole takaajia ja luottotiedot jo menneet niin tuskin lainaa saa. Itse otimme tuollaisessa tilanteessa pankista lainan ja maksoimme kaikki kerralla pois. Mukavampaa on lyhennellä velkoja yhteen paikkaan. Perintätoimistoista ainakin osa on ymmärtäväisiä ja heidän kanssaan saa sovittua asioista...tässä laman aikaan et ole ainoa, joka on tilanteessa ja joutuu sovittelemaan. Veloista pystyy sopimaan myös netin kautta jos ahdistaa puhua ja soitella jatkuvasti...kuten minua ainakin...helpompaa tuntui joskus olla soittamatta ja jättää sitten postit hakematta, kun taas tiesi mitä siellä on. Velkaneuvonnasta saa myös ohjeita..jonot varmasti nyt pitkät, mutta kannattaa ottaa yhteyttä reippaasti ja muista ettet ole yksin ja mitenkään erilainen, kun olet tuossa tilanteessa.
Miehellesi sinun tulee kyllä kertoa vaikka miten ahdistaa... tuollainen salailu vaikuttaa kaikkeen ja olet ahdistuksesi kanssa ihan yksin. Nyt pitää tukea toinen toistaan ja ymmärtää myös miehen alkureaktio ja varautua siihen..tottakai hän on ällikällä lyöty ja ehkä vihainenkin. Mutta jos suhteenne on muuten vahva, kestää se kyllä tämänkin ja on sitten vielä vahvempi!!
Vanhemmille jos on hyvät välit, kannatta myös puhua, ehkä he voivat jotenkin auttaa, vähänkin on jo hyvä. Veronpalautukset menevät uo:hon nyt, mutta hyvänä puolena on, että vähentävät velkaa,
Paljon jaksamista sinulle ja muille samassa tilanteessa oleville. Me selvisimme ja kyllä tekin selviätte. Pää pystyyn ja kohti uusia nöyryytyksiä!!! - kariitta
HEIP.Et ole yksin tommosen asian kanssa,meitä on monta joutunu syystä tai toisesta,tohon tilanteeseen.Kertoisin sinuna miehellesi ja syytkin siihen.Salailu stressaa vielä lisää.Rehellisyys maan perii,vanha sanonta.
- hämärän tullen
...viestii kaiken sen paljonko toisesta välittää oikeesti, toinenkin syy on, mutta sen voi kaikki päätellä itse.
- tallaajakkk
En ole koskaan lainarahaa ottanut paitsi asuntolaina, mihin te sitä lainaa otatte hölömöt, jos nyt sitten tajuatte että se korkojen kanssa on maksettava takaisin. Ihme porukkaa!! prkl
- astdaggs
"n ole koskaan lainarahaa ottanut paitsi asuntolaina, mihin te sitä lainaa otatte hölömöt, jos nyt sitten tajuatte että se korkojen kanssa on maksettava takaisin. Ihme porukkaa!! prkl"
Jos ei ole muuta asiaa, niin olisitko osallistumatta tähän ketjuun - kusipää! - suu säkkiämyöten
astdaggs kirjoitti:
"n ole koskaan lainarahaa ottanut paitsi asuntolaina, mihin te sitä lainaa otatte hölömöt, jos nyt sitten tajuatte että se korkojen kanssa on maksettava takaisin. Ihme porukkaa!! prkl"
Jos ei ole muuta asiaa, niin olisitko osallistumatta tähän ketjuun - kusipää!Vanha sana pitää paikansa, että suu säkkiä myöten täyteen. Nyt ei kenenkään kannata ottaa velkaa muuhun kuin asuntolainaa. Kusessa ollaan muutoin taatusti. Monella on ulospäin näyttävät Mersut, mäkit yms.mutta ne velat ja pukeutuminen yli varojen. Lopuksi on paskajuttu. Velkasaneraukseen kun joutuu on monta vuotta yhteiskunnan silmätikku, joka "pieraisu" katsotaan pankkitiltäsi mitä rahaa saat ja mistä. Hurstion ruokajono siinä odottaa ja soppalassa käynti. VIELÄ NÄÄ ON ONNEKSI, mutta kuinka kauan???
- tosi asiaa
nyt jos olet niin velkaantunut . muista etet mitään ylimäärstä osta etkä lainaa keltään aina joudut takasin makssamaan .. laske tarkkaan minkä saisit pois kokonaan niistä veloista et voi kuitenkaan kaikkia keralla hoitamaan pysty, tuo kitkuttelu voi mennä vuosia ja susta tuntuu et hermot menee mutta silti se kannattaa järjestelmällisesti ottaa ja maksaa vaikka luotto kerallaan huomaat ennen pitkään et olet saanut maksettua niin paljon velkojasi et jää euroi elämiseenkin ... ( kokenut todella pahan velkakierteen) aina on mahdolisuus jutella velan antajan kanssa maksujen hoito tyylistä vaikka välillä sekin tuntuu turhalta , mä itse aikoinaan en saanut mistään enään mitään ja kaikki oli kirveen alle menossa sain kuitenkin mahdolisuuden yrittää viellä jutelin pankin kanssa ja neuvoteltiin yhdestä köntti sumasta loppujen velkojen kanssa ,, eli pankistta laina noille korkea korkosille lainoille et sain yhden tehtyä monesta piku vipisttä.. KANNATTAA KOKEILLA VAIKKA TUNTUUKKIN ET EI SAISI ON NÄITÄ PANKKEJA JOTKA YMMÄRTÄÄKIN ASIAT.. mut sitten pitää vain hoitaa se laina pois ajallaan eikä ostella mitään ylimäärästä ennenkuin on velat kurissa!! itsekin joudun pankeissa juokseen ennenkuin löyty semmonen joka ymmärsi missä mennään!!!! sempiä ja onnea taivallukselle toivon et asiasi järjestyy parhaimin päin!!!!!
- raha on vain pas....
Kysyn edelliseltä kirjoittajalta että mikä pankki sulle antoi lainaa vanhojen lainojen maksuun ja tarvittiinko silloin takaajia tai omaisuutta lainan vakuudeksi?? Ainakaan Nordea Oyj ei antanut lainaa kulutusluottojen maksuun vaikka oli duunipaikka ja vakuuttakin olisi löytynyt. Pankkineiti/rouva kehotti vain menemään velkaneuvojalle.
- ????
ymmärrät, että jos naimisissa olette niin menee miehesikin palautukset voutille ?
- abcdefg*
Ei aviossakaan mene puolison hyväksi veronpalautukset, jos ei ole rastittanut veroilmoituksessa kohtaa, jossa sallii mahdollisen palautuksen käyttämisen puolison hyväksi.
- kokemusta on....
Puolison tuloista ei mene senttiäkään voutille, jos lainat ja kulutusluotot ovat henkilökohtaisia, eli eivät ole yhteisiä.
- ...
mene aviopuolison veronpalautukset toisen ulosoton maksuun. Mun miehellä menee koko palautus mutta mä saan pitää omani, tietenki.
- TYPERÄKÖ?
olin nuorena typerä tai viisas?oli 80 luvun alku ja pankit lainas rahaa.isot pojat halusi 18 vuotiaita toimitus johtajiksi eli lainaa pankista 100 000 ja itse sai ehkä 5000mk tuhosin luottotietoni ostin velaksi hoppyhall virvelin velaksi ja päätin olla maksamatta,eipä tarvinnut hakea velkaa toimitus johtajana... sitten jotain front sukkia ja muuta typerää.nyt on luottotiedot ja visa mut perhe elämä ja työttömyys kasvattaa velkaa no skarpataan nyt ja pyritään maksaa jotenkin... MUISTAKAA ETTÄ MAKSUSOPIMUKSIA ON PARAS TEHDÄ SILLOIN EI VIE ULOSOTTO VIE KOLMAS OSAA... PYRKIKÄÄ SOPII KOTONA JA MUUALLA
- ............
kokemusta on.... kirjoitti:
Puolison tuloista ei mene senttiäkään voutille, jos lainat ja kulutusluotot ovat henkilökohtaisia, eli eivät ole yhteisiä.
Ei mennyt siis veronpalutuksetkaan...
- Normaali velkainen
Mulla vaimolla on luottokortti ostoksia, eikä mikään loukka enempää kuin se salailu. En kyl oo lähdössä, vaan sanoin et voidaan hoitaa ne yhdessä. Eli salailu on pahinta, paskat rahasta terveys on kuitenkin tärkeintä.
- Kyl sä selviät!
Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin. Et ole yksin tämän velkaantumis ongelman kanssa. Jaksamista kotiäiteelle! =)
- Utelias&epätietonen
Mites se menee kun minulta on vähän vajaa vuoden mennyt palkasta ulosottoa velkojeni takia joita en lopulta enää pystynyt maksamaan. Nyt olen kuitenkin jäämässä työttömäksi, miten käy ulosoton?
- NOH NOH
No ensimmäiseksi olisi kyllä pakko kertoa sille ukolle.Mutta olisi varmaan hyvä jos olisi joku valmis vara suunnitelma. Eli kysy äitiltäs tai äijältä / mieheltä lisäkiinnityksiä ja vaihda normi pankkilainaan.
- Miksu09
Selviät niin, että ensimmäisenä kerrot miehellesi. Parisuhteessa kun ei voi tuonlaisia salaisuuksia olla.
Kerrot hänelle, jos hän ei sinua ymmärrä, niin kuka sitten.
Masentuneisuus taas lähtee sillä, että saat asioitasi järjestykseen ja saa kerrottua jollekulle (miehellesi) asiasta, silloin sinun ei tarvi jakaa kaikkea tuskaa yksin. En tiedä summista, mutta kaikesta selviää.
Mikäli nyt otat itseäsi niskasta kiinni, saat asiat järjestykseen pikkuhiljaa, se vaatii työtä ja kärsivällisyyttä, mutta se palkitaan luottotiedoilla ja uskomattomalla voiton tunteella - selviät siitä.
Voimia ja viisautta sinulle. - saman kokenut
Hei,
Ensinnäkin neuvoisin sinua kertomaan asian reilusti miehellesi. Sinun kannattaisi hakea velkajärjestelyä. Kun luottotiedot ovat menneet kaikkien asioiden hoitaminen todella vaikeaa. Ulosotto on kylmä velallista kohtaan kaikki ylimääräinen ulosmitataan korkojen kanssa. Jotkut kunnat myöntävät sosiaalilainoja asioiden hoitamiseksi. Seurakunnan kautta voi myös hakea avustusta, hakemuksen tekee diakonissa eli häneen on oltava yhteydessä.
Lähde rohkeasti etsimään apua rahahuolissasi, et ole yksin. Kyllä ne asiat jotenkin järjestyvät kun itse on aktiivinen. - sama juttu
sama juttu mulla.olen töissä, mutta palkka ei riitä mitenkään ja ulosottoa vastaan taistelen mnäkin. en ole myöskään kertonut kellekkään. velkaa on ei muuta. pikavippiä ym
- eiolje
pystytte velkaantumaan enemmän kuin pystytte hoitamaan? kai se nyt on edes kiinteässä omaisuudessa? vai onko mennyt taivaantuuliin?
ainoa toivosi taitaa olla miehesi, älä ainakaan salaa asiaa häneltä. joko jättää sut ja olet ihan suossa, tai pystytte yhdessä hoitamaan homman. siinä sitä suhdetta sitten taas punnitaan.
onnee yritykseen nyt toki kuitenkin. - ÄÖ 170
Täällä, teksti oli melkein kuin olisin sen itse kirjoittanut! Paitsi minulla ei ole aviomiestä, oli vain poikaystävä, joka asusteli mun kämpässä kaksi vuotta, eikä osallistunut vuokranmaksuun. Rahaa kuitenkin paloi...poikaystävä kun tykkäsi istua baarissa juomassa omia rahojaan, mutta elääkkin piti. Joten jostain sitä rahaa oli kekattava. Poikaystävä lupasi osallistua maksuihin, mutta kuinka ollakkaan, ei silloin koskaan ollut rahaa!! Olin hyväksikäytetty ja katkera ja niin "korttitalo" kaatui. En olisi uskonut, että tässä iässä 45v. olisin joutunut tähän tilanteeseen, kun en nuorempanakaan!. Olen joutunut riitaan veljieni kanssa, kun yritin yhdelle selvittää tilannettani, minua ei kuunneltu, vaan sain syytöksiä. Olen ollut ahdistunut tilanteesta miltei vuoden, kun en edes veljiltä saanut tukea, mutta sitten päätin, ettei tästä tule mitään, on pakko hakea ulkopuolista apua ja olen saanut jutella puolueettoman ihmisen kanssa, se on auttanut. Tilanne on kuitenkin se, että luottotiedot meni ja ulosotto kaappaa työttömyyspäivärahoista osansa. Joku voi sanoa taas, että oma vika miks läksit...tilanteet ei kuitenkaan ole aina niin mustavalkoisia ja tässä oli pienessä pähkinänkuoressa vasta koko juttu...
- ulkomailta....
ja häivy ulkomaille.
- pokko
älä masennu ,mie olin samassa jamassa muutama vuosi sitten.ole rehellinen niin saat asiat järjestykseen ja elämän energian takaisin.maailmassa houkutellaan kaikenlaisilla pyydyksillä,etkä ole typerä ja ainoa joka on langennut.voimia elämän tiellesi---timppa---
- jone63
mulla on käynyt samalla tavalla,välillä tuntuu et mistään ei tuu mitään,mut kerro ensiksi miehellesi miten on päässy käymään,jos miehesi välittää susta,niin yhdessä etsimään ratkaisua,aina löytyy mahdollisuusksia.mä koitan yksin päästä eteenpäin,ja nyt pikkusen näkyy valoa tunnelin päässä,älä anna periksi,
- omillaan toimeentule
jotka velalla elää. muistakaa että raha ei kasva puussa.
- Kantapää opettaa
olekaan yksin.. Kuinka helpottavaa. Olen peitellyt ja valehdellut velkaantumistani lähes kaksi vuotta. KUKAAN läheisistäni ja ystävistäni ei tiedä, kuinka kohtalokkaan virhearvion tein lainojen ottamisen ja takaisinmaksun suhteen.
Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin maksaa ja selviytyä viisaampana tai luovuttaa. Itseäni helpottaa, niin ironiselta kuin kuulostaakin, se tosiasia, että olen itse tämän aiheuttanut ja vain itseäni voin tästä
syyttää. En silti pidä itseäni tyhmänä tai naivina, tein nyt vain virheen. Nyt arvostan kaikkea sitä vapautta ja nimenomaan velattomuuden tuomaa vapautta, jota tällä hetkellä en omaa.
Vielä teen kaiken, jota haluan ja olen valmis taistelemaan sen eteen! Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa
oleville. - Köyhä ja onnellinen
Mene alivuokralaiseksi halvinpaan loukkoon, mitä löydät. Vastuunotto omasta elämästä ja sitä kautta terveys saa senkin näyttämään viihtyisämmältä kuin jonkun palatsin, johon sinulla ei ole varaa. Myy kaikki rahanarvoinen omaisuutesi, ja kitkuta! Pikkuhiljaa olet maksanut lainasi ja voit alkaa elää vastuuntuntoisen aikuisen elämää ja myös ostaa joskus jotain ylimääräistä, jos haluat. Suomessa ei tarvitse paljon rahaa elääkseen. Esimerkiksi metsässä kävely ja lenkkeily on ilmaista ja terveellistä. Ja kerro miehellesi ja ole valmis hyväksymään, että hän saattaa pettyä salailustasi pahasti ja siitä, että et ole luottanut häneen ja uskaltanut kertoa ja ole valmis hyväksymään myös se, että hän ei välttämättä halua jäädä elättämään sinua, vaan sinun on todella otettava itse vastuu omasta elämästäsi ja valinnoistasi. Oppirahat on maksettava, onneksi elämä on pitkä ja pihistelykin voi olla mieltä avaavaa ja saatat olla siitä kokemuksena myöhemmin jopa kiitollinen. Ota asia, niin että nyt voit oppia jotakin uutta! :)
- SandraBööna
Mekin pariskuntana kuuluimme niihin onnellisiin monien luottokorttien, kulutusluottojen ja vippien ottajiin. Itse salasin ensiksi kaikki mieheltä, hävetti niin. Mutta kuinkas ollakaan, toinen ei nistinyt, huutanut tai moralisoinut. Samassa veneessä oltiin. Ei raha saa mennä onnellisen suhteen edelle! Miehellä oli itsellään 8 luottokorttia, minulla 3. Molemmat määräaikaisissa työsuhteissa, toisella vielä elatusapu maksettavana päälle. Sitten tein velkojien kanssa (perintätoimistojen) kanssa maksusopimuksia, kun sain tietää odottavani lasta. Äly palautui päähän. Sitten vain paiskettiin kovasti töitä jotta saatiin ikinen erä hoidettua. Lopuille korteille ja lainoille emme keksineet muuta ja nostimme pankista yhden isomman lainan ja sillä hoidimme loput. Tai melkein kaikki..Kävi kuitenkin niin, että vieläkin oli laskuja maksettavana esim. asuntolainan korot, itse laina, ruoka, elatusavut ym...Jotenka myytiin asuntomme, ja aloitimme alusta. Rahaa jäi vähän jopa ylikin.
Nyt on kaikki maksettu, lapsi syntynyt ja asumme vuokralla. Löysimme juuri oman asunnon ja ostimme sen. Paljon halvemman, ja ns. rumemman mitä unelmissa olemme haaveilleet, mutta kyllä piti tajuta mihin on rahaa ja mihin ei. Remontoimme asuntoamme pikkuhiljaa ja nautimme ihan tavallisistakin asioista. Ei niitä kaikkia juttuja saa rahalla, ei se uusi käsilaukku, ei uusin kampaus, tai hieno lomamatka. Vaan ihan ne perusjutut.
Eikä elämää saa rahan takia lopettaa. Pitää olla vain todella aktiivinen, eikä luovuttaa! Asiat aina järjestyvät, kun pistää ne järjestykseen!
Voimia
t. Ex-velkaantunut perhe
- jjpa
Itselläni oli sama tilanne, pidin asiaa melkein vuoden salassa mieheltäni. Sitten sain jostain rohkeutta kertoa asiasta hänelle ja loppujen lopuksi hän ottikin asian ihan hyvin! Hän on tukenut minua, eikä ole naljaillut ja jättänyt yksin murehtimaan asiaa. Eihän meillä yhdessäkään ole rahaa maksaa vielä velkojani pois, mutta ainakin minulla on joku joka tukee ja ymmärtää.. Suosittelen sinullekin, että kerro miehellesi! Jos hän sinua rakastaa niin hän ymmärtää varmasti. Tsemppiä!
- Voimia sinulle!
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Itselläni oli melkein samanlainen tilanne paitsi ettei vielä ehtinyt menemään luottotiedot.
Kaikki alkoi luottokortista, sillä tuli ostettua kaikkea "kivaa" ja kun luottoraja tuli täyteen niin korotin sitä. Sitten otin toisen luottokortin ja ostin jälleen kaikkea kivaa ja "tarpeellista". Kuukausilyhennykset olivat jo niissä sen verran isot että kun maksoin korttilaskut ja asuntolainan lyhennyksen niin muuhun elämiseen ei sitten jäänytkään rahaa ja jouduin taas ostamaan luotolla. Tätä kierrettä jatkui jonkun aikaa. Sitten kekkasin että voisin ottaa sen verran ison kulutusluoton että saisin maksettua korttiluotot pois ja tein laskelmia että näin minulle jäisi enemmän rahaa elämiseen. En sitten tiedä kuinka sain laskelmani niin pieleen että lopulta minulla oli taas luottokorttien luottorajat täynnä ja lisäksi sitten vielä tuo kulutusluotto. Ihmeen kaupalla sain aina maksettua kaikki laskut mutta elämiseen ei jäänyt yhtään rahaa, aina kun olin saanut maksettua luottokorttilaskut niin sitten meninkin jo ostamaan ruokaa luottokortilla. Ja lopulta olin siinä tilanteessa etten enään tajunnut ahdinkoani=totuutta ja otin vielä yhden kulutusluoton jolla mukamas saisin elämäni kuntoon. Mutta mutta...
Kukaan ei tiennyt tilanteestani mitään, sain pidettyä kulissit yllä ja kaikki luulivat että minulla menee todella hyvin. Miehelleni en voin/halunnut kertoa koska tiesin ettei hän pystyisi auttamaan minua millään tavoin koska hän itse on velkajärjestelyssä nuoruusajan töppäilyistään. Sitten romahdin täysin, en saanut enään nukuttua öisin ja töistäkään ei tullut mitään. Kun olin kuukauden päivät ja yöt vatvonut asiaani yksikseni uskaltauduin kertomaan tilanteestani vanhemmilleni. Mikä nöyryytys ja häpeä se olikaan! Vanhempani ottivat tilanteen ihmeen hyvin. Kävimme pitkät keskustelut asian tiimoilta ja kävimme kaikki laskuni/velkani läpi. Teimme yhteenvedon tilanteestani ja he ehdottivat että menen pankkiin ottamaan lainan jonka he takaisivat ja jolla maksan kaikki nämä korkeakorkoiset lainat pois. Nyt olen saanut elämäni pikkuhiljaa raiteilleen ja uskon että tämä asia opetti minulle todella paljon.
Sinun kannattaisi puhua jollekin asiasta, se helpottaa ja pudottaa osan taakan hartioiltasi! Yritä saada aika velkaneuvojalle, siellä katsotaan sinun tilanteesi ja yritetään keksiä ratkaisu! Toivon sinulle jaksamista ja toivottavasti saat elämäsi kuntoon tuolta osin!!! - HERÄTYS!
Ei millään pahalla, mutta jos tuo on elämäsi pahin ongelma, olet TODELLA kasvanut pumpulissa. Media antaa monilta tahoilta sellaista kuvaa, että luottotietojen meno on lähes sama kuin itsemurha. Täyttä roskaa ja pelottelua. Ihmiset halutaan pitää vaan ruodussa. Luuletko tosissasi olevasi niin merkityksellinen yksilö, että sinun velkasi painaisivat mitään esim. Suomen valtionvelan rinnalla, jolloin puhutaan niin suurista luvuista ettei tavallinen ihminen niitä voi käsittää. Herää nyt nainen ja ala maksella vaikka satasta paria per kuu niin muutaman vuoden päästä koko pikkujuttu on unholassa. Pahin ongelmasi on oikeastaan pankkien ohjaama ja median taholta tullut AIVOPESU.
- Vastuukunnia
Väkisin tulee mieleen tämän jutun olevan SUOMI 24: n omaa palturia... Mutta jos todellisuutta, niin ketään et voi tilanteestasi syytellä. Vai onko itsestään ja teoistaan vastaaminen vieras asia neidolle?
- asioista selvillä
Niin, ihan ensimmäisenä tuohon muutamien kirjoituksiin et työttömyyspäivärahoista ei ole mitään oikeutta ottaa ulosottoa, mmikäli ei oo joku liiton maksama päiväraha mikä on normaalia kelan maksamaa päivärahaa suurempi. Se raja ulosotossa oli joku vähän alle 700€ pitää jäädä käteen netto. Ja sit toinen juttu, itse olen kans samas tilakntees eli mul on velkaa ja siihen et tuo velka on syntynyt en ole itse voinut vaikuttaa. Soitin sitten ulosottajalle ku aloitin työnteon ja saatiin sopimus aikaiseksi, eli itse en maksa kolmasosaa palkasta ulosottoon vaan vaan muutaman satasen kuukaudessa. Eli sinnekin kannattaa soittaa ja neuvotella asioista. Neuvottelemalla asiat yleensä hoituu. Ja jos on tiukka kuukausi taloudellisesti niin silloin on oikeus saada maksuvapaa kuukausi ja jokainenhan varmaan tietää tän 2 maksuvapaata kuukautta vuodessa. Sen lisäks kaikki terveydelliset menot saa hyväksyttää ulosottajalla vähneeyksenä, soittaa vaan silloin ja kertoo että nyt on näin ja näin paljon tarveydellisiä ym kuluja, itse tämän kerran tein ja sain 2 kuukaudeksi vielä pienemmäks ulosottoni. Nyt minulla siinä mielessä hyvä tilanne et velat on kohta kaikki maksettu jo pois. Ja enpä ole itse koskaan mitään luottokortteja tarvinnut, hyvin olen pärjännyt ilman niitäkin kun en ole koskaan niihin edes tottunu..ja eipä tule palkoa et vois tehdä lisää velkaa. Koskaan en ole myöskään edes yrittänyt maksaa velkojani toisella velalla, järjetöntä!
Lisäksi kunnan velkajärjestelijä voi auttaa myös velka-asioissa, voi saada velkajärjestelyn tai sosiaalisen luoton ym ym..vaihtoehtoja löytyy. :) elä jää yksin velkojen ja ahdistukses kanssa vaan mene keskustelemaan asioista. Ja niinkuin sanoin niin ulosottajia ei myöskään tarvitse pelätä, ihmisiä ne on siinä missä me kaikki muutkin ja sinne kun vaan rohkeasti ottaa yhteyttä ni voi saada hyvät maksusopimukset aikaan. Ei ne pure!
voimia vaan kaikille tämän asian kanssa eläville, ei se helppoa ole mut kyllä niistä veloista aina selviää.
- kuilukas
itellä kans sama asia ku yhtäkkiä tuet evättiin.. Omalla tavalla omaa tyhmyyttä, mutta pakko oli pyytää läheisiltä lainaksi.. Kyllä siltä ylpeydelle teki kovaa.. Pari päivää piti märistä ja nyt sitten toivotaan et saa pitää työpaikan vuoden loppuun ni ehkä se aurinko alkaa paistaa.. Vastoinkäymiset tulee aina kaikki kerralla, itsellä ainakin.. Ollu jo pitempää huonoo mäihäää.. huoh. tsemiä vaa asioiden kaa! Kyllä se elämä siitä, on onneksi olemassa ystäviä ja pitää koittaa ottaa vastoinkäymiset aina kokemuksena.. Kyllähän ne saakeli pistää koville.
- kokemusta on
Joten osituksen yhteydessä miehesi "pääsee" maksumieheksi.
- kts.ed
aloittajalle : sun ainoa ratkaisu tähän on lähteä kadunkulmaan ja laittaa "firma" tuottamaan. mutta varsinkin aamuisin kannattaa olla varovainen liukkaiden kadun kohtien vuoksi ettei "firma" mene nurin. tuotto odotukset nousee kohisten kun ottaa myös tuhkaluukku- osion palvelupalettiin mukaan, ja mähän sen tiedän sillä olenhan ex. tuhannen mulkun-maija - nyk. tusina-tuija.
- Ole leijona tänään
En jaksanut lukea noita toisten vastauksia, joten varmaan moni antoi samansuuntaisia neuvoja kuin minä nyt. Meillä oli vähän samanlainen tilanne perheessä vuosia sitten. Näin, että vaimo ei oikein voinut hyvin, mutta en tiennyt ja tajunnut kiireiltäni syytä hänen alakuloonsa. Viimein tilanne tuli julki, kun luottokorttiyhtiöstä soitettiin minulle. En ole mielestäni hirveän paha ihminen ja minua kyllä loukkasi se, että vaimoni ei uskaltanut kertoa rahavaikeuksista minulle. Kun asia tuli julki, niin vaimo vapautui tuskastaan ja yhdessä hoidimme asian pois päiväjärjestyksestä. Vähän aikaa oli tiukkaa, mutta kyllähän pariskunnalla, jolla on yhteisiä lapsia myös raha-asiat ovat yhteisiä. Jos välität miehestäsi ja kunnioitat häntä, niin kerro hänelle heti, samalla pääset tuskastasi. Tämän tyyppiset asiat eivät parane laittamalla pää pensaaseen vaan menevät huonompaan suuntaan ajan kuluessa.
- ei hyvää päivää
kuin palikoita ihmiset oikein ovat nykyään ?, onko se jotenkin periytyvää että on tyhmä kuin saapas eikä osaa edes laskea 1 1 yhteen ?. jumaliste, jos ihminen tienaa 100€, se ei todellakaan voi syödä enempää kuin sen samaisen 100€ edestä, mieluiten vieläkin vähemmän esim. 80€ edestä niin ei olisi ongelmia eikä tarvisi vinkua tyhjänpäiväisiä ja kysellä tyhmiä. puhumattakaan että kysyy että "pitäisköhän mun nyt kertoa tästä jollekkin ?" toivottavasti näin avuton ja tyhmä porukka kuolee sukupuuttoon, ja mieluiten mahdollisimman nopeasti kitoos . . .
- mieltä
ei hyvää päivää kirjoitti:
kuin palikoita ihmiset oikein ovat nykyään ?, onko se jotenkin periytyvää että on tyhmä kuin saapas eikä osaa edes laskea 1 1 yhteen ?. jumaliste, jos ihminen tienaa 100€, se ei todellakaan voi syödä enempää kuin sen samaisen 100€ edestä, mieluiten vieläkin vähemmän esim. 80€ edestä niin ei olisi ongelmia eikä tarvisi vinkua tyhjänpäiväisiä ja kysellä tyhmiä. puhumattakaan että kysyy että "pitäisköhän mun nyt kertoa tästä jollekkin ?" toivottavasti näin avuton ja tyhmä porukka kuolee sukupuuttoon, ja mieluiten mahdollisimman nopeasti kitoos . . .
kanssasi. Esimerkkinä on oma työkaverini, joka tuntuu aina omien sanojensa mukaan elävän kädestä suuhun ja mieluiten vähän ylikin. Silloinkun palkka rapsahtaa tilille, niin ei huolta huomisesta, mutta viikko/kaksi ennen seuraavaa palkkapäivää ei tilillä ole kuin 20€ ja visa-lasku miinuksilla tappiin asti. Aina vaan jaksan ihmetellä tuollaista "tasapainoista" taloudenhoitoa... Olen kai jotenkin vajakki, kun en älyä elää ihan samalla tavalla eli "täysillä" loppuun asti ;D
- joulukin tulossa
Kerro miehellesi, yhdessä selviätte. Kalliiksi tulee korot kokoajan, perintätomistot velottaa jokapäivältä.
Et selviä yksin. Miehesi rakastaa sinua ja auttaa sinua, tottakai kuulet kunniasi, siedätkin kuulla.
Tsemppiä sinulle, ole rehellinen.
Nimimerkki Joulukin tulossa!!!- PE&%X####KELE !!!!
täällähän oli yksi todella noheva ehdotus : elä pää umpi jäässä ja hassaa kaikki omat, lainatut ja varastetut rahat ja mene sitteen sosiaali toimistoon itkemään niin yhteiskunta pelastaa. no hohhohoijaa !!!.
JUMALAUTT.....!!!!! KELEEN DORKAT !!!!. - Työmiess
PE&%X####KELE !!!! kirjoitti:
täällähän oli yksi todella noheva ehdotus : elä pää umpi jäässä ja hassaa kaikki omat, lainatut ja varastetut rahat ja mene sitteen sosiaali toimistoon itkemään niin yhteiskunta pelastaa. no hohhohoijaa !!!.
JUMALAUTT.....!!!!! KELEEN DORKAT !!!!.Hyvin on suhteessa asiat, kun näin hienosti globaalisti muiden maiden ongelmia eduskuntamme ja hallituksemme tukena maailmaa auttelemme.... Jee, omat jutut ekaksi kuntoon. Mutta yksilöt vastaavat omista edesottamuksistaan. Mitä lainaat, niin AINAKIN sen VÄHINTÄÄN takaisin maksat. Kummastuttaa kun lainaajat eivät tätä tunnu tietävän. Anteeksi. Eihän tietäminen korreloi ymmärtämistä...
- ponnariparta
Työmiess kirjoitti:
Hyvin on suhteessa asiat, kun näin hienosti globaalisti muiden maiden ongelmia eduskuntamme ja hallituksemme tukena maailmaa auttelemme.... Jee, omat jutut ekaksi kuntoon. Mutta yksilöt vastaavat omista edesottamuksistaan. Mitä lainaat, niin AINAKIN sen VÄHINTÄÄN takaisin maksat. Kummastuttaa kun lainaajat eivät tätä tunnu tietävän. Anteeksi. Eihän tietäminen korreloi ymmärtämistä...
Oikeesti jos naiset elää noin...itse olen viimeiset 8 vuotta ollut yh isänä...ollaan rakenettu prätkiä ja autoja...koskaan muutoin ei olla oltu "velkaa" kuin jouduttu käyttään visaa kun tilattu ulkomailta osia...kun kuka hullu enään ruokkiin tätä ahnetta suomi maata...oikeesti kun tällä nuo osat noin 50 prossaa kaliimpia ja osataan tehdä itse nuo korjaukset ja muut...katsokaa suomen yritys pomojen palkkoja niin tiedätte minne rahat menee kun suosii suomalaista...ja velkaantuu ja maksaa niille optioita...eikö tyhmää maksaa liikaa kun pienemälläkin voi saada paljon enemmän...ja voi nauttiakkin...
- kerro tänään
herran jumala sentään,mikset puhu miehellesi,ei se nyt varmaan sinua jätä,jos osaat selittää asiaan jonkun järkeän syyn,hullujahan nuo luotot ovat,niissä on aivan järjettömät korot.olen avovaimoni kanssa ottanut lainoja mutta en koskaan tuollaisia,yhdessä olemme kyllä niistä keskustelleet että pitäisi hoitaa yhdellä lainalla pois,ja niin siinä kävi että kun ne yhdessä hoitaa pois niin on paljon helpompaa,otin joskus ellos lainan ja olin samassa tilanteessa,puhuin yksin kertaisesti vaan asiasta,ja sain kyllä yht ymmärrystä siihen koska olin työtön,mutta olisin tosin selvinnyt ilman luottoakin. lupasin että kerron siitä lähtien aina lainan otoistani ensin hänelle etukäteen,niin eipä tarvitse salailla niitä millään tavalla...ps. kaikilla ihmisillä on lainoja,harvalla on varaa ostaa uusia autoja ja taloja,vaikka niitä näyttää nykyään olevankin joka nurkassa...tuskimpa kaikkia on käteisellä ostettu...
- Anna
Et voi loppuen lopuksi salata asiaa mieheltäsi kuitenkaan, jos sinulla ei nyt ole ongelmaan ratkaisua niin se todennäköisesti vaan pahenee ja tulee ilmi jonain päivänä. Joten nyt nopeasti asia pöydälle jotta voitte sen yhdessä ratkaista. Mitä pidempään salaat sen suuempi todennäköisyys on luottamus parisuhteessa kärsii enemmän ja enemmän. Itse olin se osapuoli jolta vastaavaa asiaa salattiin. Miehelläni oli kulutusluottoja, autoluottoa, verorästejä etc. Raha-asiat olisi kyllä saatu haltuun kun tehtiin yhdessä suunnitelma kuinka ne hoidetaan pois. Mutta luottamus ei sitten koskaan omalta osaltani palautunut niin että parisuhde olisi voinut palata ennalleen. Jos asia olisi tullut ajoissa esille lopputulos olisi varmasti erilainen. Tsemppiä keskusteluun! Alkureaktio voi olla kova mutta sitä pahempi se on mita kauemmin odotat.
- veikko
Surullinen esimerkki nykymenosta. Valitettavan paljon on porukkaa jonka elämää hallitsee uusi länsimainen uskonto nimeltä OSTA. Elämän tarkoitus on ostaa ja ostaa vielä lisää...vaikka velaksi. Ei osata enää nauttia tavallisesta elämästä, arkisista asioista, ellei osta jatkuvasti jotain uutta. Elämä on tyhjää, ellei rahaa pala koko ajan.
Neuvoisin kertomaan pian puolisolle ja toivoa että ymmärtää. Tärkeää itsesi kannalta on kuitenkin katsoa peiliin ja tehdä elämässä täyskäännös. Unohda ostaminen (tietty ruokaa ja välttämättömiä vaatteita tarvitaan aina) Keskity elämään ja olennaiseen...
Tsemppiä - velkaa 20 000
tekstisi on kuin kopio minun elämästäni. Hetken jo luulin että olen itse kirjoittanut sen. Minulla tilanne helpotti sen jälkeen kun luottotiedot meni. Nyt en ainakaan voi enää ottaa lainoja. Kerroin lopulta miehelleni mutta hiukan kierrellen totuutta siitä miksi olin velkoja ottanut. Välillä on tietenkin kurjaa kun tulee tilanteita että luottotiedot olisi hyvä olla tai rahaa tarvitsisi ja palkasta pidätetään suuri osa. Pahinta minulle oli kuitenkin se salailu mieheltä tätä asiaa. Kerää vain rohkeutesi ja kerro miehellesi tästä. Olen verrannut tilannetta peliriippuvuuteen periaatteessa on kyse samasta asiasta itsehillinnästä jne.
- Mies2415251
Olkaa säästäväisempiä. Niin säästyyyte veloilta. Älkää ostako kaikkea turhaa. Ex vaimoni oli kans hirvee tuhlari. Osti kaikkea ja uusia vaatteita ja sitten heitti vahoja vaatteita ja muuta käyttökelpoista tavaraa ROSKIIN. jotka mun mielestä oli ihan hyviä vielä. Miksi niitä vaatteitakin pitää ostaa jatkuvasti. kyllähän niillä vanhoilla menee monta vuotta!
- hshdhhdwduuw
Tuttu juttu toi salaaminen mulle. ite olen polttanut luottotietoni joskus 10v sitten ja luottotiedot on vieläkin hukassa, mut mitäs sitten? ei se elämä siihen lopu!
Salasin ex-avovaimolta noi luottotietoasiat ja vanhoja velkoja ja se oli osa syytä eroon kun en ollut rehellinen, mut neiti ite hoiti asiansa hyvin niin en kehdannut kertoa ja exä ei olisi ikinä voinut uskoa tuota, kun mulla oli aina rahaa käytössä. Olisi kuulemma pitänyt kertoa rehellisesti asiat niin se olisi koettanut kuulemma ymmärtää. Suosittelen rehellisyyttä kumppania kohtaan.
Mulla on vieläkin maksamattomia laskuja jonkun verran mitä en haluaisi ikinä maksaa, mut nyt ei voi minkään ku ne kuitataan pois isäni jättämästä perinnöstä.
Viime vuonna oli joku 15500e maksamattomia laskuja...muutama puhelinlasku jotka on kasvanut isoiksi.
Nykyään olen yrittäjä ja vouti ei vie latin latia minulta tuloista, koska kun rahaa tehdään niin se pitää tehdä oikeilla opeilla. Viikkopalkkani huitelehtii siellä tonnin paikkeilla. Otan kilomertikorvauksina "palkkani" ajan viikos sen verran paljon et siitä kertyy jo satoja euroja tuloja ja sitten kuukausipalkka on alle 600e eli suojaosuus josta ei voi mitään viedä.
Älkää nyt olko itsetuhoisia jonkun velkaongelman takia ja nykyään on tosi yleistä luottotietojen menetys ja mihin luottotietoja enää oikeastaan tarvii kuin lainoihin ja jos vuokraa asuntoa. netit ja puhelinliittymät saa jo nykyään prepaidin eli niihinkään ei luottoja tarvii. ite ku haen asuntoa ilmoitan olevani yrittäjä ja puku päällä ku tepastelen asuntoa kattomaan niin ehkä joka toinen kysyy korkeintaan luottotietoja ja reippaasti ku ilmoittaa, että senkun tarkastatte niin jotkut sanoo ettei rupea niitä tarkastelemaan, kun sen verran pitää luottaa miehen sanaan. joojoo huijaan ketä haluan ja en koe hirveenä haittana luottotietojen puuttumista.
Nykyään kerron suht avoimesti ihmisille, että luotot on mennyt, mutta mielummin vedän yli 4000e tiliä kuukaudessa ja olen luottokelvoton ku et vedän 1700e ja olen luottokelpoinen. autojakin myydään jo maksuhäiriöisille osamaksulla...25-50% on käsiraha.
ÄLKÄÄ TEHKÖ PIKKUJUTUSTA HIRVEETÄ ONGELMAA ITELLENNE JA ITSETUHOISAT AJATUKSET POIS!!
Kertokaa myös kumppanille asiat, koska jos se ei ymmärrä niin silloin ette merkkaa sille paskaakaan ja voitte siirtyä vähän inhimillisemmän ihmisen kanssa jatkamaan elämää joskus. - kokemusta on
Maailma ei kaadu velkoihisi etkä sinäkään. Kun asiat ovat huonosti, niitä pitää hoitaa tehokkaasti.
Varaa velkaneuvojalle aika, he ovat fiksuja ja parhaita terapeutteja. Yllätys, yllätys, myös ulosottomies on ihmisen ystävä.Hänenkin kanssaan kannattaa keskustella yleensä voi sopia kohtuullisista suorituksista. Kun haastemies kiikuttaa tiedoksiantoja, niissä on yleensä valitusosoite. Vaikka velasta ei voikaan valittaa kulujen suuruutta kannattaa moittia.
Perintötoimistojenkin kanssa on neuvotteluvaraa, mutta sovitut lyhennykset on maksettava ajallaan.
Neuvotteluissa on oltava tiukkana ja kerrottava mihin on varaa ettei synny luottamuspulaa. Velkaneuvojat ovat hyviä neuvottelijoita, heitä kannattaa käyttää.
Itselläni on ollut vaikka minkälaista maksettavaa, ei tosin kulutusluottoja. Aikaa meni, mutta nyt olen kuivilla.
Jokainen meistä maksaa oppirahat tavalla tai toisella, et ole huonompi. Olisi helpompaa sinulle, jos voisit kertoa miehellesi, hän varmaan jo aavistaa jotain. Mieti sitä, itse tunnet miehesi parhaiten.
Kun olet saanut maksusuunnitelman valmiiksi, ehkä viimeistään silloin voit kertoa miehellesi. Se olisi reilua.
Voimia sinulle! Kerro heti miehellesi asiasta niin sehän voi vaikka auttaa sua ratkaisemaan ongelmat.
olen 37v mies Helsingistä txt 0449242836
- äiti myös
aiti4@luukku.com
- köyhä mutta velaton
ala tekee kahta duunii etkä kuluta mihinkään kun ruokaan niin kai sitä vuodessa jo homman hoitaa.. riippuu tietysti paljo on velkaa..
niin ja kenota kannattaa. - marraskuu5
Et ole ainut,joka on velkaantunut.Itselläni oli saman kaltainen tilanne.Tuli otettua jos jonkinlaisia joustoluottoja ja niitä sitten kertyi ja lopulta talous meni miinuksen puolelle.Lopulta kerroin miehelleni tilanteesta ja hän oli kauhuissaan että en tuu pärjäämään.No eikun pankkiin keskusteleen asiasta,mutta lainaa en saanut kun on asuntolaina.Olisin tarvinnut noin 20 000€.
Sit mun mies otti lainan ja hän pelasti tilanteen.Eikä kuukausi erä ole kun 200€,noin isolle summalle.
Tosiaan yksin asun vielä toistaseks.
Vielä jonku verran jäi tollasia pieniä luottoja mut veronpalautuksista loput pois.
Ei ihan kerenny mennä luottotiedot ton visa kortin kaa,kun se oli pitkään käyttökiellossa ja lopulta piti kahtia leikattuna palauttaa...et silleen. - S.
1. Salaamalla asiat mieheltäsi osoitat hänelle ettet luota häneen. Kerro miehellesi. Sano että olet valmis tekemään avioehdon (jollei teillä sitä jo ole) jotta sinun velkasi ovat tosiaankin vain sinun velkojasi eivätkä esim. mahdollisen eron yhteydessä kaadu miehesikin niskaan. Tämän pitäisi osoittaa, että sinä kannat vastuun omista teoistasi. Sitten mietitte yhdessä miten tästä tilanteesta parhaiten selviätte.
(
Minulta menee perintömökit sun muut eivätkä riitäkään exäni avioliiton aikana tehtailemiin velkoihin. Toki hänellä ei mitään aikomustkaan ollut niitä itse selvittää, eikä kyse ollut satunnaisesta tuhlailusta tai tyhmyydestä.)
2. Anna itsellesi anteeksi. Kaikki me tehdään virheitä, tavalla tai toisella. - jonnajasmin
hei olen itse samassa tilanteessa...koita uskaltaa avautua asiastasi edes jollekkin .Tsemppiä ja halauksia ja voimia sinulle:)
- jonnajasmin
ja jos haluat jutella kanssa sisaresi kanssa laita postia women10@suomi24.fi
- Alalla työskentelevä
Et ole yksin velkojesi kanssa, vaan samassa tilanteessa on tuhansia suomalaisia.
Koska et selviytynyt perintätoimistojen kanssa tekemisiesi maksusopimusten kanssa,
kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä oman kunnan velkaneuvontaan.
Velkaneuvoja on oikea henkilö miettimään, mikä on paras vaihtoehto juuri Sinulle.
Mahdollisuuksia on monia, esim. Takuusäätiön takaama laina, vapaaehtoinen
velkajärjestely, käräjäoikeuden vahvistama velkajärjestely, velkojen kohtuullistaminen
velkojien kanssa ym. Velkoja on mahdollisuus kohtuullistaa, tietysti siihen vaaditaan
velkojan suostumus, mutta on myös velkojan etu, että velka tulee maksettua.
Velkaneuvontaan on varmasti pitkät jonot, mutta kannattaa varata aika vaikka se olisi
pitkänkin ajan kuluttua, koska velat ei kuitenkaan sillä aikaa häviä. Tsemppiä! - Toverisi-AAA
Ota avoimesti asia esiin. Pyydä miehesi mukaan neuvontaa.
- Vastailee
Kiitos kaikille vastanneille, vastauksia on todella paljon... Rohkaisin mieleni ja kerroin asioista ja mies ymmärsi asian yllättävän hyvin. Minulla ei ole suuresta summasta kysymys, ja sainkin sovittua asioitani kun aloin soittelemaan.
Oli lohduttavaa lukea muidenkin kokemuksia ja hyviä neuvoja tuli paljon.
Kaikille mukavaa joulun odotusta.
- ööööpp
Taitaa olla kommunikaatio vähäistä miehen kanssa, jos et ole asiasta kertonut. Puhu nyt jo ja äkkiä asiasta! Kotonahan oot hoitanu yhteisiä lapsianne, joten luulis et yhdessä myös raha-asioita hoidetaan..Kuinkahan suuresta summasta kyse?
On tuo niin syvältä noiden kulutusluottojen kanssa, että on edes olemassa. Saadaan huonossa jamassa olevat ihmiset entistäkin tiukemmalle!:(
Voi olla, ettei mies oo kovin iloissaan kuullessaan tuollaisesta, mutta loppupeleissä asia varmasti ratkeaa ja tilanne helpottuu. Älä nyt ainakaa ihan heti mee noihin huijauslainoihin pistämään näppejäs!!! - Kohtuu menoilla onni
Entinen vaimoni oli myös varsin innokas ostelija, makseli myös "ystävilleen" kun nämä läksivät mukaan kauppakierrokselle. Rahamme olivat aina lopussa vaikka kuuluin kohtalaista palkkaa nauttiviin ja vaimokin oli töissä. Jossain vaiheessa mulle tuli mitta täyteen sekä rahan käyttöä ja asennoitumista. Vikahan oli aina minussa, kun tienasin liian vähän vaikka tein tosi pitkiä työpäiviä ja hankin välillä lisätöitäkin.
Nyt erosta on mennyt aikaa 16 vuotta. Olen hyvin pystynyt tukemaan lapsiani rahallisesti sekä hommaamaan tällä välillä 2 asuntoa sekä kesämökin. Velkaakaan ei enää ole.
Miten sen sitten tein.
Ne entiselle vaimolle niin tärkeät "tuo minun on saatava" jäivät pois.
Vältin sitkeästi niintä jokapäiväisiä pikku ostoksia ja kahvibaareissa käyntejä yms joista huomaamatta kertyi menoja kymppejä päivässä.
Pystyin hyvin viettämään normaalia elämää.
En pitänyt tärkeänä punaviiniä joka aterialla ja kaikki muukin hienostelu jolla entinen vaimoni nosti itsetuntoaan on nyt pois. Ihan normaali elämä riittää mulle hyvin.
Käyn toki tansseissa, hiihtoretkillä ja ulkomaan matkoilla yhdessä uuden naisystäväni kanssa. 8 vuotta ollaan oltu yhdessä. Hän maksaa oman osuutensa ja minä omani. Tämä on samalla lasteni perinnon turvaamista.
Aina sanotaan, että nainen pitää perheen talouden pystyssä. Kyllä se on niinkin päin, että nainen voi talouden kaataa kaikkiin kummallisiin turhuuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä terveen,normaalin elämän kanssa.
Menojen hallinta on vähintään yhtä tärkeätä kuin tulot. Ei onni tule turhasta tavarasta, vaan läheisyydestä ja hyväksymisestä.
Ryhdistäytymällä ja laittamalla elämän arvot uuteen järjestykseen onnistut siäkin varmasti. Jos et ryhdistäydy, niin mies lähtee todennäköisesti jossain vaiheessa. Rakastatko tavaraa enemmän kuin häntä? - Velkainen ukko
Pieni tyhmä olet, siis kun et kerro miehellesi. Aikoinaan kun tapasin vaimoni, oli minulle tulossa velkasaneeraus takaus veloista. Kerroin tämän heti tulevalle vaimolleni ja hän silti otti minut. Ei ollut tietoa "hyvistä" oloista, ainoastaan maksua maksun päälle. Tuosta on nyt 20 vuotta ja meillä on nyt omakotitalo ja kolme upeaa lasta. Jotenkin vaan selvisimme kaikesta rehellisyyteen perustuen.
Liian usein on saatu lehdistä tosiaan lukea, kuinka perheen isä/äiti on tehnyt peruuttamatonta, kun on salannut velat toiselta.
Siis tyttö hyvä, jos et ole vielä kertonut asiaa, tee se nyt. Jokainen salattu päivä pahentaa asian selvittämistä.- jaakop
mul ainaki ahistaa heti jos rahavarat menee alle satatuhatta euroo
- Reppana?
veloillas. Kyllä se siitä, maailmas on suurempiakin murheita un sun velkas, jäänalleltakin katoaa maan jalkain alta, eikä nekään nosta älämölöö. Kysyt ja vastaat itse ihantäsmällisen oikein: "miten ihminen voi typeryyttään,...." . Juuri siksi. Maallisten arvojen tavoittelu johtaa hengen häviämiseen. Toivottavasti tuo kaikki "todella tarpeellinen" mitä kulutusluotoilla hankit lämmittää nykytilanteessasi. En kadehdi, toivon jonkun tarinasi lukevan ottavan oppia itselleen huomista varten.
Mitä pahaa se miehesi on sinulle tehnyt ettet hänelle kertoa uskalla. Luuletko tilanteen helpottuvan tiistaiehtoona miehen uefan champpionsliigaa katsellessa kun sisään marssivat perintäpuulaakin miehet ja pahoittelevat ottelun seuraamiseen aiheutuvaa katkosta rouvan maksamattomien hömppälainojen vuoksi??Etsi ihan ensiksi peili käteesi, uskalla katsoa ongelmaa silmiin ja PUHU miehellesi. - ota lisää velkaa
sinä talouden ihmelapsi. Ei missään nimessä kannata ukolle kertoa, tuo voisi yrittää osingoille !
Velalla velkaa peitetään - sehän on nykyisten uusavuttomien kikkaykkönen ! - kohtalotoveri
Olen myös 3 lapsen äiti joka samassa tilanteessa kuin sinäkin,olisi mukava vaihtaa ajatuksia sähköpostilla,laitatko omasi niin kirjoitellaan
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816