Hyvä osoitus siitä oli taas tämän päivän lehdessä. Tarja Gronber kertoi jakavansa Bioenergia keskuksen. Jos näin tapahtuu niin sehän on jo susi syntyessään. Eihän muilla itäsuomen kaupungeilla ole juurikaan tieto/taitoa kuin Varkaudella. Siis täysin poliittinen ratkaisu. Jo siinä vaiheessa kun Gronberi valittiin hoitamaan selvitystä oli hän jäävi koska edustaa pohjois-Karjalaa. Nyt hyvässä lykyssä se koko keskus menee joko Jyväskylään tai Tampereelle. Nyt kaikki keski-Savon päättäjät älähtäkää ja kovin sanoin tuokaa esille että emme menetä tätä mahdollisuutta. Julkisuus auttaa valtakunnan lehdissä ei mullikkasanomissa tai WL:ssä. TV on paras foorumi tuoda äänensä esille.
Varkaus ei pidä puoliaan
11
431
Vastaukset
- Robin Wood
osa tutkimustyöstä tulisi sijoittaa sinne missä on metsänhoidon osaamista. Olisiko koulutus, tutkimus ja valmistustekniikka tosiaankin jaettavissa? Tuntuisi että kyllä. Joensuussa on esim. tuo metsäalan opetus vahvoissa käsissä. Valmistustekniikka kattilalaitoksissa ja talteenotossa on taas Varkauden heiniä.
- Äläs Ny
olet ulalla ei Varkudessa ole mitään erityistä keskittymää, kaikilla kunnilla olisi voimaa ja virtaa käynnistää monenmoista bio yms hässäkkää tähän nääntyvään euhun.Kyse on vain suhteista ja ajoituksesta. Voimaa ja virtaa tulevaan t. työtön Äläs ny
- Varkkila
Äläs Ny kirjoitti:
olet ulalla ei Varkudessa ole mitään erityistä keskittymää, kaikilla kunnilla olisi voimaa ja virtaa käynnistää monenmoista bio yms hässäkkää tähän nääntyvään euhun.Kyse on vain suhteista ja ajoituksesta. Voimaa ja virtaa tulevaan t. työtön Äläs ny
Truunon visiot Varkaudesta ovat niin isollaan, että alkaa tuntua jo salaliitolta Varkautta vastaan, jos kohta ei olla sellaisessa nousussa, jota ei ole koskaan nähty. Odottelen mielenkiinnolla sitä 23-tien linjausta, kauppakeskusta ja erityisesti eläkeläisten tsunamia....
- BE-alalla
Mitä bioenergia-alan asiantuntemusta on Varkaudessa jota muualla Suomessa ei olisi. Puuperäisen materiaalin polttaminen ei ole mitään rakettitiedettä 2010-luvun Suomessa.
- Robin Wood
että Varkaudessa on maailman huippuosaamista voimalaitoskattiloden valmistuksessa. Samoin lämmön talteenottojärjestelmissä. Nämä työllistävät taatusti enemmän kuin "KuraEnson" laitokset. Ei polttaminen mitään erikoista ole mutta puhtaasti polttaminen, ilman ympäristöhaittoja, on. Laitosten valmistaminen vaatii valtavasti suunnittelu ja kehitystyötä.
Niin monimuotoista tietotaitoa ei löydy mistään muualta Suomesta. Tutustukaa Biodiesel laitokseen sitten Andritz, Wosteriin, Warkaus works, Metso, SahalaHögfors ja Navitaksen yrityksiin. StoraEnsollakin on osaamista kuten AFT:llä. Akkutehdas ja energiainsinöörikoulutus näiden lisäksi niin missä on monipuolisempaa osaamista kuin täällä.
- Robin Wood
bruno2 kirjoitti:

Juuri noin. Hienosti kirjoitettu, bruno2. Nuo tiedot ei ole tavoittanut suurinta osaa varkautelaisia.
- ette osaa kuitenkaan
Robin Wood kirjoitti:
että Varkaudessa on maailman huippuosaamista voimalaitoskattiloden valmistuksessa. Samoin lämmön talteenottojärjestelmissä. Nämä työllistävät taatusti enemmän kuin "KuraEnson" laitokset. Ei polttaminen mitään erikoista ole mutta puhtaasti polttaminen, ilman ympäristöhaittoja, on. Laitosten valmistaminen vaatii valtavasti suunnittelu ja kehitystyötä.
kun olette noin osaavia ja ainutlaatuisia ja nopeesti, saatana ei luulisi olevan aikaa tällaisiin kirjoittelupuuhiin.
- martta0
Hyvä bruno2, juuri näin. Varkaudessa alkaa tänä syksynä uusi energiatekniikan koulutusohjelma ammattikorkeakoulussa ja sen yksi pääsuunta on juuri bioenergia. Tosin kuulin äskettäin, että Savonian rehtori ei ollut nimittänyt energiatekniikkaan lainkaan yliopettajaa, vaikka pätevä hakijakin olisi ollut. Itse asiassa tohtoritasoa. Taitaa olla poliittista peliä joko Kuopion ja Varkauden tai sitten Savonian ja PKAMK:n välillä. Tai molempia. Eihän Varkauteen voi energiatekniikkaan tohtoria ottaa, jos se vaikka saattaa Joensuun alempaan asemaan ja näin ollen on Ruunperia vastaan... Pitäkää tosiaan Varkaudessa puolenne!
Varmaan sama rehtori oli siirtämässä kaikki Savonian linjat Kuopioon ja täällä ei inahdettukaan päättäjien taholta vaikka ollaan maksajia. Muualla suomessa moinen rehtori olisi saanut kenkää alta aikayksikön. On onneksi iloinen asia että sille linjalle on ollut runsaasti hakijoita. Vaikka rehtori välittäisi mitä tietoja nyt täältä ministeriöön se jää kiinni valehtelusta ja sen painoarvo päätöksissä on nolla. Jos politiikka menee asioden edelle niin sillä on taipumus nousta valtakunnan tasolle keskusteluissa ja se on Varkauden etu. Nyt voisi vaikka Rajamäki nostaa keskusteluun Savon kaupunki kuten Elyn johtaja ja Katainen Kuopiosta. Sen keskuspaikka olisi Varkaus. Olisi mielenkiintoista kuulla noilta vastaukset kun se osuu omaan nilkkaan. Olisihan se asukasluvultaan silloin Helsingin jälkeen toiseksi suurin kaupunki.
- lapset

lyhyesti sanoo hän.Vitut tänne mitään tule, täällä kyllä EHKÄ osataan mutta muualle menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236