Muistan lapsuuteni olleen suht tasapainoinen ja onnellinen. Nuoruusvuosieni aikana meillä oli aika paljon perheväkivaltaa ja pelon sekä epävarmuuden tunteet olivat pinnassa aika usein. Olen kuitenkin (vaikka itse kehunkin) aina ollut positiivinen luonne. Meillä ei ikimaailmassa olisi ollut varaa harrastuksiin, lukiokirjoihin ym, joten kunta kustansi osan noista. Osasinkin olla kiitollinen joka ikisestä (puoli-ilmaisesta) lukiokirjasta, tennistunnista, pianotunnista ym. Nykyslangissa minua olisi voinut kuvailla "ernuksi" eli käsitykseni hauskanpidosta ei ollut discoissa hyppiminen, vaan arvostin enemmän henkisiä harrastuksia. Muiden silmissä saatoin olla säälittävä nyhjänörtti, mutta itse koin elämäni sisältörikkaaksi.
Nuorena aikuisena sairastin pari vuotta masennusta, olivat nuo väkivalta- ym. kokemukset kuitenkin sen verran mieleen vaikuttaneet. Luulisin, että opiskelustressi laukaisi masennuksen. Masennuksen jälkeen opin arvostamaan itseäni enemmän ja ymmärsin todellisten ystävien sekä perheen merkityksen.
Pidän seesteisestä elämästä (sellainen kun ei aina ole ollut itsestäänselvyys) ja tulevaisuuden tavoitteena onkin saada varma toimeentulo. Inhoan kiirettä ja minulle on tärkeää että aikaa on tarpeeksi läheisille ja muutamalle harrastukselle sekä ihan vaan ajattelulle. En halua, että vapaa-aikani menee tukka putkella paikasta toiseen juosten. Olen luova ihminen, joten koen tärkeäksi myös "saada toteuttaa luovuuttani" esimerkiksi maalaten. Olen kiinnostunut myös maailmanmenosta ja olemmekin joskus jonkun kaverin kanssa innostuneet väittelemään "muiden iloksi" vaikka Afrikan politiikasta:) Silloin tällöin voisi toteuttaa myös jonkun matkan.
Tuntuu kuitenkin, että Suomessa ihmiset ovat niin turtuneita itsestäänselvänä pitämäänsä keskiluokkaiseen perusmukavaan elämään, että mikään ei heistä oikein tunnu missään. Yltäkylläisyyden kasvaessa myös vaatimustaso "hyvästä elämästä" kasvaa. Vaadimme yhä suurempia elämyksiä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti, jotta tunnemme olevamme elossa. Elämysten etsinnästä on tullut jonkinnäköinen onnellisuusnormi. Sosiaalinen status ja hyväksyntä ovat ihmisen perustarpeita ja tuntuukin, että monesti juostaan tietyn sosiaalisen statuksen ja ulkokultaisuuden perässä sen sijaan että pohdittaisiin, mikä juuri minusta tekee onnellisen.
Nykykäsityksen mukaanhan tällainen luonteeltaan rauhallinen nuori nainen, jonka kalenteri ei ole täynnä ja joka ei ole edes matkustellut paljon, ei missään nimessä voi olla sivistynyt tai elää täyttä elämää. Mutta olenko ainoa parikymppinen, jonka mielestä elämän suurimmat ilot ovat ilmaisia?
Onnellisuus
3
308
Vastaukset
- %%%&
"Our basic pleasures are caused by feelings intimately related to food, sex and social interaction", sanoo Morten Kringelbach http://ec.europa.eu/research/research-eu/63/article_6330_en.html
Sekä seksi että sosiaalinen interaktio ovat parhaimmillaan juuri silloin kun ne ovat ilmaisia. Ruoka välttämättä ei - tosin ulostusvaiheessa yleensä kyllä. - elinaxzy
Et ole ainoa:) Olen useimmista kirjoittamistasi jutuista samaa mieltä, vaikka en yhdistäisikään "keskiluokkaisuutta" ja "ulkokultaisuutta", minun mielestäni riippuu ihmisestä kuinka paljon menee mukaan tähän ns. helppoon ajatteluun. (Tosin olen itsekin epätyypillisestä ja vähävaraisesta perheestä.)
- Nirsku...
Sossusta ja Kelalta voit saada ihmisarvoista elämää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 406953
- 323918
- 453300
- 402909
- 162672
- 372228
- 162176
- 412123
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons482067- 392000