Teimme sopimuksen kattoremontista viime keväänä.
Tarjoushetkellä ja sopimuksen teko päivänä firman henkilö vakuutti että kotitalousvähennyksen saa ilman muuta. Me hölmöinä uskoimme, emme tienneet että pitäisi varmistaa ennakkoperintärekisteristä.
Verovirastossa asia selvisi. Otin yhteyttä ko henkilöön, joka kyseli että minkä firman nimellä lasku tuli. Kävi ilmi, että lasku olisi pitänyt tulla toisen firman nimellä. Eli lasku muutettiin. Ja taas matka kävi verovirastoon, tällä kertaa olikin niin että tällä toisella firmalla ei ole mitään tekemistä remointoinnin tai rakentamisen kanssa .Joten verovirasto ei tätä hyväksynyt.
Teimme reklamaation yritykseen, johon emme ole saaneet tähän päivään mennessä vastausta.
Otimme yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, jonka mielestä meitä on johdettu harhaan ja asia laitettiin eteenpäin.
Haastemies ei ole myös saanut firman henkilöitä kiinni, joten asia on heidän osaltaan loppuunkäsitelty.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten asia on selvitetty?
Olemme viemässä asiaa eteenpäin koska kysymys on useammasta tuhannesta, joten en haluaisi jättää asiaa sikseen.
Kotitalousvähennyksen virheellinen markkinointi
3
201
Vastaukset
- kattonikkari
Niin....sitä saa mitä tilaa... AINA pitäisi tarkistaa firman taustat,löytyykö ky. yritystä edes ollenkaan. Sinäänsä outoa että ei verotuksessa mennyt läpi edes tuo toisen yrityksen lasku. Yritys kun saa harjoittaa myös muuta liiketoimintaa
kuin mikä sillä on päätoimialana ilmoitettu.....Esim keittiökalusteiden myyjä (liike) saa myös asentaa (niin että oikeutettu vähennykseen) vaikka päätoimialana on kalusteiden myynti. Jos sivutoimialasta tulee päätoimiala (kummasta tulee enemmän LIVA) tulee päätoimiala muuttaa.... - AM
Ja joku vielä kehuu, miten kotitalousvähennys on hieno järjestelmä. Ilman kotitalousvähennystä hinnat olisivat edullisempia, kun yrittäjät lätkäisevät sen vähennyksen lisähinnaksi. Kuluttajan täytyy tarkistella yritysten taustoja ja muutenkin olla kärppänä, ettei tule tuollaisia mokia. Onpa ihan hirmu hieno vähennysjärjestelmä.
Niin sitähän sitä saa.. Taisinkin laittaa tuohon ensimmäiseen viestiin että hölmöjä olimme, mutta ensimmäinen omakotitalo ja ensimmäinen iso remontti, niin mistäpä sen tiesi...
Onneksi nyt olemme viisaampia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391809En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121058
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899