Taulumäen torille enemmän tapahtumaa kesäksi

toreilija

Taulumäen torille pitäisi ehdottomasti saada enemmän tapahtumaa kesäksi. Joensuusta voisi ottaa mallia ja järjestää kesäsunnuntaisin vaikka torikirppiksiä. Onhan tässä kaupungissa tietysti niitä kirpputoreja, mutta tuo voisi olla ihan kätevä ratkaisu niille, jotka eivät halua varsinaista myyntipöytää pidemmäksi aikaa varata.

Ehkä jos torilla olisi enemmän tapahtumia, siellä ei roikkuisi niin paljon niitä laitapuolenkulkijoitakaan.

50

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se minuakin harmittaa kun se on taivaallisen rauhallinen aukio myös arkisin. Osa torista voisi olla jokapäivä kesällä kirpputorina ja niillä paikkamaksuilla saisi esiintyjiä viihdyttämään.

    • Kirptori

      Päiviönsaaren tori olisi vielä parempi paikka.Tori pienempi ja kodikkaampi. Ei ole enää paperikone vierellä meluamassa. Ravintoloita terasseineen ja puisto ympärillä.Hotelliasukkaat toisivat kansainvälisyyttä ja valtatie kulkee vierestä. Iltatori vetäjille vihjeeksi.

      • Torille myymään

        Iltatorille saa tänäkin kesänä mennä myymään vaikkapa kirpputoritavaraa joka tiistai-ilta, eikä myyntipaikkamaksua veloiteta. Elintarvikemyynnistä pitää tehdä ilmoitus etukäteen.


      • Water Haloo
        Torille myymään kirjoitti:

        Iltatorille saa tänäkin kesänä mennä myymään vaikkapa kirpputoritavaraa joka tiistai-ilta, eikä myyntipaikkamaksua veloiteta. Elintarvikemyynnistä pitää tehdä ilmoitus etukäteen.

        Tässä tarkoitetaan erillisen kirpparitorin järjestämistä. Miten olisi teemalliset kirpparit viikonloppuna. Yhdistettynä Grillausmarkkinoihin.


      • Pikku-Niilo

        Ps-torilla on aivan riittävästi tilaa jokaiseen ilmansuuntaan ja varsinkin ylöspäin
        nykyisellä torin käyttöasteella. Lämpöisempi ja tiiviimpi sekä ihmisläheisempi
        tunnelma kuin jossain muualla. Nyt on jo muutamassa vuodessa nähty ja maisteltu
        riittävästi isottelun hedelmiä.


      • Kesä ☼
        Pikku-Niilo kirjoitti:

        Ps-torilla on aivan riittävästi tilaa jokaiseen ilmansuuntaan ja varsinkin ylöspäin
        nykyisellä torin käyttöasteella. Lämpöisempi ja tiiviimpi sekä ihmisläheisempi
        tunnelma kuin jossain muualla. Nyt on jo muutamassa vuodessa nähty ja maisteltu
        riittävästi isottelun hedelmiä.

        TOTTA :D Päiviönsaarentorilla on tunnelmaa. Taulumäki on kauhean ankea :(
        Iltatoria odotelessa ☼


    • Toritonttu

      Varkauden ennen niin hyvähenkinen ja ihmisläheinen torielämä ajettiin tietoisesti
      todella alas muutama aika taaksepäin. Toteutunut historia kertoo tämän tosiasian
      kenelle tahansa joka haluaa sen selvittää. Sitä saa mitä pyytää diktatoorisin
      elkein. Hyvää ja toimivaa oikean torielämän mallia löytyy joka ilmansuunnalta
      Varkauden ympäriltä ja kauempaakin Suomesta. Toivotaan parempaa jatkossa.

    • Nostalkialla ei kehitetä. Päiviöntori on auttamattomasti liian pieni siis kehitetään Taulumäkeä. Ensin puretaan se ruma vinksalleen rakennettu näyttämö ja sitten rakennetaan Torpan sekä Osmanjoentien nurkkaan kauppahalli pohjoistuulilta suojaamaan. Torinpuoleiseen nurkkaan uusi näyttämö johon kahtapuolta terassit. Ainakin joka viikonloppu kirpputorina osa toria. Niillä maksuilla esiintyjät lavalle.

      • Vielä lisänä se vesiallas puretaan myös ja muutetaan toriksi niin pultsareista päästään eroon.


      • Varkkila

        Vai puretaan hieno lava...Nyt kuules siinä taas...Kukas sen purkamisen maksaa, mitä? Ja kuka sen kauppahallin rakentaa ja millä rahalla? Pitääkö se ihana Torppakin purkaa sen kauppahallin tieltä..Niínkin hienolta näyttävä rakennus sentään...hah!
        Jos kirpputorilla on 20 myyjää ja he maksaa 20 euroa paikasta, niin voit laskea, millaisia esiintyjiä sillä rahalla saa. Lisäksi yhtälöstä unohtui jälleen ne tavalliset ylläpitokulut...Sähkö, siivous ja rakenteiden ylläpito.
        No, nää on nyt näitä. Jos saat ton talouskuvion kuntoon, niin saat puoltoääneneni tälle hankkeelle. Mitä isompi halli, niin sen parempi. Kerrankin on mahdollisuus päihitää Kuopio :)


      • Varkkila
        bruno2 kirjoitti:

        Vielä lisänä se vesiallas puretaan myös ja muutetaan toriksi niin pultsareista päästään eroon.

        iiik, ei pureta vesiallasta ikinä...Missä he sitten peseytyvät, kun sattuvat pulahtamaan siihen altaaseen...


      • Water Haloo

        Ajattelin, jos alotettaisiin vähän pienemmissä puitteissa ja jos tila käy pieneksi ensimmäisellä kerralla, siirrytään sitten Taulumäelle. Arvasin kyllä että viimeistään kolmas kirjoittaja tyrmää Päiviönsaaren. Mietin että missä siellä on tarjoilupaikkoja ja sitten muistin että onhan kirjastossa kahvio.Varkkila näyttikin vastaavan sattuvasti muilta osin. Ainoastaan WC puuttui keskustelusta. Nythän Taulumäelle on taas näköjään joku rötiskö hilattu kallellaan kenottamaan. Juuri kun jutut siitä ranskalaisesta loppui.
        Web kamera taisi olla kolmannen sektorin touhuja joten siihen ei voi puuttua.
        Mutta kunhan muutama vuosi jauhetaan tuota kirpparin paikkaa, ollaan taas alottamista vaille valmiissa tilassa.


      • horlok shelmes
        Varkkila kirjoitti:

        iiik, ei pureta vesiallasta ikinä...Missä he sitten peseytyvät, kun sattuvat pulahtamaan siihen altaaseen...

        Kyllä sinä olet Varkkila nainen, kukaan mies ei kirjoittaisi iiik, puhumattakaan, että olisi huolissaan "venekansan" puhtaudesta..


      • Varkkila
        horlok shelmes kirjoitti:

        Kyllä sinä olet Varkkila nainen, kukaan mies ei kirjoittaisi iiik, puhumattakaan, että olisi huolissaan "venekansan" puhtaudesta..

        Ei kannata sinun veikkaukseen pistää rahojasi, kun saat kahdesta mahdollisesta arvattua väärin heti kertaheitolla :)
        Lisäksi, jos tuollaisen tason saavutat myös etsivän ammatissa, niin kannattaa pitäytyä muissa töissä :)


      • Cgb

        Puretaan lava


    • tavataa torilla

      Ennen oli web kamera torilla ja siten näki kannattaako sinne yleensä lähteä ihmisiä tapaamaan !

      Miksei enään ole ko kameraa ?

      • Varkkila

        Rahan puutetta moiset kamerajututkin on.
        Mielelläni käyn yllättymässä ihan itse paikanpäällä, ettei siellä olekaan ketään.. :)


    • Varkkila taitaa olla niitä entisiä paperimiehiä joiden laulu oli että ei se täällä kannata. Eikö me joskus voitaisi olla ensimmäisiä eikä oottaa että vaikka Pieksnmäki tekee hienon torin ja sitten kademielellä teemme yhtä hienon. Kyseessähän on kiinteistösijoitus ja vuokkratuotulla se maksetaan. Me ei olla niinkuin Neuvostoliitto aikoinaan vaan nyt täällä puhaltaa uudet tuulet.

      • Varkkila

        Ai nyt minä sitten olenkin entinen paperimies...hahaa! Mitä ihmettä sinulla on noita paperitehtaita ja niiden työntekijöitä vastaan?
        Kyseessä on todellakin kiinteistösijoitus, mutta täsmennätkö vielä, kuka sen sijoituksen tekee? Kaupunkiko?
        Vuokratuotoilla se sitten maksetaan...No johan pomppasi...Ei taida olla mitään käsitystä taas, mikä maksaa mitäkin. Jo nyt Kauppakadulla olevissa liikkeissä valitellaan kovia vuokria ja oman liiketilansa omistajat ovat hätää kärsimässä jo pelkkien yhtiövastikkeiden kanssa...Vai vuokratuotoilla...Toivotan onnea yritykselle, paljonko ajattelit sijoittaa?


    • toreilija

      Onko kenelläkään tietoa kuka järjestää esimerkiksi kun on markkinat Taulumäen torilla? Jos sinne päin vinkkaisi torikirppiksistä.

      • Ei Neuvoksia.

        Ka tuoltapa torinpitäjä löytyy.

        VARKAUDEN SEUDUN TORIKAUPPIAAT WIPINÄ RY | JOROINEN
        Muut palvelut: Tori- ja markkinakauppa
        Puhelin 050-5598821n

        Toimiala Muut palvelut
        Katuosoite HÄYRINEN MIKKO
        Postinumero 79600
        Postitoimipaikka JOROINEN

        Puhelinnumero 050-5598821


      • Pers-Pave
        Ei Neuvoksia. kirjoitti:

        Ka tuoltapa torinpitäjä löytyy.

        VARKAUDEN SEUDUN TORIKAUPPIAAT WIPINÄ RY | JOROINEN
        Muut palvelut: Tori- ja markkinakauppa
        Puhelin 050-5598821n

        Toimiala Muut palvelut
        Katuosoite HÄYRINEN MIKKO
        Postinumero 79600
        Postitoimipaikka JOROINEN

        Puhelinnumero 050-5598821

        Vai on Mikko Häyrisellä katuosoite Mikko Häyrinen.


    • kirppis torille

      Savon Sanomista luin, että Kuopiossa oli järjestetty joku suurkirppis torilla. Miksei täälläkin voisi kokeilla? Pienemmässä mittakaavassa tietysti.

    • Pro Lautta 2012

      Olet oikeassa! Kaupungissa on todellakin jo riittävästi kirppiksiä. Tuntuu siltä, että kaikki toiminnat tähtäävät siihen, että voitaisiin jälleen jossain muodossa taas kerran järjestää uudenlaiset kirppikset.
      Täällä jopa ehdoteltiin uuden rakennuksen, eräänlaisen kauppahallin rakentamista, jossa sitten voisi myös järjestää jälleen kerran kirppistapahtumia.
      Eikö se jo riitä, että aikeissa on rakentaa kelluva ravintola ja hotelli. Pitääkö sinnekkin saada kelluva kirppis, ennenkuin se ajatus hyväksytään?
      Miltä kuulostaa näkötornin kirppis? Entäpä Sampea ja Kirppistä tapahtuma?

    • Done that

      Loistava viesti, tulin hyvälle tuulelle Pro Lautta! :D

      • Pro Lautta 2012

        Hauskaa, että on hauskaa :)Toisaalta, onhan tuossa totta toinen puoli, vai mitä?


    • Pro Kirppis

      Vaikka täällä väitetäänkin kirppiksiä olevan jo liikaa, niin ei niitä ole. Varkaudessa on paljon vanhan romun hautausmaita joissa ihmiset pientä maksua vastaan säilövät silkkaa paskaa siinä toivossa, että löytyisi joku ajattelukyvyltään rajoittunut ja posketonta maksua vastaan kantaisi osan paskasta pois. Todelliset laadukkaan, tai edes käyttökelpoisen, tavaran kirppikset loistavat poissaolollaan. Eli edes jonkun noista vanhoista voisi antaa kuolla ja laittaa paikalle uuden, jossa olisi edes jonkinlaiset kriteerit mitä siellä saa myydä.

      • Pro Lautta 2012

        Pro Kirppikselle! Niin, lukemani perusteella Varkaus ei vieläkään ole riittävän kyllästetty kirppiksillä, joten ei kun uutta Kauppahallikirppistä rakentamaan vaan. Täällä olevien kirjoitusten perusteella sekin on helppoa kuin heinänteko. Täällä vaan "tehdään ja rakennetaan" kaikenlaista, vaikka maksajasta ei ole tietoa :)
        Mainitsemasi "säilötty paska" on joillekkin ihmisille todella arvokas juttu, koska reikäisistä vaatteista joutuu maksamaan enemmän, kuin uuden hinta on kaupassa. Tälläisillä halventavilla kommenteillasi heidän myymiensä hienojen tuotteiden laadusta, ajat kokonaisen teollisuuden- ja palvelualan syvään kriisiin.
        Lisäksi mainitsemasi laadukkaiden tuotteiden kirppikset toimivat nykyään erilaisilla bonuskorteilla ja ihmiset tuntuvat ottaneen ko. liikkeet omikseen.
        Uskoakseni luonnollinen poistuma on paras ja nopein keino talousalueellamme uudistaa koko elinkeinorakenne koskien mainitsemaasi kirppistoimintaa.
        Pro Lautta 2012 jää odottelemaan kelluvia ravintola-, hotelli- ja näkötornikirppiksiä laadukkaine tuotteineen ja palveluineen.


    • elääkö tori

      Olet oikeassa ja ajatus on hyvä. Kun käy muissa kaupungeissa esim. Savonlinnassa, niin laadukkaita kirppareita löytyy. Miten joku ilkee viedä jotain tosiaankin ihan paskaa myyntiin? Täällä menestyy tori, jossa toimintaa ja myyntiä ja ravintola kupeessa niiku Päiviönsaari. Ei mitään saumaa Haapalan älyttömälle uiva tai kelluva ravintola. Ei käyttöä.

      • Pro Lautta 2012

        "Elääkö torille" . Olet nyt ongelman ytimessä. Varkauden asukkaat todella käyvät muissa kaupungeissa tyydyttämässä ostosviettiään laadukkaiden kirppareiden syleilyssä. Tällöin Varkauteen jää vain kirpputorinimikkeen alla toimivia energiajätevarastoja, jotka sitten ajallaan tullaan tyhjentämään uuden lämpölaitoksen valmistuttua. Tämä ratkaisu tulee varmaan lämmittämään monen ihmisen mieltä ja kotia.


    • ykskakskolnelviis

      eikös iisalmi oo suurinpiirtein varkauden kokonen paikka ja siellä käydessäni se on ihan täynnä ne torit meinaan ihmisiä eri tapahtumissa vois varmaan matkia mitä ne siellä tekee niin jospa se toimis täälläkin tai sitten ei..

    • Varkkila

      Suurin piirtein, joo. Matkiminen ei kannata, mutta torin saa kyllä täyteen yhdellä heilahduksella, kun joku kehitysporukka lupaa 100 euron setelin kaikille torille saapuville, jotka lupaa notkua siellä vähintään 3 tuntia. Ei sen hullumpi, eikä kalliimpi idea, kuin muutkaan. Sampea ja keppanaa tapahtumaan sitten parhaille notkujille VIP-lippu, niin sekin tapahtuma täyttyy tosi tehokkaasti. Mitäs sanot tuohon :)

    • ehdotuksia:

      -Irwin Goodman-muistoiset renttu-karaokelaulukisat, ja alueelle myös siksi aikaa olutteltta, uskon että väkeä lappaisi Kuopiosta ja Mikkelistä asti

      -iso kauppahalli, joka tehtäisiin wanhan ajan piirustuksilla ja olisi siis punatiiltä

      -grillikioskeja, kahvikioskeja ja muita pikaruokaputkia lisää torin reunamalle

      -juhannusjuhtatapahtuma torille, myös juhannuskokko

      -talveksi lumilinna kuten Kemissä

    • Kilpailuja

      Ehdotin että torilla voisi olla Pizzan syönti kilpailu -

      jossa eniten syönyt voittaa !

      Kaikki makssa jonkun summan ja sitten voittaja saa ilmaiseksi !

      • vetovoimaaa

        Voittaja saa ilmaisen ämpärin.


      • HevoselleHeinät

        Vetovoimaalle
        Voittaja saisi ilmaisen ämpärin ?

        Haloo kyllä jokin muu palkinto varmasti houkuttelisi enemmän osallistujia !


      • kaksikiviikkoa

        Miten olisi että saisi viettää kesällä viikon kaksi Varkaudessa ?

        - ei ole varmasti asunnoista pulaa kesällä !

        Varmasti moni olisi halukas ottamaan vastaan kuten KATAJA otettiin vastaan Joroisissa ?

        Uskoisin että väki Varkaudessa on jopa vieraanvaraisempaa mitä Joroisissa !


    • KeskiSavo

      Radiossa sanottiin että - Varkauden Kaupunki antaa tilat SUOMI 100 tapahtumille - jotka tapahtuvat ensi vuonna !

      • YsiYsiClub

        Nyt pitäisi perustaa Varkaus 99 - ennenkuin kohta on jo 100


      • taiteilijannäkemys

        Aika käy vähiin - sillä kohta on jo 100


    • 100v

      Pelkkiä kirpputorejako tämä kaupunki tarvitsee!Ei helevata,eikä ne paperimiehet ole ihan kaikkeen syyllisiä,ei.Kannataisi joku ulkopaikkakuntalainen ottaa kehittämään,tulisi puolueeton ja kaikille tasapuolisesti oikeudenmukainen selvitys.Jotain uutta ja jotain vanhaa!!

    • hallootavain

      Torille voisi laittaa pöytiä ja antaa ihmisten kesällä mennä myymään tavaroitaan ilmaiseksi niin olisi edes jotain toimintaa torilla. Itse kesäisin kun kierrän muita kaupunkeja niin joka torilla nähnyt tätä mutta ei Varkaudessa, täällä annetaan mieluummin torin seistä tyhjänä.

    • KuvassaOikealla

      Minusta Taulumäen TORILLA voitaisiin järjestää valokuva kilpailun

      - SUOMI 100 vuotta

      Sitten kun on 101 niin alettaisiin purkamaan kilpailun satoa !

      Kunnan / kunnon palkinnot ! - WARKAUS SALISSA jne jne

    • Anonyymi

      ventti

    • Anonyymi

      pekka

    • Anonyymi

      jauhelihakeitto

    • Anonyymi

      mark boals

    • Anonyymi

      mark boals
      sukkamehut
      tissilehdet

    • Anonyymi

      tori wc

    • Anonyymi

      mark boals

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1568
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1559
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1363
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1319
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1255
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1018
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      971
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      911
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      836
    Aihe