Onko muillakin ollut ongelmia viisumien pidentyneiden toimitusaikojen takia? Tilasin viisumin 2 viikon toimitusajalla (150€) toukokuun 9 päivänä Carelia Golden Tours'in (Joensuu) kautta. Kyselin tänään, mutta kaveri levitteli käsiään ja syytteli Venäjän muuttunutta politiikkaa ja naitä uusia viisumikeskuksia. Eikä ole minkäänlaista tietoa, milloin Viisumi passeineen tulee.
Pari vuotta sitten oli samanlainen ongelma, eli viisumia sai odottaa luvattua paljon pidempään. Silloin mielessäni päätin, että olkoon viimeinen kerta, kun käytän kyseistä lafkaa.
Mutta nyt taas sorruin samaan, kun on sen toimisto on paikkakunnalla ja ajattelin säästää muutaman päivän, kun voi viedä ja hakea, eikä tarvii postitella. En nyt tiedä, mistä viisumin pitkät toimitusajat johtuvat. Siksi kyselen, onko muilla ollut nyt viisumikeskusten avautumisen jälkeen luvattoman pitkiä toimitusaikoja?
Viisumikeskukset/ käsittelyajat?
25
2836
Vastaukset
- Kannakselta
Koko uusi viisukeskus systeemi on täysin perseestä.
varmaan kyseiseen systeemiin siirtymisen taka-ajatus on onnistunut täydellisesti.
Jo pelkkä anomis systeemi on lähinnä ilmaisen avaruusmatkan kanssa verrannollinen haku rosessi.
Tarkoitushan on lopettaa Suomalaisten matkailu miehitettyyn Karjalaan kokonaan.
On todella hienoa kun Karjalassa toistaiseksi toimii Nettiyhteydet niin voivat seurata arabimaiden esimerkkiä vallankumouksen tiedottamisessa.
Pistäkää viestit kulkemaan.
Aloittajalle tuskin viisumisi saapuu alle kuukauden.
Venäjä yrittää kiristää Suomen avulla kansalaisilleen viisumivapautta Euun alueelle.- Suomi ekana...
Kyllä Suomi oli ensimmäisenä perustamassa viisumikeskuksia Venäjälle.
Venäjä seurasi esimerkkiä ja ulkoisti viisumin hakemisen, samalla Venäjä antoi valtuudet viisumikeskuksille periä saman suuruisen lisämaksun kuin Suomikin.
Viisumikeskukset ovat liiketaloudellisin periaattein toimivia yrityksiä.
Nykyinen teilane johtuu aivan siitä, että viisumien myöntäminen on ruuhkautunut, eikä oikeat toimintatavat ole vielä hallussa. Näin on käynyt myös Suomen viisumikeskuksille Venäjällä. Tarkoitus on ollut nopeuttaa ja helpottaa viisumin hakemista, mutta niin ei ole toistaiseksi käynyt.
Venäjällä tiedetään tasan tarkkaan se, että Suomi ei voi myöntää viisumivapautta venäläisille ilman EU:n mukaan tuloa. Eihän siitä mitään tulisi, että yksi jäsenvaltio myöntää viisumivapauden erillisillä sopimuksilla.
Viisumivapaus ratkeaa siinä vaiheessa, kun Venäjä päästetään WTO:n jäseneksi. Sen jäsenyys velvoittaa Venäjää uusimaan passikäytäntöjään EU-normien mukaiseksi, jolloin viisumiton matkustaminen on mahdollista.
Karjalaan matkustamisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
- bläbläblä
Ihan totta, Suomi ensimmäisenä avasi viisumikeskusia Venäjällä, nyt on tullut sama Suomeen, mikä nyt ongelma. Suomi teki Venäjälle, ole hyvää Venäjä teki sama Suomelle. Sama juttu on Venäjällä, että joutuu odottaa.
- ei ongelmia
samana päivänä tilasin vuosiviisumin siis 9.5 kesti tasan kaks viikkoa, kannattaa kysellä kavereilta missä hommat toimii.
- ◊blähä muha◊
No, kerropa nyt, mistä tilasit? Minun viisumi ei ole vieläkään tullut.
Ja eikö kukaan muu ole tilannut viisumia toukokuun aikana tai huhtikuun lopussa. Muiden kokemukset kyllä kiinnostaa.
- ei ongelmia
lappeenrannasta,en viitsi mainostaa firmaa mut on toiminut jo pitkään, 4 jäs vuosiviisumi samasta firmasta.
- ja,ei ongelmia
Pauliin olen luottanut jo liki kymmenen vuotta,aina on homma pelannut moitteettomasti.
Kaksi kuukautta sitten tuli viisumin vaihto eteen ja passi oli "matkalla" n.12 päivää.
- blähä muha
No, tuohon pitänee suhtautua tietyllä varauksella. Tarkoitan, ettet vain ole kyseisen Lappeenrantalaisen matkatoimiston henkilökuntaa, joka mollaa kilpailevaa yritystä. Hyvin kyllä arvattavissa, mitä matkatoimistoa tarkoitat, vaikka nimeä ei häveliäisyyssyistä sanotakaan.
On kyllä mahdollista, että avauksessa mainittu paikka on /ceestä. Nimittäin pari vuotta sitten viipyi viisumi luvattoman kauan, eikä selitykset silloinkaan olleet kovin uskottavia. Antoi kyllä sen viisumin noin puoleen hintaan ihan tinkimättä, kun se vihdoin viimein tuli. Eli tuskin siitä hänellekään katetta jäi. - Korruptiota?
Niin ja saattaahan kyseisellä, nimeltämainitsemattomalla Lappeenrantalaisella matkatoimistolla olla erityissuhteet Lappeenrannan konsulaattiin, eli voivat viedä viisumipaperit suoraan Lappeenrannan konsulaattiin ja matkatoimisto tienaa siinä sivussa ylimääräiset 25€, kun ei tarvii viisumikeskusta käyttää.
Hyvinkin mahdollista, että Lappeenrannan konsulaatin henkilökunta on venäläiseen tyyliin lahjottavissa. Ja korruptiolla sitten saa erityiskohtelua. - blähä Muha
No, tänään sen sitten sai, nimittäin Venäjän viisumin. Tilasin 2 viikon käsittelyajalla/ hinnalla, mutta viipyi 5 viikkoa.Ja hinta oli kuitenkin kahden viikon mukaan.
Osa Venäjän reissuista meni tämä odotteluajan takia /ceeksi.
Sen verran ehdin muitten viisumin hakijoitten kanssa jutella, että oli annettu erilaisia selityksiä eri ihmisille. Ruuhka viisumikeskuksessa, paperit kadoksissa, jne. Mikä lie sitten totuus.
No tästä lähin tilaan kyllä viisumini eri paikasta, vaikka joutuisinkin postittamaan hakemuspaperit. Jo toinen viisumi ylipitkällä odotteluajalla riittää minulle, olipa syy sitten vaikka Venäjän presidentin varpaankynsien sieni-infektiossa.
Olen tilannut viisumeita muistakin eri paikoista ja aina ovat tulleet ajallaan. Paitsi tämän firman hommat on epäonnistuneet minulle 100 prosenttisesti, eli molemmilla kerroilla. - kustu silmään
Viisumikeskuksen kautta on pakko tavallisen matkaajan nykyään anoa se viisumi.. vaikka ois kutsu ja pelit valmiina...
- Starikka 63
Katohan onko oikein kirjoiteltu, vertaa vanhasta visasta.
Näillä uusilla suhareilla ei sitten ole mitään vastuuta vaikka olisivat kirjoittaneet Arabian kielellä viisumisi tiedot.
saattaapi olla rajat hiljaisia Suomalaiskulkijoista pitkään tällä systeemillä.
- nämä hoitaa parhaite
http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=68991&nodeid=15735&contentlan=1&culture=fi-FI
siis http://www.vfsglobal.com/russia/finland/index.html
http://www.lahialuematkat.fi/
http://www.kaapeli.fi/svs/
tulevaa
http://www.rustravel.fi/Fin/RusTravel.php
ja sitten opiskelemaan
http://www.rustravel.fi/Fin/Phrase.php
ja tapahtumaa
http://www.kaapeli.fi/svs/
Mitä siellä rajanpinnassa mölistään
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5909111 - kimi2
Hei, tosi nopeaa ja edullista toimintaa ainakin 7/2013.. Viisumi tuli luvatussa 2.5 viikossa ja maksoi vain 130 euroa käteisellä. Kilpailijalla Joensuussa vastaavan vuosiviisumin hinta on n. 180-190 euroa.
- kyllä kyrsii
Tilaisn PIKA viiumin Itä Suomen Tilausautoilta(joensuu) 15.8.13.Omistaja itse sanoi että viisumi tulee 2,5-3 vkon sisällä ja maksoinkin ennakkoon 171.50e.Vaan eipä ole tänäpäivänäkään 2.10.13 viisumi vielä minulla,eli 7 vko menossa, omistajaa ei tavoita puhelimella, ei vastaa soittopyyntöihin eikä ole paikalla, joten tein asiasta ilmoituksen poliisilaitokselle ja nyt vaan taasen ootellaan. Että tämmönen PULJU kyseessä,neuvon: kiertäkää kaukaa!!!!!
Kommentoikaa kokemuksista!!!- kyllä kyrsii
Joo, viisumi siis jo myönnetty(soitin viisumikeskukseen)ja 18.9 noudettukin sieltä ,pyydettiin soittamaan ko.matkatoimistoon ja selvittämään missä viisumi mahtaa olla..eipä selvinnyt vielä!mut kaiken kaikkiaan HUONOA palvelua matkafirman äijältä!!!
- Miten näin kävi?
kyllä kyrsii kirjoitti:
Joo, viisumi siis jo myönnetty(soitin viisumikeskukseen)ja 18.9 noudettukin sieltä ,pyydettiin soittamaan ko.matkatoimistoon ja selvittämään missä viisumi mahtaa olla..eipä selvinnyt vielä!mut kaiken kaikkiaan HUONOA palvelua matkafirman äijältä!!!
Kohtalaisen huonoa toimintaa matkatoimistolta, vai onko tämä oikeasti matkatoimisto.
Viisumiasiat taitavat tässä firmassa olla todella "sivubisnestä".
Onhan tuossa jo hintaakin tullut viisumille.
Tuohon aikaan ehtisi itsekin asioimaan viisumivirastossa tai konsulaatissa.
- joppendaali
Jobbarihan ei sitä viisumia myönnä, joten ei vika ole välttämättä hänen.
- etumaksua
hei hei.. maksetaan vasta sitten kun tuote konkreettisesti kädessä, jos etumaksua pyydetään niin on syytä epäillä että kaikki ei ole kunnossa kyseisessä yrityksessä. Tämä pätee kaikkee muuhunkin toimintaan noin yleisesti ...
- pppw
Paitsi netistä tilaamista...
- luotto visa
juuu no ne netti tilaamiset on asia erikseen ..eikös se vastuu siellä siirry luottokunnalle vai ????
eipä ollut kun tuli etu ajassa ja 2v business viisumi!!!! EI 2v KULTTUURI viisumi!!!!
Onkohan nyt "bensa turistista" kyse kun jotain vaikeuksia!!????- Drowningoutof
Miksi ihmeessä nostat 2011 aloitettua keskustelua? Vilkaises ympärillesi, kyllä kolmessa vuodessa moni muukin asia on muuttunut.
- savonlinnankundi6
MINÄ TILASIN VIISUMIN JUURI TÄSTÄ CARELIA GOLDEN TOURS OY:ltä. Eilen tuli viisumi pikakirjeenä kotiovelle asti :) Ensimmäinen onnistunut reissu itänaapurissa jo takana, ja huomenna uusiksi.. Viikon myöhästyminen oli viisumissa, mutta ottakaapa huomioon semmoinen seikka, jotta eipä se aina todellakaan ole siitä paikasta kiinni, mistä viisumin otatte, vaan yleensä ihan tuon itä naapurin takia myöhästyy. Ei Todellakaan ole moittimista tämän firman palveluissa. Koko ajan piti kaveri minut ajan tasalla että missä mennään. Mielestäni 3 viikkoa viisumia odotellessani oli aika nopeasti toimittu! Eli 3 viikkoa ja viisumi oli näpeissäni :) Ei valittamista. Tältä kaverilta tulen ottamaan viisumin jatkossakin. Kiitos Juha Vanhanen pikakirjeestä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272306Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502269- 1292241
- 1342147
- 551772
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311371
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147