Mikä minulla on?

Anna miehesi lukea tuo kirjoituksesi. Hän ehkä ymmärtää silloin huutamistasi paremmin

Itse en ole vastaavaa kokenut, esikoiseni syntyy elokuussa. Mutta tuli vain mieleen että oisko tässä vain kyse juuri siitä, että tarvitsisit enemmän omaa aikaa ja samoin yhteistä aikaa miehesi kanssa. Jos olet vauvan syntymän jälkeen melkein 24/7 kotona, valvonut öitä ja antanut lähes kaiken energiasi vauvalle ja sen hyvinvoinnille.. onhan se totta että ihminen tarvitsee muutakin. Jos vietätte pari viikonloppua kuussa yhdessä tai sinä yksin ilman vauvaa, ei se tee sinusta huonoa äitiä, päinvastoin. Ja meitä äitejä on moneen lähtöön, itse lukeudun varmasti tähän samaan, eli tarvitsen myös omaa aikaa ja irtiottoa vauva arjesta, että jaksan taas paremmin. Koska jo tällä hetkellä, kun viettelen lomapäiviä yksinäni päivät pitkät ison mahan kanssa, joskus kaikki alkaa ärsyttää.. mutta pelkästään tulevan viikonlopun suunnittelu tai kaverien näkeminen saa piristymään.
Ja se kissahan vaan kerjää sinulta sitä huomiota jota se sai 24/7 ennen vauvaa, viehän se siltäkin aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen ja huomion jakamiseen.

Voi kissa-parkaa. Varmaan se tahallaan yrittääkin lasta herättää. Kyllä, olet hirviö

höpönlöpö. tuttua on. Ekan lapsen jälkeen varsinkin elämä muuttuu niin paljon, että ainakin mulla laittoi pään ihan sekaisin. Miehen kanssa meni eka vuosi huonosti, sitten kun vauva oli vähän isompi, sain nukkua vähän enemmän ja sain omaakin aikaa joskus, niin parisuhteessakin tapahtui muutos parempaan.

Myös tuohon lemmikkiasiaan samaistun. Mulla oli koira, joka oli ollut ihan tosihuipputärkeä, kunnes sain sen tärkeimmän ja koira alkoi ärsyttämään ihan sikana, kyllä sekin parani ajan kanssa, mutta ei koira parka enää ollu niin tärkeä, kun olin tajunnut, että kuinka helkutin tärkeä se lapsi on. Mutta itkin kyllä monta kuukautta kun koira, joka oli jo iäkäs piti lopettaa lapen ollessa 1,5v.

Kyllä se siitä ja varmaan teille tekisi hyvää miehen kanssa päästä kahestaan jonnekin vähän pois arjesta, jotta säkin taas näet, että ei se ole se mies joka nyt vituttaa, vaan se, että elämä on pelkkää arkea.

Muistan hyvin alkuvaiheesta kuinka 24/7 vastuu vauvasta kuormitti. Meillä onneksi mies näki tilanteen minun kannaltakin ja myönsi ihan suoraan ettei hänestä olisi samaan. Niin tarvitseva on pieni vauva.

Muistan jossain parin viikon jälkeen lapsen syntymästä ajatelleeni että "tästäpä ei lähdetäkään neljältä kotiin". Eli vastuu ei hellitä: kun itku alkaa kuulua, on suoriuduttuva paikalle. MItä pienempi vauva, sitä nopeammin mielellään. Kuinka tästä ei voisi olla rasittumatta...? Varsinkin kun päälle tulee hormonaaliset muutokset (synnytys, imetys), yövalvomiset ym.

Meillä lapsi on jo yli 1v. eli vauvavuodesta on selvitty ja näin jälkikäteen sen vasta näkee kuinka iso muutos esikoisen tulo on. Koska olen hoitanut lapsemme pitkälti yksin, tarkoittaa se omassa elämässä melkoista muutosta. Eräänä päivänä tajusin miettiä asian roolien kautta; vielä raskausaikana olin avovaimo, seksikumppani, työntekijä, harrastusporukassa mukana, ystävä.

Sitten vauva syntyy ja PAM! olen kotona kaikki päivät hoitamassa vauvaa, eli olen ÄITI 24/7. Toki asun edelleen mieheni kanssa eli olen avovaimo, mutta hän on töissä päivisin ja illallakin työt venyy (osui intensiivinen vaihe hänelle työssään, tietenkin just kun saimme vauvan). Miehen tultua vaihdamme muutaman sanan miten päivä on vauvan kanssa mennyt ja sitten kuukahdan sänkyyn herätäkseni imettämään 2h välein. Seksi tuntuu kaukaiselta, monen kuukauden ajan. Vauva valvottaa ja mieskin painaa töitä tukka putkella, eipä siinä sänkytouhut ole ekana mielessä. Työntekijä en siis ole, olen äitiyslomalla. Harrastusporukka jää toistaiseksi. Ystävyyssuhteissa pidetään toki yhteyttä, mutta tapaamiset hiljenee moneksi kuukaudeksi ja toisaalta yksikään ystävistäni ei ole samassa vaiheessa, joten äitien päiväkahvittelut jää minulta kokematta. (Ennen kuin tajusin lähteä vauvakahviloihin ja perhekerhoihin, mutta tämä tuli kuvaan myöhemmin)

Eli niin arvokasta kuin mielestäni onkin olla äiti, on kyllä saatava joskus olla jotain muutakin. Tarkoittaako se ns. omaa aikaa ja kuinka paljon...se voi olla sitä, mutta jossain toisessa roolissa voi olla ihan omassa kodissakin, keskellä hoitovastuuta. Esim. intensiivinen keskustelu avomiehen kanssa jostain muusta kuin lapsesta - olen taas hetken avovaimo ja kumppani. Hellä hetki miehen kanssa - olen taas nainen ja seksikumppani. Vauvan touhuillessa omiaan (mitä isommaksi hän kasvaa, sitä enemmän alat taas saada omaa aikaa lapsenkin kanssa) pieni tuokio vanhan harrastuksen parissa - jes! on saanut toteuttaa itseään. Tällaiset tuokiot ruokkii myös niitä muita puolia meissä äideissä, jottei jämähdä "vain" olemaan äiti.

Eli tokkopa olet mitenkään hirviö, vain keskellä suurta myllerrystä. Päivä päivältä helpottaa kun vauva kasvaa ja samalla myös sopeudut uuteen tilanteeseen. Yritä kertoa miehellesi mahdollisimman rehellisesti mitä tunnet, että kaikesta sanaharkasta ja tyytymättömyydestä huolimatta hän on sinulle edelleen rakas. Järjestä tilanteita joissa miehesi jää vauvan kanssa hoitovastuuseen, ehkä hänkin sitten ymmärtää ettei se ihan ole jatkuvaa vapaalla oloa. Jos ylipäätään tilaisuuksia saada omaa aikaa on todella vähän, mieti miten voisit tuoda tähän uuteen vaiheeseen & äitinä eloon niitä juttuja mistä ennen nautit ja iloitsit.

Värvää miehesi mukaan, jos koit että tuo mitä kirjoitin rooleista koskettaa jotenkin sinuakin: sano että tarvitset muutakin kuin äitinä olemista ja kaipaat siihen apua mieheltäsi. Apu voi olla konkreettista (lastenhoitoapua), mutta myös henkistä: satsaatte yhteiseen aikaan ja sellaiseen yhteiseen aikaan johon ei liity lapsi. Tämänhän voi toteuttaa ihan kotonakin, lapsen nukkuessa - vaikka juttelemalla jostain. Mies on antennisi ulkomaailmaan, pyydä häntä virittämään sinut jollekin muulle kuin äiti-taajuudelle! Ei siis aina tarvita erityistä parisuhdeaikaa jossain ilman lasta, jos sellaista ei ole mahdollisuus järjestää lapsenhoidon takia. Jos on, sitten tietty sitäkin.

Niin ja tuo lemmikki-asia. Olen huomannut ihan saman: ennen rakkaat ja tärkeät koira ja kissa nykyisin vain hermostuttavat läsnäolollaan. Luulenpa että kyse on toisen tarpeisiin vastaamisen ylikuormituksesta: pienen vauvan tarpeisiin vastaaminen on iso homma. Siinä missä ennen jaksoi hoivata eläimiä, nyt vain ärsyyntyy koiran anovasta katseesta tai kissan maukumisesta. Kun herran jestas hetken saisi vaan istua ja olla ajatuksissaan... Ei tämä varmaan kaikkia äitejä koske, en sitä väitäkään. Mutta täällä ollaan huomattu sama.

Tsemppiä matkaan!

Oman ajan puutettahan teillä on molemmilla jos miehesi opiskelee päivisin, käy töissä iltaisin ja tekee välillä kotitöitäkin. Teillä ei myöskään ole koskaan yhteistä aikaa perheenä sen enempää kuin pariskuntanakaan. Jos olette molemmat viikonloppuisin kotona se aika pitää jakaa tasapuolisesti ja arjesta täytyy vaan selvitä. Tunnetko muita samassa tilanteessa olevia äitejä? Vertaistuki helpottaa ja lastenhoitoapua on mukavampi pyytää joltain jolle voi itse tehdä saman palveluksen.

Olette valinneet väärän isän lapsellenne! Tuliko se yllätyksenä, että mies häipyy töihin eikä HALUA olla lapsen kanssa? Ja halusta se on kiinni; raha on vaan tekosyy käydä töissä. Meillä isä piti lapsen synnyttyä isyysvapaan talteen jemmatut lomat ja jäi sitten vanhempainvapaalle. Eli melkein koko vauvavuosi ollaan hoidettu vauvaa molemmat kotona tasapuolisesti. Isä ei tietenkään voi imettää, mutta kaiken muun tekee siinä missä äitikin.. Elettiin pienessä kämpässä vaatimattomasti, mutta nyt on tosi tasapainoinen taapero kun on saanut tutustua alusta lähtien isäänsäkin.

Jaksamista, vauvantulo perheeseen muuttaa paljon. Se että on yht'äkkiä kiinni jossain toisessa 24/7 on suuri muutos.

Tuo suhtautumisesi muutos kissaan on itselle todella tuttua - minulle kävi juuri näin: perheen lemmikista tuli vain ylimääräinen rasite, joka teki ihan kaiken väärin. Podin tästä järkyttävän huonoa omatuntoa, sillä lemmikki oli aina ollut rakas, suorastaan lapsen asemassa.

Kerran jossain höpölöpö Jenkki reality-ohjelmassa, eräs 5 lapsen äiti sanoi, että häneltä ei yksinkertaisesti enää riitä emotionaalista energiaa perheen eläimille. Se helpotti, sillä juuri näin se oli itselläkin: Lapset saivat mun 99% huomion ja hellyyden, mies juuri ja juuri loput 1%, mutta se kuka pärjäsi siinä vauva-arjen univajeisessa arjessa ilman mun hellyyttä, sai todellakin pärjätä ilman. Eroa Teidän tilanteeseen verrattuna on oikeastaan vain se, että minä purin kaiken turhautumisen ja väsymyksenikin lemmikkiin, enkä mieheen.

Nyt kun vauva-arki on ohi, on lemmikki taas rakas ja mieskin saa kaiken tarvitsemansa hellyyden. ;)

Etenkin jälkikäteen ajateltuna vauva-aika on lyhyt, vaikkei se ehkä nyt siltä tunnukaan. Muutkin ovat neuvoneet, että puhukaa. Jos et muuta osaa sanoa, sano se, että tämä on vain hetkellistä ja se menee ohi. Pyydä miestäsi jaksamaan tilannetta muutama kuukausi, kun lapsi kasvaa, arki helpottuu ja tilanne normalisoituu.

Minusta kuulostaa, kuin alottajalla olisi jonkiasteinen synnytyksen jälkeinen masennus. On kovin yleistä. Eikä asiaa helpota, ettei saa apua eikä yhtään lepoaikaa. Käypä juttelemassa neuvolassa, etpä mitää menetä, äläkä loukkaannu, jos "diagnoosini" meni mettään. Onnea uudelle vauvalle!

Vastaulsenne ovat säälittäviä!

Ilmoitin niistä KAIKKI poistoon.

Toivoen, Avaaja : Hirviökö?

Yksi näkökulma vielä. Sikiöhän 'imee' äidin rasvahappovarastot odotusaikana vähiin. Jos ei niitä ruuasta saa runsaasti odotusaikana, saattaa synnytyksen jälkeinen masennuskin johtua rasvahappojen puutteesta. Lasten levottomuus ja äksyily on saatu rasvahapoilla loppumaan. Kannattaisi kokeilla kalaöljykapseleita jonkun aikaa ja katsoa, vaikuttaako raivoamiseen. Myös monivitamiinipilleri päivittäin tankkaa kehoon odotusajan kahden käyttöön jaetut vitamiinivarastot.

Muut ylläolevat kommentit ovat täyttä asiaa, paitsi yksi asiaton, hirviöksi sinut leimaava.

Lapsen saanti muuttaa täysin hormoonitasapainosi. Vie aikansa ennenkuin se palautuu normaaliksi.Se vaikuttaa mielialaasi hyvin paljon. Toiseksi tarvitset omaa aikaa. Tulet hulluksi, jos odotat, että lapsi on kyllin iso ja voit sitten käydä lenkillä/kaupassa/kahvilla kavereiden luona.... Lenkillä käyntiä suosittelen muutenkin, se vaikuttaa tervehdyttävästi paitsi fyysiseen myös henkiseen terveyteen. Ylös ! Ulos ! ja lenkille. Voitteko saada lapsenhoitoapua? isovanhemmat? Lapsenhoitaja?
Kissa - anna se pois. Etsi sille hyvä paikka. Tähän elämäntilenteeseesi kissa ei sovi. Voit ihan hyvin luopua siitä, etsit sille vain hyvän kodin.

Meille syntyi marraskuussa tyttö ja huomaan itsessäni vähän samoja oireita, mitä sinulla. Puhuin asiasta lääkärin kanssa ja lääkäri sanoi, että se voi kestää jopa 1-1,5 vuotta ja se johtuu hormoneista.
Itse olen ahdistunut ja itkuinen. Syön ja nukun huonosti. Koen mieletöntä himoa varsin erikoisiin ruokayhdistelmiin (maksamakkara kokis, keitetyt perunat olut...) Lisäksi temppuilen miehelleni tasan sen, minkä ehdin. Tunnen olevani murrosiässä uudelleen (olen 25vee) Minulla on finnejä, olen lihonut 10kg muutamassa kuukaudessa, pelottavinta on se, että en enää tunne omaa kehoani. Kaikki kehossani ja korvieni välissä heittää häränpyllyä. En tiedä, miten kauan pääni kestää tätä hiton rumbaa ja ennenkaikkea, miten kauan miheni pää tätä kestää.

Taitaa tulla seuraava huostaanottolapsi.

Te ketkä jotka täällä haukutte, ette varmaan edes äitejä ole :) joten menkääpähän vaan muualle virnuilee :P

Onko äitiys tehnyt minusta hirviön :( ? Onko kenellekään käynyt vastaavaa?
KYLLÄ!!!!!!valitettavasti äitiys ei sovi kaikille naisille..

Sinussa EI OLE mitään vikaa! Olet väsynyt ja siihen sinulla on oikeus. Lapsenhoito kuuluu myös miehellesi. Jos on mahdollista, niin vaihtakaa osia muutamaksi päiväksi. Eiköhän mies huomaa, että vauvanhoito on ympärivuorokautista työtä. Ota kissa syliin ja silitä ja halaile sitä. Kyllä se elämä vielä hymyilee vaikka nyt tuntuu raskaalta ja toivottomalta. Kannattaisi puhua myös neuvolassa jos kyseessä ois vaikka synnytyksen jälkeinen masennus. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

lopettakaa tuo äidin haukkuminen, varmasti kaikilla myös vastanneilla on joskus ollut pinna kireällä vaikkei lasta olisikaan hankittu! Jos toisella on paha olla ja stressiä, luuletteko te että teidän haukkuminen auttaa häntä? :o mieluummin positiivista tsemppiä kehiin ja neuvoja, oikeita neuvoja eikä mitään "vittu hoitoon meininkiä" :( TSEMPPIÄ KOVASTI ALOITTANEELLE JA ONNEA VAUVASTA

Kuulostaa siltä, että sinulla on babyblues, synnytyksen jälkeinen masennus. Siihen saa apua! On erittäin hyvä, että olet itse huomannut jonkin olevan pielessä. Kaikki järjestyy kyllä. Lapsen saaminen on iso juttu. Sinulla on täysin uusi tilanne. Juttele miehesi kanssa. Hakekaa apua sinulle. Itse kävin hoitajan luona juttelemassa ja selvisin. :)

Käyttäkää kumia!!!!

Alitajuntasi on jo ymmärtänyt, että olet lapsessa kiinni seuraavat 20v ja senkin jälkeen kannat aina huolta lapsestasi. Tuo nykyajan hössötys, että tarvitsee omaa aikaa, on aivan yliarvostettua. Kun tekee lapsen, niin pitää ymmärtää, että kaikki muuttuu. Olet vaan kateellinen miehellesi, koska hänellä on omat juttunsa; koulu ja työ. Yhteistä aikaa on vähän ja pienen lapsen vanhemmat, varsinkin äiti on aina väsynyt. Huutamalla asiat eivät parane. Jos ette pysty keskustelemaan tilanteesta, niin lähetä sähköposti, jossa kerrot tunteesi ja ajatuksesi miehelle.
Nuoret ottavat lemmikkejä, koska on tarve hoitaa ja helliä, vähän niin kuin lapsenkorvike. Nyt lapsesi on sulle tärkein asia maailmassa, niin ärsyynnyt kun kissa naukuu ja pelkäät pojan heräävän siihen. Vauvat tottuvat pienestä pitäen nukkumaan äänien joukossa. Pidä jopa radiota normaalisti auki, niin lapsi ei herää kaikkeen pieneen ääniin. Ota itsekin päiväunet sillä aikaa kuin vauva nukkuu. Toivon teille voimia ja kaikkea hyvää yhteiseen perhe-elämään.

Olen jo iäkäs.
Sain esikoiseni nipin- napin17 vuotiaana.
Oli pakkoavioliitto. Mies ei ollut vastuullinen, vaati seksiä heti kun pääsin sairaalasta. Kävi kotona vain nukkumassa, kuljeskeli illatkin milloin missäkin.
Apua en saanut mistään, mutta en osannut edes odottaa että joku auttaisi. Otin lapsen mukaan joka paikkaan.
Olin masentunut ja väsynyt, mutta pidin selvänä että lapsi on tärkeintä elämässäni, rakastin häntä enemmän kuin uskoin edes mahdolliseksi.
Tein virheitä kokemattomuuttani, mutta lapselle on tärkeintä olla rakastettu ja hyväksytty.
Hyvin selvittiin, pärjääviä kauniita lapsia sain.

Voi herttileijaa! Tietysti se vaikuttaa ihmiseen, jos ei ole lainkaan omaa aikaan, kyllä sitä tarvitsee ehdottomasti, muuten ei voi jaksaa! Isän pitäisi kyllä mielestäni jotenkin nyt pystyä vähentämään opiskeluja ja tai töitä. Kohtuutonta, että äiti hoitaa yksin lähes kaiken, eikä saa palautua ja ladata akkujaan lainkaan.
Tietysti se äidiksi tuleminen jo itsessäänkin on niin iso muutos, että kaikenlaiset tunteet ja reaktiot ovat ymmärrettäviä.

Raskauden jälkeinen masennus on yleistä, ettei vaan olisi siitä kyse. Kannattaa puhua neuvolassa eiköhän ne siellä osaa neuvoa. Voihan tieten olla, niin kuten täällä moni on sanonut että omaa aikaa lisää.

Se kertoo siitä, että olet itsekäs. Et ajattele muuta kuin itseäsi ja vauvaasi. Mies on lapsentekoväline, jota voi kohdella myös välineenä, ei ihmisenä. Perhe on kokonaisuus, jos kokoajan on vauvassa kiinni, eikä mitää muuta elämässä ole (edes mies) niin kyllä tossa vielä ero tulee. Miehen mielenterveys varmasti kärsii jo tosta, jos oot tollanen hirviö, miksi miehen pitäisi kestää sinun lapsellista tunnehirviötä???
Eikö 3.5kk ole jo aika pitkä aika olla toiselle ilkeä ja rakastamaton ja kylmäsydäminen?
Mikä toi vauvan paremmuuden ylistäminen on? ei ainakaan toisen kumppanin rakkautta. vauva komeempi ku mies :D salli mun nauraa, tottakai vauva voi olla söpömpi, mutta jos lapsi on joka asiassa ykkönen ja hänen ehdoilla mennään ja hän on palvottu, hän oppii siihen ja rupee kasvaessaan vaatimaasn etuoikeuksia ja jumalointia ja palvontaa myös muilta, mikä tuottaa hänelle pettymystä, ku muuthan ei pidä häntä maailman napana, jos sinä äitinä häntä siihen opetat. Hyvässä ja tasapainoisessa perheessä äiti rakastaa isää todella todella paljon, ja isän kanssa yhdessä lapsia eniten maailmassa. Mutta teidän suhteessa sinä rakastat lasta eniten, ja elät lapsen kanssa ja ehdoilla kaikessa. Mies on todella ulkopuolinen, väline, lapsentekoväline, jota törkeästi käytät hyväksi ja kohtelet todella paskasti kaiken muun paskan lisäksi.

Toivottavasti jäät yksin vauvas kanssa, et ansaitse rakkautta muualta, ku vauvaltasi, sillä sillehän olet täysin omistautunut. ei ole muuta elämää ja muita ihmisiä.
Miehes antaitsee arvostavan, kunnioittavan ja rakastavan vaimon jossa koko perhe-elämä toimii ja kaikki tulee huomioiduksi ja rakastetuksi. Myös kissa, jota täällä halveksit. Sekin on pieni lapsi, joka ei ymmärrä kaikkea, mutta silti viatonta ja pientä halveksit ja inhoat. Kamalaa ei voi muuta sanoa :(

Kuinka itsekeskeisiä ja kylmäsydämiä äideistä voikaan tulla lapsen synnyttyä..ei ihme että ihmiset eroaa nii usein. suurinosa syynä se, että jompikumpi(yleensä äiti) ei ole kiinnostunut enää parisuhteesta, kyllä se on sillo eron paikka, ei miehen kuulu rakastamattoman äidin perässä juosta. naurettavaahan se olis!

Ensiksi haluat lapsen ja sitten valitat kun ei ole ikinä vapaata. Ei se lapsi mikään kissa ole. Miksi te ihmiset ette mieti asioita, vaan heti kaikki mulle nyt?

Kyllähän aloittajaakin varmaan lämmittää kun "isin" tilipäivä koittaa? Eikös?

Kerroit, että hän menee aamulla kouluun ja illat on töissä. Kyllähän tuohon väliin vielä hetkiä lapsen kanssa mahtuu, mutta se, että sä vaadit vielä omaa aikaasi tuosta vähäisestä ajasta on kyllä liikaa.

Viikonloppuisin sitten... Toisekseen puhu sille miehellesi, äläkä täällä avaudu.

Tyypillinen suomalainen itsekäs akka.

Kannattais miettiä etukäteen jo millasta se "ihana ruusunpunainen vauva-arki" sitten on teidän perheessänne ottaen huomioon elämäntilanteen, lemmikit ym.. Apua tarviit ja kiireesti ennen kuin tapahtuu muutakin kuin "vain huutamista". Vauva-arki ei ole helppoa kenellekkään, kannattais miettiä että onko itsestä siihen jo ennen raskautta!!!!

kaksi lasta oon itse lähes yksinäni kasvattanut (mies aina töissä) ja pärjännyt!

Missä isän vastuu lapsi tehdään yhdessä ja yhdessä hänet myös mahdollisuuksien mukaan pitäisi hoitaa..

Voi hyvää päivää!
sitä se on kun neuvolassa aina puhutaan siitä kuinka IHANAA se vauva-arki sitteen on. sitten odotetaan jotain maailman ihanínta elämää. huoh. Olisko kannattanut miettiä vauvan hankintaa VÄHÄN tarkemmin???

Tutkimusten mukaan lapset pilaavat onnellisen parisuhteen ja lapsettomat ovat onnellisempia. Lapset myös edesauttavat eroa. Parisuhde alkaa uuteen nousuun lasten muutettua pois kotoa jos suhde kestää edes niin pitkään.

Et ole hirviö. Ihan normaali tunteva vasta äidiksi tullut.
Meillä hoidettiin tuo lemmikki asia niin, että kissa tuli tänne mummolaan . Tämähän oli tuttu sille jo ennestäänkin. Sitten kun homma siellä uuden vauvan kanssa helpottu ja perhe halusi sen kotiin niin sitten hakivat.
Vähän se uusi tilanne helpotti kun edes kisu oli pois mutta hyvässä hoidossa.

Minusta tuo vaikuttaa hormonitoiminnasta johtuvalta, raskauden jälkeen on kroppa pitkän aikaa sekaisin. Minulla oli vastaavaa käytöstä e-pilllereiden takia ja kun sen tajusin lopetin ne heti ja palasin hirviöstä normaaliksi.

Käy lääkärin kanssa puhumassa asiasta, uskon että selitys ja ratkaisu löytyy.

Meillä oli koliikki vauva, ja häntä vuoroittain hoidetiin öisinkin, vaikka oli töihinlähtö aamuisin ja usein talvella öisinkin. Vaimoni vain "tökkäisi" hellästi kylkeäni, että "sun vuoro." Siinä olisi kissa jo riittänyt ja toiseksi jäänyt ajatellen perhe-elämäämme myös rakasteluineenkin, joten koita parantua ja pian. taidat lapsi olla vieläkin..

Miehesi vaikuttaa kirjoittamisesi perusteella ahkeralta ja vastuulliselta perheenisältä ja varmasti hänkin tekee koko ajan parhaansa. Ja varmasti myös hän on uupunut ja kokee riittämättömyyden tunteita vaativassa tilanteessa. Jos mies käy päivisin koulussa, iltaisin töissä ja touhuaa lisäksi kotitöitä, niin eikö asiasi ole siltä osin sangen hyvin? Tuo kaikki edellä mainittu on myös perheen yhteisen tulevaisuuden eteen raatamista. Ymmärrän kuitenkin tuntemuksesi, suht` tuoreena isänä, (tyttö kohta 2 v), olen kokenut suunnilleen vastaavaa. Muutama vinkki. Mieliala muutokset kuuluvat raskauden jälkeen asiaan, ne täytyy vain tiedostaa, jotta ei tulisi tarpeettomasti loukattua toisia. Teidän molempien täytyy ajatella toisistanne positiivisesti - tiedostakaa, että molemmat tekee koko ajan parhaansa ja että tilanne vain on nyt, mikä on. Ajatelkaa positiivisesti myös tulevaisuudesta, jokainen päivä on voitettu päivä ja tilanne helpottuu kyllä. Been there, done that. Arki tuossa elämäntilanteessa on niin raskasta, että ei missään nimessä ole järkevää tuhlata vähiä energiavaroja keskinäiseen syyttelyyn. Rakastakaa toisianne, oikeasti. Päättäkää muutaman viikon periodeilla treffipäivät miehenne kanssa ja pitäkää niistä kiinni, sopikaa lapsenlikat ajoissa. Se antaa kummasti voimaa jaksaa:) Voin nyt kertoa, että ei kannata erota vaikka vaikeaa olisikin, nyt tuntuu kaikki ihan käsittämättömän upealle. Me selvittiin, meillä on ihana perhe:)

EI OLE ÄITIYS TEHNYT SINUSTA HIRVIÖTÄ,HORMOONIT SULLA ON VAAN SEKAISIN .TÄMÄ ON IHAN TUTTU TILANNE. MULLA KASI LASTA JA ITSE OLEN NE SAANUT HOITAA ,EI UKKONI MITENKÄÄN OSALLISTUNUT KUMMANKAAN HOITOON.vIE LAPSI MUMMULAAN JOKSIKIN AIKAA ,NIIN SAAT OMAA AIKAA .MINÄ TEIN NIIN ,MUT MENIN SILLOIN AINA NUKKUMAAN KUN EN ÖISIN YLEENSÄ VOINUT NUKKUA KUN LAPSI VALVOITTI.kYLLÄ SE TÄSTÄ HELPOTTAA KUN LAPSI KASVAA.SITTEN HELPOTTAA JO KUMMASTI KUN SE NUKKUU KOKO YÖN JA SINÄKIN SAAT NUKUTTUA .LAPSET NYT 22 JA 24

Onko äitiys tehnyt minusta hirviön :( ?

On!

Pameja suuhun, että rauhotut!

Et arvosta miestäsi. Totuus tulee vihdoin ilmi, että oot huijannu miestä lapsentekoon ja kylmästi kohtelet lapsen tulon jälkeen. Tällasia kunnioittamattomia paskiaisia riittää, niitä ku ei voi noin vain lakaista poiskaan. Valitettavasti siitä joutuu kärsimään aina viattomat osapuolet.

Sinä ansaitsisit kunnon opetuksen. Et pysty arvostamaan hyviä asioita, elät vain lapsessa ja sen elämää. Et perhe elämää. Älä kiusaa miestäsi enempää. Mies on fiksu, jos sinut jättää :) Lapsen elämässä voi kyllä olla, mutta antaitsee paremman ja rakastavamman naisen, jonka kanssa aloittaa uusi parempi elämä, jossa tuntea arvokkaaksi ja rakkaaksi ilman tunnesekopäähirviökäyttäytymistä, ja noin pitkän ajan.

Mutta älä ämmä huoli, kyllä mies sut vielä jättää, ku ei tollasta sekopäätä jaksa katella. Normaaliin tunnekuohuihin ei kuulu 3.5kk jokapäiväinen huuto ja kunnioittamattomus. Ois sen luullu syöneen suhteen jo ajat sitte.
Sääli, että mies on kestäny sitä niinki pitkää...
Surullista :(

Trolleilla on taas vaihteeks ollu tylsää.

Kissaa ei pidä kiusata.

niin normaalia.ensin vingutaan pentua ja kun huomataan että oma luonne ei soveltunut tähänkään aletaan hakea syntipukkia muualta.joku sanoo että sulla hormoonit heittää,joku eli suurinosa syyllistää isää.sekun vetelehtii vaikka tekeekin 15h työpäivää jotta saisi laskut maksetuksi. jospa sulla vaan on ns vittumaiset sisuskalut. seuraappa muita lapsiperheitä ja niiden vanhempien käytöstä huomaat että et ole yksin. yleensä nainen on se suhteen ainoa joka vinkuu että mukuloita pitää hankkia.

Ota kiireesti yhteys neuvolaan missä kävit jo raskauden aikana tai terveysasemalle. He tunnistavat oireistasi tilasi. Tarvitset nyt ihan oikeasti hoitoa eikä täällä vähättelyä. Synnytyksen jälkeen on todella usein juuri tuonlaisia oireita. Sinä olet tajunnut että vika ei ole miehessä-kiireesti ja rohkeasti nyt terveydenhoitajalle ja sitä kautta lääkärille. Et jaksa kauan hoitaa edes lastanne.

Hyvältähän tulevaisuutesi näyttäää!!!
Olet pääsemässä ahdingostasi ulos, kun kirjoitat siitä meille keskusteltavaksi. Apuahan sinä tarvitset. Suomessa on hyvä äitiyshuolto. Apua saat varmasti! neuvolastakin.
"Kokenut ja nähnyt kaikki tietää ja kaikki kokee."
Enkä omia vuosikymmenten takaisia oireita joudu tässä kertomaan - samanlaiset oireet oli, kuin Sinullakin.
PS..Kissa taitaa odottaa kovasti jo leikkikaveria!

Sen vain sanon, että kaikesta pääsee yli. Kyllä te selviätte, olet Fiksu ihminen! Hyvää juhannusta täältä kaukaa sydänmailta.

Ihan kukatahansa oli sitten synnyttänyt tai ei, jos yhtäkkiä joutuu heräilemään parin tunnin välein, eikä saa kunnolla nukutuksi ja levätyksi, tulee hulluksi.

Jo yhden yön valvominen vastaa monen promillen humalatilaa.
Olet siis tavallaan kokoajan "kännissä" ja siksi käyttäydyt noin.

Koita saada joku katsomaan vauvaa vaikka päivällä niin että saisit yhtäjaksoisesti nukkua riittävän pitkän aikaa, niin olo helpottaa.

Itselläni meni lähes 5 vuotta ennenkuin sain nukuttua normaali 8 tunnin yö unet putkeen.
Ensimmäinen oli ns. koliikkivauva joka ei nukkunut millään ja valvotti kaiket yöt ja päivät. Olin 2 kuukauden jälkeen lähes zompi vähäisten unien takia. Enkä muista esim. ristiäisistä juuri mitään. Elin kuin sumussa, enkä kyennyt hakemaan apua.
Toinen vauva syntyi parin vuoden päästä, ennen kuin olin ehtinyt toipua ensimmäisestäkään synnytyksestä. Silloin olin jo niin stressaantunut kaikesta, etten pystynut nukkumaan vaikka lapset nukkuivat, koska pelkäsin kokoajan heidän heräävän. Alitajuntani piti sitä että olisin nukahtanut vähäksi aikaa ja sittten ollut pakotettu heräämään, niin hirvittävänä kokemuksena, ettei se antanut minun ollekaan nukkua. Vrt. kidutukseen jossa vangit herätetään aina kun ne nukahtavat. Tieteellisissä kokeissa on todistettu että kissa eli vain yhden viikon, kun se herätettiin eikä sen annettu nukkua. Ihmettelen että minä selvisin hengissä noista vuosista. Kesti useita vuosia ennenkuin pääsin normaali unirytmiin takaisin.

Uni paras lääke on...

Tuo kaikki mistä kirjoitit on aivan NORMAALIA! Sinussa ei ole mitään vikaa. Vauvan saanti sitoo äidin hellan ja nyrkin väliin. Kukaan muu ei tee asialle mitään, jos et itse tee.

Elikkä mitä tehdä, että olosi paranee?

1. Mieskin hoitamaan vauvaa. Sinulle myös vapaa-aikaa!

Kun miehesi tulee kotiin, anna hänen hoitaa vauvaa. Koko ilta sinulle vapaaksi tai ainakin osa illasta, ja mies hoitakoon illat vauvaa, kun sinä olet hoitanut päivän. Anna hänelle ohjeet, ja sitten sinä häivyt vaikka johonkin harrastuspiiriin, iltalenkille tai vaikkapa iltakouluun, mutta lähde kotoa pois, siksi että KODISTA ON NYT TULLUT SINUN TYÖPAIKKASI! Anna vauvan isällekin "mahdollisuus", koska vauva on myös HÄNEN!

2. Jos ja kun vauva valvottaa öisin, valvokaa vuorotellen vauvan isän kanssa: yhtenä yönä nouset sinä ylös ja seuraavana yönä vauvan isä. Tuttelia saa antaa pullosta, ei aina tarvitse imettää, eikä vauva kuole tutteliin. Ja mikä tärkeintä: SINÄ SAAT NUKKUA, niin että jaksat taas seuraavan päivän hoitaa.

3. Kissa pois.

Antakaa kissa johonkin kissoja rakastavaan kotiin. Se ei nyt sovi teille, koska se vain teettää sinulle lisätöitä. Kissastakin on paljon työtä, ja sinulla on nyt työtä AIVAN TARPEEKSI MUUTENKIN! Aivan tyhmää pitää kissoja ja koiria, kun on vauva, joka vaatii KAIKEN AJAN.

Ehditte kyllä ottamaan kissan, kun sitten myöhemmin.

4. Vauvan mummotkin hoitamaan vauvaa.

Sillä tavalla sinä pääset arkipäivisinkin kaupungille hoitamaan asioitasi, ja vaikkapa ostelemaan vauvalle vaatteita. Ja mummot saavat kokea onnea ja isovanhemmuuden iloa ja pääsevät tutustumaan omaan rakkaaseen lapsenlapseen.

5. Vauvan kanssakin voi käydä kylässä.

Vaikkapa mummolassa jne. Näin sinäkin pääset "ulos".

- Ei elämä vauvan kanssa ole mitään unelmaelämää, se on totisinta totta, se on ELÄMÄÄ. Äideillä on usein masennus synnytyksen jälkeen, ja vauvan kanssa pitää usein valvoa. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on onneksi ruvettu puhumaan sen oikealla nimellä. Miten yleensä väsynyt ja uuden asian edessä epävarma uusi äiti voisi olla onnellinen? Äitiä on turha syyttää mistään, häntä täytyy tukea.

Äitiä kyllä tuetaan neuvolassa, niin kauan kuin hän odottaa vauva, mutta annapas olla, kun vauva on syntynyt, sen jälkeen kukaan ei enää tue häntä ja juuri silloin hän tarvitsisi tukea!

Vauvan äiti ei enää vauvan lisäksi jaksa "paapoa" muita, vauvassa on ihan tarpeeksi hoitamista. Vauvan isän pitäisi tässä vaiheessa olla aikuinen ja tukea vaimoaan. Myöskään kotieläimiä ei kannata pitää eikä ottaa, koska ne RASSAAVAT ÄIDIN HERMOJA VIELÄ LISÄÄ!

Äidille on siis saatava tukiverkosto, joka tukee häntä tärkeässä ja vaativassa vauvan hoidossa. Ei äidin tarvitse yksin ponnistella vauvansa kanssa saavuttaakseen jonkin urhoollisuusmitalin, vaan vauvanhoitoa voi jakaa miehen ja omaisten, isoäitien ja isoisien kanssa ja sillä tavalla jakaa onnea uudesta, sukua yhdistävästä vauvasta.

Tyypillistä, että nainen ei halua olla edes miehen kanssa, vaan hän haluaa siitä vain ja ainoastaan lapsia. TYhmät miehet sortuu sellaisiin naisiin. lapsi pitää tulla kummankin toiveesta ja pitkästä harkinnasta. Ei ole parisuhdetta, jos ekan vuoden jälkee(hyvä ku tunnetaa ees toista) hankitaa lapsia. EI järjen häivää. Siitä miehen pitäs tajuta, että nainen haluaa vaa niitä lapsia. EI miestä. Mies on vain lapsen siittäjä. Hyi mitä touhua.

Naiselle ei riitä ensiksi se mies, hän väittää rakastavansa sitä, mutta kun lapset syntyy, miestä arvostellaan netissä ja asetetaan viimeiselle sijalle, arvostus kokonaan ohi!
Niin myrkyllisen säälittävää, et hyi että.
Ollaan vauvassa 24h kiinni, ja muut kärsii tollasen hirviön huudoista yms..YÖK!

toi on yks syy miks en hanki lapsia. En näe lapsissa mitään hyvää.

kumpikaan teistä ei ole valmis vanhemmuuteen. Luonnollisesti minä ainakin oletan, että myös mies haluaa viettää vapaa-aikansa vastasyntyneen kanssa ja vähentää työtunteja. Ei materialla niin väliä.
Väsymys on toinen seikka. Jos vauva huutaa yöt läpeensä, pinna voi olla päivällä kireällä. Toisaalta ei kai lapset huuda kuin syömään jonka jälkeen tulisi jatkaa uniaan jos kaikki on ok.
Kissa raukka...... purat siihen kaiken kiukkusi.

Ruvetkaa dokaamaan koko perhe niin ei vituta niin paljon. Töistä loparit ja fattasta rahaa. Lapsi huostaan. Pitääkö niitä lapsia tehdä jos hermot ei kestä.
Ei ennen valitettu vaikka piti tehdä raskaat maataloustyöt samalla. Ei ollut mitään äitiyslomia.

Synnytyksen jälkeinen masennus tai siihen viittaavaa.

Googlesta, Esko Jalkanen, kysymyksiä ja vastauksia, ja pyydä sieltä apua!

sinullla on synnytyksen jälkeinen masennustila,kerro neuvollassa käydessäsi
terveydenhoitajalle olostasi pikaisesti, ettei pahempaa pääse tapahtumaan.!!
jaksamista.....

Mutta kun päässä ei ole mitään, pentuja pitää tehdä kun muillakin kaverreilla on!! voi vittu mitä aivokääpiöitä!! miten vitussa luulet selviäväsi kun äijä on töissä ja koulussa? mutta kun ei ajatella hevon vittua
Mulle kaikki ja heti, otetaan miljoona velkaa vaikka ei oo rahaa yhtää, tehdään kakaroita vaikka ei ole edellytyksiä. voi hevon vittu mitä älykääpiöitä.

Sinusta tuli tavallinen suomalainen nainen, ei sen kummempaa. Kaikki nuoret naiset kokevat tämän saman muutoksen: heistä tulee narisevia ja kiukuttelevia akkoja, jotka eivät osaa enää elää. Heistä tulee marttyyreitä, rähjääjiä ja myrkkyä sylkeviä ämmiä. Se johtuu siitä, etteivät he tiedä mitä tarkoittaa olla äiti. Äitinä oleminen on 24/7 vuoden ympäri, vuodesta toiseen. Ehkä olisi pitänyt miettiä asiaa ennen kuin menit tekemään lapsia. Ja mies, kuvittelitko ihan oikeasti että miehesi jotenkin mystisesti "jakaisi" äitiyden kanssasi?

Meidän liitto päättyi eroon, kun en saanut yhtään omaa aikaa ja levättyä. Vauva valvotti pari vuotta ja olin liian väsynyt. sinun pitää saadas levättyä. Jos miehesi on päivät ja ilat pois, niin sinähän olet yksin. Pienen vauvan kanssa on raskasta ja mies ei välttämättä ymmärrä sit'ä. Jo synnytyksestä toipuminen vaatii lepäämistä.
Näyttää, että olet jo liian väsynyt, siitä tuo johtuu, voimavarasi menevät äärirajoille.
Myös hormoonit vaikuttavat vielä hyvinkin paljon.

Teidän tulisi selvittää tilanne, koskaero olisi kaikkein kamalinta etenkin lapselle ja tuhoaa lapsen elänän, koko perheen.

Taas yksi hyvä merkki listaani siitä miksi en ikinä halua naimisiin ja tehdä kakaroita....

suomalainen kansantauti.
yhden lehmän takia alttarille ja sitten hankeen saunomaan.

Olen itse kahden lapsen äiti.. tuli tuota sinun kirjoitustasi luettuasi että olet väsynyt.. kaipaat omaa aikaa.. Lapsesi on jo 4 kuukauden ikäinen.. Ei sinun ole pakko olla neljän seinän sisällä, otat lapsesi mukaan.. Menet vaikka äiti-lapsi kerhoon jossa näet muita äitejä joilla on myös lapsia..

Anna miehesikin välillä hoitaa teidän yhteistä lasta.. anna hänen tuntea se että hän lapsen isä.. jonka kuuluu myös hoitaa teidän yhdessä hankkimaanne lasta.. Sinähän olet tehnyt lapsen hänen isänsä kanssa..

Myös sinun äitinä kuuluu kasvaa naisena.. On otettava huomioon että olet lapsen äiti.. Mutta olet myös vaimo.. ja olet myös nainen.. sinun on aviossa olevana naisena otettava nämä kaikki asiat huomioon.. Sinun itsesi on hankittava apua jos tuntuu että et selviä sittenkään..

Minä jos kuka tiedän sen kun olen myös itse äiti..

Tsemppiä! Ensimmäiset 6kk on aika raskasta vauvan kanssa, mutta lohduttaudu sillä, että tilanne helpottuu useimmiten kun soseiden myötä tulee väkisinkin vauvalle selkeä päivärytmi unineen ja ruokailuineen. Äksyilysi on ihan ymmärrettävää. Toivon, että kerrot ajatuksistasi ilman "nahkoja ja karvoja" miehellesi ja suot hänelle tilaisuuksia myös hoitaa lasta - vaikkei imetäkään. Yhden syötön välin isä voi aina hoitaa ja sinä voit käydä lenkillä, uimassa tai vain nukkua! Isälläkin on velvollisuutensa hoitaa ja tutustua jälkikasvuunsa ja suoda sinulle lepoa äitiydestä. Lapsen hankkiminen on yhteinen projekti, johon molempien on sitouduttava. Samalla miehesi huomaa, ettei se yksin vastuun ottaminen olekaan niin helppoa ja vapaalla olemista.

Miehen saa karkotettua vauvan hoidosta, jos kokoajan huomauttelee toisen tavasta hoitaa. Miehelläsi on oma tapansa - taatusti hyvä tapa ja sinun on siinä annettava hänelle tilaa ja mahdollisuus kehittää oma tapansa hoitaa ja olla lapsensa kanssa. Hän ei toimi kuten sinä kaikessa, eikä niin ole tarkoituskaan. Jos hän kysyy neuvoa tai pyytää apua, silloin voit puuttua, muuten anna hänen toimia oman harkintakykynsä mukaan. Vauva tarvitsee teitä molempia.

Meillä oli kanssa kissa ja koira ja sitten kaksi lasta. Yhden pienen kanssa jotenkin meni, mutta kissa ei näyttäytynyt koko sinä aikana, kun poika oli hereillä. Se ei mielestäni ollut kissan arvoista elämää ja ei eläin näyttänyt sopeutuvan tilanteeseen,joten tein päätöksen ja annoin kissan uuteen rakastavaan ja hyvään kotiin. On helpottanut uskomattoman paljon. Koira menee, vaikka jääkin vähemmälle huomiolle. Koira on myös lapsille rakas ja tärkeä. Koira on paremmin sopeutunut tilanteeseen kuin kissa.

Voimia koko perheelle!

Sanokaapa mitä se on, kun menee päin hevon vittua ilman lapsiakin.
Parisuhteessa ja joka paikassa. Ei jaksa olla enää se paskempi ja huonompi osapuoli, joka vielä korostuu siinä vaiheessa kun saamme lapsia.
Hohhoh.. Voisi jo riittää.

Tänäkin aamuna mies herättää että voisitko tehdä tuota, sitä ja tätä.
Tiedän että olen laiska ja työtön paska, pitäisi kirjata heti menonsa ylös kalenteriin, ei pitäisi tehdä turhia ostoja, pitäisi etsiä töitä koko ajan, pitäisi olla aktiivinen, lisää harrastuksia yms.. Mutta kun en ole sellainen, voi voi.
Ja kehtaa vielä lapsen hankkimisesta puhua, taidan näyttää aloittajan viestin niin tulee muihin ajatuksiin. Ja sitä paitsi katsotaanpa - sitten kun minun oloni, rahatilanteeni yms. on kunnossa ja ehdotan lasta, niin eihän se herralle sitten tietysti sovikaan! Onnettomanahan ne lapset täytyy tehdä!

Älkää miehet vaatiko lapsia kun näette ja tiedätte aivan hyvin mitä on tulossa.

Hei, olen kokenut saman, ja kolme kertaa, kaikkien lapseimme syntymän jälkeen. Kun kerroin jollekin kaverilleni, he vain kehuvat kuinka heillä on onnellista, ei kannata uskoa. Nyt kun esikoinenkin on jo 40 ja kuopus 26, ja ne kaverit myös vanhentuneet, kertovat nyt siitä kuinka silloin oli pahaolla jne.. otin asian puheeksi, että muisttteko silloin kun kerroin ja teillä oli niin auvoista että, nyt sitten silmät kostuvat asiasta, joka ei niin ollutkaan, piti vaan esittää onnellista kuslissia.Kokemuksesta voin lohduttaa että aikaa siihen menee vähintän vuosi, sillä meissä naisissa tapahtuu niin paljon erillaisia asioita ensinnäkin raskauden aikana-synnytyksen aikana- imetys- ja vielä kun kuukautiset alkavat sitten kun alkavat, mutta me naiset vain siihen pystymme. Minulle tuo kuukaustisten alku oli jotain ihan hirveää, ja näköjään periytyi vanhimmalle tyttärelle, voi kun en olisi ollut heillä silloin kun menkat alkoi, voi kamalaa.
En hakenut lääkkeitä pahaan oloon vaan ihan omana itsesässi "mökönturkkia paikkailin", meillä vielä tuolloin mies oli paljon työmatkoilla ja kun hän tuli kotiin, oli myrsky malmis, mutta onneksi yksipuolisesti, muutoin ois tullut "turpiin".

Yhden lapsen mummi olen. Sinua haluaisin kehoittaa menemään esim. johonkin vauvatupaan tms, jossa saisit ns. vertaistukea ja näkisit, että monella muullakin on samanlaisia ongelmia.
Omaa aikaakin Sinä kaipaat. Vauvan voisit jättää isällekkin hoidettavaksi, lypsät vain maitoa pullollisen tai pakastat. Korvikekkaan ei ole pahasta välillä.
Isän ja vauvan suhde paranee kun lapsi on isänsä kanssa ilman Sinua.

Tsemppiä Sinulle ja perheellesi. Kerro tuntemuksistasi miehellesi avoimesti, sillai se ongelma tulee pohdittavaksi ja miehesikin tietää missä mennään.
Isovanhemmatkin haluaisivat hoitaa lasta, että voisitte viettää laatuaikaa kahdestaan.

huhhuh, mikä ämmä! ukko opiskelee & käy töissä ja sä vain makaat himassa kersan kanssa. pitäis vielä vaatekaupoillekin päästä. ei pysty käsittää.

"Et ole hirviö nainen sentään".
Mutta kyllä asia on näin että sinun on hankittava kiireesti apua itsellesi! Tämä on fakta, koska seuraukset voivat olla hyvin ikävät, jos tämä raivoamisesi jatkuu. Kyllä kai se kissakin hermostuu tuollaisesta, jos sitä on aikaisemmin pidetty hyvin ja nyt sitten kodissa päivittäin, meininki on muuttunut. "Usko minua"! Hanki apua mahdollisiman pian, oman kotipaikkakuntasi lääkäriltä tai psykologilta [jossa saisit puhua, ensin ehkä parasta ihan itseksesi ja sitten myöhemmin, voisit yrittää saada miehesi mukaan keskustelemaan ja kertomaan oman näkemyksensä] Olen kissasta huolissani enemmän kuin aviomiehestäsi.
Omaa aikaa tarvitset varmasti enemmän, jotta elämä/ kaikki ei pyöri samaa ympyrää, päivästä, viikosta toiseen.
Mutta tämä tuskin on syy raivoamiseesi / ajattelisin ensinmäiseksi, miten väsynyt olet, onko sinulla masennusta?
Vai huonot hermot, joka tämäkään ei ole niin harvinaista.
Ensinmäinen askel, parempaan elämään < on se että lähdet hakemaan apua ammattiauttajalta, joka on maksutonta sinulle.

Haista vittu ämmä oot ihan syvältä!!!!

Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa. Alussa on juuri tuollaista - tuntuu, että maailma olisi yhtäkkiä pelkkää vauvaa, vaipanvaihtoa ja imetystä. Minäkin purin väsymyskiukkuani kissaani, joka kerjäsi ruokaa juuri väärään aikaan.. Itse suurinpiirtein laskin päiviä vauvan 5 kuukauteen asti. Siitä se alkoi pikkuhiljaa helpottamaan, kun itse jo sai nukkua ja vauvakin oli tyytyväinen pitempään.
Meillä miehestäni alkoi olla apua siinä puolen vuoden tienoilla, kun hän alkoi ottaa lasta mukaan kauppareissuille ja muutenkin jo vietti enemmän aikaa pikkuisen kanssa. Mies voi helpottaa elämää vaikka vain vaihtamalla vaipat. Puhu miehesi kanssa. Sano, että haluat silloin tällöin aikaa itsellesi. Jo kävely/pyörälenkki tai shoppailu piristää.

Jaksamista sinulle! Minä olen jo viisikymppinen ja nuorinkin jo 15v mutten vieläkään ole unohtanut sitä kauheaa aikaa, kun lapset olivat vauvoja. He kaikki valvottivat pitkään. Esikoinen meni tarhaan puolen vuoden iässä, kun vielä opiskelimme ja valvotti kaikki yöt. Mies kyllä nukkui, koska ei suostunut valvomaan. Laihduin 10 kg ja sain astman sen talven aikana. Ainoa, mikä oli mielessä, oli vain, että saisi joskus nukkua. Kun seuraava syntyi, olimme jo työelämässä ja sikäli paremmassa tilanteessa. Mutta asia oli aivan sama. Minä valvoin eikä mies suostunut hoitamaan, että olisin saanut joskus nukkua ja että olisin saanut omaa aikaa. Hän oli tietysti töissä mutta meni harrastuksiinsa, kun pääsi töistä. Olin kyllä aivan loppu. Lähdimme sitten kerran naisten kanssa Tallinnaan, kun lapsi oli lähes vuoden ikäinen. Kun muut meni yökerhoon, minä menin nukkumaan. Niin väsynyt olin. Kolmannen lapsen imetyksen lopetin puoleen vuoteen, koska yövalvomiset liittyi pitkälti imetykseen. Hän ei ole sairastellut yhtään sen enempää kuin muutkaan lapset, joten se oli oikea ratkaisu.
Olen sitä mieltä, että äiteihin liitetään leima, että pitää jaksaa loputtomiin eikä saa valittaa, kun on sen vauvan saanut. Mutta ihminen ei ole kone. Ei sitä jaksa, kun vauva vie kaiken ajan ja mehut. Jokainen tarvitsee edes hetken omaa aikaa. Vieläkin osaan arvostaa pieniä omia hetkiä arjessa. Niin suuri trauma on jäänyt lasten vauva-ajoilta. Avioliittomme päättyi kyllä eroon nuorimman ollessa 5v. Mies oli vielä kaiken kukkuraksi alkoholisti, joten oli siinä tekemistä, kun ei voinut jättää lapsia turvalliseen hoitoon, jos jäivät isän kanssa. Mutta se on tietysti toinen tarina.

Tsemppiä! Unen puute on kamalinta. Kannattaa yrittää luoda vauvalle, (jos et ole sitä jo tehnyt) rytmiä rutiinien avulla esimerkiksi tekemällä illalla aina samat asiat tiettyyn aikaan. iltapesu, yöpuvun vaihto jne. Minulla on kaksi lasta, jotka ovat nyt jo vähän isompia. Selviydyin vauva-ajasta, mutta kaipasin kovasti omaa aikaa. Vaihdoimme myös rooleja, minä menin töihin ja mies jäi vuodeksi kotiin nuorimmaisen ollessa 10 kk. Kyllä hän tämän kokemuksen jälkeen ymmärtää, miten rankkaa ja ihanaakin on olla lasten kanssa. Pyydä isovanhempia ja ystäviä vaikka kerran viikosssa auttamaan sinua muutamaksi tunniksi.. Jokainen arvitsee omaa aikaa.

Lapsi tuo aina haasteita mukanaan ja arjen ja suhteen pyörittäminen on ehdottomasti yksi niistä.

Tutulta tuo kuulostaa - näin miehenkin näkökulmasta. Meillä ei edes minulla ollut opiskeluja eikä töitä ekan 4kk aikana ja siltikin vaimolla oli välillä rankkaa. Nyt kun hommia on, on vielä rankempaa vaikka hän saa myös omaa aikaa. Sitä ei aina ole helppoa järjestää ja kun ystäviäkään ei paljon ole eikä yksin hän viitsi lähteä.

Vastasit oikeataan kysymykseesi erittelemällä ongelmat. Tarvitse omaa aikaa ja lepoa. Sillä korjaantuu. Miehen pitäisi myös kantaa enemmänvastuuta. Työ ja opiskelu eivät saa mennä aviopuolison edelle.

saman kokenut minäkin, siis olen mies.
6kk kestin kuunella vaimoni haukkumista,
hänen mielestään kaikki mitä tein, tein väärin.
Lopulta pinna katkes ja lähdin kävelemään muualle.
Haluatko sinäkin että miehesi lähtee kävelemään muualle,
en yhtään ihmettele jos niin tekisi!

Hei!
Kertomuksesi on kuin muistelisin itseäni aina synnytyksen jälkeen.
Valitettavsti naisen hormooni on mitä on ja kun miehesi on kuitenkin paljon poissa kotoa etkä niin saa tukea joten sait nyt synnytyksen jälkeisen masennuksen. Tiedän kokemuksesta.
Meillä on jo kuusi lasta ja seitsemäs tulossa ja yhden ainoan lapsen kohdalla on käynyt niin etten saanut masennusta koska mieheni auttoi minua paljon.
Muitten aikana olenkin saanut yksin hoitaa kaiken niin kuin on jo käynyt tämän raskauden aikana niin tiedän että vauvan synnyttyä masennus taas.
Ei ole mukavaa saada sitä mutta ihan normaalia.
Puhu miehellesi ja kerro että tunteesi on vähän sekavat ja siksi kiukuttelet.
Puhu myös neuvolaan.
Neuvolasta joko määräävät sinulle lääkkeet masennukseen tai sitten joudut käydä puhumassa mielenterveystoimistoon mutta muista että se on ihan normaalia. Ei hävettävää.
Tsemppiä teille ja kyllä se rupee pian helpottumaan :)

Hei Hirviö eli EI hirviö =)

Minä synnytin ainokaiseni lähes 12v sitten ja minulla oli hyvin valveutunut neuvolatäti, joka osasi ohjata minut hyvin nopaasti terapeutin juttusille.
Synnytyksen jälkeen en ollut enää vaimo, en ystävä, en rakastaja, en edes nainen: olin vain äiti. Enkä kyennyt edes olemaan sellainen pullantuoksuinen ainahyväntuulinen äiti, jollainen olisin halunnut olla, vaan aivan jotain muuta.

Sain terapeutin kanssa puhua toiveistani ja odotuksistani itseäni ja miestäni kohtaan ja se auttoi =)

Suosittelen sinullekkin, että kerro huolesi neuvolassa ja toivon, että Sinäkin saat myös apua.
Ulkona aurinko paistaa ja linnut laulaa ja vauva nukkuu vaunuissa: sinun pitää vaan havahtua huomaamaan KAIKKI se kaunis ja hyvä: mitä elämässäsi on =)

eikös tuo ole aivan tavallinen setti?vaan ihme kun ite huomasit

Aloittajalla voi olla masennus, se näkyy joillakin aggressiivisuutena.
Komppaan aikaisempia fiksuja kommentteja.

Tämä on taas tätä tyypillistä turhaa lapsellista valitusta. Olet antanut lapsesi syntymän herättää henkiin sisäisen kiukkuprinsessan, jolle mikään ei ole riittävän hyvää ja jonka ehdoilla kaiken pitäisi tapahtua nyt, aina ja iankaikkisesti. Lapsesi on pelkkä tekosyy egosentrisyyteesi, sillä ongelma olet sinä itse ja kypsymättömyytesi. Aikuisuus on vastuun kantamista, paitsi lapsesta ja aviosuhteesta, myös omista mieliteoista ja taipumuksesta typerään käytökseen. Miehesi todennäköisesti elättää sinut tekemällä työtään opintojensa ohella. Työelämä on nykyään erittäin vaativaa, eikä työelämässä menestymistä edistä kiukutteleva ja vapaa-aikaa vaativa kotivaimo. Feministikulttuuri ruokkii tuollaista lapsellista kiukuttelua ja sikäli kun kertomuksesi on totta, olet vajonnut jo varsin syvälle itsekeskeisyyteesi, mutta näköjään tiedostat käytöksesi häpeällisyyden ja ymmärrät, että jotain olisi tehtävä.

Ryhdistäydy ja mukaudu kotiäidin rooliisi tai muuten miehesi etsii itselleen parempaa seuraa. Sinä et taatusti lapsesi kanssa parempaa miestä saa, sillä yksinhuoltajan asema miesmarkkinoilla on varsin kehno.

olet äiti.. ja lapsesi on toivottavasti se tärkein, jonka takia ehkä kissa, joka voi olla vaarallinen lapselle jne..

mut hyvä trolli jne

Se johtuu siitä, että nykyään naiset on niin hemmoteltuja, liikaan joutilaisuuteen ja itsekkyyteen oppineita. Lapsen syntymän jälkeen sitten hämmennytään, kun tulee todellista vastuuta jota ei voi siirtää toisten niskoille. Tästä syntyy liian jyrkkä kontrasti entiseen vapaaseen elämään verrattuna, joka luo osalle naisille suorastaan jonkinlaisen shokin.

Nainen ei sen jälkeenkään kykene/halua koota omia ajatuksiaan ja tajuta omaa vastuutaan, vaan koittaa projisoida itseaiheutetun pahan olonsa muiden syyksi, yleensä miehen, muiden lasten tai kotieläinten syyksi. Naisessa ei tietenkään voi koskaan olla mitään vikaa, vaan lähiympäristönhän täytyy tietenkin olla vastuussa hänen omien aivoratojensa merkillisistä liikkeistä.

Miksiköhän jossain kehitysmaissa ei naisilla tunneta tällaista ilmiöta vaikka lapsia on monikertaisesti enemmän, ja on todella surkeat oltavat? No siksi, koska heillä on tärkeämpääkin tekemistä ja he ovat tottuneet kantamaan vastuuta lapsesta asti eivätkä pode samanlaisia hyvinvointiyhteiskunnan ilmavaivoja, kuten naiset Suomessa.

joo en oo tekemäs skidei,,,

Raskauden jälkeinen masennus tai lievempi sopeutumisvaikeus arjen ja elämän muutokseen esikoisen syntymän jälkeen.

Olet väsynyt, sekä henkisesti, että fyysisesti. Raskaus ja synnytys ovat elimistölle äärimmäinen rasite, kasvava vauva kohdussa kuluttaa varantojasi, synnytys vastaa useaa maratonia ja toipuminen siitä kaikesta kestää kauan. Lisäksi vauvan hoitaminen, valvominen, maidontuotanto jne, jatkavat elimistösi rasittamista. Tuoreen äidin pitäisi saada keskittyä ensimmäiset kuukaudet vain itseensä ja vauvaansa. On höpöpuhetta, kun puhutaan että nykyajan äidit ovat osaamattomia, laiskoja jne. Ennenvanhaan nimittäin oli tavallista, että naapurit, sukulaiset ym. tulivat apuun kun perheeseen oli syntynyt uusi jäsen, myös vanhemmat lapset auttoivat. Se ei ollut mitään virallista yhteiskunnan tukea, vaan yhteisön automaattista yhteisvastuuta, joka oli luonnollinen osa elämää.

Käytöksesi johtuu monen asian yhteissummasta, väsymyksestä, hormoneista, turhautumisesta, uuden oppimisesta, uuteen rytmiin sopeutumisesta. Kissallesi olet vihainen sen vuoksi, että tunnet senkin vain vaativan ja haluavan sinulta jotain. Tunnet riittämättömyyttä. Olet äärirajoillasi ja vaikka kuinka päätät käyttäytyä toisin, et voi koska pienikin pisara saa kaiken kuohumaan äärirajan yli.

Puhu neuvolassa, lopeta kaiken muun tekeminen ja tee vain se mikä on pakko. Vauvan hoitaminen ei ole vapaalla olemista.. On tarkoituksella järjestetty sellaisia testejä, että mies on laitettu hoitamaan pientä vauvaa (tai vauvanukkea, joka vaatii samaa kuin oikea vauva) ympäri vuorokauden, harva mies on jaksanut paria päivää pidempään. Kaikki ovat todenneet, että se on yhtä rankkaa kuin tekisi kahta työtä samaan aikaan ja jokainen heistä tekisi mielummin pitkää työpäivää rakennustyömaalla, kuin hoitaisi vauvaa.

Miehesi opiskelee ja käy iltatöissä, mutta hänellä on yhtäläinen oikeus vanhemmanvapaaseen, kuin päivätyöläiselläkin. Hänen todellakin pitäisi osallistua lapsen hoitoon, järjestää enemmän aikaa perheelle ja kodille. Se on hänen velvollisuutensa, koska kyseessä on yhteinen lapsenne, perheenne ja kotinne. Vaikka rahaa tulisi vähemmän, on lapsenhoitoon käytetty aika arvokkaampaa tulevaisuuden kannalta. Vauva on vauva vain hetken ihmiselämää ajatellen, lapsuus on lyhyt. Opiskelut, työ, tienaaminen ym. voivat olla tauolla sen hetken.

Äläkä syyllistä itseäsi. Liian vähä uni, hormonit ym. vaikuttavat aivokemiaan, jo ne saavat sinut tuntemaan itsesi huonoksi, aiheuttavat ärtymystä ym. negatiivisia tunteita. On tärkeää, että tietoisesti pyrit sellaiseen ajatteluun, että olet arvokas ihminen, olet korvaamaton lapsellesi ja tärkeintä on sinun ja lapsesi hyvinvointi. Muut asiat tulevat perässä.. kotityöt ym. ovat sivuseikkoja, eikä niiden kannata antaa pilata hyvää vointia ja jaksamista. Avainkysymyksiä ovat: riittävä yöuni, omanarvon tunne, miehesi osallistuminen ja oma aika sinulle. Sinun täytyy saada nukkua ainakin kahtena yönä viikossa katkeamaton yöuni, jolloin miehesi pitää huolehtia vauvasta vaikka olisi kuinka väsynyt seuraavana päivänä koulussa ja työssä. Sinun pitää saada enemmän omaa aikaa ja aikuista seuraa, se pitää huolen psyykkisestä jaksamisestasi. Ja vielä yksi tärkeä asia; nuku AINA kun vauva nukkuu, päivälläkin - älä missään nimessä käytä sitä aikaa kotitöihin. Jos teet kotitöitä, vauva voi olla vierellä. Sinun ei tarvitse olla koko vauvan hereilläoloaikaa vain vauvaa varten. Kannattaa myös antaa metelin kuulua kun vauva nukkuu. Jos hän on nyt tottunut nukkumaan hiljaisuudessa, saattaa hän heräillä jonkin verran, mutta on hyödyksi koko loppuelämän kannalta, jos totutat vauvan nukkumaan äänien keskellä.

Näytä miehellesi vaikka tämä minun vastaukseni oman aloituksesi lisäksi. Se ei ole leikin asia, jos käytös muuttuu itseäkin huolestuttavaksi synnytyksen jälkeen. Kaikki vastuu ei ole yksin sinulla.

Mä otan joka päivä 2-4 siideriä ja pahimpiin hetkiin lisäks diapamia. Helpottaa kummasti oloa ja jaksan katsella lastani(kin).

Et ole tainnut miettiä ihan loppuun asti mihin olet sitoutunut. Ottaa aikansa ennen kun oppii olemaan vanhemman roolissa. Omaa aikaa ei ole enää sen jälkeen kun perhe perustetaan! Seuraavan kerran sulla on omaa aikaa noin 20v päästä. Hyväksy se ja rakasta lastasi, hän ei ole pieni kun vähän aikaa vaan.

Toivottavasti miehesi tajuaa lähteä hyvissä ajoi lätkimään, ihan turhaa pilata oma elämänsä vajakin akan takia.

Nainen muuttuu, syy on lapsen syntymässä tai miehessä. Jos mies muuttuu on syy miehessä vain?

Kun katselee tätä ketjua ja valituksenmäärää, niin MIKSI V*TUSSA TE YLEENSÄ TEETTE NIITÄ KERSOJA JOS ELÄMÄ ON NIIIIIN HELVETTIÄ SEN JÄLKEEN? TÄH? LOPETTAKAA SE OMAN EGON PÖNKITYS (VOI KUN ON NIIN VAIKEETA JA SNIF JA NYYH!!) JA HOITAKAA LAPSIANNE! *ITTU JOS EI YHTÄ LASTA SAA HOIDETTUA, JA ITSESTÄ HUOLEHDITTUA SIINÄ SIVUSSA, NIIN KYLLÄ ON MOLEMMAT PEUKALOT PERSEESSÄ! SE EI OLE RAKETTITIEDETTÄ!

Olet yksinkertaisesti väsynyt. Puhu asiasta neuvolassa ja miehesi kanssa. Täytyy löytää omaa aikaa ja yhteistä aikaa miehen kanssa. Meneehän se aika tietenkin noinkin, että päivittäin purkaa itseään rähjäämällä ja jos mies on hyvin sitoutunut, voi hän sen kestää. Siinä on vain vaarana, että avioliitosta muodostuu sitten kymmenien vuosien liitto, joka on paljon huonompi kuin olisi voinut olla. Itselleni kävi näin ja kun lapset aikuistuivat, erosimme. Vasta nyt olen tajunnut, että olisin tarvinnut apua jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Tuosta väsymyksestä kun seuraa usein masennus ja sen kanssa voi joutua kamppailemaan pitkäänkin.

päihdeäiti...isi linnassa taksikuskina
opiskelijathan ne vasta päihteettömiä onkin....
suomalaiset menee kihloihin krapulassa, ja naimisiin kun on ummetusta,
kaikki suomalaiset saaneet kossua kohdussa
60-luvulta lähtien myös hassis jne.
suomalainen on vastuu-vanhempi, töin-tuskin tolpillaan pysyy.
kovaäänisimmät puolustaa: kun tieto oli lopussa!!!!!
jos opiskelijat ei tiedä niin kukahan sitten!!!!!
niin-päihdevanhemmathan ne vammaiset lapsensa hoitaa,
voin sanoa sille joka ei tunne vanhempiaan, että takuulla et halua tunteakaan,
Suomessa ei käytännössä mistään syystä oteta lapsia huostaan,
paitsi sota-aikoina kun Ruotsissa ja Amerikassa oli ***** lopussa!!!!!!!

Hormoonit hyrräävät! Ota itseäsi niskasta kiinni ja ravista kunnolla. puhu neuvolan terveydenhoitajan kanssa asiasta.
Hormoonit saavat elämän muuttumaan .. ei niin kivaan suuntaan.

Maailmassa on muitakin kuin sinä ja lapsesi.
Itse kun sain ensijmäisen lapseni, otin kovion helposti nokkiini ja asiat saivat oudot mittasuhteet. Huusin miehelleni olin pahantuulinen. Hulluinta asiassa oli kun mies meni töihin olin hyvällä tuulella, ja kun tuli kotiin alkoi pahatuuleni kuin napista painamalla.
Mua ärsytti myös melkoisesti se että ainut ns. aikuiskontakti oli kaupan kassa.

Äitini sitten puhui minulle suunsa puhtaaksi ....

Jälkeenpäin ajatellen siinä olivat hormoonit ja se että pelkäsin niin peijakkaasti etten olekkaan hyvä äiti enkä osaa mitään .. en ainakaan hoitaa vauvaani. Samalla ihmettelin missä se huikaiseva Onnentunne josta saa lukea kirjoista ... Siinä mulla oli nyytti joka söi, pissi, kakki, huusi ja kaikki aikani meni nyytin kanssa puuhailuun.

ei sellaista ihmistä ole joka jaksaa 24 tuntia vuorokaudessa.perheen yhteinen aika ja myös äidin tauot ja vapaat ovat jo terveyden kannalta tärkeitä.toivottavasti helpottaa ja elämän ilo voittaa.ja miksei voittaisi kun yhtenäinen perhe ja terve lapsi.onnea eteenkin päin elämässä.

Hyvä äiti, et ole Hirviö !

Synnytyksen jälkeen saattaa syntyä kertomasi mukaan masennusta, joka ajan kanssa muuttuu kyllä, mutta miehesi pitäisi se ymmärtää! Siksi miehesi pitäisi antaa Sinulle tai lapselle aikaansa!

Yritäpä keskustelemalla saada miehesi ymmärtämään asia, mutta älä huuda hänelle! Lapsi on teidän yhteinen, siis hoitaminen kuuluu molemmille!!!

Jaksamista elämäänne toivon lämpimästi!!!

Tv. Taivaltaja 769

Suosittelen kaikille lapsettomuutta. Ap:lle jo myöhäistä, mutta muille...älkää_tehkö_lapsia! Elätte onnellisempana elämänne!

Oma synnytyksenjälkeinen masennus alkoi hieman samoilla fiiliksillä..
Jos olo ei parane niin suosittelisin keskustelemaan neuvolassa tai lääkärin kanssa. Oma tilani meni liian pitkälle ja hoito kesti monta vuotta, koska en hakeutunut ajoissa hoitoon. Harva mies loppujen lopuksi ymmärtää aivan täysin mistä on kysymys, vaikka hyvä ja ymmärtävä mies olisikin.
Toivottavasti olet keskustellut kotona olostasi, siitä on hyvä aloittaa. Ymmärrän myös miestä, jos kotona odottaa kiukkuinen rouva niin helpompi olla töissä. Pakemista sekin.

En kaikkia mollaamisia jaksanut lukea, mutta mielestäni kyseessä on hormonit, unenpuuteete ja SUURI elämänmuutos! Voisi sanoa myös, että synnytyksen jälkeinen masennus. Nykyään neuvolassa ollaan valveutuneita, eli uskallat ihan hyvin kertoa siellä, miltä sinusta tuntuu.Synnytyksen jälkeistä masennusta pitää hoitaa. Monet joutuvat käyttämään masennuslääkettä jonkin aikaa. Ehkäpä vaadit itseltäsi liikaa, eli koet mielessäsi, ettet ole sellainen äiti kuin pitäisi. Toiset osaavat ottaa rennosti asiat ja jaksavatkin sitten ehkä paremmin.Sinä olet varmaan sellainen tunnollinen ihminen. Minä toivon sinulle kaikkea hyvää ja myös sitä että miehesi tajuaa olevansa isä! Mene ja juttele neuvolassa miltä sinusta tuntuu, varmasti saat apua ja ymmärrystä.Sitä varten neuvolat ovat, vauvaa ja äitiä varten. Iso voimahalaus täältä :)

Hakekaa apua. Kääntykää ensimmäisenä neuvolan puoleen. Minä olen kokenut itsekin vastaavan, ja tilanne on miehellekin todella vaikea. Ex-vaimoni käytös muuttui synnytyksen jälkeen, lemmikki kissa sai nähdä nälkää, ja sai aiheetonta kovakouraista kohtelua. Minä sain syyttelyä ja haukkumista osakseni. Valehtelua ja henkistä väkivaltaa. Kehoituksia, kuinka paljon helpompaa olisi jos tappaisin itseni. Me haimme apua, mutta siitä ei ollut meille hyötyä, koska puoliso ei nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, ja käyttäytyi muutoinkin aivan kuin eri ihminen muiden nähden. Ja järjestettyään perättömän lastensuojelu ilmoituksen, jonka seurauksena olisimme saaneet perhetukea, hän päätti karata Lahteen. Ja kiitos hänen loistavien näyttelijän lahjojensa, paikalliset sosiaalivirkailijat eivät näe hänen käytöksessään mitään hälyyttävää. Tosin eihän lääkärikään huomannut mitään kahdella tapaamisella ennen muuttoa, vaikka lähete oli tehty paranoidisen skitsofrenian mahdollisuuden karsimiseksi. Lääkäri kirjojen lueskelu ennen tapaamista kannattaa siis.... Mutta sen helvetin läpikäyneenä, ja nykyään tapaamisista tappelevana huolestuneena isänä kehotan teitä hakemaan ajoissa apua, ja myöntämään sen että kummassakin voi olla jotain vikaa. Voimia ja onnea matkaan.

Tämä on luonnollista monissa avioliittoelämässä, kun vaimo tulee raskaaksi, ja se saattaa näkyä vielä enemmän lapsen synnyttyä. Se on raskaana olevan naisen hormooneissa, ja se näkyy vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin. Toisilla se on herkempi kuin toisilla, eli hormoonit menevät sekaisin eikä pysty kontroillomaan itseään normaalin tapaan. Sinulla on raskas taakka edessäsi lapsen hoitamisen ja muiden kotitehtävien lisäksi, se ei ole raskasta, miehelläs on myös vaikeita aikoja, kun käy koulua ja illat sit vielä töissä, en tiedä kuinka helppoa se on jos miehes pystyisi jostain luopumaan?, siis töistä tai koulusta tai keventää töitään tai vaikkapa lykätä koulun käyntiä myöhempään tulevaisuuteen? en tiedä mitä koulua hän käy, mut tämän tyyppinen ratkaisu auttais.

Minulla on vaimoa ja kaksi pientä lasta, eikä minullakaan ole ollut helppoa, se on vaan yritettävää löytää jotain ratkaisua mikä auttais sinua lasten kans, ja te molemmat tulee vain kestää tämän vaiheen, ja etenkin miehes, hänen tulee olla kärsivällinen, ymmärtäväinen sinua kohtaan kun olet tässä vaiheessa ja pyrkiä helpottamaan sinun elämäs lapsen ja kotitehtävien kanssa.

Ainii joo, naisethan ne yksin päättää että tehään lapsi. Siin hommassa ei taija olla miestä ollenkaan... Nainen kantaa aina seksin seuraukset, näihä se on.... joopajoo. Jotku taitaa olla iha tosissaa tätä mieltä!

Lapsenvahti välillä illaksi: aikaa itsellesi tai teille molemmille :)

Kuka niitä ongelmia käskee tehdä, vitun apinoita!

tarviit aikaa itsellesi ja aikaa miehesi kanssa. Kahdestaan. Synnytyksen jälkeinen masunnuskin on mahdollista. Hae apua esim neuvolasta.
Yritä löytää lapselle hoitaja joskus, jotta voit olla edes joskus olla miehesi kanssa kahdestaan.

Itse olin väsynyt äiti, jolla ei ollut lapselle hoitoapua. Olisin ollut parempi äiti ja vaimo, jos olisin saanut joskus levätä. :)

Kerro tilanteesta neuvolassa,sinulla voi olla synnytyksen jälkeinen masennus,
siitä ei aina niin puhuta.

Hormonit ja synnytyksen jälkeinen masennus.

Moni nainen kokee synnytyksenjälkeistä masennusta.

Noo huuh huuuh,oletko ihan naimisiissa! Onko ihan lapsi!

Voi herranjumala mistä teitä sekopäitä sikiää, parempi ku ois hiljaa

Aika heikkoa ajankäyttöä, jos on äitiyslomalla kotonaan ja sanoo ettei oo yhtään aikaa itselleen.
Sulla mies käy töissä,okei. Mies tulee töistä, sen jälkeen hänen täytyy päästä kuntoilemaan. Sitten hän syö laittamaasi ruokaa. Tämän jälkeen hän voikin kellahtaa sohvalle ja pitää vauvaa silmällä samalla kun vaimo pääsee kuntoilemaan vuorostaan. Mikä tässä on niin helvetin vaikeaa.?
Voit myös kuntoilla ja käydä kävelyllä lastenvaunujen kans, onks vaikeeta.
Älä oo niin hel-vetin avuton ja kaada kaikkea miehes niskaan. Kyllä sulla aikaa on, se on ihan saletti. Ihan selvästi joku kaupunkilaistollo, joka ei osaa muutaku kiertää kauppoja ja vässyttää. Ja illalla on aikaa harrastaa myöskin seksiä, lapsikin nukkuu välillä, ei sitä jatkuvasti tarvitse olla silittelemässä.

varmaan jotain uupumusta/hormonaalista, lääkärille meno.. apua saa.

Moi :) Kyllä miehen pitää muksun perään kahtoo sen aikaa,että pääset joskus edes muualla välillä....Kyllä miehesi pitäs se tajuta...Meillä kun oli poika pieni niin hoidin yöllä kun vaimo nukku..Olin se herkempi osapuoli heräämään yöllä kun muksu alko ääntelemään..Noh oli kai isällisiä vaistoja ne.. Kyllä sun kannattaa istua miehes kanssa oikeen tukevasti penkille ja jutella asiat halki poikki ja pinoon. Ja keskustella asiasta oikeen kunnolla..Teet sille esimerkin asiasta että mitäs jos se sun miehes ois koko ajan kotona ja ei olis vaihtelua arjessa...Sen kun sille esität ilman että et hermostu niin varmasti alkaa miehes tajuamaan :)

Olinn yksinhuoltaja 18 vuotta, synnytyslaitokselta kahdestaan lapsen kanssa.
Vapaa-aikaa oli ruhtinaallisesti äitiyslomalla. Nukuin päivällä, kun lapsikin nukkui. Pitkillä lenkeillä keskellä päivää vaunulla tai rattailla. Lukeakin ehti ja tv:tä katsella. Kiinnihän lapsessa on, se on totta, mutta ei yhden lapsen hoitamista voi terveellä ihmisellä työksi sanoa. Ongerlmasi on, ettet ole terve, hae hoitoa.

Oot vaan väsyny olee aina kotona lapsen kanssa. Se ei tarkoita sitä etteikö tykkäis lapsestaan mutta väsyy siihenkin että aina vaan keskenään kotona. Joskus on pakko päästä edes 2 tunniks pois johonkin, yksin, ilman sitä lasta. Pitää isänkin hoitaa sitä ja antaa äidille vapaa-aikaa. Itsehän on "aina" pois kotoa jos koulussa ja töissä. Kukaan ei tajua kuin raskasta on olla lapsen kanssa kotona ennen kun itse sen kokee. Se on täyttä työtä 24h.
Itse olen ollut lapsen kanssa alusta asti kahdestaan. 4kk koliikki vei aika hyvin voimat mutta joskus soitin äidille tai jollekin kaverille että tulkaa joku ees vähäks aikaa että saa käydä vaik pihalla ees yksin tai vaikka vaan nukkua.
Sun täytyy sanoa ukolle että saa tästä lähin olla ees kerran viikossa pari tuntia lapsensa kanssa ja sinä lähet jossain käymään.

Veikkaan että moni on jo sanonut sulle samat asiat, mutta sanon lyhyesti vielä samat jutut. Mulla on itselläni vaimon kanssa melko pieni lapsi, samoja ongelmia ei ole ollut ja nämä sen perusteella mitä arvelen "ongelmattomuuden" syiksi.

Ensin, huolehdi että hormoniasiasi on kunnossa. Tämä ei ole kuittailua, vaan semmoinen leppoisa perusjuttu joka on varmistamisen arvoinen.

Toisekseen, huolehdi että miehesi osaa hoitaa lasta. Sitten jätä hänet hoitamaan lasta riittävän pitkäksi aikaa yksin (niin pitkäksi aikaa että toivoo sinun jo tulevan kotiin). Oppii arvostamaan panostasi ja hän oppii itse asioita jotka ovat välttämättömiä tulevassa arjessa. Miehelle ei synny oikeaa suhdetta lapseen jos se ei sitä koskaan hoida. Homma menee vain pahemmaksi kun lapsi alkaa liikkua ja sitä pitää oikeasti vahtia koko ajan (ettei lyö päätään, putoa rapuista, kävele auton alle...). Tällöin kaksi silmäparia on välttämättömyys!

Se kissaan ärsyyntyminen on normaalia, lapsi nyt vain on tärkeämpi koska on teidän jälkeläinen.

Kannattaisiko hakeutua hoitoon? Älä pura pettymystäsi kissaan, joka tuskin on syypää, ettet saanut nukkea, mitä odotit.

"Olen valehtelematta huutanut miehelleni joka päivä 3,5 kuukauden ajan. Olen alkanut jopa vihaamaan ennen niin rakasta kissaamme. Mitä minua oikein vaivaa?"

Tuo on yksi oleellinen osa älykkäämmän ja verbaalisemman sukupuolen ominaisuuksista.

Uskon myös, että olet alkanut harrastamaan lastenratasnatseilua, eli siis ajelee tahallaan ihmisten nilkoille rattaillasi, koska sä oot kato äiti ja se antaa sulle oikeuden olla just humanisti :-)

Terveisin: Tuleva Yksinhuoltaja Äiti

Jos täytyisi tehdä elämässä muuta kun lapsia sillon käy näin.
Itsensä toteuttaminen jää monelta naiselta juuri tästä syystä.

Se huutaminenkaan ei tee kauhean hyvää lapsen kehitykselle.
Itse oon sodassa kasvanut lapsuuteni, jälkiä jäi.

Olet vain väsynyt.Itsekkin hermostun nopeamin väsyneenä ja pitää olla muutakin elämää,vaikka olettekin lapsen saaneet =)

Ihan uudella tavalla vastuullinen elämäntilanne, valvominen ja synnytyksenjälkeinen hormonimylläkkä aiheuttavat just tommosia oireita monille naisille, et ole mikään poikkeus.
Mulla tilanne rauhoittui luontaishoitajalla käynnin jälkeen. Sain rentouttavan hieronan, hyvän keskustelun ja annoksen homeopaattista sepiaa. Ärtynyt olo loppui siihen ja tunsin oloni jälleen omaksi itsekseni. Väsymyksen poisnukkumiseen meni toki vielä aikaa, kunnes lapsi alkoi nukkumaan, mutten käyttäytynyt enää kuin hirviö lähimmäisiäni kohtaan.
Todennäköisesti olo olisi itsestäänkin tasaantunut kuukausien kuluessa, mutta näin ei tarvinnut niin kauaa kärsiä.
Voimia sulle!

Synnytyksen jälkeen mikään ei ole niinkuin ennen. Mieliala on herkkä, suuttuu helpommin, saattaa itkettääkin helpommin kuin aiemmin. synnytyskin on rankka kokemus, eikä 4 kuukautta ole kovin pitkä aika toipua tuosta koetuksesta.

Vauva valvottaa öisin ja univelkaa kertyy, joka taas kiristää pinnaa. Oletko nukkunut vauvan päiväunien aikaan? Oletko lenkkeillyt vauvasi kanssa? Pienen vauvan äidin on pakko miettiä omaa vointia, ja ihan perusasioita: syöminen, juominen, uni, riittävä määrä ulkoilmaa.

Itse olen tällä hetkellä 6-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja, ja tiedän että omasta itsestä on pakko pitää huolta kun on äiti. Ja kannattaa arvostaa myös sitä miestä liitossa, kehua kun on aihetta, edes kerran viikossa.

Ettei vaan olis lorahtanut synnytyksessä kusta päähän!

"Synnytyksen jälkeen mikään ei ole niinkuin ennen. Mieliala on herkkä, suuttuu helpommin, saattaa itkettääkin helpommin kuin aiemmin."

Eli suomeksi sanottuna: aikuinen ihminen taantuu lapsen tasolle tunteiden hallinnassa.

Ottakaa naiset välillä huomioon sen miehenne tilanne, joka kykenee vielä järjelliseen ajatteluun ja jonka pääkoppa ei ole pelkkää tunnemössöä. Pienen vauvan ja lapsen tasolle taantuneen kiukuttelevan naisen kanssa elämä on välillä todella raskasta.

Kuulostaa tutultakin, mutta kantsii joskus pitää mölyt mahassa ja toiseks, syötkö e- pillereitä? Jos niiden vaihto auttais...

On käynyt ja sehän on sitä äidin vaistoo joka tulee joillekkin äideille voimakkaana!
VAROITAN Älä näytä sitä sillä kellekkään jota et hyvin tunne.Sitä ei nykyajan ihmiset suvaitse!Olet heidän milestään Mielentila häiriöinen ja saatat jopa jossain vaiheessa menettää lapsesi jos sinulla ei ole hyvää tukijoukkoa....TÄTÄ ÄIDIN VAISTOA HEHEKUTETAAN NIIN SANOTUSTI TIIKERI_EMON vaistoksi mutta sitten kun sitä todella toteuttaa eli näyttää sen ,sitä ei hyväksytä.

Jos miehesi sinua rakastaa ja lasta varsinkin ei pitäisi hänen ymmärryksessä olla silloin mitään vikaa ja hän tietää sisimmässään ,että se laimenee ajan myötä.Muista se jotta hälytyskellot kilkattaa aina ja kuuntele niitä ja toimi(DR.PHILL ohjelmassa oli).
Kissa oli mullakin ja sai lähtee...on kissallekin parempi jos löytää uuden kodin vaikka väliaikaisestikkin koska tietysti huomioit lastasi,sehän on selvä.Yritä nyt haalia niitä tukijoukkoja ympärillesi vaikka se saattaa tuntua raskaalta.Meitä samanlaisia äitejä löytyy leikki-puistoista tai just täältä netistä.Neuvolaan en suosittele meneen niillä on ilmoitus velvollisuus soskuun....niin kuin kaikilla viranomaisilla.

Hallelujaa! Onneksi ei ole lapsia. Eikä tule.

jaahas,monelle uudelle äidille tuttuja juttuja.ensinnäkin sun pitäs miehesi kanssa jutella vakavasti,että hänenkin pitää olla enemmän läsnä lapsen hoidossa.tai sitten miehesi hommaa itse välillä sukulaisensa ´luo vauvelia yökylään.että jollain keinoin saatte sitä yhteistäkin aikaa.lapsi kyllä kokoajan kasvaa,sitten se jo osaa mennä itse pihallekin.sitten saat jo odotella lasta sisälle syömään,kun niillä on kavereita.ja toinen asia niin miehesi on minun mielestäni luovuttava jostain.olkoot vaikka pois muutaman päivän aina kuussa töistä tai koulustaan.se on järjestely kysymys.ennenkuin sinulla paukahtaa hermot itelläsi.vauvojen kanssa ei ole aina helppoa.veskiin ei pääse,ne huutaa heti perään.eikä kauppaankaan yksin,hoitaja aina oltava.se on päivästä toiseen samaa vauvelien kanssa.tarvit myös vaihtelua useammin.mutta baareihin älkää ainakaan erikseen lähtekö!tsemppii

kaikkee sontaa te kirjoitattekin, mulle riitti pelkkä otsikon lukeminen. siis tyhmää

En jaksanut koko ketjua lukea läpi,mutta ensimmäiseksi tulee mieleen sana väsymys.Nyt viet lapsesi vaikka isovanhemmilleen hoitoon,ilmoitat miehellesi että lähdet lepäämään muutamaksi päiväksi ihan itseksesi,selvität ajatuksesi yksinäsi ja palaat kotiin.Tällä välin miehesi on myös voinut ajatella sinun kirjoittamiasi ajatuksia.
Älä jää kitumaan paikoillesi,hoida itseäsi.Ja vain yksinäisyydessä voit löytää elämänilon takaisin.Kysymyshän on kuitenkin loppujen lopuksi sinusta.

Olet tilanteessa jossa ihmisen on muututtava, ja tuo muutos tuo mukanaan aikuisuutta. Tajuatko tämän vielä, niin et ilmeisesti. Ja sen takia kirjoititkin palstalle.

sehän voi olla naisilla synnytyksen jälkeistä masennustakin.... itse olen kärsinyt masennuksesta joskus pahasti.. nykyään en oikeestaan enään ollenkaan.. ja sillon ku masentaa niin mikään ei onnistu ja voi tulla huutia ja kaikki ahistaa

Tämä nyt menee vähän asian vierestä, mutta täällä oli muutama kommentti, joissa iloittiin siitä, että ovat tehneet päätöksen olla tekemättä lapsia. Lapsia ei todellakaan "kuulu tehdä", itse en ole koskaan ajatellut noin. Aivan vilpittömästi onnittelen teitä. Vaikka olen lapsirakas, ja äiti, kunnioitan TODELLA ihmisiä, jotka ajoissa ymmärtävät, että elämä tosiaankin muuttuu lasten tulon myötä. Eivät he ole nukkeja, jotka voi sysätä syrjään kun alkaa kyllästyttää. Vauvan etu onkin yhtäkkiä etusijalla. Mutta jos on jo lapsen tehnyt, niin ongelmatilanteissa kannattaa ottaa vastaan kaikki mahdollinen apu. Neuvola, lääkäri, sukulaiset, kotiavustaja? Ei ole häpeä pyytää apua.

Mene lapsesi kanssa lenkille. Se on omaa aikaasi ja lapsi nukkuu vaunuissaan. Ota lapsi kantorinkkaan kauppaan ja kahvilaan. Opettele nauttimaan ajasta lapsesi kanssa. Vauvaikää on vain hetken. Teillä molemmilla on "kädet täynnä" töitä, koulua ja vauvaa. Yrittäkää järjestää joku kahdenkeskinen hetki.
MLL:sta voi saada lastenhoitajan muutamiksi tunneiksi, maksaahan sekin mutta voit käydä kaupassa tai käydä miehesi kanssa vaikka ulkona syömässä sillä aikaa.
Kun itse oli aikoinaan äitiyslomalla ja mies aina töissä, pakkasin lapsen autoon ja lähdin vain ajelemaan. Kävin lähipaikkakuntien ja kaupunkien museot, kahviloissa jne. Vauva oli mukana. Ei lapsi estä sinua tekemästä asoita, kunhan teet ne lapsen ehdoilla. Koin itse, että olen ihan tyytyväinen kun pääsee kotoa pois hetkeksi. Vauvaa en kokenut riesaksi. Nyt kun lapseni on aikuinen, teemme joskus näitä reissuja vieläkin.
Kissallesi voit hommata kaveriksi toisen kissan, niin se jättää sinut rauhaan. Ei yksi lapsi niin paljon vie sinun aikaasi kuin luulet. Et osanne järjestellä töitäsi. Laita paperille aikataulu ja tee asiat sen mukaan. Jätä aikatauluun kuitenkin joustonvara. Järjestä aikatauluun hetki miehesi kanssa. Se voi tapahtua kun lapsi nukkuu. Tee treffit kotisohvalle, vuokraa video tai pistä seksikkäimmät alusvaatteet päällesi ja sytytä kynttilä. Pieniä hetkiä pieniä asioita.
Voi olla että kärsit jonkinasteisesta synnytysmasennuksesta. Ärtymys kaikkeen on yksi oireita. Käy lääkärissä ja puhu asiasta. Tai juttele kavereittesi kanssa. Sekin saattaa helpottaa.

Niiiin tuttua juttua, että yhtä hyvin itse olisin voinut tuon kirjoittaa esikoiseni synnyttyä nelisen vuotta sitten. Ymmärrettävää tuo miehelle mesoaminen, mutta koita hellittää, ettet aja häntä pois luotasi. Hormonit ovat sekaisin, miehesi pitäisi yrittää ymmärtää. Miehet tuntuvat luulevan, että äitiyslomalla olo olisi lomailua, mutta ehei! Voi kun voisikin päiväksi vaihtaa rooleja miehen kanssa, niin muuttuisi ääni kellossa. Koita saada itsellesi sovittua edes tunti viikkoon omaa aikaa, niin pysyy järki päässä. Jos miehesi ei tunnu selviävän lapsen kanssa sitä aikaa, niin toiv. sulla muita auttajia. Itsekin kirosin rakkaita kissojamme, kun naukuilivat tm. mutta nyt kun yhdestä aika jätti sairauden vuoksi, en kadu mitään niin paljoa kuin silloisia ajatuksiani kissojen laittamisesta pois. Onneksi pidimme kissat, nyt lapsemme leikkivät niiden kanssa. Voimia!

Ehdotukseni on lisää velkaa ja viinaa.

Kiitos kaikille vastauksistanne. Joku täällä käyttää nimimerkkiäni ja vastailee teille asiattomasti,mutta se en ole minä. tervesin : alkuperäinen alottaja.

Olen itse 5 lapsen äiti. Sinulla heittelee vielä hormoonit, varsinkin jos vielä imetät. Olet väsynyt ja tarvitset lepoa ja omaa aikaa sekä kahden oloa miehesi kanssa. Käykää vaikka syömässä kahden ja yritä löytää lapsenvahti, että pääsisit edes kauppaan yksin. Juttele miehesi kanssa. Kyllä kaikki hyväksi muuttuu. Anna itsellesi aikaa ja ole armollinen itsellesi. Muutos on suuri, kun pariskunnasta tulee perhe!

mites tuo auttaa kun mun akka on huutanu koko vuoden synnytyksen jälkeen ja olen itse poikani aika paljon.

Ihan normi kertomus et nainen sekoaa synnytettyään kakaran sit potkii miehen pellole ja ottaa elatusrahat pois ja kaiken kukkuraks haukkuu miehen lyttyyn et oli vätys, petturi ja paljon muuta päälle

synnytysmasennus!hae ihmeessä apua vaikka neuvolan kautta.

ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA YHTEYTTÄ NEUVOLAAN!

Ainoa mitä ne tekee on että ne ottaa lapsesi huostaan
ja saat lopunelämääsi taistella saadaksesi sen takaisin.

Lueppa tuolta vastaavassa tilanteessa olleiden äitien kertomuksia:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4987

Muista esittää neuvolassa että kaikki on ok,
muuten joudutte sossun silmätikuksi ja vainoamaksi.

Synnytyksen jälkeinen masennus.

Siinä, kun me jokainen olemme erilaisia esim. allergian suhteen, olemme samoin erilaisia kaikessa muussakin. Hormonitoiminta on vauvan jälkeen yhdellä yhtä ja toisella toista. Eniten kiinnittäisin huomiota vitamiinien ja raudan tasapainoon. On ällistyttävää ettei vielä nykyaikanakaan tutkita automaattisesti stressin keskellä odotusaikana työskenteleviä naisia puhumattakaan synnytyksen jälkeen. Moni asia selviäisi jo B-vitamiinien D- ym tärkeiden vitamiinien mittauksella. Rauta lienee edelleen ainoa, mitä tutkitaan verensokerin lisäksi. Nyt näkisin tämänkin äidin, että ehdottomasti B- ja D-vitamiiniarvot pitäisi selvittää. Myös paljon muuta selviäisi, kun yksityiselle pätevälle homeopaattilääkärille pääsisi. TV:ssäkin taannoin studio-55:ssä oli esittälyssä pätevä sellainen.

4-ltä äitiyslomalta olen kokenut VALTAVANA elämänmuutoksena päivittäisen ansioviran muuttuessa (viimeiseltä 4 lapsen) äitiviraksi koko päiviksi.
Tästä ei liene yhtään tohtorin väitöskirjaa, vaikka niitä väsätään kaikenmaailman muurahaisistakin!
Luonnollisesti ensimmäiseltä pudotus vauvavuoteeseen tuntuu. Suomessa ei millään saada aikaiseksi kunnollista äitikoulutusta odotusaikana. Ja järjellä ajatellen jokainen odottava äiti pitäisi vapauttaa odotusaikansa puolipäivätyöhön. Tällöin jäisi aikaa tulevan tärkeämmän työn opiskeluun.

Aloittajan tapauksessa on tosi suurta hölmöyttä sitoa vauvan tärkein eli ensimmäinen elinvuosi miehen kokopäiväiseen poisvientiin lapsen luota.
Miten tämä voi nykyisin olla edes luvallista, kun tekemällä tehdään yhteiskunnan taholta tilaa isän ajankäyttöön osallistuakseen lapsensa hoitoon myös. Neuvoisin kaikkein ensiksi kääntymään tosi pätevän perheneuvojan juttusille tätä pikkuperhettä!

Et ole hirviö, tarvitset todellakin omaa aikaa ja se ei ole paljon pyydetty. Äitiys ei ole helppoa, eikä se ole vain vapaalla olemista, sitä miehesi ei taida ymmärtää. Istuta hänet pöydän ääreen ja selitä asia juurta jaksain, sano, miten sinua repii rikki se, että olet aina vihainen ja ilkeä, ettet sitä haluaisiolla. Tuuletus tekee sinulle hyvää, samoin se, että miehesi myös huomioisi sinua, vauva on jo tarpeeksi iso olemaan muutaman tunnin vaikkapa isovanhemmilla, jos se vain on mahdollista,otatte hetken aikaa vain toisillenne, se olisi tärkeää teille itsellenne jo parisuhteenne kestävyydenkin kannalta.
Omat lapseni kun olivat pieniä,en päässyt koskaan mihinkään yksin, mies oli aina töissä tai muissa menoissaan, purin vain hammasta enkä tehnyt asialle mitään, erosimme vuosia myöhemmin, rakkaus kuoli yksipuoliseen yrittämiseen ja suhteen hoitamattomuuteen. Älä anna teille käydä niin.

Tuttu juttu minu kaveripiirissä :D Sisko muuttuu hirviöksi aina ku raskaus ylittää puolivälin ja monta kuukautta synnytyksen jäläkeenki on iha kamala akka. Hormoonit sen tekkee :)
Toinen siskoni ei oo voinu sietää mitään lemmikkejä raskausaikana eikä monta kuukautta sen jäläkeenkää.
Monet raskaaksi tulleet kaverini ovat ollee iha kaameita akkoja ja vielä synnytyksen jäläkeenki mutta ajan kuluessa hormoonit tasottuu ja elämä ja mielialat palaa normaaleihin uomiinsa. Maltat vaa ootella vielä jokusen kuuakuden nii oot iha oma ihana ittes taas :)
Kukkaa minu kaveripiiristä ei oo jääny raskausajan hirviöksi vaikka siltä on alakuun vaikuttanutki :)

Teksti on kuin minun kynästäni, tosin 3,5 vuoden takaa. Halusimme lasta niin kovasti, että menimme jo hedelmöityshoitoihin, ja kun lapsen saimme, se oli maailman ihanin asia. Kuukausi lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui. Miehelleni huusin ja olin kiukkuinen koko ajan, koiraamme vihasin, ja lapsikin tuntui välillä rasitteelta. Luulen ihan oikeasti, että kyseessä oli masennusta tai sen poikasta. Koska kun lapsi tuli reilun puolen vuoden ikään, kaikki muuttui taas. Olin oikeasti sydänjuuriani myöten onnellinen, rakastunut mieheeni ja koiraamme. Ja tietysti lapseen. Voisiko olla unenpuutetta? Mutta siis, todella tiedän mitä tunnet. Mutta omalla kohdallani se ainakin loppui kuin seinään koko huutaminen / kiukuttelu. Ja onnea pienestä pojasta!

MInulle kävi lapsen syntymän jälkeen aivan samoin. Jopa kissan suhteen kävi samoin. :) Sen jälkeen, kun aloin ottamaan itselleni enemmän omaa aikaa, vaikka vain puolen tunnin lenkki päivittäin tms., tilanne alkoi parantua. Ja välillä mies oikein patisti minut shoppailemaan vaikka vain ruokaostoksille, että olisin pois neljän seinän sisältä. Ota ja vaadi enemmän omaa aikaa ja mene käymään perhekerhoissa tai vastaavissa (jos siellä, missä asut on niitä). Niissä tapaat muita samassa tilanteessa olevia äitejä ja saat purkaa sydäntäsi - ja saat takuuvarmasti myös ymmärtämystä. :)

Tsemppiä sinulle!

Minua alkoi kiinnostaa muut naiset heti kun muija oli synnyttänyt, tai oikeestaan jo hänen raskaus aikanaankin. Kumma kyllä se halu ei ole vieläkään mennyt ohi, vaikka olen käynyt jo kymmenen vuotta vieraissa melkein joka viikko ainakin kerran viikossa. pari tippuria ja klamydia on ollut, mutta niistä pääsin kuin koira veräjästä eikä muija saanut tietää mitään, tuurilla:)

Kyllä on sulla ollut oma aika vähissä, jos isä on lastaan vahtinut 1,5 tuntia ja yhden tunnin olet shoppailemaan päässyt kun sukulainen on hoitanut. Ei ihme, että tuntuu raskaalta. Kyllä sun miehes sais enemmän hoitaa vauvaa. Että ihan aiheesta oot poikki. Oisko siellä paikkaunnallanne sellasia perhekerhoja, joihin voi mennä vanhemmat lapsineen kahvit hörppäämään? Itse kävin vauva-aikana sellaisessa niin seurakunnan kuin kaupunginkin järjestämässä ja ihan oli mukavaa kun sai olla aikuisessa seurassa.

Toisekseen hormoonit on sellanen juttu, että pää saattaa mennä sekaisin. Puhu ihmeessä neuvolassa. Jos olo pahenee niin voi olla kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta joka on hormonaalinen epätasapainotila.

Kaikkea hyvää teille kaikille ja kissalle myös, ja sano sille miehelles että se lapsen hoitaminen on kummankin juttu. Jätä vaikka päiväksi keskenään vauva ja isä niin isäkin tajuaa, ettet sä ihan lonkkaa vedä äityislomalla ;)

Olisit jättänyt lapsen hankkimatta...
Oliko järkevää tuoda lapsi tälläiseen maailmaan?!

Käytöksesi johtuu siitä, että et saa omaa aikaa tarpeeksi ja olet siitä katkera miehellesi, jolla on sentään jonkinlainen vapaus, ja pääsee päivittäin pois kotioloista. Pyydä lisää omaa aikaa. Puhu miehelle. Miehen pitää tajuta, ettei lapsen kanssa kotona kykkiminen ole aina hirveän rentouttavaa. Ja muuten...ne hormonit:)

Lapset on saatanasta, je!

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/vanhemman_vaikeita_tunteita/

Tuolta olen saanut mm:ssa vinkkiä askarruttaviin asioihin .Sieltä voi myös printata ihan iloisia kalentereita, tietyntyyppisiä lukkareita esim. ilmoitustaululle ,tai jääkaapin oveen. Tuntuu, että ei sinulla mikään ole, hiukan kasautunut stressiä, että kuka milloinkin on vapaalla, joten tuumin, että laittakaa vapaa-aikanne selkeästi rinnakkain kalenteriin, niin ei tule sitten riitaa ja erimielisyyksiä,jos hani ei muista.Myöskin rästikotityöt ja vuorottelulista kuulostaa teille ihan Nappivalinnalta.

Suo itsellesi esim. laulu huuliltasi, silloin kun tekee mieli karjua, tai lue kirjaa ääneen.Uskon todella ,että iloisen satukirjan lukiessasi vauvasi ja perheesi kanssa, saanet ohjattua jaatuksesi ripeästi vihastumisen tuntemuksia kohtaan ja järjesteltyä ne luettuasi ihan sidettäviksi.Harkinta-aikaa ystäväiseni suuttumisenkin suhteen..:)!

En lukenut aivan kaikkia kommentteja,mutta haluan kiittää monia kirjoittajia joista minäkin sain ajattelemisen aihetta ! Olen reilu 40 mies, nykyinen vaimoni odottaa meille yhteistä lasta ,ennestään hänellä on 9v ja 1,3v pojat nuorempi kokee minut isäkseen,vanhemman kanssa jonkinverran ns.valtataistelua joka heijastaa vaimoni ja minun väleihin !! Nytpäs alankin katselemaan itseäni ja touhujani joissa on kyllä huomattavasti parantamisen varaa pitääkseni rakkaan perheeni koossa !! KIITOS

Onneksi tajusin olla tekemättä mieheni kanssa lapsia. Nautimme toisistamme ja matkustelemme. Jos haluamme tyydyttää hoitoviettiämme, haemme kummilapsia hoitoon. Se on aivan ihanaa, mutta on superihanaa luopua heistä yhden tai kahden päivän jälkeen ja omistautua jälleen toisillemme :9

"Haluaisin viettää enemmän aikaa mieheni kanssa: aamulla hän menee kouluun ja illat on töissä. Tuntuu, ettei hänellä ole aikaa perheelleen."

Mies tekee siis pakollisia asioita, jotta perheruletilla olisi edellytykset pyöriä.
Apua kannattanee hakea, jos tuokin jo vääryydeltä tuntuu.

Työtovereiden lapsiperhekuvioita olen joutunut pakolla sivusta seuraamaan. Ei ne perheen isätkään kovin aurinkoisia töissä ole. Töissä voi olla vaativia tehtäviä joista selviytyminen hankaloituu, vapaa-aikana uusi äiti puolestaan kaataa kaiken pahan olonsa miehen niskaan. Lopputuloksena miehet sanovat tulevansa lepäämään töihin.

Miehiä kuunnellessa tulee tunne kuin heidän naisensa eivät yhtään ymmärtäisi mihin ovat ryhtyneet. Totuus iskee sitten rankasti vasten kasvoja lapsen synnyttyä, ehkä ensimmäistä kertaa naisten elämässä asiat eivät menekkään juuri niin kuin he haluaisivat. No miehen vikahan se on?

Et sinä ole hirviö,vaan väsynyt,koska et saa nukkua tarpeeksi.Kerro ihmeessä miehellesi,miksi huudat.Hän varmasti ymmärtää sinua.Tyttäremme sai neljännen lapsen 2 1/2v. sitten.Hänen miehellään on oma yritys,jossa päivät venyvät todella pitkiksi.Hän keksi aloittaa äiti-vauva kerhossa käymisen.Siellä tapaa samassa jamassa olevia äitejä.Toisen "harrastuksen" hän aloitti vauvan kanssa "muskarissa",huomaan miten lapsi ja äiti nauttivat näistä tapaamisista.
Lapsi saa leikkiä ikäistensä seurassa ja äiti voi keskustella muiden äitien kanssa.Heidän harrastukset alkoivat lapsen ollessa 5 kk:n ikäinen ja jatkuu edelleen.Elokuussa loppuu äiti-vauva kerhossa käyminen,koska tyttäremme palaa työhönsä.Muskari on illalla,joten sinne he pääsevät.Huomasin lapsesta,miten hän vierasti kaikkia ihmisiä,paitsi kotona olevia.Meitä isovanhempiakin hän vierasti ja huusi kuin olisi kovakin tuska.Päätin "ajaa"
kaikki pois heidän kotoa.Äiti ja isä lähtivät elokuviin,isommat lapset kaveriensa luokse.Lapsen vanhemmat yrittivät estellä elokuviin lähtöä.En antanut periksi.He lähtivät,me jäimme leikkimään ja tanssimaan kahdestaan.Tyttö ei ollut "moksiskaan" kun vanhemmat tulivat kotiin.Tanssi vaan jatkui.Kyllä loppui vierastaminen.Toivon sydämestäni,että löytäisit ihmisen joka hoitaisi vauvaa edes hyvän lenkin verran.Pääsisit myös shoppailemaan vaikka "näyteikkuna" ostoksille.Vauvallesikin olisi hyvä,että äiti ei ole aina vieressä.Hänestä tulee muuten samanlainen vieraita pelkäävä kuin meidän "tanssijasta".Tsemppiä SINULLE,MIEHELLESI JA VAUVALLE!
Asioilla on tapana järjestyä...

Elät sovinistisessa suhteessa. Ei ole yksin sinun asiasi hoitaa vauvaa, eikä miehesi voi säädellä tekemisiäsi. Ei ole automaattisesti sinun paikkasi jäädä kotiin. Ehdota miehen vuorostaan jäävän lapsivapaalle ja heräävän öisin. Tottakai noin äärisovinistisessa suhteessa oleminen raivostuttaa luontaisesti kaikkia. Miehesi ei voi "antaa" sinulle vapaata, sinulla on itse täysi päätäntä valta elämääsi. Kokeileppa joskus, että vain ilmoitat miehellesi, että sinä lähdet nyt ulos illaksi ja että hänen täytyy vahtia vauvaa. Se ei tee sinusta huonoa äitiä, koska jos tekisi, niin mieti kuin huono isä miehesi olisi näin ajateltuna, hänhän ei ilmeisesti osallistu lapsen hoitoon yhtä paljon kuin sinä (eikä ilmeisesti paljoakaan jos hänellä on "antanut" sinulle vain 1,5 tuntia vapaata). Suhteenne kärsi vakavista ongelmista, joihin verrattuna sinun huutamisesi vaikuttaa maailman kauneimmalta asialta. Sovistisuus rasittaa suhdetta, ahdistaa mieltä ja on ennen kaikkea VAKAVA MIELEN TERVEYDEN HÄIRIÖ suhteessanne. Tämä näkyy jo siinäkin, että kirjoitit viestisi alussa "JOSKUS hän tekee ruokaa,käy kaupassa ja siivoaaKIN." Pitäisi olla itsestäänselvyys, että miehesi laittaa ruokaa, siivoaa ja käy kaupassa, parisuhteessa kotityöt kuuluu tehdä vuorottain, ne eivät kuule kuulu sinulle enempää kuin miehellesi. Ne eivät ole naisten töitä, niinkuin ei vauvan hoitokaan. Jos parisuhteenne on näin sairas, en ihmettele reaktiotasi. Itseasiassa pidän sitä positiivisenä reaktiona, sille se osoittaa, että alitajuntasi ei ole tyytyväinen suhteeseenne ja kapinoi sitä vastaan. Tee nyt toimet joista kirjoitin viestin alussa, niin olen varma, että huutamisesi alkaa mennä ohi. Kunhan saatte sovinistisuuden ja sukupuoliroolit pois suhteessanne ja saavutatte terveen suhteen koskien kotitöitä, vauvan hoitoa ja muuta, uskon tosissani että alat voida paremmin. Suosittelisin myös, että hakisitte nyt molemmat esimerkiksi keskustelu apua, jotta pääsisitte eroon ikävistä tunteistanne ja suhteessanne vallitsevasta sovinistisuudesta. Apua löytyy kyllä.

Kysyn myös mitä isyys on muuttanut miehesi elämässä? Hänen kuuluisi ottaa yhtä paljon vastuuta vauvastanne, hoitaa, syöttää, vaihtaa vaippoja, herätä yöllä. Hänellä ei myöskään kuuluisi olla sen enempää vapaa-aikaa kuin sinulla (toki sitä kuuluisi olla tasapuolisesti molemmille, vuorotellen). Toivoakseni näin tapahtuu, teidän itsenne takia.

Sinulla saattaa olla kilpirauhasen liikatoiminta. Ihan oikeasti. MInä käyttäydyin jokseenkin samalla tavalla, mutta en ihan vielä silloin kun lapsi oli pieni. Minulle se kehittyi myöhemmin jokseenkin kun poitsu oli 4 v niin se vahingossa todettiin.

Toisaalta en tarkkaan tiedä edes milloin minulla oli ollu kilpirauhastulehdus ja siitä kehittyi tuo liikatoiminta. No se hoidettiin sitten radiojodilla pois.

Minäkin rauhoituin hoidon jälkeen. ;))

Käyppä lääkärillä ja kerro tilanteestasi ja sano että haluat kilpirauhaskokeet. Minullakin muut oireet kuten kylmähikisyys käsissä ja lihasvoiman heikkous joka tuntui portaita noustessa, olivat melko lieviä. Lihomaan en kyllä päässyt. Tosin olen aina ollut hoikka ja imetysaikana (1,2 v ajan) tosihoikka.

Mitään psyykkeeseen viittaavaa sinulla ei ei ole koska itse tunnistat asian.

Kannattaisiko puhua vaikka neuvolassa jos ei muuten tilanne helpota.
Naisilla on hormonit edelleen vauhdissa synnytyksen jälkeen kun imettää, ja monelle tulee synnytyksen jälkeinen masennus, joka voi oirehtia kuvailemallasi tavalla, ärtyisyytenä, vaikeutena näyttää rakkautta ja hellyyttä..

Keskustelu auttaa, olet ehkä väsynyt ja petyt kun kaikki ei ole täydellistä. Kuule, me monet äidit olemme samoja tuntemuksia tunteneet. Voit hakea apua eri keinoista, terveellisistä sellaisista, jotta jaksaisit.

Äidin jaksaminen on tärkeää, joten aloita rauhallisesti keskustelemalla miehesi kanssa.Miehille, siis joillekin, pitää vääntää rautalangasta että lasten hoitaminen ei todellakaan ole vapaa-aikaa. Paras tapa on laittaa mies hoitamaan esim. koko päiväksi lasta, tietty jos imetät se ei ole mahdollista, mutta hyvä on aloittaa puhumalla ja puhumalla... joskus jopa vaatimalla. Mies tietty käy töissä, joten olettaa että illalla saa levätä.

Mutta molemmille vapaa-aikaa, pieniä hetkiä molemmille, niin kyllä sitä jaksaa. Äitiys ja isyys kuitenkin tärkeintä, eli nyt kun vauva on pieni, voit järjestää itsellesi aikaa vaikka päivätorkkujen aikana, illalla jne. Tai sitten nukut itsekin.

Äitiys ei tee ketään hirviöksi, mutta saatat odottaa kaikelta ns. liikoja, joten rentoudu, hellitä ja nauti. Älä syyllistä itseäsi tai miestäsi.

ps. ennen nykyistä miestäni, joka osallistuu kiitettävästi kaikkeen, olin yksinhuoltaja, mutta jaksoin hyvin, kun otin rennosti, ja nautin äitinä olemisesta, ja opin olemaan stressaamatta siivouksesta. Toki kaikki siivoukset jne. oli omalla kohtolla, mutta onneksi nyt on se mies joka auttaa.

Et ole mikään hirviö, ihan oikeesti. Eiköhän tilanne palaudu pian normaaliksi. Synnytyksen jälkeen elimistö saattaa mennä sekaisin. Voi tulla synnytyksen jälkeistä masennusta, aineenvaihduntaongelmia (laihtuminen, lihominen) ja muuta.

Mutta muutos ei ole pysyvä.

Hei,

Lapsen synnyttyä, voi äidillä nousta alitajuntaisesti sellaiset tunteet pinnalle, kuinka häntä itseään on hoidettu ja rakastettu pienenä.

Jos olosi tuntuu hankalalta etkä tiedä mistä asia voisi johtua, mietipä tätä ja tutkiskele jotakin kautta omaa varhaislapsuuttasi/lapsuuttasi.

Asioita voi selvittää psykologin luona jos oma käytös mietityttää :)

voimia !

Ei sulla oo "kaikki kotona". Kannattais hakee apua mielenterveysongelmiin!!??

Sinua vaivaa itsekkyys. Miehesi opiskelee ja painaa vielä töitä päälle, kyse nuoresta parista? Kiire tehdä kaikki nyt, tänään, perheenlisäyskin, kai. Oletko itse opiskelija, vai töissä ennen lapsen tuloa kuvioihin? Siitä vaan vaihdatte hoitovuorot välillä päikseen, jos mahdollista. Kissa nyt on todellakin toisarvoinen juttu lapsen rinnalla...

Olet vain tyypillinen suomalainen nainen, joka pääsääntöisesti on itsekäs ja vain omaa napaansa tuijottava. Luuletko että miehelläsi on vapaa-aikaa? Hänhän elättää koko perheen käymällä töissä, mutta sillä ei tietenkään ole merkitystä, koska vain naisen tarpeet ovat ensisijaisia ja tapetille nostettavia. Miltä kuulostaisi, jos mies puhuisi noin? Sehän kivitettäisiin hengiltä. Toivottavasti miehelläsi on sen verran itsekunnioitusta, että hän tajuaa lähteä pois luotasi ja löytää jonkun paremman naisen. Niin minä tekisin ja suosittelen kaikille muillekin miehille. samaa. Luulisi että tämän naisen keittiöpsykologinen ystävätärverkosto olisi jo ehtinyt ruotia pään kuntoon (tietenkin syyllistämällä mies), mutta ei. Mikään kun ei suomalaiselle naiselle riitä. Vaihtamalla paranee ja usein vielä ulkomailta.

Raskauden, synnytyksen ja imetyksen vuoksi hormonit ovat ottaneet vallan. Kuuluu kuvioon. Yövalvomiset ja suureen elämänmuutokseen sopeutuminen ei auta asiaa. Kyllä tuo aikanaan tasoittuu, mutta sitä odotellessa kannattaa pyrkiä tekemään asialle jotain. Tuolla joissakin aiemmissa viesteissä oli todella hyviä neuvoja!

Joissain viesteissä ihailtiin entisajan maatalonemäntiä ja kuinka he jaksoivat hoitaa vauvat ja karjan ym. samaan aikaan. He jaksoivat, koska talossa asui paljon muitakin ihmisiä, tyypillisesti isovanhemmat, omia vielä kotona asuvia sisaruksia, renkejä, piikoja jne. Useita silmiä katsomassa lapsia. Samalla sai sosiaalistatukea ja "omaa aikaa". Näin se vain oli. Nykyään äidit ovat kaksistaan vauvojensa kanssa kaupunkiluukuissaan ilman minkäänlaista tukea, ilman minkäänlaisia spontaaneja tai muitakaan ihmiskontakteja. Tilanne on paljon paljon huonompi ja raskaampi.

Joissain viesteissä ihannoitiin yksinhuoltajia: miten he jaksavat yksin lapsen tai lasten kanssa? Olen itse ollut yksinhuoltaja ja tiedän, että se on helpompaa perhe-elämää kuin miehen kanssa, joka ei kanna vastuutaan. Lapsen lisäksi joutuu hoitamaan myös miehen ja lisäksi katsomaan sivusta, kuinka toinen jatkaa vapaata elämäänsä lapsesta huolimatta tai yksinkertaisesti toteuttaa itseään työelämässä. Itse kun ei voi. Kun on yksin, niin voi päättää omasta ja lapsen aikataulusta itsenäisesti, tehdä itsenäisiä taloudellisia päätöksiä (esim. mihin satsaa pienet pennosensa), voi tehdä kivoja pikku matkoja oman lapsensa kanssa sinne minne haluaa...siis yksinkertaisesti kykenee nauttimaan lapsestaankin enemmän. Tietenkin on enemmän vastuutakin, mutta ei se ole mitään painajaista. Jostain syystä yksin lapsen kanssa sujuu paremmin, kuin jos on kaksi huseeraamassa kokoajan. On toki hyvä ja tärkeää, että on tukijoukkoja edes silloin tällöin: sukulaisia ja ystäväperheitä. Sosiaalista elämää.

Kissasta sanoisin, että : kissat ovat rasittavia siksi, että ne eivät opi mitään. Se sinun kattisi naukuu ja naukuu, vaikka antaisit sille makupaloja, silittäisit, leikkisit...ihan mitä vaan ns. oikeaoppisesti "kouluttaisit". Ei se opi. Koira olisi paljon helpompi lemmikki. Mutta. Sulla nyt on kissa. Ei voi mitään. Älä ota siitä paineita. Laita se johonkin eri huoneeseen naukumaan, niin ettei herätä vauvaa ja saa sinua "urpoiluillaan" menettämään malttiasi, turhaan. Kissan takia ei kannata hermostua. Yritä hyväksyä se, että se on vähän tyhmä. Kyllä sitten kun vauva vähän kasvaa, kykenet näkemään sen kivat ja miellyttävätkin puolet. Onhan sitä mukava rapsutella ja onhan se söpö ja niin kiva, kun se on niin hassun hauskan itsenäinen ja omapäinen eläin ja kävelee ruokapöydällä, vaikka olet sitä viisi vuotta opettanut siitä tavasta pois, heh heh. veikeä eläin.

Eipä muuta. Elämä muuttuu kyllä kun vauva kasvaa ja oma hormonitoimintasi tasoittuu. Usko vain. Älä tunne turhaa syyllisyyttä raivareista. Olet kokenut mullistavia asioita 4 kk sitten, kehosi toipuu siitä vieläkin. Olet tehnyt kehollasi ihmisen. Yhden uuden elämän. Mieletön asia. Kun sitä ajattelee, sehän on aivan käsittämätöntä. Äitiys on upeinta elämässä. Älä takerru sovinistisiin, miesten keksimiin äitiysmyytteihin, vaan ole juuri sitä mitä olet ja juuri sellainen äiti kuin haluat: hellä ja rakastava, itsellesi armollinen ja anteeksiantava. Nauti äitiydestä. Nauti naiseudestasi.

Puolen vuoden päästä helpottaa jo, kun muksu osaa liikkua itse ja on itsenäisempi.

Menee vielä kuitenkin 20 vuotta muksun kanssa.

Kyllä sun tarviis päästä dokaamaan kunnolla. Dokaaminen se on monille elämän tärkein juttu ja se tekee hyvän olon. Sitten itketään kun naapuri tekee lastensuojeluilmoituksen ja sossu vie muksut pois.
LISÄÄ VIINAA SEKOPÄÄT!!!!

Ja tämä se on varmaankin ihan oikea klinikka "diaknoosin" tekemiseen? Täällä on paljon asiantuntija tohtoreita, eikä tartte kauan diaknoosia odottaa.

Voi isä parka Voi laps parka Voi kissa parka VOE ÄET PARKA.... TEE PÄÄTÖS "LOPETAT TUOMMOSEN" JA PYSY PÄÄTÖKSESSÄSI !! SILLÄ kohta ukollas on jossain uus akka!!!

Hei kaikki tuo on tavallista. naisen elämä muuttuu esikoisen myötä huomattavasti enemmän kuin lapsen isän. Elämä ei enää pyöri omien halujen keskiössä, vaan lapsen tarpeet vievät kaiken ajan ja huomion. Rankkaa se on. Lapsettomilla ei ole tästä tietenkään mitään käsitystä-hehän jatkavat oman navan ympärillä pyörimistä.
Yritä saada miehesi tajuamaan tilanne ja olemaan lapsen kanssa huomattavasti enemmän! Lapsen halusi myös mies joten vastuuta ei voi paeta.Ja onhan lapsessa paljon kaikkea ihanaa mutta se ihanuus maksaa.

paskoin housuun

Oot väsynyt, on selvä. Mutta onneksi lapsi kasvaa.
Älä tuhlaa voimaasi huudossa, säästä hermoja. Kaikki menee ohi.
Ei ole järkevää laskea nyt kuka tekee työtä enemmän. Tietysti se on sinä! Sinä olet vahva, voimakas, viisas ja rohkea, olet aikuinen ja vastuullinen ihminen. Mutta muistapas: hukata helpommin kuin löytää.
Onnea!

Lapsen saaminen lienee yksi suurimpia elämänmuutoksia. Olisi ihanteellista ja myös perheen koossa pysymisen kannalta tärkeää, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat lapsen hoitoon. Kiinnitti huomiota tuo, että miehesi on antanut sinulle vapaa-aikaa vain 1,5 tuntia! Kuulostaa valitettavan tutulta. Pienen vauvan hoitaminen on täyttä työtä 24 tuntia vuorokaudessa eivätkä sitä ilmeisesti kiireiset työssä ja muissa kiireissään juoksevat ihmiset ymmärrä. Yhtäkkiä on täysin kiinni pienessä, avuttomassa olennossa ja valtava vastuu painaa hartioilla. Samaan aikaan hormonit jylläävät ja uni on katkonaista. Etenkin nykyään kotiin jäävät naiset ovat todella yksin, jos sukulaiset asuvat kaukana eikä ole ketään, jolta saisi päivisin apua tai seuraa edes hetkeksi. Sellaisessa tilanteessa puolison tuki ja apu, niin paljon kuin hän sitä voi antaa, tulee elintärkeäksi. Tiedän omalta kohdaltani, kuinka raskasta on jäädä vauvan kanssa yksin päiviksi ja pitkiksi illoiksi, heräillä öisin jatkuvasti ja kantaa huutavaa koliikkivauvaa yksin asunnossa yötä päivää ulkomailla, missä asuimme ex-puolisoni työkomennuksen vuoksi ilman sukulaisia tai ketään, joka auttaisi tai kuuntelisi. Olen hiljattain palannut töihin ja kotimaahan, haen avioeroa ja olen varsin onnellinen valinnastani, vaikka jäänkin yksinhuoltajaksi. Olinhan käytännössä yksinhuoltaja muutenkin.

Kokeneena mummuna sanoisin, että olet väsynyt kokovuorokautiseen lapsen hoitoon. Tulevaisuus pelottaa, kaikki pelottaa ja kun hormonit hyrrää miten sattuu, et enää tunnista edes itseäsi.

Näytä kirjoittamasi kirje miehellesi, joka hänkin on yhtä hukassa kuin sinäkin. Ehkäpä huudat miehellesi omaa pelkoasi ja huoltasi ja odotat, että hänen miehenä pitäisi kyetä vastaamaan hätääsi, mitä hän ei voi tehdä, sillä tilanne on yhtä uusi teille molemmille.

Teillä on ihana yhteinen lapsi, jota yhdessä odotitte ja haaveilitte pikkuisesta. Nyt lapsi onkin kaiken ajan ja huomion viejä (niin suloinen kuin onkin) ja teidän elämänne onkin nyt täysin muuttunut luultavasti enemmän kuin osasitte odottaa.

Tekisin teinä niin, että vaikka miehesi on kiireinen, niin pyydä häntä ottamaan lapsi enemmän hoitoonsa (vaikka kuinka on väsynyt), sillä siten hän pääsee tuntemaan lapsensa ja oppii hänestä asioita, jotka saavat sen rakkauden ja vastuun kypsymään.
Ja myöskin kun miehesi hoitaa, vaikkapa 6 tuntia lasta siten, että sinä et ole kotona, niin hän näkee, mitä se löhöily oikein on. Pyydä häntä myöskin huolehtimaan kaikista käytännön asioista, joita päivittäin on siinä lapsen hoidon ohella.
Tarkoitus ei ole olla ilkeä miehelle, vaan tapa hänen nähdä se arkipäivä oman lapsenne kanssa. Se on täyttä työtä.

Ja sitten on vielä se vastuu lapsesta. Huoli lapsen tulevaisuudesta ja kaikesta, mikä on tuleva. Mielessä pyörii sekin, että tätäkö on minun tulevaisuuteni seuraavat 20 vuotta, missä minun oma elämäni on?
Kunhan aikaa kuluu, niin huomaat, ettei sinun tarvitse jännittää, vaan päivät kuluvat sen kasvavan pienen kanssa ja opit/te täysillä nauttimaan pienestä hänen kasvamisestaan ja kaikista uusista asioista, joita pikkuinen koko ajan oppii.
Ja huomaamatta elätkin sitä elämää, jota ole koko ajan halunnut yhdessä kasvavan lapsen kanssa - toteat, että tämähän on juuri sitä minun elämääni.

Minullakin oli tuo vaihe, tuntui, että olin kotona kaikesta vastuussa ja mies kulki vaan kaverinsa kanssa kuten ennen vauvan tuloa, meillä meni tosi huonosti. Minunkin mieheni ajatteli, että olen vain kotona ja voin hoitaa kaiken, olenhan kotosalla. Oma aika tuli siinä, kun kävin kaupassa yksin.
Nyt kun aikaa on kulunut 9 vuotta ja meillä on toinenkin lapsi, 5 v., ajattelemme yhdessä kauhulla sitä aikaa, kun vauvan tulo ja koko elämä muuttui, kun yhtäkkiä ei voinutkaan tehdä omalla ajallaan mitä haluaa, vaan pitää ottaa vauva huomioon koko ajan. Onneksi emme eronneet silloin, lähellä oli, mutta se vasta olisikin ollut työlästä, jos yksin olisin vauvan kanssa jäänyt, se kannattaa muistaa. Vauva-arki vaan on raskasta, mutta kannattaa muistaa, että se on vain väliaikaista ja lapsen kasvaessa kaikki on koko ajan helpompaa. Kummaltakin olin 3 vuotta kotona ja voin sanoa, että vauvavuosi oli raskain, seuraava vähän helpompi ja viimeinen, lapsi siis 2-3v. kaikista mukavin. Kun lapsi alkaa kommunikoida ja "järkeä" alkaa tulla, niin vanhemmuus on varsin kiintoisaa ja miellyttävää. Kyllä sitä pitää vaan jaksaa, ei kannata luovuttaa. Meilläkin oli kissa silloin, joka vielä sairastui vakavasti sokeritautiin siinä samassa, eli vielä 5 v. vauvantulon jälkeen. Hoidin kissaamme kyllä hyvin, se oli ollut meillä jo 11 v. ennen vauvaa.

Synnytyksen jälkeen naisen hormonaalinen taso vaihtelee tai jollain lailla käy väärillä "rattailla" . Tasoittuu ja normalisoituu kyllä itsestään. Sille ei kai voi muuta kun oppia tiedostamaan ja vaikka nauramaan, hormoonit ne taas huutaa. Mutta tämä on tosi, se on aika hirveetä, kun kaikki tulee ulos lujaa ja väärinpäin,mikään ei tunnu olevan hyvin!!

Et todellakaan ole hirviö!:) Itse saman kokeneena tiedän tuon tunteen täysin! Meillä on nyt 7,5kk poika ja oi voi miten huusin ja itkin ensimmäiset kuukaudet. ONNEKSI mieheni tajusi, että kyse on hormoneista ja uudesta elämäntilanteesta. Kuten joku aiemmin kirjoittikin, että tässä alkoi ymmärtää, ettei tämä "työ" lopukkaan klo 15 vaan jatkuu ympäri vuorokauden.

Mieheni käy töissä ja kyllä aluksi kuvittelikin, että minä täällä vain vauvan kanssa nukun ja makaan päivät pitkät, ei todellakaan pidä paikkansa. hoidan siihen päälle kaksi koiraani, jotka toki ovat jääneet nyt vähän enemmän mieheni harteille. Sekin, että tunteet lemmikkiä kohtaan muuttuvat. itselläni on 7 ja 2 vuotiaat koirat. Tätä vanhempaa koiraa rakastan yli kaiken, koska olen nähnyt sen kanssa kaikenlaista elämää. Mutta nyt vauvan synnyttyä tunteeni koiraa kohtaan ovat muuttuneet ja näen "hänet" KOIRANA ja kohtelen kuten koiraa, en kuten lasta. Hieman on koira reagoinut, kun ei saakkaan enää samanlaista huomiota kuin ennen. Mutta tosiaan tunteesi ovat täysin normaaleita.

Itse olen myös valittanut kuinka mies SAA olla töissä ja lähteä töiden päälle vielä tekemään kavereilleen hommia tai harrastuksiinsa, itse jään taas kotiin vauvan kanssa. Ei se helppoa aina ole ja varsinkin, kun en voinut muutenkaan viedä lastani hoitoon, kun imetän. Nyt olen alkanut tasaantua ja ottaa rennommin. Sovittu selvästi miehen kanssa, että pääsen edes salille 4x viikossa, ettei pää hajoat kokonaan. Sekin oikeasti helpottaa, kun mies välillä hoitaa pojan iltakylvyn, puuron ja nukuttamisen. Ja itse pääsen koirieni kanssa lenkille. :)

Kyllä se on tervettä haluta välillä pois, ei sitä muuten jaksa!:-)

Miksei kissa ja vauva voisi jotenkin tutustua toisiinsa? Kissa on tekstin perusteella selvästi mustasukkainen. Ps.: Ei sille kissallle nyt huutaa kannata koska kohta se ei tule enää kenenkään syliin koska siitä tulee niinsanoitusti "hermoheikko" :( Ja ei kissa muutenkaan ymmärtäisi jos sille huutaa kotona ja heittä päin seiniä joten älä enää huuda kissallesi.....! :D Hyvää keski kesää! :D

On kyllä kamalaa lukea noita viestejä, joissa syyllistetään äitejä. Huomaa, että ne on sellaisten kirjoittamia, joilla ei ole lapsia tai joilla ei ole esim. ollut koliikkivauvaa. Vaikka kuinka haluaa lapsia ja rakastaa heitä, niin kyllä ihmisen voimavarat ovat koetuksella, jos ei saa nukkua eikä hetkeäkään omaa aikaa - edes kahvikupin verran. Minulla on 3 lasta, tyttö 15 ja pojat 17 ja 27. Kun lasteni perheisiin joskus syntyy lapsia, aion kyllä puhua pojilleni vakavasti osallistumisesta lapsen hoitoon ja äidin huomioimisesta. Ja haluan olla auttamassa äitiä ottamalla vauvoja yöhoitoon, jotta saavat nukkua ja aikaa myös parisuhteelle. Ärsyttää niiden miesten kommentit täällä, joissa sanotaan, että mies voi lähteä lätkimään. Jos on niin vastuuton mies, niin parasta, että lähteekin. Olen ollut yh-äitinä 11v ja voin sanoa, että arki on paljon helpompaa kuin huonon miehen kanssa, jota ehkä myös pitää palvella ja passata. Ja mitä siihen tulee, että yh-äidit eivät olisi haluttuja avioliittomarkkinoilla. Se ei kyllä pidä paikkaansa. Tulijoita olisi, mutta ajattelen ensimmäisenä lasteni parasta.

No on siinä urpo isä jos ei anna viikonloppuisin sulle omaa aikaa. Tulee mieleen siskon mies joka hoiti lastenhoidon sillä tavalla, että sanoi "minä käyn töissä ja sinä hoidat lapset". Ei auttanut lastenhoidossa pätkääkään, paitsi kun tuli vieraita. Silloin oli kyllä vaihtamassa vaippaa ja antamassa tuttipulloa. Lastenhoito on yhteinen asia ja jos mies ei tajua antaa sitä omaa aikaa muuten, niin lykkää lapsi syliin ja sano mistä löytyy vaipat ja sapuskaa ja lähde ovesta ulos. Ja varoita vielä soittamasta muuten kuin siinä tapauksessa että on ambulanssi tilattu ja ovat matkalla sairaalaan.

Mies yrittää selvästi päästä vapaamatkustajana lastenhoidosta jos väittää sun olevan vaan vapaalla koko ajan.

Mun oman lapsenlapsen isä on paljon töissä ja joutuu ulkomaankeikoille kuukausittain ja on varmaan töistä uupunut mutta kun on kotona niin hoitaa lasta ja päästää tyttären myös vapaalle kun tarvitaan. Nassikalla on kyllä laaja tukiverkko olemassa kun on kaksi mummoa ja kolme pappaa ja kaikki asuu lähellä. Hoitopaikka löytyy heti jos tulee akuutti tarve. Näin ei varmaan ole kuin pienellä osalla.

Saattaa myös olla että ongelmat on jossain muualla. Olette selvästi nuoria kun toinen käy vielä koulua. Lapsi on kuitenkin tärkein ja jos ilmapiiri ei ole hyvä niin lapsi kärsii. Kannattaa siis keskustella asioista kunnolla, ettei jää luulojen varaan asiat.

heips

Ajattelin kirjoittaa sulle omia kokemuksiani. Olen yhden pienen tytön äiti (1v), minulla on kaksi aivan ihanaa koiraa. Hankittiin toinen koira äskettäin. Nyt vasta 17 vk ikäinen. Toinen 2 vuotias. No mieheni on vielä rekka kuski, saattaa jopa päivässä olla 15 tuntia poissa. Sitten kun se tulee kotiin, käy nukkumaan samantien, että jaksaa ajaa taas pitkiä päiviään. Mutta kun vapaa päivät sillä koittaa, mieheni katsoo meidän tyttöään. Hoitaa sitä niin kuin isän kuuluukin. Sitten saan itse samalla aikaa. Eli se mitä oma aikani on koirien kanssa lenkkeily. Siis toki teen sitä muutenkin, lapseni kanssa ulkoilessa. Mutta siis myös vietän omaa aikaa myös koirieni kanssa enkä pistä mitenkään pahalla. En valita siitä. Arkeni on siivoamista, lapsen hoitoa, lenkkeilyä 3 kertaa päivässä (lenkit aina 1-2 tunnin lenkkejä) jolloin tyttöni nukkuu ja ruuanlaittoa kun mieheni tulee kotiin, totta kai ruoka pitää olla valmiina kun töistä palaa. Kuulostaa raskaalta jutulta ehkä jonkun mielestä, mutta minulle ei sitä ole koska en sitä niin ajattele. Itse olen hankkinut kaksi koiraa ja miehei kanssa tehty lapsi. Itse sitä olen toivonut. Itse myös pidän huolen kodistamme ja perheestämme kun mieheni sillä aikaa tekee niska limassa töitä sen eteen että voisimme elää ja maksaa omaa asuntoa pois alta. Ja en myöskään sitä sano ettei meillä riitaa olisi koskaa että, kaikki olisi niin täydellistä kuin voi vaan olla, kyllä' niitä meillä on. Ja niitä kuuluukin olla. Eihän muuten suhde pysy kasassa. Jos ei joskus tappele ja sano omaa mielipidettään!

Ja sitten vielä lopuksi niille jotka täällä vaan haukkuu toisia, kertoo yleensä myös sen että saattaa haukkuja olla täysin kokematon, joskus myös lapseton äiti, joka ei keksi muuta helpotustaan kuin haukkumalla muita äitejä. Tai sitten yksinkertaisesti, haukkuja saattaa olla iältään 13-17 vuotias.. Jolla sit on niin kamalan tylsää, että pitää päästä oikein netin kautta haukkumaan, kun ei ole siihen muutenkaa pokkaa kasvotusten kanssa !

Ja se vielä, etkä ole mikään hirviö. Näytä tuo teksti miehellesi, ja yritä vaikka keksiä joku harrastus itsellesi tai käy kävelemässä lapsesi kanssa vaikka ihan päivittäin. Se helpottaa oloa usko pois :) voimia

Mitä sä sitten odotit, kun tiesit että miehes käy töissä ja opiskelee? Se on sun hommas hoitaa koti ja vauva, lopeta valitus, itse sinä sen lapsen päätit tehdä. Sitä se äitinä oleminen tarkoittaa, että on vastuussa lapsestaan. Ei lapsen saamisessa ole mitään ihmeellistä, se on ihan normaalia elämää eikä mitään "työtä". Mitä ihmeen vapaata sinulla pitäisi olla? Vauvathan nukkuu paljon, siinä sinulle vapaata ihan riittävästi. Jos tuntuu normaalit asiat liian rankoilta etkä hallitse omaa käyttäytymistäsi, niin hanki apua. Jo pienikin lastenhoitoapu voisi auttaa tuossa tilanteessa.

Tietysti miehenkin pitäisi hoitaa vauvaa, jotta heidän välilleen syntyy side heti alusta alkaen. Ei vastuu lapsesta voi olla yksin äidin harteilla. Mutta jos miehesi tienaa teille leivän pöytään, niin kotihommat kuuluvat mielestäni pääasiallisesti sinulle. Unohtakaa ne sovinismit ja feminismit, ja jakakaa kodin työt järkevästi.

En todella ihmettelisi jos miehesi ottaa hatkat, ei kukaan kestä tuollaista teinin tasolle jäänyttä vastuutonta kiukuttelijaa. Vaikka ei tuollaiselle kyllä lastaan voisi jättää.

Minä tein tekemällä toista lastani 6 vuotta ja sitten kun luovutin niin sain kauniin pojan. En aivan helpolla, ensin 3 kk sairaalassa ja sitten kotiin tultua alkoi korvatulehduskierre. Yöt kannoin itkevää poikaa että tyttäreni ja mieheni saisivat nukkua, koska toinen lähti aamulla kouluun ja toinen työhön. ei tullut mieleenikään kiukutella lapsen isälle siitä että "jouduin" hoitamaan poikaamme sen 24/7.Miehelläni oli raskas työ, silti hän kuitenkin osallistui, kävi esim hoitamassa kauppa-asiat ja viikonloppuisin syötti lasta tuttipullosta, koska minulta ei tullut maitoa. Lopulta kuitenkin kävi niin että olin nukkunut viikkoon 6 tuntia ja alkoi rytmihäiröt ym. Oli pakko hakeutua lääkäriin ja onneksi ei tilanne ollut mikään vakava. Yllätyin suuresti kun mieslääkäri kyseltyään syytä uupumukseeni kirjoitti miehelleni sairauslomaa viikon verran, antoi käteeni kaksi valkoista pilleriä ja sanoi että kotiin mennessä syöt, otat lääkkeet ja menet nukkumaan. Nukuin melkein 48 h, kaksi kertaa kävin siinä välillä vessassa. Sen unen jälkeen olin kuin eri nainen.....Turhaan nainen kiukuttelee jos lapsi tuo lisätyötä, varsinkin jos lapsi ei sairasta mitään. silloin voi vauvan ottaa vaunuun ja lähteä vauvan kanssa lenkille, kerhoihin, kauppaan ym. Sairaan lapsen kanssa on pysyttävä kotona....joten hittoon ruikutus ja nauttimaan vauva-ajoista.

Hohhoijjaa, kai sitä jokainen tietää että kun lapsi tulee ettei sitä vapaa aikaa juuri ole. Samaa mieltä että kerta mies opiskelee ja käy töissä, niin sinun homma on lapsen ja kodin hoito. Ja pakkoko se oli nyt tehä se lapsi, oisitte oottanu että mies saa koulun käytyyn jolloin hänelläkin olisi aikaa enemmän perheensä kanssa.

Tällä pallolla on jo niin perkeleesti populaa että eikö sitä lisääntymistä voisi jo pikkasen rajottaa? Itsekästä on hankkia pentu toisensa jäläkeen kun samaan aikaan jossakin päin maalimaa niin monet lapset elää orpoina ilman toivoakaan paremmasta. Ajatelkaa hyvät ihimiset välistä muutaki kun omaa napaanne.

Tollasesta hullusta pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitus ja eläintensuojelu myös.

Joku idiootti kirjoitti, että lapset on elämän tarkoitus???!!!!!!! Anteeksi mitä? Eiköhän jokainen määrittele sen oman elämänsä tarkoituksen ihan itse eikä se kaikilla todellakaan ole lisääntyminen! Hohhoijaa. Mutta ne on taas nää äipät täällä vauhdissa ni niille on turha yrittää mitään alkaa filosofoimaan...

Mies on naiselle vain väline. Tarkoituksena on lapsi, kirjoitti filosofi F.Nietzsche.

Ei vanhemmuuss ole mitään muuttanut vaan et osaa kunnolla elämänhallintaa ja itsesi kontrollointisi on hukassa. Laske aina kymmeneen kun pitää suuttua tai ruveta huutamaan niin hyvä tulee. Kelaa vähän asioita ja älä anna hormonaalisten muutosten hallita elämääsi ja mielialojasi vaan ota ne itse haltuun niin hyvä tulee.