jarjarkoo

Vapaa kuvaus

Jos Korkeajännitystä lukee vakavissaan, se on huono sarjakuva, todella huono. Mutta ripauksella reipasta camp-huumoria Korkeajännityksen arvo nouseekin huomattavasti. Korkkari-tarinat ovat yksioikoisia, häkellyttävän usein todella typeriä ja toistavat itseään niin huolellisesti, ettei loppuratkaisua tarvitse jännittää lainkaan. Joskus harvoin lehdestä löytyy poikkeavia ja oikeasti mielenkiintoisia tarinoita, mutta korkkari ei petä! Lopussa nekin lässähtävät aina aidolle matalaotsaiselle korkkaritasolle.

-Nikkini on pihistetty korkkarista-

Mitä minusta on sanottu:

Waffen ss... Ryhtiä, rypytön uniformu ja jäinen katse? Eheiii.. ! Militaristisen valeasun alla asustelee polkkatukkainen puolukanpoimija, jonka kokemukset armeijan suoruudesta ja kurista oli se, kun tyttöjen partioleirillä käveli jonon mukana ruokalaan.

-max-live-

Waffen, rehellinen todellakin ja oikeasti järkevä monin tavoin, nicky on perseestä.

-Romulus-

Waffen SS: Luotettava, miehekäs ja älykäs tyyppi.

Asuna tyylikkäät rennot asusteet.

-Stoneman-

Taitaa muuten Waffen ss olla aikanaan lukenut korkkareiden lisäksi venäjää, ei tollaisia saitteja ummikko ihan tosta vaan löydä.

Ja onhan se kiva, että meidän Finskii fasistien joukossa on ihan melkkein oikeakin:)

-marko135kg-

Linkit: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4319014, http://keskustelu.suomi24.fi/node/3626570, , http://keskustelu.suomi24.fi/node/3081485, , http://keskustelu.suomi24.fi/node/2200080, http://keskustelu.suomi24.fi/node/4892910,https://keskustelu.suomi24.fi/t/4446198/max-life, https://keskustelu.suomi24.fi/t/3764092/palstatytto-kalenteri,https://keskustelu.suomi24.fi/t/3517332/haastelinen-kirjoituskisa#,https://keskustelu.suomi24.fi/t/3499793/kylma-henkays,https://keskustelu.suomi24.fi/t/1712945/have-a-nice-day

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Aloituksia

40

Kommenttia

878

  1. Nyt ne sanat löytyivät, tosin säkeistön järjestyksestä en mene takuuseen. Täytyy vetää sanojani tässä hiukan takaisin, koska olen erhehtynyt kahdesta laulusta. Perttu lauloi Nathaliasta, ja Elvi Sinervon runosta Natalia on myös tehty laulu. Erheellisesti väitin Pertun esittävän molemmat laulut, ja itse taisin mennä metsään kun molemmissa lauletaan liki saman nimisestä naisesta. Mutta korjataan nyt sitten kunnolla koko kömmähdys. Tuolla alempana Ak jo epäilikin tietojeni oikeellisuutta, joten toivon mukaan Ak näkee ja lukee tämän.

    Nathalia:
    Punaisen torin jo näin, se peittyi mattoon valkeaan, Oli oppaanani mulla kaunis Nathalie
    Syntyi vallankumous, koitti vapaus, oikeus. Sen kuulla mä sain.
    Mausoleumi leninin, kahvilassa Pushkinin hän joi kaakaon vain. Hotelliin tulimme taas, ja kättä kauan puristin. Oli vaalea ja kovin kaunis Nathalie

    Punaisen torin kun näin, en muusta kiinnostunutkaan, mua johti halki pakkasillan Nathalie.
    Väistyi vallankumous, kaiken voitti rakkaus tuo ihmeellinen. Sai olla patsaat paikoillaan, sai juoda Pushkinissa kuka vaan, kaakaon sen

    Nyt sua odotan vain, kun kerran saan sun Helsinkiin, sua luotani en päästä koskaan, Nathalie

    Silloin hän mua pyysi vieraakseen, luo ystävien vei, koko yö juhlittiin. Tarinoin kuin poika tytölleen, hän vastustellut ei, katsoin silmiin sinisiin
    Aika riensi nopeasti, niin lensi Suomeen asti ajatukset laidalta Moskovan.
    Kerroin sulle Helsingistä, kerroin ihmisistä, lupasit mun olla, ja tanssittiin.
    Kun sinut kotiisi vein, sai lämpö posket hehkumaan. Sinun luonasi sain lepo hetken. Nathalie

    *********************

    Natalia

    Maa vieras on ja kylmä kevät sen. Nataliaa, sua paleltaa.
    Niin kaukana on ikäväsi maa, jo tuoksuu yössä aistit kuuman akaasin.

    Taas kerro mulle maasta nuoruutesi Nataliaa, suo kuuntelen. Ja tunnen veren virran lämpöisen kuin hehkun sydämesi. Oi Ukrainaa.

    Maa vieras on ja vieras kansa sen. Nataliaa, suo tunne en.Jaan osas vain ja sellin kivisen ja unesi.
    Kerran tuoksuu sullekkin akaasia.

    Vaan silmäis siniset, viha tummentaa. Nataliaa, kun muistat taas.
    On vieras hävittänyt armaan maas, vain koirat raunioita samoaa. Oi Ukrainaa.

    Niin vitkaa siirtyy varjo ristikon, Nataliaa oi kuuletko, soi yössä rakentajain naurut jo.
    He palaavat, ja silloin vapaa on taas Ukrainaa
    ********************
    Tässä sitten asiasta kiinnostuneille Hesarin kuukausiliitteen juttu vuodelta 2004

    Elvi Sinervon runon Natalia oli todellinen ihminen. Hänen kotimaansa ei kuitenkaan ollut Ukraina vaan Suomi.

    Teksti: Miska Rantanen

    Maa vieras on ja kylmä kevät sen. / Natalia, sua paleltaa.
    Kaksi viikkoa sitten sunnuntaisivuilla kerrottiin vangitusta Nataliasta, joka Agit-Prop-yhtyeen kuulussa laulussa ikävöi nuoruutensa maahan Ukrainaan, jonka vieras oli hävittänyt. Vieraalla tarkoitettiin saksalaisia, jotka valloittivat Ukrainan 1941.
    Kappale kuullaan taas toisena joulupäivänä, kun TV2 esittää
    Kaj Chydeniuksen marraskuisen 40-vuotistaiteilijakonsertin taltioinnin.
    Runoilija Elvi Sinervo kirjoitti runon vankilavuosinaan joskus 1942-44. Hämeenlinnan naisvankilassa kärsivät tuomiotaan tavallisten rikollisten lisäksi myös monet poliittiset vangit.
    Runon Natalia oli jonkin aikaa Sinervon sellitoveri. Kommunistien omassa perimätiedossa Natalia on mielletty ukrainalaissyntyiseksi partisaaniksi tai desantiksi, jonka silmien sinen viha tummentaa, kun hän muistelee kotimaataan.

    Kaunista ja ah niin traagista!
    Todellisuudessa Natalia oli Suomen kansalainen, joka istui vakoilusta saamaansa tuomiota. Ukrainassa hän asui nelisen vuotta, parikymppisenä tyttönä. Kuinka hän päätyi partisaaniksi Sinervon säkeisiin?
    Jotain voi arvailla Kansan arkiston henkilömapin ja valtiollisen poliisin kuulustelupöytäkirjojen perusteella.
    Natalia Tusula-Vereschjagin syntyi 26.6.1902 Suomenlinnassa. Hän oli keskimmäinen seitsemästä sisaruksesta. Kaksi vanhinta lasta olivat äidin, leskeksi jääneen Hilda Tusulan (o.s. Laine) ensimmäisestä avioliitosta.
    Natalian isä oli venäläinen sotilas Jevgenij Vereschjagin. Tämä palveli keisarillista armeijaa Vallisaaren vahtina.
    Venäjää äidinkielenä puhuneen Natalian koulunkäynti jäi kansakoulun kolmeen luokkaan. Juuri ennen maailmansotaa kymmenen vuotta vanhempi Jenny-sisko kutsui Natalian Pietariin, jossa Jenny oli mennyt naimisiin.
    Suomeen Natalia - tai Nadja, kuten häntä kutsuttiin - palasi alkusyksystä 1917. Arkistot eivät kerro, tapasiko hän koskaan enää isäänsä, joka oli tuohon aikaan Tammisaaressa töissä. Valkoiset ampuivat isän seuraavana vuonna. Syyksi teloitukseen riitti ilmeisesti venäläisyys. Punakaartilainen isä tuskin oli: ikä alkoi jo painaa, ja oikea käsikin vihoitteli.
    Toukokuussa 1918 Natalia pakeni kaoottisia oloja Venäjälle venäläisen papin perheen seurueessa, mutta Pietarissa ei ollut sen rauhallisempaa.
    Apuun tuli Jennyn aviomies Pjotr Romanoff, joka oli muuttanut Ukrainaan, Nikolajevin kaupunkiin. Siitä tuli Natalian kotikaupunki seuraaviksi neljäksi vuodeksi, joista puolitoista vuotta hän oli puna-armeijan sairaanhoitajana.
    Vuonna 1923 Natalia alkoi puuhata muuttoa takaisin Suomeen. Paperisodan valmistuminen Suomen konsulaatissa Pietarissa venyi seuraavaan vuoteen.
    Myöhemmin Natalia kertoi valtiollisen poliisin kuulustelijoille, että tuona aikana hän oli mongolialaissyntyisen tupakkakauppiaan Neh-Sin-Kuin rakastajatar.
    Lokakuussa 1924 Natalia palasi Suomeen. Hänet palkattiin Neuvostoliiton lähetystöön lastenhoitajaksi. Pestiä kesti puoli vuotta.
    Syksyllä 1925 Natalia meni kihloihin sähkömonttööri Verner Koskisen kanssa. Avioliitto solmittiin helmikuussa 1929, mutta yhteiselo kariutui muutamassa vuodessa Vernerin juopottelun vuoksi.
    Erilaisten tehdastöiden jälkeen Natalia oli alkanut viihtyä tarjoilijana.
    Yksi hänen työpaikoistaan oli Korkeavuorenkatu 45:ssä sijaitseva Grand-Automaatti. Siellä Natalia kiinnitti huomiota mieheen, joka kävi ravintolassa säännöllisesti syömässä. Mies oli Erik Rieks, kirjapaino Libriksen typografi.
    Tuttavuus kehittyi rakkaudeksi, ja yhteen pari muutti talvisodan kynnyksellä.

    Uutta ihmissuhdetta mullistavampi käänne Natalian elämässä tapahtui kesäkuisena iltapäivänä vuonna 1938.
    Hänen kotiinsa Korkeavuorenkatu 5 A 4:ään tuli odottamaton vieras: Jenny Romanoff oli tullut tervehtimään sisartansa! Vuosien varrella he olivat pitäneet yhteyttä enää kirjeitse.
    Jenny kertoi olevansa läpikulkumatkalla Tukholmaan hoidattamaan huonoa näköään ja kysyi, haluaisiko sisko lähteä matkaseuraksi. Natalia pahoitteli työkiireitään, mutta he sopivat tapaavansa kahden viikon kuluttua Tukholmassa.
    Myöhemmin kävi ilmi, ettei Jenny Romanoff tai kukaan muu häneen viittaava henkilö noihin aikoihin virallisesti ylittänyt Suomen ja Neuvostoliiton rajaa.
    Sisarukset viettivät Tukholmassa yhdessä kaksi viikkoa. Jossain vaiheessa Jenny kysyi Natalialta, kiinnostaisiko tätä kahden kuukauden poliittinen kurssi Moskovassa. Natalia kieltäytyi - 36-vuotiaana ei enää jaksaisi seikkailla.
    Värväysyritykset eivät loppuneet tähän. Vuoden kuluttua sisarukset liikkuivat taas samoilla asioilla Tukholmassa, ja jälleen Jenny houkutteli Nataliaa mukaansa.
    Tämä kohta herätti myöhemmin Valpon kuulustelijoiden epäluulot, sillä Natalia muutteli jatkuvasti kertomustaan Tukholman-retkistä.
    Keväällä 1940 Natalia pääsi kirjansitojaksi Erikin työpaikalle. Elämä tuntui asettuvan: naimisiin pari meni joulukuussa, ja Nataliasta tuli Natalia Rieks.
    Seesteistä aikaa kesti vain puoli vuotta.

    Sunnuntaina 25.5.1941 Natalia oli maitokaupassa, kun pariskunnan ovelle ilmestyi noin 25-vuotias, 180-senttinen ristiverinen mies. Mies sanoi tuovansa Natalialle terveisiä tämän siskolta.
    Natalia selitti miehelleen, että kyse on työkaverin velanmaksusta. Erikin kuulematta hän sopi miehen kanssa tapaamisen Bio Rexin eteen.
    Kohtaamispaikalla salaperäinen mies kävelytti Nataliaa perässään, kunnes päästiin Hietaniemen hautausmaalle. Mies esitteli itsensä "Einoksi" ja kysyi Natalialta, voisiko tämä toimittaa tietoja Helsinkiin ja sen ympäristöön sijoitetuista joukko-osastoista, saksalaisten joukkojen kuljetuksista ja sotilaallisesta toiminnasta.
    Natalia lupasi auttaa ja sai Einolta saman tien korvaukseksi 2000 markkaa, puolentoista kuukauden palkan verran.
    Muutaman päivän kuluttua Eino vei Natalian Käpylään ja osoitti kaksi paikkaa, joita käytettäisiin "postilaatikkoina". Natalian piti hakea paikalta viesti heinäkuussa ja toimittaa omat tietonsa elokuussa.
    Heinäkuun viimeisenä päivänä Natalia houkutteli miehensä huviretkelle Käpylään. Kun Erik oikaisi itsensä pitkäkseen lammen rannalle, Natalia sanoi lähtevänsä poimimaan marjoja. Todellisuudessa hän lähti tarkastamaan postilaatikkoaan, mutta mitään kirjettä ei löytynyt.
    Omaa viestiään Natalia ei ehtinyt toimittaa. Valpo pidätti hänet 26. elokuuta.
    Joulukuussa 1942 Turun hovioikeus tuomitsi hänet "valtionsalaisuuksien ilmaisemisen yrityksestä" viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

    Mitä ilmeisimmin aviomies Erik ei tiennyt mitään vaimonsa vakoilupuuhista. Vaan ei hänkään mikään pulmunen ollut.
    Pietarissa syntynyttä Erikiä pidettiin emigranttipiireissä epärehellisenä hahmona. Jossain vaiheessa hänen huhuttiin myyneen kokaiinia.
    Natalian pidätyksen jälkeen Erik sai potkut työpaikastaan. Vakoilusta epäillyn naisen puolison ei katsottu olevan sovelias työskentelemään kirjapainossa, joka teki tilaustöitä puolustusvoimille.
    Kirjapainon johtajan mukaan Erik oli manaillut puoliääneen vaimonsa tekemisiä ja sanonut ottavansa tästä avioeron, mikä tapahtuikin pian sodan jälkeen.

    Miten pärjäsi Natalia sillä välin Hämeenlinnan vankilan sellissä numero 62?
    Aluksi hän varmasti tunsi olonsa yksinäiseksi. Poliittiset vangit eivät helposti päästäneet tulokasta sisäpiiriinsä, jos tällä ei ollut tunnustettua järjestötaustaa. Lisäksi Natalia pelkäsi kuolemantuomiota.
    Poliittisten vankien keskinäinen solidaarisuus oli vankka. He opiskelivat salaa kieliä, marxilaista teoriaa ja työväenliikkeen historiaa. Opiskelutehtäviä kirjoitettiin vessapaperille, ja pattereiden kautta morsetettiin uutisia.
    Sellitoverinsa Elvi Sinervon kanssa Natalia tuli jonkin verran juttuun. Sinervo olisi halunnut Natalian opettavan hänelle venäjää, mutta Natalia ei tuntenut kielioppia tarpeeksi.
    Vankilassa Natalialla oli käytössä vihko opiskelua varten. Siihen ei saanut kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä, poliittisia huomioita tai "sisältö- tai muotoheikkoa" lyriikkaa. Vihkon sivuille Natalia kopioi suomalaisia ja venäläisiä kansanballadeja. Ensimmäisenä vankilavuotena hän kirjasi myös paljon uskonnollisia tekstejä.

    Mistä syntyi myytti, että Natalia oli partisaani?
    Niin Sinervon Runot 1931-56 -kokoelmassa annetaan ymmärtää, eivätkä 70-luvun aikalaisetkaan muuta epäilleet. Todennäköisesti syy oli Natalian vaitonaisuus - hän ei kertonut juuri mitään taustastaan ja tuomiostaan. Salamyhkäinen nainen saattoi olla desanttikin.
    Sinervon tytär, kääntäjä Liisa Ryömä kertoo äitinsä muistelleen Nataliaa varsin etäisenä hahmona. Sinervohan kirjoitti: Natalia, sua tunne en / Jaan osas vain ja sellin kivisen.
    Natalia vapautui syyskuussa 1944 kuten muutkin poliittiset vangit.
    Nyt hän osallistui avoimesti poliittiseen toimintaan.
    Suomi-Neuvostoliitto-ystävyysseuran Hietalahden-Kaivopuiston osastoon Natalia liittyi marraskuussa 1944. Pian hän tutustui myös tulevaan puolisoonsa Paavo Koskiseen.
    Paavo ja Natalia menivät naimisiin kesäkuussa 1946. Tästä kuten Natalian aiemmistakaan liitoista ei syntynyt lapsia.

    Paavo Koskinen oli kommunistien maanalaisen kauden veteraani. Ammatiltaan hän oli muurari. Hän oli myös TUL:n mestaripainija, joka oli ollut yksi Kolmen sepän patsaan malleista.
    Koskinen sai vuoden 1930 alussa kolmen ja puolen vuoden tuomion kielletyn Tiedonantajan painamisesta. Vapauduttuaan hän loikkasi Neuvostoliittoon, jossa hän opiskeli Lenin-koulussa. Espanjan sisällissodassa hän taisteli vapaaehtoisena tasavaltalaisten puolella.
    Koskinen teki pitkän uran Skp:n toimitsijana. Eläkkeelle hän jäi 1966.
    Sodan jälkeen Natalia oli vähän aikaa tarjoilijana. Useasti hänen työpaikkansa oli Esplanadin Kappeli, jossa hän käytti nimeä Natalia Vereschjagin.
    Siitä, mitä Natalia teki myöhemmin työkseen, ei ole täyttä varmuutta, mutta vuodesta 1951 lähtien hän matkusteli jonkin verran Neuvostoliitossa.
    Olisiko puolueella ollut käyttöä Natalialle tulkkina? Ainakin Skp:n entinen tiedotuspäällikkö Oiva Björkbacka muistaa Natalia-nimisen tulkin, jonka tuntomerkit sopivat Natalia Koskiseen.
    Ainakaan nuoruusvuosien maa ei unohtanut Nataliaa.
    Natalian henkilömapista Kansan arkistosta löytyy päivämäärätön 1960- tai 70-luvun lehtileike. Siinä kerrotaan, kuinka Neuvostoliiton suurlähetystössä on luovutettu Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston myöntämiä kunniamerkkejä lokakuun vallankumoukseen ja Venäjän kansalaissotaan osallistuneille suomalaisille.
    Yksi heistä oli Natalia Koskinen.

    Ehtikö Natalia kuulla itsestään kertovan runon kääntyvän lauluiltojen klassikoksi? Teoriassa se oli mahdollista.
    Kaj Chydenius sävelsi Sinervon runon 1970-luvun alussa. Alun perin kappale syntyi Pekka Milonoffin ohjaamaan Isänmaalle vaaralliset henkilöt -esitykseen, mutta laulukvartetti Agit-Propin tulkinta teki siitä kuuluisan.
    Agit-Propin levytys julkaistiin lokakuussa 1972. Natalia kuoli 7.5.1974. Tosin tuohon aikaan hän sairasteli jo paljon.
    Natalian ja Paavon tuhkat on levitetty Hietaniemen muistolehtoon.

    On vaikea saada selville, millainen Natalia oli ihmisenä. Hänen lähimmät omaisensa ja ystävänsä ovat kuolleet.
    Natalian satunnaisesti tavanneet muistavat hänet hieman ujona, syrjäänvetäytyvänä ja uskonnollisena. Vasemmiston järjestötoimintaan hän ei osallistunut. Yhden mielikuvan mukaan Natalia jäi pian sodan jälkeen kotirouvaksi.
    Jotain voi päätellä virallisistakin papereista: Natalia rakasti eleganssia ja tyylikkyyttä. Hän on kaikissa valokuvissa hyvin huoliteltu. Viinakortin kuvassakin hänen hiuksissaan on kauniisti aseteltu kukka.
    Entä paljastuuko Kansan arkiston henkilömapista mitään muuta? Virallisten dokumenttien, kirjeiden ja valokuvien seassa on Natalian keräämiä lehtileikkeitä. Siellä on tuttuja kasvoja: Elvi Sinervo, Paavo Koskinen, Ingrid Bergman, Greta Garbo...
    Bergman? Garbo?
    Totta - leikkeitä Hollywood-tähdistä.
    Natalia keräsi kotimaisten ja ulkomaisten elokuvanäyttelijöiden kuvia. Niitä oli suuret kokoelmat.
    Niukan henkilömapin pohjimmaisena on kirja Greta Garbon tarina vuodelta 1930. Sen ensilehdelle on kirjoitettu omistajan nimi koukeroisella käsialalla: Rouva Nadja Koskinen o.s. Vereschjagin.
    Natalia ei tosiaankaan kertonut Sinervolle kaikkea.
  2. Kiinni veti:) Taidan soittaa itse maestrolle ja kysyn sanojen perään:))

    Okke, kyllä mä ne etsin. Ihan sun vuoksesi vain.
  3. Tämä alkuperäinen on hyvä kipale ja tykkäsin tästäkin kovasti.
    Harmi kun niitä sanoja ei kukaan tuonnut tähän esille. Niitä ei netissä ole, sen jo tarkistin. Sen verran asia alkoi askarruttamaan, että jo ehdin kysyä yhdeltä frendiltä sanoja. Ei löytynyt.
    Kysyin myös onko laulusta tehty kaksi eriversiota, kun noiden sanojen kanssa hiukan niin epäilin. Varmistusta en saanut.
  4. Et jaksa kirjoittaa? Vaikka pyydän tosi nätisti, ja otan semmoisen nallekarhu ilmeen:)
    Alas vain naputella sanoja sen verran mitä muistat.
  5. Tässä herkistyy jo joulumielelle:)

    Kas kun ei kukaan ole keksinyt ruudulle, tuohon vasempaan alakulmaan kynttilää lepattamaan. Toisi enempi fiilistä:)
  6. Hyvä yöt sinulle:) Minä vielä hetkeksi jään..:)
  7. Joo, se biisi on joku ranskalainen alunperin ja Perttu sitten esitti siitä tehdyn käännöksen. Yritin etsiä Ylen arkistosta esitystä, mutta ei siellä ole. Eikä ole Yuotubessakaan.
    Aikansa kun Typy muistelee, niin laittaa tähän meille kaikki säkeistöt esille:)

    Tietysti saa toisetkin ne laittaa esille jos vain tietää.:)
  8. Joku saa kaivaa äänilevyarkistonsa kätköistä kyseisen levyn ja tarkistaa miten ne sanat menee. Olen tässä hiukan epäröivällä kannalla, enkä ala väittämään puoleen tai toiseen kun en varmaksi tiedä.
    Kyllä siinä laulussa noin lauletaan kuin muistelet. Hyvin muistat, ja kohta vedät biisin kokonaan:)
  9. Hanski lauloi sen biisin just tuon Lee Hazlewoodin kanssa. Sitä kaverin nimemä tuossa jo aiemmin funtisin.
  10. Mutta tuohan on sama laulu? En kai minä nyt sekoita ja puhu väärin..?

    En tiedä laulaako Perttu kaikki säkeistöt, mutta kyllä me samasta laulusta puhumme.
  11. Natalieta ei varmaan kuule karaokessa, luulisin näin mutta satavarma en ole.
    Kotiviini biisi on hyvä ja tykkäsin siitä kun Anna Hanski esitti sen (mikä sen kaveri nimi olikaan) kanssa). :)
  12. Molemmat ovat esittäneet laulun ja Tapani on sen ensimäisenä levyttänyt.
  13. Löysin sanat Natalieen. Eka ja viimeinen säkeistö:

    "Maa vieras on ja kylmä kevät sen
    Natalia, sua paleltaa
    Niin kaukana on ikäväsi maa
    Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akaasia

    Niin vinkkaan siirtyy varjo ristikon
    Natalia, oi kuuletko?
    Soi yössä rakentajain laulut jo
    He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina
  14. Kyllä minä tuosta Meijun laulusta pidin. Eihän se mikään elämää suurempi esitys ole, mutta on siinä jotain pientä kaksimielisyyttä joka viehättää.

    Ystävän laulu on hirmu hyvä biisi ja se kolahtaa aina täpöllä.
    Tykkäätkö yhtään Tapani Pertun esittämästä Nathaliesta? Siinä biisissä on tyyliä ja on muutenkin erikoinen kipale. Ihan kylmän väreet menee selkää pitkin kun sen kuulee radiosta.
  15. Kyllä minä suostuisin ottamaan oppitunteja sinulta. Varmasti olet parempi tanssittaja kuin minä ja se riittää.
    Tuosta laulamisesta, niin onko sinulla joku spesiaali biisi jota mielelläsi laulat? Sanon sulle tiedoksi näin etukäteen, että opettele Meiju Suvaksen "Pure mua", tykkään siitä kovasti:)
  16. Tanssitaitoni on oikeasti kehno, enkä sillä ole koskaan päässyt ylpeilemään. Ylimääräistä opetusta tarvisisin ennenkuin parketille uskallan kanssasi.Mielelläni ottaisin oppitunnin jos toisenkin vastaan sinulta. :)
  17. Eheii, Typy, vaan silloin kun minä olen juhlimassa, sinä katselisit menoa telkusta.:)
    Etkä sinä muutenkaan rukkasia minulle antaisi, ethän.:)
  18. Ei tippunut tikettiä minullekkaan, vaan onhan tässä vielä aikaa:))
    Olishan se makeeta päästä mukaan juhlaan. Mutte sen lupaan jos sinne pääsen, heilutan sulle just ennen kättelyä.. :)
  19. Minulla kävi takavuosina tämmöinen kömmähdys. Sain vuoden lopussa seuraavan vuoden yhtiövastike laput ja kun en viitsinyt niitä naputella koneella, niin kiikutin liput pankkiin ja sanoin maksakaa eräpäivänä. Eihän siinä mitään, mutta aloin kesällä ihmettelemään kun runsas rahavarantoni alkoi pankissa huveta ihan silmissä.

    Tutkin ja ihmettelin mihin rahat katoavat, niin selvisikin että pankkineiti oli naputellut maksutositteet ihan niin kuin piti. Mutta jostain syystä eräpäivänä tililtäni katosi aina tuplamäärä rahaa. Pankissa asiaa tiedusteltuani moka huomattiin ja sanottiin että se viimevuotinen maksumääräys oli unohtunut päälle, ja sitä perittiin samalla kun maksettiin uusiakin vastikkeita.

    Eli maksoin joka kuukausi tuplamaksua. Pyysin siltä seisomalta pankkia palauttamaan rahat korkojen kera tililleni, mutta se ei käynyt päinsä. Pankki ei kuulemma ole tästä vastuussa, ja kun rahat olivat siirtyneet yhtiön tilille, niin heidän kuulusi maksaa väärin perustein saadut rahat minulle.

    Yhtiö maksoi lopulta rahat, kun kävin asiasta huomauttamassa. Tosin korkoa eivät maksaneet koska eivät oman käsityksensä mukaan edes olleet laskuttaneet minua kahdesti, vaan sanoivat syyn olevan pankin.
  20. Paras voitti, kuten pitääkin. Onnea voittajalle ja kiitoksia myös muille kisaan osallistuneille.

    Kisaorganisaattorille myös kiitokset.:)
    21. 2 / 44
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt