lampinajadi

Vapaa kuvaus

Aloituksia

9

Kommenttia

1399

  1. Heh, ei näköjään ole raksalaisten tyyli muuttunut. Luettuaan juttusi äiti kertoi eräästä betonimiehestä joka muurasi pomonsa kalliin laakerikengän lattiaan pikabetonilla samasta syystä kuin nuo maalarit jotka liimasivat kengät lattiaan maalilla. Betonimies jätti tuuman verran kengän suusta näkyviin ja vielä kiillotti sen niin että varmasti näkyi ettei ollut mikään kirpputoritöppönen.

    Eihän sitä kenkää enää irti saanut millään, joten lattiaa oli korotettu sen verran että jalkine oli saatu piiloon. Ellei lattiaa ole purettu, kenkä on siellä vielä tänäkin päivänä.
  2. Hyvä! Tavoite saavutettu! (virnistän)

    Mutta edellen toivon että tänne muutkin kirjoittelisivat kommelluksistaan, ettei tästä tulisi pelkästään Najadien perheen päiväkirjaa. :)
  3. Rakki: kouluttamaton, huonosti käyttäytyvä koira, rähjää kaikelle ja kaikille eikä tottele käskyjä. Myös resuiset, likaiset kulkukoirat. Iso, pieni, seropi tai rotukoira, saman tekevää.
    Piski: lempinimi pienelle tai keskikokoiselle koiralle joka on tavalla tai toisella hassun ja/tai söpön näköinen. Usein seropi, mutta voi olla rotukoirakin. Meillä sanaa käytetään samaan tapaan kuin hevosesta käytetään sanaa heppa.
    Koira: keskiverto, tavallinen lemmikkieläin.
    Hurtta: Hessu hopo on onnistunut kuvaus, muttei välttämättä roikkuvaposkinen eikä kuolaava. Mutta hyväntahtoinen, iloinen hölmö sählääjä. Usein pitkä- ja paksukarvainen. Honkkeli.
    Hauva: lasten koira, paijattava, pehmoinen "nallekarhu". Miellän ehkä enemmän isoksi tai keskikokoiseksi kuin pieneksi. Pitää halimisesta.
    Haukku: pienikokoinen lastenkoira, ei välttämättä pehmokarvainen. Paijattava ja kiltti joka tilanteessa.
    Fifi: se pikkuinen, hemmoteltu ja ylisuojeltu kääpiökoira joka joko pakenee kaikkea mitä näkee tai on suuressa egossaan kiukkuinen kuin piru.
  4. Ai niin, ei meidän pihassa hirviä käy kovin usein, muutaman kerran on ollut näiden vuosien aikana mitä täällä on asuttu. Peuroja kyllä näkyy joskus hyvinkin usein, etenkin syksyisin kun ne tulevan pihaan etsimään puusta pudonneita omenia.

    Aluksi heppa puhisi hirville ja peuroille, mutta se tottui niihin nopeasti. Hirvistä se ei välittänyt sen kummemmin, ja peurojen kanssa se jopa kaveerasi niin että useitakin kertoja kun menimme illalla katsomaan sitä laitumelle kun se ei tullut talliin kuten yleensä, näimme sen rouskuttavan samaa heinäpuskaa peurojen kanssa. Harmittaa ettemme koskaan saaneet siitä kuvia. Joko ei ollut kameraa mukana, tai sitten peurat loikkivat tiehensä ennen kuin ehdimme ottaa kuvaa.
  5. Eipä kestä! Hauskaa on ollut meilläkin - ja tänään on ollut taas, tällä kertaa naurun aiheena kärpäset (Järjetöntä, eikö totta?).

    Mies oli menossa pelaamaan sählyä, kun hän näki äitini hiiviskelevän hallin seinustalla melkein varpaisillaan, läimäyttävän välillä seinää kädellään ja kumartavan sitten sille. Mies katseli hänen merkillistä toimintaansa hyvän aikaa, kunnes äiti huomasi hänet ja näki hänen omituisen ilmeensä.

    Äiti selitti, että hän vain pyydysti kärpäsiä joita siinä seinustalla lenteli. Mutta ne olivat arkoja, ja siksi hänen oli lähestyttävä niitä hiipimällä ja sitten lätkäistävä niitä kädellään kuten kuka tahansa joka halusi kärpäsen hengiltä. Joskus kärpänen putosi maahan, ja hänen oli kumarruttava sitä poimimaan.

    Mies naurahti ensin ymmärtävästi, mutta kummasteli sitten, miksi äiti keräsi raadot talteen, eihän niitä kukaan ulkona huomaisi. Äiti kohautti olkapäitään ja selitti sen enempää ajattelematta, että hän keräsi niitä ruuaksi. Hyttyset kun eivät ole vielä heränneet ja hämähäkkejä on vaikea saada kiinni kun ne ovat niin vikkeliä.

    Siinä vaiheessa miehen ilme muuttui kauhistuneeksi.

    Äiti huomasi sen ja ihmetteli sitä hetken, ennen kuin tajusi, miltä sen oli täytynyt miehen korvissa kuulostaa. Mies ei voinut mitenkään tietää, mitä kyseisen saalistusretken takana oli.

    Minulla on lihansyöjäkasveja, joille ei voi antaa ruuaksi muuta kuin ötököitä, joita ei talvisin tietenkään saa mistään. Niille oli ehtinyt talven mittaan tulla melkoinen nälkä, ja kun harmittelin sitä äidille, hän sanoi että hänen työpaikkansa seinustalla pörrää jo kärpäsiä, koska siinä on suojaisaa ja aurinkoista, ja siinä on lämmintä vaikka ilma olisikin viileä. Hän lupasi koettaa onneaan ja tuoda minulle muutamia, jos saisi niitä kiinni.

    Se selitti, miksi vaksi hiippaili työpaikkansa seinustaa pitkin hakkaamassa seinää kädellään ja kumartelemassa, ja miksi hän saalisti kärpäsiä ruuaksi. Selityksen kuullessaan mies huokaisi helpotuksesta ja nauroi väärinkäsitykselle, mutta yhtä kaikki ajatus kärpäsaterian mahdollisuudesta ihmisravintona oli järkyttänyt häntä sen verran, että hän vilkuili äitiä yhä hieman omituisesti lähtiessään talosta paria tuntia myöhemmin.

    Voi olla, että se heppu ei vähään aikaan ole nälkäinen... Jos tekee itselleen voileivän ja sielunsa silmin näkee tasaisen kerroksen kuolleita kärpäsiä salaatinlehden ja juustoviipaleen välissä, voisi olettaa, että leipä jäisi syömättä yhdeltä jos toiseltakin..?

    Että tällä lailla tänään!
  6. Aloita kolmesta metristä, jos on tarkoitus, että poni ottaa yhden laukka-askeleen puomien välissä. Säätele sitten sen mukaan mikä tuntuu sopivalta. Luulen, että joudut tuosta hiukan venyttämään, mutta kuinka paljon, se täytyy vain kokeilla.
  7. Eiköhän se tallipaikka kannata ensin etsiä. Ettei käy niin, että yhtäkkiä sinulla on hevonen muttei paikka minne viedä se. En ole varma, mutta luulisin, että riippuu tallista (tai lähinnä siitä, paljonko vapaita karsinoita on ja paljonko pyrkijöitä niihin), tarvitseeko karsinasta maksaa esim varausmaksua siihen asti että hevonen tulee, vai alkaako sitten vain normaalit tallimaksut sitten kun se tulee ajankohtaiseksi.
  8. Viikon verran tuon hiuslenkkiepisodin jälkeen sattui näytös 2:

    Oli jälleen yksi niistä hiljaisista, joutilaista varhaisilloista jolloin kaikki oli miellyttävän rauhallista ja olotila mitä rentoutunein. Telkasta tuli joku elokuva jota siinä laiskasti katselimme samalla kun juttelimme niitä näitä maailman menosta. Äiti makoili mukavasti sohvalla ja kissa hänen vieressään, ja lattialla sohvan vieressä pienellä patjalla makoilimme minä ja koirani. Sitten ulkoa kuului jokin vaimea ääni johon emme kiinnittäneet sen kummempaa huomiota - ainahan maalla ääniä kuuluu - mutta kissa kuitenkin raotti toista silmäänsä, kohotti unisena päätään ja katsoi ikkunaan.

    Yhtäkkiä sen silmät levisivät kuin lautaset, ja sen joka ikinen karva nousi kärkiään myöten pystyyn kuin sähköiskun saaneena. Ja kun kyseessä on pitkäkarvainen kissa, voitte kuvitella miltä se näytti! Sitten se rääkäisi pahasti ja katosi näkyvistä melkein nopeammin kuin silmä ehti havaita.
    - Mit-? minä aloitin, mutten ehtinyt liikahtaakaan, kun koirani kohotti päätään vieressäni. Ensin se vilkaisi sinne suuntaan minne kissa oli kadonnut, ja katsoi sitten sekin ikkunaan päin.
    Sama reaktio. Se ampaisi ylitseni suoraan makuultaan ja katosi samaan suuntaan kuin kissakin, ja mennessään se pyyhkäisi hiukset silmilleni.
    - Mit-? aloitin uudestaan ja yritin haroa hiuksia sivuun nähdäkseni mitä tapahtui. Kuulin kun äiti nousi istumaan. Hiljaisuus kesti sekunnin murto-osan, sitten parkaisi äitikin ja hyppäsi ylitseni tavalla josta kuka tahansa ballerina voisi olla ylpeä. Hän katosi paikalta hämmäsyttävän nopeasti. Ilmavirta veti hiukset takaisin silmilleni.
    - Mit-? aloitin jo kolmannen kerran, kömmin istumaan sohvalle haroakseni hiukset vihdoin pois silmiltäni. Muita ei näkynyt missään, joten nyt käännyin minä vuorostani katsomaan ikkunaan.

    Kesti vähään aikaa ennen kuin tajusin tuijottavani melkein koripallon kokoista turpaa joka oli alle puolen metrin päässä naamastani lasin takana! Sen yläpuolella näkyi valtava ruskeanharmaa naama ja leveät sarvet. Suuri hirviuros katsella töllisteli minua lasin läpi rauhallisen näköisenä.
    Siinä vaiheessa minua vietiin samalla tavalla kuin muitakin!

    Me emme sinänsä pelkää hirviä, niitä näkyy täällä silloin tällöin, mutta on eri asia katsella niitä pihan toiselta puolelta, kuin tavata sellainen varoittamatta nenänsä edestä kosketusetäisyydeltä. Ja kun hirvien tiedetään joskus pyrkineen lasien läpi taloihin...

    Vähän ajan kuluttua me kaikki neljä kurkistelimme naapurihuoneen oviaukosta ikkunaan hirven katsellessa yhtä kiinnostuneesti meitä. Se oli kai kulkenut talon ohi jostain syystä aivan seinustaa myöten, nähnyt tv-kuvan liikkeen ikkunasta ja jäänyt sitä ihmettelemään. Kukaan meistä ei ollut liikkunut vähään aikaan joten me emme varmasti olleet kiinnittäneet sen huomiota. Jonkin aikaa katseltuaan se puhahti lasiin - mikä sai kissan ja koiran katoamaan uudestaan - ja lähti sitten lampsimaan kaikessa rauhassa matkoihinsa. Äiti ja minä huokaisimme helpotuksesta. Ei särkyneitä ikkunoita eikä haavoittuneita hirviä - eikä aivohalvausta kenelläkään meistä! Katselimme toisesta ikkunasta kun hirvi tallusteli takaisin metsään minne se kuuluikin ja palasimme sitten elokuvan pariin.
    Loppuilta menikin ikkunaan vilkuillessa, siltä varalta että se päättäisi tulla takaisin, ja kesti kauan, ennen kuin saimme houkuteltua kissan ja koiran esiin piiloistaan.

    Se rentoutumisesta...
  9. No ei se hirvi tehnyt muuta kuin kulki talon ohi ja kiinnostui telkkarista, mutta ne lieveilmiöt...

    Pitää kai aloittaa se toinen palsta... Tämä on suht pitkä juttu kirjoittaa, samoin se, kun hiuslenkki hyökkäsi kissan kimppuun vain viikkoa aiemmin.

    Lupaan, että kerron kaiken huomenissa kun on enemmän aikaa kirjoittaa. Minä kun en kirjoita näppäimistöllä kovinkaan nopeasti, niin kello olisi varmaan yli puolen yön ennen kuin ensimmäinenkään näistä jutuista olisi kirjoitettu.

    Joten siihen asti joudut tyytymään mielikuvitukseen. ;)
  10. Taidanpa minäkin olla anteeksipyynnön velkaa aloittajalle. Kirjoitustapasi kuulosti niin hyökkäävältä kaikkine sanamuotoineen ja monine huuto- ja kysymysmerkkeineen, että ajattelin sinun olevan jonkinlainen provo. Siksi suhtauduin aiemmin kysymykseesi kuin huonoon vitsiin. Anteeksi.

    Yritimme kyllä silti selittää useammankin kerran, että kaikilla ei ole mahdollisuutta pyytää apua keneltäkään paikalla olevalta, ja että hevoset eivät aina ole niin helppoja kuin voisi luulla, mutta emme näköjään selittäneet sitä tarpeeksi syvällisesti. Onneksi Zorica onnistui siinä missä me muut emme.
  11. Taidanpa minäkin olla anteeksipyynnön velkaa aloittajalle. Kirjoitustapasi kuulosti niin hyökkäävältä kaikkine sanamuotoineen ja monine huuto- ja kysymysmerkkeineen, että ajattelin sinun olevan jonkinlainen provo. Siksi suhtauduin aiemmin kysymykseesi kuin huonoon vitsiin. Anteeksi.

    Yritimme kyllä silti selittää useammankin kerran, että kaikilla ei ole mahdollisuutta pyytää apua keneltäkään paikalla olevalta, ja että hevoset eivät aina ole niin helppoja kuin voisi luulla, mutta emme näköjään selittäneet sitä tarpeeksi syvällisesti. Onneksi Zorica onnistui siinä missä me muut emme.
  12. Aivan, meillä on vielä kissa ja koira jotka välillä aiheuttavat meille sirkusta edelleenkin. Ja jos omat elukat eivät satu keksimään mitään, niin sitten villieläimet tekevät sen, viimeksi pihaan eksynyt hirvi...

    Kaipa sen vanhan palstan löytäisi jostain arkistosta kun alkaisi penkoa, olisi kiva säilyttää ne vanhatkin jutut, kuten nuo Mörrinkäisen ämpärisekoilut. Mutta toisaalta voisihan sitä aloittaakin uuden palstan samoissa merkeissä. "Eläintarhassa tapahtuu" voisi olla hyvä nimi, kun suurin osa jutuista kuitenkin sisältää sekalaisen valikoiman elukoita. Tietysti muitakin hauskoja juttuja voisi sinne kirjoittaa.

    Ehdotuksia?
  13. Kasiro, sanon samaa kuiin Mörrinkäinenkin. Kiva että läiskät vielä näkyvät! Toivottavasti ne jäävät, olisi kivan näköinen.

    Mörrinkäinen, kyllä tekisi mieli, mutta tässä työssäni minulla ei olisi sille niin paljon aikaa kuin pitäisi. Hevosen pitäisi olla sellainen jota pikkutytötkin pystyisivät hoitamaan ja liikuttamaan poissaollessani, mutta minä pidän haastavista hevosista. Edellinen hevoseni oli todella luonteikas, ja sitä yli puolet elämästäni katselleena todennäköisesti pitkästyisin jonkun peruskiltin opetusmestarin kanssa, joka ei koskaan keksisi mitään "omaa kivaa".

    Ehkä jonain päivänä, epämääräisessä tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi en aio uutta hevosta ottaa. Mutta kiitos kysymästä!

    Onnea perheen lisäyksestä! Oripoikako kuitenkin juo ämpäristä? Ei jäänyt pysyvää kammoa?
  14. Hevosta voi ajaa eteen myös istunnalla. Sitä siis "työnnetään" eteenpäin istunnan avulla niin että se liikkuu reippaamin eteenpäin, aivan kuten pohkeidenkin voimalla niin kuin Minna Oulusta sanoi. Toisaalta hevosta voidaan ajaa eteen myös vauhdin säilyttämiseksi, eli eteen ajaminen ei automaattisesti tarkoita sitä että vauhti kasvaisi.

    Peräänannossa hevonen on rento, kuuliainen ja hyvin kevyt ratsastaa. Se käyttää selkäänsä ja takapäätään ja kantaa painonsa tasaisesti, mikä tavallisesti johtaa siihen, että hevosen kaula alkaa kaartua (ei välttämättä) ja sen otsalinja alkaa kääntyä pystysuoraksi. Yleensä hevosen askellus muuttuu pehmeäksi ja sen selässä on miellyttävää istua.

    Miten hevosen saa peräänantoon, on mutkikkaampi juttu, mutta tässä nyt lyhyesti se mitä se tarkoittaa.
  15. Samat sanat.

    Hyppään vähän sivuun aiheesta. Jokos teillä kahdella on alkanut hevoset pudottaa talvikarvaa?
    Ja vieläkö "harlekiiniarabi" on harlekiini vai onko jo muuttunut tasaväriseksi?
  16. Kaikin tavoin. Kysyit miksi ihmiset pyytävät apua hevosongelmiinsa, ja Kasiro selitti sen.

    Ellei vastaus miellytä, keksi itse parempi. Ja kerro samalla, miksi itse kysyt asiaa, jos sinulla on jo vastaus valmiina.
  17. Mikä on "jatkuvasti"? Jos koeratsastuksessa heittää muutaman pikkupukin, se tuskin on vaarallista, mutta eri asia on, jos se todellakin on koko ajan takapää ilmassa.
  18. Toisaalta esin koiran lenkittäminen ei vie aikaa koiralta. Kyllä koiran kanssa voi lenkille lähteä vaikka olisikin lastenvaunut mukana. Mutta harvat tekevät niin, mitä olen usein ihmetellyt. Toki jos koira on remmirähjä tai muuten vain riehuu narussa tai käyttäytyy huonosti, on selvää ettei ole viisasta ottaa vaunuja mukaan samaan aikaan koiran kanssa, mutta se herättää kysymyksen siitä, miksi ihmiset eivät kouluta koiriaan? Harrastaminen on oma juttunsa; jos on pieni lapsi mukana, ei voi lähteä juoksemaan agilityradalle tms ellei ole puolisoa tai jotakuta muuta joka huolehtisi lapsesta sillä välin, mutta koiran liikuttamista tai muuta aktivointia ei lapsi sinänsä estä.

    Mitä taas tulee lapsen turvallisuuteen, niin minusta on vanhempien vika, jos jotain käy. Vaikka koira olisi kuinka rauhallinen ja kiltti, sitä ei koskaan saisi jättää lapsen kanssa valvomatta. Harva koira käy lapsen kimppuun ilman mitään syytä, mutta jos koira menee vaikka nuuskimaan lasta ja lapsi alkaa kiskoa sitä korvista, on selvää, että koira komentaa lasta. On vanhempien asia pitää huolta siitä, että lapsi ei koske koiraan ennen kuin on tarpeeksi vanha ymmärtämään mitä tekee, ja samoin on vanhempien asia huolehtia siitä, että koira puolestaan pysyy kunnioittavan matkan päässä lapsesta, ellei joku ole kosketusetäisyydellä molemmista estämässä onnettomuudet.

    Mistä taas ottaa aikaa jatkuvaan vartioon, niin silloin kun vanhemmat laittavat ruokaa tai pesevät pyykkiä tai mitä tekevätkään, koiran voi pitää portin takana siihen asti, että ihmisellä on taas aikaa vartiointiin. Minustakaan koiran ei kuulu mennä lapsen edelle, mutta olen sitä mieltä, että eivät ne sulje toisiaan poiskaan.

    Eipä silti, on koiria jotka eivät siedä lapsia ollenkaan, sen paremmin oman perheen kuin vieraankaan ja silloin onkin parempi luopua koirasta, juurikin lapsen turvallisuuden nimissä. Mutta liian usein koirasta luovutaan vaikka siihen ei olisi mitään syytäkään. Tai sellaisen käsityksen olen vuosien varrella saanut. Voin toki olla väärässäkin ja tässä asiassa toivoisinkin sitä. Olisi mukavampi ajatella, että koirasta luopuminen olisi vasta se viimeinen keino, eikä sitä että ihmiset eivät viitsi edes yrittää.
  19. Eipä kestä. Kuten sanottu, ei se kaikilla toimi, mutta ei siinä mitään menetäkään jos kokeilee.

    Ai niin, kannattaa sitoa narun pää kiinni vaikka vyöhön. Bokseri on vahva koira (kuten taatusti tiedät), joten jos pidät pakettinaruhihnaa vain kädessäsi, ei tunnu kivalta sormissa jos koirasi yhtäkkiä kiskaisee voimalla. Tai sido joku kepin pätkä narun päähän kädensijaksi.
  20. Meillä kun on ollut collieita ihan vain kotikoirina, niin ei ole trimmattu muuta kuin itse saksittu tassukarvat varpaiden välistä kerran pari kuussa. Helppo homma.

    Mutta jos olet siisteysintoilija, collie ei ehkä ole se paras vaihtoehto... On tupa täynnä irtokarvaa melkein ympäri vuoden vaikka miten yrittäisi imuroida ja lakaista. Puhumattakaan varsinaisista karvasadoista kahdesti vuodessa. Sitä karvan määrää! Mutta silti en kyllä itselleni ottaisi enää mitään muuta koiraa kuin collien.
    21. 19 / 70
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt