natanael

Vapaa kuvaus

Aloituksia

2

Kommenttia

265

  1. "Kertokaa pliis kokemuksianne jos teillä muilla niitä on."

    Minulla ei ole kyseisistä suhteista kokemuksia, mutta jaan sinulle muutaman ajatuksen. Muiden kokemuksista et välttämättä saa mitään apua omaan tilanteeseesi, sillä joku on onnellisissa avioliitossa Välimeren ihmisen kanssa, toinen onnettomassa ja kolmas on jätetty ja petetty. Jokainen suhde on yksilöllinen. Moni suomalaisen uskovan kanssa avioitunut voi myös elää hyvin onnettomassa liitossa.

    Tutustut aina toisen persoonaan, jonka tulisi olla sinulle sopiva ja sinun persoonaasi täydentävä. Yleissääntönä voidaan pitää sitä, että seurusteluaikaiset vaikeudet kahden ihmisen välillä eivät poistu avioliiton myötä vaan entisestään kärjistyvät. Hyvää ja tasapainoista avioliittoa edeltää aina samanlainen seurustelukin.

    Kirjoitit: "saattaa suuttua nopeastikin". Lauseesi on ehdollinen, joten jostain syystä arvelet, että hän saattaa suuttua, mutta - onko hän jo suuttunut? Millaisissa tilanteissa, onko suuttuminen kohtuuton tilanteeseen nähden, onko hän suuttunut sinuun tai johonkin henkilöön?

    Seurustelun aikana ja ihastuneena sekä mies, että nainen pyrkivät antamaan itsestään erittäin positiivista kuvaa saadakseen toisen pitämään itsestään - naiset hymyilevät kauniisti ja miehet ovat kohteliaita. Kukaan ei voi kuitenkaan olla seurustelun aikaisesssa ihastumisen tilassa vuosikymmeniä. Jos seurustelun aikana näet vaaran merkkejä, ne on syytä ottaa vakavasti. Kuinka moni on avioliitossaan pettyneenä todennut esim., että "johan se seurustelun aikana kiivastui ja tulistui, minun olisi pitänyt tajuta, kuinka saatoin olla niin sokea.

    Viinin juominen, erityisesti ruokailun yhteydessä, on Etelässä tavallinen pöytätapa. Ylipäätään alkoholi itsessään ei ole syntiä, vaan se tapa ja tarkoitus, mihin sitä käyttää. Raamattu varoittaa käyttämästä viiniä niin, että siitä tulee rietas meno - oikeassa kohtuukäytössä siitä ei ole vaaraa.

    Mitähän tarkoittaa se, että hän "saattaa käydä ulkona". Joissakin Etelän maissa miehet ottavat itselleen luvan käydä välillä tuulettumassa ulkona, vaikkapa ravintolassa muiden kavereiden kanssa. Samalla oman vaimon paikka on visusti kotona, eikä ravintoloissa käy aviovaimojen naisporukoita. Koska olette varmaan molemmat uskovia, niin asiasta on hyvä keskustella. Et varmaan pitäisi ajatuksesta asua uudessa maassa Etelässä, miehesi käy kavereiden kanssa "ulkona" ja sinä koet uudessa maassa yksinäisyytä ja kaipaisit tiivimpää perhe-elämää. Kristitykin voivat olla yllättävän kulttuurisidonnaisia.

    Olet tutustunut aikaisemmin joihinkin katolisiin miehiin. Käytkö siis usein ulkomailla vai tutustutko Suomessa myös katolisiin miehiin - se on aika harvinaista helluntailaisten piirissä, sillä helluntailaisuus ja katolilaisuus eroavat aika paljon toisistaan.

    Kirjoitit: "on,tutustuttanut minut perheeseensä ja puhuu yhdessä asumisesta." Asutteko kaukana toisistanne eri maissa? Näyttää siltä, että mies on edennyt hyvin nopeasti suhteessa ja puhe yhdessä asumisesta tuntuu oudolta. Kristitty ei puhu yhdessä asumisesta, vaan seurustelun jossain vaiheessa alkaa puhua avioliiton mahdollisuudesta.

    Olette pysyneet pussailu ja halailu -linjalla. Pussailu, suuteleminen ovat hyvin intiimejä asioita, jotka saavat seksuaalitunteet laukkaamaan, jos siihen liittyy rakastumista. Jos ihastumista taas ei ole mukana suhteessa, miksi olla millään lailla pussailulinjalla.
  2. Hyvä nimimerkki koetellaan

    Sinun ei todellakaan tarvitse tuntea itseäsi omaksi iloiseksi itseksesi henkilön seurassa, joka käyttää hengellistä väkivaltaa (”Jumala on tarkoittanut meidät yhteen”) eikä kunnioita sinun henkistä koskemattomuuttasi. Sinun itse asiassa pitää tuntea itsesi hyvin vaivautuneeksi. Se on oikea ja terve tunnereaktio sellaista henkilöä kohtaan, joka toimii kertomallasi tavalla. Et ole koskaan aikaisemmin tuntenut näin, koska tämä on todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun joudut henkisen ja hengellisen painostuksen kohteeksi. Tee rajat ehdottoman selväksi nyt, niin et jatkossakaan suostu uhrin osaan. Älä suostu jäämään kahden kesken kyseisen henkilön kanssa, joka vain rohkaisisi häntä.

    Kun teet rajat selväksi ja oikeutetusti vältät kyseisen ihmisen seuraa, niin sinä olet voittaja. Vastapuolelle on kova asia nöyrtyä vielä myöntämään, ettei se, mitä hän kuvitteli ihastuksissaan Jumalan tahdoksi, sitä ollutkaan. Ihastumisen tunteista luopuminen on vaikea prosessi ja toisen menettämisen tuska kalvaa sitä enemmän, mitä enemmän ihminen on elänyt väärässä illuusiossa yhteisestä, elämän kestävästä rakkaudesta. Vastapuoli, et sinä, tulee olemaan häviäjä, mutta tappiossaan hän menettää vain harhaisen, lihallisen kuvitelmansa, ei muuta. Se tekee hänelle vain hyvää, ettei hän jää rakentamaansa hengelliseen norsunluutorniinsa. Myös sinä saatat vielä rakastua johonkin ja kokea samaa eron tuskaa.

    Olet selvästi herkkä, omantunnon ihminen ja se on hyvä asia. Valitettavasti kärsit herkkyytesi tähden väärästä eli sairaasta syyllisyydestä. Hyvin moni uskova on ajautunut väärään avioliittoon saakka esim. narsistin kanssa liiallisesta kiltteydestä johtuen. Sinä ei missään nimessä tee väärin Jumalan edessä, mutta jos et irtaudu tilanteestasi ja ota selvää pesäeroa sinuun rakastuneeseen henkilöön, teet väärin itseäsi kohtaan. Jumalan käsky ”älä tapa” tarkoittaa myös henkistä tuhoamista ja tässä tilanteessa toimit omaa, henkistä hyvinvointiasi vastaan.

    Oikein kirjoitit, ettet ”nyt ymmärrä tätä koko juttua”. Kyseessä ei ole mikään uskovien yleinen keskinäinen rakkaus, vaan ahdistava, rakastuneen ihmisen työntyminen elämääsi. Pystyt uskovien väliseen rakkauteen aivan kuten muutkin, sinussa ei ole mitään vikaa. Terveet ja hengellisesti raittiit uskovat eivät suostu vääriin seurusteluihin, toisten ”hengellisiin” illuusioihin eivätkä ahdistusta tuottaviin tungetteluihin.
  3. Doctor T: "Kaikki mikä ei ole Jumalasta syntynyttä, ei kestä!"

    Mahdollisesti tarkoitat, että "mikään, mikä ei ole Jumalasta...". Jos todella haluat käyttää sanaa kaikki, niin silloin siinä on merkitys, että kaikki ei kestä, mutta jokin voi kestää. Itse asiassa viime mainitussa tapauksessa olisit oikeassa. Tietämättä tarkoitustasi, niin Jumalasta lähtemättömätkin hankkeet, uskonnot ja harhaopit voivat kestää ja menestyä. Islam on menestynyt vuosisadasta toiseen ja näyttää tällä hetkellä olevan nopeimmin leviävä uskonto maapallolla. Myös budhalaisuus ja hindulaisuus ovat menestyneet. Erityisesti budhalainen filosofia on laajalti saanut ajatuksineen kannatusta myös länsimaissa. Se on erittäin humanistinen ja ihmisen sisäistä eheytymistä ja kasvua rakkauteen korostava. Ei ole siis ihme, että se miellyttää maailman ihmistä.

    Ajatus siitä, että vain Jumalasta lähtevä hanke menestyy on farisealainen. Heillä oli sellainen väärä käsitys, että Jumala siunaa ulkoisella menestyksellä Jumalaan uskovia ja muut joutuvat kärsimään monenlaisissa puuttteissa ja ahdistuksissa. He ylenkatsoivat yhteiskunnan pohjasakkana pitämäänsä kansanosaa nimittäen heitä syntisiksi ja Jumalan hylkäämiksi. Jeesus rakasti syntisiä ja oli heidän kanssaan, aterioi heidän kanssaan ja palveli heitä.

    Tällainen syntisten kanssa oleminen kauhistutti farisealaisia. Jeesus hätkähdytti farsisealaisia osoittamalla, että juuri köyhä voi olla Jumalan siunaama ihminen. Jeesus valaisi asiaa kertomalla vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Yltäkylläisyydesä elänyt rikas mies joutui kadotukseen ja koko elämänssä puutteesa ja vaivoissa elänyt Lasarus pääsi Taivaaseen.

    Myös meillä uskovilla on vaarana katsoa ulkoisesta menestyksestä jonkin suuntauksen tai jonkun ihmisen hengellistä tilaa. Se on pohjimmiltaan kuitenkin hyvin farisealainen käsitys:

    Apt. 5 "Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellensa; hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin. Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."

    En tunne Seinäjoen tämänhetkistä tilannetta, joten siihen en osaa ottaa kantaa.
  4. koetellaan: "Voin sanoa ettei ole kovin helppoa suostua jonkun pyyntöön kenestä ei pidä tai joka vaan ärsyttää niin suunnattomasti."

    Kyseisessä kokouksessa saarnaaja puhui aivan oikein. Jos me palvelemme vain niitä, joista me pidämme tai joista emme ärsyynny, niin me pyörimme omassa pienessä sisäpiirissämme. Kaikki ihmiset, uskoivat sitten Jumalaan tai eivät, tekevät mielellään hyvää niille, jotka vastavuoroisesti ovat meille hyviä. Voisit hyvin kuvitella lähteväsi kuskille vastakkaisen sukupuolen edustajalle, joka tekee sinulle hyvää vaikkapa kauniilla hymyllä ja lämpimillä sanoilla.

    Luuk. 6:33 "Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät."

    Me olemme vain ihmisiä, ja jotkut ihmiset voivat todellakin olla meidän mielestämme ärsyttäviä. Tunteet vain tulevat, emmekä usein tiedosta miksi. Uskovan mielen ei kuitenkaan tulisi olla helposti ärsyyntyvä eikä hän saisi elää tunteittensa ohjaamana suhteessa lähimmäisiin. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä etsivällä rakkaudella ja haluaa kohdata ihmisen ja se tapahtuu meidän kauttamme. Meidän tulee evankelioida kaikkia riippumatta tunteistamme ja samoin meidän tulee tehdä myös hyvää kaikille.

    Ymmärrän nin, että kertomasasi tilanteessa kysymys on kuskattavan ihmisen seksuaalisesta kiinnostuksesta sinua kohtaan. Henkilö lienee myös uskova niin kuin sinäkin. Hän saattaa elää siinä kuvitelmassa, että sinä voisit olla hänestä kiinnostunut tai kiinnostuksesi voisi herätä. Voit ottaa hyvin asian esille ja voit tehdä sen ystävällisesti ja tahdikkaasti. Toden puhuminen, asiasta keskustelu puhdistaa ilman. Vastapuoli pääsee irti väärästä riippuvuudesta ja kuvitelmistaan.

    Ef 4:25 "Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä."

    Puheeksi ottaminen voi johtaa myös siihen, että pääset eroon ärsytyksen tunteistasikin. Et kertonut, miksi kyseinen henkilö ärsyttää sinua "niin suunnattomasti". Onko hän ainoa sellainen henkilö ja johtuuko se tuosta ihastumisesta sinuun vai onko seurakunnassa paljonkin sinua ärsyttäviä ihmisiä?
    Älä jää elämään tuollaisessa tunnetilassa - meitä ei tunnisteta meidän ärsyyntyneisyydestämme vaan meidän lempeydestämme.

    Fil. 4:5 "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä."
  5. Synnin harjoittaminen ja syntiin lankeaminen ovat kaksi eri asiaa. Synnin harjoittaminen tarkoittaa sellaista tilaa, jossa ihminen on synnin orja, eikö hän edes halua tehdä parannusta. Syntiin lankeaminen tarkoittaa sitä, että uskova voi langeta syntiin, jonka jälkeen hänen tulee tehdä siitä parannus. Me emme ole vielä perillä Taivaassa, jossa kaikki vajavuus ja synti on lopullisesti poissa – olemme vielä matkalla kotiin.

    Jos väitämme, ettemme koskaan lankea syntiin, väitämme silloin, että olemme täysin puhtaat niin ajatuksin, asentein, sanoin emmekä koskaan syyllisty pienimpäänkään laiminlyömiseenkään. Täällä maan päällä on ollut yksi täysin synnitön ihminen ja hän oli ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus Kristus. Vain Jeesuksesta Raamattu sanoo, että Hän oli kaikin tavoin kiusattu, mutta kuitenkin ilman syntiä. Väittäessämme olevamme synnittömiä eli sellaisia, jotka eivät koskaan tee pienintäkään syntiä, väitämme olevamme kuin Jumala. Väite on sama, jonka sielunvihollinen esitti ensimmäisille ihmisille paratiisissa ”Tulette kuin Jumala…”Väite kenenkään ihmisen synnittömyydestä on valhetta ja itsessään synnillisen mielen tuote.
    1. Joh. 1:8 ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.”

    Uskoessamme Jeesukseen Kristuksen me olemme Kristuksessa, Hänen rakkauteensa, armoonsa ja täydellisyyteensä kätkettyinä. Jumala katsoo Kristuksen täytettyyn työhön, eikä hän tuomitse syntinsä ristin juurelle vievää omaa lastaan. Vaikka emme aina tee oikein, olemme Kristuksessa turvassa, eikä meidän tarvitse pelätä synnin seurausta eli ikuista kuolemaa. 1. Joh. 5:17 ”Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.”

    Uskova ihminen seuraa Jeesusta ja haluaa elää puhdasta, rakkaudellista ja totuudellista elämää. Uskova ei saa koskaan puolustella syntejään vaikkapa vajavuuteensa vedoten, vaan synnit on tunnustettava ja tehtävä niistä parannus. Pyrkimyksemme ja halumme on aina hyvään ja synnittömään elämään. Tehdessämme virheitä ja syntiä, me emme lannistu, sillä meillä on aina puolustaja Isän luona. 1 Joh 2:1 "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas."

    Raamattu puhuu paljon siitä, että uskova ei tee syntiä – verbi on silloin jatkuvan tekemisen aikamuodossa eli preesensissä. Uskova ei siis voi tehdä ja elää tietoisesti synnissä tekojaan salaten, puolustellen ja jopa niitä kehuen. Se on mahdotonta. Jatkuvan aikamuodon käsitteessä tarkoitetaan elämistä synnissä eli synnin orjuudessa. Jeesuksen Kristuksen veri on kuitenkin vapauttanut omansa synnin orjuudesta ja siirtänyt omansa armon valtakuntaan, Jumalan perheeseen. Synnin orja elää sielun viholliseen orjuuttamana. Uskova elää erilaista elämää kuin syntiä kevyesti tekevä ns. maailman ihminen. On mahdotonta, että uudestisyntynyt kristitty jäisi elämään synnin orjuuteen ja tietoiseen synnin tekemiseen; juuri sieltähän Jeesus on hänet pelastanut ja vapauttanut.
    1 Joh 3:9 "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
  6. Viime vuosisadan alkupuolella ja vielä vähän myöhemminkin katekismusta opeteltiin kinkereillä. Raamatun lisäksi kodeissa oli kirjahyllyssä katekismuskin ja sitä myö luettiin. Siihen voidaan toki viitata ja kehottaa sitä lukemaankin, vaikka aniharva siihen kirjaan nykyaikana tarttuu. Monet kristilliset kirjat, jotka korostavat voittoisaa elämää, eheytymistä, ihmeitä tuottavia rukouksia ja uskon voimaa menevät paljon paremmin kaupaksi. Tuntumani on myös se, että kristityt lukevat keskimäärin hyvin vähän myös Raamattua. Siitä huolimatta Raamatun lukemiseen kannattaa ihmisiä kehottaa.

    Katekismus ei saa olla oppimme pääkirja tai lähde, vaan se asema kuuluu yksinomaan Raamatulle. Jos katekismus tiivistää hyvin kristinuskon pääkohdat ja ilmaisee armon opin punaisen langan, se puolustaa oppia selkeyttävänä teoksena paikkansa. Katekismusta halveksitaan siksi, että sen tiivistelmiä ei haluta nykyaikana enää hyväksy. Syntien tunnustaminen, ristin ottaminen ja siihen suostuminen, parannuksen tekeminen ja riippuvuus kaikessa Armahtajaan eivät ole tämän päivän meneviä teemoja. Evitan linkissä sanotaan mm. Hengen hedelmistä,kohta 76: "Vaikka kristitty onkin jatkuvasti syntinen, uskonyhteys Kristukseen saa hänen elämässään aikaan Hengen hedelmiä. Suurin niisät on rakkaus".

    Yhdysvalloista on Suomen joihinkin vapaisiin suuntauksiin. mm. helluntailsuuteen tullut oppia, jonka mukaan uskova on täysin pyhä ja synnitön, eikä hän näin ollen voi langeta syntiin edes ajatuksen tasolla. Katekismus ei jätä mitään ihmisen varaan, eikä anna lakihurskaudella mitään sijaa pelastukseemme ja uskossa vaeltamiseen nähden.

    Miten me rukoilemme? Katekismus viittaa Isä meidän -rukoukseen, jolla tavalla Jeesus opettaa meitä rukoilemaan oikein. Rukouksessa tunnustamme myös syntimme. "ja anna meille meidän velkamme (syntimme) anteeksi..." Evitan linkin kohta 83 "Jumalalle meidän tulee joka päivä tunnustaa kaikki syntimme ja luottaa kaikessa siihen, että hän Kristuksen tähden antaa ne anteeksi".

    Katekismusta ei lueta, siihen ei viittata ja sen sisältöä mitätöidään nähdekseni siksi, että tämän päivän kristitty ei halua nöyrtyä Jumalan edessä sellaisena kuin ihmoinen on eikä hän halua kokea lain Sanaa niin pistävänä kuin se Raamatussa ilmaistaan.

    Katekismuksessa on myös kristillisiä hyveitä, joita meidän on vaikea toteuttaa. Se kehottaa kristittyjä mm. ripille. Oletettavasti vain harvat käyvät ripillä säännöllisesti ja vain harva ajattelee, että rippi olisi ylipäätänsä raamatullinen ja siitä olisi meille hyödyksi.

    Haluaako kukaan kokea ahdistusta ja taistelua - ja vaikka ei haluaisikaan, suostummeko siihen tosiasiaan, että monenlaiset tuskat meidät täällä ajassa kohtaa. Nykyajan kristitty haluaa torjua koko käsityksen osaksemme tulevista monista kärsimyksistä. Kilvoituksesta siteerauksen kohta 84 sanoo: "Kristityn elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistusta".

    Emmekö me halua olla uskossamme varmoja ja vahvoja, emmekä lainkaan kokea uskon heikkoutta? Katekismus on meille kipeän vaikea kirja. Samalla tavalla on myös Raamattu, jos me sen Sanan otamme istellemme niin kuin on kirjoitettu.
  7. Onhan meitä täällä jo useitakin - nimimerkki "Voi tätä pimeyttä" vastasi oivallisesti nimimerkille "Oikaisua" koskien vuorisaarnan hengellistä ymmärtämistä. Nimimerkki "00000000" on ymmärtänyt ne vaarat ja seuraukset, mitkä ns. synnittömyys-opissa on. Totuus on tuotava esille, sen takana on seisottava, vaikka monet lihallisesti paisuneet eivät halua kuulla ("Voi miten surullista").

    Viimeisten vuosikymmenten aikana harhainen synnittömyysoppi on nostanut uudelleen päätään menestysteolgian aaltojen pyyhkäistyä kristillistä maailmaa. Sillä on kuitenkin vanhat juuret, sillä katolisessa kirkossa on harhainen oppi paavin erehtymättömyydestä, täydellisyydestä. Eikä siinä kaikki, vaan katolinen kirko pitää kiinni myös opetusviran erehtymättömyydestä, vaikka Raamatun mukaan kaikki armolahjatkin ovat vajaita. Nykyajan menestysteologiassa synnittömyysoppi on oppia uskovan täydellisyydestä ja täydellisestä elämästä, johon eivät kuulu sairaudet, epäonnistumiset, lankeamiset eivätkä vajavuudet.

    Paavali kirjoittaa, ettei hän ole tullut täydelliseksi, vaan hän on edelleen vajaa.
    Fili 3:12 "Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut."

    Tietoisuus syntisyydestämme ei tietenkään saa olla millän lailla tekosyy sille, että harjoittaisimme tietoisesti syntiä. Sen tulee vaikuttaa meissä halua halua kasvaa ja kypsyä uskossa. Synnissä eläminen ja syntiin lankeaminen ovat eri asioita. Tätä eroa synnittömyys-opin kannattajat eivät suostu näkemään.

    Synnissä eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen on synnin orja ja haluaa elää syntiä tehden, eikä halua tehdä siitä parannusta. Syntiin lankeaminen tarkoittaa uskovan ihmisen kohdalla sitä, että ihminen joka ei ole synnin orja, niin hän kiusauksen hetkellä lankeaa syntiin, jos ei aina teon niin kuitenkin ajatuksen asteella. Uskova voi langeta vajavuudessaan, mutta syntinsä tunnustamalla ja tekemällä parannuksen, hän ei lankea pois armosta - maailman ihmiselle ja uskonnolliselle ihmiselle asia on toisin. He suistuvat onnettomuuteen, kaus Jumalasta.

    San 24:16 Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.

    On muistettava, että uskova seuraa Jeesusta ja on Kristuksen omana, uskossa Häneen pyhä ja taivaskelpoinen. Tämä kaikki on totta uskossa, vaikka ei vielä näkemisessä. Uskova ei ole enää synnnin orja, vaan Jeesuksen palvelija (alkukielessä sana "orja") ja hän on uudestisyntymisessä saanut uuden sydämen ja uuden mielen.

    Room 8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
  8. Avaaja lähtee liikkeelle siteeraamalla tunnustusta ja Lutheria. Usko tulee joko julistetun Sanan kuulemisesta (on se sitten saarna, todistus tai hengellinen puhe) tai Sanan lukemisesta (joko Raamatusta ja Raamattua oikein siteeraavasta hengellisestä kirjasta tai joskus jopa raamatullisen virren tai hengellisen laulun sanoista). Ihminen tulee parannuksen paikalle ja edelleen uskoon kuitenkin vain silloin, jos kuullaan Kristuksen mukaista evankeliumia, johon kuuluvat sekä laki, että armo.

    Martti Luther kirjoitti pitkät ja mainiot selitykset lain ja evankeliumin erottamisesta ja toi esille monin tavoin, kuinka vaikeaa se meille lopulta on. Tämän tästä lakiin sekoitetaan evankeliumia ja evankeliumiin lakia. Lain ja evankeliumin oikea erottaminen on vastaus avauksen tekijän pohdintaan.

    Herramme ja Vapahtajamma Jeesus Kristus itse teki asian selväksi kuuluttaessaan oman tehtäväkuvansa kansalle:
    Mark. 1:15 "ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Parannuksen tekeminen tarkoittaa elämän suunnan muuttamista, entisestä syntielämästä irrottautumista ja vaeltamisen aloittamista uutta, puhtaampaa, elämän tietä pitkin. Jeesus jos kuka tietää hyvin, että ihminen ei voi omassa voimassaan tehdä mitään muutosta itsessään. Kehotus parannukseen on lain sanaa, joka murtaa omantunnon synnintuntoon ja armon kaipaukseen. Mikä ihana armo siitä aukeaakaan, kun lain sanaa seuraa armon evankeliumi: "ja uskokaa evankeliumi".

    Ihminen ei voi tehdä uskonratkaisua omassa voimassaan eikä pysyä uskossa ilman Pyhää Henkeä. Luonnollisessa tilassa ihminen on hengellisesti kuollut, eikä kuollut voi tehdä mitään ratkausua puoleen tai toiseen. Pyhä Henki herättää surottoman ihmisen hengellisestä kuolemasta ja osoittaa hänelle hänen todellisen, syntisen ja kadotukseen vievän tilansa. Pyhä Henki sekä osoittaa synnin, mutta kirkastaa myös armon:

    Joh. 6:44 "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

    Kehotus tehdä uskon ratkaisu ja ottaa vastaan Jeesus on aivan oikea. Julistajan on vain tiedostettava, että se on lain käyttöä, eikä se vielä pelasta ketään. Ihminen pelastuu yksin evankeliumista, jossa ei ole mitään vaatimusta, vaan se lahjoittaa kaiken Jeesuksen ristin sovituksen tähden. Jo kirkaudessa oleva evankelista Kalevi Lehtinen kehotti ihmisiä tekemään ratkaisun, mutta hän tarjosi myös evankeliumia ilmaisena, ansiottomana lahjana kaikille, jotka halusivat sen vain ottaa vastaan. Ratkaisuun kehotti jatkuvasti myös Jeesus - hän kuitenkin tiesi hyvin, että voima tulee evankeliumin lahjasta, itse Pyhältä Hengeltä.

    Matt. 9:9 "Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä."
    Matt. 10:38 "ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias."

    Joh. 1:12 "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

    Pertsa kirjoittaa aivan oikein siitä, että valinnan tekeminen asetetaan meidän eteemme ja olemme silloin tien haarassa - jatkammeko lavealla tiellä vai suostummeko kulkemaan ahtaan portin kautta kaidalle tielle. Suostumisessa ja tien valitsemisessa vaikuttaa sitten Pyhä Henki, joka meidät vetää elämän tielle. Ahtaan portin edessä, uudestisyntymistilanteessa, valinta asetetaan meidän eteemme lain sanalla.

    Pertsa:"Herramme edellyttää valinnan tekemistä puoleen tahi toiseen ja sitä kysytään uudestisyntymätilanteessa ja kirkon vaateet eivät siinä merkitse yhtään mitään."
  9. Ketjun aiheena on otsikon mukaan ahdas portti, joka kuvaa uskoon tulemista Jeesuksen Kristuksen kautta. Nimimerkki 00000000 kirjoittaakin ketjun alkupuolella hyvin raamatullisesti, mitä ahdas portti tarkoittaa ja saa siitä ansaitsemansa plussat. Myös uskovan elämää kuvaavan kaidan tien sama nimimerkki on sisäistänyt. Myöhemmin lipsutaan pois alkuperäisestä aiheesta ja alkaa kiista siitä, elääkö uskova jo tässä ajassa täysin synnitöntä elämää vai elääkö hän sanoin, teoin, ajatuksin ja laiminlyönnein edelleen usein langenneena ja syntejään tunnustaen siitä armosta, minkä hän on Jeesuksessa Kristuksessa kohdannut.

    Jotkut itseään synnittöminä pitävät alkavat tuntuvasti herjaamaan. Arkki kantaa ei vesi: "täällä sarjanolla kaopiaa aidosti luterilaisia uskovia hah mitä ihmeen virkaa sellaisilla mahtaa olla, sitä jeesuskin ihmettelee ihan taatusti."
    Lausahdus ei ole rakkaudellinen, toista ymmärtävä tai edes toista lempeästi neuvova vaan pilkallinen ja siten syyttäjä lankeaa syntiin. Tätä hän ei tietenkään voi itse nähdä, koska hän ei voi murtaa käsitystään omasta täydellisyydestään eli synittömyydestään. Kirjoitusvirheesi takia en ymmärrä käyttämääsi sanaa "kaopiaa", mutta toisen uskovan vähättelyyn ja halveeraamiseen sinulla ei tosiasillisesti ole varaa. Lankeat myös ylimielisyyteen ja ylpeyteen ja tuomitsemisen syntiin kyseenalaistaessasi luerilaisen uskovan uudestisyntymisen ja siten myös pelastuksen armosta. Päinvastoin kuin väität, niin aidosti luterilaisilla uskovilla on virkaa ja Jeesus rakasaa heitä.

    Ketjussa sekoitetaan usko (Kristuksessa oleminen ja eläminen) ja näkeminen (ihmisenä oleminen ja kilvoittelussa eläminen). Paavali kuvaa tämän kaksinaisen tilan oivallisesti Galatalaiskirjeessä: toisaalta hän on täysin Kristuksessa, mutta toisaalta hän elää vajavaisena lihassa - ainoa lääke on elää uskossa Armahtajaan.

    Gal. 2:20 "ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni."
    Paavali vahvistaa tämän osamme, jota eräässä hengellisessä laulussa kutsutaan osuvasti kaksoiskansalaisuudeksi:
    2. Kor. 5:7 "sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä."
    Ilo armosta ja pelastuksesta säilyy, kun me keskitymme Jeesukseen emmekä omaan syntisyyteemme.

    Sekä 00000000 että Mikko Ainasoja ovat molemmat oikeassa seuraavissa väittämissään:

    00000000: "Paavali tunnustaa teksteissään sekä olleensa syntinen, että olevansa edelleen syntinen myös uskoontulonsa jälkeen. Hän myös opettaa perustamiensa tai kasvattamiensa seurakuntien jäseniä ( = uskovia ihmisiä) varomaan, etteivät sorru syntiin. Samoin Jeesus opettaa, miten seurakunnassa tulee toimia, jos joku sen jäsen ( = uskova ihminen) tekee syntiä. Tällaista varoittelua ja opetusta tuskin tarvitaan, jos totuus olisi se, että ihminen ei enää uskoontulonsa jälkeen tee syntiä. Tämä on kylmä tosiasia."

    Mikko Ainasoja: "Totuus on se, että Raamatun sana ohjaa pois syninteosta, eikä synin tekijä Jumalaa tunne."

    Ensimmäisessä viestissä on "kylmä tosiasia" siitä, että emme tässä ajassa ole vielä täydellisiä ja toisessa viestissä totuus siitä, että Jeesukseen uskova ei elä synnin orjuudessa. Kukaan uskova ei tieten tahtoen, Jumalan Sanan vastaisesti voi elää synnin syövereissä ja maailmallisissa himoissa ja pahuudessa. Roomalaiskirjeessä Paavali käyttä kahta eri kreikankielistä sanaa puhuessaan lankeamisesta. Toisaalta uskovakin lankeaa erityisesti ajatuksin syntiin, mutta toisaalta hän ei voi langeta pois armosta eli lähteä elämään synnin rapakossa syntiä elämässään suosien. Me emme ole tulleet täydellisiksi, mutta Kristus on voittanut meidät ja me haluamme elää uutta, iloista, armotäyteistä elämää.

    Fil.3 "Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut."

    Siteeraan aikaisempaa omaa viestiäni. "Jeesuksen veri on vapauttanut hänet synnin orjuudesta niin, että hän tunnustaa syntinsä, ottaa vastaan armon ja anteeksiantamisen ja karttaa syntiä. Uskova ei halua palata synnin orjuuteen, eikä hän voi seurata Jeesusta ja samalla elää kuin maailman ihminen. Uskova ei tee syntiä siinä mielessä, että hän sitä suosisi, sitä vain puolustelisi ja siinä eläisi. Tästä puhuessaan Raamattu käyttää preesens-muotoa eli jatkuvan tekemisen muotoa."
  10. Myönnän, etten tänä aamuhetkenä jaksa kahlata tätä pitkää ketjua läpi. Itse asiassa luin vain muutaman kommentin. Haluan kuitenkin tuoda nimimerkille "00000000" tiedoksi, että olet ymmärtänyt Jumalan Sanan aivan oikein. On suurta itsepetosta ajatella, että Jeesuksen oma ei enää lankeaisi syntiin, vaan eläisi täydellisen, puhtaan ja synnittömän elämän - kuinka joku voi todella piintyä sellaiseen harhaan, ettei hän lankea syntiin edes ajatuksissaan, ajatuksen tasolla.

    Voimme hyvin ajatella myös tekojamme ja asenteitamme. Ovatko meidän motivaatiot aina pyhät ja puhtaat vai onko takaraivossa ajatus siitä, että muut huomioivat meidät rakkaudellisiksi ja palveleviksi. Entä tekomme - eikö meillä koskaan ole tullut eteen tilanteita, joissa olisimme voineet ja jälkeenpäin toivomme, että olisimme auttaneet lähimmäistämme tai tehneet palvelutyömme paremmin. Varmasti on, jos vain irrottaudumme itsepetoksesta. Emme ole missään suhteessa täydellisiä ja synnittömiä - vain Jeesus on sellainen.

    Joku viittaa Paavaliin ja nimimerkki 00000000 toteaa aivan oikein, että Paavali myöntää syntisyytensä nimenomaan uskovana. Paavali välitti ilmestysprofetiaa, mutta hän oli myös syntinen, vajaa ihminen. Rakentavasta keskustelusta ei ollut tietoakaan, kun hän kerrankin kiivastui:
    Apt. 14 "Mutta Paavali katsoi oikeaksi olla ottamatta häntä mukaan, koska hän oli luopunut heistä Pamfyliassa eikä ollut heidän kanssaan lähtenyt työhön. Ja he kiivastuivat niin, että erkanivat toisistaan, ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyproon."

    Toinen Hengen mies, Pietari, lankesi uskovana sellaiseen ulkokultaisuuteen ja teennäisyyteen, että se tuntuu käsittämättömältä, kun kyseessä oli sentään Pyhän Hengen täyteydessä elänyt seurakunnan tukipylväs. Syntiin langenneen Pietarin takia koko evankeliumin kirkkaus vaarantui ja oli väärässä vetää mukaansa muitakin.

    Gal. 2 "Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin."

    Kaikkia hengellisiä asioita tulisi tarkastalle asiakokonaisuuksina ja myös asiayhteydesetä käsin. Uskova lankeilee, mutta - Jeesuksen veri on vapauttanut hänet synnin orjuudesta niin, että hän tunnustaa syntinsä, ottaa vastaan armon ja anteeksiantamisen ja karttaa syntiä. Uskova ei halua palata synnin orjuuteen, eikä hän voi seurata Jeesusta ja samalla elää kuin maailman ihminen. Uskova ei tee syntiä siinä mielessä, että hän sitä suosisi, sitä vain puolustelisi ja siinä eläisi. Tästä puhuessaan Raamattu käyttää preesens-muotoa eli jatkuvan tekemisen muotoa.

    1. Joh. 3:9 "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

    Nimimerkki 00000000, pidä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Tässä asiassa olet raamatullinen ja oikeassa. Muista kuitenkin, että monissa opin kohdissa olemme kaikki myös vajavaisia.

    Hyvä uskon ystävä, älä jää liiallisesti kinastelemaan ja vänkäämään tästä asiasta. Oikein olet tehnyt valottaessasi tätä kysymystä Raamatun Sanalla. Muuta et voi tehdä. Hyväksy se, että kaikki eivät sitä sisäistä ja että uskovat niin helposti lankeavat itsepetokseen. Et voi kääntää kaikkien päätä.

    1. Kor. 14:38 "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä."
  11. Hyvin aloitit kommenttisi "ajan merkit": "En sano että muiden pitäisi ajatella samoin jos tuntuu väärältä." Me uskovat toimimme eri tilanteissa eri tavalla riippuen siitä, millaisia uskovia me olemme. Roomalaiskirje kuvaa kahdenlaisia tuomitsijoita: vahvoja ja heikkoja. Joku voi kokea herkässä omassatunnossaan naispapin toimitusten aikana mahdottomaksi olla paikalla seuraamassa. Hän ei mitenkään halua loukata muita läsnäolijoita tai olla epäystävällinen - hänen omatuntonsa syyttää häntä niin, että omantunnon tähden hän poistuu. Oikein tämän kyllä näitkin kirjoittaessasi: "Toisaalta voin ymmärtää että jonkun omatunto ei kerta kaikkiaan salli osallistua sellaiseen tilaisuuteen, enkä voi ketään siitä syyllistää." Juuri tuosta on kysymys. Kaikki eivät voi toimia eivätkä saakaan toimia samalla tavalla.

    Jos itse voit jäädä paikalle kokematta siitä synnintuntoa, niin älä ajattele, että paikalta poistunut olisi tehnyt vääri. Voimme rinnastaa tilanteen Rooman seurakunnan lihan syömiseen - kummankaan ei tulisi tuomita toista siitä, että toimii omantunonsa mukaan:
    Room. 13:3 "Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa."

    Naispapin tullessa toimittamaan vauvan kastetta, jonkun on hyvä poistua paikalta, jos kerran hänen omatuntonsa syyttää häntä siitä, että hän jäämällä seuraamaan tilaisuutta antaisi vääränlaisen hyväksynnän naispappeudelle. Jos hän epäröisi ja jäisi paikalle, hän kokisi siitä synnintuntoa ja kokisi ahdistusta. Olennaista on se, että toimit sitten miten vain, niin koet sen itsellsesi oikeaksi. Kysymyksessä on ns. ehdonvallan asian ja rinnastan tämän jälleen lihan syömiseen:
    Room.14 "Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä."

    Ketju käsittelee ehtoollista, joka on pätevä siihen liitetyn Jumalan Sanan tähden - niinpä ehtoollisen ottajan ei tarvitse pohtia jakajan uskoa tai epäuskoa, vaan keskittyä Jeesuksen "Jeesuksen veri, sinun edestäsi vuodetettu...". Viittaat tässä kuitenkin naispappeuteen ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että raamatullinen pappeus kuuluu vain miehille.

    Kirjoitit: "Yksi Jumalan seurakunnan tuntomerkeistä on saarnavirka joten en pidä tätä minään "pikkuasiana" lainkaan." Toisin kuin kaste ja ehtoolinen, niin saarnavirka sinänsä ei kuitenkaan ole pyhä eikä mikään armonväline. Saarnavirkaan voidaan valita pappi, joka ei usko, joka on harhaoppinen (vie ohi ristin) tai lievemmin vääräoppinen (vie ristille, mutta kaikki ei ole Sanan mukaista). Luterilainen kirkko on perinteisesti hyvin työntekijä- ja pappiskeskeinen, jolloin kaapu ja liperit kaulassa ikäänkuin ilmentävät jumalallista arvovaltaa. Saarnavirka tai pappeus ei kuitenkaan tuo kenellekään pisarankaan vertaa auktoriteettia. Ainoa auktoriteetti ja pyhä on Jumalan Sana - joka sitä julistaa oikein välittää Sanaa, jonka kautta Pyhä Henki vaikuttaa kuulijoihin.

    Olen ymmärtänyt niin, että Martti Luther näki hengellisen papiston merkityksen oikein, mutta hänen aikanaan sen käytännöllinen toteuttaminen jäi tekemättä. Saarnaamaan on kelvollinen sellainen uskova, joka oikein julistaa lakia ja armoa riippumatta hänen virastaan. Monella ns. maallikolla on erityinen julistamisen armolahja, joka nykyisessä kirkossa jää valitettavasti käyttämättä. Saarnavirka on täkeä, mutta se mitätöidään, jos saarnaaja ei itse usko sanomaansa, ei itse seuraa Jeesusta, eikä kilvoittele sen puolesta, että Pyhä Henki voisi välittää julistuksen kauttaa Kristuksen mukaista evankeliumia, joka vie parannukseen ja vapauttavaan armoon. Monissa maamme herätysliikkeissä julistajan lahjan omaavat maallikot ovat olleet merkittävimpiä julistajia. Viime vuosisadan saarnaajaksi kutsuttu Martyn Lloyd Jones oli koulutukseltaan lääkäri.

    Ehtoollisen jakamisessa avustajana luterilaisessa kirkossa voi toimia maallikko. Kirkon sääntöjen mukaan kirkkoherralla on lupa kutsua jumalanpalvelukseen saarnaamaan kenet vain, jonka kirkkoherra katsoo siihen sopivaksi. Edes ns. saarnalupaa ei tarvita. Papit tekevät työtään palkkansa eteen, se on aivan oikein. Pappiskeskeisyydestä elävän seurakunna tulisi kuitenkin mielestäni pyrkiä hengelliseen pappeuteen, jossa eri armolahjoja omaavat uskovat kutsuttaisiin palvelemaan seurakuntaa saamillaan armolahjoilla. Jolla on julistamisen lahja, sellainen tulisi ohjata julistustehtäviin - tapahtui se sitten kirkossa tai muisssa seurakunnallisissa tapahtumissa.
  12. Nimimerkki -------------...----, toivottavasti sitä anteeksiantoa on. Meidän tulee antaa anteeksi virheensä tunnustavalle, mutta myös sellaiselle, joka ei meitä loukattuaan ja tehtyään väärin meitä kohtaan edes pyydä anteeksi - meidän itsemme tähden, ettemme jäisi katkeruuteen. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen jälkeen oltaisiin "kavereita". Luther-säätiö on kokenut, että luterilainen kansankirkko on luopunut Sanan arvovallasta ja omasta luterilaisesta tunnustuksestaan eikä näin ollen ole enää "Sanan kirkko". Jos omatunto on sidottu Jumalan Sanaan, niin teeskentelevä yhteys ei onnistu - vain totuus yhdistää meitä. Ei minulla ole mitään hampaan kolossa tai anteeksiantamatonta mieltä vaikkapa Jehovan Todistajia kohtaan, mutta en halua omantuntoni tähden olla heidän kanssaan tekemisissä. He eivät edusta minulle kristillisyyttä - mutta ei sitä edusta minulle nykyinen liberaaliteologinen kansankirkkommekaan.

    Ef. 4:25 "Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä."

    Raamattu osoittaa monin paikoin, että jossain on se raja, jossa yhteystyö on mahdotonta. Kaikki työntekijät eivät ole Jumalan mielen mukaisia.
    Fil. 3:2 "Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja."

    Kaikkia syleilevä suvaitsevaisuus ja yritys olla rakkaudellisesti kaikkien kanssa on meidän ihmisten toiveena. Kristillisissä piireissä se menee helposti niin pitkälle, että mihinkään pahuuteen ei puututa, olemmehan kristittyinä "kilttejä ja nöyriä". Niinpä Korintissa valtaan ja julistajiksi oli noussut ihmisiä, joita Paavali nimitti suoraan valheveljiksi. Sarkastisesti Paavali kirjoittaa korinttilaisten kaiken suvautsevasta asenteeseta.
    2. Kor. 11:20 "Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin."

    Kysyt, kumpi puoli on oikeassa. Se on aivan hyvä kysymys, mutta huono lähtökohta kristilliselle työlle. Luther-säätiö katsoo, että luterilainen kirkko on lupunut Sanan totuuksista aina vain enemmän, mutta ei sieltä selaista tiedonantoa koskaan tule, että "me olemme oikeassa". Jokainen meistä ja jokainen kristillinen yhteisö on vajaa ja meidän tuleekin nähdä vajavuutemme, virheemme ja lankeemuksemme. Kysymys on siitä, pidämmekö me Jumalaa sellaisena, että Hänen Sanaansa vilpittömästi turvaamalla olemme taistoissa totuuden puolella.

    Room. 3 "Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään".

    Otit esille aivan liian usein näillä palstoilla olevan homoseksuaalisuuden. Ei sinulla varmaankaan ole mitään anteeksiannettavaa tai pyydettävää homoseksuaaleilta, mutta et kuitenkaan halua olla heidän seksuaalista yhteiselämää siunaamassa. Siinä teet aivan oikein, kun vain muistat, että homoseksuaalisen taipumuksen omaava pelastaa samalla tavalla yksin armosta, Jeesuksen ristin sovituksen tähden - hänen on vain pidättäydyttävä synnissä elämisestä. Luterilaisessa kirkossa on uskovia, joita voimem siunata. Luther-säätiö katsoo kuitenkin mahdottomaksi sen, että se siunaisi sitä luopumusta, mikä kansankirkossa nykyään vallitsee.
  13. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen ketju. Käsitykset ehtoollisesta ovat hyvin erilaisia katolisessa, luterilaisessa ja helluntailaisuudessa - varmaan myös monissa muissa vapaissa suunnissa.

    Olen huomannut, että helluntailaiset ottavat vastaan luterilaisessa kirkossa jaettavan ehtoollisen ja minä olen ottanut vastaan helluntailaisten temppelissä jaettavan ehtoollisen. Olen keskittynyt Jeesukseen ja siihen, että nauttiessani uskossa ehtoolilsen se on minulle todellinen sovituksen ateria, joka vahvistaa uskoani. Olen ajatellut niin, että sen paremmin ehtoollisen jakajan usko kuin myöskään kyseisen seurakunnan oppi eivät ole esteitä sille, että minä saan todellisen sovituksen aterian ottaessani sen uskossa vastaan. Ehtoollisella kohtaan elävän Vapahtajan, enkä ehtoollisen jakajaa tai ehtoollspaikan ehtoollisoppia.

    Ajatus siitä, että nauttiessani ehtoollista vaikkapa helluntaitemppelissä kannattaisin samalla helluntailaista ehtoolliskäsitystä herättää ajatuksia. Tunnen muutamia pappeja, jotka ovat omantunnon tähden luopuneet luterilaisesta pappeudesta, koska he eivät ole suostuneet alttariyhteyteen naispappien kanssa. Suostumalla yhteyteen he olisivat julkisesti osoittaneet hyväksyntää naispappeudelle. Jos joku korostaa raamatullista ehtoolliskäsitystä, niin eikö silloin ole syytä korostaa myös raamatullista pappeuskäsitystä? Eikö raamatullinen pappeus ole Sanassa yhtä selvästi sanottu kuin ehtoollisen merkitys?

    En ole pappi. Kysyn kuitenkin mielessäni: jos osallistun naispappien toimittamaan jumalanpalvelukseen, niin annanko silloin näkyvän hyväksynnän naispappeudelle, vaikka tosiasiallisesti omassatunnossani näen raamatullisen pappeuden kuuluvan vain miehille. En käy enää nykyään juurikaan, vain hyvin harvoin - jumalanpalvelus on minulla henkilökohtaisen hiljentymisen paikka. Pidän jumalanpalveluksen aikaisesta mahdollisuudesta tunnustaa syntinsä, saada synnintunnustus, lausua ääneen uskontunnustus ja saa lopuksi kuulla Herran siunauksen sanat päälleni.

    Valitettavasti olen kokenut, että kansankirkkomme on laajalti liberalisoitunut ja samalla luopunut luterilaisen uskonvanhurskauden julistamisesta (laki ja evankeliumi) ja maallistunut. Julistus ei ole raamatullista, vaan yleistä inhimillistä, sosiaalista saarnaa. Mieleen nousee Raamatun jae: 1. Joh. 4:5 "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä." Jeesus ei sanonut, että te olette maan sokeri, vaan että te olette maan suola. Ehtoollisen jakajan usko ei varmaankaan pilaa ehtoollista, mutta Raamatun laille ja evankeliumille vieras ja sisällöltään hengetön saarna pilaa kyllä julistuksen. Aina puheessa ei ole suurta harhaa - tuntuma vain on, että pappi puhuu kyllä Jumalasta, mutta Jumala ei puhu hänen kauttaan. On muistettava, että myös valheveljet ja väärät profeetat puhuvat Herran nimessä Herrasta.

    Ehtoollinen on jumalanpveluksen keskus, niin sanotaan. Olisiko parempi kuitenkin sanoa, että jumalanpalveluksen keskus olisi Sanan oikea saarna, jossa syntinen kohtaa Vapahtajan ja pelastuksesta iloiten ottaa sitten vastaan ehtoollisen ja lähteä siunattuna kotimatkalle? Näitä pohdin. Pilaako erilainen ehtoolliskäytäntö ehtoollisen niin, ettei ehtoollispöytään ole suotavaa mennä? Pilaako epäraamatullinen ja väärähenkinen saarna koko jumalanpalveluksen niin, että koko kirkkoon ole hyvä mennä. Monet uskovat ystäväni ovat lähteneet kansankirkosta. Minä olen vielä täällä.
  14. Kansankirkon arkkipiispa ei ole ollut hiljaa. Hän on ollut valmis tulemaan toimittajien haastatteluihin, antanut lausuntoja ja esiintynyt useissa TV:n ajankohtaislähetyksissä. Hän on esittänyt omia näkemyksiään, pyytänyt kirkon puolesta homoseksuaaleilta anteeksi, kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa, naispappeutta ja on valmis tulkitsemaan Raamattua uudelle, liberaalilla tavalla. Antaessaan kirkon ylimpänä johtajana julkisuudessa lausuntoja arkkipiispa tiedostaa varmasti, että hän edustaa luterilaista kirkkoa ja puhuu kirkon äänellä. Arkkipiispa ei ole ujostellut käyttää mandaattiinsa perustuvaa valtaa

    Jos hän ei nyt aivan viime aikoina ole ollut jotain asiaa kommentoimassa se johtunee vain siitä, ettei mikään tärkeä media oli mielipidettä jokaiseen ajankohtaiseen asiaan kysynyt. Mäkinen ei nähdäkseni ole koskaan ujostellut lausua päässään pyöriviä ajatuksia.

    En pidä erityisen paljon luokittelusta, mutta menköön. Arkkipiispa Kari Mäkinen kuuluu liberaaliteologeihin, joten hän soveltaa Raamatun Sanaa meidän aikaamme uudelle, modernilla tavalla sivuuttaen Raamatun monien totuuksien ajattomuuden. Tässä roolissa Mäkinen on tämän päivän airut. Elämme murrosta, jossa luterilainen kirkkomme on voimakkaasti muuttunut ja edelleen muuttumassa kohti sosiaalista laitosta, joka ei loukkaa ketään ja jossa suvaitsevaisuus on nostettu arvoon arvaamattomaan. Kari Mäkinen tuli aikoinaan valituksi arkkipiispaksi Turun hiippakunnan suhteettoman suuren äänivallan (historialinen jäänne) avulla - jos äänet olisi suhteututtu demokraattisesti koko Suomea tasapuolisesti koskien Mäkinen ei olisi tänään arkkipiispamme.

    Voitte olla varmoja, ettei Mäkinen ole tarkoituksellisesti hiljaa. Hän on valmis kertomaan mielipiteitään kirkon tilanteista myös jatkossa - se on itseasiassa arkkipiispan yksi tehtävä: olla ylimpänä johtajana kirkon äänenä. Kun Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen lausui hyvin raamatullisia mielipiteitä taannottain, kirkosta kiirehdittiin toteamaan, etteivät Päivi Räsäsen mielipiteet edusta kirkon kantaa. Niin, eivät edusta, mutta arkkipiispan mielipiteet edustavat ja sen hän tulee myös jatkossa ilmaisemaan.
  15. Uskkosta voi tulla taakka monellakin tavalla.
    Usko on taakka silloin, jos ihminen jää ns. "lain alle". Tällöin hän yrittää kelvata Jumalalle omien tekojensa, antautumisensa ja hurskautensa ansiosta eikä näe, että Jumala antaa kaiken puhtaasta armosta sille, joka sydämessään turvautuu Jeesuksen Kristuksen ristin sovitukseen. Lain alla oleva yrittää pelastaa itsensä kuin fariseus: omilla hyvillä teoillaan.

    Usko on taakka myös silloin, jos ihmisestä tulee lakihenkinen. Tällöin ihminen tavoittelee Jumalan siunauksia ja rukousvastauksia kuvittelemalla, että Jumala siunaa häntä hänen erinomaisen hengellisyyden takia. Lakihenkinen ei ajattele tässä niinkään pelastumista, vaan tämän maailman ajan onnea olemalla Jumalalle kuuliainen. Lakihenkisyys voi johtaa epätoivoon, kun ihminen huomaa, ettei hän kykene eikä jaksa toteuttaa Jumalan Sanaa arkielämän monissa käänteissä. Ellei hän tähän herää, hän voi olla kova ja ylpeä pitäen itseään hyvänä ja monia kipuilevia uskovia huonoina.

    Uskosta voi tulla taakka myös vakavista mielenterveysongelmista kärsivälle tai fyysisestä sairaalle ihmiselle, jos hän on sellaisen opetuksen alla, että Jeesus paranaa meidät jo tässä ajassa, kun me vain luotamme ja uskomme häneen. Kun parantumista tai selvästi nähtävää henkistä eheytymistä ei näytä tapahtuvankaan, ihminen kokee, ettei Jumala rakasta häntä. Hän jää taakan alle: jos uskoni olisi oikeanlaista, minä parantuisin.

    Todellisuus voi hämärtyä, jos ihminen ei näe hengellisyyden olevan jatkuvasti läsnä olevaa Pyhän Hengen, Jeesuksen vaikutusta. On mahdollista, että ihminen yrittää paeta hengellisyyteen, jotta todellisen elämän raakuus ja vajavaisuus eivät haavoittaisi häntä. Meidän ei tarvitse paeta mitään, vaan saamme tällaisina olla Jeesuksen seurassa matkalla Taivaan kotiin.
  16. Kansankirkko ja Luther-säätiö ovat opillisesti kaukana toisistaan, joten yhteistyö mm. tilojen käytön osalta ei ole mahdollista. Tällainen erimielisyys ei kuitenkaan tarkoita vainoamista.

    Luther-säätiö teki itse selvän pesäeron kansankikkoon ilmoittamalla, että luterilainen kirkko on luopunut omasta tunnustuksestaan ja poikennut monin tavoin siltä tieltä, mihin Raamattu seurakuntaa ohjaa. Yhteyttä ei haluttu, se ei ollut Luther-säätiön päämäärä ollenkaan. Tämä on näkynyt myös käytännössä - uutiskynnyksen ylitti tilanne, jossa Luther-säätiö torjui piispa Eero Huoviselta ehtoollisen sillä perusteella, että piispa Huovinen kannatti naispappeudetta.

    Luther-säätiö ei itse halunnut eroa luterilaisesta kirkosta. Säätiön näkemys oli, että niiden kansankirkkojen pappien, jotka olivat tosiasiallisesti luopuneet luterilaisesta tunnustuksesta ja Raamatun arvovalalsta, tuli erota kirkosta. Luther-säätiöön liittyneet papit katsoivat edustavansa aitoa luterilaista näkemystä sekä pappisvalan velvoitteita. Miksi aitoa luterilaisuutta edustavien tulisi lähteä kirkosta? Ero oli lopulta pakollinen, sillä kansankirkko ei voinut hyväksyä toimintaansa sellaisia pappeja, jotka toimivat kirkon päätösten vastaisesti, mm. naispappeuskysymyksessä.

    Vaino on liian suuri sana tässä yhteydessä, eikä sovi tähän asiayhteyteen. Jos sanaa käytetään, niin piispa Eero Huovisen torjuminen ehtoollisyhteydestä sisältää jyrkällä torjunnallaan vainon piirteet. Nimim. "tapa ja kiitos" toteaa ytimekkäästi, mistä on kysymys. Meidän on hyväksyttävä tosiasiaksi se, että kansankirkko toimii omalla tavallaan ja Luther-säätiö omalla tavallaan - erillään toisistaan.
  17. Hyvä mummomuori, yritä keskittyä oman mielipiteesi ilmaisemiseen moittimatta muita. Pyrin vilpittömästi totuuteen, en väistele mitään. Tarkan vastauksen antaminen on vaikeaa, koska en ymmärrä kaikkea, mitä tarkoitat.

    "Siksi on herännyt kysymys, että vasta noin 100 vuotta sitten on tästäkin sukupuolten välisestä kysymyksestä ”löydetty” se ”oikein”.
    Mitä uusi asia noin 100 vuotta sitten mielestäsi löydettiin sukupuolten väliseen kysymykseen, joka olisi koettu kuin uutena totuutena? Mikä oli se uusi linjaus, joka tuolloin löydettiin ja aikaisemmin pidetty näkemys jäi tavalla tai toisella syrjään? Millä tavalla tuo noin 100 vuotta sitten tullut uusi näkemys perusteltiin Jumalan Sanalla? Jos kerrot, mikä tuo uusi näkemys oli, niin voin pohtia, miksi sen esille työntyminen tapahtui.

    "varsinainen kristinuskonto alkaa n. 300 luvulta eteenpäin."
    Kristinusko, usko Jeesukseen Kristukseen syntyi jo ns. alkuseurakunnassa heti Jeesuksen Taivaaseen astumisen jälkeen. Raamattu kertoo, kuinka uusia ihmisiä uudestisyntyi ja liittyi seurakuntaan - usko Jeesukseen on kristinuskoa. Varsinainen kristinusko syntyi siis Jeesuksen opetuslasten aikana. Se, mitä kirkossa ja kirkoissa on tapahtunut ja syntynyt myöhemmin se on jo aivan eri asia.

    "Niin, ja alkuseurakunnassa ei ollut Raamattua. Paavali oli ensimmäisiä jotka alkoivat tätä uutta uskontoa kehittää."
    Paavali ei ollut se henkilö, joka alkoi kehittää uutta uskontoa. Paavalilla välitti toki ilmoitusprofetiaa, jonka kautta meillä on UT:n monet opetukselliset kirjeet. Evankeliumeissa Jeesus itse tuo esille pelastussanoman, joka on koko kristinuskon ydin ja ainoa varsinainen sisältö. Sitä ei tarvitse kehittää eikä sitä edes saa kehittää uudenlaiseksi. Paavali ei tuo esille uutta uskontoa, vaan ainoastaan selittää kirjeissään uskon sisältöä ja antaa opetusta siitä, kuinka kristittyjen tulee elää ja toimia.

    Alkuseurakunnassa ei voinut olla meillä olevaa Raamattua. Peruskirjana oli Vanha Testamentti, joka monin tavoin viittaa Messiaassa, Jeesuksessa, olevaan pelastukseen. Seurakuntien käytössä oli jo alkuseurakunnassa myös kokoelmia Jeesuksen sanoista, joita tutkittiin ja luettiin seurakunnan kokouksissa. Nämä kokoelmat Jeesuksen puheista olivat tärkeä osa alkuseurakunnan toiminnassa. Näistä puheista evankelistat kirjoittivat sitten yhtenäiset evankeliuminsa, jotka sellaisenaan ovat nykyään meidän käytössämme.

    Toivon, että esittäisit täsmällisiä kysymyksi, ja toivon mukaan pystyn vastaamaan niihin ymmärrettävästi. Pidän kiinni siitä, miten Raamattu ymmärrän - väisteleminen ei kuulu minun ominaisuuksiini.
  18. Ymmärrän niin, että ketjun aloittaja puhuu ns. rivikristitystä, tavallisesta luterilaisen kirkon jäsenestä, joka on kirkon jäsen kasteen perusteella, mutta jota seurakunnan tarjoama evankeliumi ja muu toiminta ei kiinnosta. Avaaja päättikin kirjoituksensa sanoihin "meitä on monta tässä maassa" - mistään pienen piirin ääri-ilmiöstä ei siis ole kysymys. En tiedä, miksi avaaja otti nimimerkikseen "ääriluterilainen", kun viestin sisällön perusteella se voisi olla paremminkin "perusluterilainen".

    Luterilaisen kirkon helmassa toimii suuri joukko erilaisia herätysliikkeitä, joita niitäkään ei voida kutsua oikeutetusti sanalla "ääriliike". Suomen luterilaisessa kentässä ääriliikkeenä voidaan pitää Suomen Tunnustuksellista Luterilaista kirkkoa, joka mm. suhteessa kirkkokuriin on hyvin ehdoton. Se on pieni yhteisö ja ehdottomuudessan varmaan sellaiseksi jääkin. Omasta mielestäni Luther-säätiö ansaitsee nimikkeen luterilainen kirkko sen tosiasiallisessa ja alkuperäisessä merkityksessä. Sen sijaan kansankirkkomme, luterilainen kirkko, on suurelta osin luopunut omista tunnustuskirjoistaan ja Raamatun ehdottomasta arvovallasta.

    Herätysliikkeet, kuten viidesläisyys ja SLEY ja Kansan Raamattuseura eivät millään tavalla ole mitään ääriliikkeitä. Evankelioiva työnäky, halu perustaa toimintansa Raamattuun ja julistaa oikein lakia ja armoa eivät ole ääriliikettä, vaan sellaisen tulisi olla kristillisen kirkon tai yhteisön perustoimintaa ja -tavoitetta. Rajan vetäminen on sikäli vaikeaa, koska sana "ääriliike" voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Pienuus ei ratkaise. Eikö kirkkomme suurin herätysliike lestadiolaisuus ole ääriliike, koska siellä uskotaan, että vain lestadiolaiset ovat pelastuneita ja vain lestadiolaisen papin antama anteeksianto on pätevä? Lestadiolaisuudessa tehdyt pitkät syntilistat näyttävät äärimmäisiltä rajanvedoilta.

    On surullista, jos konservatiivinen, perinteinen Raamattu-uskollisuus koetaan kirkossa ääriliikkeenä. Jos niin on, niin silloin kansankirkkomme on valintansa tehnyt ja sokerinen, sosiaalinen laitos jää uskonnollisena liikkeenä peruskirkoksi, joka torjuu kaikki raamatulliset ääriainekset.

    Ymmärrän kyllä karikatyyrit ja niitä voidaan toki hyvällä huumorilla käyttää kuvaamaan erilaisia ihmisiä. Mutta - eikö avaajan antama kuva luterilaisesta uskonnollisesta kirkon jäsenestä ole täyttä totta ja eikö se saa enemmänkin surulliseksi perusluterilaisen tilasta kuin nauramaan "karikatyyristä huumoria"?
  19. "Kerro nyt vähän tarkemmin mitä se usko sitten konkreettisesti sinun mielestäsi siellä arkipäivissä on. Onko se kenties jatkuvaa hartautta tms. joka alituiseen ulospäin näkyy erillaisina toimina vai mitä se on? Mistä toinen ihminen voi 'ulkoisesti' lukea toista että ahaa, siinä kunnon uskovaisen stereotypia? perikuva"

    Kiitos kysymyksistäsi, nimim. Kui22 - yritän vastata parhaan ymmärrykseni ja kokemukseni mukaan. Avauksen tehnyt ääriluterilainen kuvasi suomalaista tapakristillisyyttä ja usko arjessa on hyvin erilaista kuin se. Ääriluterilainen panee kolehtiin sen 2€ - uskova antaa kolehtiin sen mukaan kuin hän sydämessään kokee. Uhraaminen ei ole vain muodollinen tapahtuma. Kolehtihaavi ei ratkaise antamiseta, vaan uskova rukoilee johdatusta myös sen suhteen, millaista kohdetta hänen olisi hyvä kannattaa.

    Toisin kuin ääriluterilainen, uskova ajattelee myös kirkollisverojen käyttöä ja rukoilee, että kirkko osaisi käyttää nitä Jumalan valtakunnan työn vahvistamiseksi. Jos kirkon varojen käyttö on leväperäistä, uskova murehtii - uskova ei halua antamilleen rahoille suoraan itselleen vastinetta, vaan ensi sijaisesti hän ajattelee sitä, että rahat menisivät evankeliumin työhön.

    Ääriluterilainen totesi myös, että "myöskään seurakunnan toiminta ei kiinnosta eli rahoille ei haluta mitään selkeää vastinetta." Uskovaa kiinnostaa seurakunnan toiminta ja hän mielellään hakeutuu sinne, missä julistetaan oikein lakia ja armoa sekä jaetaan ehtoollinen. Uskova ei ajattele saamaansa palvelusta vastikkeelliseksi. Hän ymmärtää, että varsinainen palvelija on seurakunnan Herra, Jeesus Kristus itse - kaiken hän ottaa vastaan ilmaiseksi, lahjana hyvältä Jumalalta.

    "tilaisuuksissa ollaan kiitollisia papeille, kanttoreille ja suntioille että hoitavat tärkeät seremoniat."
    Ääriluterilaisen mukaan sellainen henkilö osallistuu vain muutamiin, muodollisiin seurakunnallisiin tapahtumiin ja näkee ne tärkeinä seremonioina. Uskova ei ajattele tapahtumia, joissa rukoillaan, luetaan Sanaa ja ollaan yhdessä Jeesuksen nimessä millään lailla vain seremonioina. Sana ja rukous ravitsevat, rohkaisevat ja lohduttavat häntä - uskova voi kokea, että monet kirkolliset menot ovat kuin muodolloisia seremonioita, mutta siit hän ei ole papeille tai muille työntekijöille kiitollinen. Hän odottaa, että työntekijät ovat todellisia Jumalan palvelijoita ja välittävät osallistujille Taivaan Isän armoa ja rakkautta.

    Kui22 kirjoitti: "Onko se kenties jatkuvaa hartautta tms. joka alituiseen ulospäin näkyy erillaisina toimina vai mitä se on? Mistä toinen ihminen voi 'ulkoisesti' lukea toista että ahaa, siinä kunnon uskovaisen stereotypia? perikuva"

    Usko on luottamusta Jumalaan ja siihen armoon, joka lahjoitetaan kaikille niille syntisille, jotka tunnustavat syntinsä ja turvautuvat Jeesuksen ristillä tekemään syntien sovitukseen. Usko on siis sydämen luottamista hyvään Jumalaan. Ihminen ei voi nähdä toisen uskoa suoraan, sillä usko on sydämen asia. Jjatkuva hartaus ei tee kenestäkään uskovaa, sillä siihen kykenee hyvin uskollinenkin ja vaikkapa islam-uskoinen tai Jehovan todistaja. Ulkoisesti emme siis voi lukea kenestäkään hänen uskovaisuuttaan.

    Mainitsemaasi kunnon uskovaisen stereotyyppiä ei ole olemassakaan. Jotkut voivat sellaisen ajatuksissaan luoda, mutta usein sellainen tapahtuu pilkkaamistarkoituksessa. Uskova nainen saatetaan esim. kuvailla nutturapäiseksi, täysin meikkaamattomaksi ja pitkissä hameissa huivi harteillaan totisin ilmein kirkkoon käveleväksi ja uskova mies vakavaksi, jyrkäksi ja jollain tavalla nynneröksi ja kapea-alaiseksi persoonaksi. Uskovissa on monenlaisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämeen.
  20. "Osaatko vastata tähän: Kuka ja ketkä 2000 vuoden aikana on sitten tehnyt oikein?
    Onko mahdollista että kaikki nuo aiemmin eläneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet Raamattua ja sen sanomaa? Vastako nyt 1900 luvun lopulla on ilmaantunut heitä, jotka sen lopulta ymmärtävät oikein?"

    Kiitos kysymästä, osaan vastata.

    Kukaan eivätkä ketkään ihmiset tee kaikessa aina oikein. Olemme vasta matkalla, mutta meidän vajavaisuutemme ei saa olla tekosyy sille, ettemmekö pyrkisi elämään oikein ja toteuttamaan yksilöinä ja seurakuntana hyvän Jumalan tahtoa. Kaikkina aikoina hyvin tekee se, joka sellaisenaan turvautuu luottavaisesti Jeesuksessa tarjottuun ristin sovitukseen ja ojentautuu omassa elämässään Raamatun Sanan mukaan. Armon kirkastuessa sellainen ihminen iloitsee pelastuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Jeesus on tehnyt kaiken hänen puolestaan - "se on täytetty": Jeesus on tehnyt kaikein oikein, Hänen ristinsä työ on kokonainen, minun kaikki tekoni ovat aina vain puolinaisia.

    Aiemmin eläneet sukupolet ovat olleet oman aikansa ja olosuhteiden saattelemia. Suurina luopumuksen aikoina, kuten keskiajan tekohurskaassa kirkkohistorian vaiheessa, jolloin taivasosuus saatettiin ostaa anekaupalla ja ihmisiä poltettiin järkyttävissä noitavainoissa roviolla, Raamatun armon sanoma hämärtyi laajalti tyystin. Jumala on aika ajoin suonut myös herätyksen aikoja, jolloin kirkas evankeliumin Sana avautuu uudella tavalla ja ihmisiä pelastuu. Ei ole aikaa, jolloin "kaikki ihmiset" olisivat sokeutuneet, vaan aina on olemassa pieni jäännös, jotka sydämessään ovat ymmärtäneet ja sisäistäneet armon evankeliumin sanoman voimakseen ja lohdutuksekseen.

    Nykyaikana ei niinkään ole ilmaantunut Raamatun sanoman oikein ymmärtäviä, vaan oikeastaan päinvastoin. Raamatulle uskollisten määrä vähentyy, julistuksesta puuttuu usein lain ja armon sanoma ja Sanaa tulkitaan nykyajalle sopivaksi ja samalla luovutaan ajattomasta Jumalan Sanasta. Alkuseurakunnassa monet ymmärsivät Raamattua okein, esimeriksi Paavalin kirjeet ovat täynnä Pyhää Henkeä ja hän kertoo myös todellisesti uskovien välisestä yhteydestä ja yhteisymmärryksestä. Samalla kirjeissä näkyy suru ja huoli monien luopumisesta, väärien apostolien harhaopieista ja monien palaamisesta armosta takaisin synnin orjuuteen. Tällaista tapahtunee kaikkina aikoina. Mutta kaikkina aikoina on myös heitä, jotka turvautuvat sydämessään armoon ja Jumalan Sanan totuuksiin.
    21. 6 / 14
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt