Voiko uskosta tulla taakka

onko teillä

Mielestäni voi silloin kun todellisuus hämärtyy, minulla on aina jalat maassa oman vakaumusteni kanssa.

5

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkyttävä asia

      Usko ON taakka, alusta saakka.

    • Uskkosta voi tulla taakka monellakin tavalla.
      Usko on taakka silloin, jos ihminen jää ns. "lain alle". Tällöin hän yrittää kelvata Jumalalle omien tekojensa, antautumisensa ja hurskautensa ansiosta eikä näe, että Jumala antaa kaiken puhtaasta armosta sille, joka sydämessään turvautuu Jeesuksen Kristuksen ristin sovitukseen. Lain alla oleva yrittää pelastaa itsensä kuin fariseus: omilla hyvillä teoillaan.

      Usko on taakka myös silloin, jos ihmisestä tulee lakihenkinen. Tällöin ihminen tavoittelee Jumalan siunauksia ja rukousvastauksia kuvittelemalla, että Jumala siunaa häntä hänen erinomaisen hengellisyyden takia. Lakihenkinen ei ajattele tässä niinkään pelastumista, vaan tämän maailman ajan onnea olemalla Jumalalle kuuliainen. Lakihenkisyys voi johtaa epätoivoon, kun ihminen huomaa, ettei hän kykene eikä jaksa toteuttaa Jumalan Sanaa arkielämän monissa käänteissä. Ellei hän tähän herää, hän voi olla kova ja ylpeä pitäen itseään hyvänä ja monia kipuilevia uskovia huonoina.

      Uskosta voi tulla taakka myös vakavista mielenterveysongelmista kärsivälle tai fyysisestä sairaalle ihmiselle, jos hän on sellaisen opetuksen alla, että Jeesus paranaa meidät jo tässä ajassa, kun me vain luotamme ja uskomme häneen. Kun parantumista tai selvästi nähtävää henkistä eheytymistä ei näytä tapahtuvankaan, ihminen kokee, ettei Jumala rakasta häntä. Hän jää taakan alle: jos uskoni olisi oikeanlaista, minä parantuisin.

      Todellisuus voi hämärtyä, jos ihminen ei näe hengellisyyden olevan jatkuvasti läsnä olevaa Pyhän Hengen, Jeesuksen vaikutusta. On mahdollista, että ihminen yrittää paeta hengellisyyteen, jotta todellisen elämän raakuus ja vajavaisuus eivät haavoittaisi häntä. Meidän ei tarvitse paeta mitään, vaan saamme tällaisina olla Jeesuksen seurassa matkalla Taivaan kotiin.

      • miettinyt

        Onko usko taakka ateistille tai ateisti uskovalle.
        Kun rinnakkain elämme, usko on uskovalle itseisarvo, kun ei uskovainen ei ajattele itseään ateistiksi.


    • kyllä voi tulla.

      Maailmassa ollessani ateistinen uskoni vei jalat, sekä todellisuus hämärtyi monta kertaa. Samasta syystä kaverini kuoli, pudottua II- kerroksen parvekkeelta, ja toinen kuoli, vaikka lääkäri varoitti siitä, sekä hänen sukuaan. Jos vielä ottaa, henki lähtee ja se läksi.
      Kaksi naapurin isäntää oli niin pahapäisiä akoilleen, että vuoronperään vaimot hyppäsi kahdeksankerroksen korkeudesta päättyvin lopputuloksin.
      Kummastakin jäi jälkipolvea, tosin jo varttuneempana.
      Mutta sitten minä sain jalat maahan, sen uskon kautta ja vakaumus on taivaallinen ja iankaikkinen.

      Toteaisin aloitukseen, että se ateistinen usko, se tuli monelle taakaksi ja päätti elämän.

    • kyllä voi tulla.

      Maailmassa ollessani ateistinen uskoni vei jalat, sekä todellisuus hämärtyi monta kertaa. Samasta syystä kaverini kuoli, pudottua II- kerroksen parvekkeelta, ja toinen kuoli, vaikka lääkäri varoitti siitä, sekä hänen sukuaan. Jos vielä ottaa, henki lähtee ja se läksi.
      Kaksi naapurin isäntää oli niin pahapäisiä akoilleen, että vuoronperään vaimot hyppäsi kahdeksankerroksen korkeudesta päättyvin lopputuloksin.
      Kummastakin jäi jälkipolvea, tosin jo varttuneempana.
      Mutta sitten minä sain jalat maahan, sen uskon kautta ja vakaumus on taivaallinen ja iankaikkinen.

      Toteaisin aloitukseen, että se ateistinen usko, se tuli monelle taakaksi ja päätti elämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe