Mielpidepankki

Aloituksia
30
Kommenttia
11
Puoluekuria karttavia keskustalaisia on jäljellä vain vähän
Heidän roolinsa on ratkaiseva. Puolueiden välinen yhteistyö oli vielä yleistä aiemmin. Saarikko joutuu nyt panemaan neuv049Myöskään Harakalla ei ole asiaa tiettyihin ravintoloihin
"Aiomme jatkaa taistelua ja tahtotilamme on selviytyä. Poliittisen kiusaamiseen olemme kuitenkin päättäneet puuttua. Ole247Sannan ote asioihin on täysin hukassa
Presidentin korona nyrkki olisi pitänyt tulla ehdottomasti jonka Marin tyssäsi. Pelkäsi omaa kunniaansa. Lapsiin kohdis047Sipilän hallitus oli jo valmiin Soten kimpussa, demari kaadolla meni nurin
Nyt on demari vuoro yrittää Sotea. Viisitoista vuotta viisi eri hallitusta on yrittänyt uudistaa sosiaali- ja terveyspa3241Vastaan MPP Stalinistiseen kirjoitukseen, kun sinne ei aukea
Näyttää siltä, että hallitus on päättänyt saada sotensa läpi ennen kesää, vaikka se on vähintään yhtä ongelmallinen ja h024Keskusta perääntyi viime metreillä, hallitus pysyi kasassa riitaa ei ratkaistu
Julkisuudessa sätitään Kepua ja kehutaan demareitten voittoa. Itse asiassa tässä farssissa ei ole voittajia ja suurin hä123Kokoomus on mierontiellä
Kokoomus, johtava EU-puolue äänestää tyhjää sisäpoliittisista syistä, ei kannattaisi olla halpa persukopio. Kokoomus on021Vastaan MPP Stalinistiseen kirjoitukseen, kun sinne ei aukea
Näyttää siltä, että hallitus on päättänyt saada sotensa läpi ennen kesää, vaikka se on vähintään yhtä ongelmallinen ja h919Helsinki on kyllä likaisin ja sivistymättömin kaupunki
Onko Helsinki Suomen romanttisin kaupunki? Keskustelu oli hyvinkin vilkasta, ja mielipiteet jakautuivat. Suuri osa tuntu017Vastaan MPP Stalinistiseen kirjoitukseen, kun sinne ei aukea
Näyttää siltä, että hallitus on päättänyt saada sotensa läpi ennen kesää, vaikka se on vähintään yhtä ongelmallinen ja h016