Sipilän hallitus oli jo valmiin Soten kimpussa, demari kaadolla meni nurin

Nyt on demari vuoro yrittää Sotea.

Viisitoista vuotta viisi eri hallitusta on yrittänyt uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita Suomessa. Kaikilla on ollut sama hyvä päämäärä: parantaa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita, mutta keinot ovat vaihdelleet.
Parhaillaan eduskunnassa käsiteltävänä olevassa Marinin (sd) hallituksen sote-esityksessä vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta ollaan siirtämässä pois kunnilta 21 hyvinvointialueelle, Helsingille ja Hus-yhtymälle.

Sipilän hallituksen soteen verrattuna keskustan haikailemat maakunnat on nyt maskeerattu hyvinvointialueiksi, vaikka kyse on samasta asiasta – uuden hallintotason luomisesta.
Nykyinen hallitus perustelee sote-uudistuksen tarvetta edeltäjiensä tapaan sillä, että suomalaiset ikääntyvät ja hoivan tarve kasvaa. Lisäksi työikäisiä on jatkossa vähemmän, mikä tarkoittaa myös vuosi vuodelta vähemmän verotuloja. Tästä syystä sote-uudistuksen tavoitteena on ollut myös kustannusten kasvun taittaminen.

Sote-lait pitäisi saada eduskunnan läpi ennen kesän istuntotaukoa, sillä jos niiden hyväksyminen jää syksylle, edessä voi olla maakuntavaalien (2022) siirto. Sen jälkeen voidaan olla tilanteessa, jossa sote-lait eivät olekaan voimassa alkuvuonna 2023, jolloin saman vuoden huhtikuun eduskuntavaaleista tulee sote-vaalit. Tästä syystä on kiire turvata maakuntamallin läpimeno ennen vaalikevättä.

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kalliiksi moitittu sote-esitys loppusuoralla, ministeri Kiuru: "Tämä aamu ei voisi enää alkaa paremmin"
      Hyvinvointialueille on tarkoitus valita edustajat vaaleissa alkuvuodesta 2022.
      Toistakymmentä vuotta erilaisiin karikkoihin juuttunut sote-esitys on taas loppusuoralla. Mikäli sote-uudistus toteutuu, sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta 21 hyvinvointialueen ja Helsingin vastuulle.

      Uudet alueet aloittaisivat vuoden 2023 alussa. Niille valittaisiin edustajat vaaleissa vuoden 2022 alkupuolella.
      Hallitus antoi 1 600-sivuisen sote-esityksensä eduskunnalle ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa. Lakiesitystä esitteli perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).
      – Tämä aamu ei voisi alkaa paremmin. Uudistus siirtyy nyt eduskunnan viisaille hartioille, Kiuru sanoi.

      • Siinä nyt Kiuru toispuolen jokkee..


      • Anonyymi
        Mielpidepankki kirjoitti:

        Siinä nyt Kiuru toispuolen jokkee..

        Tuskin nytkään kun vastustaja nyt tekemässä. 15 vuotta yritetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin nytkään kun vastustaja nyt tekemässä. 15 vuotta yritetty.

        Kiuru visertää tyhjille katsomoille nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin nytkään kun vastustaja nyt tekemässä. 15 vuotta yritetty.

        Kiuru on hidastanut soten etenemistä vuodesta 2007 alkaen, kun viestinnällään on sotkenut kuvioita sekä Yleveron että soten osalta:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Krista_Kiuru

        Hän on Porin Piru sanan täydessä merkityksessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin nytkään kun vastustaja nyt tekemässä. 15 vuotta yritetty.

        Kiuru on hidastanut soten etenemistä vuodesta 2007 alkaen, kun viestinnällään on sotkenut kuvioita sekä Yleveron että soten osalta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Krista_Kiuru
        Hän on Porin Piru sanan täydessä merkityksessä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin nytkään kun vastustaja nyt tekemässä. 15 vuotta yritetty.

        Eipä tule nytkään, mutkia on matkassa.


    • Anonyymi

      Kuu Kiurusta kesään..

    • Anonyymi

      Politiikka ihmeellistä, vuorollaan ollaan vastaan mm valiokuntien puheenjohtajat lopettaa kesken Kiurun tavoin kokouksen ettei tule päätöksiä.

    • Anonyymi

      Näin on näreet.

    • Anonyymi

      Pankilla komeat mitskut, varmaan päivät rinnassa.

      • Anonyymi

        Tuijottaa kaneraan että eikö ne huomaa minun mitaleita.


      • Anonyymi

        Näin on näreet.


    • Anonyymi

      Demarit näyttää tukipuolueelle, miten asiat hoidetaan. Koiviston linjaa kuljetaan edelleen, kepu kumartaa syvään.

    • Anonyymi

      Nyt vihreät ja demarit pitää sotea tärkeänä. Vasemmistoliitto ei niinkään, mutta sanoi hyväksyvänsä reunaehdoin. keskusta nyt vähän toppuuttelee, ettei veroja laittaa maakuntiin niin kuin SDP esittänyt.

      • Anonyymi

        kts Vanhasen sanoma miten tovereita toppuuttelee maakunta veroista, jotka SDP mukaan pitäisi heti laittaa maakunnille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kts Vanhasen sanoma miten tovereita toppuuttelee maakunta veroista, jotka SDP mukaan pitäisi heti laittaa maakunnille.

        Sossut ei osaa tätäkään.


    • Anonyymi

      SOTE, tuskin tulee vieläkään, mennään yli 20 vuoteen sen valmistelu. Luulisi Kiurua ja demareita kismittävän jota samaa Sipilän aikaista nyt ajavat.

    • Anonyymi

      Sosialitit selittää vain, muuta ei tapahdu, turha sotea heiltä odottaa.
      Sanna Marinkin kuin nukkuneen rukous!

    • Anonyymi

      Ja nyt kepu on menossa nurin, onneksi eivät päässeet ryssimään Sote uudistusta.

      • Anonyymi

        SDP ja vihreät nyt ajaa vuorostaan sotea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP ja vihreät nyt ajaa vuorostaan sotea.

        Kuu Kiurusta kadotukseen, Harakasta vähemmän, mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.


      • Anonyymi

        Kiuru nyt vouhkaa sotea tekemässä, juuri sama kuin Sipilän aikaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru nyt vouhkaa sotea tekemässä, juuri sama kuin Sipilän aikaan

        Valmis kallis sote systeemi purettiin ihan turhaan.


    • Anonyymi

      Komeat mitalit Mielpidepankilla.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2421
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1789
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1624
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1535
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe