Vapaa kuvaus

Olen porvarillisesti ajatteleva kommunisti, joka lukeutuu lähinnä Keskustan yläpuolelle.

Aloituksia

128

Kommenttia

663

  1. Näin on. Eikä mitään ole opittu edellisestä suuresta taantumasta. Yhä vielä uskotaan, että taloustiede on menettänyt merkityksensä ja yhteiskunta on sama asia kuin matti heikäläinen. Enkä nyt tarkoita taloustieteellä pankkien trolleja tai muita komeljanttareita.

    Insinöörien pitäisi keskittyä oman alansa osaamiseen eli tuotekehittelyyn, koska suurin ongelmamme on se, ettei meillä ole myytävää. Se näkyy jo siinä, että pari laivatilausta on saanut talouteen edes jonkinasteista piristystä.