Ministeri ja kansanedustaja edustaa kansaa

Anonyymi-ap

Sanotaan, että kansanedustaja edustaa kansaa. Kun katselee ja kuuntelee ja katselee joitakin nykyisen hallituksen ministereitä ja heidän puolueittensa kansanedustajia, niin eipä ole paljoa vaadittu, kun on ministeriksi ja kansanedustajaksi päässyt. Ihmetyttää suuresti miten tuollaiset ihmiset on äänestetty eduskuntaan muka hoitamaan ihmisten asioita. Heidän kommenttejaan, kun kuuntelee niin voi todeta ”tyhjät tynnyrit kolisevat eniten” eikä totuutta valheitten seasta löydy.

42

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan niin, kaikki eivät ehkä ole edustuskelpoisia . Etekin kun katselee mitä ovat kirjoitelleet ennen tai sanoneet. Sillä luottamuksen menettää vaan kerran .
      Kaikki kamalat mielipiteet joita eräillä on ollut , jäävät ihmisen mieleen. Sitten että
      Joku on äänestänyt tälläisiä , kertoo karua tarinaa tietämättömyydestä , jossa ainostaan vahingoittavat omaa itseään , koska eivät ole tietoisia yhteiskunnallisista asioista .
      Yksinkertaisuudelle perustuu monet asiat,naseva on aina vaara kansalle .
      On nähty sama asia muuallakin .

    • Anonyymi

      Eri puolueet pyrkivät ajamaan omien kannattajaryhmiensä etuja. Poliitikot eivät todellakaan aina aja koko kansan ja hyvinvointiyhteiskunnan parasta, vaan omien kannattajiensa parasta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Viimeiseen lauseeseesi korjaus:

        Ajavat vain OMIA etujaan!


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeiseen lauseeseesi korjaus:

        Ajavat vain OMIA etujaan!

        Sitäkin tapahtuu, mutta ei tosin aina.


    • Anonyymi

      Äänestäjät äänestää, mitä sitä turhaan valittaa.
      Ihmeellinen aloitus. Tottakai ne edustaa kansaa, kun kansa on näin valinnut.
      Kansa valitsi Trumpinkin., ei sitä suomalaisilta kysytty.
      Putinin kuulema valitsee melkein 100 prosenttia venäläisistä
      Siellä se vasta meininkiä, oikei demokratian mallimaa

      • Anonyymi
        UUSI

        USA:n vaalijärjestelmä on niin kummallinen, että enemmistön ääniä saanut voi silti hävitä. Valitsijamiehet kun siellä valitsevat, eikä suoralla kansanäänestyksellä. Siihen ei siis kannata verrata.


    • Anonyymi

      Aina, siis aina on hallitusta arvosteltu oli ketkä tahansa ministereinä, oppositio etsii kyllä takuulla kritisoitavaa aina, se kuuluu asiaan. Pitää nyt vaan muistaa, et oli siellä hallituksessa kuka vain, ei asiat miksikään oleellisesti muutu, yli 70 vuotiaan luulisi tämän jo oppineen, jos on asioita kunnolla seurannut.

    • Anonyymi

      Hyvä edustaja edustaa ensin ennenkaikkea omaa lähipiiriään ja niitä jotka hänet nostivat helpon rahan ääreen. Kaikki muu on vaan pakkopullaa, istuntoja joita ei oikein jaksaisi kuunnella jne. Mutta pääasia että muhkeaakin muhkeampi palkka juoksee.

      • Anonyymi

        Ala ehdokkaaksi, ja muuta asioita.


    • Anonyymi

      Viimeiset 25 vuotta kansaa ei ole edustanut kukaan Arkadianmäellä! Ajavat pelkästään EU-liittovaltio agendaa. Vähät välittävät omasta kansasta.

      • Anonyymi

        Ei ole totta. Brysselissä jokainen puolue ajaa omaa agendaansa,
        mutta kansanedustuslaitos edustaa koko kansaa,
        vaikka persuhallitus poikkeus onkin. Se on miljonäärien etujärjestö.


      • Anonyymi
        UUSI

        Juuri noin!


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole totta. Brysselissä jokainen puolue ajaa omaa agendaansa,
        mutta kansanedustuslaitos edustaa koko kansaa,
        vaikka persuhallitus poikkeus onkin. Se on miljonäärien etujärjestö.

        Vai miljonäärien etujäjestö. On sulla jutut!


    • Anonyymi

      Olkoon minkä puolueen poliitikot vallassa vaan,
      mutta kyllä heidän kuuluu ajatella koko kansan parastakin
      eikä vain miljonäärejä - tässä tapauksessa.
      Emme me veroja ole maksaneet miljonääreille siirrettäväksi.

      • Anonyymi

        Opposition propaganda ei toimi tällä palstalla, ei.


      • Anonyymi
        UUSI

        Eivät aja koko kansan parasta. Sehän ei ole mikään salaisuus, että Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysten ja sijoittajien etuja. Ovat hyvää pataa Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa, joka edustaa yrityksiä ja yritysmaailmaa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Vasemmiston Wokettajat ei ainakaan ole edustanut kansaa. Wokemarssijoita ne on.

      • Anonyymi
        UUSI

        Persut edustaa hitler äärioikeisto uusnatsia


      • Anonyymi
        UUSI

        Älä paasaa asioista, joista et tiedä etkä ymmärrä mitään.


    • Anonyymi
      UUSI

      Marinin vaalityöntekijä ja kannattaja Kotkasta tuomittu Saksassa. 45-vuotias SDP:n paikallispoliitikko on tuomittu lapsipornografisen materiaalin hallussapidosta Frankfurt am Mainin oikeudessa maanantaina. Poliitikon puhelimesta löytyi 246 kuvaa ja videota, joissa lapsille tehtiin seksuaalista väkivaltaa. Tarkemmat perustelut oikeus kertoo vasta myöhemmin

      • Anonyymi
        UUSI

        Tuhma teko, mutta yksittäis tapaus.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhma teko, mutta yksittäis tapaus.

        marinin prese on kuitenkin kansakunnan omaisuutta ei yksityinen


    • Anonyymi
      UUSI

      Olen aloittajan kanssa eri mieltä. Kun kuuntelee ministerin puhetta, tajuaa miten paljon on joutunut asioihin perehtyä että pystyy faktaa latelemaan pöytään. Sen verran olen puheenvuoroja kokouksissa käyttänyt, että tiedän mitä se vaatii. Perehtymistä ja perehtymistä.
      Kun Elina Valtonen puhuu, hän tietää aika paljon, samoin Riikka Purra vaikka haukutte kuinka tyhmäksi. Marin on aivan expertti, joka sana asiaa. Entä aikanaan Väyrynen. Ei sujuisi sulta, multa eikä monelta muulta. Jo sanavarastokin on sitä luokkaa ettei sitä ihan arkikielessä käytetä. En ala muita ministeritason heppuja ja helluja nimeämään mutta kyllä he järkiään asiansa osaavat esille tuoda. Moni luulee että se on helppoa, mutta tosiasia on, että vain pien osa ihmisistä ymmärtää asiasisällön. Vain ymmärtämätön väheksyy ministereiden tietoutta oman alansa asioista.

      • Anonyymi
        UUSI

        Marin on aivan expertti, joka sana asia

        et tiannut serata. oli ensin hiljaa ja haisteli. kun totesi minne tuli vie kannatti
        ei tiennyt mitään mistään


      • Anonyymi
        UUSI

        Noinkin voi tietysti olla. Mutta on myös niiin, että poliitikot osaavat omat liturgiansa vaikka unissaan takaperin, jotta kyllä he puhetta saavat aikaan vaikka minkä verran vaikka mistä. Alusta loppuun ja lopusta alkuun.


    • Anonyymi
      UUSI

      No sellaistahan politikointi no. on; potaskan jauhantaa. Miksi siis yhteisiä asioita = yhteiskunnallisia aiheita hoidetaan politikoimalla?

    • UUSI

      Marin oli lähihistorian suosituin pääministeri, samoin hänen hallituksensa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Nykyhallituksen ministerit ovat omanvoitonhakuisia amatööreja.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jokaisen hallituksen.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen hallituksen.

        Edellinen hallitus hoiti kriisiaikana asiat hyvin. Nykyhallitus olisi löysät housussa
        imenyt peukaloitaan. Marinin hallitus otti yrityksille elvytysvelkaa,
        josta Orpo maireana kiitti: "Tätä velkaa minäkin kannatan !"

        Nyt samainen löysähousujen hallitus kehtaa syyttää omista mokistaan
        Marinin hallitusta. Raukkoja, osaamattomia, vastuuttomia, selkärangattomia
        on koko persuhallitus.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen hallitus hoiti kriisiaikana asiat hyvin. Nykyhallitus olisi löysät housussa
        imenyt peukaloitaan. Marinin hallitus otti yrityksille elvytysvelkaa,
        josta Orpo maireana kiitti: "Tätä velkaa minäkin kannatan !"

        Nyt samainen löysähousujen hallitus kehtaa syyttää omista mokistaan
        Marinin hallitusta. Raukkoja, osaamattomia, vastuuttomia, selkärangattomia
        on koko persuhallitus.

        Kyllä sä opit vielä.


    • Anonyymi
      UUSI

      Näin huonoa hallitusta ei ole ollut ikinä ja PS petti kaikki äänestäjänsä,
      mutta persu ei tajua siitä mitään, koska sillä menee aika Kela-tukia anoessa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Onko kaikkien persujen sukunimi Kela ?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kaikkien persujen sukunimi Kela ?

        On ja etunimi.


    • Anonyymi
      UUSI

      Tämä palsta ei ole kansa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Palsta on ote kansasta, olkoonkin, että ote vähän iäkkäämmästä kansanosasta.


    • Anonyymi
      UUSI

      Demareita heitetään pihalle näin se pelaa nykyään ja hyvin menee.

    • Anonyymi
      UUSI

      Järjestys, Omaetu, puolueenetu ja sitten äänestäjien etu.

    • Anonyymi
      UUSI
    • Anonyymi
      UUSI

      Sehän on ihan valheellisuudesta kiinni, mitä enempi ja miten uskottavasti osaat valehdella, sen paremmat mahikset on päästä läpi vaaleissa, ja kun jatkat ja jatkat aina vaan, niin sen enempi saat palkkaa.

      Eduskunta on tunnettu siitä, että siellä toimii suuremmat huijarit, ihmiset joiden työ on huijata ja valehdella.
      Suomen eduskunta on pettureita täynnä.

      Jos jää kiinno valheesta, ei saa sanoa valehtelijaksi, vaan käyttää kiertoilmaisua, ja sen jälkeen sanot vaan että olen pahoillani, niin asia on sillä kuitattu.

      • Anonyymi
        UUSI

        Siksi kannattaa äänestää sinne uutta verta, joilla ei heti ole oma etu ensimmäisenä mielessä.


    • Anonyymi
      UUSI

      Niinhän se täydellisessä maailmassa olisi, että kansanedustajat edustavat koko kansaa. Oikeassa maailmassa niin ei valitettavasti vaan ole, vaikka pitäisi olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      161
      2810
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2460
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      53
      2364
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2220
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      63
      1905
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      248
      1734
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1222
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    Aihe