wanha_lieksalainen

Vapaa kuvaus

Lieksan yhteislyseo, Joensuun lyseon lukio, korkeakoulu, eläkeläinen

Aloituksia

109

Kommenttia

2154

  1. Hyvää loppuvuotta 2016 kaikille palstan kirjoittajille ja lukijoille! Pysyttelen mukana kirjoituksineni menneiden vuosien tapaan. Elämä tuo tullessaan itse kullekin monenlaisia yllätyksiä. Minun kohdallani parasta ennen -päivämääräkin on kaukana takanapäin. Minä sain ensimmäiset korvaavat varaosat jo toistakymmentä vuotta sitten kun alkuperäiset kuluivat käyttökelvottomiksi. Asennetut varaosat on valmistettu kobolttikromista, titaanista ja polyeteenimuovista. Näillä toivottavasti pääsen vielä hoikotvasen eteenpäin.
  2. Sukututkijoille on nykyään netissäkin täsmätietoa. Laitan mukaan yhden linkin. Lisää löytyy kun kokeilee erilaisia hakusanoja. Tästä löytyy myös luovutetun alueen tietoja eri suvuista.

    http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/arkisto/maakunnittain.htm
  3. Olen joskus leikillisesti kirjoittanut, että olen ”sudeettivenäläinen”. Sen verran voin paljastaa, että esi-isäni ovat syntyisin Kupanitsan kylästä, joka sijaitsee Pietarin eteläpuolella Inkerinmaalla. Olen inkeriläistä sukujuurta. Lapsena ollessani sukunimeni on muutettu suomalaisempaan muotoon 1940-luvulla, jolloin perheemme muutti työn perässä Lieksaan.

    Sukunimen vaihtamiseen lienee ollut syynsä, mutta en kokenut koskaan olleeni luovutusuhan alaisena. Ehkä sellainen tilanne oli minun lapsuudessani jo ohi.

    Minä asuin Lieksassa lukion päättymiseen ja opiskeluiden alkamiseen saakka. Muistikuvani Lieksasta ovat 1940 luvulta 1970 luvun alkuun. Seuraan kuitenkin Lieksan tapahtumia ja silloin tällöin käyn tapaamassa vanhoja tuttaviani ja koulukavereitani, joita on vielä muutamia paikkakunnalla.

    http://www.inkeri.com/Virtuaali/Kupanitsa/Nykyaika.htm

    Olen vieraillut lukuisia kertoja Venäjällä, myös Kupanitsan kylässä, jonka hautausmaalla on muinaisten sukulaisteni hautoja hautakivineen. Monissa kivissä on kaiverrettuina minunkin aiempi sukunimeni. Syntyperäni takia olen tutkinut inkeriläisyyttä ja tunnen useita inkeriläisten jälkeläisiä, joista moni on kaukainen sukulaiseni. Sukuani tutkiessani olen päässyt vuonna 1711 syntyneeseen esi-isääni saakka.

    Tunnen yhden Lieksassa asuvan inkeriläisnaisen, joka on tällä hetkellä jo yli 80 vuoden ikäinen. Olen varma, että inkeriläisiä ja ainakin heidän jälkeläisiään on Lieksassa muitakin.
  4. Jos aikaa riittää tietojen selaamiseen, aineistoa Karjalan muinaisista asukkaista on nykyään runsaasti tutkijoiden jäljiltä tarjolla. Seuraavassa esimerkiksi eräs linkki:

    http://www.salmi.org/sukututkimus.htm
  5. http://www.geni.com/people/Vasili-DOBRININ-ROTKO/6000000020517538715

    http://www.geni.com/people/Juhana-Ivan-DOBRININ-TARMA/6000000006576891174

    Nämä ja monet muut suvut löytyvät netistä. Koska ne ovat siellä, ne ovat kaikkien katseltavissa. Näillä pääset alkuun. Uskon, ettei näitä ole sinne pilaiulumielessä tehty.
  6. Dobrinin suku on lähtöisin Vienan Karjalasta Munankilahdesta. Lieksaan tuli ensin Ivan M.Dobrinin perustaen kaupan vuonna 1903. Ivanin serkku Vasili Dobrinin perusti myös kaupan Lieksaan vuonna 1904. Kylällä oli tuolloin kaksi Dobrinien kauppaa: Ylä-Dobrinin ja Ala-Dobrinin.

    Ivan Dobrinin muutti perheineen Joensuuhun vuonna 1919 ja sukunimi muutettiin muotoon Tarma.

    Vasilin kuoli vuonna 1944. Vasilin pojat Viktor ja Niilo jatkoivat kauppiaina Lieksassa. Sukunimi muutettiin 1930-luvulla muotoon Rotko. Niilo kuoli vuonna 1952 ja Viktor vuonna 1972.

    Viimeisin kyseisen suvun kauppias Lieksassa oli Niilo Rotkon vaimo Martta Rotko, joka piti kemikaalikauppaa Pielisentien varrella ns. Rotkon talossa. Talo tuhoutui tuhopolton seurauksena.

    Olisiko mahdollista, että sukunimen muututtua 30-luvulla Rotkoksi, jotkut ovat vääntäneet sitä viisastellessaan edelleen venäläisempään muotoon Rotgojeff? Dobrinin sukutauluja selatessani en löytänyt sukua Rotgojeff.

    FL Asko Saarelainen on tehnyt aiheesta tarkkoja tutkimuksia ja kirjoittanut rajaseudun historiasta kertomuksia moniin julkaisuihin, joista mielestäni kattavin on "Hukan hännän mitalla".
  7. Hyvin monen suomalaisen sukujuuret löytyvät Venäjältä. Minunkin. Aikojen saatossa nykyisen Suomen alueelle muutettuaan venäläinen sukunimi muutettiin usein suomalaiseen muotoon, josta seuraavana muutamia esimerkkejä:
    Valdajev -> Valtanen, Vadajev -> Vatanen, Torijev -> Torvinen, Romanov -> Romanainen, Moissedev -> Moisseinen, Martynov -> Marttinen, Malikin -> Malinen, Lipkin -> Lipponen, Lavrojev -> Lauronen, Ivanov -> Iivanainen, Guttujev -> Huttunen jne.

    Jotkut suvut ovat säilyttäneet venäläisen muodon ja jotkut taas muuttaneet sen aivan eri muotoon. Esimerkiksi sukunimestä Dobrinin tuli useita suomalaisia muotoja kuten Pohjois-Karjalaan Rotko ja Tarma.

    Pohjois-Karjalassa yleisimmät sukunimet ovat Turunen, Hirvonen ja Nevalainen. Yleisin etumini on Matti, joten Matti Turusia löytyy eniten lähialueilta.
  8. Hyvää paikallishistoriaa kamuttajalta. Venäläiset tekivät työmatkojaan vastavuoroisesti Pielisjärvelle kaupaten tuotteitaan. Raja oli häilyvä käsite eikä sitä tietenkään valvottu saatikka passeja kyselty. Olihan "Suomen suuriruhtinaanmaa" Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. "Samaa maata kuin maalarin housut".

    Kauppareittejä oli useita, mutta Lieksajoen vesireitti oli kesäisin hyvin käyttökelpoinen. Haluttua ja tervetullutta kauppatavaraa kaikenlaisen rihkaman lisäksi oli kotikeittoinen viina, jota kutsuttiin patakukoksi. Suomeen kuljettiin myös venäläistä pirtua, jonka peitenimi oli Porajärven siika.

    Monet rajantakaiset kauppiaat jäivät Lieksaan pysyvästi harjoittamaan kauppatoimintaansa. Venäläisperäiset nimet muutettiin suomalaiseen suuhun sopivimmiksi kuten Mauro, Rotko, Mauranen jne.
  9. Muistan vuonna 1970 kuolleen appiukon käyttäneen nimitystä sättärät. Hän oli ollut metsätyömiehenä Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa koko työikänsä, eli viime vuosisadan alkuvuosikymmenet. Moottorisahoihin hän kertoi tutustuneensa ensimmäisen kerran 50-luvulla.

    Minun armeija-aikaan käytettiin Kontiorannassa saappaissa jälkarättejä ja muistan vieläkin, kuinka komppanian käytävällä suoritetussa varustarkastuksessa ne piti esitellä tarkastuksen pitäjälle. Jalkarättejä pidettiin kaksi käsin nurkista rinnan korkeudella ja tarkastajan ollessa tarkastettavan kohdalla, jalkarätit pyöräytettiin ympäri tarkastajan menosuuntaan päin ja takaisin. Kukin varuste tarkastettiin erikseen ja niillä kaikilla oli tietty, harjoiteltu näyttötapa.
  10. Vielä 50-luvulla hampaiden pesussa käytettiin lämmintä suolavettä, koska hammastahnaa ei ollut vielä Suomen kaupoissa. Jonkinlaisia hammasharjoja oli kuitenkin myynnissä.

    Ylempänä ketjussa oli kirjoitus, jossa "äitimuori tunki räteillä suolakalaämpäristä sieraimiin ärmäkkää kalojen suolausvettä". Suolavedellä hoidettiin verenvuodon lisäksi myös flunssaa, eli nenään laitettiin suolavettä, joka kuivatti limakalvoja ja vähensi rään muodostumista..
  11. Lieksassa syntyneen Ilmari Juutilaisen isä Tuomas oli rautatieläisiä ammatiltaan konduktööri. Helmi äiti oli kotiäitinä huolehtien kolmesta lapsestaan Aarnesta, Ilmarista ja Irjasta. Isän sairastuttua vakavasti Ilmarin ollessa alle kouluikäinen, perhe muutti Sortavalaan, jossa Ilmari sai nelivuotisen kansakoulun päätökseen 13 vuoden ikäisenä. Kansakoulun jälkeen Ilmari aloitteli koulunkäyntiä Sortavalan lyseossa, mutta jätti opinnot kesken. Hän pääsi vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen Ensimmäiseen erilliseen merilentolaivueeseen Viipuriin ja voidaan sanoa se ”vei miehen”!

    Lisää Ilmarista yli 500 sivuisessa kirjassa "Illu", joka löytyy kirjastoista.
  12. Ilmari Juutilaisen synnyinkoti oli Lieksan rautatieaseman kohdalla, mutta Rantakylän puolella eli ratapihan toisella puolella. Muistolaatta asennettiin kuitenkin asemarakennuksen läheisyyteen, koska Rantakylän puolelta sitä ei olisi kukaan löytänyt.
  13. Onhan tietenkin tilastollisesti aivan mahdollista, että samalla henkilöllä on lyhyet ja pullukat jalat ja näiden ominaisuuksien lisäksi hän on perinyt perjalkaiselle tyypillisen kävelytyylin. Tapaamani persjalkaiset ovat olleet aivan normaalivartaloisia miehiä ja naisia. Persjalkaisuuden olen huomannut vain kävelytyylistä.

    Taipumus persjalkaiseen kävelytyyliin on perinnöllistä. Tunsin nyt jo edesmenneen miehen naapurista, joka oli persjalkainen. Toinen hänen tyttäristään peri kävelytyylin isältään.

    Tilastoja persjalkaisuudesta ei liene tehty, mutta varsin harvinaista se kuitenkin on. Muinoin työpaikallani satojen ihmisten joukossa oli kolme selvästi persjalkaista, joista kaksi oli miehiä ja yksi nainen.
  14. Vielä 50-luvulla ja osin 60-luvullakin Lieksan kauppalassa monet perheet elivät omavaraistaloudessa. Meilläkin oli sotien jälkeen 40- ja 50-luvuilla kotipihapiirissä kalkkunoita häkissään, pässi, sonni, kaneja ja koiria. Me lapset telmimme ulkona omissa puuhissamme eikä äiti ehtinyt vahtimaan mitä milloinkin suuhumme sulloimme. Ehkä juuri sen takia sairastavuutemme oli vähäistä – allergioita ei tunnettu eikä vatsatauteja podettu.

    Lääkkeitä tarvittiin hyvin harvoin ja niidenkin vaikutukset perustuivat enemmän uskomuksiin, kuin tieteeseen. Tuskinpa tupakansavu korvaan puhallettuna mihinkään auttoi, mutta kun uskomus oli vahva, vaikutus oli sen mukainen.

    Lääkäreihin turvauduimme hyvin harvoin ja silloin piti olla jo tosi kyseessä. Näin Lieksan harvalukuinen lääkärijoukko ehti hoitaa potilaansa kirurgiset toimenpiteen mukaan lukien. Sairauksiin kuoltiin silloinkin, mutta potilaiden väkisin hengissäpitäminen ei kuulunut tuon ajan henkeen.

    Lääkärit tekivät myös kotikäyntejä ja terveyssisaret vierailivat tarvittaessa lapsipotilaiden luona. Eräs heistä oli Puustisen Liisa, joka oli kaikkien tuttu ja ehti joka paikkaan, Kolia myöten. Sellaisia Liisoja tarvittaisiin tänäkin päivänä.
  15. Lieksan ja lähikuntien kirjastosta löytyvät kyseiset kirjat. Nythän voi tehdä netissä varauksen, jos käyttäjätunnus ja salasana ovat voimassa.
  16. Joskus soatiin verkoilla miähnämuikkuja. Mikäpä sen parempoo kuin suolattu miähnä ruisleivän piällä! Kaviaari kalapennoo muikum miähnän rinnalla.
  17. Minä en ollut kuullut 40-luvulla tovotilaudasta nimitystä fortuna.
  18. Aivan oikein! Se on fortuna eli pelilauta, jonka kaikki tuntevat. Tovotilauta-sanakin oli hyvin tiedossa.
  19. Sähköistyksen myötä televisio teki tuloaan Pielisjärven syrjäkylillekin ja televisiolähetykset alkoivat Lieksassa vuonna 1960. Me lieksalaiset saimme seurata muutaman tunnin verran iltaisin Kuopion lähetysaseman kautta mustavalkoisia, lumisateisia lähetyksiä. Ennen omaa televisiota ensimmäisiä lähetyksiä katsottiin kodinkoneliikkeiden näyteikkunoista talvipakkasella.

    Televisioiden ääreen houkutteli 60-luvun alkuvuosina aamuvarhaisella nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruusottelut. Eräs niistä oli Ingemar ”Ingo” Johanssonin ottelu Floyd Pattersonia vastaan. Ingo oli voittanut Pattersonin 50-luvun lopulla, mutta hävisi Suomeenkin televisioiden ottelun vuonna 1960. Monet muistavat ingovillityksen, sillä ”Ingo”-logot näkyivät kaikkialla, etenkin vaatteissa.
  20. Television tehdessä tuloaan Suomeen 1950-luvulla, siitä käytettiin alkuun nimitystä näköradio. Onhan televisio radiosta edelleen kehitetty laite, jonka kuvaruudulle tulee kuva jostain kaukaa. Saksaksi televisio on "Fernseher" eli "kauaksinäkijä". Tähän juuri saksalainen Paul Nipkow pyrki keksinnöllään, eli näkemään laitteella kauas. Sana televisio tulee kreikan sanasta tele = kaukana ja latinan sanasta visio = näkeminen.
    21. 91 / 108
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt