Annoin lapseni aikoinaan adoptioon ja siitä jäi ikuiset traumat.

Mulla sama,mutta pystyn elämään tuon asian kanssa...kyllä sitä aina välillä mietin,ja hänen on kyllä parempi nytten,itse asuin pienessä yksiössä ja velkaa oli kymppitonni...siittä jo 5 vuotta,ja nyt vasta asiani rupee olemaan kunnossa.koitahan jaksaa...

Hei, olen itse antanut kaksi lasta adoptioon. En rupea tähän syitä sen enempää erittelemään, ratkaisut tein lasten parasta ajatellen. Mietin asiaa toisinaan, mutta elämä on jatkunut ja olen varma että ratkaisuni oli oikein, lapset saivat sen tärkeimmän, eli hyvän ja rakastavan kodin :)
Tottakai asia seuraa minua lopunelämää, mutta en usko että se aiheuttaa ahdistusta tai katumusta. Päätökseni tein silloin ja näillä mennään :)

Hei!
Teen tutkimusta biologisen vanhemman kokemuksesta lapsen luovuttamisesta adoptoitavaksi ja etsin haastateltavia. Suomessa ei ole tehty tutkimusta tästä aiheesta, ja parhaita asiantuntijoita ovat ne, jotka ovat lapsen luovutuksen henkilökohtaisesti kokeneet. Jos kiinnostuit, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen majurtai@gmail.com, niin lähetän sinulle tutkimustiedotteen, jossa kerron enemmän tutkimuksen tekemisestä ja haastattelun toteutuksesta. Kiitos jo etukäteen, jos päätit osallistua!