Lempäälässä vältyttiin hurjan kolarin henkilövahingoilta kuin ihmeen kaupalla.
Toinen henkilöauto oli hinaamassa toista henkilöautoa Lempäälän ja Akaan rajalla Turku–Tampere-tiellä. Autot pysähtyivät tien laitaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä peräkanaa.
Molempien autojen kuljettajat tulivat ulos autoistaan ja kuulivat kissan naukuvan lähistöllä.
Kuljettajat lähtivät selvittämään, mistä naukuminen kuului ja he kiipesivät tien vieressä olevan teräsaidan yli.
Sen jälkeen rysähti. Täysperävaunurekka törmäsi autoihin, ja ne rusikoituivat täysin.
Tapauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja kenellekään.
Rekkaan tuli törmäyksestä pienet vauriot. Pohjasta valui nestettä, jota palokunta siivosi keskiviikkoyönä.
Akaan pelastuslaitoksen yksikönjohtaja Harri Kivikoura kertoi Aamulehdelle puoliltaöin, että jos kuljettajat olisivat olleet autoissaan, he eivät olisi mitenkään voineet selvitä törmäyksestä.
Pelastuslaitos sai tiedon tapahtuneesta keskiviikkoiltana hieman ennen puoli kahtatoista.
AAMULEHTI 18.8.2011
Kissan naukuminen pelasti kahden miehen hengen.
O.K.
4
123
Vastaukset
- kissa ja kissa
Noita nyt on nähty. Mutta hienoa että pelastuivat.
- Huolestuttaa...
Mutta löysivätköhän miehet sitä kissaa koskaan?
Huolestuttaa... kirjoitti:
Mutta löysivätköhän miehet sitä kissaa koskaan?
Mirri olisi ansainnut hengenpelastusmitalin. Aski Sheebaa kaulaan.
- ................
Hämärän kuuloinen uutinen. Ensiksi tuli mieleen vakuutuspetos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058