Petetty mies 45v

Kuulehan...

tiedän.... ja tunnen vieläkin sen tunteen sielussani, ja muistan .,...
mitlä se tuntui kun jo kohta viisi vuotta sitten sain mieheni kiinni rinnakkaissuhteesta, hänellä oli suhde kestänyt silloin puolisen vuotta, ja olin ikäänkuin aavistanut jotain olevan tekeillä, *elokuusta tammikuuhun seurasin tarkemmin hänen käytöstään ja tammikuulla se sitten selvisi, Hän oli seurustellut yli sadan kilsan päästä olevan naisen kanssa reilusti viisi kuukautta, ja jäi kiinni, Eron laiton vireille kun nuorimmainen tuli täysi-ikäiseksi, en aikaisemmin, en voinut kun sitä en kestä, että lapsi joutuu kärsimään, ja nuorin oli aina ollut ns. isäntyttö. Sitten kun ei tarvinnut enää elatusavusta kiistellä, tein paperit, ja nyt exä on mennyt kihloihin tämän uuden naisen kanssa.... Itse en ole edelleenkään sitoutunut keheenkään....

Onhan se uskottomuus aina oire jostain, mutta en usko.... tai en ainakaan itse pystynyt jatkamaan noin vaan elämää, kyllä se petetyksi tuleminen jättää varjon, joka kulkee mukana.... halusit tai et... siitä on vaan päästävä eroon.

Mulla kesti varmaan vuoden ennenkuin pystyin menemään ns. ihmistenilmoille, ja sanomaan kenellekään että olen eronnuit. Eronnut nainen on joillekin kuin "ilmaista riistaa", monet ajattelevat että sille nyt kelpaa kuka vaan...kun on miehestään eroon päässyt.... kääk... ja yök...

Ihmiset tekevät pettämisestä kamalan draaman. Ihminen on mitä on, yksiaivoisuus ei ole täysin luontaista meille joten ristiriitoja pakostikin tulee.

Harmi että uskottomuus vei liittonne, ettekö kyenneet yhdessä ja erikseen sovittelemaan sitä vai kävikö vanhanaikaisesti, eli tehty "rikos" oli niin suuri ettei sen yli voi mennä kuin eroamalla?

Joskus uskottomuus voi tuoda paria lähemmäksi toisiaan, usko tai älä. Toki ei ilman kommunikaatiota ja tunteiden avausta.

Omasta uskottomuudesta ei pitäisi kantaa liikaa syyllisyyttä, elämä ei ole itsensä syyllistämiseen tarkoitettu. Se tapahtui jostain syystä ja tämä syy kannattaa selvittää itselleen(ja parille, jos tätä vielä kiinnostaa).

Se että vaimosi kävi psykiatrilla ei vielä riitä kuin hänen omaan ymmärrykseensä. Se on prosessi joka pitää tavalla tai toisella jakaa myös kumppanin kanssa.

Uskottomuudessa ei läheskään aina pettäjä ole se ainoa syyllinen. Petetty ottaa itselleen uhrin aseman ja käyttäytyy sen mukaisesti. Voi olla että jokin suhteessa on pielessä yhteisessä toiminnassa tai tunnetasolla että toinen lähtee pettämään.

Pettäminen on loukkaus sovittuja sääntöjä ja tunteita vastaan, siksi se sattuu ja yleensä molempia suhteessa.

Sarjauskottomuus on pahempi asia, kertoo suuremmista ongelmista tunnetasolla, tai jopa narsismista tai pahemmasta. Mutta siinäkin tapauksessa toinen osapuoli voi olla antautunut tilanteelle, joten tavallaan omallakin puolellaan katsoo läpi sormien.

Suosittelisin että pyritte käymään pariterapiassa. Muuten jäät tosiaan vain kuvittelemaan sitä mitä vaimollesi terapiassa on neuvottu. Terapia jossa vain toinen henkilö kriisistä käy psykiatrilla on luonnollisesti tilanne jossa tämä ihminen on asiakas ja potilas psykiatrille/psykologille. Jos hoitaisitte suhdettanne yhdessä, se vaatisi pariterapiaa. Nyt vaimosi käy henkilökohtaisessa terapiassa parantamassa haavojaan, ei niinkään korjaamassa suhdettanne jos ymmärrät.

Oletko varma että kyse on psykiatrista, eli ihan lääkäristä vai psykologista joilla on heikompi koulutus näihin tehtäviin? Kyse on silti pitkälti kemioistakin, hyvä psykologi voi olla parempi jollekin asiakkaalle kuin psykiatri vaikka tällä onkin lääkärin koulutus(ja laskutus).

Hei Aloittaja! Luulen että olet tekemässä oikein lähtemällä kerralla. Itse kestin pitkässä liitossa viisi viimeistä vuotta vieraita naisia. Ajattelin että kyllähän miehellä 50-villitys pitää olla. Kurjaa oli kestää ja huomasin että aloin murentua ja heikentyä pala palalta. Lähdin siinä vaiheessa kun tajusin että nyt vielä pystyn, ehkä myöhemmin olisin niin raakku, etten pystyisi lähtemään. Mies sanoi että ollaan tässä vaan vaikkei hyvin menekkään. Eron jälkeen mies otti ihan uuden naisen ja minä löysin kumppanin, niin että siltä osin kaikki hyvän. Rakkaus vaan kestää hirveän kauan, ei mene päivää, etteikö vanha rakas ole mielessä, pahat asiat haalistuu, monasti toivoo että voisi vain leikata palan elämästä pois. Mutta paljon on hyvää, olen elänyt rikkaammin eron jälkeen ja olen kiitollinen, että lähdin. Uusi kumppani on hyväksynyt että osa sydämestäni on jäänyt menneisyyteen ja rakennamme yhteistä tulevaisuutta. Eli menettäessään vanhaa saa uutta. Oli siis tarkoitus sanoa sinulla: Jos jäät, on rankkaa, jos lähdet, ei ole helppoa sittenkään.

Olo siitä että lähteminen olisi oikein, tuntuu vain vahvistuvan päivä päivältä.Tuntui hyvältä saada oma kämppä ja muutto on nyt kuun vaihteessa. Vaimo on vieläkin sitä mieltä että teen hätiköidyn johtopäätöksen ja että han rakstaa minua vieläkin.....ei oikein tunnu uskottavalta. Tiedän että minulle, jolle luottamus on yksi elämän perus asioista en voisi elää tällaisen asian kanssa.

Psykiatria on typerää humpuukkia ja ei ole ihme, että 99% psykologeista ovat naisia jotka ryhtyivät opiskelemaan alaa koska pitivät itseään outona. Pettäminen hyväksyttävää? Jepjep, ja lehmät lentää.

Pettämisestä on kuitenkin mahdollisuus myös selvitä parina. Olettaisin, että psykiatri on voinut antaa ohjeen viivytyspeliin siksi, että saisitte aikaa pohtia asiaa rauhassa. Petetyksi tuleminen on niin rankka kokemus, että siinä joutuu aikamoiseen tunnemyllyyn ja on vaara, että silloin tekee hätiköityjä päätöksiä. Ne päätökset, jotka tänään tuntuvat hyvältä voivat parin kuukauden kuluttua tuntuakin väärältä.

Paha sanoa muuta kun en ole joutunut tuollaista kokemaan mutta silti, voimia.

Kiitos taas kommenteista kaikille. Totta on että tunnetilat vaihtelevat melkoisesti jopa tunnin sisällä. On tullut todettua näiden parin viikon aikana että neuvoja on juuri niin monta kuin on neuvojaakin. On yksi asia joka noussut esille hyvinkin vahvana, tässä tilanteessa ei ole oikeita eikä vääriä ratkaisuja, on vain ratkaisuja joita pitää tehdä omien syvimpien ja sen hetkisten tuntojen mukaan. Se, ovatko nuo ratkaisut olleet oikeita vai vääriä selviävät myöhemmin, näinhän se on normaalioloissakin. Edelleenkin päälimmäisenä on tunne että en voi elää ihmisen kanssa jonka luottamusta en saa, tämä tunne on valtavan vahva eikä se ole muuttunut matkan aikana. Aikaa on ollut unetttomina öinö ja muina aikoina miettiä omaa itseään. Jostain kumman syystä en tunne vihaa enkä katkeruutta vaimoani kohtaan, enemmänkin säälin häntä kun hän sanoo edelleenkin rakastavansa minua muttei pysty mitenkään perustelemaan tai selittämään tekojaan, niin vain kuulemma tapahtui.
Saa kommentoida ja kertoa omia juttujaan.

Sen vielä sanon, että pettäminen on kuitenkin vain itsetunnon päälle käypä juttu ja hiljattain tapahtuessaan tuntuu ylivoimaiselta. Myöhemmin se ei näyttele enää mitään osaa. Siis jos vielä rakastaa. Jos ei rakasta, sitä en tiedä.

No itse pidin parhaana käydä läpi koko kurjuus, kun olen luonne, että kadun jälkeenpäin. Nyt ei yhtään tartte, en mieltänyt elämän tuhlaukseksi.

Alkajalle vielä, onko mahdollisuutta teidän olla erillänne vaikka kaksi kuukautta ilman että tapaa ketään nais- tai miesystävää (siis en tarkoita tavallisia ystävia vaan seurustelusuhdetta). Siinä ehtisi miettiä, mitä toinen merkitsee. Itse ehdotin tätä aikanaan, mutta mies oli ihan sekaisin. Jälkeenpäin kyllä kertoi rakastavansa ja että "provosoitui" eroon, mitä sitten tarkoittikin.

Olen tuotakin vaihtoehtoa miettinyt. Nyt on on kuitenkin ilmennyt seikkoja että tämä tapaus ei ehkä kuitenkaan olis ainoa, nyt kun asioita katselee jo ulkopuolelta eikä punaisten silmälasien takaa on tullut esiin paljon sellaisia asioita mitkä muistuvat mieleen ja joille tuntuu löytyvän selitys, eli siis tiettyihin juttuihin loksahtelee palaset paikoilleen.
Heitän esimerkin. Meillä on ollut riitoja liittomme aikana, pääsääntöisesti riidat ovat olleet normiriitoja, paripäivää ja sillä selvä. On kuitenkin ollut riitoja jotka on kestäneet useta viikkoja ja silloin on "hyvä syy" päästä tuulettumaan yms. Itse olen käynyt näiden riitojen aikana hakemassa tukea "ammattiauttajilta" mutta vaimo on nauranut mun touhuille. Nyt kun ajattelen jälkikäteen tuntuu siltä että mua on jo silloin koittettu savustaa ulos liitosta. Tämä nykyinen kärähtäminenkin jälkikäteen tuntuu aivan liian helpolta, tuntuu kuin hän olisi "tahtonut" jäädä kiinni ja näin antaa mulle aiheen lähteä. Mene ja tiedä mikä on totta ja mikä ei mutta voitte uskoa että olen tätä juttua kääntänyt joka suuntaan, ehkä liikaakin.

Kuuntele ajatuksella, kuuntele itseäsi, sillä vain sinä voit tehdä loppuelämäsi päätökset.

http://www.youtube.com/watch?v=QEjgPh4SEmU&feature=related

voimia sinulle, kuka ja missä sitten oletkin.

-Seppo-

Siinä psykiatri on väärässä, että pettäminen olisi hyväksyttävää. Hän varmasti tietää sen itsekin, hän haluaa vain näin sanoa potilaalle, jotta auttaisi häntä enemmän jaloilleen. Sehän siinä onkin tärkeintä. Psykiatrin puheita, ei tossa asiassa kannata ottaa vakavasti.

Pettämisessä tulee se hylätyksitulemisen kova kipu, siitä toipumiseen menee aikansa. Ensiksi kannattaa selvittää keinoja elää sen kivun kanssa ja saada sitä hallintaan. Sitten olisi myös tärkeää miettiä suhdetta, missä kohtaa siinä oli ongelmia. Olitteko jo kasvaneet kuitenkin erilleen? Minkälaisissa asioissa puolisosi oli tyytymätön ja saitteko niitä korjattua, jos ette saaneet niin miksi ette?

uudessa kämpässä. Tänään oli kova muuttopäivä, onneksi oli aikaa pakkailla rauhassa ettei tarvinnut kuin kantaa kamat autoon ja menoksi. Vielä virallisesti oleva vaimo otti lähtöni kovinkin rauhallisesti, ei mitään tunnepurkauksia tms. sovittiin että soitellaan muutaman päivän päästä ja kuulostellaan olotiloja, tuntui sopivan hänelle.
Eilen tapahtui sellainen kumma juttu että tämä pettämisen toinen osapuoli soitti ja tahtoi jutella, no hän totesi olevansa kovasti pahoillaan kun tässä kävi näin, ei kuitenkaan sen enempää selitellyt, enkä ehkä olisi halunnut kuullakkaan. Mietin että on luonnollista että mies tuossa tilanteessa koittaa esittää sovittelevaa ja on "pahoillaan" tilanteesta. Kuitenkin molemmat ovat tienneet olevansa varattuja joten olisi pitänyt osata sanoa ei, näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Nyt hiukan jänskättää kuinka ensi yö menee, no se menee kuin menee mutta huomenna tämä poika lähtee verho ja kodinkone ym. ostoksille, pitäkää peukkuja että onnistun löytämään sellaisen myyjän verholiikkeestä, joka valokuvien perusteella osaa suositella oikeat verhot ym tilpehöörit, mattokauppaan pitää mennä myös. Onneksi olen sairaslomalla tämän kuun loppuun niin on aikaa hoitaa tämä kotokolo kuntoon.
Nyt unipillerit naamaan ja makuupussiin nukkumaan, mulla ei ole vielä edes lakanoita, pelkkä sänky :) ei haittaa tässä tilanteessa yhtään, oikeasti tuntuu aika kodikkaalta.....

tää on hyvä. Pitää muistaa jatkossa jos on joskus tarvetta.

Tsemppiä sulle mies 45.

Tosin tämä on vain yhden "Sofian" näkemys tilanteesta mutta tietyt asiat eivät vain muutu. Olet jo muuttanut ja astunut elämässäsi askeleen eteenpäin, lue tämä jos olet vielä hiukankin epävarma.

http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/2011090614284190_ss.shtml

Nyt on sunnuntai ja tulin eilen illalla pieneltä mökkireissulta. Sain kutsun muutaman ystävän luokse jossa kävimme asioitani lävitse, tuntui hyvältä jutella ihmisten kanssa asioista joista heillä on ulkopuolinen näkemys, toki tuntui hyvältä jutella myös aivan muista jutuista, siis puutaheinää.
Olo tuntuu suht hyvältä ja vielä ei ainakaan ole tullut ajatusta että olisin tehnyt jonkinlaisen virheen lähtiessäni ex. vaimoli luota.
Eipä nyt muuta, saa edelleenkin kommentoida ja kirjoittaa.

On mielenkiintoista seurata viestejäsi. Eron jälkeen itse mietin, kaipaako mies minua koskaan, kun itse niin kaipasin häntä. Nyt huvittuneena seuraan, että ei tainnut kaivata, jos ero on noin tasapainoista. Vähän mietin noita unilääkkeitä, minkä verran ne hämäävät. Itse en käyttänyt kun lenkkeilyä, niinpä istuin sielu mykkyrällä useita öitä terassilla, laihduin kilotolkulla, vaikka ei varressani olisi ollut edes varaa.

en voi muuta sanoa,et tsemppiä hirveesti.itekkin olin naimisissa ja mies löysi toisen.jäin kun nallikalliolle.eka joulu oli mitä kauhein...kun juuri olin eronnut. ero on aina surullista.se vaatii surutyön ja aikaa siitä toipumiseen.
vaikka kyynelten läpikin on tuskaa ja vaikeaa.niin kyllä se hymy sieltä joskus tulee.
lämpimin halauksin ja hyvää syksyä!!!

Voi s.....a kun on synkeä olo, en tiedä mistä se johtuu mut olo on kuin viemärirotalla, joka paikaan koskee, sisältä ja ulkoa. Suussa maistuu karvas eilinen ja asiat pyörii päässä edestakaisin, vituttaa ja masentaa, ei näy nyt valoa edessä. Eilen illalla se alkoi, en oikein tiedä mikä sen laukaisi. Katselin telkkaria ja jossain vaiheessa vaan tuntui pahalta. Koko ilta meni samoissa merkeissä ja aattelin että menen nukkumaan jo viim. 22 ja jos siten saisin rauhoitettua itseäni, napit namaan ja muutama sivu kirjaa. Lääkeet toimivat aluksi niin kuin pitääkin eli nukkumatti tuli varsin nopeasti, kuitenkin vaikutus ei pystynyt estämään mustaakin mustempia ajatuksia ja heräilin vähän väliä iljettäviin painajaisiin.Kävin yöllä kylmässä suihkussa ja ajattelin sen parantavan olotilaa, ei vaikutusta. Kumma juttu, nyt huomaa ettei enää vaikuta sellaiset vanhat asiat ja jutut jotka ovat ennen rauhoittaneet mieltä ja kehoa, joskus tuntuu että ne vain pahentavat asiaa, ehkä ne ovat liian tuttuja juttuja jotka muistuttavat menneisyydestä. Suututtaa että tässä iässä joutuu opettelemaan ihan simppeleitä perusjuttuja siihen olotilaan sopiviksi. Koko yön pyörin, aamuyöstä olen varmaan nukkunut joitain tunteja, olo on ainakin sellainen, tiedättehän, kun olisi joutunut oikein kunnolla jyrän alle.
Nyt päällimmäisenä ajatuksena on että miksi, miksi, miksi mun täytyy tämä kaikki kokea, mitä h......n pahaa mä oon tehnyt että mua näin nyt koulutetaan, v.....aa, suututtaa, oksettaa, sisällä riipii ja raastaa, ei maistu ruoka,kahvi, tee tai yleensä mikään.
Ainoa lohtu on että tiedän tämän olotilan menevän ohitse ja paistaa se aurinko aina sateen jälkeen, nyt vain ei sateen reunaa näy missään.

Tuttua ja koettua on. Menee välillä ohi, mutta kaikenkaikkiaan jatkuu vuosikausia. Vaikka palaisit takaisin, niin luulen, että jatkuisi sielläkin, olisivat vain vähän erilaisia ahdistuksia. Eli olet kokenut pettymyksen, jonka jälkeen ei enää ole paluutta mihinkään samanlaiseen. Suuri osa elämästä puuttuu tykkänään.

jos vielä jaksatte kuunnalla ja lukea mun vuodatuksia niin täältä tulee. Voi hitto kun on ollut karmea viikonloppu ja vielä on monta tuntia jäljellä. Olen joutunut ottamaan mielialalääkkeitä joita lääkäri määräsi varoiksi, ne vaikuttavat 4-5h ja sitten huomaa niiden vaikutuksen loppuvan, silloin alkaa nousta synkkiä ja mustia ajtuksia mieleen.
Edelleenkin kaikkein vaikeinta on kun tulee mieleen ne tilanteet kun toinen on torkeästi käyttänyt mun ehdotonta luottamusta hyväkseen, ei jukoliste kun voi tuntua pahalta, tuntuu kun psyykkinen kipu muuttuisi fyysiseksi selväksi kivuksi, joka paikkaaan. Kuinka kauan teillä on tällainen sietämätön kipu kestänyt?
Kuten aiemmin olen kertonut on tietyt asiat saaneet selityksiä. Nämä jutut on ehkä niitä kaikkein mustempia mitä mielessä voi olla. Muistan eräänkin viikolopun heinäkuulta kun meillä oli aivan helkkarin hyvää ja aistillista seksiä (nyt tulee aika henkilökohtaista) tunsin kuinka himokas ja kiihkeä ex oli.......ihmettelin sitä hieman mielessäni mut kuitenkin nautin tilanteesta, nyt kuitenkin on selvinnyt että olin joutunut ns. "jälkiliukkaille" voi s.....a kun tuntui iljettävältä ja likaiselta kun tuo asia selvisi.
Kuinka tällaisen kaiken jälkeen voi kuvitella että voisin joskus alkaa rakentamaan jotain ihmissuhdetta kun koko ajan mielessä pyörii kuinka petollinen ja kiero nainen voi olla.
Onneksi en pilleri huuruissa näe juurikaan unia vaan painajaiset saapuvat silloin kun pilkin ja nuokun aamuyöllä ja päivällä.
Ex ei tunnu olevan kauhean pahoillaan tlanteesta vaan tuntuu "alistuneen kohtaloonsa" kuitenkin hän on edelleen sitä mieltä että olen tehnyt virheen.
Olen laihtunut 15kg ja kunto on aivan nollassa, en pysty syömään kunnolla, väsyn pienestäkin ponnistelusta, koko roppa on kuin sitä revittäisiin kahtia, itken, popsin pillereitä, eikä valoa näy tunnelin päässä saatikka sitten sen kuuluisan sateen jälkeen, vituttaa, väsyttää, ahdistaa.....kuinka rikkinäisestä olotilasta ihminen yleensä voi selvitä?

.

Pistänpä minäkin lusikani soppaan.

ielestäni vaimollasi ei ole varaa sanoa mielipidettä sun toiminnasta. Hän ITSE toimi väärin, ja nyt sinä toimit hänen tekojensa pohjalta sen mukaisesti miltä sinusta tuntuu.
Ehkä sinulla on joku läheinen tai hyvä kaveri, joka on kokenut vastaavaa ja voi kertoa miten hän selviytyi kriisistään. Tästä voit saada jotain vinkkiä päätöksillesi kuinka toimia tai ei ainakaan kannata toimia.
Tärkeintä on kuitenkin kuunnella omaa sydäntä ja sen pohjalta tehdä ratkaisut olkoonkin ne kuinka vaikeita tahansa. Ja hyvin näytät sen hoitaneen tähän asti.
Jatka kirjoittelua; olkoonpa tämä sinun päiväkirjasi. Myöhemmin lukiessasi aiemmin kirjoittamiasi juttuja huomaat miten olet kehittynyt tässä prosessissa valaen lisää uskoa itseesi ja ratkaisuihisi..

Voimia sinulle!

En usko psykiatrin tai psykologin sanoneen vaimollesi, että hän hyväksyisi pettämämisen. Se ei todellakaan ole oikein.
Luultavasti vain yrittänyt saada hänet ymmärtämään, että tapahtuneen kanssa pitää jaksaa elää eteenpäin, vaikka luultavasti paluuta entiseen ei enää oelkaan olemassa.
Petetty sekä pettäjä käyvät omaa itsekeskustelua ja kumpikin omista ja toisen teoista ja pitkältä ajalta. Kaikki vanha käydään läpi.
Tiedän kyllä että, melkein tekee mieli repiä seinät kynsillä. Toisinaan nousee se suunnaton tunne rintaan, jossa on vaikka mitä mukana, ahdistaa ja kovaa, tuntee vihaavansa kaikkea. Unikaan ei tule silmään tai loppuu jo kahdelta yöllä. Pikkuhiljaa nämä tilanteet alkavat jäädä harvemmiksi, mutta varautukaa vuosiin, sillä erilaiset asiat tuovat tunteet pintaan vielä usein.
Jos ei tunnu yhtään paremmalta edes 3 kk päästä on aika mennä lääkärille, silloin et enää itse selviä uuteen alkuun, ei kukaan kestä kaikkea, silloin pitää antaa toisten auttaa ja se on lääkäri.

Tämän vuoksi sanonkin, että kuunnelkaa ajoissa puolisoanne ja huomatkaa erilsisuus, silloin on keskustelun ja todellisen kuuntelemisen ja muutosten paikka. Jos et tähän reagoi, hän lähtee hakemaan tuskassaan apua muualata ja siinä sitten onkin helppo luiskahtaa uskottomuuteen, joka sitten todella särkee kaiken.

Harrastukset ja työ eivät saa viedä kaikkea aikaa, pitää olla sitä yhteistä perhe-elämää. Eikä kaverit saa enää hallita, pitää olla rohkeus asettaa perhe sijalle numero yksi. Muutoin ero tulee uhkaamaan liittoanne.