Excel 2003/ tekstinä olevien numeroiden muunto ja laskeminen

Exxxxel prk

Tällainen ongelma tulee eteen kun tuon exceliin taulukon toisesta ohjelmasta:
- nelinumeroisiin lukuihin tulee ylimääräinen väli ensimmäisen luvun jälkeen ja ne ovat excelissä tekstinä solun vasemmassa laidassa kun taas kolminumeroiset luvut tulevat oikeaan laitaan ja ovat suoraan laskettavissa

Pitäisi siis saada poistettua noista isommista luvuista tuo ylimääräinen väli ja muuntaa ne numeroiksi jotta voisi laskea normaalisti.
Muotoile solut - toiminto ei auta mitään, myöskin kokeilin lisätä tyhjään soluun 1 ja liitä määräten toiminnolla - laskutoimitus - kerro - arvot, mutta tämäkään ei tehnyt tekstinä tallentuneille numeroille mitään.

Mikä siis neuvoksi?

9

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeilija x

      No, se välihän ilmeisesti on tuhaterotin. Jonka saa aikaan Muotoile Solut Luku ja ruksi Käytä tuhaterotinta -kohtaan. Niin, eli näin Luku-muotoilussa.

      Mutta saman ikkunan Teksti-valinnassa lukee, että teksti näkyy juuri siinä muodossa kuin se on kirjoitettu, eli onko siellä mistä olet kopioinut käytetty tuhaterotinta.

      Ja sinänsä omituista, että ne sataset näkyvät lukuina eli asettuvat oikeaan reunaan.

      Mistähän ohjelmasta olet kopioinut ja liittänyt? Itse nyt kokeilin wordistä exceliin - eikä mitään ongelmaa - eli kun liitin määräten, exceliin kopioitui tekstinä tiedot, eli samanlaisena kuin wordissa. Kun käytin vain tavallista liittämistä, luvut tulivat lukuina, ilman tuhaterotinta ja asettuivat oikeaan reunaan. Ja summaaminen onnistui.

      Katsopa se Solujen muotoilu uudelleen.

      • gdfgdfgdf

        Tietysti, asiaan nyt vaikuttaa se, mistä sinä ne luvut sinne kopioit.


    • exxxelprk

      ei ole kyse valitettavasti niin yksinkertaisesta asiasta kuin tuhateroittimesta.
      En kopioi lukuja office-ohjelmasta toiseen vaan siirrän ne exceliin eräästä firmassani käytössä olevasta raportointiohjelmasta, eikä luvuille ole kopiointivaiheessa tehtävissä mitään - ne ovat raportilla sellaisina kuin ovat. Korjaus tulisi siis tehdä excelissä, mutta ainakaan mikään muotoilu- tai poista. välit - toiminto ei ole auttanut.

    • tekstinkäsittelyn ka

      eli ilmeisesti olet sitten liittänyt ne tiedot määräten ja valinnut kohdan Teksti?

      No, ehkä ne tiedot eivät vain ole yhteensopivia Excelin kanssa.

      Entäs jos kopioit ne tiedot ensin johonkin tekstinkäsittelyohjelmaan, muutat siellä tiedot .txt-muotoon ja tuot ne sieltä Exceliin Tiedot - Tuo ulkoiset tiedot? Tai suoraan kopioimalla?

      • laittaa yleisen muotoilun valituille soluille. Helppo muuttaa milsi muulsi muotoiluksi kanssa
        valitse muokattavat solut ja suorita koodi...

        Option Explicit

        Sub Muuta()
        Dim solu As Range
        Selection.NumberFormat = "General"
        For Each solu In Selection
        solu = Val(solu)
        Next
        End Sub

        Keep EXCELing
        @Kunde


      • pono
        kunde kirjoitti:

        laittaa yleisen muotoilun valituille soluille. Helppo muuttaa milsi muulsi muotoiluksi kanssa
        valitse muokattavat solut ja suorita koodi...

        Option Explicit

        Sub Muuta()
        Dim solu As Range
        Selection.NumberFormat = "General"
        For Each solu In Selection
        solu = Val(solu)
        Next
        End Sub

        Keep EXCELing
        @Kunde

        Eikös sama lopputulos tule, kun valitsee muunnettavat solut ja klikkaa viereen tulevasta huutomerkistä "Muunna luvuksi"?
        Miten onnistuu, että klikkaa sarakkeen, vaikkapa D, aktiiviseksi ja makro muuntaa kaikki sarakkeessa olevat tekstiksi tallennetut luvut muotoon yleinen tai luku ja jättää tyhjät solut tyhjiksi?


    • Option Explicit

      Sub Muuta()
      Dim solu As Range
      Selection.NumberFormat = "General"
      ' 2 desimaalilla
      ' Selection.NumberFormat = "0.00"
      For Each solu In Selection
      If Not solu = "" Then
      solu = Val(solu)
      End If
      Next
      End Sub

    • pono

      Suuret kiitokset!! Vielä kun kerrot miten tuon saa johonkin tiettyyn sarakkeeseen. Vaikkapa H

      • toimii valinnalla eli voit valita solun , yksittäisiä soluja alueita tai sitten klikkaat rivi- tai sarkevalitsinta, jolloin suorittaa koko riville tai sarakkeelle


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      266
      10746
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      405
      2934
    3. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      92
      1678
    4. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      87
      1671
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      80
      1496
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1409
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1379
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      58
      1353
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      102
      1294
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1196
    Aihe