elämä menee päin.....

susse72

tässä olen pidemmän aikaa miettinyt mitä sitä enään tekisi kun on alkanut elämä rakkaani kanssa mennä eri raiteille, hänellä on uusi aika varmaan. ei puhua enään niin kuin ennen, hän on erittäin kaukainen kotona mutta puhelimessa hän kuulostaa taas iloiselta.... kai se johtuu siitä kun en ole itse paikalla. yhteiset tekemiset on jäänyt pois kuvioista. Ystävät puukottavat selkään välillä että eipä heistäkään enään apua kauheesti ole. tuntuu että viha vaan kasvaa sisällä..... tarvitsisi varmaan ostaa nyrkkeilysäkki johon sen voisi purkaa. en tiedä enään rakkaani menoista, jos hän kertoo niistä niin puolet jää kertomatta.... joista olen kuullut aivan muualta. enään puuttuu että työpaikka menisi niin sitten ei olisi enään mitään, että elämä voi olla hienoa. Miksei toinen voi kertoa oikeesti mitä ajattelee, helpottaisi toisen elämää huomattavasti että ei tarvitsi elää valheessa muka ollaan yhdessä..... sanoisi suoraan että on toinen. kun itsellä alkoi asiat olemaan hyvällä mallilla niin sitten alkoi suhde helvetti. Rakastan häntä ylikaiken mutta kyllä kaikella on rajansa.... en haluaisi erota mutta rupeaa vaihto ehdot jäämään vähiin.

17

1307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies kysyy..

      Oletko pihdannut tai ollut sängyssä muuten vaan lahna?

      • susse72

        en ole tehnyt kumpaakaan...... olen ollut halukkaampi osapuoli. mut jos ei riitä et toinen yrittää kaikkensa jotta toinen olisi onnellinen niin tämä kai on loppu tulos!!! Onko parisuhde parantamiseen vinkkejä?


      • Mies 64
        susse72 kirjoitti:

        en ole tehnyt kumpaakaan...... olen ollut halukkaampi osapuoli. mut jos ei riitä et toinen yrittää kaikkensa jotta toinen olisi onnellinen niin tämä kai on loppu tulos!!! Onko parisuhde parantamiseen vinkkejä?

        itse olen vähän samassa tilanteessa,olen miettinyt jo lähtöä 3 vuotta yhteisiä asioita ei juurikaan enään ole.Mutta jos lähden, niin tiedän hänen joutuvan pahaan taloudelliseen ahdinkoon, niimpä olen yrittänyt oleilla vaan ja toivonut että
        hän saisi asioitansa järjestyksen.Välillä sitä miettii (itsekkäästi) meneekö tässä
        hyviä vuosia hukkaan melkein jokapäivästen riitelyiden välissä, vanha sanonta on
        elämä on lyhyt ja siitä pitäisi nauttia joka päivä.Välillä vaan tuntuu ettei jaksa.
        Tsemppi sinulle


      • Yksi elämä
        Mies 64 kirjoitti:

        itse olen vähän samassa tilanteessa,olen miettinyt jo lähtöä 3 vuotta yhteisiä asioita ei juurikaan enään ole.Mutta jos lähden, niin tiedän hänen joutuvan pahaan taloudelliseen ahdinkoon, niimpä olen yrittänyt oleilla vaan ja toivonut että
        hän saisi asioitansa järjestyksen.Välillä sitä miettii (itsekkäästi) meneekö tässä
        hyviä vuosia hukkaan melkein jokapäivästen riitelyiden välissä, vanha sanonta on
        elämä on lyhyt ja siitä pitäisi nauttia joka päivä.Välillä vaan tuntuu ettei jaksa.
        Tsemppi sinulle

        Etkö voisi auttaa häntä rahallisesti, ja saisit samalla jatkaa elämääsi.

        Totta, että hukkaan se elämä menee, jos se siltä tuntuu. Eikö siitä kannattaisi vaikka vähän maksaakin. Ja kuule, ihminen tulee tosi vähällä toimeen. Tiedän itsestäni.


    • Usein kai pariskunnilla ne puhumiset vähenee vuosien myötä, jos ei ole avoimuutta puhua kaikesta peittelemättä.
      Meillä minä miehenä oon se hiljainen hissukka ja vaimo luvannut erota, jos en ala puhumaan. Monenlaista parisuhdeviestinnän terapiaa on saatu papeilta, kirkon perheneuvonnasta ja jopa mielenterveystoimistojen ja seksuaaliterapian kautta. En lähde moittimaan mitään em. auttajista.
      Kannattaa ainakin yrittää, jos tuntuu, että hehkua vielä piisaa. Älä hellitä vähällä, kun hyvän olet löytänyt!

    • Avoimet kortit

      Sinuna, Susse, yrittäisin saada avointa keskustelua aikaiseksi puolisosi kanssa. Varmaan olet yrittänytkin, mutta älä anna periksi. Sinulla on OIKEUS saada tietää REHELLINEN ja AVOIN vastaus siihen, miksi kumppanisi on muuttunut etäiseksi, mikä oikein on tilanne.

      Mielestäni kertomasi tilanne voi kuitenkin johtua hyvin monesta eri syystä, eikä syy välttämättä tarvitse olla se, että hänellä olisi "toinen".

      Kerro, että asiat on nyt puhuttava selviksi. Vaadi avointa keskustelua.

    • trhrthrth

      Raha. Muut on pelkkää paskan jauhantaa

    • Joht. parisuhdenero

      Enää, kultaseni. Ei enään. Hrrr... Ei parisuhde voi onnistua jos tuon vertaa ei tiedä eikä osaa yhdyssanoja :-)

    • aiheen vierestä

      Milloin 'enää' on muuttunut yhdyssanaksi?

    • Pitkä parisuhde koostuu kahdesta asiasta. Toisen kunnioittamisesta ja ymmärtämys asiasta, että se toisen naama vaan rupee vituttaa ajan myötä, ihan puolin toisin.

    • elämä on :)

      Hei, elämä on vuoristorataa. Ei se vaihtamalla parane. Teillä pitää olla yhteistä aikaa. itse olen sen huomannut elämässäni, meillä tulee täyteen 10v ja vielä naimisissa :) Teemme yhdessä matkoja mahdollisuuksien mukaan, ei mitään etelänmatkoja, vaan ihan lähimaissa, ruotsinlaivalla, Tallinnassa, ihan vaan ulkona lähibubissa, tai kaupungissa, enimmäkseen vietämme aikaa yhdessä toki kotona. Mutta yhteinen aika on mielestäni kaiken a ja o. Kävelyt ulkona, ruuan teko. Kait se on sitä elämää, ei sen mitään kliseetä, kallista tarvitse olla. Pärjäile. PS: uskottomuus on sitten taas eri juttu, sitä en itsekään sulattaisi.

      • vaihtamalla

        Kyllä se muuten joskus paranee.


    • Ruusutarha?

      Kyllä hyvä suhde perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja haluun rakastaa ja yrittää yhdessä. Kaikenlainen kyttäily, tenttaaminen ja muu rajoittaminen ja ahdistelu johtaa vain toisen etääntymiseen entistä enemmän.
      Jos jokin asia painaa, otettava esiin asiallisesti ja rauhassa asiaan paneutuen, ei syytellen ja epäillen. Jos toisen on vaikea puhua, voi sanoa että tämä asia on minulle tärkeä ja haluaisin puhua. Sovitaanko aika ja päivä jolloin molemmille sopii istua rauhassa alas ja puhua ilman painostusta ja riitaa?
      Parisuhde vaatii hoitoa ja huoltoa, paneutumista. Aina ei tanssita ruusuilla, välillä tulee niitä vaikeita päiviä jolloin sitä rakastamisen tahtoa vaaditaan! Ei heti saa heittää hanskoja naulaan, avoimuus ja luottamus on kaiken A ja O.
      Vasta jos todella on kaikkensa yrittänyt mutta toinen ei vain enää sitten halua, se on sitten hyväksyttävä. Sekin kuuluu elämään. Sitten mennään eteenpäin, ei elämä siihen lopu vaikka kipeää tekee!

    • Kimma.

      Minä olen sitä mieltä, että kannattaa yrittää kaikkensa suhteen eteen. Uskonkin, että olet yrittänyt. Voisit yrittää hälle puhua ja jos vaikka päätyisitte yhteiseen tulokseen mitä teette suhteenne kanssa? Sinulla on oikeus tietää toisen menoista ja etenkin jos epäilet että hällä on toinen pyörityksessä. Ei sinun kannata myöskään loputtomiin olla onnettomassa parisuhteessa, ellei muutosta tapahdu.

      Itse olen joutunut suhteessa kokemaan kaikenlaista, ero on meinannut monesti tulla. Olemme kuitenkin puhuneet kaikesta mahdollisesta, pienimmistäkin asioista mikä kiikastaa suhteessa ja se on aina tehnyt hyvää. Tiedän missä puolisoni menee ja hän tietää minun menoistani. Kunhan ei liikaa ala tivaamaan, kun täytyy toiseen luottaa. Rehellisyys ja luottamus on parisuhteessa tärkeintä. Tärkeää on arjen pienetkin asiat. Suhteessa täytyy tehdä yhdessä kaikenlaista mukavaa, käytte kävelyillä, kokkailette, teette isompia sekä pienempiä reissuja. Kokkailuun voi myös lisätä erotiikkaa, sehän virkistää makuhuoneen puolella ja muutenkin virkeä seksielämä on tärkeää kummankin kannalta :)

      Toivon, että teillä alkaisi asiat selkiintymään. En voi muuta toivottaa kuin tsemppiä ja jaksamisia!

      • susse72

        se ketä olen kuullut että hän tapailisi niin on varattu ja lapsikin löytyy. jutellessa jostain tapahtumasta niin eipä usein kuule tämän toisen osanpuolen nimeä vaikka siellä olisi ollutkin..... olen yrittänyt puhua mutta ei siitä ole tullut mitään..... koskaan ei mikään paina mieltä vaikka sen tyhmäkin näkee että kaikki ei ole hyvin. vaikka hänellä olisi nyt se toinen pyörityksessä niin kertoisi asiasta niin voisin ehkä antaa sen anteeksi jos se ei minusta vaikuta pahalta. haluaisin mieluusti puhua asiasta mutta kielteinen vastaus tulee aina. puolisoni on muutenkin muuttunut oudoksi, käyttäytyy välillä ihan kummallisella tavalla ja puhelinta voi vain käyttää jos en ole lähettyvillä.


    • Isoäidin neuvo :-)

      No joo, aika selvää pässinlihaa vaikuttaa sitten olevan. Jos olet kaikkesi yrittänyt, hyvällä ilman nalkuttamista ja kyttäilyä, eikä toinen utle vastaan on mielestäni aika lyödä hänelle faktat pöytään! Joko puhutaan asiat NYT halki poikki ja pinoon ja katsotaan mihin tulokseen tullaan; joko hän ryhdistäytyy kuin mies ja molemmat on halukkaita antamaan suhteelle vielä mahdollisuuden, sitten tehdään niin! Mutta siinä on molempien todella tultava vastaan, oltava raa\an rehellisiä ja oltava 100% valmiita tekemään kaikkensa suhteen eteen.
      Sinun ei tarvitse taipua, nöyristellä ja sietää. Sinulla on oikeus tietää missä mennään ja sitten voit sanoa että tässä on kaksi valintaa: se toinen tai minä!
      Voit myös tehdä selväksi, että jos hän ei suostu puhumaan ja homma jatkuu näin, on suhde myös loppu. Ja tehdä siitä myös loppu! Sinulla on oikeus ja velvolisuus rakastaa ja tykätä itsestäsi niin paljon ettet anna itseäsi noin kohdella!!!
      On kipeää ja tuskallista tehdä se ratkaisu. Tulee olemaan raastavan kipeää!
      Mutta se menee ohi! Sinulla ei ole mitään menetettävää, vain voitettavaa!
      Sinulla on kokonainen elämä edessäsi uusine mahdollisuuksineen ja se oikea onnikin odottaa jonkin nurkan takana, mikä ja minkälainen se sitten tulee olemaankin! Opettele itsesi rakastamisen vaikea läksy, opettele näkemään miten arvokas ja korvaamaton olet, joka ikinen on! Se on vaikeaa mutta ei mahdotonta.
      Voimia sinulle, kyllä se aurinko paistaa vielä sinne risukasaankin! Jaksa sitkeästi uskoa!!

    • lihava kultzi

      jos olet liian lihava niin sitä saattaa ärsyttää eikä kehtaa sanoa suoraan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4750
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1324
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1315
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1091
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      251
      941
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      916
    Aihe