Tarkastuslautakunta

Kiinostaisi tietää millaisia ohjeistuksia Lieksan tarkastuslautakunta on antanut toimeeentulotuen soveltajille.
Mielestäni Suomessa on lainsäädäntö ja myöskin sovellutusohjeet sosiaalityöntekijöille ja myöskin minulla on ne ohjeet hallussani saanut ne ministeriltä.

Eli ajatus on tämä.Ylittääkö siten tarkastuslautakunnan ohjeistus kansallisen lainsäädännön ja näin ollen kuitenkin viranhaltijoiden täytyy toimia lain mukaisesti joten nuo ohjeistukset on siten tarpeettomia sitä taustaa vasten koska viranhaltijan tulee noudattaa lainsäädäntöä ja siten aina todella päätös on perusteltava ja vastattava esille tulleisiin vaatimuksiin.Terveisin markku pitkä kokemus kyseiseltä alueelta

23

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisää valvontaa

      Joo, ja vielä kun saataisiin valvontakomissio valvomaan maahanmuuttoasioita!

      • lisää valvonnalle:

        Sinun mielestäkö on ok antaa mamuille tukia kantaväestöä enemmän?


    • En lähtenyt asiassa siihen seikkaan mutta juuri myöskin niistä asioista on lainsäädäntö ja myöskin ohjeistukset olemassa siksi noissa kysymyksissä tulee olla hieman ajantasalla ja varovainen ettei koko päätäntäkoneisto lähde virheellisen päätöksenteon tielle joten nyt on aikaa ottaa ensin selvää asioista ja lainsäädännön ohjeistuksista eikä lähteä omaa polkua tallaamaan "hevosmiesten "perässä ja munaamaan koko porukkaa.MK

      • Hevos- Heikki

        Hyvä Markku,
        älä lähden aliarvioimaan meitä " hevosmiehiä" me jotka rattailla istumme ja katselemme hevosen persettä tiedämme, että sanamme ovat vakaat ja todet,
        emme haihattele tuulenteitä
        anteeksi jäi hivenen epäselväksi miltä alalta sinulla on pitkä kokemus ?


      • timpuriman

        markku hyvä hyvä. Olet kiinnittänyt huomiosi juuri oikeaan seikkaan. Eihän tarkastuslautakunta voi olla elin joka ohjaa tukiasioita. Monellako on sosiaalialan koulutus siellä istuvista. Epäilen vahvasti ettei yhelläkkään.


    • Hyvä "hevosmies" Oikeita hevosmiehiä arvostan ja sitä tietänmystä mitä se ala tarvitsee mutta tarkoitan sitä varjoparlamenttia joka toimii mutu tuntumalla eli musta tuntuu ja se ei ole tiedon väärti.
      Mutta osaan kyllä hevosen valjastaa joten siinäkään en ole tumpelo koska olen hevosen kanssa töitä tehnyt myös.
      Mutta jos olen saanut aikanaan sosiaali-alan koulutuksen ja ollut sosiaalilautakunnan vpj 4v ja lautakunnan jäsenenä samoin4v ja nyt sosiaali ja terveyslautakunnan varajäsen niin jotakin kyllä tiedän asioista ja olen sellainen tyyppi joka myös ottaa asioista selvää hieman muualtakin jos minua tölvitään se on nähty Lieksassa.Mutta kyllä asiantuntemusta toisaalla tuossa lautakunnassa on, muttei kaikilla.
      Siksi näin tarpeelliseksi asian tuoda julki, ennenkuin tulee jostain huomautus ja eiköhän Lieksalaisia jo tarpeeksi ole häpäisty ja riepoteltu julkisuudessa.MK

      • uteliaisuuttani tie-

        tustelen miksi ette istu ministeriön johtossa ?
        minä olen nähnyT junan


    • sos tanttaraa

      Tuollaisella "kokemuksella" pitäisi jo tietää, että havaitut hallinnolliset epäkohdat reglamoidaan kaupungin kirjaamoon.
      Vai onko kaupungin hallintösääntöön johokin kohtaan pienellä kirjoitettuna, että siirrytään käyttämään s24 Lieksa osiota.

    • Tiedän miten nyt jotakin suututtaa?
      Koska kuitenkin minulla on oikeus ja joskus jopa velvollisuus saattaa asia tiedoksi vähän suuremmalle porukalle kuin virkamiesten pöytälaatikkoon, käytän mahdollisuuttani ketään henkilökohtaisesti tölvimättä

      Tässä kohtaa totean,että lautakunnan tulee seurata lain mukaan yleistä kehitystä ja elinolosuhteita kunnassa tämä näin vapaasti todettuna.
      Kuitenkin näen asian siten,että virkamiehet naiset tekevät työtään lain mukaan ja ovat virkavastuussa mutt politrukeilla on vaan polittinen vastuu joka mitataan vaaleissa, ellei sitten ole tehnyt vakavaa rikosta josta tulee linnaa puoli vuotta se on erottamisen peruste luottamustoimesta.MK

    • tantta taas

      Mikäpä tuossa suututtaa. Olitpahan vaikkakin varajäsen, niin on varsin korretkia odottaa myös varajäseneltä sen verta ryhtiä, ettei alentuisi täällä kirjoittelemaan. On meinaten varsin kapea, vähälukuinen tämä palsta.
      Tulee sellainen tuntuma, että puskassa yksin räkyttää.

    • kuka se kissan

      hännän jne. no tietenkin yksi mahdollisuus on eläimeen sekaantuja, mutta se ei kuulu tähän kirjoitussarjaan
      noin vuosi sitten kirjoitin, että jotkut aloittavat vaalikampanjansa aikaisin jne
      ja silloin tullaan esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla ja sopivalla ja sopimattomalla jasialla ja tämähän kuuluu tähän tenukratiaan, että onnea vaan nimeltä mainitsematon tuleva ehdokas

    • Johan pomppas taa asiat eli on varsin korrektia olla ajantasalla ja käyttää niitä mahdollisuuksia,että saa sanomansa sanottua eikä siinä tarvitse ketään loukata. Mutta ilmeisesti haluat jotenkin olla sitten niskanpäällä ohjailemassa minun toimintaa mutta siinä sinulla tekemistä,
      Mitä tulee siten minun kirjoituksiin niin kirjoittelen eri aiheista oli vaalit tai ei ja kuten tiedetään niin polittinen muisti tahtoo olla puoli vuotta joillakin joten antaa palaa. Mitä tulee sitten tenuun niin en sekoita sitä edes bensaan joten turha on sellaista kohdallani todeta
      Mutta kysymyksesä on nyt sitten kyllä se seikka kuka antaa ohjeistuksia ja mitä ne ovat kun jo kerran on olemassa valtakunnalliset ohjeet joten jos täällä aletaan joidenkin taholta ohjailemaan niin munaavat ittensä se on selvää joten suutari pysyköön lestissään ja tehtäköön sitten valtakunna tasolla lainsäädäntö joka joitakin tarkastajia miellyttää.MK

    • hyväettä on tietoa

      Markku Korpinen kirjoittaa ihan oikeaa asiaa. Täällä aina pyritään vääntämään ja kääntämään asiat nuriperin. Siis meidän valtuuttamana Korpinen on oikealla asialla. Hän teitää miten tulee toimia oikein. Uskokaa jo!

    • saa munata rauhassa

      No niihän tuo kannatuskin kertoo. Mies tehtailee s24 tuhansia kehujaan ja luulee kannatuksensa nousevan. Kirkkovaaleissa tuli jytky ja nyt on mainosmiehenä Väyryselle ja eduskuntavaaleissa kehui Hoskosta. Lues äänimäärät kuis kävi.
      Mikäli kehumasi MK olisi oikialla asialla ja kansan valtuuttama, ei hän täällä, näillä sivustoilla päiviäsä tärväisi. Meinaten tuollaiseen kirjoitusmäärään jota MK tehtailee, pitää istua koneella päivätolkulla viikottain. Vaan eikös KePu siirtynykkin rahojen loppuessa mediaan, olihan siitä ihan ohjeetkin eduskuntavaalien aikaan.

      • MK

        Mitenkä se Lieksan imago kärsi kun olin muualla tarväsin aikaani meren rannalla ja kerroin kuulumiset Pohjois -Karjalan radiossa
        Jotenkin huvittaa asia, että millaisia toimia voinee tehdä myös kuntalainen joka ei saa edes henkistä tukea vanhusten viikolla heh heh
        Tässä kommentii virkamiehille MK


      • mitä mitä ja mitä
        MK kirjoitti:

        Mitenkä se Lieksan imago kärsi kun olin muualla tarväsin aikaani meren rannalla ja kerroin kuulumiset Pohjois -Karjalan radiossa
        Jotenkin huvittaa asia, että millaisia toimia voinee tehdä myös kuntalainen joka ei saa edes henkistä tukea vanhusten viikolla heh heh
        Tässä kommentii virkamiehille MK

        Visiko joku suomentaa MK:n kirjoituksen pointin. En saa selvää. Varmaan ihan tärkeä sanoma, mutta envaan ymmärrä. Ehkä dementia.


      • mitä mitä ja mitä kirjoitti:

        Visiko joku suomentaa MK:n kirjoituksen pointin. En saa selvää. Varmaan ihan tärkeä sanoma, mutta envaan ymmärrä. Ehkä dementia.

        "vielä plussan puolella" Lieksan imagoa oli käsitelty kansalaisopiston keskustelutilaisuudessa ja siellä vierkamies oli todennut,ettei sitä voi jättää pelkästään virkamiesten varaa.
        Olinpa sitten matkalla muualla vaikka nämä virkamiehet ei paljon arviosta toimintaani niin hieman ihmetyttää tuo imagolausunto?
        Kuitenkin kun käyn tuolla maailmalla niin jopa Pohjois-Karjalan radio on toimistani kiinnostunut ja nytkin kerkisin juuri majoittua kun oli suora lähetys ja näin tuli terveiset siitä miten Pohjois -Kajalaa edustaa myös Lieksalainen (vaikkakin ei kovin hääppööne karehtijan mielestä) mutta kuitenkin koitan olla hyvin myönteistä kuvaa viemässä ei puolilla Suomea ja kohta jälleen menossa maailmalle kun vielä on mahdollisuus päästä omin kustannuksin, joten näin vanhusten viikolla sanon suoraan asian miten sitten tuo virkakunta suhtautuu siihen, että myöskin eläkeläiset voivat toimia tasavertaisena ja ovat suuria kulttuurin toimijoita ja kävijöitä joten se asia jäänee huomiotta mielestäni edes henkistä tukea ei siinä suhteessa tule siltä suunlata jotka asioista päättävät.MK


      • tee en aa
        markkukorpinen kirjoitti:

        "vielä plussan puolella" Lieksan imagoa oli käsitelty kansalaisopiston keskustelutilaisuudessa ja siellä vierkamies oli todennut,ettei sitä voi jättää pelkästään virkamiesten varaa.
        Olinpa sitten matkalla muualla vaikka nämä virkamiehet ei paljon arviosta toimintaani niin hieman ihmetyttää tuo imagolausunto?
        Kuitenkin kun käyn tuolla maailmalla niin jopa Pohjois-Karjalan radio on toimistani kiinnostunut ja nytkin kerkisin juuri majoittua kun oli suora lähetys ja näin tuli terveiset siitä miten Pohjois -Kajalaa edustaa myös Lieksalainen (vaikkakin ei kovin hääppööne karehtijan mielestä) mutta kuitenkin koitan olla hyvin myönteistä kuvaa viemässä ei puolilla Suomea ja kohta jälleen menossa maailmalle kun vielä on mahdollisuus päästä omin kustannuksin, joten näin vanhusten viikolla sanon suoraan asian miten sitten tuo virkakunta suhtautuu siihen, että myöskin eläkeläiset voivat toimia tasavertaisena ja ovat suuria kulttuurin toimijoita ja kävijöitä joten se asia jäänee huomiotta mielestäni edes henkistä tukea ei siinä suhteessa tule siltä suunlata jotka asioista päättävät.MK

        Kilvenkiilllotusvahat on nyt alennusmyynnissä. Kaupanpäälle puheaikaa 30 minuuttia.


      • MK
        tee en aa kirjoitti:

        Kilvenkiilllotusvahat on nyt alennusmyynnissä. Kaupanpäälle puheaikaa 30 minuuttia.

        Kiitos ostan ja lähetän kaupungille MK


      • oma kehu
        MK kirjoitti:

        Kiitos ostan ja lähetän kaupungille MK

        Pijä itelläs. Ja osta varastoonkiin. On tarvista.


    • Vanha virsi ja hyvin laahaava.Jos sinä ole pysynyt pinalla niinkuin meikeläinen puupää kunnalliselämässä asioiden hoitajana näinkin pitkään niin se vaatii jo melkoista kiinnostusta asioihin.
      Minun ei tarvitse noita herroja mainostaa vaan olen tuonut esille niitä ajatuksia mitä olen paikalla olleena kuullut joten he vastaavat asioista omalta osalta.
      Mitä tulee sitten eri vaaleihin niin pienemälläkin äänimäärällä mennään valtuustoon ja lautakuntaan varsinkin kun on tuo kiintiö niin naiset ohittavat jotta kolina käy toisin on liikenteessä.
      Mitä tulee toimintaani nyt niin olen sen sanonut tunnen sen verran polittista elämää ja siten voinen toimia takapiruna ja en jää asioissa sanattomaksi mutta en myöskään viitsi haukkua kaikkea liikkuvaa muutakuin tarpeen mukaan ja ainakin polittisessa elämässä olen hyvin tarkkavainuinen ja silloin murahdan ja joku sanoikin minulle yhdessä seminaarissa "pure perseeseen" olis siinä lystiä vähän kauenpanakin kun valtuutettu olisi puraissut toista takapuolesta mutta kun minulla on omat hampaat niin ei ainakaan tekarit riipu takapuolessa heh heh vaan.MK

    • Tulkoon nyt kuitenkin mainituksi,että tarkastuslautakunnan tehtävä on todella melkoinen ja vaativa seurata kunnan asioita ja mutta kuitenkin halusin muistuttaa,siitä että siinäkin tehtävässä ei pidä lähteä maallikon haparoimaan mutu tuntumalla vaikka kovasti jonkun yksilöasiat kiinnostaisi vaan katsoa ne oleelliset seikat ja sitä asiantuntemusta varmaan on myöskin lautakunnassa joka ymmärtää jotakin kirjanpidosta uskallan väittää, että monta tuppisuuta tai puheliasta on olemassa jolla ei ole käsitystä niistäkään asioista jopa valtuustossa koska numerot ei kerro asioiden hoitoa maallikolle ,siinä on se asian ydin jonka heitän esiin.MK

    • matoloinen

      Oiva aihe. Lautakunta töihin heti. Kun Mk käskee duuniin kepuloiset

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe