Melko hiljasta on. vain piilotetulla holliosastolla haukutaan vielä muita kirkkokuntia, mutta muuten melko kuollutta.
Eikö helluntalaiset voi puhua avoimesti, kun pitää piilotella niitä ketjuja sinne holliin. Siellä sitten sisäpiiri jauhaa miten muut on kauheita ja he ainoat hyvät hienot uskovaiset, joissa ei rikettä näy.
Netmission tekee kuolemaa
497
1889
Vastaukset
- body
Siellä missä kaikkien pitää nuokkua samaan suuntaan ei ole elämää, sillä se on vastoin elämän diversiteettiä.
Helluntailaiset eivät saa puhua avoimesti, eivätkä vapaasti, se on perinne ja siitä eivät pääse eroon.- ---
Etkös sinäkin nuoku yhteen ja samaan suuntaan? Sellaisen käsityksen ainakin minä olen saanut negatiivisesta kirjoittelustasi.
Koskaan en ole lukenut täällä myönteistä viestiä, joka olisi "bodyn" allekirjoittama. Kaikki yhtä ja samaa mollaamista. - body
--- kirjoitti:
Etkös sinäkin nuoku yhteen ja samaan suuntaan? Sellaisen käsityksen ainakin minä olen saanut negatiivisesta kirjoittelustasi.
Koskaan en ole lukenut täällä myönteistä viestiä, joka olisi "bodyn" allekirjoittama. Kaikki yhtä ja samaa mollaamista." ---" minä nuokun omaan suuntaan ja pyrin sillä eliminoimaan yhteen ja samaan suuntaan nuokkujat.
Kristillisyyden sairaus on että kaikkien pitäisi nuokkua samaan suuntaa ja samaan tahtiin, mutta sehän ei ole elämää, se on elämän irvikuva. - nallewaari
"Helluntailaiset eivät saa puhua avoimesti, eivätkä vapaasti, se on perinne ja siitä eivät pääse eroon."
Eeeiiiiiiiiiiiiii pijä paikkaasa, mää oon ollu hellari 25v. eikä koskaan oo rajottanu mun puhheita, ovatpa jotku "tilanneet" puhumaanki tilaisuuksissaan. Nytki on kutsu...
Kannattaa rohkeesti mennä sissään tupahan ja kuunnella, jos on jottain vilunkia niin sano vaan auffiiderseen ja lyö ovi kiini....:-) - vapaa sielu
nallewaari kirjoitti:
"Helluntailaiset eivät saa puhua avoimesti, eivätkä vapaasti, se on perinne ja siitä eivät pääse eroon."
Eeeiiiiiiiiiiiiii pijä paikkaasa, mää oon ollu hellari 25v. eikä koskaan oo rajottanu mun puhheita, ovatpa jotku "tilanneet" puhumaanki tilaisuuksissaan. Nytki on kutsu...
Kannattaa rohkeesti mennä sissään tupahan ja kuunnella, jos on jottain vilunkia niin sano vaan auffiiderseen ja lyö ovi kiini....:-)älä puhu peetä nallesetä
- tietoturva-aukko
nallewaari kirjoitti:
"Helluntailaiset eivät saa puhua avoimesti, eivätkä vapaasti, se on perinne ja siitä eivät pääse eroon."
Eeeiiiiiiiiiiiiii pijä paikkaasa, mää oon ollu hellari 25v. eikä koskaan oo rajottanu mun puhheita, ovatpa jotku "tilanneet" puhumaanki tilaisuuksissaan. Nytki on kutsu...
Kannattaa rohkeesti mennä sissään tupahan ja kuunnella, jos on jottain vilunkia niin sano vaan auffiiderseen ja lyö ovi kiini....:-)Ei todellakaan kannata. Olin siellä ja tietoturva on ihan onneton. Helppo kirjoittaa jonkun toisen nickillä ja saada aikaan kunnon härdelli. Se uppoaa niihin täydestä. Ja niin saa fiksukin kirjoittaja bannit. Kokeilinkohan.?
- epäilen
tietoturva-aukko kirjoitti:
Ei todellakaan kannata. Olin siellä ja tietoturva on ihan onneton. Helppo kirjoittaa jonkun toisen nickillä ja saada aikaan kunnon härdelli. Se uppoaa niihin täydestä. Ja niin saa fiksukin kirjoittaja bannit. Kokeilinkohan.?
Ihanko totta???
- XXXXXXXXXXXXXXX
Tämä palsta näkyy olevan yleinen haukkumapaikka toisen foorumin ihmisitä ja foorumista. Tänne näkyy kertyneen kaikki katkeroituneet, netmission on sentään modetukseltaan hyvä ja onneksi sinne ei päästetä kaikkia pahanpuhujia ja saastaisia juttuja kuten täällä on, tämä on kuin paheiden pesä jossa näkyy kaikki sodoman ja gomorran esiasteet. Hyi olkoon!!!!!!!!!!!!
- YYYYYYYYYYY
XXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:
Tämä palsta näkyy olevan yleinen haukkumapaikka toisen foorumin ihmisitä ja foorumista. Tänne näkyy kertyneen kaikki katkeroituneet, netmission on sentään modetukseltaan hyvä ja onneksi sinne ei päästetä kaikkia pahanpuhujia ja saastaisia juttuja kuten täällä on, tämä on kuin paheiden pesä jossa näkyy kaikki sodoman ja gomorran esiasteet. Hyi olkoon!!!!!!!!!!!!
Sehän on hyvä että tänne on kerääntyneet kaikki katkeroituneet. Saa purkaa avoimesti katkeruuttaan ja vihaa. Missään muualla yhteiskunnassa ei ole tilaa sitä purkaa. Täällä ei vaan saa pahoittaa omaa mieltään kun toiset purkavat. Täytyy ymmärtää toisia samanlaisia.
- ---
Minkä muun kirkkokunnan oma foorumi on vilkas?
Jos siellä muutama vuosia foorumilla jankannut korostaa itseään, niin ei siitä vielä voida tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.
Näytä meille siis kirkkokunnan foorumi (ei tämän foorumin räksytyspalstoja), jossa keskuistellaan vilkkaasti.- Öööööö
uskojaelama.net.
Sivistynyttä keskustelua uskosta. - xy-kromosomit
ei netmission ole helluntaikirkkokunnan foorumi...vai onko???
- exmössö
xy-kromosomit kirjoitti:
ei netmission ole helluntaikirkkokunnan foorumi...vai onko???
No ainakaan siellä ei mitään muuta oppia ja uskontoa suvaita.
- luulo
xy-kromosomit kirjoitti:
ei netmission ole helluntaikirkkokunnan foorumi...vai onko???
ei ole
- XXXXXXXXXXXXXXx
exmössö kirjoitti:
No ainakaan siellä ei mitään muuta oppia ja uskontoa suvaita.
Ei suvaita sellaista joka vie Raamatun sanasta ohi.
Sellaisia kylväjiä on kyllä sielläkin ja täällä sitä enempi!
- ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Netmissionissa kirjottaa samat naamat, jotka on siellä kymmenen vuotta roikkuneet. Siellä ne sitten nahistelee edelleen samoista asioista. Joskus ihmettelin miten ne jaksaakin. Aina alottaa samasta aiheesta.
- hehheh-heh
Heheh. Täälläkö ei roiku samat naamat samojen juttujensa kanssa? Sama Netsission -juttukin toistuu tasaisin väliajoin.
- roik roik
hehheh-heh kirjoitti:
Heheh. Täälläkö ei roiku samat naamat samojen juttujensa kanssa? Sama Netsission -juttukin toistuu tasaisin väliajoin.
No roikkuu.
Mut siellä ne roikkuu pahemmin. - huolestuttavaa
Siellä on kyllä porukkaa, jotka on pahasti addiktoituneet foorumiin. Ihmettelin joskus mm. muutamaa naispuolista, joilla on perhe ja kaikki. Siellä roikkuvat vähän väliä ja usein juuri illat. Eikö niillä ole mitään elämää lastensa ja miestensä kanssa.
- riisivanukas
huolestuttavaa kirjoitti:
Siellä on kyllä porukkaa, jotka on pahasti addiktoituneet foorumiin. Ihmettelin joskus mm. muutamaa naispuolista, joilla on perhe ja kaikki. Siellä roikkuvat vähän väliä ja usein juuri illat. Eikö niillä ole mitään elämää lastensa ja miestensä kanssa.
ihme ämmiä
- riisivanukas
riisivanukas kirjoitti:
ihme ämmiä
ja se mace vai mikä se yx viisas mode on.
- ei ihme
ei ole uutta puhuttavaa, kun ei ole muuta elämää kuin sama foorumi
- XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
Täällä roikkuu ihan samat naamat ja yrittää tehdä Jumalan Sanan tyhjäksi. Aina on samat aloitukset täällä. Ei ole muuttunut sitten vuosiin, kun olen täällä nyt muutaman päivän seurannut samat haukunnat on liikkeellä kuin ennenkin, eli ei mitään uutta auringon alla. Samat roikkujat täälläkin edelleen.
Pahanpuhujien paikka tämä on eikä mikään muu! - Jussipussi
huolestuttavaa kirjoitti:
Siellä on kyllä porukkaa, jotka on pahasti addiktoituneet foorumiin. Ihmettelin joskus mm. muutamaa naispuolista, joilla on perhe ja kaikki. Siellä roikkuvat vähän väliä ja usein juuri illat. Eikö niillä ole mitään elämää lastensa ja miestensä kanssa.
Ainakin yksi rouva H älysi lähteä.
- höpöh
Jaa että on tullut seurattua jo kauemminkin ?
Joka ei ole JUMALASTA kuolee ja hyvä niinkin..
- lolitar
se onkin at ho kista mössö ei Jumalasta
- mitä häh
mikä on natmission. liittyykö natsismiin
- joo ei kannata
uusia siellä ei suvaita. Kerran yritin mennä ja aloitin pari ketjuakin, mutta huomasin olevan aivan ulkopuolella sen piirin. Niillä on omat kirjoittamattomat sääntönsä.
Ja muutama niin raivostuttavan naivi vakiokirjoittaja, et ei mitään rajaa.- Herran soturit
Uudet suvaitaan, tuo on suoranaista valehtelua, mutta siellä ei suvaita törkeyksiä, ja Jumalan Sanan vastaisuutta joka polkee koko ajan Kristittyjen arvoja. Anna jonkun kirjoittaa vaikka kuinka paljon, ei kai se sinulta ole pois. Täällähän sitä näyttää olevan yhtä addiktoituneita kuin muuallakin, täällä vain haukutaan sitä ihmettelen eikö ihmisillä ole muuta tekemistä. Ja jopa perheellisiäkin täällä on.
- silloin tällöin luen
naivia porukkaa...mutta modet ovat nykyisin hyviä.
- lol
Herran soturit kirjoitti:
Uudet suvaitaan, tuo on suoranaista valehtelua, mutta siellä ei suvaita törkeyksiä, ja Jumalan Sanan vastaisuutta joka polkee koko ajan Kristittyjen arvoja. Anna jonkun kirjoittaa vaikka kuinka paljon, ei kai se sinulta ole pois. Täällähän sitä näyttää olevan yhtä addiktoituneita kuin muuallakin, täällä vain haukutaan sitä ihmettelen eikö ihmisillä ole muuta tekemistä. Ja jopa perheellisiäkin täällä on.
p o t askaa
- lol
silloin tällöin luen kirjoitti:
naivia porukkaa...mutta modet ovat nykyisin hyviä.
paisi paitsi ah ja hmenoo
- lol
lol kirjoitti:
paisi paitsi ah ja hmenoo
ne ne vasta pa sko ja on ah ja hmono
- Reijo takaisin!
silloin tällöin luen kirjoitti:
naivia porukkaa...mutta modet ovat nykyisin hyviä.
No ei ole heillä pelisilmää sitten yhtään. Ajavat pois kaikki ne joille tekisi hyvää olla kristillisellä forkalla ja sitten muutama yks'totinen uskis siellä aamentelee toistaan. Pitää olla niin kliinisenpuhdasta helluntaita ettei pakanat ei sinne sovi enää.
- nykyinen kirj
silloin tällöin luen kirjoitti:
naivia porukkaa...mutta modet ovat nykyisin hyviä.
modet ovat tosi naiveja nykyisin
- sanon vaa
silloin tällöin luen kirjoitti:
naivia porukkaa...mutta modet ovat nykyisin hyviä.
modet o belspuupelist
- V
Ei kai se mitään kuolemaa tee; kun pystyy olemaan yhtä tekopyhäinen ja itserittoinen kuin ennenkin. Esimerkki:
Ad Hoh : " Olisiko yksi salaisuus se, että työntekijöiden keskuudessa on jo vuosia sitten sitouduttu erääseen lupaukseen. He ovat päättäneet, että ei puhuta pahaa. Ihmisiä siunataan."
Tämä on se sama mode joka haukkui yhden Suomen menestyksellisimistä Hell.srk: nista " Kummallisuus nimeksi"...ja heti perään Hannele ja Tavallinen siunailemaan että kyllä on epäraamatullista..."
Ja kun tälläistä toimintaa moittii tulee Ikipanni...
Pitäköön tunkkinsa- 18
Ad Hoc on syvältä....
- 12
Ai siunaavat kaikkia...sehän on hienoa asia....ovat niin täydellisiä ja eivät sitten ehkä olekaan kun tiukka paikka tulee..kaste vaan on olevinaan ainut oikea..väärässä ne on, ei voi mitään, kunpa hoksaisivat asian.
- hypomenoo
18 kirjoitti:
Ad Hoc on syvältä....
hallet
- lol
hypomenoo kirjoitti:
hallet
aaaamen samat asanat
- lol
12 kirjoitti:
Ai siunaavat kaikkia...sehän on hienoa asia....ovat niin täydellisiä ja eivät sitten ehkä olekaan kun tiukka paikka tulee..kaste vaan on olevinaan ainut oikea..väärässä ne on, ei voi mitään, kunpa hoksaisivat asian.
aikuis kast e om harhaa vääärää oppiia
- lol
lol kirjoitti:
aikuis kast e om harhaa vääärää oppiia
aikuiskaste on puppua
- v
Ad Hoc on saatanan kätyri, joka on läetetty tuhomaan Netmissionin keskusrelu saitti.
Mutta NetMission on perustettu vain jakamaan tylsiä saarnoja netin avustuksella, joten sillä ei voi olla mitään merkitysta...kuten Nm:n keskustelusaitilla...
Mutta mihin ne addiktoituneet menisi ? e mihinkään joten pysyköön siellä jeesustelemassa toisillensa...- Oryx ei netmission
jaahas,,,,,,,,,,,,,kova virka ja kukahan lähetti, vai itse pelsepuupi??
- Herran soturit
Täällähän näitä addiktoituneita näyttä olevankin. Haukkuminen on niiin mukavaa jotta, ja vielä haukutaan toisia saatanan kätyreiksi. Ei ainakaan voi sanoa että uskova tuollaista toisista sanoo. Huh mitä ilkeyksiä täällä on. Ei tänne kukaan päätänsä viitsi laittaakaan, kun täällä ei ole mitään järjestystä.
- Herran soturit
Viestisi osoittaa vihamielisyyttä ja panettelua, eikö ole muuta tekemistä kuin haukkua toisia saatanan kätyriksi, onko sinulla oikeus tuomita joku helvettiin, Raamattu varoittaa siitä. Ei ihme ettei tällaiset mahdukaan saitille. Ymmärrän hyvin miksi olette täällä. Jatkakaa vain vihamielisyyttänne, toivon totisesti että Herra armahtaa teitäkin ja tulette vielä tuntemaan Jeesuksen rakkauden.
- lol
antaa aamenntaa..
- jass oo
joo
- v
Olipa tullu viesti tutulta tänne Floridaankin että joku Lapikas oli armahdettu bannista 1,5 vuoden jälkeen...
Mulla o ikuinen banni, ja hyvä niin - fdhfgjghjhgkjyhuk
Olivat aika töykeitä minuakin kohtaan, olen aika vaikutusvaltainen ja koulutettu. Sitä mitä kylvää sitä varmasti niittää..
- sellasta sattuu
Aika hiljainen on kyllä foorumista tullut ja suoraan sanoen tosi tylsä.
Kaippa se on niin, että aina ei voi kaikkia miellyttää? Nyt miellytetään niitä jotka haluaa rauhallista keskustelua ilman, että kukaan vänkää vastaan.- exmössö
Älykkäät lähtevät sieltä. Joko lähtevät itse tai bannataan.
- harmaatamassaa
exmössö kirjoitti:
Älykkäät lähtevät sieltä. Joko lähtevät itse tai bannataan.
Ja nettipalstalla voi sitten kehuskella älykkyyttään kun on saanut bannit jostain toiselta palstalta.
Tätä on nykyaika. - exmössö
harmaatamassaa kirjoitti:
Ja nettipalstalla voi sitten kehuskella älykkyyttään kun on saanut bannit jostain toiselta palstalta.
Tätä on nykyaika.En ole saanut bannia.
- body
Jos vain yksi mielipide sallitaan, niin eihän siinä keskustelua synny.
Se " totuus " on jo tiedossa, joten miksi kiusata itseä. ?? - ihme kitinää
No onhan teillä olemassa se huiluntuhti vai huitsinnevadako oli, menkää sinne kitiseen?
- Huitsii vai kui ?
Miksi menisi huitsinNevadaan, kun siellä Juman pitää jöötiä; eikä salli rehellisiä puheenvuoroja.
- so sad
No voi kodittomia reppanoita, kun ei mihinkään huolita.
- Kauko Katse
tässä oli, SO SÄd, helluntalainen jossa ei vilppiä ole, vaikka on Ev.lut
- lol
Kauko Katse kirjoitti:
tässä oli, SO SÄd, helluntalainen jossa ei vilppiä ole, vaikka on Ev.lut
niiii
- reppana seurakunta
Tällä nekin vaan reppanoiksi, käy kutsumassa.
Joten se siitä - äläroikunetissä
Kyllä kannattaa miettiä vakavasti addiktoitumista nettipalstoihin, siinä piilee valheellinen illuusio jostakin, ehkä kuvitelma että on itsekkin jotakin enemmän mitä onkaan.
Vapaudutaan aikavarkaasta.
Läheisemme tarvitsevat meitä tai kuka vain, mutta nettipalstat eivät tarvihte kettään. - äläroikunetissä
Netmissionissakin roikkuu hurja määrä jengiä reaaliajassa.
- nallewaari
Hyvä voorumi se on, kivoja ihimisiä, tuu sääki :-)
- fiksunetti
ääliöt....
- kasteeleko?
nallewaari kirjoitti:
Hyvä voorumi se on, kivoja ihimisiä, tuu sääki :-)
miten pääsee sisäpiiriin??
- nykyinen kirj
nykyisin aika moni esiintyy vieraana, ettei näy ulospäin
- hähää
nykyinen kirj kirjoitti:
nykyisin aika moni esiintyy vieraana, ettei näy ulospäin
joo, ei tartte pitää nikiä näkyvänä, siksi ollaan vieraita, hähä, ette tiedä ketä siellä on
Ikinä ei oo ollut ongelmia missionin kanssa,
eikä luultavasti tuu.
Ihan itestä se on kiinni, mitä sinne kirjoittelee.
Olen ollut missionissa noin kuus vuotta ja
saanut sieltä myös ystäviä, ohi kirkkorajojen.
Kuten nallewaarikin sanoi:
Hyvä foorumi, tuu sääkin.- ota itse selvää
Itse foorumi on syvältä, kirjoittajissa saattaa olla "päällisiäkin" = päättömän vastakohta?
- netmissiossa
cuppe ja nallewaari ja aksu
- hieno juttu
nytpä näyttää olevan. Kai huomaat jo vihdoin cuppe sen forkan tekopyhyyden!!
- lukijamies
hieno juttu kirjoitti:
nytpä näyttää olevan. Kai huomaat jo vihdoin cuppe sen forkan tekopyhyyden!!
cuppe, elcuoaro ja oryx kapinoi modetusta netmössössä
- hyvä voittaa pahan
nallewaari ja cuppe puhuu asiaa !!!!!!!
- etusivun katsoja
Nallewaari lähettää valokuvia ja cuppe puhuu koiran ulkoiluttamisesta ja mazdan puunauksesta...
Varsin korkea tasoista ...
Mutta onhan siellä, siinä usko-ja oppiosiolla....Noo, taitaako olla peräti 5-6 keskustelijaa...
Ne, etusivun saarna-arkistot on suosittuja - Lisää ydinsähköä !
etusivun katsoja kirjoitti:
Nallewaari lähettää valokuvia ja cuppe puhuu koiran ulkoiluttamisesta ja mazdan puunauksesta...
Varsin korkea tasoista ...
Mutta onhan siellä, siinä usko-ja oppiosiolla....Noo, taitaako olla peräti 5-6 keskustelijaa...
Ne, etusivun saarna-arkistot on suosittujaOdotamme mielen kiinolla, koska cuppe taas käy potkimassa autonrenkaita; Hki:n mahtavasra autovalikoimasta...
Puhumattakaan Tanheis:n ja cuppen riidasta sähköautoista... - viel virtaa
Lisää ydinsähköä ! kirjoitti:
Odotamme mielen kiinolla, koska cuppe taas käy potkimassa autonrenkaita; Hki:n mahtavasra autovalikoimasta...
Puhumattakaan Tanheis:n ja cuppen riidasta sähköautoista...onkhan sähkö loppu
- äläroikunetissä
Ei mikään foorumi ihmisestä tee autuaaksi, kannattaa suunnata katse Jumalan puoleen ja antaa aikaa muullekkin kuin roikkumiseen palstoilla.
- qwerty
siellä vaihteeksi taas yksi modeporukka kokeilee voidaanko väärät mielipiteet tukahduttaa. Muutama vakioaamentaja säestää. Milloinkahan joku vastuutaho tajuaa, että on täysin mieletöntä ja hyödytöntä, että foorumilla valtaa pitää todellisesta elämästä vieraantuneet uskovaiset, jotka tuomitsevat milloin mitäkin. Ei kai evankeliumi sitä ole, että pyritään muuttamaan ihmiset jonkun herätysliikkeen sisäisen säännöstön mukaiseksi.
- åäö
Uskonnon uhrien sivuilla oli lause: "et voi nähdä taulua, ennenkuin astut ulos kehyksistä". Kannattaa katsella helluntailaisiakin ulkopuolisen silmin, ihan itsenäisesti, ilman että antaa painostaa itseään heidän komenneltavikseen. "Aatteleppa, ihan ite!" sanotaan eräässäkin laulussa.
Tämä on Suomi-foorumi, joten täällä on suomalainen aivan vapaa esittämään ajatuksiaan. Olette vapaita! Monien muiden kirkkokuntien foorumeilla käsitellään vapaasti asioita, salailu-politiikka on murrettu, asiat puhutaan ja selvitetään, ne tuodaan julki.
Ette te totta puhumalla syyllisty jumalanpilkkaan! Uskokaa itseenne, älkää alistajiin. - karismaattinen forkk
En ole huomannut tuollaista ja tuskin tuo edes onnistuu, kun modeista ei taida juurikaan kukaan olla herätysliikkeestä?
- pystyyn kuollutta
karismaattinen forkk kirjoitti:
En ole huomannut tuollaista ja tuskin tuo edes onnistuu, kun modeista ei taida juurikaan kukaan olla herätysliikkeestä?
tuskin on herätyksellisiä.
- aika kuluu
turhakkeet
- lol
aamen
- lol
ahokki on syvältä
- Totuuskomissio
Täällä taitavat olla sellaiset huitsinnevada-henkiset joukkiot eniten äänessä. Tärkeintä on vain vastustaa helluntailaisuutta ja toki siinä sivussa muutakin herätyskristillisyyttä.
Aktiivinen helluntaivetoinen foorumi onkin touhulle oiva maalitaulu, sehän on selvä.- silmävoide 34
höpö höpö pese silmäsi
- KST:)
Netmission on paras foorumi jonka tiedän :)
- lol
p askaaaaaa
- Herran soturit
Onneksi se kitisijäporukka onkin täällä, siksi onkin niin rauhallista netmissionissa.
Bannisa sieltä saa asiattomuuksista, ja valheellisesta Raamatun Sanan leivtyksestä. Ja sitäkin siedetään melko pitkään. Ite en ole bannia vielä siellä käydessä koskaan saanut. - ??????????????????
Väärää jälleen, hollissa ei haukuta yhtään sen enempää kirkkokuntia kuin muuallakaan, siihen kyllä modet puuttuu, mutta täällä ei näytä olevan minkäänlaista järjestystä, täällähän haukunta onkin oikein päällimmäisenä.
Tehkää ystävät parannus, ennenkuin hukka teidät perii. - tappelu on piristävä
Täh ?
Eihän siellä enää ole tappeluita a'la v vastaan-JP64-Kts
nX veti kotijoukkojen puolta--- 6-1 - milanaaaaa
v oli vattumainen, mutta oikeassa; en muista missä asiassa...
- lol
hehe milana
- silent
Hiljaista on ja tosi tylsiä keskusteluaiheita. Ei ole samanlaista vääntöä kuin oli ennen ja eikä enää kiinnostavia keskusteliojoitakaan. Minne on kaikki hyvät keskustelijat kadonneet?
- xm
Tänne. Ja muille foorumeille.
- body
" silent "
miksi nuokkua samaan suuntaa, kun omia mielipiteitñ ei saa sanoa.?? - lol
oletko aito silent? tuskin, hän ei täälä kir joita
- yxexmössö
Hollikeskusteluiden siirtely ja lukitseminen taisi olla monelle liikaa? Forkka hiljeni entisestään. Nyt ei kukaan oikein uskalla eikä halua aloittaa mitään edes hollissa, kun ei tiedä milloin kaikki pölläytetään esille. Mielestäni se on väärin kirjoittajia kohtaan.
Nyt pidetään forkkaa jotenkin vain mahdollisia lukijoita varten siistittynä, mutta kiinnostaako se edes heitä?- xm, ev.l. exmössö
Siivotkoon ja lakaiskoon ja puunatkoon ja koristelkoon krumeluurilla, ydin on aina sama.
Kyllä forkka hiljeni, kun ainoat asiaa kirjoittavat luterilaiset pilkattiin ja häväistiin ja saatiin lähtemään. Eihän hellareilla itsellään ole koskaan mitään syvällistä asiaa. Himphamppua ja hyppelyä ja irrallisia raamatunjakeita, joita he eivät pyydettäessä osaakaan selittää vaan sotkeentuvat omiin sukkiinsa. Ja taas siivotaan ja pyyhitään ja lakaistaan, etteivät vaan ulkopuoliset tajuaisi, että he itse ovat pelkkä tyhjä kupla.
PS. Onko Jeesus Jumalan Poika? Mitä te nyt vastaatte? Kysykää äkkiä Hollissa. "Hei, mitä vastataan? Onko se? Mitä Pawson opettaa...?" - lol
xm, ev.l. exmössö kirjoitti:
Siivotkoon ja lakaiskoon ja puunatkoon ja koristelkoon krumeluurilla, ydin on aina sama.
Kyllä forkka hiljeni, kun ainoat asiaa kirjoittavat luterilaiset pilkattiin ja häväistiin ja saatiin lähtemään. Eihän hellareilla itsellään ole koskaan mitään syvällistä asiaa. Himphamppua ja hyppelyä ja irrallisia raamatunjakeita, joita he eivät pyydettäessä osaakaan selittää vaan sotkeentuvat omiin sukkiinsa. Ja taas siivotaan ja pyyhitään ja lakaistaan, etteivät vaan ulkopuoliset tajuaisi, että he itse ovat pelkkä tyhjä kupla.
PS. Onko Jeesus Jumalan Poika? Mitä te nyt vastaatte? Kysykää äkkiä Hollissa. "Hei, mitä vastataan? Onko se? Mitä Pawson opettaa...?"paason pn pellsepupista
- tekopyh
Sama meno hollisa, ei saa olla cuppen tupakkaketju sielläkään...naurettavaa tekopyhyyttä.
- muistakaa totuus
Johan niitä juttuja on pölläytetty esille muutenkin, esim tänne ja huitsinnevadaan.
Asialla ovat olleet katkerat ex-netmissionilaiset.- lol
tai kitk räät loolit aidot uskoovat foor umilla, siis olevi nnaaa uskoo
- syylä
reijossa oli puutteensa mutta tää nyky meininki on ihan säälittävää
- nykyinen kirj
tosi säälittävää etenkin viime päivinä taas
- lol
Onnea ja siunausta Reijolle! Sinun jälkeen netmission tukehtui modetukseen. Tule Reijo takaisin.Sinua tarvitaan.
- Reijojees
Reijo oli hyvin jees.
Se ennen kuolemaa varmaan, ei onnee kohdata saa?
- KTS (Ei kirj.)
Ei ois ikinä uskonu, että Reijookin voi tulla ikävä! :O
- onseniinkaugiaa
Voi KTS ressukkaa! Tietääköhän Reijo ollenkaan kuinka kuinka KTS:kin ikävän kyyneitä vuodattelee hänen vuokseen.
- Reijojees
Reijo on lojaali kansanmies, lämmin ihminen kiihkessä uskossaan Jeesukseen ja Hänen mahdollisuuksiin ihmisen kohalla.
Voimia ja tsemppia Reijo Ruotsalaiselle missä nyt vaikuttanee.- KTS (Ei kirj.)
Reijossa on lussaa se, et on jäsenenä Kospel Raiderseissa, joiden kunniajäsenenä on SUURESTI arvostamani, palestiinalais-jordanialainen GRAND OLD MAN, piispa Mujib Younan!
HYVÄ! - ???????
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Reijossa on lussaa se, et on jäsenenä Kospel Raiderseissa, joiden kunniajäsenenä on SUURESTI arvostamani, palestiinalais-jordanialainen GRAND OLD MAN, piispa Mujib Younan!
HYVÄ!Suuresti arvostamasi GRAND OLD MAN, piispa Mujib Younan, tietääkseni v-muurari?
- Reijo takaisin!
Ison reijän jätti Reijo netmissioniin, hällä oli sydäntä kaikelaisille ihmisille., jumalattomillekkin niikuin hän itse monesti sanoi.
- tuutha sie..
ReijoR:lla oli tosiaan sydän mukana ja rakkaus ihmiseen.
- Jees-mies Netmission
Reij0R hymyilee meille kaikille Netmissionin todistussivulla!
http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/todistukset/reijo_ruotsalainen/?id=69- KTS (Ei kirj.)
Saisit Jeesmies hoitaa Kooteeässän sinne foorumille pysyväx kalustox laukomaan TOTUUKSIA! :O
- Jees-mies Netm
Eipä ole minulla oikein avainten valtaa föörumilla :(
- KTS (Ei kirj.)
Kyl sulla on! Ei ne muuten sua roikottais siellä noin kauaa...
- Jees-mies Netm
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Kyl sulla on! Ei ne muuten sua roikottais siellä noin kauaa...
Huh, nyt alkaa salaisen kaksoisagentin rooli pikkuhiljaa paljastua!
- exmössö, xm
Vieläkö se mössö tekee kuolemaa? Tää on jo tuskallista!
Ja tajusin vasta, että silentti ittehän se tuossa äskettäin kirjoitteli!
Hei, hei silentti! - exäävain
Silentti on ollut hyvin piristävä ja hauska immeinen voorumilla.
- lol
si l netti on fiksu..ei varmana kirjotta täälllä
aito ja lämmin, minnuukin ymmärsi.. ei kai hukkaa aikaans a netmösssössä enää?
- nallewaari
Minäkin oon vajavainen ja oon siellä muitten vajavaisten kans porisemassa tavallisista asioista. Kyllä Jumala kestää meijän kiukuttelut kotona ja foorumilla mutta ei oo kiva jos toisia ihmisiä ja toisia suuntia haukutaan, siinä niinku ittiä korotettas ylemmäs. Ei se kannata pullistella, voi päästä pieru
- xm
Phiuuu...poks!
Kyllä yksittäisen uskovan vajavaisuutta ymmärretään, tiettyyn rajaan asti, mutta siiten on olemassa jotain paljon harkitumpaa ja vakavampaa kuin pelkkä "vajavaisuus"...
Jos jokin uskonlahko osoittaa vuosikymmeniä jatkuvaa "vajavaisuutta", sen pitäisi laittaa pillit pussiin.
- virtuaalisesti
On mahdollista asettua toisen ihmisen rinnallakulkijaksi myös hengellisellä foorumilla, minä haluan ymmärtää sinua, haluan että voit olla oma itsesi ja haluan tukea ja kulkea kappaleen matkaa virtuaalisesti vierelläsi.
- KTS (Ei kirj.)
Se onkin ollut ihan odotettavissa, että nää Netmissionilaiset tulee tänne, kun NM kuolee hiljaisesti pois. :O
- hypomenoo
kuka toi silent on?
- lol
oli n etmissiooniss a hyvä kirj olttaja jolla onsuuri syrdän aina meitä kannusti kk ja huomasi toiset -ikävö in oik eaa silent tiä
- Reijo R
Minä olen aina saanut siellä kirjoitella vapaasti.
http://forum.netmission.fi/Minua siellä moitittiin kaikkien pelastumisesta vaikka en sitä varsinaisesti julistanut. Lainasin vain muutaman kerran 1.Tim.2:4 jakeessa mainitusta Jumalan hyvästä tahdosta ja bänks! bannaria tuli.
4 "joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden."
Tämä lupaus tuntuu niin uskomattomalta että pitää sille ottaa tukea muualtakin:
Job 23:13
"Mutta hän pysyy samana, kuka voi häntä estää? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee."
Psalmit 115:3
"Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee."
Psalmit 135:6
"Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä;" [Fil. 2:9-11]
2. Korinttolaiskirje 1
20 'Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sen tähden tulee hänen kauttaan myös niiden "Aamen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme."'
Meillä on Hyvä Jumala!
- hypotenuusaa
NETMISSION ON KUOLLUT.
JA LUOTILANKA MYÖS: - exmössöt
aamen ja hallet
- jokis
aamen ja hallelyjaa
- tieton haluja
joko mössö keikahti?
- Ei keikahtanut.
Yksi lähtee, toinen tulee tilalle.
- 23
kohta keikahtaa, sano närhi
- lol
up
ja viikatemies niittää mössössä- tam puriini
mies?
- lol
tam puriini kirjoitti:
mies?
mikä mies
- lol
Fuusioituuu Huitsinnevadaan alkuvuodesta, jos neuvotteluissa päästään sopimukseen. Toivottavasti.
Saavat hoitoa meillä huitsissa.
hou sut pois ja hoitoon mös söt. - lolitar
perin outoa mut onni se on lopussa nyt
- Helluntal. 4. polves
Parasta olisi tehdä Netmission-foorumista suljettu. Ja sinne voisi kirjoittaa vain omalla nimellä. Ja modet helluntaista kaikki.
Ei tarvitsisi uskovana hävetä modetusta ja kirjoituksia. Riittäähän muita foorumeita muuaalla, jonne saa kirjoitella Helluntaihin kuulumattomat.
Kuka veisi asiaa eteenpäin.
en pysty enää Netmission-foorumille menemään, kun niin harmittaa se linjaus.- Ahaa.
Että sellainen mielipide. Onneksi ymmärsin lähteä pois.
- Ahaa.
Toisaalta kyllä ymmärrän, että uskovat haluavat jonkin paikan, jossa voi keskustella rauhallisesti ja asiallisesti ilman, että ei-uskovat ovat pilkkaamassa jatkuvasti.
- kaakeliuuni
sinnehän pitää nykyäänkin antaa oma nimi rekisteröitymisen yhteydessä
- exmössö-1
Ottaen huomioon sen sisäisen järjestelmän (esim. hyväveli-, eli "helluntaimafia" ), kyttäämisen, juoruilun, sananvapauden rajoittamisen ja yksilöiden koleerisen ja demonisen hallinnan, on kyllä parempi, ettette omia nimiänne sinne laita. Joudutte todella pulaan, esim. avoimen joukkohyljinnän kohteeksi. He eivät heikkoa yksilöä säästä, lyövät lyötyä, onhan tuota täälläkin nähty.
- lyöty
Niin lyövät lyötyä. Herra heitä siitä armahtakoon.
- exmössö
Kun aikoinaan Nm:ssa otin esille eräitä kohdallani (helluntailaisten taholta) tapahtuneita väärinkäytöksiä, jopa rikoksia, suuni tukittiin nopeasti ja sain eräältä "uskovaiselta" (mahd. saarnaaja / "pastori") vastaani useita ja asiaa mitätöiviä pilkkavastauksia, jossa minut traumojani säälimättä leimattiin valehtelijaksi. Samaan hengenvetoon hän saarnasi anteeksiantamisen pakkoa, (ilman asioiden selvittelyä), oman kadotustuomioni uhalla.
Tällainen oppi ei kuulu kristinuskon opetuksiin, vaan on puhtaasti helluntailaisten omaa oppia, jota esim. Nm:ssa, kuten täälläkin, helluntailaisten taholta avoimesti julistetaan.
Kristillisten kirkkojen papit eivät saa julistaa synninpäästöä ilman aitoa katumusta, sekä asioiden rehellistä selvittelyä. Helluntailainen hyväveli-järjestelmä sallii mennä aidan ali Taivaaseen, (samalla syyllistäen ja vaientaen uhrin). - lol
exmössö kirjoitti:
Kun aikoinaan Nm:ssa otin esille eräitä kohdallani (helluntailaisten taholta) tapahtuneita väärinkäytöksiä, jopa rikoksia, suuni tukittiin nopeasti ja sain eräältä "uskovaiselta" (mahd. saarnaaja / "pastori") vastaani useita ja asiaa mitätöiviä pilkkavastauksia, jossa minut traumojani säälimättä leimattiin valehtelijaksi. Samaan hengenvetoon hän saarnasi anteeksiantamisen pakkoa, (ilman asioiden selvittelyä), oman kadotustuomioni uhalla.
Tällainen oppi ei kuulu kristinuskon opetuksiin, vaan on puhtaasti helluntailaisten omaa oppia, jota esim. Nm:ssa, kuten täälläkin, helluntailaisten taholta avoimesti julistetaan.
Kristillisten kirkkojen papit eivät saa julistaa synninpäästöä ilman aitoa katumusta, sekä asioiden rehellistä selvittelyä. Helluntailainen hyväveli-järjestelmä sallii mennä aidan ali Taivaaseen, (samalla syyllistäen ja vaientaen uhrin).ai jaa, niin se on anteeks pitää antaa vaikka hampaat irvessä hellarin
- Paluumuuttaja.
Lähdin pois netmissionista, mutta palasin takaisin. Kuitenkin kiva keskustelupaikka puutteistaankin huolimatta. :)
- exmössö
Minä sairastuin Nm:ssa, tämä on tosi.
Yleensäkin helluntailaisten kanssa tekemisissä oleminen ahdistaa monia ihmisia.
Olen kuullut joidenkin kristittyjen käyttävän nimitystä "helluntailaisuuden henkivallat".
Jumala moneen kertaan kehoitti jättämään Nmission.
Samoin jotkut papit ovat kieltäneet käymästä edes tällä foorumilla, tämä myöskään ei ole kristittyjen paikka. Täällä vapaasti julistetaan kaikkia, jo alkuseurakunnan aikaina harhaopeiksi tuomittuja oppeja. "Vapaat suunnat" on vapaa kooste iänikuisen vanhoista harhaopeista, joita käyttäen ovelat harhaopettajat keräävät suuria summia rahaa.
Kaikki kristityt eivät pidä helluntailaisia kristittyinä, vaan heidät nimetään kristinuskon ulkopuoliseksi lahkoksi, kuten esim. JT:t ja mormoonit, niin kaukana terveestä Raamatun opista ovat helluntailaiset monenkirjavat opit ja opetukset. Vain jotkut asiaa tuntemattomat kristityt voivat luulla helluntailaisia kristityiksi, jollaisina he itse mielellään esiintyvät, eksyttääkseen niitä, joilla ei ole rakkautta totuuteen. - 7uskossa jeesukseen
exmössö kirjoitti:
Minä sairastuin Nm:ssa, tämä on tosi.
Yleensäkin helluntailaisten kanssa tekemisissä oleminen ahdistaa monia ihmisia.
Olen kuullut joidenkin kristittyjen käyttävän nimitystä "helluntailaisuuden henkivallat".
Jumala moneen kertaan kehoitti jättämään Nmission.
Samoin jotkut papit ovat kieltäneet käymästä edes tällä foorumilla, tämä myöskään ei ole kristittyjen paikka. Täällä vapaasti julistetaan kaikkia, jo alkuseurakunnan aikaina harhaopeiksi tuomittuja oppeja. "Vapaat suunnat" on vapaa kooste iänikuisen vanhoista harhaopeista, joita käyttäen ovelat harhaopettajat keräävät suuria summia rahaa.
Kaikki kristityt eivät pidä helluntailaisia kristittyinä, vaan heidät nimetään kristinuskon ulkopuoliseksi lahkoksi, kuten esim. JT:t ja mormoonit, niin kaukana terveestä Raamatun opista ovat helluntailaiset monenkirjavat opit ja opetukset. Vain jotkut asiaa tuntemattomat kristityt voivat luulla helluntailaisia kristityiksi, jollaisina he itse mielellään esiintyvät, eksyttääkseen niitä, joilla ei ole rakkautta totuuteen.Täsmentäisitkö näitä helluntailaisten vääriä oppeja muillekkin, niin tietää varoa.
- luulisin
LL?
- oletko sinä
"Lähdin pois netmissionista, mutta palasin takaisin. Kuitenkin kiva keskustelupaikka puutteistaankin huolimatta. :) "
LL??? niinkö?? - 1 opetuslapsi
höpö höpö, kumma kun riiputte jossain foorumissa. riippukkaa Ristuksessa
- 10
Herkkien ihmisten pitäisi kuunnella enemmän itseään ja välttää kaikkea nettikommunikointia. Mikään keskustelupalsta ei kai sinällään ketään sairastuta, kun siellä olo on kuitenkin vapaaehtoista mutta koukuttavaa se on. Netmissionia ei voi pitää mitenkään ykskantaisesti helluntailaisena, koska suurin osa on jotain muita.
- exmössö
Vilkaisinpa kyseistä foorumia ja näyttää tosiaan fiksuakin porukkaa poistuneen, oli myös bannattu.
Vieläkö te makselette ja ylläpidätte sen kuluja, vaikka sillä jengillä on rahaa kuin roskaa ja evankeliumia siellä ei suurista puheistaan huolimatta ole juuri julistettu? Ainoat tosi-evankelistat siellä ovat ja ovat olleet luterilaisia, näitä onkin helluntailaisten taholta suuresti painostettu pois, lähinnä halventamalla ja pilkkaamalla luterilaisten uskoa. Samoin juutalaista uskontoa. Tervemenoa pois kaikki muut kuin se oma, höynäytettävä katras!
Mikähän sen foorumin oikea tarkoitus on? Tätä mietin jo siellä ollessa. Epäilin joskus jopa koodikirjoituksia. Heistä voi uskoa mitä tahansa. Evankeliumia he eivät ainakaan levitä. - hyvää iltapäivää
En sen evankelioivuuten usko!
- Jees-mies ex machina
Ei kai NM-foorumin käytöstä kuitenkaan juuri käyttäjät ole maksaneet?
Ellei sitten joku ole soittanut tukipuhelimeen tms. - Kummeksujainen
Miettikää nyt edes vähän aikuiset ihmiset mitä kirjoittelette ja valheita levittelette.
- exm
Aijaha.
Johtoportaassa on huolestuttu ja käyty neuvoa-antava pikapalaveri, jonka päätöksellä lähetettiin akentti mitätöimään uhrien kirjoituksia ja leimaamaan ne valheiksi.
- Kummeksujainen
No eipä tämän tasoisia kirjoituksia voi kuin ihmetellä.
Erittäin huonoa käytöstä ja vihan kylvöä, lapsellista. - Jochanan (Ei kirj.)
Voi hyvänen aika sentään mitä kyräilyä täällä! Hankkikaa nyt oikeesti elämä! Ja jos elämä ilman Netmössöä on teille ylivoimaisen vaikeeta, niin soittakaa Jannelle ja kertokaa, että teidän maailmanne romahtaa, jos ette saa olla Netmissionissa.
Aivan käsittämätöntä seinähulluutta! Täällä tosissaan juoruillaan virtuaalitodellisuudessa ja kaivellaan Netmissionin nikkien menemiset ja tulemiset. Uudet kuumat juorut BB-Netmissionista... älä missaa!!
Voi hyvää päivää!- KTS (Ei kirj.)
Käyppäs tosiaan huikkasemas niille siel et niin kauan kun Kooteeässää pietään pannissa, Netmissionin katu-uskottav...eikun nettiuskottavuusarvo putuaa kuin lehmän häntä...:O
- däbädäbädäng
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Käyppäs tosiaan huikkasemas niille siel et niin kauan kun Kooteeässää pietään pannissa, Netmissionin katu-uskottav...eikun nettiuskottavuusarvo putuaa kuin lehmän häntä...:O
Miksi sä sinne haluat?
Yleensähän sieltä halutaan pois?
Tuu uskojaelama-forkalle.
Siellä kokoontuu hengellinen älymystö. - terveyttä lahkoihin
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Käyppäs tosiaan huikkasemas niille siel et niin kauan kun Kooteeässää pietään pannissa, Netmissionin katu-uskottav...eikun nettiuskottavuusarvo putuaa kuin lehmän häntä...:O
Katu-uskottavuus on mennyttä, jos tallot jonkun silmäätekevän uskovaisen varpaille, niin että tämä joutuu paljastamaan narsistisen luonteensa. Se on koettu näissä ihmisten uskonlahkoissa.
- vanki nro 123-Ö
terveyttä lahkoihin kirjoitti:
Katu-uskottavuus on mennyttä, jos tallot jonkun silmäätekevän uskovaisen varpaille, niin että tämä joutuu paljastamaan narsistisen luonteensa. Se on koettu näissä ihmisten uskonlahkoissa.
Tästä päättelemme, että ei ole hyvä ihmisen liittyä uskonlahkoihin.
Jos on erehtynyt niihin menemään ja heitä kuuntelemaan, niin on kunkin nöyrryttävä ja tunnustettava, että minä ja mun lahko emme ole mikään hengellinen eliittijoukko, vaan päinvastoin, uskomme ja elämme valheessa, jota emme itse näe. Muut sen näkevät.
"Et voi nähdä taulua, ennenkuin astut ulos siitä". (Uskontojen uhrit)
- Jochanan (Ei kirj.)
Yhdyn edelliseen. Itsekin PYYSIN pannia Netmössöstä ja sain sen. Luojan kiitos!
- KTS (Ei kirj.)
Nokun siel ois muutamia naisia, jotka vähän niinkun kaipais mua...:O
- Jochanan (Ei kirj.)
Olen huomannut sen. Mymmis esmes.
- KTS (Ei kirj.)
Joo Mymmeli ja sit sielon se se Mersu ja Deborazukkeli ja Sofia ja pari muuta tyzyy...:O
- däbädäbädäng
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Joo Mymmeli ja sit sielon se se Mersu ja Deborazukkeli ja Sofia ja pari muuta tyzyy...:O
Ei Sophia oo siellä enää...
- KTS (Ei kirj.)
däbädäbädäng kirjoitti:
Ei Sophia oo siellä enää...
Ite asiassa me hengaillaan Sofian kans jo toisella foorumilla mutta en kerro missä.
- däbädäbädäng
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Ite asiassa me hengaillaan Sofian kans jo toisella foorumilla mutta en kerro missä.
Juu....
- jochana
däbädäbädäng kirjoitti:
Juu....
sohvii...däpädäpäduu
- Jees-mies ex machina
Minä pyysin kohteliaasti profiilin poistoa. Siinä on enemmän sellainen lopullisuuden maku.
Nyt olen tosin näköjään jäänyt vielä kummittelemaan tänne välitilaan, suomi24:n limboon. Huokaus.- Jochanan (Ei kirj.)
No mutta! Jussipaita64:hän se siinä! : )
- KTS (Ei kirj.)
Jochanan (Ei kirj.) kirjoitti:
No mutta! Jussipaita64:hän se siinä! : )
Ei kyllä tää on jeesmies. Jussipaita äänestäis Haavistoa ihan änkyröiden kiusax jo...
- Jees-mies ex machina
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Ei kyllä tää on jeesmies. Jussipaita äänestäis Haavistoa ihan änkyröiden kiusax jo...
Juu-u, vaikutin jotenkin jussipaidalta?
- Jochanan (Ei kirj.)
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Ei kyllä tää on jeesmies. Jussipaita äänestäis Haavistoa ihan änkyröiden kiusax jo...
Ai niin se Jees-mies... mä unohdin jo. Jees-miehet on yleensäkin mulle aika näkymättömiä. Jussipaita oli mulle kuin isoveli. Ihan ikävä on.
Missä ikinä ootkaan Jussipaita, niin God bless!
- Jochanan (Ei kirj.)
Siunausta Jees-miehellekin, toki! Ei ole tarkoitus väheksyä, ei vaan oikein tunnettu. Älä ymmärrä väärin! (Omassa tunnossa pisti.)
- Jees-mies ex machina
Samoin Jochananille, eihän tällaisesta nyt mitään ahdistuksia synny.
Minun aktiivisin kirjoitusvieterini oli muistaakseni jo aika loppuun kulunut siinä vaiheessa, kun saavuit Netmissioniin.
Mitä jussipaita64:ään tulee, hänenkin profiilinsa on viime vilkaisuni perusteella poistunut foorumilta.
Livet är.
- Kitara soikoon
V takaisin. Pekka Simojoen sanoin :
Sait kitaran - huolestunut äiti
exmössö
10.1.2012 10:08
1
Sulje
Minä sairastuin Nm:ssa, tämä on tosi.
Yleensäkin helluntailaisten kanssa tekemisissä oleminen ahdistaa monia ihmisia.
Olen kuullut joidenkin kristittyjen käyttävän nimitystä "helluntailaisuuden henkivallat".
Jumala moneen kertaan kehoitti jättämään Nmission.
Samoin jotkut papit ovat kieltäneet käymästä edes tällä foorumilla, tämä myöskään ei ole kristittyjen paikka. Täällä vapaasti julistetaan kaikkia, jo alkuseurakunnan aikaina harhaopeiksi tuomittuja oppeja. "Vapaat suunnat" on vapaa kooste iänikuisen vanhoista harhaopeista, joita käyttäen ovelat harhaopettajat keräävät suuria summia rahaa.
Kaikki kristityt eivät pidä helluntailaisia kristittyinä, vaan heidät nimetään kristinuskon ulkopuoliseksi lahkoksi, kuten esim. JT:t ja mormoonit, niin kaukana terveestä Raamatun opista ovat helluntailaiset monenkirjavat opit ja opetukset. Vain jotkut asiaa tuntemattomat kristityt voivat luulla helluntailaisia kristityiksi, jollaisina he itse mielellään esiintyvät, eksyttääkseen niitä, joilla ei ole rakkautta totuuteen.
Herkät ihmiset, kiertäkää kaukaa tuo foorumi ja muutkin lahkojen foorumit. - Totuus tekee vapaaks
Helluntailaisuus on lähinnä Raamatullisuutta jos uskaltaa katsoa asioita niinkuin ne ovat. Kaste on oikea ja opetus perustuu Raamattuun, ei joihinkin tunnustuskirjoihin tai katekismuksiin.
- ylimielinen lahko
"Tyhmäkin käy viisaasta, kun vaiti on.
Ymmärtäväinen se, joka huulensa sulkee."
Tunnustuskirja Raamattu.
- luther2
Helluntailaisuus on lahko amerikoista, vuosisadan alusta. niin on nännit.
- Totuus tekee vapaaks
Nännit on niin että Lutherus jossain elämänsä vaiheessa oli hyvin ankara uskovien kasteesta. Hän oli valmis tapattamaan lähes heitä. Ei niin kovin kristillistä se.
- lutheri
Onneksi Luther ymmärsi kasteen kuitenkin oikein. Lapsi kastetaan yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden, ei omista ansioista kuten hellareissa.
- kastettu
Johan se on suljettu koko forkka.
- jaa-jaa-jaa
Pakko olla suljettua, silloin kun puheet eivät kestä päivänvaloa.
Uusi nimi: NetHolli-foorumi. Erittäin salainen. Ei luterilaisille. Pois! - hollitupa
jaa-jaa-jaa kirjoitti:
Pakko olla suljettua, silloin kun puheet eivät kestä päivänvaloa.
Uusi nimi: NetHolli-foorumi. Erittäin salainen. Ei luterilaisille. Pois!NetHolli-foorumi, sopiva nimi. Se on hellareiden lahko, ei tervettä oppia.
- Totuus tekee vapaaks
Mistä löydätte vauvavalelun Raamatusta?
Aina oli kaste uskoontulon, uudestisyntymisen jälkeen.
Ja on edelleen.
Harhautunut opetus vie pöpelikköön ja harha on vakava asia näin keskeisessä kysymyksessä.- ylimielinen lahko
Saitte sitten lopulta tähänkin ketjuun sisällytettyä luterilaisen kasteen pilkan.
- jokunen
hellari oot pöpelicössä
- Totuus tekee vapaaks
No jospa osaisit nyt sitten perustella sen laitoskirkkojen vauvavalelutehtailun Raamatusta.
- jokunen
Hellarit on bespuupelista kasteineen, lahkoineen
- jaa-jaa-jaa
jokunen kirjoitti:
Hellarit on bespuupelista kasteineen, lahkoineen
Tässä veli sanoi toden sanan.
Niin se on. Aamen.
- luther
kyllä. jaska puhuu totta.
amen. - Totuus tekee vapaaks
Puhuuko se lutteri vielä haudan takaa kun on tuossa edellä kirjoittamassa?
Kuka teistä nyt ottaisi Raamatun käteensä ja alkaisi selittää mistä sieltä löytyy vauvavalelu?
Sanokoot se lutteri mitä lystää mutta mitä sanoo Raamattu.
Luther taisi sanoa juutalaisiakin sioiksi.
Ja on sanottu että Hitler käytti tätä sanomista hyväksi alkaessaan kaasuttaa laaja-alaisesti juutalaisia.- sinä ja sun lutter
Hitlerin rotuopit perustuivat ateistiseen, darwinistiseen rotuoppiin. Hitler itse kuului katoliseen kirkkon. Natsijohtajat harjoittivat saatananpalvontaa. Tuo väite Lutherin kirjan vaikutuksesta tapahtumiin on liioittelua. Ateistinen maailma on halunnut vierittää syyn Lutherin harteille. Hitler ei Lutherista välittänyt.
- järkipäätös
Taitaa mersu olla eri nikillä kun lopetti modena.
- ei oo tosi :(
Muistakaa että jokainen tulee jokaisesta sanasta vastaamaan Jumalan edessä.
- yks mies
mersu oli mukava mode. senjälkeen on mennyt alamäkeä modetus. mersulla on avara sydän. Siunausta mersulle.
- VastaavaVoima
R.Reijolla on pieni, hyvin pieni toivo, Miksi ?
Reijo mahdollisesti katuu jos havaitsee valheen tai vääryyden, ja ojentautuu sen mukaan mikä on Kirjoitettu.
Mutta entäs muut, he ovat täydellisiä omassa mielessään joten he ovat se toinen "poika" ja sanoo että tekee mutta ei tee.
Oletus että Jeesus on totuus. niin mikä on se asia jota Jumalan Pyhä Henki ei voi ottaa esille ja keskusetlla julkisesti ja avoimesti.
Jos siis Totuuden Henki voi siellä pahoin mikä on kaiken loppu !
Yksikään valehtelija tai vääryyden tekijä ei pääse perille.
hyvä niin ettei taivaasta tule helvettiä. Amen. - VastaavaVoima
Mitä sitten Totuuteen tulee on erittäin mukava seurata kuinka netmössön tasa-arvo valtuuskunta tulee esille kun tasa-arvo saa lopullisen "puvun" päällensä.
---
Onko todella Jumala, Isä ja Poika yhtä ja yksi ?
Onko todella mahdollista että mies ja nainen, avioliitossa voivat olla erimieltä ?
Esim, Aatami ja Eeva. (1 Moos)
Esim, Abram ja Saara. (1 Moos)
Esim. Jeesus Kristus ja Seurakunta. (Apos.t 15)
Nyt sitten, mikä on mahdollinen loppu tasa-arvon silmin ?
Kuinka pitkälle tosi-uskovat ovat valmiita "joustamaan" tasa-arvon nimessä.
Hahh hah hyvä niin, nyt saavat tasa-arvon "tekijät" syödä oman soppansa.
Onko Kaikki Jumalan Pojat tasa-arvoisia vai toinen on toista tasa-arvoisempi.
Mieti sitä ja pysy kanavalla.
Reijolle uskallusta ! Ole Mies ja toimi sen mukaan !
Älä ole puoli-nainen.- VastaavaVoima
No vähän off toppia.
Onko mahdollista että kaiken hyvän "mitä" ovat ennustaneet, on kohtaava maailmaa tänä Herran vuonna 2012 ? Mistä Herrani löytää uskoa :(
Mitä kaikkea "hyvää" on luvattu ?
Kivisateita ? Auringo myrskyjä ? Tappaja viruksia ? Pakkasta ?
Hei hei hei.. Ota se pölynen Raamattu esille ja Tutki itse.
no ketjun aiheen mukaan. Netmission tekee Kuolemaa.
Hyvä niin sillä Herran palvelijan osa on olla kuollut, jos "se" on kuollut kuinka se voi loukkaantua ?
Kuolleet eivät loukkaannu, Mace ja Debora ja Adokki.
Ellet ole kuollut missä olet ? - vanki nro 123-Ö
VastaavaVoima kirjoitti:
No vähän off toppia.
Onko mahdollista että kaiken hyvän "mitä" ovat ennustaneet, on kohtaava maailmaa tänä Herran vuonna 2012 ? Mistä Herrani löytää uskoa :(
Mitä kaikkea "hyvää" on luvattu ?
Kivisateita ? Auringo myrskyjä ? Tappaja viruksia ? Pakkasta ?
Hei hei hei.. Ota se pölynen Raamattu esille ja Tutki itse.
no ketjun aiheen mukaan. Netmission tekee Kuolemaa.
Hyvä niin sillä Herran palvelijan osa on olla kuollut, jos "se" on kuollut kuinka se voi loukkaantua ?
Kuolleet eivät loukkaannu, Mace ja Debora ja Adokki.
Ellet ole kuollut missä olet ?Aamen.
Veli VastaavaVoima pitää hyvän saarnan.
Me kerettiläiset täällä maanpaossa kaipaamme väkevää sanaa.
- jooo
parempi maan raossa kuin mössössä
- näin se on
Parempi Mössö pivossa, kuin kymmenen Hollissa.
- Huomio ! vaan
Älkääs nyt siellä netmössössä puuhailko turhia, vaan ottakaa Ratam teitä ohjaamaan.
Vois olla hyödyllistä... - Jhonny tuu takasin
Kyllä sinne pitäisi taas saada vähän säpinää !
Jonnyn komentit olisi tervatulleita.
Terveisin: Äkämistynyt Akka-lauma- KTS (Ei kirj.)
Miksette Kooteeässää takasin vaadi....:O
Johnnyn radikalismi loppuu aina siinä vaiheessa kun saarnaajaiskä astuu selän taakse. Kooteeässällä se vaan syvenee, lavenee ja levenee...:D - XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Miksette Kooteeässää takasin vaadi....:O
Johnnyn radikalismi loppuu aina siinä vaiheessa kun saarnaajaiskä astuu selän taakse. Kooteeässällä se vaan syvenee, lavenee ja levenee...:DTänne näyttää kertyneen kaikki ne jotka eivät ole suostuneet sääntöjen pohjalta kirjoittelemaan ja sitten haukutaan joukolla foorumia ja sen ihmisiä, olette kyllä aika naurettavia ihmisiä. Luulette olevanne parempaa sakkai kun saatte täällä toisia haukkua. osoittaa aikamoista riman alitusta. Tehkää edes parannus ja hävetkää!
- Jees-mies ex machina
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:
Tänne näyttää kertyneen kaikki ne jotka eivät ole suostuneet sääntöjen pohjalta kirjoittelemaan ja sitten haukutaan joukolla foorumia ja sen ihmisiä, olette kyllä aika naurettavia ihmisiä. Luulette olevanne parempaa sakkai kun saatte täällä toisia haukkua. osoittaa aikamoista riman alitusta. Tehkää edes parannus ja hävetkää!
Jees-mies kirjoitti sääntöjen mukaan, mutta yrittää nyt eheyttää itseään Netmission-riippuvuudesta.
Varsin hyvin toiminut, tällä suomi24:n "harmaalla vyöhykkeellä" käyn joskus kääntymässä. - vanki nro 123-Ö
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:
Tänne näyttää kertyneen kaikki ne jotka eivät ole suostuneet sääntöjen pohjalta kirjoittelemaan ja sitten haukutaan joukolla foorumia ja sen ihmisiä, olette kyllä aika naurettavia ihmisiä. Luulette olevanne parempaa sakkai kun saatte täällä toisia haukkua. osoittaa aikamoista riman alitusta. Tehkää edes parannus ja hävetkää!
Tämä on Netmössön särkyneiden sydänten hautausmaa.
- ässähihassa
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Miksette Kooteeässää takasin vaadi....:O
Johnnyn radikalismi loppuu aina siinä vaiheessa kun saarnaajaiskä astuu selän taakse. Kooteeässällä se vaan syvenee, lavenee ja levenee...:DTuu takas! Piisasko?
- akkalaumat
akat kaipaa Johnny-boyta
- eräs nainen
Luotilanka oli parasta mitä Netmössö pystyi tarjoamaan.
Luotilanka takasin !- ikävä oi
Se ol kuulma kuollu
- edelleen kysyn
ikävä oi kirjoitti:
Se ol kuulma kuollu
Onko vai eikö?
Sanokaa nyt joku, elääkö luoti, vai ei? - siivetönnä
edelleen kysyn kirjoitti:
Onko vai eikö?
Sanokaa nyt joku, elääkö luoti, vai ei?kuollunna on, ei voi mitään :(((
- siivetönnä
siivetönnä kirjoitti:
kuollunna on, ei voi mitään :(((
En kyl tient et mikä luoti, aatteelin vaan sinun tuskaa helpottaa. luotihan on lyijyy. ei se oo elävä, päättelin
- en tule
Olin paras. Se ol menoo ku lähdin, hä hää, repikää siitä.
- Jochanan (Ei kirj.)
Olisin huolestunut, jos olisin Netmössön akkojen suosiossa.
- women 2
olen ihjailijasi (women)
- vanki nro 123-Ö
Netmössöstä on vaikea omin voimin vapautua kuin ainoastaan radikaalisti polttamalla itse sillat takanaan. Kun ne itse laittaa roihuten tuleen, on vapaa. Paluu ei tule enää vahingossakaan kyseeseen.
- mä-kö-se
Johtotähteä muistaneita kiitän, ja siunaukset vain kaikille ihanille ex-mössöläisille. :)
- Ex-patriot
Mersu ko se siinä.
Mutta oikeasti sinne pitäisi saada pania lisää - mä-kö-se
Ei mikään hengellinen foorumi tai yhteisö ole niin tärkeä kuin itse Kristus, häntä kannattaa etsiä ja lähestyä ja hän on luvannut siihen vastata...varsin jos hengellinen elämä jostain syystä on lähtenyt sivuluisuun.
http://www.youtube.com/watch?v=TfBnOBDGt6E - Totuus tekee vapaaks
Mitä tämä purnaus täällä Herran selän takana auttaa?
- valheoppia
Pidätkö meitä Jumalan hylkääminä vain siksi, ettemme tunnusta Netmissiota?
Onko Netmissiokin niin erillinen Jumalan yhteiskunta, että kaikki sen ulkopuolella ovat kadotettuja? Niinkuin luterilaiset ja muut kristityt? Vain helluntailaisuus (joka ei todellisuudessa ole kristinuskoa) pelastaa?
Olet todella aito hellari.
Jos teistä sanoo totuuden, se on kuin jumalanpilkkaa.
- v....
Mymmikselle ja mersulle , iso halaus !
- KTS (Ei kirj.)
Pois jaloista! Meillä on halit edelleen menossa.
- mä-kö-se
Pidetään lippu korkella, jalat maassa, sydän kuorottuen Kristukseen, jotta meillä olisi kerran riemullinen näkeminen Jumalan tykönä.
On mukava huomata että jollekkin on voinut olla jotakin mikä on jäänyt hyvänä asiana mieleen.
Kiitos.- tyty2
On jäänyt hyviä asioita.
En ollenkaan ihmettelisi ?? Hanke joka ei ole Jumala ,, ei ole pysyvä..
- sörsissöö
Miten hanke vois olla Jumala? Epäjumala voi monikin asia olla ja itse voi ihminen sössiä monta hyvääkin hanketta jotka ovat Jumalasta lähtöisin.
Puolustusta vaan,, niinkuin syntiäkin puolustetaan !!! Ei Jumalan Hanke voi ihminen koskaan sössiä .. Kyllä Jumala on Jumala joka pitää huoli omista hankkeista niinkuin näemme miten Hän on pitänyt huoleen Raamatusta
- heikko peikko
onko itsetyydytys syntiä, misison modet
- heikkopeikko viel
ta rkoitin netmissionin mo det
- pussauskoppi
missä kts on ja sofia?
- hmmmh...
Tässä Sophia.
Mutta missäs seikkailee kts?
Onkos herralla muita kiireitä? hmmmh... kirjoitti:
Tässä Sophia.
Mutta missäs seikkailee kts?
Onkos herralla muita kiireitä?Sua ettimässä.
- mä itse
KTS kirjoitti:
Sua ettimässä.
Tuu puolustaan Ristusta!
Tiedät kyllä minne.
t. Sophia - KTS (ei kirj,)
mä itse kirjoitti:
Tuu puolustaan Ristusta!
Tiedät kyllä minne.
t. SophiaNo ei ainakaan Netmissioniin...
- mä itse
KTS (ei kirj,) kirjoitti:
No ei ainakaan Netmissioniin...
Joo, ei sinne.
- jopo12345
jee, aksuuu
- Reijo R
Netmission foorumi jo vuodesta 1999. Se mikä ei ole Jumlasta, se ei kestä.
- Heihei vaan Reijo!
Tuo on aito Rejo tuo ei epäillystäkään.
- Täytyy sanoa
että hirveen pitkä on tää kuolinkamppailu ja ei taida vieläkään kuolema missiota korjata? Välillä hiukan hiljenee, mutta sitten korahtaa taas.
- kuolo
hirveesti korahtelee ja yskii
- tykytyky
Laitetaan sydämmentahdistin niin kyl se siitä tasaantuu.
- sohviii31
tik tak tik tak takoo netmössö :)
- mä itse
Sää ole minä.
terv. Sophia
Niin se on että mitä ei ole Jumalalta tekee kuolema tässä ajassa tai sitten iankaikkisesti. Rippuen onko kyse ihmiseltä vai sen toiminnasta ja puuhastelua..
- hekoheko
No haloo pönde, kuka taivaassa haluais missään netmissionissa kirjoitella?
- pönde
hekoo jo hekko jooo
- uskolla huijattu
Nykyhelluntailaisuuden ja helluntaikirkon mukaan ne, jotka tulivat uskoon joskus ennen vuotta 1985 ovat väärässä uskossa ja meitä voi täysillä pilkata, kuten Nmisiossa tehtiin ja varmaan tehdään edelleen, en lue sitä.
Tulin siis väärään uskoon, annoin elämäni Jeesukselle väärällä ja tiukkapipoisella tavalla.
Nykyään on hellareilla ihan muu oppi ja vanhoille uskovaisille nauretaan.
En anna koskaan anteeksi tätä hengellistä petosta kohdallani. Nykyhelluntailaisuus tunnustaa, että vanhoja vedätettiin ja nauraa pas-kasesti.
Helluntaihuijarit: viimeisellä tuomiolla tavataan! - Lailaa
Miten voi olla väärässä uskossa? Siis hellari?? En ymmärrä.
Eikö tämä uusi huuhaa ole pikemminkin harhateillä?? - uskolla perille
Usko herraan Jeesukseen niin sinä pelastut.
- jo vain
Hivenen analyysia...
Netmössösttä on poistunut moniaiaita ; ns mielenkkiintoisia " persoonia"
aloittaen Luotilangasta, vastavoimasta, tanheis, diogenees. Vanitas, Jeremy ja Jonhny...ym
...ja mitä nyt löytyy vanhoista...- mullan alla
joo, ja yx on kuollut joukosta...
- oivoivoivoi
Minne vanitas katosi? Hän oli ainakin fiksukirjoittaja, näistä muista veikkosista en niin ihmettelis vaikka välillä tuulettuun pistettäisiinkin. Hannele on kadonnut kanssa?
- näin nähty
Hannele oli kiihkeä hellari.
- sillai tälläi
Ei tuossa listassa ollut kun Vastis, jota sillon tällön ja tuolloin yritettii saada pois Raamatun Sanan mukaiselta linjalta.
Oho, jees-mieskin on hävinnyt. - noniinpä
näin nähty kirjoitti:
Hannele oli kiihkeä hellari.
ja kaunis.
- fanittaa
näin nähty kirjoitti:
Hannele oli kiihkeä hellari.
minulla on paljon hänen kuvia
- KTS (ei kirj.)
Sehän on selvä että kun Kooteeässä sai sinne porttikiellon, niin eihän se paikka enää ketään kiinnosta. Tänne ne tulee mua kattomaan...
- kevennystä
KTS
Palaja Netmössöön
Muistatko sä paikan armaan,
jossa viihdyit tovin varmaan,
kunnes sulta portin harmaan
sulkivat he - bannillaan....
Palata kai sinne saisit,
jos vain tapas parantaisit,
Jos et olis vastahankaan,
kaikki ois taas - mallillaan....
Sinne palaa, siellä laula.
Älä jätä sitä koskaan.
Tahdo et kai tähän moskaan
jäädä iäks - polkkaamaan. :)
Palaja, oi, sinne jälleen,
sua rukoilen ja pyydän.
Siel on puheet ihanimmat,
moden äänet suloisimmat...
Palaja takaisin - Netmössöön! - naarattaa
kevennystä kirjoitti:
KTS
Palaja Netmössöön
Muistatko sä paikan armaan,
jossa viihdyit tovin varmaan,
kunnes sulta portin harmaan
sulkivat he - bannillaan....
Palata kai sinne saisit,
jos vain tapas parantaisit,
Jos et olis vastahankaan,
kaikki ois taas - mallillaan....
Sinne palaa, siellä laula.
Älä jätä sitä koskaan.
Tahdo et kai tähän moskaan
jäädä iäks - polkkaamaan. :)
Palaja, oi, sinne jälleen,
sua rukoilen ja pyydän.
Siel on puheet ihanimmat,
moden äänet suloisimmat...
Palaja takaisin - Netmössöön!Hahahaaa, noin moni aina tekee...palaa aina...oks.enn...k..se...lle mössöön
- KTS (Ei kirj.)
kevennystä kirjoitti:
KTS
Palaja Netmössöön
Muistatko sä paikan armaan,
jossa viihdyit tovin varmaan,
kunnes sulta portin harmaan
sulkivat he - bannillaan....
Palata kai sinne saisit,
jos vain tapas parantaisit,
Jos et olis vastahankaan,
kaikki ois taas - mallillaan....
Sinne palaa, siellä laula.
Älä jätä sitä koskaan.
Tahdo et kai tähän moskaan
jäädä iäks - polkkaamaan. :)
Palaja, oi, sinne jälleen,
sua rukoilen ja pyydän.
Siel on puheet ihanimmat,
moden äänet suloisimmat...
Palaja takaisin - Netmössöön!Adhokki ja Japu ovat sulkeneet Kooteeässäm ikuiseen panniin, joten ei onnistu.
- siellä
täl hetkel ite piäpiru paikall
- vanki nro 123-ö
Adhokkiko on se piäpiru?
Täällä sentään saa puhua vapaasti.
"Älä turhaan lausu helluntaiherätyksen nimeä, sillä helluntaiherätys ei jätä rankaisematta sitä joka sen nimen turhaan lausuu".
- siellä
ka, sekö lienee
- vekkuli ukko
Tulispa ReijoR takaisin mössöön. Ja vanhat modet.....oi niitä aikoja, oi niitä aikoja....
niitä tahtoisi en kuitenkaan takaisin...vaan karmaisevan lopun ...poks piuuuuu ja bittiavaruuteen koko sakki :) avaruusaluksella, folihatut päässä Sellaista se sitten oli niinkuin Nokia Missionin herätys yhtä tyhjän kanssa ja ei Jumalasta !!
- ex-hellari
Löysin juutuupista tämän ihanan vanhan Lahden Helluntaiseurakunnan single-äänitteen, varmaan jostain 1950-60-luvulta peräisin. Tässä lauletaan vielä reippaalla, nopealla vanhalla ja oikealla rytmillä, ei rumasti ja "taiteellisesti" venytellen ja laahaten, kuten nykyään on tapana ja jonkalaista en itse jaksa kuunnella.
Näin laulettiin vanhoissa hyvissä Helluntaiseurakunnissa, vielä 1970-luvullakin, sitten tuli hömppä, jota ei kuuntele erkkikään:
Kirkas aamu pian koittaa
http://www.youtube.com/watch?v=utErIRSpvUI
*- tralllaalllaaaalaaa
Hyvää helluntaihumppaaa
- toinen ex-hellari
Kiitos ex-hellari! Kylläpä virvoitti sieluani tuo laulu ja palasi mieleen entiset ihanat ajat.
- KTS (Ei kirj.)
Oi niitä aikoja kun ei ollu ameriiikkalaisperäisiä israelfanituksia ja menestysteologioita vaan K.A.Pohjakallion hengen mukainen raitis, suomalais-kansallis-pasifistis-sosiaalinen helluntaiherätys!
:OD - ex-hellari
Tuo äänite on näköjään vasta joulukuun lopulla laitettu tuupiin.
Olen rukoillut Jumalalta, että tuupiin tulisi näitä vanhoja hyviä lauluja, juuri tuota nimenomaista laulua olen rukoillut!
Kun löysin sen eilen, kyyneleet valuivat kun kuuntelin sitä. - ex-hellari
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Oi niitä aikoja kun ei ollu ameriiikkalaisperäisiä israelfanituksia ja menestysteologioita vaan K.A.Pohjakallion hengen mukainen raitis, suomalais-kansallis-pasifistis-sosiaalinen helluntaiherätys!
:ODTältä sivustolta löytää näitä vanhoja saarnoja, mm. Eino Ilmari Mannisen kaksi saarnaa.
http://www.saarnaindexi.net/modules/mydownloads/viewcat.php?cid=28
* - johaa ja jotain
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Oi niitä aikoja kun ei ollu ameriiikkalaisperäisiä israelfanituksia ja menestysteologioita vaan K.A.Pohjakallion hengen mukainen raitis, suomalais-kansallis-pasifistis-sosiaalinen helluntaiherätys!
:ODHaluistko taas ottaa v:n opponetiksi ?
- toinen ex-hellari
Kiitos ex-hellari!
- toinen ex-hellari
Kuka aloittaisi ex-hellariketjun?
- ex-hellari
toinen ex-hellari kirjoitti:
Kuka aloittaisi ex-hellariketjun?
Kun kerran pyysit, tein sen itse. Ketju on
"Ex-hellareiden terapiahuone":
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10459865
Siihen sitten purkamaan tuntemuksiaan. - hellari ennen
ex-hellari kirjoitti:
Kun kerran pyysit, tein sen itse. Ketju on
"Ex-hellareiden terapiahuone":
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10459865
Siihen sitten purkamaan tuntemuksiaan.Kiitos
- outoa touhua
utoa touhua
2.10.2011 18:49
1
Melko hiljasta on. vain piilotetulla holliosastolla haukutaan vielä muita kirkkokuntia, mutta muuten melko kuollutta.
Eikö helluntalaiset voi puhua avoimesti, kun pitää piilotella niitä ketjuja sinne holliin. Siellä sitten sisäpiiri jauhaa miten muut on kauheita ja he ainoat hyvät hienot uskovaiset, joissa ei rikettä näy.- huomio huomio
Huomio ! vaan
2.2.2012 16:47
1
Sulje
Älkääs nyt siellä netmössössä puuhailko turhia, vaan ottakaa Ratam teitä ohjaamaan.
Vois olla hyödyllistä... - oi niitä
huomio huomio kirjoitti:
Huomio ! vaan
2.2.2012 16:47
1
Sulje
Älkääs nyt siellä netmössössä puuhailko turhia, vaan ottakaa Ratam teitä ohjaamaan.
Vois olla hyödyllistä...ReijoRi oli kiva.
Ja oli kivoja modejakin.
- parranpärinää
jaskaa täällä taas jauhettu
- linjaa
RATAM modeksi netmissioon!!!!
- plussaa
linjaa kirjoitti:
RATAM modeksi netmissioon!!!!
kannatan RATAMIA! Vähän selkärankaa tarvitaan, kun ei ole Reijoo.
- tamtam
linjaa kirjoitti:
RATAM modeksi netmissioon!!!!
Ou nou.
Kyllä lähtö tulis sen jälkeen. Kaiken muun vielä kestää. - miinusta
plussaa kirjoitti:
kannatan RATAMIA! Vähän selkärankaa tarvitaan, kun ei ole Reijoo.
Ei ikinä! Ei tule oikeen kenenkään kanssa toimeen varsinkaan uskovaisten.
- pölytyt
tamtam kirjoitti:
Ou nou.
Kyllä lähtö tulis sen jälkeen. Kaiken muun vielä kestää.kannatan silti Ratamia. Pois kaikki hölynpöly
- voi kurjaa
Taas joku poistattaa tunnuksiansa mössöstä
- -,.---
lemmikki lähti. ahokki poisti pyynnöstä , tuorein uutinen
- kallopallo
Ehkä sinne pitäisi saada:
taisteluparit JP64 - v
a divisjoona KTS - v Mikä ei ole Jumalasta kaatuupi ja niin kävi myös Markku Koivistolle ja Todd Bentleyille....
- KTS (Ei kirj.)
Valesaarnaajat kaatuu, humpuukilahkot sortuu, israelfanitus romahtaa mut Kooteeässä se vaan porskuttaa Herran armost! :D
- ex-hellari
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Valesaarnaajat kaatuu, humpuukilahkot sortuu, israelfanitus romahtaa mut Kooteeässä se vaan porskuttaa Herran armost! :D
Mä kyllä ihmettelen sellaista uskovaisuutta, jossa ei yhdellä vilkaisulla eroteta, mikä henki on missäkin.
Kun kohta vuosikymmen sitten näin M. Koiviston ensimmäistä kertaa telkkarissa erään kaverini kotona, jossa jo näkyi TV7, katsoin Koivistoa ja sanoin kaverille, että tätä ei sitten katsella. Älä katsele ja kuuntele tuota miestä. Hän ei ole aito. Hän ei opeta oikein.
Kun muutamia vuosia sitten ensi kertaa menin Netm:ioon varoitin heti Todd Bentleystä. Herranpieksut mikä huuto! Epäilin ittensä Jumalan profeettaa! Syyllistyin PH:n pilkkaan! Mun oli silloin pakko poistua foorumilta, kivien lennellessä perään.
Kun helluntailaisuus ei enää edellytä uskovien uudestisyntymää, vaan hyväksyy myös käännynnäiset, eli tekopyhät, ei ihme, etteivät aidot PH:n armolahjat voi siellä enää toimia. Aitojen armolahjojen sijalle on hyväksytty okkulttiset lahjat ja aitojen uskovien sijalle noidat.
- semmoisia
Toddystä oli kova väätö, minulla on ne talletettuna koneelle. :)
En myös ymmärtänyt millaisiilla laseilla asioita katseltiin, joillekkin kaikki menee läpi jos vain Jumalan nimee mainitaan.- KTS (Ei kirj.)
Kaikki menee läpi. Jopa Israelin sotarikokset kun joukkoon heitetään vähän viel mausteeks pari raamatunlausetta ja siukkausta, niin johan musta valkoiseksi muuttuu...:O
- ex-hellari
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Kaikki menee läpi. Jopa Israelin sotarikokset kun joukkoon heitetään vähän viel mausteeks pari raamatunlausetta ja siukkausta, niin johan musta valkoiseksi muuttuu...:O
Vaikka itekkin varma Israelin puolustaja, niin mitä tahansa en voi heiltäkään hyväksyä, tai puolustaa. Sellainen on tosi ystävä, joka myöntää myös virheet, mutta pysyy silti vierellä.
Jos ei voi hyväksyä todeksi myös Israelin tekemiä vääryyksiä, niin ystävyys voikin sitten kerralla kaatua, kun kohtaa todellisuuden. Mää tunnen tuon fanitushypnoosin, olen itsekin ollut sen uhri. Silti, jo hypnoosista vapaana, olen edelleen Israelin ystävä, tai israelilainen, miten tuon nyt ottaa, kuten tiiät. - KTS (Ei kirj.)
ex-hellari kirjoitti:
Vaikka itekkin varma Israelin puolustaja, niin mitä tahansa en voi heiltäkään hyväksyä, tai puolustaa. Sellainen on tosi ystävä, joka myöntää myös virheet, mutta pysyy silti vierellä.
Jos ei voi hyväksyä todeksi myös Israelin tekemiä vääryyksiä, niin ystävyys voikin sitten kerralla kaatua, kun kohtaa todellisuuden. Mää tunnen tuon fanitushypnoosin, olen itsekin ollut sen uhri. Silti, jo hypnoosista vapaana, olen edelleen Israelin ystävä, tai israelilainen, miten tuon nyt ottaa, kuten tiiät.jeps.
Moni tuntemani karski YK-sotilas on sinne menneessään ollut yksipuolinen israelfanittaja. Takaisin tullessaan kuin eri miehiä.
- todella jännää
Jännitysromaani jatkuu:-Mitä tapahtuikaan netmissionille. ja seuraava osa- Kuka murhasi netmissionin.
- parranpärinää
tän turhempaa hommaa ei ookkaan kun täällä käydä hokemas näitä turhaaki turhempia asioita. jos haluu vaikuttaa menee paikan päälle kirjoittaan tän takakautta jaskan jauhamisen sijasta
- mutina
Hyvinhän to toimii---
- parranpärinää
tää ketää hyödytä jos jokin on outoo touhuu niin tämmönen outo purnaaminen
teette ittenne ihan naurettaviksi tälläsillä puheilla täällä
kukaan jaksa todesta ottaa tommosiaTotuus on aina hyvä tuoda ilmi Todesta ja Markusta... Ja net missiosta.. vai missio,, joopa joo....
- ihme ihme...
Onhan siellä nytkin sanaleillijä...ihan täpöllä...
Kaikki talous-ja uskon asiat ovat tois arvoisia..
Edes Jouko Pihon avaukset eivät ota tuulta...
Ratam sentään yrittää tuoda jotain asiaakin
tuohon mössöön...- naakka
eräs johtaja siellä ei vieläkään tajua että aitoon keskusteluun tarvitaan jotain muutakin kuin sääntelyä.
- anser
naakka kirjoitti:
eräs johtaja siellä ei vieläkään tajua että aitoon keskusteluun tarvitaan jotain muutakin kuin sääntelyä.
piäpiruko
- hävetkää
Hyi kuinka rumasti sanottu. Parhaansa hänkin yrittää.
- säikähti
ooh, siellä on siis pääpiru, siltä se vaikuttaakin, voi pojat, älkää sinne kirjautuko
Ei tarvi yrittää jos on Hengen kuljettavana ,,, vai yrittikö Jeesus koskaan ?? Seura minua Hän sanoi elikä samalla viisi tulis toimia Kuin Jeesus !!!
- kaappikello2
silloin kun on aivan väärässä paikassa ei auta yrittäminenkään.
Narsistinen luonne joka ei kärsi minkäänlaista itseensä kohdistuvaa arvostelua ei sovi keskustelupalstan modeksi. Hän ei koskaan myönnä olleensa väärässä tuomioissaan.
- entinen hellari
aamen
- ihan vaan katsoja
Eipä siellä ol enää vääntöjä
- outoo oon
ei tietysti siel on vaa yks mielipide ei siit tul vääntöö aikas tylsää jos nyt ei sit tykkää ajanvietteeks kirjoitaa tai lukee mut kuollut on ja mennyt se mikä oli vielä reijon aikaan se henki reijo oli hyvä mies terveisiö reijolle ei kannata tääll siintä mittää mainita anataa olla pitäää lähtee kai pois sielt ja täältä suljettu holli on hauska jos ketä kiinnostaa mut kauas on se mnent oikeest elämäst
- pihkassa
Ratam on liian hieno mies modeksi mössöön. Empaattinen ja aito ihminen , uskova. Siinä menisi pilalle hyvä mies. Luterilainen tausta :) iliamankos. heh heh
Ratam oli deittipalstalla Ratamina vuosia kuvan kera. Löysiköhän?- ukkomies
Ohos aikas outo paljastus.
- unelmaa
ukkomies kirjoitti:
Ohos aikas outo paljastus.
Onko Ratam ukkomies? Löysikö armaansa???Vai turhaanko haaveilen??
- pihkassa
Match.com oli se deittipalsta, maksullinen.
- ihahahahahaaaa
pihkassa kirjoitti:
Match.com oli se deittipalsta, maksullinen.
rahalla rakkauttaa, hahahhhaaaaa
- ratami fani myös
Ratam Ratam I love juuu
- KTS (Ei kirj.)
Tratatatatam on hyvä tyyppi.
- vapautunut orja
Minä en tullut hänen kanssaan toimeen.
Hän ei pitänyt minusta ja osoitti sen selvästi.
Ehkä näin ollen voisi sanoa kuten Luther: "meissä on eri henki".
En kaipaa Nm:ta.
Se on harhaoppinen, eikä muutenkaan luotettava foorumi.
- hahaa
hah hah haa
- onko
Kuka lienee mössön rakastetuin ihminen.
- on fiksu
kuka sinust?
minust cuppe
- 1.ihqu
niin mustakin!
- onko
en oikein osaa sanoa.
- ++++++
Ratam on niin komeakin
- arvaa kuka?
Minä se olen.
- poistunut niki
Sinikka on netmössön rakastetuin aivan varmasti!
Kaikki gallupit sen ovat osoittaneet. Fiksu, lämmin uskova toisia kunnioittava. Ei koskaan haasta riitaa. Fanitan häntä. - halit Sinikalle
poistunut niki kirjoitti:
Sinikka on netmössön rakastetuin aivan varmasti!
Kaikki gallupit sen ovat osoittaneet. Fiksu, lämmin uskova toisia kunnioittava. Ei koskaan haasta riitaa. Fanitan häntä.Sinikka on suloinen ihminen.
IHMISTEN PALVONTAAN SITTEN NET MISSIO SORTUI,, JOOPA JOO ...
- 23
no sanon sitten et savonarola jos helpottaa
Kuulkas net missonin modeita,, --> 13 Parempi on köyhä, mutta viisas nuorukainen kuin vanha ja tyhmä kuningas, joka ei enää ymmärrä ottaa varoituksesta vaaria.
14 Sillä vankilasta tuo toinen lähti tullaksensa kuninkaaksi, vaikka oli hänen kuninkaana ollessaan syntynyt köyhänä.
15 Minä näin kaikkien, jotka elivät ja vaelsivat auringon alla, olevan nuorukaisen puolella, tuon toisen, joka oli astuva hänen sijaansa.
16 Ei ollut loppua kaikella sillä väellä, niillä kaikilla, joita hän johti; mutta jälkipolvet eivät hänestä iloitse. Sillä sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelemista.
- minä myös
sinikalle
- faniitan
Sinikka on paras
- on
Hyvässä tyypissä on huumoria, särmää, empatiaa, rohkeutta.
- on on
Joo, noin se on.
Sopivasti kaikkea. - eenok
Jos tykkää puheripulisesta? Papukaijatkin on aika söpöjä.
- ex-mössö
On se4 nykysin aika surkee..
- Miksi?
Alvari lähti foorumilta.
- A|vari
Mitäs se kenellekään kuuluu, miksi lähdin foorumilta? Kai sitä nyt ihminen saa hyvänen aika foorumilta lähteä. Ei siihen mitään syytä tarvita, saati syytä muilla foorumeilla ihmisille selitellä.
- ...
A|vari kirjoitti:
Mitäs se kenellekään kuuluu, miksi lähdin foorumilta? Kai sitä nyt ihminen saa hyvänen aika foorumilta lähteä. Ei siihen mitään syytä tarvita, saati syytä muilla foorumeilla ihmisille selitellä.
A|vari: "Mitäs se kenellekään kuuluu, miksi lähdin foorumilta? Kai sitä nyt ihminen saa hyvänen aika foorumilta lähteä. Ei siihen mitään syytä tarvita, saati syytä muilla foorumeilla ihmisille selitellä."
Ei kuulu, ei.
Ei tarvitse selitellä.
Ikävä juttu vain, että lähdit. - A|vari
... kirjoitti:
A|vari: "Mitäs se kenellekään kuuluu, miksi lähdin foorumilta? Kai sitä nyt ihminen saa hyvänen aika foorumilta lähteä. Ei siihen mitään syytä tarvita, saati syytä muilla foorumeilla ihmisille selitellä."
Ei kuulu, ei.
Ei tarvitse selitellä.
Ikävä juttu vain, että lähdit.Niin kato joskus pitää jättää joitakin asioita elämässä taakse ja mennä eteenpäin. Minä yritän jättää taakseni tätä liiallista nettivänkäilyä. Siit ei oo kellekään mitään hyötyä, väittelyä ja vänkäystä vänkäyksen perään. Ja kun se nyt kumminkin on helluntaiherätyksen foorumi, ja haluavat pitää sen evankelioivana (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin) ni aattelin, että mun helluntailaiskritiikki ym. ei auta foorumin tavoitetta, joten parempi lähteä pois. Itselläkin jatkuvasti hermo oli kireällä niistä kaikista vänkäyksistä. Ja siitä, että mua evankelioitiin. Ja hemojen kireys ei ole hyväksi terveydelle.
Mut kaikkee hyvää, kuka sitten oletkin. - sanaton.
A|vari kirjoitti:
Niin kato joskus pitää jättää joitakin asioita elämässä taakse ja mennä eteenpäin. Minä yritän jättää taakseni tätä liiallista nettivänkäilyä. Siit ei oo kellekään mitään hyötyä, väittelyä ja vänkäystä vänkäyksen perään. Ja kun se nyt kumminkin on helluntaiherätyksen foorumi, ja haluavat pitää sen evankelioivana (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin) ni aattelin, että mun helluntailaiskritiikki ym. ei auta foorumin tavoitetta, joten parempi lähteä pois. Itselläkin jatkuvasti hermo oli kireällä niistä kaikista vänkäyksistä. Ja siitä, että mua evankelioitiin. Ja hemojen kireys ei ole hyväksi terveydelle.
Mut kaikkee hyvää, kuka sitten oletkin.Kiitokset vastauksesta.
Ajattelin, että olisi kyse jostain loukkaantumisesta,
riitoja kun tulee niin herkästi näillä foorumeilla.
Vaan hyvä, jos ei sellaisesta ollut kyse.
Eipä siiten muuta kuin hyvää jatkoa!
- uteliaat
tää on hupaisaa tää tällänen takana päin ajattelu toisella forumilla
- ...
Jaa, no kiva tuottaa huvia jollekin.
- onpkyl
Lydiass on samaa ku mersussa.
- onpkyl
Elämää on netin ulkopuoll kii, uso sie.
- Jees-mies ex machina
Oi tätä muistojen areenaa.
- sanaton.
No, se että joku lähtee pois yleensäkin "jostakin",
mistä tahansa, kertomatta miksi lähtee, ei nyt ole oikein kivaa.
Jää helposti sellainen tunne, että suuttuikohan se nyt jostain.
Parempi puhua asia selväksi, ettei jää väärinkäsityksiä. - kaappikello2
sanaton. kirjoitti:
No, se että joku lähtee pois yleensäkin "jostakin",
mistä tahansa, kertomatta miksi lähtee, ei nyt ole oikein kivaa.
Jää helposti sellainen tunne, että suuttuikohan se nyt jostain.
Parempi puhua asia selväksi, ettei jää väärinkäsityksiä.ei siellä saa kertoa miksi lähti tai on lähtemässä koska kaikki pikkuisenkin modausta arvostelevat kirjoitukset siivotaan pois.
- xdfbxsfdb
sanaton. kirjoitti:
No, se että joku lähtee pois yleensäkin "jostakin",
mistä tahansa, kertomatta miksi lähtee, ei nyt ole oikein kivaa.
Jää helposti sellainen tunne, että suuttuikohan se nyt jostain.
Parempi puhua asia selväksi, ettei jää väärinkäsityksiä.Kyllä nuo on ihan naisten hommia nuo suuttumiset ja loukkaantumiset.
- Jees-mies ex machina
Kyllähän NM-foorumi on myös selvästi hiljentynyt viime aikoina. Siksi itsekin oli helpompi livahtaa, joskus vilkkaampana aikana riippuvuus olisi varmasti vienyt voiton.
- dfjdfd
fgjdgfdljglfdkjfdlhkf
- Jees-mies ex machina
Joo-o, mitäs nyt tehdään?
- näin on
Ehdottomasti sairain forkka johon oon koskaan törmännyt.
Aika sekoa meininkiä Jumalan nimiin touhuavat.
Fiksuimmat toki ymmärtäneet sieltä lähteä.- kokenut tietää
Vakuutan, että helluntailaisten Ilosanomafoorumi lyö hulluudessaan laudalta jopa Netm:n. Siellä on niin paksu ja sairas henki, että voisi saksilla ilmaa leikata.
- KTS (Ei kirj.)
kokenut tietää kirjoitti:
Vakuutan, että helluntailaisten Ilosanomafoorumi lyö hulluudessaan laudalta jopa Netm:n. Siellä on niin paksu ja sairas henki, että voisi saksilla ilmaa leikata.
Ilosanomafoorumi? Mikäs se on?
Pitäsköhän Kooteeässän käyä sielläkin vähän pöläyttelemässä...:O - wsgvazws
kokenut tietää kirjoitti:
Vakuutan, että helluntailaisten Ilosanomafoorumi lyö hulluudessaan laudalta jopa Netm:n. Siellä on niin paksu ja sairas henki, että voisi saksilla ilmaa leikata.
Olen pari kertaa yrittänyt luke jotain ketjua siellä. Muutamaa viestiä enempää ei pysty lukemaan, koska siellä on prukalla lähtenyt täysin lapasesta vilkkuvien ja välkkyvien hymiöiden käyttö.
- wsgvazws
kokenut tietää kirjoitti:
Vakuutan, että helluntailaisten Ilosanomafoorumi lyö hulluudessaan laudalta jopa Netm:n. Siellä on niin paksu ja sairas henki, että voisi saksilla ilmaa leikata.
Meinaa oksennus tulla, kun vilkkuu ja välkkyy:
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=215 - wsgvazws
kokenut tietää kirjoitti:
Vakuutan, että helluntailaisten Ilosanomafoorumi lyö hulluudessaan laudalta jopa Netm:n. Siellä on niin paksu ja sairas henki, että voisi saksilla ilmaa leikata.
hali_sydis.gif pray Bighug Siunausta elämääsi ja kaikkea hyvää rukoillen! hesse_kiss hesse_laugh inlove hesse_party kukka peukku
PS: tykkään hevosista, kuten huomaat. Sad
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=215&postdays=0&postorder=asc&start=15 - kissanpeppusuukkohal
wsgvazws kirjoitti:
hali_sydis.gif pray Bighug Siunausta elämääsi ja kaikkea hyvää rukoillen! hesse_kiss hesse_laugh inlove hesse_party kukka peukku
PS: tykkään hevosista, kuten huomaat. Sad
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=215&postdays=0&postorder=asc&start=15ja se oli siinä se tärkein!!!
- kokenut tietää
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Ilosanomafoorumi? Mikäs se on?
Pitäsköhän Kooteeässän käyä sielläkin vähän pöläyttelemässä...:OKäyhän katsomassa. (Hehhehheeheehhhheeeee...).
- Ikäkysymys
kissanpeppusuukkohal kirjoitti:
ja se oli siinä se tärkein!!!
Minkähän ikäisiä mahtaa olla nuo heppatytöt? Eri ikäisillä vähän erilaiset puheenaiheet...
- zdbzdbx
Ikäkysymys kirjoitti:
Minkähän ikäisiä mahtaa olla nuo heppatytöt? Eri ikäisillä vähän erilaiset puheenaiheet...
Heppatyttö kuuluu foorumin ylläpitoon.
- kokenut tietää
wsgvazws kirjoitti:
Olen pari kertaa yrittänyt luke jotain ketjua siellä. Muutamaa viestiä enempää ei pysty lukemaan, koska siellä on prukalla lähtenyt täysin lapasesta vilkkuvien ja välkkyvien hymiöiden käyttö.
Sanon suoraan: älkää menkö sinne loukattaviksi.
Pahimmat sanat sanotaan suljetuissa ketjuissa.
Se ei ole niin rakastavaa kuin nuo hymiöt antavat ymmärtää.
Se oli itselleni viimeinen pisara helluntailaisuutta. En enää milloinkaan yritä tulla toimeen helluntailaisten kanssa. Enkä salli heidän enää koskaan tulla lähelleni. - 8
zdbzdbx kirjoitti:
Heppatyttö kuuluu foorumin ylläpitoon.
ai kuka? Siellä ei taida enää olla kuin kolme naista muutenkaan modena Ad, hyp, mace ja ei heistä kai kukaan ratsasta?
- Ikäkysymys
8 kirjoitti:
ai kuka? Siellä ei taida enää olla kuin kolme naista muutenkaan modena Ad, hyp, mace ja ei heistä kai kukaan ratsasta?
Ei, kun tarkoitin tätä viestiä Ilosanoma-keskustelupalstalla:
"wsgvazws
hali_sydis.gif pray Bighug Siunausta elämääsi ja kaikkea hyvää rukoillen! hesse_kiss hesse_laugh inlove hesse_party kukka peukku
PS: tykkään hevosista, kuten huomaat. Sad
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=215&postdays=0&postorder=asc&start=15" - Ikäkysymys
zdbzdbx kirjoitti:
Heppatyttö kuuluu foorumin ylläpitoon.
Ai, jaa. No, toisaalta naiset nyt saattaa joskus olla vähän lapsellisia. Naisten kesken ei ole niin harvinaista jutella välillä vähän lapsellisiakin asioita, sellaisia söpöjä ja herttaisia juttuja. Ei varmaan sovi miesten korville sellaiset. Hepat sun muut...
- Ikäkysymys
Ikäkysymys kirjoitti:
Ai, jaa. No, toisaalta naiset nyt saattaa joskus olla vähän lapsellisia. Naisten kesken ei ole niin harvinaista jutella välillä vähän lapsellisiakin asioita, sellaisia söpöjä ja herttaisia juttuja. Ei varmaan sovi miesten korville sellaiset. Hepat sun muut...
Edellinen viestini oli tarkoitettu vastaukseksi tähän tekstiin: "Heppatyttö kuuluu foorumin ylläpitoon."
- KTS (Ei kirj.)
Ikäkysymys kirjoitti:
Ai, jaa. No, toisaalta naiset nyt saattaa joskus olla vähän lapsellisia. Naisten kesken ei ole niin harvinaista jutella välillä vähän lapsellisiakin asioita, sellaisia söpöjä ja herttaisia juttuja. Ei varmaan sovi miesten korville sellaiset. Hepat sun muut...
Soppii se...
HEPPA! :O - kokenut tietää
KTS (Ei kirj.) kirjoitti:
Soppii se...
HEPPA! :OKävitkö KTS vierailulla tuolla ed.mainitulla foorumilla? Älä mene. En halua, että sinua ystävä hyvä loukattaisiin yhtä julmasti kuin minua.
Jos tarkoitatte "heppatytöillä" kyseisen foorumin modeja, niin luulenpa heidän jo olevan iäkkäämpää sorttia, en tosin ole varma. Käyntini siellä oli kuin hotellin pyöröovissa. Kaikki kauniit kirjoitukseni poistettiin, koska ne edustivat kristillis-kirkollista harhaa. Nimeni pyyhittiin pois iäksi, kuten Mooses faaraon hovissa ja häpeässä (hah!) sain poistua ulos erämaahan.
Älkää uskoko niihin Rosenius-, ynnä joihinkin virsi-lainauksiin, ne antaa väärän kuvan foorumin hengellisestä olemuksesta. Todellisuudessa he ajattelevat meistä kristityistä ihan muuta. - Jees-mies ex machina
kokenut tietää kirjoitti:
Kävitkö KTS vierailulla tuolla ed.mainitulla foorumilla? Älä mene. En halua, että sinua ystävä hyvä loukattaisiin yhtä julmasti kuin minua.
Jos tarkoitatte "heppatytöillä" kyseisen foorumin modeja, niin luulenpa heidän jo olevan iäkkäämpää sorttia, en tosin ole varma. Käyntini siellä oli kuin hotellin pyöröovissa. Kaikki kauniit kirjoitukseni poistettiin, koska ne edustivat kristillis-kirkollista harhaa. Nimeni pyyhittiin pois iäksi, kuten Mooses faaraon hovissa ja häpeässä (hah!) sain poistua ulos erämaahan.
Älkää uskoko niihin Rosenius-, ynnä joihinkin virsi-lainauksiin, ne antaa väärän kuvan foorumin hengellisestä olemuksesta. Todellisuudessa he ajattelevat meistä kristityistä ihan muuta.Ilosanomassa näkyy nopean katselmuksen perusteella olevan johtajana yxi totinen propheta, joka myös aloittaa suuurimman osan keskusteluista. Sitten pari muuta kirjoittajaa aamentaa juttuja perhoshymiöiden kera.
- kokenut tietää
Jees-mies ex machina kirjoitti:
Ilosanomassa näkyy nopean katselmuksen perusteella olevan johtajana yxi totinen propheta, joka myös aloittaa suuurimman osan keskusteluista. Sitten pari muuta kirjoittajaa aamentaa juttuja perhoshymiöiden kera.
Mun virheeni ilmeisesti oli, että kannoin heti runsasta kortta kekoon ja uhkasin näin kalifin istuinta. Sellainen ei sovi. Kaikki kirjoitukseni pyyhittiin, eikä minua enää siellä ole, ei muistoakaan.
- KTS (Ei kirj.)
kokenut tietää kirjoitti:
Mun virheeni ilmeisesti oli, että kannoin heti runsasta kortta kekoon ja uhkasin näin kalifin istuinta. Sellainen ei sovi. Kaikki kirjoitukseni pyyhittiin, eikä minua enää siellä ole, ei muistoakaan.
Ei oo Kooteeässä viel tuol käyny mutta kuulostaa pöläyttämisen arvoiselta paikalta.
- kokemusta on
kokenut tietää kirjoitti:
Vakuutan, että helluntailaisten Ilosanomafoorumi lyö hulluudessaan laudalta jopa Netm:n. Siellä on niin paksu ja sairas henki, että voisi saksilla ilmaa leikata.
tuskin netmissionia hullumpaa onkaan
- frtfrt
ja tääkö on tervettä pähkinän nakertamista tää takanapäin juoruilu
- vanki nro 123-ö
Miten nii takana? Täällähän ne käy lukemassa näitä viestejä?
Vähän vaikee meidän on edessäpäin sanoa, kun ensinnäkään ei olla siellä kirjoilla. Ja silloin kun oltiin kirjoilla niin, varoituksia tuli ja tekstejä ja ketjuja heitettiin sitä mukaa taivaantuuliin.
Ei siellä ole sananvapautta.
Mutta Suomen Suomi24:llä on.
Tuolta löytyy muuten ketju johon voi tilittää lapsuuttaan helluntailaiskodissa, kertoa vaiennetut traumansa.
- Ravanican luostari:
Orthodox chant: Voice of an Angel (Enkelin ääni):
http://www.youtube.com/watch?v=PEHJY0T9RsQ
*- ABCÖ
Höh, onks tää sitten jotenkin parempi forkka?
Avasin summassa yhden ketjun ja heti tuli vastaan että toinen sanoi toisesta OLET NARSISTI.
Kauheen rakentavaa joo.
- kysyvä ei eksy
Mikä ihmeen punainen rinkula ilmestyy tuohon tekstin perään? Mitä se tarkoittaa?
- lasi viiniä
srgwsgrwa kirjoitti:
Joku siellä nytkin kaipailee "mehukkaita keskusteluja",
aloittajasta saisipa niitä hyvinkin sarjassa "uskomattomia tarinoita". - nojuu
lasi viiniä kirjoitti:
Joku siellä nytkin kaipailee "mehukkaita keskusteluja",
aloittajasta saisipa niitä hyvinkin sarjassa "uskomattomia tarinoita".Ketä oikeesti kiinnostaa joidenkin mummojen juorut? hohhoijaa, jo on elämä köyhää jos niillä pitää ratsastaa. Ottakoon kerralla vaikka koko pullon, ettei tarvi pikkuhiljaa siellä tissutella.
- kippis ja kulaus
Net.m:ssä kirjoitetaan
"Mielestäni kaikkein ahkerimmat ja "mehukkaimmat" keskustelut ratsastavat usein mielensäpahoittamisen tai provosoinnin harjalla homokasteluterilaisuushelluntai-akselilla. Parhaimmat keskustelut ovat yleensä hitaasti mutta varmasti kasvavia. "- kaappikello2
nyt alkaa mössössä olla siistiä ja kaunista. Aivan kuin uudella hautausmaalla. Kivet on suorissa riveissä ja nurmikko ajettu. Elämä ei näy kummassakaan paikassa
- en t kirj
däpädädpäduuu
- sent kirj :(
daikadaikaduuduu
- sdfffffff
Mietin tässä, onko syntiä, jos laittaa kirjahyllyn päälle pienen Kekksoen patsaan?
Halvatun pakanan pakan, kun onkohan se syntiä? - sdfffffff
Kyllä minäkin oikeestaan kaipaan sitä vanhaa Netmissionia. Sitä edellistä versiota. Silloin kun Reijo oli pomona. Vaikka Rejio nyt onkin sellainen päänaukoja narstisti, niin hyväntyyppi se on silti. Meno oli rennompaa. Kaipaan sitä ulkoasultaan hölmöä Netmissionia, jossa nikin saattoi oistaa siloin kun huvitti, ja kun hollissa sai vielä keskustella. Silloin kun oli Xenofanesa alias Diogenes, Jees-mies, Johnny, Jeremy... ja se ufo-äijä, mikä sen nikki nyt oli... itämaan tietäjä... ja Jussipaita... voi voi, kyl oli kiva heitää läppää... Ja Mice, silloin kun se ei ollut modena... Mice on hyvä äijä...
RIP NETMISSION, in my memories.Kaipaat siis syntiä johon Jumala aina puuttuu ja poistaa niinkuin net mission ja nokia missio ja sen mukanaan kaikki vääryydentekijät helvettiin jotka ei suostuvat tekemään parannuxen...
Mikä ei ole Jumalasta niinkuin Todd Bentley Lakeland Toronto kaatuu ja katoaa ja sitä metelisoppa sitten ei puhuta enää vaan jää unohxiin iankaikkisesti...
Mutta jokaisella on mahdollisuus sanoutua itsesi irti Jeesuxen Nimessä kaikkesta vääristä ja synnistä joka Jumala kaataa ettei joutuu kaadetuxi ja joutuu kärsiä iankaikkiseen tuomioon..- Jees-mies ex machina
Olin juuri aikeissa kirjoittaa tähän säikeeseen, että sisimmässäni kaipaan oikeastaan Netmissionin renessanssia.
Tässä olikin sitten sellainen kirjoitus valmiina. - miittiläineset
Jees-mies ex machina kirjoitti:
Olin juuri aikeissa kirjoittaa tähän säikeeseen, että sisimmässäni kaipaan oikeastaan Netmissionin renessanssia.
Tässä olikin sitten sellainen kirjoitus valmiina.tule miittiin, ota selvää aika ja paikka, se on pian
- Jees-mies ex machina
miittiläineset kirjoitti:
tule miittiin, ota selvää aika ja paikka, se on pian
Huh, tämän ketjun seuraaminen alkaa olla työlästä.Lokakuussa alkanut ketju ja näitä oksia kasvaa täällä joka välissä.
Miitti? Jos aika ja paikka näkyy foorumin yleisellä, niin pääsen katsomaan. Holliin en näe.
- ei enää Nm:ta
En ole kaivannut Netm:ta. Hyvin harvoin tulee enää edes vilkaistua sitä. Tätä foorumia olen jonkun verran seurannut vasta kolme kuukautta. Netissä on laadukkaampia hengellisiä foorumeita, joissa helluntailaisten tyhjänpäiväisyyksiä ei edes siedetä, keskustelut kulkevat aivan toisella tasolla. S24 on paikka jonne voi heitellä mitä tahansa, vaikka pohdiskeluja toisen kirjoittajan perä reiästä. Tasokkaammat keskustelut käydään muualla.
- kaappikello2
laittaisitko pari kolme linkkiä sellaisille foorumeille
- änkkäpää
Juu kerro ihmeessä sellaiset hengellisesti tasokasta keskustelua sisältävät foorumit on!!!
kaappikello2 kirjoitti:
laittaisitko pari kolme linkkiä sellaisille foorumeille
Eipä tullut sulle vastausta eikä linkkejä ??? Oliko krjoittaja ongelmia ite peräsuolen kanssa ??? : ) Kun noin jurpiii ?????
- sent kirj :(
dingdong
- Yövuoron naurut
Kylläpä on kummallinen keskustelu täällä.
Paheksuntaa jostain toisesta keskustelupaikasta.
Mikä ihme saa ihmiset tälläisiä kirjoittelemaan?
Joissakin viesteissä niin sekavaa kirjoitusta ettei edes ymmärrä.
Ja autaako tämä mitään?On tosiaan aika että kaikki pienet pojat menee nukkumaan Reijo Ruotsalaisen kanssa ajoissa eikä siinä naurut auta.. Että net mission on Jumala lopettamassa niinkuin kaikki harhaopettajien linnoituxia...
- Jochanan (Ei kirj.)
Netmission tosiaan tekee kuolemaa. Ei siellä oo enää mielenkiintoisia kirjoittajia...
- Jochanan (Ei kirj.)
... paitsi yx tietty ;O)
- kevätpäivä2012
Ad hoc on häätänyt banneillaan ja muilla toimillaan kymmeniä kirjoittajia pois. Tänä vuonna aktiivisten kirjoittajien määrä on mössön laskurin mukaan pudonnut n. 200:sta nykyiseen reiluun 160:een
- minäkö?
Jochanan (Ei kirj.) kirjoitti:
... paitsi yx tietty ;O)
No kerro kuka?
- aa-haa!
Jochanan (Ei kirj.) kirjoitti:
... paitsi yx tietty ;O)
;) Tarkoittaakohan Jochanan mielenkiintoisella kirjoittajalla
sitä nimimerkkiä Jochanan? ;) - oi niitä aikoja
minäkö? kirjoitti:
No kerro kuka?
luodin kuoltua ei ole enää ketään
- osanotto
oi niitä aikoja kirjoitti:
luodin kuoltua ei ole enää ketään
voi osanottoni
- äläviiti
jaa että hengellisen foorumin siunaus lepää öykkärimäisen infantillin kapinallisuuden sallmisessa. Anna mun kaikk kestää.
- abcdefghijklm
mössön modeko se siinä tuli sananvapaudettomuutta puolustamaan
- älä viiti
mut mä just ton takia en kestänyt siellä. Tuli paha olo .
- -tuotanoin-
Aikamoista riitelyä on tosiaan nämä eri foorumit, mitä nyt näitä olen vähän selaillut. Ja se, että onko kristillinen vai "maallinen" foorumi, ei näytä vaikuttavan asiaan. Joskus tekee mieli kirjoittaa samalla mitalla takaisin, vaikka ei se ihan viisasta ole. Parempi olisi malttaa mielensä... Pari kiukkuista viestiä juuri kirjoitin tuonne toisaalle. Olisi ehkä ollut parempi jättää kirjoittamatta.
- voipyhäsylvi
Ei tää ole todellistä? Ah niin rakastettavat mummot saa tälläisen rähinän aikaan, että laineet lyö tännekkin asti?
- häiriöitä kellotapulissa
onkohan tuo sylvi kovastikin pyhä?
Eiköhän tämä ketju ole siksi olemassa, että ko. foorumia yrittää johtaa siihen tehtävään täysin kykenemätön henkilö.
- pyhät mummot
vai rakastettavia mummoja hehhhehheh toinen on epävakaa metelinpitäjä ja toinen kaksinaamainen
nm on mummoja täynnä ja niiden sukkapuikot kilisee välillä toisten silmiin- oikeinnurinoikeinnur
Jonkun pitäis kyllä uskaltaa kerätä nuo sukkapuikot pois? Ovat senverran vaarallisia leluja mummoilla ja ovat tainneet välillä pistää ihan omaan silmäänkin, kun sokeus on niin suurta?
- silmäpako
oikeinnurinoikeinnur kirjoitti:
Jonkun pitäis kyllä uskaltaa kerätä nuo sukkapuikot pois? Ovat senverran vaarallisia leluja mummoilla ja ovat tainneet välillä pistää ihan omaan silmäänkin, kun sokeus on niin suurta?
Virkkuukoukulla silmään sitä joka netmössöä moittii...
Hävetkää ja vielä kerran sanon Hävetkää !
Ei edes Huugo zumbaa eikä Mymmis enää käy jumpassa, kun tällätavoin heitä mollaatte...
On se niin surkiaa tämä.... - optikko
silmäpako kirjoitti:
Virkkuukoukulla silmään sitä joka netmössöä moittii...
Hävetkää ja vielä kerran sanon Hävetkää !
Ei edes Huugo zumbaa eikä Mymmis enää käy jumpassa, kun tällätavoin heitä mollaatte...
On se niin surkiaa tämä....silmäglasit sulle, ota silmäpako kiinni
- kantapää
silmäpako kirjoitti:
Virkkuukoukulla silmään sitä joka netmössöä moittii...
Hävetkää ja vielä kerran sanon Hävetkää !
Ei edes Huugo zumbaa eikä Mymmis enää käy jumpassa, kun tällätavoin heitä mollaatte...
On se niin surkiaa tämä....mössö ja virkkuukoukku hävetköö ja modet
- varmasti
mummoja vaan
kuka hurja siel enää voi olla
ei mitään tasoa ku luoti lähti ja mokomaa vielä on mennyt poiskin
- arto-alanenpaa
Netmission streamit on hyvii, näkee seurakuntien hengellisen tilan eripuolilta suomea. Kokkolasta pidin viimeks ku katoin, sit oli yks aikasemmin joka vähän perinteiseen tapaan haukotutti.
- voevoevoevoe
kyllä minä niin mieleni pahoitin..
- en unohda
Niin minäkin. Kun mun luterilaista uskoani pilkattiin sanomalla, että olen jumalansyöjä. Ja koska pidän ristiä kaulalla. Minulta myös kysyttiin, pitäisinkö samoin pienois-giljotiinia, jos Jeesus olisi sillä tavoin tapettu.
Helluntailaiset ivaavat kristillistä ehtoollista ja pilkkaavat Jeesuksen ristiä.
Eikä ole eka kerta, kuulin tätä samaa pilkkaa jo nuorena helluntaiseurakunnassa. Ulospäin ovat sitten mielinkielin ja toivovat että heitä pidetään hurskainakin "kristittyinä", joita he eivät edes ole.
- hekoheko
jaa täällä tulee oikeen suoraa selostustakin paikanpäältä, kuin nyrkkeilyotteluissa? Kuka johtaa ja kuka on lyöty kanveesiin? Korkokengällä survaistaan vielä päälle.
- töyhtöh
heh, mikä selostus mössöstä. palkitaan sulalla
- ei mamuttaja ope
Aconitumhan on opettaliiton jäsen ja se sanoo ettei "muukalaisista" saa tuoda esiin negatiivisia seikkoja.
Pitää vaan hakea ne positiiviset esimerkit esiin, vaikka kissojej ja koirien kanssa.
Tätä kutsutaan nykyään "positiiviseksi syrjinnäksi". Tuskin Aconitum on törmännyt vielä muslimipoikii jotka automaattisesti pitävät Aconitumia samanasteisena kuin koiraa, vääräuskoisena ja vielä naisena.
Kukkahatut vielä saavat silmillee typeryytensä.- outoo
Ihmettelen kyl kui Aco on opena voinu olla netmösössä? Sentää tasokas ihmine
- usko eevertti
Ei ole Usko Eevertti mikään kissan tappaja eikä homo kammoinen, ihan homo sapiens olen itsekin. Sorvan Kylän hengenmiehiä.
Paljon saa pahaa aikaiseksi tällainen Drama queen, mutta siitäkös hän välittää. Pääasia, että meteli on kova hänen ympärillään. Kunnes tulee taas se aika, jolloin on kätevää loukkaantua ja huutaa suureen ääneen teknistä puolta poistamaan profiilin.
Piiri pieni pyörii, uskovat siinä hyörii. Lienevätkö uskossa ollenkaan, vaan vanhasta tottumuksesta moista luulevat.
Usko ei kyllä suostu moisiin piirileikkeihin vaan pakenee poteroonsa ja lämmittään tulella tulevan presidentin kuvalla varustetun hernekeiton.
Sitähän sää kysyit. - Kiirettä pukkaa
Onhan siellä mielenkiintoista keskustelua. Esim. usko ja Oppi ketjussa viimeinen kommentti on 24.02.2012.
Vilkasta...
Mutta Ajanvieteosoilla, puuseurakunta ja sanaleikki ovat aivan mahtavaa Evankelijoitia...
Huh, huh ja tänäänkin oli Sunnuntai, eli vapaapäivä; jolloin on aikaa jopa kirjoitella.
Modeilla on varmaan kiireitä sensuroida ja bannata...Heh, hee- 1konnari
jjeah, tosiaan evanjkeliointia, pikemminkin evankeljuilua
- piämode
1konnari kirjoitti:
jjeah, tosiaan evanjkeliointia, pikemminkin evankeljuilua
tulkaas ryhmiin
- ollaan jo
piämode kirjoitti:
tulkaas ryhmiin
ollaan jo
- tullaantullaan
piämode kirjoitti:
tulkaas ryhmiin
Ryhmä rämä suunta tämä vai oliko se tämä? Onko tämä eläkeläisrymä vai päiväkotiryhmä vai mikä?
- juupelis2
piämode kirjoitti:
tulkaas ryhmiin
no aika tyhmihän näyttää ryhmät olevan, ei kannata tulla, jos ei nyt sitten ole vallan puupää, nii sit voi liittyy puuseurakuntaa..elämyshä sekii
kaikenlaisii aikaa kulutetaankii ei voi ku vallan kauhiast hämmästell - piämode
piämode kirjoitti:
tulkaas ryhmiin
tulkaa tulkaa, määräys
- satunnainen mösöilij
No, ei olla; eikä tulla...
Jokus voi vilasta tanheissin matkakuvia, mutta eipä paljon muuta. Kun net mission bannaa totuus niin Herra bannaa net mission niinkuin on käynyt Tod Bentleyille ja Markku Koivistolle --> http://www.kristitynfoorumi.fi/pdf/kf0308toddb.pdf
- tarkkailija
Katos s-arola osaa kirjottaa ihan lyhyen ja ymmärrettävän viesti.
Hyvä ! Savonarola !
- xyzä
Kävin tsekkaamassa sen foorumin.
Ei minusta se ainakaan päällisin puolin mitenkään surkea ole.
Eikö se ole melko elämänläinen?
Vai missaanks mä jotain?- kadotettu sielu
Missasit suljetut sivut, eli Hollin.
Sama pätee Ilosanoma-foorumiin.
Julkisilla sivuilla ollaan mielinkielin.
Suljetuilla sivuilla lukee, ja saat myös kuulla, totuuden. - kauas on pitkä matka
kadotettu sielu kirjoitti:
Missasit suljetut sivut, eli Hollin.
Sama pätee Ilosanoma-foorumiin.
Julkisilla sivuilla ollaan mielinkielin.
Suljetuilla sivuilla lukee, ja saat myös kuulla, totuuden."Suljetuilla sivuilla lukee, ja saat myös kuulla, totuuden"
minkä totuuden :=0 - kaus on pitkä matka
kadotettu sielu kirjoitti:
Missasit suljetut sivut, eli Hollin.
Sama pätee Ilosanoma-foorumiin.
Julkisilla sivuilla ollaan mielinkielin.
Suljetuilla sivuilla lukee, ja saat myös kuulla, totuuden."Suljetuilla sivuilla " saa kuulla totuuden.
onko jotein ristiriitaista :0 - kadotettu sielu
kauas on pitkä matka kirjoitti:
"Suljetuilla sivuilla lukee, ja saat myös kuulla, totuuden"
minkä totuuden :=0Mene ja kysy.
Kysy niiltä: "onks teillä joku toinen totuus täällä Hollissa, kuin etusivuilla?"
Netm.:ssa voit saada puolikohteliaan vastauksen.
Jos meet Ilosanomaan, istu tukevasti tuoliin ja ota kuppi kahvia viereen. Se pitää päänupin selvänä kun juna ponkaisee vuoristoradalle. Älä kysy mitään. Istu ja katsele. Jos olet hiljaa ja oppivainen, sinua voidaan sietää kaksi viikkoa. Jos avaat suusi: nuhtelujen jälkeen, kaksi tuntia.
- pupelis
Julkisivu on tärkeää mössössä
- kärsimysten malja
Löytyyköhän Suomessa toista tällaista lahkoa, paitsi lestadiolaiset, joissa ihmisiä on loukattu ja haavoitettu niin syvästi kuin helluntailaisissa?
Myös hyväveli- ja sisarjärjestelmä toimii, köyhät ja kurjat tallataan.- riippulukko
Nois kahdes lahkos on kyl riittämiin
- hupikerholaiset
Tää on aivan mahtavaa tää keskustelu täällä.
korkealaatuista selostusta tosiaan toisen foorumin jutuista.
niinkuin urheiluselostusta.
hehe- urheiluselostusta
jp64 on taas paikalla, nyt vaan nimimerkin sijasta omalla nimellään
- minulta
urheiluselostusta kirjoitti:
jp64 on taas paikalla, nyt vaan nimimerkin sijasta omalla nimellään
terveiset jiipeelle
- juupa, juu
urheiluselostusta kirjoitti:
jp64 on taas paikalla, nyt vaan nimimerkin sijasta omalla nimellään
No, jokos jp64 on tehny sen "levynpyörittimen" jonka laskentakaavat ja toteutuksen ideointiin osallistuimme...Vastavoima, Mice, ja "kivityöläinen" (heh, se oli vitsi)
PO, olen sitä mielipuolta että pitäisikö tänne perustaa ketju KTS:n valikoiduista valehteluita nm: saitilla ?
- nälkävuosi
Kohta ei enää aukee ketju. On pituutta ku nälkävuodella.
- 20
Onks Kuka käyny sisäpiirijuttuj hollissa ny lukemass?
Monelta miiti onkaan, kerro vaan luottamuksella. tiedän kyl, mut joku ei ehken tiedrä- epätoivoinen
Onks se ten perkeleellä vai Hell sin :kis ?
- hihhhhih hihhuli
luetuin aihe
- 500 täynä
Tätä ei ohita, muu kun puustellin ; noo joku juttu
- terveisiä suosta
Sanokaa sille yhdelle, joka siellä jatkuvasti pyytää rukousapua, että laittaa oman elämänsä ensin kuntoon. Vihollisvaltojen kanssa ei käydä yhteistyöhön, niistä on todella erottava. Hän hoitakoon oman puolensa hyvin, mitä toinen osapuoli tekee, on hänen asiansa, mutta siihen ei pidä luottaa. Hän on se, jonka tulee ryhdistäytyä ja hoitaa oma osuutensa hyvin, itse olla luotettava aikuinen ja pitää itsensä ja perheensä vihollisvalloista erossa. Jos hän jatkuvasti pitää yhteyttä ja "luottaa" henkilöön, johon ei voi luottaa, on hänen syynsä, että perhe kärsii, ei sen toisen osapuolen, joka on sairas. Jatkuva nojailu uskovaisten rukouksiin ei auta. On itse toimittava.
Lopettakaa myös te se loputon hyysääminen ja rukoilu. Niin makaa kuin petaa.
Tiedän omasta kokemuksestani, kuinka suosta noustaan. Sieltä pitää itse nousta. - en tiedä
rukoukset holliinko
- terveisiä suosta
Se ei ole ratkaisu, vaan se, että tehdään parannus.
Syntejä ei kätketä, vaan ne tuodaan Herran eteen.
Siellä herkät uskovat valvovat, kärsivät ja rukoilevat sellaisen ihmisen puolesta, joka ei itse ota itseään niskasta kiinni, vaan rasittaa ruikutuksellaan ystävällisiä uskovia, jotka jatkavat huokailujaan, vaikka heillä varmasti on omatkin murheensa.
Tuota on jo kestänyt useamman vuoden.
Myös rukoilijoiden on lopetettava tuollaisen elämäntavan mahdollistaminen.
Olen varmasti ensimmäinen, joka sanoo asian suoraan ja tylysti.
- hupikerholaiset
hulppeaa hupia!
- menninkäisukkeli
onneks on mössö, päivä paistaa ja hupii riittää
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa962738En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101764
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3791648Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191247
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039