järkytyin kuullessani jäännöksestä

shokissö

pienestä asti annettiin ymmärtää ,että loppu on todella lähellä.
jäännöseen kuuluvia on todella vähän ja ovat tosi vanhoja. (n8000)
oli selvä että loppu tulee, ennen kuin he kaikki kuolevat.

minä uskoin siihen , kunnes kylmästi oppi muuttui ja jäännökseen kuuluvien lukumäärä on noussut yli 10 000...

kuinka seura voi puhua totuudesta, kun muuttaa totuutta kuten huvittaa?

uutta valoa my ass....

13

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helppo vastata

      Jehovan todistajat eivät sano, että "jäännökseen" kuuluvia olisi maan päällä monia tuhansia.
      Muistonvieton vertauskuviin osallistuvia on kyllä monia, mutta ei ole sanottu, että kaikki he kuuluisivat "jäännökseen".

      On olemassa ihmisiä, jotka erinäisistä syistä, kuten esimerkiksi uudet, jotka tulevat Muistonviettotilaisuuteen, saattavat väärän kristillisyyden vaikutuksesta kuvitella kuuluvansa jäännökseen, jolla on taivaallinen toivo.

      Keneltäkään ei evätä osallistumisesta leipään tai viiniin. Jokainen päättää sen itse omalta kohdaltaan.

      Kun Seuran kirjallisuudessa ilmoitetaan, että vertauskuviin osallistui niin ja niin paljon, niin se tarkoittaa myös sitä.

      Ne, jotka todella kuuluvat jäännökseen, on aivan eri asia.

      Täten ei kukaan ihminen voi sanoa sitä jäännökseen kuuluvienlukumäärää, jotka vielä ovat maan päälä. Se on myös Jehovan tarkoituskin.

      • Epäilen vavasti että satunnaiset vahinko-osallistujat laskettaisiin voideltuihin mukaan, tai että vahinko raportoitaisiin eteenpäin. Tarttee katsella jos löytäisi asiasta jotain mainintaa kirjallisuudesta.

        "Olen kyllä Vartiotornistakin saanut käsityksen, että ainoastaan voidellut ottavat osaa vertauskuviin. Ei paikallisseurakunnat edes raportoi jos joku "ulkopuolinen" osallistuu vertauskuviin."

        "Olen antanut itseni ymmärtää, ettei paikallisseurakunnat raportoineet välttämättä aina silloinkaan, kun joku seurakunnan jäsen hörppäsi viiniä ja puraisi leipää."

        http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=1092

    • 1922

      Keiden tulisi ottaa osaa vertauskuviin?
      ..-- Uudessa liitossa olevilla ”on rohkeutta – – pyhään paikkaan vievää pääsytietä varten”. (Lue Heprealaiskirjeen 10:15–20.)
      Juuri heidän on määrä ”saada valtakunta, joka ei voi järkkyä” (Hepr. 12:28).

      Siksi vain niiden, jotka tulevat olemaan kuninkaita ja pappeja taivaassa Jeesuksen Kristuksen kanssa, tulisi juoda uutta liittoa edustavasta ”maljasta”.
      Nämä uuden liiton osapuolet on kihlattu Karitsalle (2. Kor. 11:2; Ilm. 21:2, 9). Kaikki muut ovat vuotuisessa muistonvietossa kunnioittavina tarkkailijoina, jotka eivät ota osaa vertauskuviin.
      Vartiotorni 2010 15/3 s.27
      "Yksi lauma,yksi paimen"

      • w04 15/3 s.6

        Jumala voitelee Kristuksen perijätoverit pyhällä hengellään eli vaikuttavalla voimallaan.
        Tämä antaa heille varmuuden siitä, että he ovat Valtakunnan perillisiä.
        Se synnyttää voidelluissa kristityissä taivaallisen elämän toivon.
        He tuntevat, että kaikki, mitä Raamattu kertoo taivaallisesta elämästä, on sanottu heille.
        Lisäksi he ovat halukkaita uhraamaan kaikki maalliset siteensä,
        myös elämänsä maan päällä ja kaikki ihmissuhteensa.

        Vaikka hengellä voidellut kristityt tajuavat, että elämä maanpäällisessä paratiisissa olisi suurenmoista, tämä ei ole heidän toivonsa (Luukas 23:43).

        Heillä on vakaa taivaallinen toivo, joka ei perustu vääriin uskonnollisiin käsityksiin vaan Jumalan hengen toimintaan, ja tämän vuoksi heillä on oikeus osallistua muistoaterian vertauskuviin.

        Entä jos joku ei ole täysin varma, onko hän uudessa liitossa ja valtakuntaliitossa, eikä hänellä ole myöskään Jumalan hengen todistusta siitä, että hän on Kristuksen perijätoveri?
        Silloin hänen olisi väärin osallistua muistoaterian vertauskuviin.

        Jumala ei hyväksyisi sitä, että joku tahallaan esiintyisi sellaisena, joka on kutsuttu taivaaseen kuninkaaksi ja papiksi, vaikka hän ei todellisuudessa olisi saanut sellaista kutsua (Roomalaisille 9:16; Ilmestys 22:5).

      • lukijakyssäri 07
        w04 15/3 s.6 kirjoitti:

        Jos jostakusta voidellusta tulee katumaton luopio,
        Jehova epäilemättä kutsuu jonkun toisen hänen sijaansa (Roomalaisille 11:17–22).
        Todennäköisesti kovin monet aidot voidellut eivät kuitenkaan ole tulleet uskottomiksi. Toisaalta ajan kuluessa jotkut kristityt, jotka on kastettu vuoden 1935 jälkeen, ovat saaneet todistuksen siitä, että heillä on taivaallinen toivo (Roomalaisille 8:16, 17).

        Tämän vuoksi vaikuttaa siltä, että emme voi määrittää tarkkaa ajankohtaa, jolloin kristittyjen kutsuminen taivaalliseen toivoon lakkaa.
        Miten muiden tulisi suhtautua kristittyyn, joka on sydämessään vakuuttunut siitä, että hän on nyt voideltu, ja joka alkaa ottaa osaa muistonvieton vertauskuviin?
        Häntä ei pitäisi tuomita. Kyseessä on hänen ja Jehovan välinen asia. (Roomalaisille 14:12.) Aidot voidellut kristityt eivät kuitenkaan vaadi osakseen erityishuomiota.

        He eivät ajattele, että heillä voideltuina on erityistä ymmärrystä, jota ei suuren joukon kokeneillakaan jäsenillä voisi olla. He eivät usko, että heillä on ilman muuta enemmän pyhää henkeä kuin heidän muihin lampaisiin kuuluvilla tovereillaan. He eivät myöskään odota toisilta erikoiskohtelua eivätkä väitä, että vertauskuvien nauttiminen nostaa heidät seurakunnan nimitettyjen vanhimpien yläpuolelle.

        He muistavat nöyrästi, että ensimmäisellä vuosisadalla jotkut voidellut miehet eivät pätevöityneet vanhimmiksi tai avustaviksi palvelijoiksi. (1. Timoteukselle 3:1–10, 12, 13; Titukselle 1:5–9; Jaakobin kirje 3:1.)
        Jotkut voidelluista kristityistä olivat jopa hengellisesti heikkoja (1. Tessalonikalaisille 5:14).

        Sisaret eivät opettaneet seurakuntaa, vaikka he olivatkin voideltuja (1. Timoteukselle 2:11, 12).
        Näin ollen voidellut kristityt ja heidän muihin lampaisiin kuuluvat toverinsa pyrkivät yhdessä pysymään hengellisesti vahvoina, kehittämään hengen hedelmää ja työskentelemään seurakunnan rauhan hyväksi.

        Kaikki kristityt, olivatpa he voideltuja tai muita lampaita, saarnaavat ahkerasti hyvää uutista ja ponnistelevat opetuslasten tekemiseksi hallintoelimen ohjauksessa.
        Voidellut kristityt tekevät mielellään tämän niin kauan kuin on Jehovan tahto, että he palvelevat häntä maan päällä.
        w07 1/5 s.31

      • shokissö
        lukijakyssäri 07 kirjoitti:

        kivoja juttuja mut ei tainnu mennä kaaliin.

        mulle sanottiin et loppu tulee ennen kun ne kaikki n90 v (siis kaikki oli tosi vanhoja jo) vanhat jäännökseen kuuluvat (8000kpl) kuolee..

        MULLE VALEHDELTIIN!!!!

      • ihmettelen suuresti
        shokissö kirjoitti:

        kivoja juttuja mut ei tainnu mennä kaaliin.

        mulle sanottiin et loppu tulee ennen kun ne kaikki n90 v (siis kaikki oli tosi vanhoja jo) vanhat jäännökseen kuuluvat (8000kpl) kuolee..

        MULLE VALEHDELTIIN!!!!

        "kivoja juttuja mut ei tainnu mennä kaaliin."

        Ei taitaisi olla niin paljoa rautalankaakaan

      • 18
        shokissö kirjoitti:

        kivoja juttuja mut ei tainnu mennä kaaliin.

        mulle sanottiin et loppu tulee ennen kun ne kaikki n90 v (siis kaikki oli tosi vanhoja jo) vanhat jäännökseen kuuluvat (8000kpl) kuolee..

        MULLE VALEHDELTIIN!!!!

        Ei sulle valehdeltu. He vain olivat väärässä ties kuinka monennetta kertaa.
        Nyt sinulla on loistava tilaisuus odottaa huomista maailmanloppua á la Harold-setä.

        Mitä tulee noihin talojensa myyjiin oletetun maailmanlopun edellä, niin on se toisaalta aika erikoinen reaktio mennä myymään omaisuuttaan. Eikös sitä maailmanloppua ole mukavampi odotella siellä oman katon alla... :D

        "vanhat jäännökseen kuuluvat (8000kpl) kuolee"

        Muunnetaan...

      • karu joululapsuus
        shokissö kirjoitti:

        kivoja juttuja mut ei tainnu mennä kaaliin.

        mulle sanottiin et loppu tulee ennen kun ne kaikki n90 v (siis kaikki oli tosi vanhoja jo) vanhat jäännökseen kuuluvat (8000kpl) kuolee..

        MULLE VALEHDELTIIN!!!!

        Mulle on valehdeltu Joulupukista.
        Taas repesi lapsuuden syvät haavat auki, kun tuli kotiin joulumainokset ja ruokakaupassa laitettiin esille joulukonvehteja.....

        Miksei pukki koskaan tuonut mulle konvehteja?
        Vaikka kirjoitin monena vuonna niitä haluavani´?

        omat vanhempani valehtelivat minulle, en voinut enä sen jälkeen luottaa heihin missään asiassa, petturit !

      • 14
        karu joululapsuus kirjoitti:

        Jees, ja meen isä vielä teestekenteli pukkia.

    • Kaikki kuolee....

      Paratiisia odotti jo mummini, äitini ja minäkin perhana. Kaikki merkit oli olemassa, mutta perseelleen meni mm. jäännöksen suhteen. Onneksi seuraava sukupolvi näyttää takapuoltaan vt setien selittelyille.

    • kirjodet

      Voi sinua onnetonta "karu joululapsuus".Tuli tässä käytyä eräässä suuren ketjun
      kaupassa.Kaikkihan me tiedämme tämän L:llä alkavan kaupan nimen.Oli siellä
      jouluisia herkkuja.Suklaasta tehtyjä pieniä joulupukkeja kuin myös joulutonttuja.
      Herkut ovat hyvin makeita,paitsi lihapuolen tuotteet.Niitähän me kieli ulkona kuolaten odotamme.En huomannut katsoa joko jouluoluet olivat saapuneet.Kun ne saapuvat pääsemme piinasta.En muista soiko siellä kaupassa joulumusiikki.
      Ajattelin mainita,että moni tunnettu "vanhanajan"säveltäjä on säveltänyt myös jou-
      lumusiikkia.Kohta minulta kysytään mitä kappaleita.Koitetaan nyt pärjätä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe