Me tarvitsemme maahamme kristillisiä arvoja omaavan presidentin!

Kristillisiä arvoja

Mihin kuljet suomenkansa?

Suomenkansa kansana on hylkäämässä jo enemmistöllään Jumalan ja Hänen Käskynsä ja vaihtanut ne RIETTAUTEEN; maan äiti suvaitsee lesboutta ja nyt on maan isäksi pyrkimässä homoliitossa elävä, Kauhistuttavaa, - maa on menossa Sodomaksi ja Gomorraksi, maata tullaan tästä rankaisemaan ja niitä jotka näitä tekevät ja suosivat!

Eräs puolue ja sen presidentti ehdokas on meillä täällä Suomessa profiloitunut oikein kannattamaan tällaista riettautta/haureutta; ”samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.”

Olkaa siis te valmiit ja puhtaat, ettette antaudu riettauteen vaan saisitte aikananne pelastuksen, niin kuin; ”Hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”

11

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvä.

      Paavo Väyrynen ja Timo Soini eivät homoutta kannata!

      • Näin On!

        He ovat kunnon presidenttiehdokkaita maamme presidentiksi!!!


      • Kolmoisentente
        Näin On! kirjoitti:

        He ovat kunnon presidenttiehdokkaita maamme presidentiksi!!!

        Essayah mukaan lukien!


    • Tooyoungtodie

      Äitini kuoli muutama viikko sitten. Äidistäni et saa demaria tai vihreää millään. Etkä rietastakaan. Tietojeni mukaan äitini
      ei ollut seksuaalisesti poikkeava. Ei siis millään tavalla. Hän oli vanhainkodin keskitysleirillä viime vuodet.

      Siis hautajaisetkin vietetään ihan kristillisesti. Ei sen vuoksi, että minä tai äitini olisi uskonut jumaliin vaan koska suurin osa suvusta on jonkin sortin uskovaisia. Jos asia olisi toisin, pappia ei kutsuttaisi paikalle. Tietenkin voisin haistattaa paskat papille siitä huolimatta, varsinkin kun kyseessä on pappi, mitä äitini ei edes tavannut eläessään. Ja eläessään äitini vältteli pappeja. Todennäköisesti pappi on joku täysi nuija. Jos tuuria on niin, voi olla että tyyppi osoittautuu kädelliseksi. Eikä täydeksi apinaksi.

      Mutta siitä kerron hautajaisten jälkeen. Ja muistotilaisuuden jälkeen. Sen sijaan presidentiksi haluaisin jonkun muun kuin uskovaisten satuihin uskovan ihmisen. Uskon toki siihen mihin uuden testamentin jeesuskin: Rahan (rikkaiden) vallasta on päästävä eroon! Orjuus pitää lopettaa jne. Ne on niitä asioita mistä ei vieläkään ole päästy eroon.

      Jos seksi on lihanhimoa, arvaan, tiedän, niin sinun pitäisi olla iloissasi siitä että Helsingissä on sinkkuja enemmän kuin koskaan. Eikä ne täytä maailmaa kun ne on niin vanhoja, ettei ne enää lisäänny. Huolimatta äitini yllätyksellisestä poismenosta, pidän itseäni vanhemmista naisista. Sukuvika. Niin isänikin piti.

    • Uskovainen PS

      Presidentti Tarja Halonen (joka "maan äitinä" suvaitsee lesboutta) toivoo HS:n haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia.
      "Ihmiset jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia", Halonen sanoo.

      Kyllä on irvokasta synnin puolustelua ja PS äänestäjien halveksuntaa tältä Haloselta, joka ei köyhyydestä mitään ymmärrä, ja jolle valtio turvaa suuren eläkkeen!

    • Rakas nimimerkki "Kristillisä arvoja"

      Sinun tekstisi todistaa taas sitä vanhaa totuutta, että hulluus ja uskonnollisuus kulkevat usein käsi kädessä. Eivät aina, mutta usein.

      • Tee parannus

        Tänä lopunaikana te jumalattomat syntiset homot ja lesbot, te käytte yhä röyhkeämmiksi, teille on varattuna Sodoman ja Gomorran kaltainen tuomio ja hävitys!


    • Paras mies on Soini

      Juuri näin, me tarvitsemme kristillisiä arvoja puolustavan presidentin maahamme, siksi äänestän (22.1 ja 5.2) Timo Soinia Suomen tasavallan presidentiksi!

      • äänihaavistolle

        Soini on hyvä mies; hän puolustaa viimeiseen saakka jokaisen vakaumusta ja ihmisoikeuksia ja oikeutta olla sitä mieltä asioista kuin on.


    • Annoin ääneni n:ro 3

      Kävin jo ennakkoon äänestämässä Timo Soinia (Numero 3.)!!

      • Kyllä Timolle!

        Naapuri oli myös käynyt Timo Soinia (n:ro 3) äänestämässä ennakkoon! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe