Vt-seurassa on tapana pitää jäseniään seurassa peloitteen avulla. Pelko läheisten menettämisestä pitää monen todistajan seurassa vaikka uskoa seuran oppiin ei enää niin olisikaan.
Tämä on hyvin voimakas ja epäinhimillinen ase ihmistä kohtaan. Juuri siksi todistajien ei suoda liikaa liikkuvan ei-todistajien kanssa, jotta kaikki kontaktit ja läheiset olisivat seurasta ja täten eroaminen tehty hyvin hankalaksi. Tämä takaa osaltaan sen että seurassa on paljon uskonsa vt-oppiin menettäneitä stressaantuneita ihmisiä.
Toinen pelolla hallitsemisen keino liittyy pelastus kysymykseen. Seura opettaa että vain kuulumalla järjestöön voi pelastua. Ihminen joka on omaksunut vuosien aikana tämän opin ja kenties jo lapsesta saakka kasvatettu tähän uskontoon ja opetukseen, ei luovu tästä käsityksestä ihan helpolla. Muista voi tuntua oudolle että miten joku voi uskoa seuraa ja sellaista oppia että vain seuran jäsenet pelastuvat, mutta vuosien aikana tämä käsitys on voinut syöpyä rivijäsenen mieleen vahvasti.
Henkilökohtaisesti muistan miten pitkään meni uskosta luovuttuani että pääsin eroon helvetti-opetuksesta. helvetti ikuisena paikkana synnyttää voimakkaita mielikuvia etenkin kun lapsena tälläistä opetetaan. Samalla tapaa todistajan päähän on usein iskostunut ettei pelastusta ole seuran ulkopuolella vaan Jehova tappaa ja tuhoaa kaikki muut.
Yksi ikävä piirre on se, että seuraan jäävät läheiset jotka uskovat seuran oppiin, kokevat turhaa ja aiheetonta mielipahaa siitä että uskovat seurasta eronneen läheisensä olevan tiellä joka ei johda pelastukseen.
Kuten sanottua, vt-seura hallitsee pelolla.
VT-seura hallitsee pelolla.
6
66
Vastaukset
- Saagapolku
Pelko on Saatanan työkalu.
Rakkaus on Jumalan työkalu.
Kuinka voi kokea Rakkauden jos ei ole kokenut vastakohtaa.
Siinäpä se vapaan tahdon valinta.
Kumman valitset?
Ja muistakaa että Jumalan luominen ei rajoittunut seitsemään päivään, vaan se jatkuu kauttamme kokoajan.- 64646446
"Siinäpä se vapaan tahdon valinta.
Kumman valitset?"
tarkoitatko tuolla että on vapaan tahdon valinta että tuleeko liittyneeksi jehovan todistajiin?
todellisuudessa jehovan todistaja perheeseen syntyneestä lapsesta tulee mittavasti todennäköisemmin jehovan todistaja kuin ei-jehovan todistaja perheeseen syntyneestä.
ja jos pelko on vain saatanan työkalu niin sitten vt-seura on saatanasta, koska se hallitsee peloitteilla. - Saagapolku
64646446 kirjoitti:
"Siinäpä se vapaan tahdon valinta.
Kumman valitset?"
tarkoitatko tuolla että on vapaan tahdon valinta että tuleeko liittyneeksi jehovan todistajiin?
todellisuudessa jehovan todistaja perheeseen syntyneestä lapsesta tulee mittavasti todennäköisemmin jehovan todistaja kuin ei-jehovan todistaja perheeseen syntyneestä.
ja jos pelko on vain saatanan työkalu niin sitten vt-seura on saatanasta, koska se hallitsee peloitteilla.Niin se vain on.
Ei Jehovakaan ole Jumala, vaan Jumalan osa kuten sinäkin.
Jehovan agenda on hallita ihmistä.
Vt-seuran toteuttama teokratia onkin käytännössä tyranniaa.
- mko0
Nimenomaan. vtseura määrää ja käskee riippumatta siitä,onko oikeassa vai ei.
väärässä monestikin, mutta minkäs sille voi kun päättävät jonkun asian olevan niin, niin sitten se on niin!
wiki:
"Teokratia (kreik. θεοκρατια) tarkoittaa kirjaimellisesti jumalan valtaa. Nykyään sillä monesti tarkoitetaan hallitusmuotoa, jossa uskonnollisilla instituutioilla tai johtajilla on suurin päätösvalta."
- tietokanta.
se on jumalalle helpompaa tietää pelastettavat kun ei tarvitse kuin katsoa jehovan todistajien järjestön tietokantaan. nimet jotka sieltä löytyy, pääsevät paratiisiin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955