Huvittava kysymys ja palkinto

Vertailin tuossa äskettäin eri kauppaketjujen myymiä tuotteita eri paikkakunnilla ja huomasin Susianalyysin kannalta mielenkiintoisen analyysia tukevan seikan. Nyt puhutaan eräitten tuotteiden suhteellisesta epäjakaumasta. Kysynkin, jotta mitenköhän seuraava tilastotieteellinen otanta on selitettävissä? Parhaimman vastauksen antajalle on tottakai luvassa palkinto, kuten aina ennenkin näissä visailuissani.

Vertasin banaanien, vaippojen ja nenäliinojen menekkiä yli 50 000 asukasta käsittävien kaupunkien ja hikisten syrjäseutujemme välillä ja huomasin ällistyttävän seikan. Joku voisi äkkiä kuvitella, että maalla asuva ei käyttäisi kyseisiä tuotteita laisinkaan, mutta huomasin tutkimuksissani ihan päinvastaista.

Banaaneja popsitaan metsissä kuin leipää. Vaipat ja nenäliinat ovat suurta bisnestä kauppaketjuille noissa pitäjissä, vaikka väkeä ei ole kovinkaan paljon. Tilastotieteellinen vääristymä on jopa 58 % oletusarvoihin verrattuna kyseisten tuotteiden kohdalla.

Nyt siis kysyn, että kukahan osaa parhaiten selittää tätä vääristymää?

34

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistähän sinäkin

      mukamas noita kauppatietoja saisit?
      Unistasi, luulemma.

      • Älä sinä sillä vaivaa tyhjää päätäsi, vaan pohdiskele asettamaani kysymystä. Muista luvattu palkinto!


    • mene hiekkalaatikoll

      kuinka joku on noin lapsellinen olematta alle 15v-?

      • Heh heh, eikö äly riitä oikean vastauksen pähkäilyyn? Lukemalla Susianalyysia saat hyviä vinkkejä. Ei muuta ko tsemppiä, kyllä se siitä.


    • Noh, eikö oppi ole mennyt perille? Tuntuuko tehtävä vaikealta, kun vastauksia ei vielä ole herunut (palkinnosta huolimatta)?

      Voin toki antaa vinkkejä halukkaille. Jos kukaan ei osa pähkäillä oikeaa vastausta, niin annan perusteellisen analyysin kysymykseen itsenäisyyspäivään mennessä.

    • -

      Hommaa jostain itsellesi töitä tai ainakin hyvä harrastus.

      • Kerrataanpa hieman aiemmin toitottamaani:

        Työn tekoa en ole ikinä karsastanut. Olen opiskellut pitkälle, mutta ruumiillistakaan työtä en kaihda. Muistapas hirmuinen kuulatulokseni. Ensi kesänä on tavoitteena pukata vieläkin pidemmälle. Työpaikastani en tässä nyt tämän tarkemmin kommentoi.

        Harrastuksiani ovat mm shakki (mestaritaso), tähtitiede, kuulan työntö ja halkojen teko, matematiikka, Susianalyysi, psykologia, erilaiset pippurit jne...


    • ime tuttia vaan

      Hölmö kyselee ja vastailee itsekseen, kun ketään ei mokoma lapsellisuus kiinnosta.
      Mene kuule lastentarhaan noine leikkeinesi.

      • Pakko kait se on vähän joskus kommentoida itsellekin ja antaa vinkkejä, kun esittämäni kysymykset tuntuvat olevan liiankin haastavia tolleroille.


    • Pakko on housuissas

      Ei niinkään haastavia, mutta sitäkin tyhmempia... (täysin mielikuvituksen tuotetta vailla todellisuuspohjaa kuten "Mahtava Susianalyysi").

      • Jahas, hullu on päässyt irti. Mielipuoli muka kyseenalaistaa, heh heh.


      • No siltä tosiaan
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Jahas, hullu on päässyt irti. Mielipuoli muka kyseenalaistaa, heh heh.

        näyttää.
        Ota nyt kiltisti lääkkeet, ja odota seuraavaa hoitokertaa laitoksessa.


    • sensuurin suu

      Tämäkin topikki on kuin lastentarhan päiväunisadusta.
      Ei mikään ihme, että ylläpidossa harkitaan koko palstan lopettamista.
      Ei yhtään aikuisten juttua, sellaista mistä puhuttaisiin asiasta.

    • -

      Olepa, Susianaalikko, edes vähän kunnioittavampi.

      Moni meistä metsästystä harrastavista on sponsorisi. Käymme töissä ja kustannamme sinunkin elämäsi ja nettiyhteytesi.

      • Heh heh, taitaa sinunkin ostoskorista löytyä banaaneja, vaippoja ja nenäliinoja. Mutta miksiköhän? Etkö tiedä vai etkö kehtaa vastata? Hävettääkö?


      • -
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, taitaa sinunkin ostoskorista löytyä banaaneja, vaippoja ja nenäliinoja. Mutta miksiköhän? Etkö tiedä vai etkö kehtaa vastata? Hävettääkö?

        ...utelee työtön ja naiseton tyyppi, joka asuu äitinsä peräkammarissa ja jonka elämä on netin syövereissä.


      • Helppo juttu
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, taitaa sinunkin ostoskorista löytyä banaaneja, vaippoja ja nenäliinoja. Mutta miksiköhän? Etkö tiedä vai etkö kehtaa vastata? Hävettääkö?

        Pieniä lapsia kasvattaneena tiedän, että banaanista saa hyvää välipalaa piltille, kun banaanin ajaa sekoittimella muusiksi. Hyvää ja maistuvaa.

        Vaipat - no tämän tietää kaikki taaperoiden vanhemmat.

        Nenäliinat - suttua syntyy ja suuta ja valuvia neniä pyyhitään taajaan.

        Lopputulos: Syrjäseuduilla on suhteellisesti enemmän lapsia, koska vanhemmat ovat ryhtyneet muodikkaasti downshiftaamaan ja siirtyneet ilmastollisesti terveellisemmille syrjäkulmille, jossa ei huumeongelmakaan uhkaa lapsia siinä määrin kun suurissa kaupungeissa.


    • Lande Paukku

      Tiedän mitä vastauksia ääliö odottaa, mutta todellakin juuri kysyjän tyhmyyden takia on helppo arvata haetut vastauksen mielikuvituksella... (siis ilman mitään totuutta tai asiasta tietämistä).

      Banaanit viittaavat apinoihin, mutta kaupunkien kuntosaleillakin ja muissa urheilija-piireissä banaanit ovat yleinen eväs ...

      Vaipat viittaavat ilmeisesti ulosteen pidätysvaikeuksiin, mutta kysyjän typeryyden tietäen vieläpä hätäpaskaan... No kuten kaikki ymmärrämme että täysikokoiselle ihmiselle ei kaupoissa myytävät LASTEN vaipat mahdu, eikä kroonikkovaippoja myydä tavallisissa kaupoissa (varsinkaan maaseudun ienissä kyläkaupoissa) voimme todeta tämänkin kysymyksen täysin ylivilkkaan mielikuvituksen ja muun mielenvikaisuuden muodostamaksi.

      Nuo nenäliinat taas lienevät viittaus itkuun...
      Mutta kuten tiedämme että me maaseudulla emme juurikaan välitä turhasta hienostelusta, voimme pyyhkäistä kyynelen kämmenselkään ja niistää sormienvälistä nenämme maahan....
      Useinhan kyllä meille harmia aiheuttavat nuo kaupungeissa asuvat aktivistit joiden ainoa aktiviteetti on pyrkiä vaikeuttamaan maaseudulla asuvien (fyysistä työtä tekevien) elämää.

      Sivistys on todellakin paljon muuta kuin hieno titteli tai opintomenestys (ja mensan jäsenyys)...
      Tämänhän voi todeta jokainen tuon erään rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittavan kirjoituksista, vaikka ei hänellä itsellään mitään noista olekkaan väitteistään huolimatta.

      • Lande Paukku

        Nyt siis jään odottamaan sitä luvattua >huvittavaa palkintoa


    • Sinä tämän sanoit, enkä minä: "Banaanit viittaavat apinoihin"

      Tämä lämmittää erityisesti mieltäni. Susianalyysissa määrittelemäni termi tekee tuloaan yleiseen käyttöön. Selvästikin olet opiskellut analyysiani ja imenyt sieltä ymmärrystä.

      Olet pohdinnoissasi oikeilla jäljillä, mutta vastauksessasi olevista puutteista johtuen minulla täytyy vielä harkita, jotta oletko ansainnut palkinnon. Voithan vielä yrittää antaa lisäselvitystä.

      • Alaalianalyysia

        Kerrohan noin tiivistetysti, mikä mielestäsi tekee sinusta paremman kuin muut ihmiset.

        Sekö, että asut ahtaimmassa kerrostalolähiössä, olet muita parempi homottelija ja käytät enemmän aikaasi netissä kuin useimmat muut..?


    • Enhän minä pidä itseäni Ihmistä parempana. Tavallinen pallero olen.

      Minä kritisoinkin näitten a-kirjaimella alkavien touhuja. Ja tämän "a":n olen tarkkaan määritellyt analyysissani. Tämä roskasakki on kauhistus fiksumman ihmisen ja koko yhteiskunnan kannalta. Enkä minä asu kerrostalossa. Reilut sata neliötä riittää minulle ja olen aina toivottanut sudet ja karhut tervetulleiksi takapihalleni. Ei niitä vaan valitettavasti täällä päin liiemmälti ole liikuskellut. Homotkin suvaitsen, kunhan antavat minun olla rauhassa ja tähän asti ovat kyllä antaneetkin. Netissä käyn hätäisesti aina muilta kiireiltäni. Shakin takia tosin joskus netissä tulee oltua ptiempiä aikoja siirtoja pähkäillessäni.

      • -

        Noh, hyvä että vanhempasi antavat sinulle tilaa oleskella kotonaan. Mahtavatko ne tietää, millaista tekstiä nettiin pyrit kirjoittelemaan..?


    • susi anaalissa

      >vastauksessasi olevista puutteista johtuen MINULLA täytyy vielä harkita, jotta oletko ansainnut palkinnon<

      Mitäköhän tarkoittaa tuo minulla täytyy harkita???
      Olenkohan tyhmä ja sivistymätön, koska (vai kuuluuko laittaa jotta) minun mielestäni tuollainen ilmaisu ei ole kieliopin mukainen...

      • Kyllä vaan, sinä olet tyhmä ( ja myös sivistymätön). Siksipä sinulla tyhmyyttäsi pitää jollain keinoin yrittää päteä, heh heh. Ja Susianalyysia lukemalla sinulla on mahdollisuus sivistyä.

        "minun mielestäni", Heh heh...


    • ou jees

      no paskamaisterihan on taas päässyt lempiaiheseensa, ulosteet näyttävät edelleen kiinnostavan. Viimeaikoina ei ole kukaan kuollut analyytikolle sopivalla tavalla, joten raatokärpäseksi ei ole nyt viimeaikoina päässyt, tosin kyllä raatokärpäselle olisi tarjolla tuhtia tavaraa.
      Kaupungeissa on puukko heilunut ja muutenkin on nupin sekoittamisen jälkeen käytetty mielikuvitusta, kun naapurista on henkeä yritetty vaihtelevalla menestyksellä.
      Siinäpähän käyttäydyt kuin entisaikojen kylähullut, jotka olivat niin salaviisaita ja esittivät mitä erikoisimpia kysymyksiä, joihin kukaan tervejärkinen ei viitsinyt tosissan vastausta etsiä.

      • ou jees

        no eläimiä kuolee aina mutta paskamaisteri viihtyy raatokärpäsenä vain kun ihminen kuolee sopivalla tavalla vaikka huumehörhön ampumana. Huomattavaa on tässä se ettei puukotus, potkiminen tai liikenne ole sopiva menetelmä jolla saa raatokärpäsen hekumoimaan. Lisäksi on otettava sekin huomuioon ettei vähemmistökansalaisen tekemä tappo edes ampumalla ole saanut huomiota.


      • ou jees kirjoitti:

        no eläimiä kuolee aina mutta paskamaisteri viihtyy raatokärpäsenä vain kun ihminen kuolee sopivalla tavalla vaikka huumehörhön ampumana. Huomattavaa on tässä se ettei puukotus, potkiminen tai liikenne ole sopiva menetelmä jolla saa raatokärpäsen hekumoimaan. Lisäksi on otettava sekin huomuioon ettei vähemmistökansalaisen tekemä tappo edes ampumalla ole saanut huomiota.

        Heh heh, eihän potkimiset taikka puukotukset liity metsästykseen ja sen vastustamiseen millään lailla. Pysytäänpäs tollero palstan aiheessa. Liikenneonnettomuudet sisältyvät kyllä porojen ja hirvien osalta. Onkin hullua, että einarit saavat pitää teuraselukoitaan irrallaan. Eivätkä vähemmistökansalaisemmekaan ole niin tyhmiä, jotta metsästys kiinnostaisi heitä, vaikka joskus pistoolien kanssa tolskaavatkin.


    • hunters life

      Banaanien, vaippojen ja nenäliinojen menekki on taattu, kun joku hullu susianalyytikko apina rohmuaa itselleen ruokaa ja paskavaippoja.
      Lisäksi se ei viitsi edes vaippojaan heti vaihtaa, niin yli vuotava paska täytyy putsata nenäliinoilla.

      Vastaus: Oikein.

      • Katohan ko kaikkien aikojen susipelkurikin ilmestyi mongertamaan jotain tyhmää. Oliko takapihalla epämääräisiä jälkiä kun ei nukuta, heh heh?


      • hunters life
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Katohan ko kaikkien aikojen susipelkurikin ilmestyi mongertamaan jotain tyhmää. Oliko takapihalla epämääräisiä jälkiä kun ei nukuta, heh heh?

        Jäniksen jälkiähän sieltä takapihalta löytyy.
        Isommat otukset, kun ei lähellekkään uskalla tulla.
        Kuinkas sinne pehmeiden seinien sisään?


      • susianalyytikko.
        hunters life kirjoitti:

        Jäniksen jälkiähän sieltä takapihalta löytyy.
        Isommat otukset, kun ei lähellekkään uskalla tulla.
        Kuinkas sinne pehmeiden seinien sisään?

        Samaa vanhaa.


      • hel pottaa
        susianalyytikko. kirjoitti:

        Samaa vanhaa.

        Toveri susianalyytikko on näköjään keksinyt miten voi helpottaa työtaakkaansa.
        Riittää kun kirjoittaa >Samaa vanhaa


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe