Saanen ilmoittaa lukijoille, että suuresti rakastamamme senioripastori Sulo Halminen nukkui kuolonuneen rauhallisesti lähiomaisten; pikkusiskojensa kaksoissisartensa Lilja ja Linnean (80-v.) läsnäollessa Kaarinassa Sapattina 10.12.2011. Sinikka vaimo ja lapset Sirpa ja Sippo perheineen sekä muut omaiset olivat myös lähellä Suloa viimeisen vuoden aikana.
Sulo ehti täyttää syksyllä kunnioitettavat 87-vuotta. Hän eli viimeisen vuotensa tietoisena Ylösnousemustoivon pikaisesta toetutumisesta sydämen pikkuhiljaa väsyessä ikääntymisen seurauksena.
Pastori oli ehtinyt palvella Suomen Adventtikirkkoa monessa roolissa, mm. Unionin ja Piirikunnan johtajana sekä aikoinaan aktiivisena kirjallisuustyön johdossa.
Sulon Onni veli on 89-v ja Liisi sisko 85-v. ja he asuavat edelleen Tampereella. Kaksoissisarensa asuvat molemmat Turussa, lähellä Suloa eli Kaarinan pikkukaupunkia.
Ylösnousemusaamua odotellessa hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
Hänen muistoaan kunnioittaen; sisarenpoika.
Senioripastorimme Sulo Halmisen muistoa kunnioittaen
26
873
Vastaukset
Lämmin osanottoni. Sain itse kuulla tämän suruviestin viime sunnuntaina. Vaikka en Suloa henkilökohtaisesti tuntenutkaan, hän on jäänyt mieleeni etenkin "Karjalan apostolina", kuten veli Paavo Hautala blogissaan Sulosta mainitsee.
Johannes 5:28,29: "Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen".
Herra on ottanut palvelijansa haudan lepoon, mutta uskon, että Jeesus on herättävä Sulo palvelijansa vanhurskasten ylösnousemuksessa. Saakoon tämä ylösnousemustoivo lohduttaa Sulon poismenon johdosta hänen sukulaisiaan ja rakkaitaan.- prof.
Tunsin Sulon 45 vuoden ajalta.
Rauhallinen ja vakaa mies siviilissäkin.
Rauha hänen muistolleen.
Sulo oli pitkän linjan adventisti, kuten myös monet hänen suvussaan.
Sulo kirjoitti Lopun lähetessä kirjasen, joka on tutkistelusarja Raamatun opetuksista adventtikirkon "profetian hengen" (Ellen Whiten) valossa.
Tytär Sirpa Halminen toimii yhä pastorina mm. Vaasan adventtiseurakunnassa.
Muuta perhettä ja itse Suloa kuvattuna mm. täällä:
http://www.geni.com/people/Sippo-Halminen/6000000007080834279- pyh!
ja kuitenkin kiroat adventisteja ja toivotat matkaa helvettiin ...
- prof.
pyh! kirjoitti:
ja kuitenkin kiroat adventisteja ja toivotat matkaa helvettiin ...
Sinulla "pyh!" on valheellinen käsitys asioista. Tai sitten tahallasi vääntelet asioita?
En ole koskaan toivotellut ketään adventistia helvettiin, kuten eräät adventtikirkon nimissä ovat tehneet minulle.
Päinvastoin tovioisin heidän ymmärtävän sen, että kun he vetoavat omiin hyviin tekoihinsa ja lain pitämiseensä, ettei heitä tuomittaisi lain kirjaimen mukaan kuolemaan. Jumalan lakiin vetoaminen tuomitsee Raamatun mukaan ihmisen aina kuolemaan ilman armoa. Jumalan armoon vetominen koituu Raamatun mukaan aina ihmisen pelastukseksi.
Toivon vain, että Sulonkin viimeinen huokaus olisi kuulunut: "Herra ole minulle syntiselle armollinen!" - pyh!
prof. kirjoitti:
Sinulla "pyh!" on valheellinen käsitys asioista. Tai sitten tahallasi vääntelet asioita?
En ole koskaan toivotellut ketään adventistia helvettiin, kuten eräät adventtikirkon nimissä ovat tehneet minulle.
Päinvastoin tovioisin heidän ymmärtävän sen, että kun he vetoavat omiin hyviin tekoihinsa ja lain pitämiseensä, ettei heitä tuomittaisi lain kirjaimen mukaan kuolemaan. Jumalan lakiin vetoaminen tuomitsee Raamatun mukaan ihmisen aina kuolemaan ilman armoa. Jumalan armoon vetominen koituu Raamatun mukaan aina ihmisen pelastukseksi.
Toivon vain, että Sulonkin viimeinen huokaus olisi kuulunut: "Herra ole minulle syntiselle armollinen!"seliseli. kukaan vetoa lain pitämiseen. taas tyypillistä antiadventistin valhetta.
- Hyi häpeä...
pyh! kirjoitti:
ja kuitenkin kiroat adventisteja ja toivotat matkaa helvettiin ...
...asiatonta tulla riitelemään tällaiseen viestiin!
Eikö sinulla (alexkasi) pyhillä ole minkäänlaista hienotunteisuutta olemassa. Jo tuo sinun nimimerkkisi "pyh" on halveksiva. Etkö parempaa keksinyt? - pyh!
Hyi häpeä... kirjoitti:
...asiatonta tulla riitelemään tällaiseen viestiin!
Eikö sinulla (alexkasi) pyhillä ole minkäänlaista hienotunteisuutta olemassa. Jo tuo sinun nimimerkkisi "pyh" on halveksiva. Etkö parempaa keksinyt?en oo alexkasi. prof. toimii tekopyhästi.
- kumpaija
pyh! kirjoitti:
seliseli. kukaan vetoa lain pitämiseen. taas tyypillistä antiadventistin valhetta.
"Minä Herra Jeesus, vetoan lain pitämiseen" Tuskin kukaan muu!
" Jos tahdot päästä elämään sisälle , pidä käskyt, ( eli laki) Jeesus!"
Selityksiä ei muuta tarvita Hyi häpeä... kirjoitti:
...asiatonta tulla riitelemään tällaiseen viestiin!
Eikö sinulla (alexkasi) pyhillä ole minkäänlaista hienotunteisuutta olemassa. Jo tuo sinun nimimerkkisi "pyh" on halveksiva. Etkö parempaa keksinyt?Nimimerkille "Hyi häpeä" ei ollut alex . ei ..
Tuo oli vain yksi väärä, epäoikeudenmukainen, rakkaudeton ja valheellinen syytös lisää .. mutta olet harhaileva säälittävä ihmisparka, joka syyttelet ihmisiä omien luulojesi ja tunteittesi perusteella - pusikossasi hiiviskellen ja kasvojasi piilotellen.
Et varmasti olisi tuotakaan alhaista syytöstäsi tehnyt jos olisit seissyt edessäni ja katsonut minua silmiin sitä tehdessäsi ..
alex
- Kerran vielä nähdään
Sulo teki pitkän ansiokkaan päiväntyön. Kiitos Herralle, että hänen työmiehensä saa nyt levätä.
Osanotto omaisille ikävän keskellä! Lohduttavaa tietää, että saamme elää jälleennäkemisen uskossa. - ?_?_?
####Lohduttavaa tietää, että saamme elää jälleennäkemisen uskossa.###
Se ei ole kenenkään kohdalla varmaa.
Ellen G. White itse kirjoittaa, että taivas on yllätyksiä täynnä, eli niitä joita aventistitkin ovat pitäneet täysin varmana pelastettuina, niitä ei taivaassa olekkaan ja taas niiden keidenkä adventistit pitivät varmasti olevan kadotuksen omien, ne loistavat autuaina taivaan kirkkaudessa.- pyh!
emme pidä ketään varmasti pelastuneena.
- ystävä XI
pyh! kirjoitti:
emme pidä ketään varmasti pelastuneena.
Rauha hänen muistolleen, olkaa ystävällisiä, älkääkä alkako väitellä uskonnosta suuntaan tai toiseen tämän otsikon alla.Kiitos!
- Zekamelska*
Syvä osanottoni♥
Nuorena tyttönä olin ystävieni kanssa jakelemassa kyniä ja papereita yleisölle,kun Sulo piti kokoussarjaa Nummelassa. Sulo kysyi,että eikö ole tylsää nuorten olla tällaisen vanhan miehen kokouksissa. Meistä se oli kivaa! - ⌂_†
Minkähänlaisen paineen ihmiselle luo esim. se, että hänen nimensä on Sulo?
Eihän sellainen ihminen voi olla rujo tai vähemmän suloinen?
Kyllä siinä joutuu miettimään käyttätymistään tarkkaan?
Tai jos nimi on Rauha jne.- Hengen armolahja.
Niin, tuohon ei ole vaikeaa vastata, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Kun sydämessä asuu Kristuksen Henki, niin Henki puhuu.
Kun Henki kuljettaa siellä on vapaus, ei painetta.
Pyhä Henki tuo rauhankin ja Kristuksessa Rauha tuo kirkkautta esille. - Gabriel V
Hengen armolahja. kirjoitti:
Niin, tuohon ei ole vaikeaa vastata, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Kun sydämessä asuu Kristuksen Henki, niin Henki puhuu.
Kun Henki kuljettaa siellä on vapaus, ei painetta.
Pyhä Henki tuo rauhankin ja Kristuksessa Rauha tuo kirkkautta esille.Sulon äidin nimi sattui muuten olemaan Rauha Maria....ei nimi henkilöä pahenna, jos ei henkilö nimeä....kukaan ei ole täydellinen! :)
Pastori Antti Oksanen muisti kauniisti kollegaansa Turun betel-kirkossa tänään.
Kiitos Antille ja kaikille läsnäolijoille hengessä mukana olosta ja lohdutuksista Ylösnousemustoivo mielissämme! ⌂_† kirjoitti: «Minkähänlaisen paineen ihmiselle luo esim. se, että hänen nimensä on Sulo?
Eihän sellainen ihminen voi olla rujo tai vähemmän suloinen?
Kyllä siinä joutuu miettimään käyttätymistään tarkkaan?
Tai jos nimi on Rauha jne. »
Sulo käyttäytyi aina kauniisti ja kunnioittavasti muita kohtaan, kun olin näkemässä. Hyvällä muistan miestä.
Muistan, kun hän kertoi lapsuudesta juttuja, hän sanoi: "Minua komeampi veljeni Onni...".
Rauha oli Sulon äidin nimi.
- sisarenpoika
Arvoisa moderaattori; tämän ketjun voinee jo poistaa; itse en muista miten se onnistuu. Kiitos! yst terv. Aloittaja. :)
Rauhallista Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta! - eräs kommentaattori
Älähän nyt Jussi!
Ei kannata poistaa, kun kommentit ovat olleet niin positiivisia Sulon kannalta.
Ilmeisesti harvoin tällä palstalla ketään adventistia on kehuttu, joten saadaanhan nyt vihdoin kontrastia. On niitä näemmä hyviäkin ja vakaumuksellisia uskovaisia olemassa myös? - Esirukousten kantama
Suuri esirukoilija on poissa.
Kuka minua nyt muistaa? - Valitettavasti näin
"Kuka minua nyt muistaa?"
Ei kukaan adventistipastoreista Suomessa.
Sulo Halminen oli viimeinen adventistipastori, jolla oli inhimillisyyttä ja joka ei etsinyt vain omaa etuaan.- valot sammuu
Tämän päivän adventtipastorit veikkaavat keskenään kuka on viimeinen adventisti suomessa ja kuinka kauan siihen menee.
40 vuotta sitten adventisteja oli suomessa 6000.Nyt hiukka yli 2000,joista suurin osa on ylittänyt 60 vuoden iän.
Pastoreita ei asia liiemmälti kiinnosta,niinkuin ei mikään muukaan.
Kaikenlaiset huu-haa ukot ja taivaanrannanmaalarit laitetaan pitämään saarnoja kun pastoreita se ei enää kiinnosta.
Niinkuin nyt täällä Tampereellakin.
No,aikansa kutakin.
- valot on jo sammunu
Eihän niitä pastoreita enää kiinnosta, kun heidän palkanmaksajansakin vähenevät.
Heillä on muutakin tekemistä kuin seistä siellä puhujakorokkeella suoltamassa USA:sta tuotettua potaskaa.
-kesämökin remppa ja asunnon huonekalujen uusiminen
-vaimoehdokkaiden tiirailu juhlilla
-uuden auton hankinta, vielä kun siihen ehkä kymmenysvaroja voi käyttää
-saarnojen kopionti USA:sta
jne.
Huu-haa ukkot pannaan talkoilla hoitamaan pastoreiden virkaa kun eivät pastorit itse maallisilta kiireiltään enää ennätä.- pyh!
Puhut ihan täyttä potaskaa.
- rauha2
Rauha hänen muistolleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa542126En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101444
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969