SDP:n YLE-vero

Tyyris Tyllerö

SDP:n ministeri Krista Kiuru on viemässä eteenpäin asiaa Yle-verosta.

Tässäkin asiassa tulee tutulla tavalla vastaan demariajattelun puutteet ja koukerot. Esityksen hyvä puoli toki on se, että esitys johtaa TV-maksuun myös luvattomilla kotitalouksilla, jotka ovat tähän saakka katsoneet TV:tä maksamatta. Tähän asti ok, mutta

- jatkossa television katselusta joutuu maksamaan sellaisetkin, jotka eivät televisiota omista eivätkä sitä katsele

- Yle-veroa ei tarvitse maksaa sellaisen henkilön, jonka bruttotulot ovat alle 7.000 euroa (tämä ihan ok)

- Vero määräytyisi tulojen mukaan. Tässä kohtaa on pieni kummallisuus. Keskituloinen perhe, jossa kumpikin käy töissä, joutuu jatkossa maksamaan enemmän TV-luvastaan, kuin perhe, jossa on yksi vaikkapa huipputuloinen elättäjä.

Esimerkki: Johtaja A ansaitsee vuodessa mijoona euroa. Puoliso B on kotona. Perheen tv-lupamaksu on yhteensä 150 euroa.

Esimerkki: puoliso A ansaitsee vuodessa 36.000 euroa ja puoliso B ansaisee vuodessa 36.000 euroa. Perheen tv-lupamaksu on vuodessa kenties 200 euroa.

Vastaavanlaisia vääristymiä löytää kaikkialta, mihin SDP on kädenjälkensä jättänyt. Kun ehdin, niin kirjoitan esimerkin ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.

41

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeinko............

      kyllä olis ylenkin aika hankkia toimeentulonsa mainoksilla,ymmärtäisin tuon tv:n maksun jos se jaettais tasapuolisesti eri kanaville.

      • Näin on hyvä...

        En halua Suomeen mitään Berlusconin mediamonopolia. Pitää sentään yksi (tai 2)rahamaailman vallasta riippumaton kanava olla. Se on YLE.


      • TOTTA MAAR

        KYSEESSÄ ON NS PROPAGANDAVERO JOLLA TUETAAN KOKOOMUSLAISTEN YLE JOHTAJIEN JA SDPLÄISTEN TV TOIMITTAJIEN PALKANMAKSUA


    • Mooses Pessi

      Vai niin se johtaja A joutuu maksamaan....hurjaa, entäs puoliso A...ihan mahotonta....kirjoittaisit taas niistä pierutyynyistä.

      • Känä-Kapi-Axel

        Ryssä-ernestoa ottaa tyhmään punaiseen pattiin. Miten pärjäät pyhänseudun ilman leipäjonoa?


      • punikkityyliä
        Känä-Kapi-Axel kirjoitti:

        Ryssä-ernestoa ottaa tyhmään punaiseen pattiin. Miten pärjäät pyhänseudun ilman leipäjonoa?

        http://static.iltalehti.fi/talous/klnosto.gif


    • P.Utjetti

      Pitäisi saada rahat suoraan budjetista.

    • huh huh

      Huomaatteko, kuin alas tuo raja on pantu.
      Eli nyt joutuu kaikki pieneläkeläisetkin verolle?

      Raja on 7000 euroa, eli käytännössä tuo demari taas leikkaa minimieläkkeitä......

      voi KRISTA noita demurosvoja...
      Eikö nuo koskaan opi.

      Mistä helkutista sen sellainen maksaa, jolla on eläkekekin vain minimieläke.

      Hävetköön demut jälleen kerran.
      Suurituloisilta tuo maksu puolittuu.

      ja sehän on varmaa, ettei tuota saa edes palauksena takaisin......

      Huomaa että on sorto- ja köyhänriistohallitus jälleen kasassa.

      • Kansan kuppausta

        Sanoisin, että tyypillinen demariryöstö tämä YLE-maksu eli rahat pois kansalta.
        YLE on joutavaa pakkotyrkytystä. Pankoon ohjelmansa maksukortin taakse, niin jokainen saa valita mitä haluaa seurata.
        Nyt tyrkytetään huonoa laatua kalliilla hinnalla. Ennen kaikkea urheilua, urheilua ja urheilua - loputtomasti YLEn kanavilta.

        Miksi ihmeessä minun pitää maksaa joku YLE-maksu, eihän minun tarvitse maksaa jotain ns. "Hesari-pakkotyrkytysmaksuakaan", jos en ko. julkaisua välitä seurata? Eikä tarvitse maksaa mitään "Internet-pakkotyrkytysmaksua" ?

        YLEn aino kelvollinen tuote ovat uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Nyt kyllä tulee uutisille vähän liian kova hinta YLEn kautta kuultuna ja nähtynä.
        Tällaist pakkomaksut on so last season, mutta ymmärretään toki, että demari ei muuhun kykene, kuin kansan loputtomaan riistoon.

        Nykyaikaan kuuluu valinnanvapaus ja omaehtoinen päätöksenteko.
        En usko, että kukaan ajatteleva ihminen haluaa, että joku demaripoliitikko tekee päätöksiä puolestaan... Lähes kuvottaa.


      • Surkea laatu

        Se YLE-maksu on ihan laillistettua rosvousta. Sanotaan asia niinkuin se on, eikä kierrellä tai kaarrella. Tämä kaikki demarien aloitteesta ja siunauksella.
        Eihän mitään muutakaan tarvi pakosta maksaa, jos ei käytä tai tilaa ko. palvelua, mutta YLE ryöstää luvalla.
        Kirkosta voi erota - ei kirkollisveroa. Työpaikalla ay-jäsenyydestä voi erota - ei maksua.
        Hesarin tai Aamulehden voi jättää tilaamatta - ei maksua. Järjestöjen jäsenyydestä voi erota - ei jäsenmaksua.
        Vakuutuksen voi jättää ottamatta - ei maksua, mutta YLE-maksusta ei pääse millään irti, vaikka uusintoja ja urheilua tulee toosasta silmät korvat täyteen.
        Kansalaisen ainoa ohje on maksa, maksa ja maksa joutavista YLE-päästöistä itsesi kipeäksi. YÖK !


      • YLE KANAVAT OLISI VOITU PISTÄÄ KORTILLE


        MUTTA KUKA KATSOO YLE KANAVIA SEN JÄLKEEN


    • Tyyris Tyllerö

      SDP:n lehdessä oli epäluotettavaa tietoa kuten tavallista. Yle-maksun korkein määrä on ilmeisesti 140 euroa per henkilö. Toisaalta maksimimaksun joutunee maksamaan jo 20.000 euron bruttotuloilla eli pienipalkkaisetkin.

      Verratkaapa tilannetta. Nykyään televisiolupa maksetaan kotitalouksittain ja hinta kotitaloutta kohti on 252,25 euroa. Uusi YLE-vero vie jo varsin pienipalkkaisiltakin perheiltä, joissa kumpikin käy töissä 280 euroa.

      Eipä huolta. SDP:n kunniaksi menee se, että todella suurituloisten televisioluvan hinta melkein puolittuu nykyisestä. Jos perheessä on yksi kovatuloinen ja toinen kotona, television käyttömaksu on vain 140 euroa vuodessa.

      • mrrrrrrrrrrrr

        eli mitä tästä jälleen saamme huomata?
        Sen että köyhän ihmisen ei pitäisi ikinä äänestää demareita.
        Mutta kerroppas se heille, niin alkavat haukkumaan porvariksi.
        Eihän sille mitään voi, että ihminen on tyhmä, sillä eihän muuten olis demareita, sen enempää kuin SAK:takaan.

        Miten voi tuollaisen pakkoveromaksun laittaa esim.mitään ymmärtämättömälle pieneläkeläishoidokille?

        No demarit voivat, sillä nehän ovat härskejä köyhien kusettajia, rikkaiden pussiin.


      • Näinhän se on
        mrrrrrrrrrrrr kirjoitti:

        eli mitä tästä jälleen saamme huomata?
        Sen että köyhän ihmisen ei pitäisi ikinä äänestää demareita.
        Mutta kerroppas se heille, niin alkavat haukkumaan porvariksi.
        Eihän sille mitään voi, että ihminen on tyhmä, sillä eihän muuten olis demareita, sen enempää kuin SAK:takaan.

        Miten voi tuollaisen pakkoveromaksun laittaa esim.mitään ymmärtämättömälle pieneläkeläishoidokille?

        No demarit voivat, sillä nehän ovat härskejä köyhien kusettajia, rikkaiden pussiin.

        kyseessa on regressiivinen vero, ei progressiivinen niin kuin väitetään.

        > Kyseessä on siis regressiivinen vero, ja maksimaalinen veroprosentti eli 0,64% saavutetaan jo 651 euron kuukausituloilla, minkä jälkeen veroprosentti pysyy samana 1823 euron kuukausituloihin asti ja alkaa sen jälkeen laskea tulojen kasvaessa.>

        http://annikalapintie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91455-yle-vero-suosii-pienituloisia#comment-1274832

        Valitettavasti näyttäisi, että puolueet sen jo hyväksyivät, myös vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118726-lopullinen-vahvistus-yle-verolle-%E2%80%9Dihminen-saastaa-80-90-%E2%82%ACvuosi%E2%80%9D


    • sokeatkin maksamaan

      Täh, sokeatkin joutuvat jatkossa maksamaan televisiolupaa. Ei ole järkeä näillä päättäjillä ollenkaan.

      Kuuromykätkin joutuu maksamaan yleveroa jatkossa vaikkeivät voi edes ääntä kuulla. Alkaa mennä naurettavaksi.

      • uusi exdemari

        Miksiköhän yksikään demari ei nouse puolustamaan tätä
        toverinsa ajamaa yleveroa?

        Eikö se olekaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen?


      • !!!!
        uusi exdemari kirjoitti:

        Miksiköhän yksikään demari ei nouse puolustamaan tätä
        toverinsa ajamaa yleveroa?

        Eikö se olekaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen?

        Eihän sitä lipposen aikaankaan kukaan vastustanu että pääomatulovero muutettiin tasaveroksi ja koskemaan jokaista killinkiä,samalla kun poistettiin pääomatulo vähennys hävisivät myös halvimmat vuokra-asunnot koska ne mitkä oli saanu verovapaasti vuokrata yksiön tai ali-vuopkralais asunnon lopettivat vuokraamisen.


    • Perklestana

      Demarit hirteen saatana !

      • Sama kuin ed

        Siis demarit hirteen s-a-a-t-a-n-a !


    • Uusi-ukki, se oikea.

      Ei voi olla totta? Ainakin sokea Kreetta on vapautettava maksuista, ehkä nahkurikin????

    • ei sitä voi

      Rikailla maksattaa, eikä varallisusveroa palauttaa; huuta demarit!

    • onko tietoa tästä

      Jossain luki, että yrityksetkin joutuisivat maksamaan tv-lupia. Onkohan tässäkin sama maksu hädin tuskin toimeentulevalle parturikampaajalle ja isolle pörssiyritykselle. Kummallekin 400 euroa, mitä häh. Osaako joku vastata.

    • Joutuu se

      ROPAKANTA- JA UUSINTOJEN UUSINAT MAKSAMAA SELLAISEKIN JOLLA EIOLE ROPAKANTALAATIKKOA

    • eioikeuttamaassasaa

      Minulla on rakentava ehdotus: Liity SDP:hen ja rupea sieltä käsin korjaamaan maailmaa ja ennenkaikkea omaa maatamme oikeudenkaisemmaksi.

      • Tyyris Tyllerö

        Idealisti voisi ajatella, että liittymällä SDP:hen voisi saada muutosta aikaan. Realisti ymmärtää, että se ei ole nykyrakenteilla mahdollista. Valta on keskittynyt patavanhoillisiin saarekkeisiin, jossa äänensä saa parhaiten kuuluville se, joka osaa parhaiten käyttää kyynärpäitään ja huutaa kovimmalla äänellä. Kun lähtökohta on tällainen niin eniten kannatusta eivät saa järkevät ajatukset, vaan hankkeet, jotka pystytään myymään yksikertaisille sieluile tai hankkeet, jotka edistävät puolueen etua.

        Muutamat liittyvät SDP:hen kiivetäkseen uralla eteenpäin jäsenkortti taskussa. Jotkut saattavat liittyä idealistista lähtökohdista ja saada jotain vähäisiä muutoksia aikaan. On paljon fiksumpiakin puolueita vaikuttamiskanaviksi kuin SDP. Sen voin paljastaa, että minua on kerran pyydetty liittymään tähän puolueeseen. Ties mihinkä vakanssiin minäkin olisin edennyt punainen jäsenkortti taskussa. No tuota asiaa en ole jäänyt harmittelemaan.

        Totuus on, että maailmaa voi parantaa tehokkaammin ja helpommin muita kanavia käyttäen. Kyllä minussa jonkun verran maailmanparantajan vikaa on. Enkä tarkoita tällä mitään nettikirjoittelua.

        Anna hyvän kiertää. Se kiertää tutkitusti ihan samoin kuin pahakin.


      • Mooses Pessi
        Tyyris Tyllerö kirjoitti:

        Idealisti voisi ajatella, että liittymällä SDP:hen voisi saada muutosta aikaan. Realisti ymmärtää, että se ei ole nykyrakenteilla mahdollista. Valta on keskittynyt patavanhoillisiin saarekkeisiin, jossa äänensä saa parhaiten kuuluville se, joka osaa parhaiten käyttää kyynärpäitään ja huutaa kovimmalla äänellä. Kun lähtökohta on tällainen niin eniten kannatusta eivät saa järkevät ajatukset, vaan hankkeet, jotka pystytään myymään yksikertaisille sieluile tai hankkeet, jotka edistävät puolueen etua.

        Muutamat liittyvät SDP:hen kiivetäkseen uralla eteenpäin jäsenkortti taskussa. Jotkut saattavat liittyä idealistista lähtökohdista ja saada jotain vähäisiä muutoksia aikaan. On paljon fiksumpiakin puolueita vaikuttamiskanaviksi kuin SDP. Sen voin paljastaa, että minua on kerran pyydetty liittymään tähän puolueeseen. Ties mihinkä vakanssiin minäkin olisin edennyt punainen jäsenkortti taskussa. No tuota asiaa en ole jäänyt harmittelemaan.

        Totuus on, että maailmaa voi parantaa tehokkaammin ja helpommin muita kanavia käyttäen. Kyllä minussa jonkun verran maailmanparantajan vikaa on. Enkä tarkoita tällä mitään nettikirjoittelua.

        Anna hyvän kiertää. Se kiertää tutkitusti ihan samoin kuin pahakin.

        Olisit vaan liittynyt Sdp:hen. Paremman vakanssin olisit saanut, kuin nykyinen. Sehän taitaa olla nyt- kokoomuksen isojen poikien jaloissa pyörivä hyväksyntää odoteleva rakki.


    • Kurjuutta kummempaa

      Nyt sai YLe ainakin kestävän palomuurin. Rahaa ryövätään kansalta 500 miljoonaa eur vuodessa aivan luvan kanssa.
      Ohjelmien laadusta ja tasosta ei tarvitse välittää tuon taivaallista, koska vaki rahavirta onntaattu vuodesta toiseen eikä kaupallista tai muutakaan kilpailua ole. Kansa vaan maksaa ja maksaa.

      Samaa vakimoskaa: tositv:tä, urheilua, urheilua ja urheilua. Uusintoja tietenkin joka päivä vuodenajasta riippumatta. Aivan mielettömästi ruosinkielistä ohjelmaa.
      Täysin suhteeton rahan investointi siihen suuntaan. 100 miljoona euroa vuodessa pienen 5 prosentin kielivähemmistön tyytyväisenä pitämiseen. ja kaikki usomalist maksavat, jotta su-rut eli suomenruotsalaiset saavat ohjelmansa, johtajat ökypalkkansa ja
      kansa loputtomat uusintansa.

      • Ingrid-

        Pakkoverolla saadaan turvattua ruotsinkieliset laadukkaat ohjelmat kokomaahan ja vahvistettua näin ruotsinkielen asemaa suomessa.


      • Uussintatarjontaa

        Uusinnat ovaterittäin tarpeellisia. Nytkin olen koko illan ollut poissa kotoa, joten on kiva ajatella, että uutisvuoto tulee uusintana, ja saan katsella Saulin menestystä, vaikka en tiedä, kumman kapteenin pariksi hänet on arvottu tai junailtu.


      • YLEn ryöstöretki
        Ingrid- kirjoitti:

        Pakkoverolla saadaan turvattua ruotsinkieliset laadukkaat ohjelmat kokomaahan ja vahvistettua näin ruotsinkielen asemaa suomessa.

        Näin se menee, tottakai. Suomen suomenkieliset kustantavat - vaikka eivät haluasi - ruotsinkielisten ja -mielisten valtaisan ohejelma tarjonnan YLEssä.
        Siihen YLE saa tärvättyä 2 miljoonaa euroa viikossa eli sata (100) miljonnaa eutoa vuodessa. Se on valtava rahasumma,jolla olisi todella hyödyllistäkin käyttöä Suomessa, kun puutetta on monenlaista ja ihmiset seivovat leipäjonoissa.

        Nyt miljoonat työnnetään pienen kielivähemmistön loputtomiin tarpeisiin - eikä silti mikään riitä. Odottakaahan vaan,niin koht aon YLE taas kupilla vaatimassa lisää fyrkkaa, kun rakenteet paisuvat rahantulon myötä hallitsemattomasti ja ohjelmien taso laskee miinuspuolella.
        Pääasia, kuitenkin että rahaa tulee kuin suokuokalla. Ei tarvitse ainakaan YLE n rahapulasa virua. Virukoon maksajat eli Suomen kansa.


    • PERUSDEMARI

      Kokoomuksen Suvi Linden oli taas turha ministeri ja sai mennä, kun ei saanut YLEn rahoitusta kuntoon, vaikka käytti miten hienoa hajuvettä ja muotivaatteita.
      SDP:n Krista Kiuru näytti taas miten hommat hoidetaan ja enemmistö kansasta kiittää.
      Poroporvari Tyyristä tämä tietenkin ottaa lättyyn.

      Viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) selätti suuret suomalaiset mediatalot ajamalla Yle-veron läpi eduskunnassa, kehuu kokoomuksen entinen pitkäaikainen kansanedustaja Tuulikki Ukkola.
      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118745-iso-kehu-yle-verosta-”ministeri-selatti-mediamogulit”

    • Kallis Kallero

      Tuskin se johtaja ehtii katselemaan töllätintä, koska eihän noin suuria tuloja voi saada tavallisen konttorityöpäivän töillä.
      Rouva tietenkin pitkästyy ja katselee päivät pitkät, ellei kiertele shoppailemassa tai golffaamassa Suvi Lindenin kanssa.

    • Konnien kokoomus

      Miksi kokoomuspuolueen Olli Kivinen, joka johtaa YLE:ä, ei tee asialle mitään ?
      Siksi, että Kivinen johtaa YLE:ä kokoomuspuolueen arvomaailmalla:
      köyhiltä pois, ja rikkaille lisää !

      • Loputon rahantarve

        Kivinen nostaa vaan mahtipalkkaa ja antaa toimittajien nysvätä ohjelmien kanssa. Laatu ei kiinnosta, sisältö ei kiinnosta. Nythän on YLElle rahahanikat auki - ja pysyy.
        Talon sisäpuolella saa puuhata mitä haluaa, tuloksesta ei ole niin väliä.
        Milloin keksimme saman järjestelyn muille virastoille??? Poliisi ilmoittaa paljonko rahaa tarvii - ja kansalta kerätään pakkovero ? Sama järjestely puolustusvoimille, oikeuslaitokselle, maataloudelle ja niin edelleen. ja kansa vain maksaa ja kurjistuu.
        On kiva, kun voi itse määritellä rahantarpeensa eikä paisuneisiin ja pöhöttyneisiin rahenteisiin tarvitse puuttua lainkaan. YLE on yök !


    • varma kosto

      Vuoden 2013 alusta asti joutuu Tyyriskin maksámaan mediamaksun. Tähän asti on elänyt, kuin porvari bummit muutkin! Kyllä varmaan vituttaa Tyyristä!

    • /Tutkain

      Hyvä huomio. Toisaalta samatuloinen pariskunta on nykyään harvinaisuus. Niitä on jopa vähemmän, kuin talouksia joissa nainen ansaitsee 20% enwmmän, kuin mies.

      Epäilen vahvasti, että Kiurun mallia ei ole koeponnistettu viimeisintä tulonjakotilastoa (josta em. tieto löytyy) vastaan. Lisäksi Yle-cero määritellään taantumassa. Niinpä normaalissa taloustilanteessa tuotto on luultavimmin 10-20% enemmän. Noususuhdanteesta puhumattakaan. Sitä miten taloustilanteiden vaihtelut aiotaan ottaa huomioon, ei kukaan ole selventänyt. Voikin olla, että 2014 Ylen talous on täydessä kaaoksessa.

      • Tyyris Tyllerö

        Tarkenettujen tietojen perusteella kohtalaisen pienituloinenkin perhe, jossa kumpikin käy töissä joutuu maksamaan YLE-veroa 280 euroa. Isotuloinen perhe, jossa on vain yksi huipputuloinen elättäjä joutuu maksamaan YLE-veroa 140 euroa.

        Isotuloisen yhden elättäjän taloudessa verot laskivat 252,5 eurosta 140 euroon (melkein 45 %:n kevennys veroihin) ja pienituloisessa taloudessa verot nousivat 252,5 eurosta 280 euroon (11 %:n veronkorotus).

        Myös sinkkutalouksissa maksetaan jatkossa vähemmän YLE-maksua.

        En voi olla vertaamatta tilannetta demarien vastustamaan takuueläkkeeseen. Demarit pitivät tärkeänä sitä, että takuueläkettä ei pitäisi lainkaan maksaa sellaiselle henkilölle, jonka puoliso on hyvätuloinen. Eli tässäkään asiassa demareilla ei ole tarjota johdonmukaista ratkaisua.


    • N. Öyk

      Tyyris Tyllerö

      Pääasia, että minä keskituloinen maksan n. puolet vähemmän kuin ennen.
      Se on oikeudenmukaista, yhden hengen taloudessa.

      Kaikkein suurin maksu, jonka laskit on vain esimerkki. Siinä voi olla vaikka
      elätettävää. Oli miten oli, niin se on silti ok, vaikka ei olisi lapsia ollenkaan.
      Tämähän ei ole ns. veroluontoinen maksu, mutta progressiivinen kylläkin,
      niinhän Suomessa verotus toimii.

      HS lienee 350,- tienoilla; noin ajattelu aiheena.

      • Tyyris Tyllerö

        Hei,

        mielestäni on ihan ok, että sinkkutalous maksaa vähemmän YLE-veroa, kuin kahden aikuisen talous. Sen sijaan tätä YLE-veroa ei voi kutsua progressiiviseksi veroksi, jos täyden tai miltei täyden veron joutuu maksamaan 98 % suomalaisista työssäkäyvistä ihmisistä. Uusi YLE-vero on selkeämmin tasavero kuin kunnallisvero.

        Tavoitteena YLE-maksulle olisi pitänyt olla ja varmaan olikin:

        - YLEn rahoituksen ja riippumattomuuden turvaaminen (ilmeisesti toteutui)
        - Mahdollisimman pienellä byrokratialla perittävä ja yksinkertainen (?)
        - Erilaisia tulonsaajia ja talouksia oikeudenmukaisesti kohteleva (?)

        Olisin pitänyt parempana sitä, että YLE-vero olisi määrätty vaikka kotitalouden yhteistulojen perusteella. Byrokratia olisi ollut sama, yksinäistalouksien maksut eivät olisi nousseet, mutta maksu olisi määräytynyt oikeudenmukaisemmin sellaisissa kotitalouksissa, joissa on vain yksi mutta todella mukavasti ansaitseva tulonsaaja.

        Eihän tässä ole isoista asioista kysymys, mutta tuntuu oudolta että esim. huipputuloisen kotitalouden YLE-vero laskee 45 %, kun pienituloisen kahden aikuisen kotitalouden YLE-vero nousee 11 %.

        Minulle ei muutaman kympin korotus merkitse mitään, vaikka se olisi kuukausitasollakin, mutta voin kuvitella sellaisen kotitalouden tuntoja, joilla ruokarahat jo nykyisellään loppuvat ennen kuun vaihdetta. Nämä kotitaloudet eivät pääse eroon maksusta, vaikka aikuiset olisivat sokeita, tai syystä tai toisesta eivät lainkaan katsoisi televisiota.

        Vähäisemmistäkin asioista kuin tämä tehdään isoja polemiikkeja.


      • Dyrbar Donjuan
        Tyyris Tyllerö kirjoitti:

        Hei,

        mielestäni on ihan ok, että sinkkutalous maksaa vähemmän YLE-veroa, kuin kahden aikuisen talous. Sen sijaan tätä YLE-veroa ei voi kutsua progressiiviseksi veroksi, jos täyden tai miltei täyden veron joutuu maksamaan 98 % suomalaisista työssäkäyvistä ihmisistä. Uusi YLE-vero on selkeämmin tasavero kuin kunnallisvero.

        Tavoitteena YLE-maksulle olisi pitänyt olla ja varmaan olikin:

        - YLEn rahoituksen ja riippumattomuuden turvaaminen (ilmeisesti toteutui)
        - Mahdollisimman pienellä byrokratialla perittävä ja yksinkertainen (?)
        - Erilaisia tulonsaajia ja talouksia oikeudenmukaisesti kohteleva (?)

        Olisin pitänyt parempana sitä, että YLE-vero olisi määrätty vaikka kotitalouden yhteistulojen perusteella. Byrokratia olisi ollut sama, yksinäistalouksien maksut eivät olisi nousseet, mutta maksu olisi määräytynyt oikeudenmukaisemmin sellaisissa kotitalouksissa, joissa on vain yksi mutta todella mukavasti ansaitseva tulonsaaja.

        Eihän tässä ole isoista asioista kysymys, mutta tuntuu oudolta että esim. huipputuloisen kotitalouden YLE-vero laskee 45 %, kun pienituloisen kahden aikuisen kotitalouden YLE-vero nousee 11 %.

        Minulle ei muutaman kympin korotus merkitse mitään, vaikka se olisi kuukausitasollakin, mutta voin kuvitella sellaisen kotitalouden tuntoja, joilla ruokarahat jo nykyisellään loppuvat ennen kuun vaihdetta. Nämä kotitaloudet eivät pääse eroon maksusta, vaikka aikuiset olisivat sokeita, tai syystä tai toisesta eivät lainkaan katsoisi televisiota.

        Vähäisemmistäkin asioista kuin tämä tehdään isoja polemiikkeja.

        Ylellä on joitain radio-ohjelmia, joiden kustannukset kai otetaan samasta verotulosta kuin TV-maksut.
        Kuuntelen usein


    • kortille?

      Ainoa oikeudenmukainen ratkaisu olisi radio-ohjelmat valtion budjetista ja ylen tv-kanavat maksukortilla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe