Ongelmamme parisuhteessa on melko iso.
Asun avomieheni kanssa minulle "vieraassa" kaupaungissa, jossa asuu avomieheni äiti, veli, sukulaiset ja pari kaveria. Täällä ei minulla asu muita tuttuja kuin 1 kaveri, hänkään ei siis mikään sydänystävä ole vaan näemme melko harvoin kahvillakäynnin merkeissä.
Muutin tänne muutama vuosi sitten miehen perässä, joka on täällä koko ikänsä asunut. Jätin perheeni, sukulaiset ja ystävät miehen takia. Oli helppo lähteä, koska silloin välit äitiin olivat etäiset, ja muutenkin oli opiskelupaikalla kiusaamista. En kokenut, että jään kaipaamaan mitään ja koin pääseväni vain "parempaan paikkaan" pois kiusaajilta.
Mies ei pakottanut minua valitsemaan itsensä ja muuton väliltä, mutta tiesin heti entisenä kaukosuhteilijana että loppuenlopuksi suhde ei kestäisi niin pitkää välimatkaa joten oli "pakko" muuttaa miehen luo, tai olla olematta miehen kanssa.
Parin vuoden aikana ikävä perhettä (äiti, isä, sisarukset) ja sukulaisia (jotka ovat todella tärkeitä ja läheisiä minulle!) kohtaan on kasvanut ja itken aina niinä kertoina kun pitää heidän luotaan lähteä ja olen päiviä kiukkuinen ja itkuinen miehelle täällä kotona.
Äitini on nykyään läheinne ja tärkeä, samoin kuten mieheni. En osaisi sanoa, kumpi minulle tärkeämpi on.
Perheeni ja sukulaiseni asuvat kaukana täältä. Matkustaminen sinne on kovin kallista, meni sitten bussilla tai junalla ja yleensä pääsen tapaamaan perhettäni n. kerran 2kuukaudessa, ja rahalliset seikat ovat iso syy siihen. Useammin minun ei ole mahdollista jatkossakaan siellä käydä jos tilanne pysyy ennallaan.
Miehen äiti, sukulaiset ja ystävät asuvat 2-10km säteellä ympärillämme ja silti mies tapaa heitä äärimmäisen harvoin. Kavereitaan hän näkee n. kerran kuukaudessa (koska kavereilla on kuulemma aina kamalasti kiireitä) ja mies välittää äidistään ja suvustaan ja tulevat toimeen mutta eivät pahemmin tapaa toisiaan, tai juurikaan edes soittele keskenään paitsi pari kertaa kuussa. Mies ei yleensä edes jaksa vastata jos joku läheisistä soittaa hänelle.
Mies on kuitenkin aina sanonut ettei muuta kanssani minun vanhempieni kotikaupunkiin. Olen kysynyt syytä mutta en ole omasta mielestäni saanut kunnollista selitystä. Mies on sanonut että "no just oon kotiutunut sun kanssas tänne ja" ja "luulin että me oltiin asetettu tänne nyt aloilemme vähän pidemmäks aikaa kun vaan pariks vuodeks..." ym.
Joskus hän alkoi väittelemään asiasta ja sanoi että "no jos muutan sun kanssa sun vanhempien lähelle, nii miten mä sit tuun tapaan mun äitiä ja tai veljeä? se on epäreilua mua kohtaan".
Okei niin on, mut miks mun pitää sitten kärsiä ja oon jo kärsinyt ,muutaman vuoden? Entä jokin kompromissi?
Juttuun/koti-ikävääni painaa myös se, että oma terveyteni sekä äitini terveys on ollut koetuksella ja meillä molemmilla on epäilty kuolemaan johtavaa perinnöllistä sairautta. Mietein aina että mitä jos meillä molemmilla tai edes äidilläni on se, ja syytän aina itseäni ettei meillä ollut koskaan aikaa äidin kanssa ja miksi en muuttanut lähemmäs ja tehty yhdessä juttuja kun olis kerinnyt vielä.
Mitä pitäisi tehdä? Jäädä miehen kanssa tänne, ja kärsiä ikävästä jatkuvasti? Pyytää mies muuttamaan mukana, tai jättää hänet ja muuttaa itse pois? Kaukosuhteeseen en ala ja tässä tilanteessa se olisi typerää. Olemme olleet yhdessä jo useita vuosia ja asuneet yhdessä muutaman vuoden ja olemme kihloissa ja suhde on kyllä ihan vakava ja naimisiin menostakin ollaan keskusteltu jo hieman.
Viimeksi jouluaaton iltana äidillä ollessani purskahti äiti itkuun ja sanoi että ikävöi minua kovasti ja toivoo että olisin lähepänä, muutenkuin kuin mielessä ja sydämessä. Sydämeni meinasi entisestään särkyä.
Aiemmin nuorempana mietein, että äiti ymmärtää että oon jo iso tyttö ja mun pitää rakentaa oma elämä ja lähteä maailmalle, löytää mies ja tehdä lapsia kuten oon unelmoinut aina. Ja että kyllä äiti aina pysyy siellä missä on.
Kyllä äiti ymmärtää, mutta mulle on käynyt liian raskaaksi tämä. Haluaisin nähdä äitiä edes kerran viikossa tai kahdessa ja se ei tällä välimatkalla onnistu.
Olen miehen kanssa miettinyt myös, että muuttaisimme puoleen väliin, eli olisi samanverran matkaa mun perheen luo ja hänen äitinsä luo, mutta se ei käy. Tässä välissä ei ole mitään isoa kaupunkia vaan pienempiä paikkakuntia, kyliä ja maaseutualueita ja metsäalueita. Kumpikaan ei haluaisi päätyä asumaan pieneen kyläpahaiseen.
Elämäni mies vai oma rakas äitini?
61
2349
Vastaukset
- 44rrrrfdaaaaaa
Ymmärrän toki, että perhe on tärkeä, mutta tälläisiä aloituksia lukiessa sitä jää miettimään, että jäävätkö jotkut ihmiset sille lapsi-asteelle napanuoraansa roikkumaan.
- lapsellista
Juuri ajattelin parin lauseen jälkeen ihan samaa,että oliskohan aika katkaista napanuora.
- entäpä..
lapsellista kirjoitti:
Juuri ajattelin parin lauseen jälkeen ihan samaa,että oliskohan aika katkaista napanuora.
On hyvä, että välit vanhempiin ja sukuun ovat hyvät. Mietit voisitko tehdä sitä tai tätä, että olisitte lähempänä toisianne, entä vanhempasi voisivatko he muuttaa lähemmäksi teitä ? Ovatko eläkkeellä tms ?
- ............
entäpä.. kirjoitti:
On hyvä, että välit vanhempiin ja sukuun ovat hyvät. Mietit voisitko tehdä sitä tai tätä, että olisitte lähempänä toisianne, entä vanhempasi voisivatko he muuttaa lähemmäksi teitä ? Ovatko eläkkeellä tms ?
oon tästä sitä mieltä,että kaikkea ei voi aina saada. Toki omat vanhemmat ja sukulaiset ovat tärkeitä ja ihana asia jos välit heihin ovat kunnossa mutta kaikkiin asioihin elämässä et voi vaikuttaa. Joudut valitsemaan joko mies tai äiti. Mutta joskus se napanuora olis hyvä katkaista. Meiltä joiltakin voi kuolla toinen tai molemmat vanhemmat kun olemme vielä nuoria,sä voit sentään pitää yhteyttä ja käydä vanhempiesi luona;)
- 77
Aivan, perhe ja läheiset ovat luonnostaan yleensä hyvin tärkeitä.
Kun luen aloituksen ja vastaavia kertomuksia ja laitan sitten rinnalle tilanteet joissa kaikki läheset ja suku kääntää selkänsä kertalakista, lakkaa olemasta kanssakäymisissä, ei puheluita, ei maileja, ei kontaktia, vaan suhtautuu sinuun kuin olisit kuollut. Tai toisinpäin, tunne kuin kaikki ympäriltä olisivat kuolleet kerralla, siihen astiset ystävät mukaanlukien.
Näin käy joissakin fundamentaalisissa uskonnollisissa liikkeissä. Jos olet uskonasoista ja tulkinnoista eri mieltä ( toisinaan riittää osittainenkin eri mieltä oleminen, jonka katsotaan olevan saatanasta ja luopioutta ), eroat liikkeestä, niin sinut hyljätään konkreettisesti, tulet kartetuksi siitä paikasta. Tämä siksi ettet ole enää samaa mieltä ko. asioista, sinua kartetaan, sinut hyljätään ajatuksiesi ja oman omantuntosi vuoksi.
Jotku ovat saattaneet syntyä sellaiseen uskonnollisen perheseen ja joiden läheiset ja suurin osa sukua, sekä kaikki elämän aikan rakennetut ystävyysuhteet ovat tuon liikkeen piirissä. Osa lähtee pois kymenien vuosen jälkeen ja jää kertalaakista ilman läheisiä ihmissuhteita. Tämän lisäksi he saavat osakseen halveksittavan luopion ja tuhoon tuomitun saatanan maailman osana olevan leiman kannetavakseen. Toi tuo äkikseen kuulosta fiktiosarjalta-filmiltä, mutta kuitenkin se on monille todellisuutta ympäri maapalloa.
Tällaisen rinnalla avauksessa kerotun kaltaiset maantieteelliset etäisyysongelmat vaikuttavat olemattomilta, toki kaikki on suhteellista.
Alla yksi esimerkki.
Silminnäkijä-ohjelmaa (entisistä) Jehovan todistajista : "Kastetusta kartetuksi"
- http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kastetusta_kartetuksi_51577.html
Pitäkää itsestänne ja läheisistänne hyvää huolta. - ed.
............ kirjoitti:
oon tästä sitä mieltä,että kaikkea ei voi aina saada. Toki omat vanhemmat ja sukulaiset ovat tärkeitä ja ihana asia jos välit heihin ovat kunnossa mutta kaikkiin asioihin elämässä et voi vaikuttaa. Joudut valitsemaan joko mies tai äiti. Mutta joskus se napanuora olis hyvä katkaista. Meiltä joiltakin voi kuolla toinen tai molemmat vanhemmat kun olemme vielä nuoria,sä voit sentään pitää yhteyttä ja käydä vanhempiesi luona;)
Ehkä kaikkea ei voi saada, mutta jotain voi ja monesti se on vain asenne kysymys.
Jos molemmat haluavat olla lähellä toisiaan niin mikä siinä on vikana. ?
On ihana asia,että lapset haluavat olla vanhempiaan lähellä se kertoo hyvistä suhteista.
Ihailen aina amerikkalaisia siitä sukurakkaudesta, suomessa se tuntuu olevan niin vierasta, ihan kuin aina pitäisi olla huonoisa väleissä vanhempiensa kanssa.
" Joudut valitsemaan joko mies tai äiti. Mutta joskus se napanuora olis hyvä katkaista. "
Minusta tuo valinta on täysin käsittämätön, ei sen napanuorasta tarvitse johtua, että rakastaa vanhempiaan . - ..........
ed. kirjoitti:
Ehkä kaikkea ei voi saada, mutta jotain voi ja monesti se on vain asenne kysymys.
Jos molemmat haluavat olla lähellä toisiaan niin mikä siinä on vikana. ?
On ihana asia,että lapset haluavat olla vanhempiaan lähellä se kertoo hyvistä suhteista.
Ihailen aina amerikkalaisia siitä sukurakkaudesta, suomessa se tuntuu olevan niin vierasta, ihan kuin aina pitäisi olla huonoisa väleissä vanhempiensa kanssa.
" Joudut valitsemaan joko mies tai äiti. Mutta joskus se napanuora olis hyvä katkaista. "
Minusta tuo valinta on täysin käsittämätön, ei sen napanuorasta tarvitse johtua, että rakastaa vanhempiaan .niin mutta jos mies ei halua muuttaa.....niin ap.n täytyy valita
- ajatuksia+0897iyutgj
Niin, eihän nuo valinnat varmaan helppoja ole, mutta kuten huomaat, sitä mikä aina on lähellä, ei oikein arvostakaan. Kun te asuitte samalla paikkakunnalla, et sinä huomioinut heitä sen enempää kun nyt miehesi omiaan: koska he olivat niin itsestään selviä. Ikävä kertoo meille aina paljon.
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta äidin kanssa voi soitella, kirjoitella kirjeita, kortteja ja maileja ja kerran viikossa näkeminen kuulostaa todella paljolta. Miksi? Te olette äiti ja tytär ja vanhemmat saa olla tärkeitä, pitää olla tärkeitä ja sitten kun he eivät pysty huolehtimaan itsestään, maksetaan lapsuus takaisin tai ollaan parempia kuin he koskaan, ja pidetään huolta vanhuksista. Mutta tällä hetkellä te pärjäätte molemmat omillanne.
Kyllä, meillä on periytyviä sairauksia ja me kaikki kuolemme. Osa yllättävämmin kuin usein ajattelemme, mutta totta, on että me voimme kuolla nuorina tai vanhoina. Jos siihen voisi varautua, voisimme varautua kaikkien kuolemaan heti. Läheisen kuoleman tuskaan taas ei voi varautua. Kaveri voi sanoa, ettei syöpään kuoleminen tullut yllätyksenä eikä siksi järkyttänyt, mutta läheinen rakas eikä ystävä koskaan: heille tuska on yhtä suuri ja suru järkyttävä silti. Tai sitten ei vaan välitä. Niin, elämältä tulee turpaan joka laidalta, kun rakastaa, tavalla tai toisella. Mutta pelon varaan ei voi elämäänsä rakentaa, pitää olla rohkeutta kestää kipua. Et sinä äitisi kanssa voi perhettä perustaa ja elää lapsuuden leikkejä. Sinun on päästettävä irti: kärsit juuri nyt aikuiseksi kasvamisen tuskasta. Siitä kun aikuinen tajuaa menetyksen, luopumisen ja kaiken sen kivun olevan totta, ja että lapsuus on auttamatta ohi, kun vastuu ja valinnat painaa ja kaiken tajuaa menettävänsä. Se tapahtuu paljon myöhemmin kun 18-vuotiaana :)
Elämä on siellä minne sen rakentaa, se ei rakennu itsestään. Harrastuksiin pitää mennä, töitä hakea ja koulut keksiä. Mutta elämä voi olla siellä minne sen päättää tehdä. Ja rakkaitaan muistaa ilman että on samalla paikkakunnalla. Olet nyt yksinäinenkin ja kaipaat perheyhteyksiä, pitäisiköhän sinun siis hieman ahkerammin rakentaa elämääsi nykyisellä paikkakunnallasi?
Et osaa sanoa kumpi on tärkeämpi äiti vai mies... No. Et voi rakentaa perhettä äidin kanssa, et saada lapsia etkä parisuhdetta, etkä toteuttaa itseäsi aikuisena, itsenäisenä naisena. Voit olla kaveri ja äiti hän on aina, mutta et enää saa edes tarvita varsinaisesti äitiä, sinun pitäisi vähitellen kasvaa itse sellaiseksi. Lastesi äiti tulet olemaan sinä ja miehesi ehkä heidän isä, miehesi joka tapauksessa oli sitten tämä tai seuraava. Et voi valita miestäsi äidillesi etkä äitisi takia. Et voi harrastaa seksiä äitisi kanssa etkä jakaa isää. Sukua tulette olemaan aina, mutta ette aikuisina enää niin läheisiä. Lapsuus on mennyt. Mies elää sinun kanssasi eikä sukulaisten. Kenen kanssa sinä elät?
Miksi äitisi edes ikävöi sinua niin kovin, oletko lapsi? Et pärjää? Eikö hänellä ole omaa elämää? Ettekö soittele? Äiti on myös aikuinen ihminen, nainen ja ilman sinua olemassa. Hänen pitäisi olla myös aktiivinen oman elämänsä toimija jolla on muutakin elämää kun lapset, etenkin kun lapset ovat jo aikuisia. Hän ei ole enää pelkkä äiti. Hänellä on myös vastuu itsestään ja omasta onnellisuudestaan, sinun velvollisuutesi ei ole hänen tyhjiöitään täyttää. Me kaikki joudumme luopumaan lapsistamme.
Kompromissi olisi se kyläpahainen, mutta jos pienempi paikkakunta ei kelpaa, niin eipä sellaista taida olla.
En kuitenkaan usko, että oikeasti olet noin riippuvainen äidistäsi, vaan että et ole hankkinut kavereita, tekemistä ja riittävästi rakentanut elämääsi sinne missä olet nyt ja siksi oireilet. Sinulta puuttuu sitoumus, perheen tunne ja se että sinulla olisi siellä kaikki. Monet muuttavat nimittäin jopa ulkomaille, näkevät äitiään kerran vuodessa ja silti ovat läheisissä väleissä ilman riippuitkuja. Äidiltäkään.
Oikeastaan en ymmärrä tuota valintaa edes. Ethän sinä oikeasti ole eroamassa sitä varten, että voisit muuttaa äitisi kanssa asumaan? Kerran 2.ssa kuukaudessa on aika hyvin. Se on kuitenkin 6 kertaa vuodessa. Kutsu heidät myös kylään teille, kai he ja äitisi sentään liikkeelle pääsee? Siten voitte nähdä kerran kuussa ja se on jo todella hyvin. Ehkä siinä on se kaipaamanne kompromissi ja äitisikin voisi tehdä jotain muuta kun itkeskellä jouluna: käydä itse kylässä? - Vaikka välimatka
Olis tyyliin Utsjoki-Helsinki niin ei voi olla aikuiselta ihmiseltä ylipääsemätöntä matkustaa edes kerran kuussa..Ja lisäksi skype on olemassa että voi keskustella ilmaiseksi vaikka joka päivä kasvokkain.
- 5+13
"olemme kihloissa ja suhde on kyllä ihan vakava ja naimisiin menostakin ollaan keskusteltu jo hieman"
Tarkoitat varmaan että hääpäivästä on keskusteltu? Koska naimisiin menostahan olette sopineet silloin kun olette menneet kihloihin.- harkintaa lisää
mä miettisin naimisiinmenoa kaks kertaa, jos ei edes avoliitossa kompromissit, hyvä tahto, keskustelut ja molempien hyvinvointi toteudu.
- keskustelunaloittaja
Olen vielä nuori, 20v. Kun muutin kotoa pois 16vuotiaana välit äitiini olivat riitaisat ja huonot. Muuton jälkeen puhuimme asioista ja saimme sovittua. Sen jälkeen äidin kanssa on olleet lämpimät ja läheiset välit. Nyt kun olisi mahdollisuus tehdä asioita aj nähdä äitiä, välimatka pilaa kaiken.
Olen aikuinen ämmä joka pärjää ilman äitiä, mutta mielestni kerran kahdessa kuukaudessa näkeminen oli ihan liian vähän. Haluaisin nähdä edes 2-3kertaa kuussa, se olisi sopiva määrä.
Lisäksi olen ollut nämä muutamat vuodet pois sisarusteni elämästä. Heistä on tullut nuoria naisia enkä enää ole päässyt viettämän aikaan heidän kanssaan. Kerran parissa kuussa kun äidille menen, eivät siskot välttämättä ole kotona vaan jossain pihalla ja tulevat kun mun pitääkin jo lähteä kotiin...
Lisäksi suvullamme (lähisukuun kuuluvat mummo, serkku ja tätini) on läheiset ja tiiviit välit äitiini ja sisaruksiini. Minuun välit ovat viilentyneet koska emme enää tapaa juuri koskaan. Se surettaa minua.
Jos vuori ei tule luokseni, on minun mentävä vuoren luo. En näe syytä miksi äitini, sisarusteni ja mummoni ja muiden sukulaisten pitäisi alkaa ramppaamaan mun luona tätä pitkää väliamtkaa, kun kellään ei ole edes omaa autoa. Mielummin yksi ihminen menee heuidän luokseen.
En tiedä teistä, minkälaiset välit teillä on vanhempiinne tai sukuun, mutta mulla on lämpimät ja läheiset. En ole riippuvainen äidistäni mutta se, että vuosia vlimme olivat huonot ja rikki, kai aiheuttaa sen että nyt aikuisena kun kaikki on hyvin haluaisin vihdoin olla tytär äidilleni ja viettäisimme konkreettisesti aikaa yhdessä.- ei nomaalia
No juoksepa mamman luokse takaisin vaan. Et ilmeisesti ole kypsä suhteeseen. Ja eipä varmaan miehestä mukavalta tunnu kun mietit kumpi tärkeämpi, äiti vai mies! Huh,huh...
- et näin meillä
Meillä oli vastaava tilanne n. 4v. sitten.
Avovaimoni kaipasi perhettään jatkuvasti, ei suostunut viimein minkäänlaiseen kompromissiin, vaikka näkikin perhettään säännöllisesti kerran kuussa.
Viimein ei ollut muuta tehtävissä, kuin että hän muuttaa takaisin kotiseudulleen. En luvannut mitään, kuten että pysyisin hänelle uskollisena ym.
pari kuukautta hänen lähtönsä jälkeen tutustuin erääseen naiseen ja seurusteltuamme 3kk muutimme yhteen.
Pian sen jälkeen entinen naisystäväni halusikin muuttaa takas, mut sanoin myöhäistä ei käy, muuten kävis. - d**
Näyttäisi olevan koko suku täynnä keskenkasvuisia penikoita. Sisarukset juoksee omilla teillään silloin harvoin kun sisko piipahtaa käymään. Mummoa, tätiä ja serkkuakaan ei seura kiinnosta. Äiti on riittävän typerä syyllistääkseen tytärtään kaukana asumisesta. Kukaan sukulaisita ei viitsi vaivautua vierailemaan aloittajan luona. Oikeasti, jos mietit noiden ihmisten takia paikkakunnan vaihtoa, niin ei taida olla siinä parisuhteessakaan mitään säilyttämisen arvoista. Mieti. Mieti oikein kovasti että mitä elämältäsi haluat. Kukaan niistä ihmisitä, joista olet tässä kertonut, ei pysty eikä halua antaa sinulle sitä, mitä olet kertonut haluavasi. Life is hard. Then you die.
- onni omassa kädessä
Eivätkö sukulaisesi halua tulla käymään luonasi? Miksi teillä on kaikki niin vaikeaa. Teet tekosyitä. Sinun pitää jättää miehesi ja muuttaa sinne äidin luo. Ehkä tulet hänen kanssaan onnelliseksi. Äitis pitää tahallaan sinusta kiinni. Ilmeisesti pelkää jäävänsä yksin vanhana.
Itse olen aikuisten lasteni äiti ja välimätkaa on tosi paljon. Tapaamme muutaman kerran vuodessa ja välit ovat silti lämpimät ja läheiset. Myös serkkuihin ja heidän lapsiin. Facebook on vielä lähentänyt välejä ja voisit sinäkin kokeilla kuulumisien vaihtoa sitä kautta.
Etäisyys ei synny siten, että välimatkaa on paljon, vaan olet niin vaikea luonne että ehkä ihmiset (sukulaiset) eivät oikeasti jaksa sinua. Kuulostat tosi epävarmalta haihattelijalta. Mikään ei ole hyvin. Jos muutan takaisin äitis luo, ei varmaan edelleenkään ole mikään elämässäsi hyvin. Onni on siinä missä kulloinkin olet. Otat vain siitä kiinni. Se ei ole siellä jos -sanan takana vaan tässä ja nyt.
- EeeeEmil
Eihän se sinänsä ole pahaa tai epänormaalia, vaikka olisi epätavallisen kiintynyt äitiinsä. Itse en kyllä aloittaisi suhdetta, jos en olisi varma siitä, että seurustelukumppani on minulle kaikkein tärkein ihminen.
- xxyy
Kasva aikuiseksi!
- napanuora poikki
Et tainnut olla kypsä perheestäsi -äidistäsi irtautumiseen? Jos ikävöit aina vaan -sinun pitää palata mamin luokse mutta älä oleta että mies jää "odottamaan" sinua takasin..
Hi if your smart you will dump the bum and move back to your mother.
- safdfdafdaffa
Moro
Sinulla on ilmeisesti se vaihe tullut nyt, kun pitää tehdä henkistä eroa lapsuuden perheestä. Minun mielstäni kaksikin kertaa kuukaudessa on aika montakertaa. Kauempana asuvat lapset, varsinkin perhelliiset käyvät lapsuudenkodissaan pari kertaa vuodessa. Eikä se tarkoita että välit olisi huonot. Toteat että miehesi välit omiin vampiinsa ovat hyvät, mutta tapaavat harvoin vaikka samalla paikkakunnalla asuvat.
Jos olet valmis jättämään miehesi äitisi vuoksi, niin mieti nyt suhdettasi mieheesi. Millä pohjalla rakennat suhdetta häneen? Toki olet(te) kovin nuoria vielä.- Papitar
Olen m ennyt naimisiin 19v ja menin miniäksi ja anoppi oli samassa huushollissa
kyllähän minä monet itkut itkin sen vuoksi kun kaikki piti tehdä anopin mielen mukaan ja vaikea miehenikin oli siinä välissä että yritin bvälttää miehelle valittamista koska se mies oli kuitenkin se tärkein, vanhempani kävivät minun luonani koska heidän oli helpompi lähteä vallankin kun tuli lapsia ,sitten anoppi olikin tyytyväinen kun hän sai hoidella lapsia ja lapset kiintyivät häneen.Kyllä neuvoisin ajattelemaan tulevaisuutta se ei ole varmaan äidin kanssa vaan miehen.
Asian kokenut mummu.
- Sanna-73-........
EI MUUTA KUIN ÄITIN TISSI SUUHUN JA VAIPPA PÄKSYIHIN.
- gernau
Jätä äijä ja mee ite hoitoon.
- Solsken19
ehdottomasti jätät miehesi ja muutat takaisin kotiin. oman perheen edelle ei mene mikään. itselläni oli vastaava tilnne 4 vuotta sitten, silloinen naiseni lähti takaisin kotiinsa 150km päähän ja kuulemma elää siellä onnellisena isän ja äidin kanssa tänä päivänäkin. Itsellänikin alkoi elämä kukoistaa, kun pääsin mammantytöstä eroon ja löysin kunnon naisen ja meillä on jo yhteinen lapsikin :)
- 28
Ihan mielenkiinnosta voisit kertoa välimatkan ja vaikkapa kaupungit. Ei sua niistä tunnista. Mutta jotenkin haisee että ei yli 200km. Sitten ihmetyttää että et voi olla vanhempiesi luona öitä eli koko viikonloppua jolloin ehtisit pitää yhteyttä. Ja sitäkin voi ihmetellä jos miehesi ei lähde mukaasi. Suomessa ei nyt kuitenkaan ole kovin kallis matkustella.
- just just
No joo, minun äitini asuu kauempana, nähdään n. neljän kuukauden välein, isäni on jo kuollut. Siskoani näen useammin kun asuu naapurikunnassa, mutta en jaksa valittaa. Olen jo aikuinen ja minulla on oma elämäni, joten katkaiseppa napanuora ja voit aina soitella kotiisi. Tai sitten muuta äitisi helmoihin takaisin ja jätä miehesi. Kumpi lie sitten tärkeämpää, oma elämä vai äidin elämä.
- äiti vai mies
Joo,
olet jo iso tyttö, opettele elämään, tekemään valintoja. Kaikkea ei voi saada. - mk
Hanki se oma elämä ja äläkä roiku niissä vanhemmissasi että silleen. Älä missään nimessä muuta takaisin kotikylääsi koska kadut sitä myöhemmin ja etsi niit äkavererita siltä missä nyt asut ettet aina ole vain miehsi kanssa ja niin edelleen.
- Lissu ja Jussi
Kysymys: Mitä Raamattu sanoo miehen ja naisen liitosta?
Vastaus: Avioliiton synty on kuvattu 1. Mooseksen kirjassa 2:23-24: " Ja mies sanoi: -- Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi." Jumala loi miehen and sen jälkeen naisen häntä täydentämään. Avioliitto on Jumalan ratkaisu siihen, että "ei ole hyvä ihmisen olla yksinään" (1. Moos. 2:18).
1. Moos. 2:20 käytetty sana "kumppani" merkitsee "ympäröidä, suojella, auttaa". Eeva luotiin Aadamin rinnalle, hänen toiseksi puoliskokseen, hänen avustajakseen ja kumppanikseen. Mies ja nainen tulevat avioliitossa yhdeksi lihaksi. Tämä yhtenäisyys ilmenee kaikkein parhaiten sukupuoliyhteyden fyysisessä liitossa. Uusi testamentti lisää varoituksen tähän yhtenäisyyteen. "He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:6).
Useissa Paavalin epistoloissa viitataan avioliittoon ja kuinka uskovien tulee toimia avioliitossa. Eräs tällainen kohta löytyy 1. Korinttolaiskirjeen 7:stä luvusta ja toinen Efesolaiskirjeestä 5:22-23. Kun näitä tutkitaan yhdessä, nämä kaksi raamatunkohtaa muodostavat Jumalaa miellyttävän avioliiton periaatteiden rungon.
Efesolaiskirjeen kohta on erityisen syvämietteinen ohjeissaan onnelliseen avioliittoon. "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja" (Ef. 5:22-23). "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen (Ef. 5:25). "Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa (Ef. 5:28-29). "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi" (Ef. 5:31). - Ruuteli Tuu*
Tiedän tunteen ja elän itse vastaavanlaisessa tilanteessa.. Tosin kaipaan entistä kotikaupunkia ja siellä asuvia ihmisiä. Eli näiden eräiden älyköiden mukaan on sitten varmaan minullakin napanuora tiukalla, kun meinaa millään päästä eroon entisestä elämästäni. Nykyäänkin olen onnellinen, naimisissa, ja on monta lasta.. Miehen vanhemmat asuvat täällä, ja valtaosa muista sukulaisista.. Näillä mennään tällä hetkellä, mutta jos saisin sen muuttovimman, ni tasan tiedän että MIEHELLÄNI on se napanuora tähän paikkaan, sukulaisiin eikä kuunaan suostuisi muuttamaan mukanani muualle.
Toivottavasti tilanteeseesi löytyy tyydyttävä ratkaisu, ja päätöksen teet sinä itse miehesi kanssa kuin että annat muiden, joiden manipuloida sinua. - Äitienäiti
Kyllä elämän pitäisi luonnollisesti mennä eteenpäin, ja tarkoitus on että kasvamme aikuiseksi ja irtaannumme kodista ja perustamme oman perheen. Näinollen olisi luonnollista,ilman kysymättä selvää,että valitset miehen,etkä äitiäsi.
Se ei tietenkään tarkoita sitä että välit äitiin olisivat huonot tai äiti ja suku olisivat huonoja,vaan sitä ,että sinä olisit aikuinen ja valmis aikuisten parisuhteeseen. Miksi ihmeessä olet mennyt kihloihin ja antanut lupauksen avioliitosta,jos et koe olevasi katkaissut napanuoraa äitiisikään.
Puhelimet sun muut viestimet on keksitty yhteydenpitoon ja aniharva aikuinen näkee äitiään yli 2kertaa kuussa,silloinkaan kun asuu lähellä.
Itse olen 24v pojan äiti ja ymmärrän hyvin ,että ei hän täällä kokoajan ramppaa,kun on oma elämä elettäväni.Koen jopa onnistuneeni kasvatustehtävässäni,kun on itsenäinen ja pärjää omillaan,välimme on silti olleet aina rakkaat ja hyvät.
Oma terve 73v äitini asuu kilometrin päässä ja näemme kerran kuussa,soittelemme useammin.- Isänäiti
Äitin kanssa voisi keskustella vaikka skypessä. Nettiyhteys ja joku halpa kannettava tietokone ei maksa kuin muutaman satkun. Siihen sitten nettikamera niin näkee äitinsä niin ei tarvi olla tippa linssissä kokoajan.
- pöllöpää
HANKI YSTÄVIÄ JA HARRASTUKSIA, tee jotakin!!!!!!!!!
Sulla on aivan selvästi tylsää!!
Ja mies joka ei ole valmis kompromissiin ei todellakaan tiedä parisuhteesta mitään!
Mä en tollasta kattelis!- wwww222
Taas yksi naistenpuolustaja? Jos kirjoittaja olisi mies niin sanoisit että "Olet hirveä mies"
Jos olisin tossa tilanteessa sun miehes ja olisit mulle vihanen oman ikäväsi takia sanoisin suoraan vaan että "PAINU VITTUUN SITTEN ?! maksan sulle matkan mammas luo ja autan pakkaa sun tavaras!"
mitä muutakaan...?
- mietiskeliä
Elämää ei kannata hukata jonni joutavaan ruikuttamiseen .Se on tarkoitettu elettäväksi, koettavaksi ja kasvettavaksi ihmisenä.
Ihmisiin ei kannata takertua, vaan antaa heidän mennä ja uusien tulla tilalle. Ja elää rohkeasti omaa elämäänsä. Sellaista mikä sydämessä tuntuu hyvältä ja vie elämässä eteenpäin.
On kyse valintojen tekemisestä ja valiinnoistamme syntyy erillaisia tilanteita jotka auttavat meitä kasvamaan ja ymmärtämään kanssakulkioitamme ja itseämme. Myöskään kukaan ihminen ei tule elämäämme sattumalta, vaan kaikella on tarkoituksensa. Siinä on se elämän suola! Ei muuta kuin: " Menoks sanoi Anni Lenox! " - ruikkuu
Ruikku
- Ulla-Täti
Mies on väärä sinulle.
Jos olisi oikea, et kaipaisi noin vanhempiasi. - jrjjrdj
Olen sitä mieltä, että elämässä tulee olla terveellä tavalla itsekäs. Mieti mikä sinut tekee tässä tilanteessa onnellisimmaksi, tai mikä on pienin paha. Ainahan voit muuttaa väliaikaisesti takaisin kotikaupunkiin, jos siltä tuntuu. Näin saisit ainakin asioihin perspektiiviä ja näkisit, että onko se mitä ikävöit arvokkaampaa kuin nykyisessä kaupungissa. Tai ehkä huomaatkin olevasi onnellinen "uudessa" kaupungissa ja muutat sinne takaisin. Pieni tauko voisi tehdä hyvää myös miehellesi ja ehkä hän oppisi myös tulemaan asiassa vähän vastaan. Tai ehkä se hommaa uuden muijan ja jatkaa elämäänsä.
Pointtini on, että jos on onneton, asioille kannattaa rohkeasti tehdä jotakin. Yleensä kaikkeen on olemassa joku ratkaisu. Joskus pieni hengähdystauko tekee hyvää ja asioihin saa uutta perspektiiviä.
PS. Elä välitä v1ttuilioista, jotka ovat traumatisoituneet huonosta äiti-suhteesta. Opiskelupaikassani tyyliin kaikki alle 30-kymppiset viettävät lomat (jotkut jopa viikonloputkin) vanhempien luona. - aikuinen mies
Sellaista on se elämä. Ei kai sitä äitiä nyt ihan joka viikko tarvi nähdä. Kuullostaa että napanuorasi ei ole vielä katkennut. Mikä välimatka teillä on ja miten se muka on liian kallista matkustaa vaikka parin/kolmen viikon välein vaikka viikonlopuksi äitin tykö? Ei miehenkään ole mukaan tultava joka kerta jos häntä ei huvita.
P.S kukaan ei ole vielä elämästä selvinnyt hengissä :) - raakkuna1
Olet kuitenkin löytänyt aidon parisielusi. Joop. Ja ihmisen on aikanaan erottava vanhemmistaan, ja liityttävä miehensä seuraan.
Tämän tiedon antoi sinulle aito selvännäkijä Raakkuna. Salut. - Sydän kertoo...
Olet vielä todella nuori etkä voi tietää, onko avomiehesi se elämäsi mies. Jos kaipaat todella paljon perhettäsi, olisiko se kuitenkin parempi palata vielä takaisin perheesi lähelle... Kuuntele itseäsi ja ole rehellinen omille tunteillesi, älä tee ratkaisuja muiden vuoksi. Kukaan toinen ei voi kertoa sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä. Sinun pitää löytää ratkaisu omasta sisimmästäsi ja löydät sen kyllä, kunhan uskallat kuunnella itseäsi. Me lemme erilaisia ja joku kaipaa ja tarvitsee enemmän perhettään kuin toinen. Ei ole olemassa mitään määritelmää, kuinka usein perhettään pitäisi tavata. Täällä on monilla vastaajilla tosi varmat mielipiteet, vaikka ei omakaan elämä välttämättä ole kunnossa. Jos elää toisten mielipiteiden mukaan, ei voi koskaan olla oma itsensä, koska aina on joku, joka tietää muka paremmin ja joka arvostelee, käskee tehdä sitä tai tätä ja vääristä syistä.
Jos neuvoo toisia, ja he tekevät neuvon mukaan eikä kaikki menekään hyvin, vierittää se neuvonnan kohde helposti syyn siitä neuvojalle, vaikka on itse vastuussa ratkaisuistaan.
Kuuntele sinä tyttö sydäntäsi ja toimi sen mukaan, ei muiden mielipiteiden. Sisimmässäsi tiedät oikean ratkaisun ja jos et vielä tiedä, odota, se kyllä tulee...
Itse menin parikymppisenä naimisiin, kun kotona oli todella vaikeaa. Se oli väärä ratkaisu, josta ei seurannut mitään hyvää...Parin vuoden kuluttua tuli ero ja muutin takaisin äidin luo eikä se ollut väärä ratkaisu.
Kaikkea hyvää sinulle- Niinkö siis
menit naimisiin koska kotona oli vaikeaa ja parin vuoden kuluttua eron tullessa palasit sinne vaikeaan kotiin äidin luo. Vieläkö asut äidin luona?
- SIIS EI NIIN...
Niinkö siis kirjoitti:
menit naimisiin koska kotona oli vaikeaa ja parin vuoden kuluttua eron tullessa palasit sinne vaikeaan kotiin äidin luo. Vieläkö asut äidin luona?
"Niinkö siis": sinä et tiedä elämästä etkä minun elämästäni yhtään mitään, joten pidä mölyt mahassasi. Vastaus oli aloittajalle, EI SINULLE enkä kaipaa kommenttejasi!!!!
- Onpa lapsellista
juttua aikuiselta ihmiseltä. Ailahtelevat tunteet vievät mukanaan. Kuitenkin tapaamisia oman suvun kanssa on muutaman viikon välein, mikä on ihan riittävästi. Miehellä on ihan terve asenne omia sukulaisiaan kohtaan, mitä noiden kanssa jatkuvasti nyhjätä.
Kuitenkin aloittajan välit sukulaisiin saattaisivat jälleen viiletä jos asuisikin heitä lähellä, eikä se äidin elinikä siitä pitene vaikka asuisi saman katon alla. Jokainen joutuu joskus äidistään luopumaan, se on elämän laki. Parempi vaan mennä miehen kanssa vihille ja rakentaa yhteistä elämää siellä missä asuu. Pakolla aikaansaadut muutokset eivät tuo onnea kotiin. - 20 v. lähes lapsi
Kyllä täällä on typeriä ihmisiä, jotka sivaltavat täysillä, vaikka eivät oikeasti voi tietää kenenkään tilannetta. Sitä kun ei muutamilla lauseilla täällä voi selittää niin, että kaikenlaiset torvelot sen ymmärtäisivät. On täysin vastuutonta kehottaa 20-kymppistä "menemään vaan miehen kanssa vihille", kun ei sen ikäinen ole vielä elämää paljonkaan nähnyt, etkä sinä "onpa lapsellista" voi tietää, onko se oikea ratkaisu vai ei. "Kuitenkin aloittajan välit sukulaisiin saattaisivat jälleen viiletä jos asuisikin heitä lähellä, eikä se äidin elinikä siitä pitene vaikka asuisi saman katon alla." Mitä se sinulle kuuluu, miten siinä kävisi! Olet juuri niitä, jotka tietävät aina kaiken ja toisten asiat paremmin ja ovat aina valmiina neuvomaan. Ei elämää voi elää jossittelemalla...Elä sinä vain omien ohjeidesi mukaan ja anna toisten tehdä omat ratkaisunsa.
- olet riippakivi
Aika lapselliselta kuulostat. Ei kai oman perheen perustaessa enää ajatella äitiä ja omia sisaruksia vaan omaa puolisoa ja elämää hänen kanssaan. Ehkä et ole kuitenkaan vakavissasi miehesi kanssa, kun haimailet jotain muuta. Sukulaiset eivät katoa mihinkään vaan ovat olennainen osa elämää, vaikka asuisivat toisella puolen maailmaa.
Laittakaa skype ja jutelkaa sen välityksellä.
Olet kai läheisriippuvainen ja vielä kiinni äidissäsi. Älä piinaa miestäsi tällä asialla vaan tee päätös puoleen tai toiseen. Joko alata aikuistua ja elää elämää miehesi kanssa ja hankit omat ystäväsi paikkakunnalta missä asut tai jätät miehesi, etkä ruikuta elämääsi kaiken aikaa hänelle. Miten voit olla noin kiinni sukulaisissasi? Jotenkin kuullostaa sairaalta tuo sinun riippuvuus sukulaisista. Olet oikea riippakivi. Voi kun pitäsi nähdä äitä kerran viikossa. Olet jäänyt leikki-ikäisen asteelle.
Tarkasteleppa asiaa ikään kuin ulkopuolisin silmin.- kjfskskfkfl
"Älä piinaa miestäsi tällä asialla vaan tee päätös puoleen tai toiseen. "
Ohhoh! Mielestäni terveeseen parisuhteeseen nimenomaan kuuluu omien ajatusten ja tuntemusten jakaminen puolison kanssa. Kamala olisi ajatuskin, että oma puoliso olisi tehnyt jotain vastaavia pohdintoja ja päätöksiä kertomatta mistä on kyse, ja siitä vaan sitten töksäyttäyttäisi päätöksensä tiskiin, ilman että itsellä olisi ollut aavistustakaan moisista pohdinnoista. - äitin"tyttö"
Ai. Minullakin on ikävä äitiäni, vaikka olen jo 39 v. En ole läheisriippuvainen, vaan omaan aidosti lämpivät välit äitiini, joka on lähes paras ystäväni. Tosin, hän on myös tätä miehelleni.
Mikä sinä olet määrittelemään oikeaa suhdetta vanhempiin. Jos oma äitisuhteesi ei toimi ja olet katkeroitunut noin elämääsi, ei kai tarvitse tunkea samaa myrkkyä toisille.
Kasvata tietoisuuttasi ja avaa sydämesi, poista se musta sisältäsi niin näet enemmän.
- TYHMÄ TIETÄÄ KAIKEN
Ettekö te torvelot tajua, että kyse on 20-vuotiaasta. Sen ikäinen ei vielä ole täysin aikuinen, vaikka juridisesti onkin. Ei siinä iässä ole vielä löytänyt omaa itseään eiki siinä iässä ole helppoa tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään. Kuinkahan moni teistä arvostelijoista on klaarannut elämänsä täydellisesti ilman virheitä. Tuskin monikaan, mutta on niin helppo arvostella ja mollata toisia, kun ne omat mokat ikäänkuin unohtuu siinä. Jos ihminen on tasapainoinen ja onnellinen, ei hänellä ole mitään tarvetta loukata ja arvostella pahasti muita. Neuvoja voi antaa viisaudella, mutta ei latoa niitä pöytään ainoina totuuksina, kuten täällä moni on nyt tehnyt. Jos ei teillä ole mitään rakentavaa sanottavaa, älkää sitten sanoko mitään sellaista, mitä ette itse haluaisi kuulla.
- äitikulta
Tää kanava sisältää aikamoista tylytystä. Annetaan varmoja neuvoja. Napanuora pitää katkaista...jne. Suomessahan on tapana ajaa alaikäiset pennut kadulle oppimaan elämän lakeja. Perhesuhteet eivät meillä ole erikoisen lämpimiä kuten monissa muissa maissa. Kai se on juroon kansanluonteeseen liittyvää. Jos jotain ongelmaa tulee, eka neuvo on hylätä ja jättää. Harva haluaa kuunnella lähimmäistään ja sovitella riitoja.
Toiset pystyvät itsenäistymään aikaisemmin, mutta 20-vuotias ei ole vielä kypsä aikuinen. Aloittajan suhde äitiin lienee oireillut murrosiän vuosina, mutta nyt kun tyttö alkaa aikuistua, hän ymmärtää lämpimän äitisuhteen merkityksen. Siinä ei ole mitään pahaa. Itsenäistyminen on vielä kesken ja siinä prosessissa ei aina ole viisasta sitoutua parisuhteeseen, muttei äidin luokse palaaminenkaan olisi viisasta. Eli parasta edetä rauhallisesti puntaroiden, mikä on nykytilanteessa parasta. Suhteet useammille tahoille ovat tietysti tärkeitä.
Muitakin ihmissuhteita siis pitäisi luoda kuin äitiin ja mieheen. Aloittajan mies ei vaikuta hirveän miellyttävältä eikä empaattiselta. Avioliittoon ei noin nuorella ole kiirettä. Joka tapauksessa omista asioista on opeteltava itse päättämään. Toisten mielipiteitä sopii kuunnella mutta ratkaisut on itse tehtävä. Se on sitä aikuisuutta, mikä ei tule sinä hetkenä kun täyttää 18v, vaan se on vähittäistä kypsymistä.
Lopuksi neuvo: älä piittaa niiden neuvoista, jotka hirveän varmoina ja tylyinä kehottavat tekemään jotain. Moni kovis, jolla ihmissuhdetaidot eivät ole hallussa, haluaa tartuttaa oman katkeran elämänkatsomuksensa muihinkin. Itse keksit kyllä, mikä juuri sinulle on parasta. Aikuisten oikeesti. Eikö voi jutella sukulaisten kanssa puhelimessa tai mesessä tai muualla missä on ilmainen livekuvankautta välittyvä palvelukin jos on niin ikävä kotiin?
Ja jos oikeasti kuitenkin kaikesta huolimatta tuntuu siltä että pakko muuttaa pois että äiti/perhe on nykyistä kumppania tärkeämpi niin se kertonee että on aika muuttaa takaisin ja etsiä joku toinen sitten joskus ellei toinen muuta mukana.
Ei ole hyvä olla onneton, mistään syystä, ellei tule toimeen noin niin on muutettava pois missä on parempi olla ja ehkö parempi/ymmärtävämpi puolisokin ajan myötä löytyy.- homoja15
ala pelamaan runea ja kuuntelemaan jonnemusaa nii kyllä sillä ne itkut lähtee linkit on www.runescape.com ja http://www.youtube.com/watch?v=5zJJidE17Ks
- olet joro
muute tos pitää hankkii ite tavarat ja mulla on siinö meis
- keskustelunAloittaja
Ihmettelenpä vaan, miks melkein kaikki täällä pilkkaa että oon joku mammantyttö mille pitäs laittaa vaipat vielä jalkaan.
Mun koko suvulla on aina ollut keskenään läheiset välit, kaikki kyläilevät useasti viikossa keskenään toistensa luona ja viettävät aikaa. Mun läheisimmät sukulaiset on mummon lisäksi mun 4tätiä, eli äitini sisaruksia, ja heistä nuorin on syntynyt vuonna 1991 eli on 21vuotias ja vanhin 28vuotias. En miellä heitä sukulaistantoiksi, vaan pikemminkin kavereikseni koska ovat melko lailla mun ikäluokkaa.
Mun äiti on nuori ja nuorekas, 39vuotias ja äidin kanssa olisi hauska käydä kaupoilla, leffassa ym. En ole riippuvainen äidistäni ja pärjään ilman häntä, mutta äitini on mukava ihminen jonka seurassa on hyvä olla ja äidin kanssa on kiva shoppailla ja katsella leffoja.
Mulla on oikeitakin kavereita eikä äitini ole mikään kavereiden korvike, mutta ehkä käsitystänne muuttaa se seikka, että äitini ei ole mikään eläkkeellä oleva 65v mummorainen jonka lihapatojen ääreen mun pitäs päästä passattavaksi.
Enkä muuten halua muuttaa äitini luokse asumaan hänen kattonsa alle. Haluan säilyttää itsenäisyyteni ja intimiteettiniö. Haluaisin vain asua samassa kaupungissa että tapaaminen onnistuisi esim kerran viikossa ja voisin vierailla mummoni luona ja niillä tädeilläni, jotka lähinnä ystävikseni miellän.- kateus.katkeruus
Älä välitä....
Ihmiset eivät kateudeltaan voi muuta...... Monilla kun perhesuhteet perustuvat vain hyötysuhteisiin, ja siksi käsittävätkin että perhe on vain paha. Aito toisesta välittäminen on näille urbaaneille moloille ihan vieras käsite.
- Ulkopuolinenko ?
Eikö miehesi ole mukava ihminen jonka seurassa sinulla olisi yhtä
lailla hyvä olla mitä äitisi seurassa ?
Katsella miehen kainalossa leffoja ja nauttia läheisyyden tuomasta
lämmöstä ?
Suhteestanne puuttu se tärkein elementti LÄHEISYYS .Läheisyyden kaipuu tyydyttyy parhaiten oman äitisi kautta ?
Äidilläsi on vahva asema elämässäsi.
Voisit miettiä oletko liian riippuvainen äitisi tuomasta tyydytyksestä
hyvän olon tarpeisiisi. ?
Mieti saako miehesi sinulta tarvitsemaansa läheisyyttä ja antaako miehesi
sinulle tarvitsemaasi hyvän olon tunnetta ?
Erotuska äidistäsi kuvastaa myös oman suhteesi laatua .
Yhteyksiä voi pitää vallan hyvin puhelujen ja tapaamisten kautta ,silloin
kun teille ilmaantuu siihen mahdollisuutta.
Suosittelisin kiinnittymistä uuteen elämääsi uusien ihmissuhteiden
harrastusten kautta.
Koet olevasi vieras omassa elämässäsi avomiehesi rinnalla (vieras paikkakunta ) Ajatuksesi kuvastaa myös tunnetasolla vierautta suhteessasi
mieheesi .Kotisi ei ole miehesi sydämmessä vaan kiinnitettynä äitisi
sydämmeen.
Muutto kotisi lähelle ei muuta vierauden tunnetta miehesi elämää kohtaan,
vaan siirtäisi teidän väleissänne olevaa eroavaisuuden tunnetta
kauemmaksi vuosien taakse käsieltäväksi läheisyyden kokemisen
tarpeeksi lisänä vierauden tunne toiseen ihmiseen.
Puhut kiusaamisesta ?
Onko tämän asian kanssa yhteyttä omiin päätöksiisi ?
Haitko avomiehesi kautta ratkaisua kiusaamiseen ja tätä kautta päädyit
pakosta avomiehesi tuomaan helpotukseen" yhteiselämän" ratkaisuun .
Onko avomiehesi sinun ongelmiesi pelastaja vai avomies jonka kanssa
on hyvä ElÄÄ jakaa YHTEISTÄ elämää ?
Joka tapaukseessa vastassasi on sama tilanne jota lähdit pakoon.
Halu muuttaa takaisin kotiin ? - KeskustelunAloittaja
Vastaus nimimerkille "Ulkopuolinenko?"
Parisuhteessamme miehen kanssa on paljon läheisyyttä. Teemme asioita paljon yhdessä. Mies kehuu päivittäin ulkonäköä, pitää kädestä, ottaa sohvalla kainaloon, pusutellaan, halaillaan, makuuhuoneenkin puolella menee hyvin. Huomioin miestä, kehun ja ostan lahjoja ja kosketan. Toisin sanoen kaikki on kunnossa.
En ole riippuvainen äidistäni, kuten olen jo todennut. Myönnän, että ehkä toisinaan en näe äitiäni äitinä vaan ehkä kaverinani. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta en ole asiaa nähnyt huonona, miksi olisi huono juttu omata äitiin hyvät välit? Tiedän itse niitä ns. mammanpoikia, eikä tässä ole kyse sellaisesta.
Olen hyvin itsenäinen ihminen enkä kaipaa äitiä sekaantumaan ja neuvomaan minua joka asiassa, ja jos äiti alkaa puuttua esim parisuhde kuvioihini, työelämääni tai muuhun, olen hanakasti pistämässä vastaan ja kehottamassa että ei huolehdi asioistani.
Rakastuin mieheeni vahingossa. Hän vain osui kesken kaiken kohdalle ja se oli menoa. En hakenut hänestä tukea tai turvaa, missään muodossa. Toki hän on minulle tuki ja turva siinä kuin mies voi olla.
Ja kuten sanoin, en tahdo muuttaa asumaan äitini nurkkiin enkä naapuriin. Haluaisin asua vain lyhyemmän matkan päässä kuin nyt. Sellaisen matkan, joka mahdollistaisi että voisin tavata äitiä ja tätejäni esimerkiksi kerran viikossa.
En pystyisi koskaan asumaan enää äitini kanssa samassa taloudessa, tulisin hulluksi.
Mielestäni se kertoo jotain. Sitä, että en tosiaan ole enää mikään mammantyttö, olen itsenäistynyt ja haluan sellaisena pysyä ja elää elämääni mutta haluan että äitini osa elämääni. Haluan nähdä äitiäni useammin kuin 5-6kertaas vuodessa.
Haluan poiketa joskus muuten vain kahville äidille, käydä shoppailemassa, elokuvissa, syömässä. Kuten kaverin.
Minä en näe että äidin kanssa ei voisi tehdä tällaisia asioita ILMAN että olisi ns. mammanpoika tai riippuvainen äidistä.- Ulkopuolinenko
Tilanteessasi ei juurikaan ole muuta mahdollisuutta kuin sopeutua
myös miehesi valintoihin.
Mielestäni olet saanut paljon huolenpitoa ja rakkautta mieheltäsi
osaksesi .Miehesi kautta tai äitisi avulla et saa tyytyväisyyttä oman
elmäsi tilanteeseen .
Nyt olisi syytä tutustua paikkakuntasi harrastuksiin tai mahdollisuuksiin.
Hyvä naisystävä tuo lohtua äitisi kaipuuseen .Näen sinun hakevan oman
olotilasi kohennukseen apua äitisi kautta .
Äitisi ei voi elää elämääsi, vaikka antaisikin sinulle hetkittäin omaa
seuraansa.
Vai onko kysessä huono omatunto ,jos äitisi kaipaleekin sinua lähelleen?
Jotenkin vaistoan teidän välissänne liiaksi läheisriippuvuutta, joka estää
sinua tiedostamattasi kinnittymästä teidän sinun ja miehesi valitsemaan
paikkakuntaan Tästä syysä ihmissuhteetkin saavat aikaan tyytymättömyyttä.
Äitisi haluaa vain sinun parastasi, ei omaansa.
Hän kestää välimatkanne ja ikävän, niin mikset myös sinä .
Ajattele myös asiaa ilman sukuasi ?
Kenen luona sinun on paras elää ja olla.
Hänen luokseen jää pysyvästi asumaan .
Onko sinulla halu hoitaa äitisi sairautta johtuisiko kaipaus tästä syystä ?
Vielä eräs hyvin tärkeä asia Äidistä ei pitäisi hakea itselleen seuraa
tai ystävää.Vai hakeeko äitisi seuraa sinusta ?
Äiti on jo antanut sinulle lapsuuden kasvualustan ja elämän mahdollisuuden.
Tämä tulisi riittää omaan elämään siirtymiseen uudella paikkakunnalla
rakkaasi rinnalla.
Äitisi luona voit aina käydä tai soittaa, jos käynti ei ole mahdollista.
Ystäväviesi ja miehesi kanssa jaat sitten leffa ja muut riennot.
Älä odota äidiltäsi seuraa ,joka kuuluisi sinulle ja miehellesi ja
teidän tuttavapiiriinne.
- ll,ll.9..e
Voisiko tämä ongelma johtua siitä, että muutto uudelle paikkakunnalle ei ollutkaan niin ihanaa kuin kuvittelit? Jos mies tukisi sinua paremmin ja yrittäisi ymmärtää, niin et varmastikaan kokisi olevasi niin yksin tämän asian kanssa.
Valitettavasti tuntuu siltä, että sinun pitää tehdä valinta sukusi tai miehesi välillä, jos mies ei kerran halua muuttaa mistään hinnasta. Ehkä tarvitset siihen aikaa joitakin kuukausia, jotta päätös kypsyy mielessäsi, että jäätkö vai lähdetkö. - 2 v.toive
Olihan tuttua tarinaa. Olisin itse voinut kirjoittaa samaa.
Minulla sukulaisiini on matkaa 150-350 km. Vanhempamme asuvat kauimpana. Ja ihan sama juttu, mieheni ei ole juuri tekemisissä täällä asuvien vanhempiensa kanssa, eivätkä he ole erityisen kiinnostuneita hänestä/ meistä. Veljensä kanssa näkee töissä, mutta ei ole kiinnostunut vapaa-ajallla näkemään tätä ja perhettään, enkä minäkään tunne heitä hengenheimolaisikseni.
Enkä näe syytä jäädä roikkumaan tähän homehtuneeseen pikkukaupunkiin vain työn vuoksi. Työpaikkaa kun voi aina hakea lähempää omia sukulaisiani, jotka ovat aidosti ikävissään ja kaipaavat meitä lähemmäs.
Miestäni on vaan niin vaikea saadä käsittämään sitä kuinka kaipaan perhettäni ja ystäviäni. Hän kun viiihtyy itse enemmän erakkona, vaikka omien vanhempien välinpitämättömyys välillä selvästi satuttaakin.
Luulen että mieheni pelkää muutomme aiheuttavan sen, että minä vietän kaiken vapaa-aikani muualla kuin kotona, ja hän jää auttamattoman yksin, tai vaihtoehtoisesti joutuu luopumaan erakkominästään kun kotonamme kyläilee koko ajan joku.
En tiedä mitä tapahtuu, mutta jaksan vielä uskoa että keväällä karavaanimme liikkuu rakastettavimmille vesille ts. aitojen läheisteni luokse. Ehkä miehenikin käsittää vihdoin mitä oikea perhe merkitsee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih465497Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j5662018Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens801142Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä3591038- 77993
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä53971- 59880
- 228834
Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.50833Päivi Ollila on tehnyt kunnallisvalituksen saadakseen pidettyä Tarja Pirkkalaisen virassa
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila on tehnyt kunnallisvalituksen kaupungin johtamisjärjestelyiden muutokses58758