Onhan se jotenkin mukavata kun on saanut Uudenvuodenkin pois jaloista:)
Ei ole mitään vakavampaa sattunut ainakaan läheisille immeisille.Joulun aikanahan kyllä tavallisesti kuolemia sattuu enämpi kuin muulloin.Mikähän siinäkin on syynä?
Mä meinaan kuusen riisua tänään ja viedä muutenkin joulutavaroita pois.Jotenkin alkaa kyllästymään punaiseen väriin:)Kunnolla saa paneutua sitten töihin.Niin onhan se tuo Loppiainen vielä edessä päin.Ulos meinaan vielä kuitenkin jättää jouluvalot venäläisten iloksi:)
Hyvää uuden vuoden toista päivää!!
59
110
Vastaukset
- ;)))
Mulla on nälkä.
Tyhjin vatsoin en vastaa mitään;) - ingaliina
No minäkin kiehhautin jo toiset kahveet ja välipalaakin tein;)
Hyvä,kirjoitit kuitenkin jotain;)) Kaikki on tainneet väsyä näin pyhien jälkeen:)- ;)))
Tjaa-a. En tiedä väsymyksestä. Eilisen silmillä valvon vieläkin, siksi kai iski huiko palan tarve, meinasi viluttaa. Ei tässä väsytä varsinaisesti, vieläkään. Pian vuorokausi valvottuna. Aamulla olisin nukkunut mutta piti lähteä asioille 9.00 jälkeen, ei ehtinyt;)))
Kyllä se uni maistaa tänään jossakin vaiheessa. Jos jaksaisi alkuiltaan, sitten huitelisi huomen aamuun koomassa;) Söin tuossa kotikutoisia hampurilaisia ja päälle kahvia, tietennii.
- ingaliina
Taidat alkaa olla jo yliväsynyt:)Ei välttämättä uni niin helposti tulekkaan kun on liikaa
valvonut.
Kohta alat varmaan höpötteleen kaikenlaista väsyneenä.On muuten jo uudenvuoden valvojaiset jo valvottu ja raketit ammuttu,että voit joihan hyvin laittaa nukkuun;)))- pahapena
Mie ko selkisin tuost uuvenvuuven lapsvahin hommast, nii nyt vast heräsin ;))
Voimat män, mut onnex ei hermot ;)
Nyt kuule, täälkii sateloo lunta, saap nähhä, joks jääpi pysyväks ?
- ingaliina
Se onkin tärkiää,että ei hermot menny,tohtii lapsukaiset jäädä toistekkin sun hoiviin;))Pitkäänhän miekin nukuin uuenvuojen jälkeen,kymmeneen asti.Kyllä kuule säikähdin kun heräsin:))Eihän mulla tapana ole muutenkaan nukkua niin pitkään.Ensin luulin että oli unta,mutta kun päivä oli jo valjennut:)Kai se kirsikka sitten nukutti ja kävinhän mie kylillä lähempääkin raketteja kattomassa:)
No hyvä kun sataa,mutta ei jäätä ole joessa taida koko talvena siellä.Niin että älähän mee hyppelöimään:))
Ossaisinkos mie tuot sun murret jos yrittäisin;))- pahapena
Kylhä sie opit, siin on kato karjalaa, savvoo, uuttamaata ja stattii sekasii, mie oon näät kielmiehii ;) Jotkut tyttöset, ko mie olin nuor, on semmosii sanonunna ;)) Enklanttikii ossaan sen verran, jos satamas naisen nään, nii kysyn jot, ai laivaa juu ;)) En mää liki jokkee, enkä ees hiihtelemmää, katohan, miul ei oo muit suksiloit, ko nää persukset. Niil jos lähen laskettelloo, nii uusist farmarpöksyist männöö kuosit ;))
- ingaliina
pahapena kirjoitti:
Kylhä sie opit, siin on kato karjalaa, savvoo, uuttamaata ja stattii sekasii, mie oon näät kielmiehii ;) Jotkut tyttöset, ko mie olin nuor, on semmosii sanonunna ;)) Enklanttikii ossaan sen verran, jos satamas naisen nään, nii kysyn jot, ai laivaa juu ;)) En mää liki jokkee, enkä ees hiihtelemmää, katohan, miul ei oo muit suksiloit, ko nää persukset. Niil jos lähen laskettelloo, nii uusist farmarpöksyist männöö kuosit ;))
Mun vastaus tulikin väährän välhin pena ,mutta etsivä löytää:))))
- pahapena
ingaliina kirjoitti:
Mun vastaus tulikin väährän välhin pena ,mutta etsivä löytää:))))
Löysinhän mie sen, jos mie kirjutan vaik tulkhon nii mäniköhän tuo h oikhiaan paihkaan vai männöökö tuo jotta oihkiaan paikhaan :))
- ingaliina
pahapena kirjoitti:
Löysinhän mie sen, jos mie kirjutan vaik tulkhon nii mäniköhän tuo h oikhiaan paihkaan vai männöökö tuo jotta oihkiaan paikhaan :))
No hyvä,mie eksyin vissiin väärhän välhin;)) Oikhein tuli tuo tulkhon,mutta,mutta..
sitten piti olla menikhän ja oikheaan paikhan;)))) Miekin taidan mennä sekaisin:))) pahapena kirjoitti:
Kylhä sie opit, siin on kato karjalaa, savvoo, uuttamaata ja stattii sekasii, mie oon näät kielmiehii ;) Jotkut tyttöset, ko mie olin nuor, on semmosii sanonunna ;)) Enklanttikii ossaan sen verran, jos satamas naisen nään, nii kysyn jot, ai laivaa juu ;)) En mää liki jokkee, enkä ees hiihtelemmää, katohan, miul ei oo muit suksiloit, ko nää persukset. Niil jos lähen laskettelloo, nii uusist farmarpöksyist männöö kuosit ;))
Hih! Kuulostaa ihan yhtä sekamelskalta kun omakin puheeni livenä. Siet, miet ja sä ,mä kaikki sekas samassa lauseessa.
- ingaliina
Irkka kirjoitti:
Hih! Kuulostaa ihan yhtä sekamelskalta kun omakin puheeni livenä. Siet, miet ja sä ,mä kaikki sekas samassa lauseessa.
:))) Olisihan se aika hauskan näköistä kirjoittelua näillä palstoilla,jos kaikki kirjoittelisivat omilla murteilla;)Voisi tulla paljon väärinkäsityksiäkin:)
ingaliina kirjoitti:
:))) Olisihan se aika hauskan näköistä kirjoittelua näillä palstoilla,jos kaikki kirjoittelisivat omilla murteilla;)Voisi tulla paljon väärinkäsityksiäkin:)
:))) luultavasti ,tulee niitä mun kohdalla livessäkin. En taida olla ihan selkee sanasin:))) Nyt lähden harjaa suksen pohjiin luistoa. Oisko lunta sen verran puruskilla et pääsis hiihdon makuun??
Kiitos samoin, täältä pläjähtää kaikille hyvän jatkon toivotukset. :D
Minäkin siivoan joulukrääsää pois. Kuusi saa olla vielä muutaman päivän, mutta muut tilpehöörit pakkaan laatikoihin odottamaan seuraavaa joulua.
Mukavaa saada huusholli taas järjestykseen. :)- ingaliina
Mä kyllä ihmettelin miten olen niin paljon laittanutkin jouluksi kaikkia koristeita,
vaikka piti olla mielestäni vähemmän kuin viime vuonna.
Mutta kyllä tulee paljon tilavamman tuntoistakin kun saa kaikki pois:)
- exnikki
Joulukoristeet ja muu rekvisiitta on korjattu pois tänään ja nyt vaan nautitaan tuosta lumisateesta, joka jatkuu aamuyön tunneille asti.. No, jätin toki kynttilälyhdyn partsulle, koska siinä palaa lähes joka ilta kynttilä. ;-))
-Eräs tuttuni ajoi joulu aaton aattona reken nokkaan, tuossa lähellä Ylöjärvellä, joten ikäviäkin asioita sattuu, joille emme mahda yhtään mitään...- exnikki
piti kirjoittaa "rekan", kele....
- ingaliina
exnikki kirjoitti:
piti kirjoittaa "rekan", kele....
Yksi linkkarikuski kerran sanoi että jouluna kaikki talotkin näyttää ihan ilotaloilta kun
päivän joutuu niitä katsomaan kun edestakaisin ajaa;)Hän ei muutenkaan tykkää joulusta:)
Kyllä jouluna monesti sattuu vakavia onnettomuuksia .Varmaan silläkin kun on ihmisiä paljon liikkeillä. - exnikki
ingaliina kirjoitti:
Yksi linkkarikuski kerran sanoi että jouluna kaikki talotkin näyttää ihan ilotaloilta kun
päivän joutuu niitä katsomaan kun edestakaisin ajaa;)Hän ei muutenkaan tykkää joulusta:)
Kyllä jouluna monesti sattuu vakavia onnettomuuksia .Varmaan silläkin kun on ihmisiä paljon liikkeillä.tässä oli kyse ymmärtääkseni elämään kyllästymisestä.. Oli sellainen kaveri, jonka kanssa kävin punttisalilla treenaamassa... Harmittaahan se, mutta oli hänen oma valinta... huoh..
- ingaliina
exnikki kirjoitti:
tässä oli kyse ymmärtääkseni elämään kyllästymisestä.. Oli sellainen kaveri, jonka kanssa kävin punttisalilla treenaamassa... Harmittaahan se, mutta oli hänen oma valinta... huoh..
Ai se oli sellainen tapaus.Kyllä se koskettaa tuollainen tapaus ja kun olitte ystäviä ja harrastuskin sama.Monesti ei huomaa ihmisestä mitä hänen mielessä liikkuu.
Tulee aina yllätyksenä muille:( - exnikki
ingaliina kirjoitti:
Ai se oli sellainen tapaus.Kyllä se koskettaa tuollainen tapaus ja kun olitte ystäviä ja harrastuskin sama.Monesti ei huomaa ihmisestä mitä hänen mielessä liikkuu.
Tulee aina yllätyksenä muille:(-kiitos ajatuksesta... Todellakin,,, ei sitä huomaa, kun ei hänkään ollut kovin läheinen kaveri, eikä juurikaan avautunut yksityis asioistaan.. tää nyt on tätä, jota me kaikki joudumme välillä kokemaan,,,-/)
- ingaliina
exnikki kirjoitti:
-kiitos ajatuksesta... Todellakin,,, ei sitä huomaa, kun ei hänkään ollut kovin läheinen kaveri, eikä juurikaan avautunut yksityis asioistaan.. tää nyt on tätä, jota me kaikki joudumme välillä kokemaan,,,-/)
No minä koin viime keväänä karmean jutun,tai enämpi se kosketti mun tyttöä joka asui kyseessä olevan henkilön naapurissa.Eteinen heillä yhteinen.
Tämä henkilö oli kolme viikkoa ollut kuolleena asunnossaan ja mä satuin eteisessä tuntemaan sen hajun.Oman käden kautta oli hänkin lähtenyt.Ihan käsittämätön on ihmismieli.Kyllä kosketti sekin vaikka ei niin läheinen ollutkaan. - pahapena
ingaliina kirjoitti:
No minä koin viime keväänä karmean jutun,tai enämpi se kosketti mun tyttöä joka asui kyseessä olevan henkilön naapurissa.Eteinen heillä yhteinen.
Tämä henkilö oli kolme viikkoa ollut kuolleena asunnossaan ja mä satuin eteisessä tuntemaan sen hajun.Oman käden kautta oli hänkin lähtenyt.Ihan käsittämätön on ihmismieli.Kyllä kosketti sekin vaikka ei niin läheinen ollutkaan.Oman käden kautta poistuminen on todella käsittämätön asia, varsinkin, jos se tapahtuu läheiselle ihmiselle. Vaikka se onkin ihmisen oma ratkaisu, se satuttaa omaisia pitkän ajan ja aiheuttaa kysymyksiä miksi.
- ingaliina
pahapena kirjoitti:
Oman käden kautta poistuminen on todella käsittämätön asia, varsinkin, jos se tapahtuu läheiselle ihmiselle. Vaikka se onkin ihmisen oma ratkaisu, se satuttaa omaisia pitkän ajan ja aiheuttaa kysymyksiä miksi.
Niin ja vaikka ei olisi niin läheinenkään, niin syyllistää itsensä pitkäksi aikaa.
Mun tyttö vieläkin miettii,että olisi pitänyt auttaa tätä immeistä,että ei olisi päättynyt sellaiseen tekoon. exnikki kirjoitti:
tässä oli kyse ymmärtääkseni elämään kyllästymisestä.. Oli sellainen kaveri, jonka kanssa kävin punttisalilla treenaamassa... Harmittaahan se, mutta oli hänen oma valinta... huoh..
Kyllähän se aika tekee tehtävänsä näissäkin asioissa. Toisen pään sisään kun ei millään pääse ,varmaan onneks. Useampi tapaus kun on sattunu lähipiiriin .Ehkä liikaakin tullu paneuduttua asiaan? Mut viime vuonna mietin miks tää päivä tässä kuussa on jotenkin erityinen. Tulihan se sit sieltä vuosipäivä tapahtuneesta . Sen vaan jotenkin hyväksyy ja hyvä niin.
- ingaliina
Irkka kirjoitti:
Kyllähän se aika tekee tehtävänsä näissäkin asioissa. Toisen pään sisään kun ei millään pääse ,varmaan onneks. Useampi tapaus kun on sattunu lähipiiriin .Ehkä liikaakin tullu paneuduttua asiaan? Mut viime vuonna mietin miks tää päivä tässä kuussa on jotenkin erityinen. Tulihan se sit sieltä vuosipäivä tapahtuneesta . Sen vaan jotenkin hyväksyy ja hyvä niin.
Näinhän se on että pitäisi vain jaksaa muiden elää elämää eteenpäin,eikä antaa surulle valtaa loppuelämäksi.Yrittää jotenkin ymmärtää ,miksi joku tekee näin.
Kyllä tuollaiset surulliset asiat jää mieleen ja vaistoaakin että mikähän erityinen päivä on ja varmaan käy uudelleen läpi tapahtuman.
Mä olen ajatellut että sellaiset henkilöt jotka haluaa elämän päättää oman käden kautta,niin eivät pelkää kuolemaa tai ovat niin ahdistuneita että on ainoa vaihtoehto heille.
Sitä samaa, mut illaksihan tää taas jo ehti,,, mut samallahan tässä tulee koko vuodeks toivoteltua kivoja päiviä, ja onnistumisia tälle vuodelle,,,
Vielä on aikaa 363 päivää aikaa saada kaikkea hyvää, ja kivaa aikaan ;o))),,,
Puuhastelussa riittää, kun vaan jaksas, ja ois aikaa niihin kaikkein mieluisimpiin tekemisiin,,, mut kaikki aikanaan, kyllä niillekkin jää aikaa,,, ei vaan parene kiiruulla pilata sitä, minkä voi harkkiten ja miettien tehdä ;o))),,,- ingaliina
En miekään kaikkea ehdi tänään siivoilla pois.Kyllä ne päivät menee niin nopsaan:)
Ei ole kyllä vapaa-ajan ongelmia mulla ainakaan:))
Niin mukavaa kun tietää että kevät ja kesä on edessä ja valo lisääntyy koko ajan.On niin pimeää aikaa ollut kun lumikin tuli myöhään.
No sehän se on kun aurinko alkaa näkyyn niin sitten näkyy paremmin ne villakoiratkin;))
Mulle tuli jo postissa siemenluettelokin:)
- ingaliina
:))) No sie ossaat varhman hoonkin laittaa oikeehan paikhan kun olet kielimies;))
Joku kyllä meinasi tuolla yhdessä ketjussa että ei pahapena ossaa jänkhämurretta;)
Stattii..kai se tarkoittaa stadia vai mitä tatteja tarkoititkin:)))Aika vaikeaa on kun on kaikki murthet sekaisin sulla ja jos vielä hoonkin johonkin välhin tunget niin jo on erikoista murretta:)))
Miekhän en ole vielä suksia ottannut esille:)Ei se ole kuule mikhän vaikea tätä hoota oikeehan paikhan laitttaa:))- me statiissa
ajellaan vain vesikelkoilla:))
- ;)
me statiissa kirjoitti:
ajellaan vain vesikelkoilla:))
Eihän ajella, parhaillaan on lunta maassa ja taivaalla.
Taitaa vaan sulaa pois torstaihin mennessä. Sitten kylmenee, sitten lämpenee, sitten kylmenee ja taas lämpenee ja sitten on kevättalvi ja takatalvi ja pääsiäinen ja vihdoinkin Vapun kautta juhannus. Tervetuloa kesä 2012:) - exnikki
;) kirjoitti:
Eihän ajella, parhaillaan on lunta maassa ja taivaalla.
Taitaa vaan sulaa pois torstaihin mennessä. Sitten kylmenee, sitten lämpenee, sitten kylmenee ja taas lämpenee ja sitten on kevättalvi ja takatalvi ja pääsiäinen ja vihdoinkin Vapun kautta juhannus. Tervetuloa kesä 2012:)joka tulee olemaan ilmeisesti helkkarin sateinen, kuten aina huonon talven jälkeen... Ikävä totuus paljastuu tilastoista helposti..
Eihän olekhan, met sen ossaama ;o))),,, tai emmie tiä, son joskus niin vaikiaa,,, parheen kait ko mie ihan oikiasti vain jatkan,,, olen mie josku osanu, mutta nykysthään en enhää ole aivan varma, puhheesa se kyllä ossuupi oikihjaan, mutta tähen tekstimuothoon mie en ennää ossaa,,,
Muuten, mitä mieltä olet Tarja Ylitalon murteesta?,,, mun mielestä aivan hirveää,,, ei Pellolaiset nakkele h-kirjainta siihen malhiin ko Tarja sen tekkeepi,,,
Meinaa olla patti otsassa,,, mökillä oli varmaan joku virtapiikki nakannu vikavirtakytkimen ylijännitesuojan ulkorakennuksesta päälle, ja kun en kahteen päivään käyny katsomassa varaston tilannetta, niin pakaste oli sulanu, ja ainakin 40 litraa marjoja pilalla. Joten sähköt pois, ja kaikki pakasteet roskiin,,, Keles että riepoo,,, :o(((,,,- ingaliina
Kyllä miekin tuossa aloin miettimhän yhtä sanaa että mihin kohtaan se hoo oikhein panhan;) On se oikeastaan aika vaikeaa kun kirjoittaa ja sitä hoota yrittää oikiaan paikkaan laittaa:))
Olen mie kuunnellut Tarjan puhetta ja huomannut että erikuulosta se on.
Saattaa että yrittää liikaa ja hoo tulee vääriin paikkoihin ja sitä on sitten liikaa:)
Sulle on kyllä sattunut iso vahinko kun niin paljon marjoja joutui roskiin.Sehän se onkin kun ei aina tiedä noista sähköistäkään,koska aina on katkoksia.Täällä kyllä lehdessä ilmoitetaan jos on jonkun huoltotyön takia sähköt poissa. Herran jestas sentään. Kaikki muut odottavat juhlapyhiä posket punaisena innosta ja sie vaan haluut ne pois jaloista. Meiänkin kuusi näyttää nyt enemmän viieltä ko neulasia on keko puun juurella. Täytyy varoa, ettei joulumuurahaiset lähe siitä keosta kotoa ittelleen tuunaamaan.
- ingaliina
No niin mie teen.Kiire ensin laittamaan kaikki joulujutut ja kiire poiskin ottamaan ne:) Kai mä pelkään että jos jätän pitkäksi aikaa paikoilleen niin en ehdi niitä ottaa pois ja ovat vielä Pääsiäisenäkin:)) Kuusikin nurkassa ilman neulasia:)
Huh..on se vaan mukavaa kun on jouluhössötys taas ohi:) ingaliina kirjoitti:
No niin mie teen.Kiire ensin laittamaan kaikki joulujutut ja kiire poiskin ottamaan ne:) Kai mä pelkään että jos jätän pitkäksi aikaa paikoilleen niin en ehdi niitä ottaa pois ja ovat vielä Pääsiäisenäkin:)) Kuusikin nurkassa ilman neulasia:)
Huh..on se vaan mukavaa kun on jouluhössötys taas ohi:)Myö laitettiin kuusi pystyyn kaksi viikkoa ennen joulua, ni ei tarvinna hössöttää. Ja kyllä se tosta lähtee komeassa kaaressa suoraan jäteastiaan koha mie ensi vähä treenaan lihaksia. Ja asennan parvekkeelle kunnon vauhdinottomaton. Perkeleitä ei tarvi harjotella koha poistän Hankkijan lippiksen päähän.
- ingaliina
LaardiBee kirjoitti:
Myö laitettiin kuusi pystyyn kaksi viikkoa ennen joulua, ni ei tarvinna hössöttää. Ja kyllä se tosta lähtee komeassa kaaressa suoraan jäteastiaan koha mie ensi vähä treenaan lihaksia. Ja asennan parvekkeelle kunnon vauhdinottomaton. Perkeleitä ei tarvi harjotella koha poistän Hankkijan lippiksen päähän.
Kyllä mä olenkin vissiin vähän hössöttäjä,kun jouluna tulee tehdyksi kaikenlaista
ja sitten on ihan lopussa.
Mutta olen kyllä paljon vähentänyt hössötystä vuosien varrella:)
Sul on varmaan iiiso kuusi kun lihaksiakin tarvii:))No mä uskon että riittää se Hankkijan lippis;)))On mullakin iso kuusi,mutta on mulla lihaksiakin;))Juuri katsoin että on vielä hauista ;)) ingaliina kirjoitti:
Kyllä mä olenkin vissiin vähän hössöttäjä,kun jouluna tulee tehdyksi kaikenlaista
ja sitten on ihan lopussa.
Mutta olen kyllä paljon vähentänyt hössötystä vuosien varrella:)
Sul on varmaan iiiso kuusi kun lihaksiakin tarvii:))No mä uskon että riittää se Hankkijan lippis;)))On mullakin iso kuusi,mutta on mulla lihaksiakin;))Juuri katsoin että on vielä hauista ;))No ku noi on niin tarkkoja noista peltikotteroistaan. Pitää heittää neljännestä kerroksesta koko parkkipaikan yli. Mutta eiköhä se mee ku askelmerkit osuu kohalleen.
- ingaliina
LaardiBee kirjoitti:
No ku noi on niin tarkkoja noista peltikotteroistaan. Pitää heittää neljännestä kerroksesta koko parkkipaikan yli. Mutta eiköhä se mee ku askelmerkit osuu kohalleen.
Oot sie kyllä aika korkeella..Mutta varohan että et itse mene kuusen mukana:))
Mä en ole koskaan tuota tullut ajatelleeksi,että miten sen kuusen hävittää kun asuu ylhäällä monennessa kerroksessa.Jos pitää rappukäytävän kautta kuljettaa tai hissillä,niin neulasiahan on sitten joka paikassa. ingaliina kirjoitti:
Oot sie kyllä aika korkeella..Mutta varohan että et itse mene kuusen mukana:))
Mä en ole koskaan tuota tullut ajatelleeksi,että miten sen kuusen hävittää kun asuu ylhäällä monennessa kerroksessa.Jos pitää rappukäytävän kautta kuljettaa tai hissillä,niin neulasiahan on sitten joka paikassa.On joskus ennenkin oltu kerrostalossa ja eihän siinä muuta vaihtoehtoa ole ku lähettää vaimo pihalle ottamaan kuusi vastaan ko sen parvekkeelta alas sinkoaa. Jos siellä joku torvelo lapsi pihalla sattuu alle, ni oppiipaha seuraavaa vuotta varten.
- ingaliina
LaardiBee kirjoitti:
On joskus ennenkin oltu kerrostalossa ja eihän siinä muuta vaihtoehtoa ole ku lähettää vaimo pihalle ottamaan kuusi vastaan ko sen parvekkeelta alas sinkoaa. Jos siellä joku torvelo lapsi pihalla sattuu alle, ni oppiipaha seuraavaa vuotta varten.
Et ollut kyllä nyt laardi tosissaan tuon lapsukaisen suhteen:)
ingaliina kirjoitti:
Et ollut kyllä nyt laardi tosissaan tuon lapsukaisen suhteen:)
Ihan tosi. En kai mä nyt vaimoa laittais vaaraan ottamaan kuusta vastaan.
- ingaliina
LaardiBee kirjoitti:
Ihan tosi. En kai mä nyt vaimoa laittais vaaraan ottamaan kuusta vastaan.
No et varmaan,mutta kyllä jotkut nakkelee vaimojaankin parvekkeelta alas:)
Kerrostalossa on varmaan helppo elää kun ei tarvi huolehtia sellaisista asoista kuin omakotitalossa.Minäkin varmaan asustelen joskus kerrostalossa kun ei enää jaksa lunta kolata;))
Mutta jos voitan lotossa tai saan fortunan jättipotin siihen mennessä kun muutan,niin ostan mökin jostain järven rannalta ,saisin kesäisin ainakin oleskella siellä.Ja kerrostalon ympäristössä pitäisi olla puita:)Luonto lähellä. ingaliina kirjoitti:
No et varmaan,mutta kyllä jotkut nakkelee vaimojaankin parvekkeelta alas:)
Kerrostalossa on varmaan helppo elää kun ei tarvi huolehtia sellaisista asoista kuin omakotitalossa.Minäkin varmaan asustelen joskus kerrostalossa kun ei enää jaksa lunta kolata;))
Mutta jos voitan lotossa tai saan fortunan jättipotin siihen mennessä kun muutan,niin ostan mökin jostain järven rannalta ,saisin kesäisin ainakin oleskella siellä.Ja kerrostalon ympäristössä pitäisi olla puita:)Luonto lähellä.Kyllä tuli nuo pari viime talvea tehtyä lumitöitä ihan kunnolla. Mutta eihän siinä pääse ahistumaan, kun ei ole autoa, eli pakkotahtista lumenluontia ei tarvinnut harrastaa.
Tässä voisi samalla antaa ohjeen nalkuttaville naisille : miehen saa tekemään paljonkin hommia, kun antaa hänen ymmärtää, että niiden tekeminen ja ajankohta ovat ihan hänen omassa harkintavallassaan.- ingaliina
LaardiBee kirjoitti:
Kyllä tuli nuo pari viime talvea tehtyä lumitöitä ihan kunnolla. Mutta eihän siinä pääse ahistumaan, kun ei ole autoa, eli pakkotahtista lumenluontia ei tarvinnut harrastaa.
Tässä voisi samalla antaa ohjeen nalkuttaville naisille : miehen saa tekemään paljonkin hommia, kun antaa hänen ymmärtää, että niiden tekeminen ja ajankohta ovat ihan hänen omassa harkintavallassaan.Eikä kuule tehoa tuo miehiin:)Jää työt tekemättä kokonaan,eikä aina jaksa toinen
muistuttaa.
Mutta mies voisi miellyttää naista huomioimalla häntä ja auttaa ,tai kysyä ainakin että voisiko jotenkin auttaa.
Eikä vaan silloin innostu tekemään liioitellusti kaikkea,kun on halu päästä viekkuun nukkuun;))
- annikoo..
Moi ! Joulu on taakse jäänyt....mutta koristuksia en malta vielä riisua......tulee vähän kuin jouluvieraita vielä keskiviikkona......En voi olla kysymättä kuukkeleista...käyvätkö vielä.....
- ;)))
Mä maltan, alan riisuuntua just nyt...koristeita minussa ei roikukaan eikä hilavitkuttimia;) Mutta peiton alle on unisen mieli. Pipokaan latvatähtenä ei ole päässäni.
- annikoo..
;))) kirjoitti:
Mä maltan, alan riisuuntua just nyt...koristeita minussa ei roikukaan eikä hilavitkuttimia;) Mutta peiton alle on unisen mieli. Pipokaan latvatähtenä ei ole päässäni.
Kauan olet sinnitellyt.....ajattelin että unien mailla jo leijut......peiton alle peitteleisin..unilaulun .....laulaisin..... la la lal lalalallallaa.......
- ;)))
annikoo.. kirjoitti:
Kauan olet sinnitellyt.....ajattelin että unien mailla jo leijut......peiton alle peitteleisin..unilaulun .....laulaisin..... la la lal lalalallallaa.......
Otin reilun tunnin tirsat ennen klo 15 uutisia, laitoin kellon kilauttamaan etten torku liikaa. Nyt sitten saa mennäkin aamuun saakka - tai sitten herää puolen yön jälkeen tai aamuyöllä.
Öitä tälle erälle. - ingaliina
Moi sullekkin annikoo.. No mä olen aina ollut aika ajoissa ottamassa pois koristuksia kun sitten tulee kiirus töiden takia ja sesonki ja kaikki siivoukset muutenkin.
Nyt joulun aikana ei ole näkynyt kuukkeleita ollenkaan,mutta varmaankin kevempänä tulevat taas.Sitä mieltä oli tuo eräs lintuharrastelija.
Mutta talitiaiset ja sinitiaiset ovat uskaltautuneet myös ikkunalaudalle.Mä tykkään sinitiaisesta:)Se on niin soman näköinen:) - annikoo..
ingaliina kirjoitti:
Moi sullekkin annikoo.. No mä olen aina ollut aika ajoissa ottamassa pois koristuksia kun sitten tulee kiirus töiden takia ja sesonki ja kaikki siivoukset muutenkin.
Nyt joulun aikana ei ole näkynyt kuukkeleita ollenkaan,mutta varmaankin kevempänä tulevat taas.Sitä mieltä oli tuo eräs lintuharrastelija.
Mutta talitiaiset ja sinitiaiset ovat uskaltautuneet myös ikkunalaudalle.Mä tykkään sinitiaisesta:)Se on niin soman näköinen:)Onhan niitä muita lintuja sitten.....syömässä...Jotkut linnut menevät syvemmälle metsiin ...aina joskus....
En ole huomannut onko myrskyt vaikuttaneet sinne .....rannikolla missä olin joulunvietossa....oli kovia tuhoja tosiaan....Luonto on se joka näyttää välillä voimansa......
Lapsuuden kodissani aina vasta nuutinpäivänä riisuttiin joulu......harva nykyään niin kauan pitää joulukoristuksia.....mutta silloin sai aina karamellit kuusesta...ja naapureilta myös....
- ingaliina
Joo kuusikkoon ovat kuukkelit menneet.Punatulkkujakin on nyt joulun aikana näkynyt:)
Olin kuulevani että myrskyä oli luvassa taas jonnekkin suomeen.Kyllä ihminen tuntee itsensä pieneksi kun luonto tosiaankin näyttää voimansa.
Kyllä minäkin muistan että ennen pidettiin joulua pidempään.Mutta ei sekään ole enää mukavaa kun joillakin on unohtuneet jouluvalot pitkälle kevääseen ulkosalla
Jouluna likaantui joululiina steariiniin,mitenkähän saan sen puhtaaksi?- kokeillut*`^?=`^*
Käytä liinaa ensin pakastimessa ja raavi kaikki steariini irti minkä saat lähtemään. Sitten laita steariinin kohtaan kummallekin puolelle talous- tai jotakin imupaperia ja silitä lämpimällä silitysraudalla sitä kohtaa. Vaihda puhdasta paperia välillä ettei liinaan tartu steariinia eri kohtaan paperista. Pese sen jälkeen.
Ei todellakaan näytä kivalta jouluvalot kesällä. Olen nähnyt senkin.
- ingaliina
Hyvä kun tulin kurkkaamaan tänne ja kiitos vinkistä.Likapyykkiin laitoin liinan eilen,en vielä ehtinyt pestä.Se on suurikokoinen liina ,mutta kokeilen kyllä tuota minkä neuvoit.
Vai olisikohan se pitänyt heti pestä kun sotkeintu... Joulun alla oli yksi peruskoulun aikainen luokkakaveri kuollut ,. huhu kertoi että oman käden kautta :( muistan hänet hyvin rehtinä ja urheilullisena, varhaiskypsänä nuorena miehenä ,. mitäköhän on sen jälkeen tapahtunut ,.
- ingaliina
Niin en kyllä osaa kuvitella miltä tuntuisi jos omssa perheessää tapahtuisi tuollaista.Varmaankin toipuminen kestäisi pitkään ja olisivat kovat itsesyytökset.
Mutta kyllä se niin on että ei monestikaan voisi mitään tehdä ,jos ihminen on päättänyt haluta pois.
Nuoret taitaa monesti tehdä sen äkkipikaisuudessakin,kun eivät osaa oikein hallita tunteitaan.
Kiitos kiitos.;) Kovin laiskasti alkoi minun uusi vuosi, lähinnä telkkarin ääressä on nuo vapaapäivät menneet, mitä nyt pientä ulkoilua, pyykinpesua ja shoppailua välillä ollut.:)
Leffoja tuli katsottua urakalla...nyt pitänee sitten aloitella taas se joulukilojen sulatusprojekti, eli lenkkiä ilman sinappia, zumbaa, hiihtoa...rääkkiä keholle.:D- ingaliina
On kyllä vähän laiska olo mullakin ,johtuiskohan siitä kun on saanut vähän huilia
joulun aikana.
Mä katoin eilen illalla kun kävin lenkillä kahdeksan aikaan niin oli paljon hiihtäjiä valaistulla ladulla.Voisi kyllä itsekkin käydä hiihtämässä:)Viime vuonna en tullut käytyä kuin muutaman kerran.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136