Kristinuskon suhde eläimiin ja luontoon.

http://mina.suomi24.fi/iota-iota

En mä kristinuskosta tiedä, mutta Jumalalla on suhde luontoon ja eläimiin.

Ènkö minä taivaan linnutkin ruoki ajallaan`.

Kristinuskon suhde luomakuntaan nousee vahvasti luomiskertomuksesta, jossa on ajatus siitä, että ihmisen tehtävä on viljellä ja varjella. Kaikenlainen luonnosta huolehtiminen on siis tärkeä asia. Tähän asiaan on kirkoissa herätty selkeästi viimeisen n. 10 vuoden aikana. Ei kristikunnalla mitään röyhisteltävää tässä ole, monella tavalla kristityt ovat olleet ja ovat osallisia luomakunnan riistämisessä.

Käytännön asioita, joihin seurakunnissa voi törmätä on mm. se että monin paikoin huolehditaan jätteiden lajittelusta hyvin tarkasti, ei käytetä kertakäyttöastioita, lasten ja nuorten kanssa opiskellaan luonnonsuojeluun liittyviä asioita, kirkkovuoden pyhistä yksi on nimetty luomakunnan sunnuntaiksi jne.

Ekoteologiassa nostetaan esille Raamatun ja perinteen rikasta luontomyönteistä aineistoa. (http://www.teologia.fi/tutkimus/uskonto-ilmiona/494-teologia-menee-metsaan-suomalaista-ekoteologiaa)

Tässä muutama ajatus.

Aija-pappi

Ihana ,e ttä otit tämän kysymyksen esille, Iota-iota

Mulle luonto ja luomakunta ovat tosi tärkeitä ja olen ollut surullinenkin että tämä luomakuntateema jää jalkoihin muiden kysymysten alle.

Tässä on linkki jossa ihmisen vastuuta luomakunnasta myös muistutetaan.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/E8F0D5EB31B22736C225705900378BD0?OpenDocument&lang=FI

Kuten linkissä sanotaan, ihminen on osa luontoa ja myös vastuussa Jumalallekin siitä miten muuta luontoa kohtelee! Ehkä sen tähän voisi kiteyttää.

Kun nautimme luonnon antimista, emme saa riistää, rajata tai väärentää eläinten oikeuksia. Suurin osa uhanalaisista eläinlajeista on sitä ihmisen toimien takia. Miltei jokainen Avaran luonnon ohjelma sisältää sen surullisen vääryyden, että ihminen on kaventanut eläinten luonnollisia selviytymismahdollisuuksia.
Vielä voimme valita toisin! Se on myös kristillinen arvo

terveisin diakoni Meiju


terveisin

Tämäkin on niitä kristillisiä hyveitä ja arvoja, joiden löytymiseen kristinusko on tarvinnut ensin ei-uskonnollisten ja ei-kristillisten piirien osoittaman eläinten ja luonnon arvostuksen nousun. Kuten on laita esim. naisten tai homojen aseman kohdalla.

Minun on pakko myöntää, että lapsena opin kristinuskon suhteesta luontoon ihan toisenlaisia oppeja kuin millaiseksi omat näkemykseni myöhemmin muotoutuivat. Kun olin lapsi, ihminen oli vielä kirkon opeissa selkeästi luonnon yläpuolella erityisasemassa. Ihmisellä oli myös oikeus käyttää luontoa hyväkseen, eikä eläimillä ollut osuutta taivasten valtakuntaan. Koiran taivaspaikasta puhuminen oli suorastaan pyhäinhäväistys. Sellaisia ajatuksia oli syytä hävetä.

Kun sitten 90-luvun alussa jätin lihan ravinnostani pois eläinoikeus- ja ympäristösyistä, minusta oltiin huolissaan. Sain kuulla varoittavia sanoja idän uskontojen ja synkretismin ansoista. Olin etääntynyt Jumalasta. Kun vyyhtiin lisättiin vielä vasemmistotaustainen humanismi ja pasifismi sekä siviilipalvelus, olin lopulta Jumalalle uhitteleva isänmaan petturi. Erosin kirkosta. Ei minunlaisilleni ollut siellä sijaa.

Joskus myöhemmin sitten otin ja luin Raamatun läpi ja yllätyin. Huomasin, että kristikunnan tulkinnat kirjoituksista olivat tarkoitushakuisia ja patriarkaalisen narsismin läpäisemiä - vallanhimoista miestä irvokkaimmillaan.

Jo Raamatun ensimmäiseltä sivulta löytyi yllätys. Luin Paratiisista ennen syntiinlankeemusta näin:

"Jumala sanoi vielä: 'Minä annan teille (ihmisille) kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.' Niin tapahtui."

Eli Paratiisissa, Jumalan yhteydessä, elettiin sopusoinnussa koko luomakunnan kanssa vahingoittamatta mitään elävää. Raamatun mukaan ihmisestä tuli lihansyöjä vasta paratiisiajan jälkeen. Abel oli ensimmäinen karjankasvattaja.

Kun Jumala antoi eläimille vihreät kasvit ja ruohon, Jumala varjeli elämää. Olet kai huomannut, että kun pensaasta katkaisee oksan, versoo kasvi yhä uusia oksia ja kasvaa entistäkin tiheämmäksi. Myös ruhon voi leikata kuin hiuksen tai kynnen. Ruoho ei kasvina kuole siihen, että se katkeaa, vaan kasvaa leikattuna voimallisemmin.

Ihmiselle taas Jumala antoi siementä tekevät kasvit ja hedelmät, ja kun ihminen söi mustikan tai omenan ja kulki eteenpäin, vie hän siemenet mukanaan, ja kasvit pääsivät levittäytymään yhä uusille alueille.

Sellaiseksi Jumala siis loi maailman alussa. Ravinnoksikaan ei pitänyt uhrata yhtään elämää, ei kasvin elämää eikä eläimen elämää. Vasta myöhemmin ihminen ja monet eläimet kehittyivät sekasyöjiksi eli perisyntisiksi.

Paratiisiajan jälkeenkään Jumala ei hylännyt luomakuntaansa kokonaan, vaan toi erityisen pyhän läsnäolonsa pyhäpäiviin. Tähänkin pyhään läsnäoloon liittyi koko luomakunta. Sapatin rauha, lepo ja jumalayhteys ulottuivat ihmisen lisäksi eläimiin ja kasveihin.

5. Mooses 5:14: "Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin."

3. Mooses 25:4: "mutta seitsemäs vuosi on maan lepovuosi, Herralle pyhitetty sapatti. Silloin et saa kylvää peltoasi etkä leikata viinitarhasi köynnöksiä."

Jotta maa jaksaisi tuottaa satoa, Jumala määräsi sille lepovuoden kesannointia varten. Maa sai kasvaa valtoimenaan, ja se oli sapatti. Sapatti taas oli erityinen liitonmerkki Luojan ja luodun välillä. Raamatussa tämä liitto ulottuu koko luomakuntaan, maan multaan ja hiekkaankin, ei suinkaan ainoastaan ihmisiin.

Tämän jälkeen luulisi kaikille olevan selvää, että koko luomakunta olisi läsnä myös taivasten valtakunnassa, mutta kirkollisen vallan mahtimiehet halusivat vuosituhannet suuressa hurskaudessaan nähdä vain itsensä taivaan parrasvaloissa. Nainenkin oli vähän kysymysmerkki.

Silti Jesaja kertoo meille taivaasta näin:

"Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan."

Ekoteologia on kristikunnassa tavattoman uutta. Siksi toivon, että kirkko uskaltaisi tarkastella menneitä vuosikymmeniään rehellisesti ja myöntää, kuinka pitkään se kulki harhapolkujaan suhteessa luontoon. Ei kirkko ole julkisesti korjannut virheitä vieläkään. Valtaosa ihmisistä yhä luulee kirkon ajattelevan, ettei eläimillä ole sijaa taivaassa. Anteeksipyyntö olisi paikallaan.

Raamattu = ihminen saa tehdä mitä huvittaa luonnolle. Ihminen on täysin suvereeni verrattuna mihinkään muuhun.

2.Mooseksen kirja:
23:29 Mutta minä en karkoita heitä sinun tieltäsi yhtenä vuotena, ettei maa tulisi autioksi eivätkä metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi;
3.Mooseksen kirja:
26:6 Ja minä annan rauhan teidän maallenne, ja te saatte levätä, kenenkään peljättämättä; ja minä hävitän pahat pedot teidän maastanne, eikä miekka käy teidän maanne ylitse.
26:22 Minä lähetän teidän sekaanne metsän pedot riistämään teiltä lapsenne, raatelemaan karjaanne ja vähentämään teidän lukuanne, niin että teidän tienne tulevat autioiksi.
5.Mooseksen kirja:
7:22 Ja Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa nämä kansat sinun tieltäsi vähitellen. Älä lopeta heitä yhtäkkiä, etteivät metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi.

Eikö ihmisen tule hallita petoja

Kovin monella tavalla Raamattua voi tulkita. Kirkko on valinnut omat tulkintansa, ja ne kertovat kirkosta itsestään. Joku kirjoitti hyvän kommentin vanhan päälle liimaamisesta. Sellainen ei todellakaan toimi. Uutta viiniä ei voi laskea vanhoihin leileihin. Kirkon oppi kaikkinensa pitäisi altistaa kansalaiskeskustelulle, vaikka repivällekin. Uutta kothi ei voida edetä käsittelemättä avoimesti ja kriittisesti vanhaa. Joistakin näkemyksistä pitäisi myös uskaltaa julkisesti irtisanoutua.