Persut valitsivat Niinistön pressaksi

Voiko vitutukseen kuolla

...äänestämällä Soinia ja valitsemalla sillä tavalla Haaviston toiselle kierrokselle Väyrysen sijasta. Äänien keskittäminen Haavistolle ei tule millään riittämään/onnistumaan toisella kierroksella, koska iso osa Väyrystä äänestäneistä äänestää toisella kierroksella mieluummin Niinistöä eli toista arvokonservatiiviä kuin arvoliberaalia. Sen sijaan osa Niinistöä äänestäneistä olisi siirtynyt Väyrysen leiriin toisella kierroksella, koska tarjolla olisi ollut monelle avokonservatiiville varteenotettava vaihtoehto. Nyt jäi Persuille Musta-Pekka käteen, eikä ole toivoakaan omien linjausten näkymisestä pressan hommissa, toisin kuin Väyrysen tapauksessa. Ei ole Soinin sakista pelimiehiksi, ei. Jäättekö toisella kierroksella pankolle lepäilemään, vai käyttekö äänestämässä Niinistöä, jolloin tulisitte myyneeksi kaiken muun lisäksi myös uskottavuutenne rippeetkin?

69

1086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lurkki-

      Niinistö on oikea suomalainen korkean moraalin ja sivityksen omaava mies.
      Minä persuna äänestän Niinistöä 100-kertaa ennen kuin pelimies neukkuVäykkyä, jota omat ei edes kelpuuttanut eduskuntaan.

      • OHI ON

        ASIANTUNTEMATON KOMMENTTI ENSIMMÄISELTÄ

        PERSUT TAKTIKOIVAT VIISAASTI PUDOTTMALLA VÄYRYSEN JA LIPPOSEN POIS PELISTÄ


        TAVOITE SAAVUTETTU


      • Posliinisieraimet
        OHI ON kirjoitti:

        ASIANTUNTEMATON KOMMENTTI ENSIMMÄISELTÄ

        PERSUT TAKTIKOIVAT VIISAASTI PUDOTTMALLA VÄYRYSEN JA LIPPOSEN POIS PELISTÄ


        TAVOITE SAAVUTETTU

        Tekö siis halusitte presidentiksi miehen, jonka arvot ja tavoitteet ovat vastakkaisia omillenne? Oikeastaan uskon tuon, kun on Persuista kysymys.


      • Lalla laaaa
        OHI ON kirjoitti:

        ASIANTUNTEMATON KOMMENTTI ENSIMMÄISELTÄ

        PERSUT TAKTIKOIVAT VIISAASTI PUDOTTMALLA VÄYRYSEN JA LIPPOSEN POIS PELISTÄ


        TAVOITE SAAVUTETTU

        Olen kokoomuslainen ja äänestin Haavistoa, pudottaakseni Väyrysen pois.


      • Jenni linnaan ;)
        Lalla laaaa kirjoitti:

        Olen kokoomuslainen ja äänestin Haavistoa, pudottaakseni Väyrysen pois.

        samoin, en voisi kuvitellakaan (vaikka en olekaan homovastainen)
        että MIESpresidenttimme puolisona olisi aivan pentuasteella oleva
        etelä-amerikkalainen MIESkampaaja.... NO WAY


      • Rantaa riittää:)
        OHI ON kirjoitti:

        ASIANTUNTEMATON KOMMENTTI ENSIMMÄISELTÄ

        PERSUT TAKTIKOIVAT VIISAASTI PUDOTTMALLA VÄYRYSEN JA LIPPOSEN POIS PELISTÄ


        TAVOITE SAAVUTETTU

        Vastaus nimimerkille: OHI ON
        Niin on. Perssut hirttäytyi EU-ja homoköyteen Soinin johdolla.
        Ohi on. Tähyillään muualle.


      • Elämänpeluri

        Nyt tarvitaan pelimies että päästään EU-hirrestä !!!


      • ooooo ooooooooo
        OHI ON kirjoitti:

        ASIANTUNTEMATON KOMMENTTI ENSIMMÄISELTÄ

        PERSUT TAKTIKOIVAT VIISAASTI PUDOTTMALLA VÄYRYSEN JA LIPPOSEN POIS PELISTÄ


        TAVOITE SAAVUTETTU

        Lipposessa ei ollut pudottamista. hän eoli pelinsä pelannut kokomuksen kanssa jo vuosia sitten.

        Lipposen alamäki alkoi jo 90-luvulla.


      • liinukka
        Rantaa riittää:) kirjoitti:

        Vastaus nimimerkille: OHI ON
        Niin on. Perssut hirttäytyi EU-ja homoköyteen Soinin johdolla.
        Ohi on. Tähyillään muualle.

        Persujen aika ei ole ohi!! Nämähän olivat vain pressavaalit, maamme sisäisiä asioita hoidetaan kuntatasolla ja toisaalta eduskunnassa!! Että se siitä. Pulinat pois.


      • minä
        Jenni linnaan ;) kirjoitti:

        samoin, en voisi kuvitellakaan (vaikka en olekaan homovastainen)
        että MIESpresidenttimme puolisona olisi aivan pentuasteella oleva
        etelä-amerikkalainen MIESkampaaja.... NO WAY

        Olet homovastainen.


      • sale pressaehdokas

      • Pelle Hermanni
        Jenni linnaan ;) kirjoitti:

        samoin, en voisi kuvitellakaan (vaikka en olekaan homovastainen)
        että MIESpresidenttimme puolisona olisi aivan pentuasteella oleva
        etelä-amerikkalainen MIESkampaaja.... NO WAY

        Todellakin, aika lapselliselta ja kehittymättömältä hihittelijältä tämä Antonio-poju vaikuttaa.
        Olen ihmetellyt monta kertaa, että miten hän voi toimia asiakaspalvelussa, kun kaikki maailman jutut vaan hihityttää...tyhmä, keskenkasvuinen, naivi ja kaiken lisäksi valehtelijakin,
        Muistakaa ne rattijuoppous- ja väkivaltajutut. Ei, ei Suomi tarvitse tuollaista hörhö presidentinlinnaan. Joku tolkku sentään homotuksellakin.


      • empä tiedä

        Täällähän kirjotettiin ,että joku pres ehdokas on vaimonsa kummisetä....


      • Jaakolasta
        OHI ON kirjoitti:

        ASIANTUNTEMATON KOMMENTTI ENSIMMÄISELTÄ

        PERSUT TAKTIKOIVAT VIISAASTI PUDOTTMALLA VÄYRYSEN JA LIPPOSEN POIS PELISTÄ


        TAVOITE SAAVUTETTU

        Lipponen putosi jo vuonna 95 kun hän tuhosi työtötmyskorvaus jörjestelmän
        Ja jo enne sitä kun oli viemässä suomea Unioniin.

        Tuolloin tuli työtöntä kuin pipoa ja pienyrittäjän teki kovia konkursseja ja tekivät itsemusrian , joka 30 000 kuoli tuolloin.
        Se oli taloussota tässä maassa ja vainaita tuli ja talousveteraanit ovat nyt laitoksissai
        Heidän jälkeläisensä ovat noin 30 vuotiaita ja hieman alle.
        He ovat nyt pätkätöissä ja porvarin armeliaisudesta riippuu heidän elämänsä
        ja toimeentulonsa.
        Ja edelleen, heidän lapsensa on huostaanotossa jne jne..

        Mahtavaa politiikkaa.. tosii ammattilaisten hommaa.


      • Sharia Laki
        Pelle Hermanni kirjoitti:

        Todellakin, aika lapselliselta ja kehittymättömältä hihittelijältä tämä Antonio-poju vaikuttaa.
        Olen ihmetellyt monta kertaa, että miten hän voi toimia asiakaspalvelussa, kun kaikki maailman jutut vaan hihityttää...tyhmä, keskenkasvuinen, naivi ja kaiken lisäksi valehtelijakin,
        Muistakaa ne rattijuoppous- ja väkivaltajutut. Ei, ei Suomi tarvitse tuollaista hörhö presidentinlinnaan. Joku tolkku sentään homotuksellakin.

        Olen samaa mieltä.

        Homous kiellettävä Suomessa ja homoilta riistettävää kansalaisuus.

        Otetaan Suomessakin sharia laki voimaan jonka mukaan homoudesta parannetaan siittimen katkaisuhoidolla.


    • Tekoja tehdään

      Nyt Soini vasta touhuamaan alkaa. Ei hän todellakaan presidenttinä olisi halunut ollakaan.

      • PERUSPERSU

        JJURI NÄIN.....ILMOITIMME SOINILLE ETTÄ TARVITSEEM HÄNTÄ EDUSKUNNASSA


        PRESIDENTIKSI VIELÄ EHTII



        KUNNALLISVAALIT NYT TAVOITE NRO 1


      • HYVÄSTI

        Oikein. Nyt se Soini vasta touhuamaan alkaa.
        Näyttöä on: alkoi hännystellä homoja:D


      • savosta
        PERUSPERSU kirjoitti:

        JJURI NÄIN.....ILMOITIMME SOINILLE ETTÄ TARVITSEEM HÄNTÄ EDUSKUNNASSA


        PRESIDENTIKSI VIELÄ EHTII



        KUNNALLISVAALIT NYT TAVOITE NRO 1

        Työ ette pärjää iliman soinia. se se tottuus on.


    • Olisko sanan vapaus

      Ei tässä muuta kuin että suomessa näköjään rajoitetaan sanan vapautta. Noista muista viestiketjuista poisteaan melkoisen nopeasti Haavistoa kritisoivia kirjoituksia. Oudoksuttaa ja vähän hälytävällä tavalla.

    • Ei voi kuin tympii

      Mieluimmin Niinistöä kuin honkkeli-Pekkaa!

    • ?voiko rahaa syödä??

      Niinistö tulevista sukupolvista(ympäristöstä) piittaamatta omistaa mm. Talvivaaran osakkeita:
      http://yle.fi/alueet/kainuu/2011/04/talvivaaran_paastot_ylittyneet_monta_kertaa_2500393.html
      http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2011090214310845 _pd.shtml

      Ja on päästänyt suustaan mm.:" Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn niin, että kaikki metsämme rymettyvät läpipääsemättömäksi ryteiköksi, joita kauniisti kutsutaan aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokunen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää."(lainaus Kokoomuksen puoluevaltuuston kokous 1997)

      Mitä isänmaallista tällaisessa käytöksessä muka on? Kuvaako tämä Niinistön korkeaa moraalia ja sivistystä? Sopiiko tällainen mies Suomen arvojohtajaksi???
      Eiköhän luonto ole tärkeämpi kuin lyhytnäköinen taloudellinen voitto! Vai haluatteko todella, että Suomesta tulee euroopan Kongo?
      http://geomaps2.gtk.fi/tukes/

      • työmies19

        se on muuten sellainen homma että suomi elää työstä
        siis teollisesta sellaisesta piste


      • 20V. MYYJÄNÄ

        Hei kyse on presidentin vaalista. Eduskunta hoitaa nämä `ei saa kaataa metsää kun siellä on liito-orava`, ei presidentti.

        Toivon että tuleva Suomen presidentti puolisonsa kanssa edustaa Suomea maailmalla.

        Ja jos joku meitä uhkaa niin luotan enemmän Niinistöön. Uskaltaa sanoa ääneen asiat eikä pelkää negatiivisia kommentteja .


    • muu suomi

      en kyllä käsitä millä tavalla persujen ajatusmaailma kohtaa ennemmin vihreiden kuin kokoomuksen kanssa.

      persut ovat aina olleet eniten isänmaallinen ja varusmiespalveluksen puolesta oleva puolue joten tukea ei voi antaa millään siviilipalveluksen käyneelle miehelle.

      ja vielä vihreälle puolueelle jonka pää tarkoitus on että kaikki asuisivat kehä kolmosen sisäpuolella ilman autoa.

      • hmh

        Persut on populisti puolue, joka ei tule toimeen ilman suurta mestariaan Timo Soinia. Utopistiset ajatukset markasta, kesytämättömät kansanedustajat jotka eivät ole eduksi suomelle eikä sen paremmin itselleen, kertovat kaiken oleellisen.


    • puna vihreä

      Haavisto tulee vielä ulos kaapista ja ilmoittaa kannattavansa perussuomalaisia ja vaihtaa jäsenkirjan on vain ajan kysymys. Samalla hän tervehtyy, eikä enää salaa vihaa naisia.

      • muistakaa nro. 6

        Kyllä näin on Niinistö on sopiva presidentiksi ei mitään hävettävää.Mutta miten me jatkamme jos Haavisto valitaan susija ei saa tappaa ei itikoita ja entäs turvetuotanto se pitäs lopettaa ja siitä moni saa elantonsa perheilleen kesäisin ja metsästä ei puita saa kaataa ja kaikkea muuta miten me elämme jos Haavisto rupeisi meitä ohjaamaan.Kaikki nousisi kohtuuttoman kalliiksi.Jatkakaa viisaat .Auto on ehdoton täällä maalla .Nyt uurnille ja vilkkaasti keskiv. alkaa ennakko äänestys.


      • Voiko rahaa syödä?
        muistakaa nro. 6 kirjoitti:

        Kyllä näin on Niinistö on sopiva presidentiksi ei mitään hävettävää.Mutta miten me jatkamme jos Haavisto valitaan susija ei saa tappaa ei itikoita ja entäs turvetuotanto se pitäs lopettaa ja siitä moni saa elantonsa perheilleen kesäisin ja metsästä ei puita saa kaataa ja kaikkea muuta miten me elämme jos Haavisto rupeisi meitä ohjaamaan.Kaikki nousisi kohtuuttoman kalliiksi.Jatkakaa viisaat .Auto on ehdoton täällä maalla .Nyt uurnille ja vilkkaasti keskiv. alkaa ennakko äänestys.

        Haluatko uraanikaivoksen kesämökillesi, Talvivaaran takapihallesi ja avohakkuuaukion keittiön ikkunasta ihanasti näkymään???? Mistä sitten keräät sienet, marjat, missä metsästät? Vai tuoko lähimarketin Siwa etelän hetelmät ja kaiken tarvittavan? http://geomaps2.gtk.fi/tukes/
        Se, että jo koulutodistuksenkin mukaan Niinistö ei tajua historiasta, biologiasta ja muusta rahtuakaan siitä mitä Haavisto, tekee Niinistöstä heikon lenkin katsottaessa Suomelle tulevaisuuteen tähtäävää presidenttiä!
        Ja voivatko 40 ulkopolitiikan asiantunitjaa olla väärässä:
        http://www.ulkopolitiikka.fi/article/490/suomalaiset_vaikuttajat_maailmalla/
        Niinistöä ei ole edes koko listalla...


      • timberjack1975
        Voiko rahaa syödä? kirjoitti:

        Haluatko uraanikaivoksen kesämökillesi, Talvivaaran takapihallesi ja avohakkuuaukion keittiön ikkunasta ihanasti näkymään???? Mistä sitten keräät sienet, marjat, missä metsästät? Vai tuoko lähimarketin Siwa etelän hetelmät ja kaiken tarvittavan? http://geomaps2.gtk.fi/tukes/
        Se, että jo koulutodistuksenkin mukaan Niinistö ei tajua historiasta, biologiasta ja muusta rahtuakaan siitä mitä Haavisto, tekee Niinistöstä heikon lenkin katsottaessa Suomelle tulevaisuuteen tähtäävää presidenttiä!
        Ja voivatko 40 ulkopolitiikan asiantunitjaa olla väärässä:
        http://www.ulkopolitiikka.fi/article/490/suomalaiset_vaikuttajat_maailmalla/
        Niinistöä ei ole edes koko listalla...

        avohakkuut ovat välttämättömiä metsille,
        muuten uutta kasvustoa ei tule ja metsä kuolee pystyyn.
        avohakkuualueet istutetaan /kylvetään ja 5 vuoden sisällä on kaunis taimikko.


    • ei voi

      EN äänestä Niinistöä KOSKAAN!!! ihan vain tiedoksi ;) persuja kyllä, tai vaikka väyrystä, mutta Niinistöä EI KOSKAAN!!!

      • Homo äänestää homoa

        Selvä se, olet homo.


      • Ja?
        Homo äänestää homoa kirjoitti:

        Selvä se, olet homo.

        Ongelma on?


    • tuupa-ukko

      Mitenhän suuret leikkauslistat kokoomus esittää Niinistön valitsemisen vuoksi vähävaraisille vaalien jälkeen, palkitakseen isot sijoittajat ja vuorineuvokset Niinistölle annetusta rahallisesta tuesta vaalikamppanjaa varten? Taitaa olla nykyisin sama äänestätkö perussuomalaisia vai kokoomusta, sillä seuraukset näyttävät olevan samat, pienituloiset ja vähävaraiset unohtuu vaalien jälkeen kummaltakin. Soini ja kumppanit näyttävät petaavan kunnallisvaalien tappiota itselleen näiden otteiteiden perusteella, mitä ovat eduskunnassa ajaneet asioita, ovat varakkaiden puolella vaikka ilmeisesti menivät vähävaraisten äänillä eduskuntaan?

    • Duunari

      Ei HOMOILLE! äänestetään Niinistö presidentiksi!
      Miettikää nyt hyvät ihmiset jos kävisi niin että Hintti-Haavistosta tulis pressa,niin johan siinä ois häpeemistä ulkomaillakin ja joutuisi vetää ruotsin paidan päälleen

      • Sosdem.

        Ei kai kristitty julkihomoa äänestä? :D Soini äänestää kuten me monet muutkin, korkean moraalin omaavaa ehdokasta.


    • Viisas-Matti

      Nyt pikku nussukat. Eikös säteile, ettei pressalla ole Suomessa enää valtaa. Soinihan tässä on nyt taktikoitu pääministeriksi!! Suomi pelastuu. Sitä ennen Helsingin Tiltu hehkuttaa galluppeja sivarin puolesta. Katsokaahan vaan! Tiukalle menee, ennenkuin tänne hölmölään syttyy järjen valo.

    • asiamies.

      En äänestä kumpaakaan! Miksi äänestäisin? Molemmat ehdokkaat edustavat vastakkaista politiikkaa jota perussuomalaiset ajavat!

      Ei tämä mikään homoäänestys pitäisi olla.

    • Per Suomi

      Väärin! Aäänestin Soinia eka kierroksella ja äänestän Haavistoa toisella. Paljon parempi vaihtoehto kuin suurpääoman juoksupoika Niinistö.

      • justjoo nääs

        Niin onhan se ikävä juttu kun joku omistaa jotain ja me muut köyhät saadaan vain haaveilla.. Ei sitten tule mieleen sellainen asia, että jokainen voi menestyä elämässä jos vain tarpeeksi haluaa, jos haluaa tehdä kovasti töitä sen eteen, jos ylipäätään järki riittää!!! Ai hitto että ärsyttää ihan suuttumiseen asti kannanotot siitä että on tavallaan synti omistaa ja menestyä.. Haloo!!! Eikös sellaista ihmistä pitäisi ennemminkin ihailla kuin kadehtia ja ottaa ehkäpä itse vähän malllia.


      • asiamies.

        Siinähän sitten äänestät, mutta Soinin asialla et silloin ole kulkemassa. Näitä hyppyheikkejä ja viihdetaitureita näköjään rittää.


    • Sauli-fani

      Niinistö on kriittisempi EU:ta kohtaan kuin Haavisto.

      Siksi Soinin linjalla olevien kannattaa äänestää mielummin Niinistöä.

    • Sauli ok, Timo ok+++

      On päivänselvää, että Haavisto sai ensimmäisellä kierroksella noin 80 % äänistä, joita hän tulee saamaan 2. kierroksella. En ole Sauliin erityisen ihastunut, mutta äänestän häntä, koska Haaviston valinta olisi katastrofi sekä Haavistolle itselleen että Suomelle - esimerkiksi montakohan valtiovierailupyyntöä mahtaa tulla?

    • "Persut valitsivat Niinistön pressaksi
      ...äänestämällä Soinia ja valitsemalla sillä tavalla Haaviston toiselle kierrokselle Väyrysen sijasta."

      Ei Ninistön valinta vielä ole varmaa. Väyrysen & persujen kannatusalueilla on niin moni uhannut jättää äänestämättä, että kaikki voi vielä kääntyä parhain päin.
      .

      • asiamies.

        Jos kepulit ja perussuomalaiset jättävät äänestämättä, äänet menevät silloin Saulin hyväksi.


    • Kaapo

      Hei ihan oikeasti! Homo suomesta ja jostain Eguadorista kun Haavisto on tehnyt lähetystyötä! Ja jos meillä ei ole menestyviä "rikkaita" ei meillä muillakaan ole töitä!
      Vittu että Suomessa on kusipäitä ihmisiä liian paljon, että tämmöinen tilanne yleensä pääsee tapahtumaan. Naiset haloo! äänestäkää vaan homoja, vuonna 2050 teitä ei ehkä enää tarvita tai ainakin naisiin sekaantuminen vie vankilaan!

      • pohdittavaa

        Mieti hiljaa mielessäsi kumpi asia on oikeasti itsellesi merkityksellisempi. Henkilön henkilökohtainen seksuaalisuus vai ajamansa asiat.
        http://topiassalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95395-sauli-niinistö-taistelee-ahneutta-vastaan

        Jos tuloerot entisestään levenee, ei niiltä rikkailta putoile niitä almuja enää muille. Get the point? Itse en kannata tasaveroa, mutta suuryrityksille pitäisi mielestäni panna raja johonkin. Muuten tää maailma on mallia" kun mikään ei riitä". Mieti ja hyvää yötä.


    • Niin!!!!

      Ensin sallitaan Homot sitten Eläimiin sekaantujat ja viimeiseksi pedofiilit.
      Elämme lopun aikoja kun mies yhtyy mieheen ja nainen naiseen niin sanoo raamattu.
      On kumma että kaikki epänormaali on olevinaan normaalia ja normaali epänormaalia
      missä on moraali ja valtaväestön oikeudet kysyn vaan.
      Olen Perussuomalainen enkä varmasti äänestä Homoa.

      • Irstailua vastaan!

        Ninistöllä on oman lasten ikäinen puoliso - eli on yhtä kuin pedofiili??


    • Haavisto!

      SIVISTYKSEN NIMISSÄ!

      Ai miksi Haavisto?
      - ulkopoliittinen tuntemus (Afganistan ym. rankat paikat tuttuja).
      - mahtava arvojohtaja - malli siitä, että me saamme olla kaikki juuri sellaisia kuin olemme, eikä Suomessa dissata ketään sen enempää seksuaalisuuden kuin kansallisuudenkaan takia.
      - luontainen karisma, kyky kohdata ihmisiä.
      - provosoitumattomuus, on jättänyt asiattomat kommentit omaan arvoonsa eikä myöskään hyökännyt muita ehdokkaita vastaan milloinkaan.

      Ja ennen kaikkea: Haavistoa äänestääkseen ei tarvitse olla homo, hetero, rikas, köyhä, vihreä, punainen, sininen tai ylipäätänsä yhtään mitään. Riittää, että on oma itsensä, ja tulee hyväksytyksi ja kuulluksi.

      • Rötvä-Pekka? EI !!

        Pölvästi velttolija tuo haavisto. Ääni menee asiantuntevalle niinistölle.


    • Haavisto nyt

      Ymmärtäkää nyt prkle Haavisto presidentiksi.
      Eikö mee jakeluun Haavisto Presidentiksi.
      Haavisto on paras ja hän hymyileekin niin että hän yrittää parastaan.
      Uskokaa nyt Haavisto on paras.
      Haavistolla on hyvä sydän vaikka on se tietty Niinistölläkin mutta Haaviston kausi on nyt tulossa.Kiitos ja kumarrus.

    • Mielummin ei

      Mielummin ei ääniä
      kummallekaan
      voittakoon kumpi tahtoo

      ei se leipä siitä levene

    • Isänmaa

      Niinistö. >Niinistö on Enää ainut oikea valinta jos suomalaisilla on ollenkaan mitään Isänmaallisia ja Kristillisiä arvoja.! Kyllä nämä ns.vähemistö julkkikset ovat saaneet Aivan liikaa huomiota,kiitos sensaatio hakuisen Median! Ei tämä tämmööinen voi enää jatkua pitkää ettei tule seuraamuksia. Suomen Kansa ei tykää tämöisestä pelleilystä sen kustannuksella!

      • Just Me

        Muistatko vielä Hesarissa ilmestyneitä Kari Suomalaisen pilapiirroksi, joissa kuvattiin kokoomukselainen aina pulleaksi, kypäräpäiseksi papiksi. Tuolloin Kansallinen Kokoomus edusti KOTIA, USKONTOA JA ISÄNMAATA.
        Ja nyt sitten ..... populisti Soini... ja omissa tohtoriskuvitelmissa ( huono väitös ) elävä Tiri Väyrynen.


      • Lotta s

        Isänmaa muuttuu sitä mukaa kun muu maailma. Minusta on isänmaallinen teko äänestää suvaitsevaista ja rauhaa rakentavaa johtajaa tälle rakkaalle maalle.


      • .........
        Lotta s kirjoitti:

        Isänmaa muuttuu sitä mukaa kun muu maailma. Minusta on isänmaallinen teko äänestää suvaitsevaista ja rauhaa rakentavaa johtajaa tälle rakkaalle maalle.

        Mietippä siis tarkkaan, Lotta pieni, annatko äänesi sinisilmäiselle, lumoavapuheiselle taivaanrannan maalarille, vai järkimiehelle, jolla kokemusta ja taitoa hoitaa reaalimaailman asioita.


    • Äidin mussukat

      Joo kakarat luulevat äänestävänsä jossakin idolsissa ja jälkeä tulee, hyi.

    • Think Tank

      - Elementary, Dr Watson, elementary. Nimimerkki "Voiko xxxxxxx:seen kuolla" on Kekkosen SuoKusta:laista perinnettä edustava neukustumiseen kaipaava persoona.

      Tietenkin jos kaikki olisivat menneet Väyrysen lännelle vihamieliseen ja piilevästi Venäjän Putinille positiivisesti suhtautuvaan asenteeseen, niin he olisivat äänestäneet Väyrystä.

      Onneksi näin ei käynyt. Minä en äänestänyt Haaviston puolesta vaan Väyrystä vastaan. Kuten (ehkä?) käsität, äänestyskorttiin pyöräytin kakkosen ( 2 ) ja olen ylen onnellinen, jos v------:seesi harkitset kysymyksen asettelusi perimmäistä pohjaa.

      • 3+9

        Se tiedettiin jo ennakkoon, että osa niinistöläisistä pelaa Haavistoa toiselle kierrokselle, kun se oli joka tapauksessa tulossa. Persuilla oli pressapelin valtit käsissään, mutta eivät ymmärtäneet niitä käyttää. Jäi Musta-Pekka käteen. Nyt on Soini ilmoittanut Kokoomuksen ostaneen hänet ja Persujen alamäki on sitä myötä valmis ynnä kunnallisvaalit kuralla. Hölmöläisten hommaa.


    • ottakaa

      asioista selvää

      http://www.clicksia.com/index.php?ref=aapol

    • Ei Niinistöä.

      _

    • ö öö

      voidettakin on kutinaan

    • Herrag
    • 1hyperlaatio

      olen eläinrakas luonnonystävä isänmaanpuolustaja henkeen ja vereen en urbaanin elämäntavan kannattaja vaan kenties impivaaran viimeisiä mohikaaneja täältä kehäkolmosen kaukaisimmalta laidalta mut pärjään nytkin ilman juoksevaa vettä vuosiin ja nettikin aukes vasta pariviikkoo sitten silti toi aivopesu ei oo menny läpi vaikka tulee hesari onko muita

    • jkly67

      ääneni menee, myös puolisoni, ystävieni ääni Niinistölle.
      On vain yksi vaihtoehto. Muu ei tule kysymykseenkään.

      • Maomo

        Kuuleha sie yhtäväni; aikoinaan oli presipenttinä Koivisto, nyt on aika HAAVISTON..Niinipuuhan (Niinistö) ei kasva suomessa???


    • Niinistö on valinta

      Kokoomuksen ja Perussuomalaisten arvot ovat samanlaisia. Ero syntyy ainoastaan Soinin populistisesta sössötyksestä markka takaisin-puheilla. Sitä eivät persut todellisuudessa kannata.
      Soini onkin historiaa, puheenjohtajaksi pitää valita Halla-aho.

      • asiamies.

        Niin varmaan! Täysin päinvastainen politikka (PS) sen suhteen mihin rahoja ensisijaisesti käytetään. Sitä paitsi nykyisestä euromallista luopuminen on lähes todennäköistä muutenkin. Vakaus ja Suomen edut on kuitenkin pääasia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3797
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2576
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1536
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      82
      1252
    Aihe