Nexar Antonio Flores on rattijuoppo

?

Tämä on mielipidepalsta. Minun mielipiteeni on, että presidentti on Suomessa arvojohtaja. Mielipiteeni on, että Suomen valtion arvojohtajan imago kärsii, jos puoliso on tuomittu rattuijuopumuksesta vankeusrangaistukseen. Haluaisin tietää, kuinka moni Kalevan Juttutuvan lukija on kanssani samaa mieltä. Jostain syystä tällaista mielipidettä ei Kalevan moderaattori voi mitenkään julkaista, sillä hän ilmeisesti edustaa sitä puoluetta jonka edustaja on tämän hetkisen presidentinvaalin 2. kierroksella. Ilmeisesti asia (rattijuoppous) on jollain hämärän lailla moderaattorille tabu siitäkin huolimatta, että asiasta on julkaistu tiedote ehdokkaan sivuilla netissä. Miten tästä asiasta saisi viritettyä keskustelun? Tulostanko tiedotteen ja käyn niittaamassa sen joutessani jokaikiseen ilmoitustauluun ja lyhtypylvääseen? Tähän hetkeen saakka rattijuoppoudesta on keskusteltu julkisuudessa kiihkeästi ja se on yleisesti tuomittu, nyt yhtäkkiä se on ellei hyväksyttävää niin ei ainakaan kovin suuri synti tai häpeä, ei ainakaan mikään mainittavan arvoinen asia.

23

1188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmetyttää

      Tuossa rattiluopumusjutussa minua ihmetytti alusta saakka, miksi poliisit ylipäänsä pysäyttivät Floresin. Kysehän ei voinut olla puhallusratsiasta, koska poliiseilla ei ollut puhallusvehkeitä edes mukaan, vaan puhallutus tapahtui poliisiasemalla. Floresia ei myöskään tuomittu mistään muusta liikennerikoksesta, joten kiinniotto ei tapahtunut senkään vuoksi. Oma arvaukseni on Flores oli liikkellä vuokra-autolla, jollaisia poliisit pysäyttelevät kiristääkseen pelästyneiltä turisteilta lahjuksia.

      Sinänsä on kiistatonta, että promilleja oli määrä, joka riitti Ecuadorissa rangaistukseen. Jos Suomessa rajat olivat tällä tasolla, puolet suomalaista olisi vankilassa viisi päivää viikossa ja loput joutuisivat vartiomaan heitä kolmessa vuorossa.

    • ihmetyttää

      Tässä asiassa punainen lanka on siinä, että miten ihmeessä tästä asiasta saisi viritettyä julkisen keskustelun (siis sopiiko arvojohtajan puolisolla olla rikosrekisteri) kun sitoutumaton sanomalehti Kaleva tehokkaasti sensuroi joka ikisen puheenvuoron ja mielipiteen joka voisi tahrata sitoutumattoman sanomalehti Kalevan suosikkiehdokkaan imagoa. En ymmärrä miten tämän asian julkisuudessa pohtiminen voisi ehdokkaan imagoa tahrata enemmän kuin se, että asiasta tehdään julkinen tabu. Kuinka suuri tabu se sitten olisi, jos yrittäisin virittää keskustelua siitä, minkä ikäinen ehdokkaan puoliso oli seurustelun alkaessa ja olisiko siinä Suomen lakien mukaan jotain moitittavaa. Ehkä olisi, todennäköisesti ei, mutta sitä tuskin saamme ikinä tietää kun rattijuoppouskin on niin ruma sana että sensuuri pyyhkii joka tavun.

      • xyz abc

        jos Haavisto valitaan presidentiksi, mahtaneeko linnanjuhliin osallistua kaikkien
        ulkomaan lähetystöjen edustajat ?kaikki kun eivät hyväksy homoutta. nauretaanko
        ulkomailla Suomalaisille ??


    • n.o.m.

      Kyllä nauretaan jo nyt,sain sukulaisilta s-postia kanadasta sielä heiltä
      kysellään et onko kaikki Suomalaiset homoja kun Pressaksikin hyväksytään homo.
      Myöskään sielä ei riitä ymmärrys paikallisilla jos mies pari esiintyisi edustamassa Suomea,kuten ei sillekään et puolustusvoimain ylipäällikkö on sivari ja viherpiipertäjä.Minuakin hävettää olla Suomalainen nyt.

      • kiristääkö vanne

        Kato vaan ettet vahingossakaan ole tekemisissä miehen kanssa, juttele tai seiso vieressä, ihmiset luulee sinua homoksi;)DDD


      • Ei rattijuopoille
        kiristääkö vanne kirjoitti:

        Kato vaan ettet vahingossakaan ole tekemisissä miehen kanssa, juttele tai seiso vieressä, ihmiset luulee sinua homoksi;)DDD

        Luulkoot homoksi kunhan eivät luule rattijuopoksi tai rattijuopon kaveriksi.


    • Herrag
      • luultavasti

        virus


    • jos tätä haluat

      Kyllä Niinistössäkin jotain outoa on kun on valinnut noin nuoren naisen itselleen, tai toisinpäin, miksi nuori nainen haluaa vanhan miehen, isäpuolison? Miksi Niinistö meni toista kertaa naimisiin, eikö yksi puoliso riittänyt jumalan edessä?

      Kummallista käyttäytymistä mikä ei sovi valtionpäämiehelle

      • 30 vuotta on paljon

        Niinistöä 30-vuotta nuorempi, Niinistökihän on eläkeikäinen, mutta niinhän on Lipposellan. En minä kyllä huolisi...


      • xenuliini

        Niinistö oli leski.


      • tt

        Niinistön ensimmäinen puoliso kuoli auto-onnettomuudessa. Ihmettelen, miksi kirjoitat tänne tuollaista tuubaa, ennenkuin otat asiasta selvää. Häpeän puolestasi.


    • ts

      ahaa

    • 0,2 promillea!

      Juu,. 0,2 promillea alkoholia veressä, se tekee noin puoli 1/3 pulloa kolmos olutta.
      Suomessa ei olisi ollut edes rikos.

      Muista seuraavan kerran kun ulkomailla käytät suuvettä, ettet jää kiinni rattijuoppoudesta.

      Voi luoja näitä lööppiuskovaisia!

      • Roisto mikä roisto

        Maassa maan tavalla, sitä toivomme Suomessa vierailevilta turisteilta. Antonio ei osannut käyttäytyä maan tavalla, vaan hankki itsellensä vankilaa rattijuoppoudesta. Haavisto kävi kiikuttamassa salkullisen rahaa niin pääsi Antonio vapaalle. Tämän voi lukea Haaviston sivuilta, ei lööpeistä.


    • PERSEPEKKA

      MULLA JUUTTU LENKKIMAKKARA PERSUKSIIN, JA ANTOONIOLLA KANS, MITÄ TEEMME??

      • Nerys

        Sairasta touhua,linnanjuhlissa kaksi maireeta äijää ottaa vieraita vastaan.Olisi kyllä näky,katsojaluvutkin laskee 90%.


    • AH

      Miksi kukaan ei ole vielä kommentoinut Niinistön muutaman vuoden takaista kihlausta rattijuopumuksesta tuomitun entisen missin kanssa?

      Ja tämä tuomio oli ihan Suomessa tapahtunut ja tuli TÖRKEÄSTÄ rattijuopumuksesta. Hui kauhistus ja tämä todellinen arvojohtajamme kihlautui sen hempukan kanssa ja eros melkein saman tien.

      Itse olen Jenniä huomattavasti vanhempi ja isäni on Niinistön ikäinen, hyi v..tu, sanon minä. Siinä meilä todellinen arvojohtaja, joo, arvonsa kullakin.

      • zina

        Se on ihan sama,ei Niinistö silloin ollut pressa ehdokkaana ja vaikka olisi ollutkin.Niin pää asia että on hetero.Siitä ei ole montaa vuosikymmentä kun homous oli rikos Suomen laissa.Sairas perversio ja vielä pressaksi pitäisi päästä.


      • Teki viisaasti

        Älysi erota heti paikalla, koska ei hyväksy rattiujuoppoutta eikä muuta rikollisuutta. Haavisto on suvaitsevaisempi, ei se rattijuoppous niin tuhmaa ole.


    • En vaan tajua

      Ilmeisesti elämme juuri lopunaikoja,kun presidenttikin pitää olla jotenkin viallinen, eli ei saa olla ainakaan normaali.
      Tuntuu kuin olisi rikollinen, jos haluaa presidentin olevan sivilisäädyltään normaali, älykäs, vastuuntuntoinen ja erittäin pätevä.
      Olenkohan jotenkin outo, kun kuvittelen, että on normaalimpaa, kun presidenttikin kuuluu siihen enemmistöön ja on suomalainen puolisoineen.
      Miksi presidentin pitää olla juuri homoseksuelli, parisuhteessa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa ja sivari, mutta haluaa kuitenkin virkaan johon sisältyy armeijan ylipäällikkyys? Miksi kaikki tuo, kun meillä on toinen pätevämpi vaihtoehto olemassa, ilman noita mainittuja puutteita?

    • Juha8222222

      Te olette väärässä jotka väitätte että Haavisto ei ole arvojohtaja.
      Nimenomaan Haavistolla on hienot ihmisarvot joissa heikompien puolella mm.
      Suvaitsevainen.
      Vihaa kiusaajia kuten minä myös.
      Pistäisi ojennukseen he jos ois vallassa ja saisi valtaa päättää lakimuutoksesta.

      Haavisto on arvojohtaja, PISTE.
      Niinistö on enemmän Oikeistolainen joka miettii rahaa enemmän, ja eikä se kokoomuskaan ole upeaa duunia tehnyt johdossa, ehdottaa nyt kuntaliitoksia ja verotusmalli on tasavero tietääkseni.

      • kkk

        Milloinkas tämä Suuresti Armoitettu Arvojohtaja kertoo minne meni fanijoukon ja hypettelijöiden vaalikampanjan aikana lahjoittamat rahat? Keräsi sievoisen summan, kuulema joku mummokin oli antanut 20 euroa Pekalle ja Pekka oli sujauttanut setelin liivintaskuun maireasti hymyillen. Olisi kiva tietää paljonko rahaa jäi ylimääräistä ja maksetaanko summasta nyt Antonion viikkorahat seuraavan 10 vuoden ajan, vai aikooko Suuresti Armoitettu Arvojohtaja tehdä lahjoituksen esim. koulukiusattujen hyväksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2213
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1534
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      954
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe