Paavoissa oli eroa

Controlman

Paavo väyrynen poistui tyylikkäästi presidenttikisan kolmossijalta 17,6 % kannatuksen saaneena. Arvoituksellinen hymy huulillaan antoi ymmärtää, että ei tässä vielä täysin eläkkeelle lähdetä. Mitähän muhii Paavon mielessä?

Sen sijaan toinen Paavo, tämä putkiagentti Lipponen 6 %, he, he, poistui itkua tuhertaen ja ovet paukkuen, syyttäen puoluetta ja ay-liikettä heikosta tuesta.
Itsessään ei narsisti tietenkään nähnyt pienintäkään vikaa, vaan kansa äänesti niin väärin, niin väärin -raukan mielestä.

Joo, voimme lähteä Keskustassa pystypäin kohden tulevia haasteita, joista suurin on kokoomus/demarien ajama järjetön kuntauudistus ja maaseudun kurjistaminen.

31

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katsotaanpas

      Kyllä. Väyrysen huulilta näki kieroilijan tyylin. Politiikasta ei ole nyt kommentoitavaa, oli Väyrysen sanoma. Mutta kyllä hän sieltä taas pomppaa parrasvaloihin, kun on aikansa keksinyt johdonmukaisuuksia. Tohtori tutkinut oman asiansa. Tehnyt anlyysinsä. Ehkä kirjoittanut uuden kirjan. Sitten näemme ja kuulemme kuka oli syyllinen ja kuka pelasi mitäkin peliä Väyrystä vastaan niin, että hän ei päässyt toiselle kierrokselle. Kyllä Väyrynen tunnetaan

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Väyrynen muuten hankki vaali-illan esiintymisellään ennakkoääniä seuraavaan koitokseensa yli puoluerajojen.

      • vaalit kerrallaan
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Väyrynen muuten hankki vaali-illan esiintymisellään ennakkoääniä seuraavaan koitokseensa yli puoluerajojen.

        Ei ole mahdollista. Nyt annetussa pressakisassa annettuja ennakkoääniä ei lasketa vuonna 2018 pidettävässä pressakisassa.

      • realismia
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Väyrynen muuten hankki vaali-illan esiintymisellään ennakkoääniä seuraavaan koitokseensa yli puoluerajojen.

        Eihän keskustan kannatus tämänkuun galluptutkimksessakaan ollut mihinkään noussut, vaikka Väyrynen heilui kentällä kuin heinämies sateen alla.

      • Lapin Äijä

        Juuri noin tapahtui Paavojen poistuminen pressakisasta. Arvelisin, että Lipposen Pate on kotona "rantusti puhuteltava" jonkin aikaa.

      • yrittäjä yrittää
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Väyrynen muuten hankki vaali-illan esiintymisellään ennakkoääniä seuraavaan koitokseensa yli puoluerajojen.

        Piste tuli yrittämiseen. En usko että alkaa enää apinaksi ( kiertää vaalisirkuksia) ja jos alkaa viimeinkin järjenhiven on hävinnyt . Pitäs normijärjellä uskoa, eikä vanha sananlaskukaan pätenyt. Ei auttanut kerta kolmaskaan. Mutta luulen, että jokin häntä jo vilkkuu kainalossaan... et toiseen suuntaan seuraavaks.

    • Vain toinen Paavoista oli realisti. Arvaa kumpi. Toinen taas on vallanhimossaan niin sokea, että hänellä on epärealistisia kuvitelmia tulevaisuudestaan.

    • Jonus-Amppe

      Litrikpandille: Väyrynen oli realisti. Lipponen sensijaan menee pää edellä ryssänputkeen pahemmin siitä huutelematta. Buaaaaahhhhhh, buaaaaaahhhhhhhh

      • 13+13

        Mikä se on se ryssänputki? Onko se se jota pitkin tulee raakaöljy Suomeen? Suomen öljystähän tulee suurin osa Venäjältä.

      • Pate ei ryssittele
        13+13 kirjoitti:

        Mikä se on se ryssänputki? Onko se se jota pitkin tulee raakaöljy Suomeen? Suomen öljystähän tulee suurin osa Venäjältä.

        No se on jotain kuitenkin mitä Lipponen on puuhastellut. Tekemisissä Venäjän kanssa, jolloin pitää puhua ryssistä. Tosin Väyrynen jostain syystä ei puhu ryssistä vaan venäläisistä ja kehuu hyvillä suhteillaan niihin. Kumma juttu? Ja se putki on jotain liiketoimintaa, siitäkin pitää puhua vähän vinoon kun ei siitä maataloustukiaisia mitenkään saa.

    • Lilja K

      Kyllä Lipponen oli katkera. Hän oli aivan kuin puulla päähän lyöty. Ei meinannut millään uskoa, että häntä eläkkeiden leikkaajaa ja köyhän kansan kurjistajaa ei tarvita missään virassa.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Jokohan se meni Lipposen tajuntaan että Siitä tuli poliittinen ruumis 2000-luvun alussa hävittyään eduskuntavaalit rökäletappiolla. Neljä vuotta myöhemmin teki täydellisen mahalaskun puolueineen.

        Lipponen on elättänyt kuvitelmaa että Jäätteenmäki oli syyllinen tappioonsa, eikä ole suostunut myöntämään itselleenkään että itse aiheutti tappionsa.

        Hitaasti Lipposella tuo ajukyky toimii.

      • Tykki-Mies

        Onneksi Väyrynen kosti ja pääsi etelän äänillä kansanedustajaksi, ja lipposta ottaa vieläkin pattiin. Ihanata olla keskustalainen ja vielä Nuts-alueelta,, saadaan mahtituet!!

    • Kapt evp H K

      Onneksi tulit taas Kapia ojentamaan. Ehdin jo säikähtää, että vaalitappion takia sairastuit tai teit lopullisen ratkaisun. Minusta asiaa pitää tarkastella laajemmin. Lipposta ei panisi pirukaan, mutta Väyrystä voisi pimeässä letkutella. Vuokkoa ei taas voisi edes pimeässä, mutta Päivi on hyvännäköinen. Olen kouluttanut paljon yleisjohtajia toimisivat samalla tavalla.

    • Pili-Kalle

      Väyrynen oli sen näköinen, että oli just ottanut suihin, tai sitten päättänyt kaataa Kiviniemen, tosin pikku Pekkarinen heittäytyy Väyrysen tielle. Väyrysellä on mielessä kusaista keskustalaisten niskaan, ei teistä mitään hyötyä ole ollut. Vääntää vielä hiertimen ja julistautuu Keminmaan kuninkaaksi. Ja maaseutu vaan kurjistuu, kun velkaa ei voida enää lisätä kepun malliin.

      • Iso, komea hetero

        Panisin samalla tavalla. Ei tuosta voida edes kiistellä. Mutta hairahtanut veljemme kirjoittaa näin; (en panisi)

        " Happamia ovat Väyrysen voiton marjat Marin makuun"

        Kuvaavaa Maria on hänen puolustautumisessaan Paavo Väyrysen menestystä vastaan. Koppava pohjalaanen ei hallitse alkeitakaan joukon käyttämisen säännöistä, saatikka että olisi edes vaivautunut vilkaisemaan isä-Antti Kiviniemen opettaman linjan rajan takaa löytyvää karua aitoa maailmaa. Paha kyllä Keskustalle juuri tuo kepu-proilereille outo miljöö olisi ollut se jossa Keskustan olisi pitänyt olla kainalooitaan myöten mukana, nöyränä kuulijana, ottaa opikseen ja kuunnella myös oman kentän ääntä. Nyt lienee ns. sika jo syönyt Kepun eväät..

        Netti-SK:sta lainattu Marin lausunto josta huokuu suorastaan koppavan teinitytön typeryyttä:

        ** Kiviniemi taas korosti, että Väyrynen oli viime vaalikaudella ministerinä toteuttamassa muun hallituksen kanssa sitä EU-politiikkaa, jota on pidetty yhtenä syynä puolueen eduskuntavaalitappioon. **

        http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/vayrynen-sen-teki-ei-keskusta
        Luotettavuus

        Asioinnin turvallisuus

        Tietosuoja

        Lapsiturvallisuus

        Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi

      • Iso ja komea hetero

        Kato, kato hameenlinnan pientä ryshä-ernestoakin tuota Jkk-fan-clubin ainoaa jäsentä. Hoh, hoh, hooooooooo, painu turjake takaisin homoremmiisi

      • Kpat evo H K
        Iso ja komea hetero kirjoitti:

        Kato, kato hameenlinnan pientä ryshä-ernestoakin tuota Jkk-fan-clubin ainoaa jäsentä. Hoh, hoh, hooooooooo, painu turjake takaisin homoremmiisi

        Ja taas huti. Olen keskustalainen homo, mikä tässä on muka vaikeaa.
        Kuntauudistus kyllä vaivaa, ei kai nyt velan ottamista mennä lopettamaan?

      • Iso ja komea hetero
        Iso ja komea hetero kirjoitti:

        Kato, kato hameenlinnan pientä ryshä-ernestoakin tuota Jkk-fan-clubin ainoaa jäsentä. Hoh, hoh, hooooooooo, painu turjake takaisin homoremmiisi

        Katoitko Kiviniemen ilmeen? Ihan kuin "pakko sen on olla peura" ilme. Nauratti niin pirusti myös tuo Väyrysen muikea ilme, ihan kuin olisi just tehnyt lämpimän paskan housuunsa!

      • Minkki-Mari on liika
        Iso, komea hetero kirjoitti:

        Panisin samalla tavalla. Ei tuosta voida edes kiistellä. Mutta hairahtanut veljemme kirjoittaa näin; (en panisi)

        " Happamia ovat Väyrysen voiton marjat Marin makuun"

        Kuvaavaa Maria on hänen puolustautumisessaan Paavo Väyrysen menestystä vastaan. Koppava pohjalaanen ei hallitse alkeitakaan joukon käyttämisen säännöistä, saatikka että olisi edes vaivautunut vilkaisemaan isä-Antti Kiviniemen opettaman linjan rajan takaa löytyvää karua aitoa maailmaa. Paha kyllä Keskustalle juuri tuo kepu-proilereille outo miljöö olisi ollut se jossa Keskustan olisi pitänyt olla kainalooitaan myöten mukana, nöyränä kuulijana, ottaa opikseen ja kuunnella myös oman kentän ääntä. Nyt lienee ns. sika jo syönyt Kepun eväät..

        Netti-SK:sta lainattu Marin lausunto josta huokuu suorastaan koppavan teinitytön typeryyttä:

        ** Kiviniemi taas korosti, että Väyrynen oli viime vaalikaudella ministerinä toteuttamassa muun hallituksen kanssa sitä EU-politiikkaa, jota on pidetty yhtenä syynä puolueen eduskuntavaalitappioon. **

        http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/vayrynen-sen-teki-ei-keskusta
        Luotettavuus

        Asioinnin turvallisuus

        Tietosuoja

        Lapsiturvallisuus

        Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi

        Seppo Hietanen on taitava keskustan asioiden tuntija. Paremmin ei voisi keskustan meinikiä kuvailla. Lisää kiitos, sinulla on sentään sisäpiiritietoa kepusta ja se kyllä kiinnostaa. Nuorisosäätiö oli vasta pinta raapaisu?

      • Iso komea "hetero"
        Iso ja komea hetero kirjoitti:

        Kato, kato hameenlinnan pientä ryshä-ernestoakin tuota Jkk-fan-clubin ainoaa jäsentä. Hoh, hoh, hooooooooo, painu turjake takaisin homoremmiisi

        Pantaisiikon hiertimet nokkaan Väyrysen putoamisen kunniaksi ja sitten voisimme tehdä sovun ja panna toisiamme peppuun? Kunnon kepulaiseen tapaan!

      • &&
        Iso komea "hetero" kirjoitti:

        Pantaisiikon hiertimet nokkaan Väyrysen putoamisen kunniaksi ja sitten voisimme tehdä sovun ja panna toisiamme peppuun? Kunnon kepulaiseen tapaan!

        Ai tänne on ilmestyneet Haaviston homokaverit jauhamaan paskaa.

      • Kana-Aulis-Aili-Axel
        Minkki-Mari on liika kirjoitti:

        Seppo Hietanen on taitava keskustan asioiden tuntija. Paremmin ei voisi keskustan meinikiä kuvailla. Lisää kiitos, sinulla on sentään sisäpiiritietoa kepusta ja se kyllä kiinnostaa. Nuorisosäätiö oli vasta pinta raapaisu?

        Punikkisianpossun jätöspossukin tuli huutelemaan.

    • Jaska mikä jaska

      Paavo Lipponen sai toimintansa mukaisesti. Toivottavasti tajuaa tänäänkin nukkumaan mennessä: Kansa nauraa hänelle.

      • Iso, komea hetero

        Hoh, hoh, hooooooo, heitin aamujumpassa parit erittäin korkeat voltit putki-Paavon lähdön kunniaksi.

        Ps. Saattaapi vielä kirjoittaa 6745 bloginsa Turun Sosiaalidemokraattiin, jota myös Turun Sanomiksi tituleerataan.

    • Iso, komea hetero

      Mungo meinasi rojahtaa nokilleen vaalivalvojaisissa, niin kuin castro kerrattain puhujapöntöstä lähtiessään.

      Ei ollut Lipposesta kävelytestiin. Kihtikintut lyövät sixsakkia. Hoh, hoh, hoooooooooooo, nostakaa ystävät, nostakaa minut ylös persialaiselta matolta, kuolen nauruun tuon mungon takia.....

      • Iso,komea hetero

        Hehhee, kun olen itse seitsenkymppinen niin kyllä on toinen meininki kuin tuolla onnettomalla Lipposella! Sukellan altaan päästä päähän, suoritan kävelytestin ja yksikään poikaystävistäni ei jää paitsi! Ei Lipponen moista edes viitsi yrittää, ha haa. Tulee siitä iloa itsellekin, kaikista kolmesta erilaisesta fyysisestä/henkisestä suorituksesta.

    • 6

      Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö NiinistöNiinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö Niinistö

      • 9o9o9o

        Siitä hullut ovat hyviä, että heillä on vähän mieltä.

    • Jovain

      Keskusta ja sosiaalidemokraatit ovat kokoomuksen vankeja kun kilpailevat keskenään kokoomuslaisten suosiosta ja joutuvat hyväksymmään kokoomuslaista politiikkaa, jota omat kannattajat ei hyväksy. Ei ihme ettei he vaaleissa enää pärjää.

    • Lehmäukko

      Väyrynen hymyilee arvoituksellisesti, voiko tukseen kuolla virneellä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe