Kuolema tuli meihin, kun teimme syntiä. Synti petti ja tappoi.
Ja otti hallintavallan. Meistä tuli Jumalan vihollisia.
Mutta meidät Jumalan viholliset sovitettiin Jumalan kanssa
Hänen Poikansa kuoleman kautta.
Jeesus otti päällensä meidän pahat tekomme ja rikkomuksemme.
Ja kuolemallaan Hän maksoi meidän syntivelkamme.
Rikkomuksemme on siis jo sovitettu. Rangaistus niistä on jo kärsitty.
Mutta ei siinä kaikki.
Raamattu sanoo, että Hänet, joka ei synnistä tiennyt,
tehtiin meidän tähtemme synniksi.
Paitsi syntitekomme, myös itse synti,
joka oli imeytynyt meihin kuin käärmeen myrkky,
siirrettiin meistä Jeesukseen.
Jeesus tehtiin synniksi. Ja meidät vanhurskautettiin.
Tätä vaihtokauppaa sanotaan sovitukseksi.
Jeesuksen tähden meillä on vapaa pääsy tähän armoon,
jossa Elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista.
Sovitus
69
117
Vastaukset
- Yritä edes
Miksi suollat tänne esikoulun alkeita. Koitappa pinnistää aivosolujasi saisitko sieltä irtoamaan kiitoksen kipeydessäsi jotain suurta tai suurempaa sanottavaa.
Mitään suurempaa sanottavaa minulla ei ole,
kuin minkä avauksessani kirjoitin.
Joko sinä olet antanut sovittaa itsesi Jumalan kanssa?Sinua ei ole nöyryydellä pilattu koskapa et kuuntele vanhaa(kaan) uskovaa.
Kerran eräs vanha kokenut ja arvostettu saarnaaja kuunteli äsken kääntyneen todistusta kokouksessa etupenkissä. Hän kirjoitti muistiin jotakin äskenkääntyneen todistuksesta.
Sitten kun hänen vuoronsa tuli saarnata hän sanoi että hänellä on aina mustilehtiö mukana ja kynä valmiina todistuspuheenvuoroja kuunnellessaan. Hän sanoi saavansa usein näiden vasta uskoon tulleiden kautta hyviä ajatuksia, jopa opetusta. Ajattelen hänen suhtautuvaan samalla vakavuudella, jos ei vielä suuremmalla vakavuudella, kun hän istuu ja kuuntelee vanhemman uskovan todistusta tai saarnaa.- patakattilaa....
jaikal kirjoitti:
Sinua ei ole nöyryydellä pilattu koskapa et kuuntele vanhaa(kaan) uskovaa.
Kerran eräs vanha kokenut ja arvostettu saarnaaja kuunteli äsken kääntyneen todistusta kokouksessa etupenkissä. Hän kirjoitti muistiin jotakin äskenkääntyneen todistuksesta.
Sitten kun hänen vuoronsa tuli saarnata hän sanoi että hänellä on aina mustilehtiö mukana ja kynä valmiina todistuspuheenvuoroja kuunnellessaan. Hän sanoi saavansa usein näiden vasta uskoon tulleiden kautta hyviä ajatuksia, jopa opetusta. Ajattelen hänen suhtautuvaan samalla vakavuudella, jos ei vielä suuremmalla vakavuudella, kun hän istuu ja kuuntelee vanhemman uskovan todistusta tai saarnaa.Ja sinä olet sopivasti vanha. Oman kunniasi perässä taas. Olet sentään ymmärtänyt ottaa kuvasi pois profiilistasi.
- Pois typeryydet
Kirjoitit täyttä puuta-heinää, sanoja vailla merkitystä.
"Synti" on abstraktikäsite, ei se ole mitään konkreettista, näkyvää tai käsinkosketeltavaa. Siksi ei sellaista mikään tai kukaan voi "sovittaa".
Tuollainen "sijaiskärsimys" mössötys on syvää taikauskoisuutta ja tietämättömyyttä. Kuka tai mikä muuten olisi Jumalaltasi vaatinut tuollaista naurettavaa toimenpidettä?
Täytyisi olla Jumalaa suurempi taho, joka olisi Jumalalta vaatinut tekemään tuollaista typeryyttä.Ei mitään konkreettista.
No katsotaanpa vaikkapa tämän päivän Iltis:
- Iäkäs aviopari löytyi surmattuna Kauhavalla
- Mies löi tappeluun väliin mennyttä teräaseella kasvoihin
- Oriveden epäilty ampuja murtautui asekaappiin
- Raju pahoinpitely Vaasassa - uhrin kasvot huonossa kunnossa
-
-
-
-- eenokki 12
No mutta hyvähän on Kalamoksen kertoma sovituksesta koska se saa saa´tanan omat raivoihinsa ja jopa jaikalkin joutuu hämmennyksiin kuullessaan sovituksesta ei Kalamoksen mukaan vaan Raamatun.
Syntiä on kaikki se mikä erottaa meidät Jumalasta.
Ei tämä nyt niin abstraktiselta vaikuta. - Pois typeryydet
kalamos kirjoitti:
Ei mitään konkreettista.
No katsotaanpa vaikkapa tämän päivän Iltis:
- Iäkäs aviopari löytyi surmattuna Kauhavalla
- Mies löi tappeluun väliin mennyttä teräaseella kasvoihin
- Oriveden epäilty ampuja murtautui asekaappiin
- Raju pahoinpitely Vaasassa - uhrin kasvot huonossa kunnossa
-
-
-
-Voi sinua ihmisraukkaa. Tuopa minulle edes yksi kappale "syntejä" nähdäkseni, millainen epele se on.
Jos joku tappaa tai pahoinpitelee jonkun, ei siitä synny mitään konkreettista oliota.
"Synnillä" tarkoitetaan vain sitä, että joku tekee vastoin jonkin ihmisyhteisön asettamia moraalisääntöjä. Nämä säännöt ovat vaihdelleen eri kansoilla ja eri aikoina. Esim. vihollisen tappaminen on kristityllekin sallittua sodan aikana, jolloin papitkin "siunaavat" sotakoneita, jotta tappaminen onnistuisi paremmin.
Olen aina huomannut, että teillä uskovaisilla menee vellit ja puurot aina sekaisin. - eenokki 12
jaikal kirjoitti:
>>> Kuka tai mikä muuten olisi Jumalaltasi vaatinut tuollaista naurettavaa toimenpidettä?
jaikal näkyy lukeneen Lutherin kirjoituksia jotka ovat kyllä minulle melko tuttuja kirjoja.
Ei se mitään lue vain opi ja kirjoita ja oikein sanoit että Jeesuksen kärsimys oli rangaistuskärsimys. - Pois typeryydet
jaikal kirjoitti:
>>> Kuka tai mikä muuten olisi Jumalaltasi vaatinut tuollaista naurettavaa toimenpidettä?
Kirjoitit:"Siksi Jumala rankaisi omaa Poikaansa meidän synneistämme."
Etkö tajua, että tuollaiseen uskominen on syvää taikauskoa ja idiotismia?!
Eikö sinulla ole sen verran järkeä, että tajuaisit tuollaiset tarinat huu-haaksi? Pois typeryydet kirjoitti:
Kirjoitit:"Siksi Jumala rankaisi omaa Poikaansa meidän synneistämme."
Etkö tajua, että tuollaiseen uskominen on syvää taikauskoa ja idiotismia?!
Eikö sinulla ole sen verran järkeä, että tajuaisit tuollaiset tarinat huu-haaksi?>>>Eikö sinulla ole sen verran järkeä, että tajuaisit tuollaiset tarinat huu-haaksi?
Jokainen, joka syntiensä sovituksella kerskaa, olkoon valmiina sovittamaan myös toisten syntejä:
1. Pietarin kirje 2
21 "Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,"
1. Pietarin kirje 4
1 "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä-"- Papit voivat siunata
Pois typeryydet kirjoitti:
Voi sinua ihmisraukkaa. Tuopa minulle edes yksi kappale "syntejä" nähdäkseni, millainen epele se on.
Jos joku tappaa tai pahoinpitelee jonkun, ei siitä synny mitään konkreettista oliota.
"Synnillä" tarkoitetaan vain sitä, että joku tekee vastoin jonkin ihmisyhteisön asettamia moraalisääntöjä. Nämä säännöt ovat vaihdelleen eri kansoilla ja eri aikoina. Esim. vihollisen tappaminen on kristityllekin sallittua sodan aikana, jolloin papitkin "siunaavat" sotakoneita, jotta tappaminen onnistuisi paremmin.
Olen aina huomannut, että teillä uskovaisilla menee vellit ja puurot aina sekaisin.pommikoneet ja mitkätahansa muut jutut,niinkuin nykyisin
on ollutkin, mutta kristitty rukoilee sotatilanteessa Jumalan
apua ja pelastusta niin sotilaille, kuin muillekin ihmisille. - Pääsiäinen
eenokki 12 kirjoitti:
jaikal näkyy lukeneen Lutherin kirjoituksia jotka ovat kyllä minulle melko tuttuja kirjoja.
Ei se mitään lue vain opi ja kirjoita ja oikein sanoit että Jeesuksen kärsimys oli rangaistuskärsimys.Ihmekös tuo että eenokki, error, spender ja "kumppanit" uskovat lutherin kirjoitukset, mutta Raamatun "he"repivät mieleisekseen.
Älkää vastatko tuon häirikkö viesteihin, hän haluaa aiheuttaa vain hajaannusta ja eriseuroja.
- body
Nuo sovitusteurastukset, syntisäkit kuuluvat taikauskon, noituuden piiriin ja niitä on turha uskoon tai hengellisyyteen sotkea.
Voi hyvät hyssykät kun typeryys riepoo ja kaikenmaailman sotkut sekoitetaan hengellisyyteen.Olisiko niin että kouluissa ei enää opeteta kristinuskon perusteita niin kuin joskus aikaisemmin? Siellä ei enää lueta lapsille vuorisaarnaa tms. Raamatun kertomuksia suoraan Raamatusta. Tästä johtuen nuoret ihmiset ja vähän vanhemmatkaan ihmiset eivät enää tunne Jumalaa. Heillä ei myöskään ole enää Jumalan pelkoa sydämessä niin kuin oli vielä joskus 70 ja aina 80 luuilla nuorillakin ihmisillä.
Näitä ajatuksia tulee ihan väkisin kun lukee palstan pilkkaavia kirjoituksia.
Minä olen 50 . Muistan uskontotunneilla kansakoulussa 1960-70 luvuilla opettajan lukeneen vuorisaarnan ja Joosefin tarinan suoraan Raamatusta. Siinä jo oli evästä elämän tielle. Väkisin tulee ajatuksiini suuri kiitos sen ajan päättäjille että me nyt jo vähän varttuneemmat ihmiset saimme kouluissamme todellista hyvää ruokaa ja evästä elämän tielle.
- nimimerkki 10
Onko Suomen etsikko aika ohitse kun ketään ei kiinnosta pelastus ja totuus?
- Naurut Raamatulle
Miten niin "Suomen etsikkoaika"?
Eikö ihmisen pitäisi olla Jumalan "edessä" yksilönä, eikä jonkin kansan osana?
Tuollainen "kansakunta"-ajattelu osoittaa myös osaltaan, kuinka naurettavia käsitteitä kristinusko pitää sisällään.
Oletko sinä kalamos se oikea uskovainen?
Vai onko se ekivaari,jaikal tai mohikaani?
Lappalainen,semper...Kuka?Oikea uskovainen on ihminen, jolla on suhde Jumalan kanssa.
Tuo suhde alkaa siitä, kun kohtaamme Jeesuksen.
Kaikille, jotka ottavat Hänet vastaan, tapahtuu uudestisyntymisen ihme.
Meidän osuutemme on avata sydämemme ovi Jeesukselle,
kun Hän seisoo sydämemme ovella ja kolkuttaa.
Tuo hetki on elämässämme pelastuksen päivä,
jos sydämemme ovi aukeaa Hänelle.
Silloin alkaa suhde, ateriayhteys Jeesuksen kanssa.
Jeesus tietää aina tarkalleen, missä on janoinen sydän.
Ja Hän pitää huolen siitä, että Hän saa koskettaa sitä.
Yksi tällainen naisen sydän oli Samariassa,
ja niin Jeesus meni sinne ja odotti naista kaivolla,
ja tarjosi tälle pettyneelle naisparalle elävää vettä.
Eli elämässämme tulee eteen taivaassa valmistettu hetki,
jolloin meiltä kysytään, tahdotko ottaa Jeesuksen vastaan.
Ja silloin meidän on vastattava tuohon kutsuun.
Tultava Jeesuksen tykö. Ja tuossa kohtaamisessa
tapahtuu jotain, joka muuttaa meissä kaiken.
Nainen, joka oli vältellyt muiden ihmisten kohtaamista,
jätti vesiastiat siihen paikkaan,
ja juoksi kylälle kailottamaan, että on kohdannut Messiaansa,
ja pyysi heitä mukaansa kohtaamaan Jeesus.
Vielä toinen tapaus. Natanael, joka epäili, voiko Nasretista tulla mitään hyvää,
tuli kuitenkin epäuskoisena Filippuksen mukana Jeesuksen tykö,
ja Jeesuksen kohtaaminen muutti täysin Natanaelin,
joka heti huusi keuhkojensa täydeltä ilmoille uskonsa Jeesukseen.
Nainen kaivolla ja Natanael kohtasivat Jeesuksen,
ja heistä tuli siinä kohtaamisessa oikeita uskovaisia.
Jokainen tälläkin palstalla kirjoitteleva,
joka on kohdannut Jeesuksen, ja avannut sydämensä Hänelle,
on oikea uskovainen. Ja vaikka joku olisi vielä epäuskovainenkin,
niin Jeesus voi muuttaa tilanteen.
Hän tulee ja kohtaa epäuskoisimmankin Tuomaansa tavalla,
joka saa hänet tunnustamaan: "Minun Herrani ja minun Jumalani"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10146664- harvat valitut ymmär
kalamos kirjoitti:
Oikea uskovainen on ihminen, jolla on suhde Jumalan kanssa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10146664Mutta kun monet ovat kutstutut ja harvat vain valitut. Kalamos, uudestistynyminen tapahttuu vain siellä, missä Jumalan Sana otetaan vastaan siten, että hyljätään itsensä ja kaikki muu lihankäsivärresta tullut. Joten, jos tahdot opettaa uudestisyntymisestä niin kerro, että Jumalan Sanan siemen kasvattaa ihmisestä uuden tehden ensin puhdistuksen ihmisessä ja leikaten ihmisen sydämen esinahan. Sen esinahan poistumisen jälkeen siemen itää ja ihminen puhdistuu uudeksi maaperäksi, josta kasvaa puhtaus ja vilpittömyys. Vanha hapatus tulee tehottomaksi kuoleman kautta.
harvat valitut ymmär kirjoitti:
Mutta kun monet ovat kutstutut ja harvat vain valitut. Kalamos, uudestistynyminen tapahttuu vain siellä, missä Jumalan Sana otetaan vastaan siten, että hyljätään itsensä ja kaikki muu lihankäsivärresta tullut. Joten, jos tahdot opettaa uudestisyntymisestä niin kerro, että Jumalan Sanan siemen kasvattaa ihmisestä uuden tehden ensin puhdistuksen ihmisessä ja leikaten ihmisen sydämen esinahan. Sen esinahan poistumisen jälkeen siemen itää ja ihminen puhdistuu uudeksi maaperäksi, josta kasvaa puhtaus ja vilpittömyys. Vanha hapatus tulee tehottomaksi kuoleman kautta.
>>>Joten, jos tahdot opettaa uudestisyntymisestä niin kerro, että Jumalan Sanan siemen kasvattaa ihmisestä uuden tehden ensin puhdistuksen ihmisessä ja leikaten ihmisen sydämen esinahan. Sen esinahan poistumisen jälkeen siemen itää ja ihminen puhdistuu uudeksi maaperäksi, josta kasvaa puhtaus ja vilpittömyys. Vanha hapatus tulee tehottomaksi kuoleman kautta.
harvat valitut ymmär kirjoitti:
Mutta kun monet ovat kutstutut ja harvat vain valitut. Kalamos, uudestistynyminen tapahttuu vain siellä, missä Jumalan Sana otetaan vastaan siten, että hyljätään itsensä ja kaikki muu lihankäsivärresta tullut. Joten, jos tahdot opettaa uudestisyntymisestä niin kerro, että Jumalan Sanan siemen kasvattaa ihmisestä uuden tehden ensin puhdistuksen ihmisessä ja leikaten ihmisen sydämen esinahan. Sen esinahan poistumisen jälkeen siemen itää ja ihminen puhdistuu uudeksi maaperäksi, josta kasvaa puhtaus ja vilpittömyys. Vanha hapatus tulee tehottomaksi kuoleman kautta.
Jumala todellakin tekee tuon sydämen ympärileikkauksen.
Siksi meistä tulee uusi luomus.harvat valitut ymmär kirjoitti:
Mutta kun monet ovat kutstutut ja harvat vain valitut. Kalamos, uudestistynyminen tapahttuu vain siellä, missä Jumalan Sana otetaan vastaan siten, että hyljätään itsensä ja kaikki muu lihankäsivärresta tullut. Joten, jos tahdot opettaa uudestisyntymisestä niin kerro, että Jumalan Sanan siemen kasvattaa ihmisestä uuden tehden ensin puhdistuksen ihmisessä ja leikaten ihmisen sydämen esinahan. Sen esinahan poistumisen jälkeen siemen itää ja ihminen puhdistuu uudeksi maaperäksi, josta kasvaa puhtaus ja vilpittömyys. Vanha hapatus tulee tehottomaksi kuoleman kautta.
HUUTAVAN ÄÄNI, sinä vaadit pelastuksen ovella sellaista pääsylippua, jota et itsekään pysty maksamaan.
Tämä on HUUTAVAN opetus uudestisyntymisestä:
>>Jumalan Sanan siemen kasvattaa ihmisestä uuden tehden ensin puhdistuksen ihmisessä ja leikaten ihmisen sydämen esinahan.
- harvat valitut ymmär
Roomalaiskirje 6
1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,- Raamatun tunteminen
Tehdäänkö miissään muussa seurakunnassa niin hepposta uudestisyntymistä mitä helluntailaisten keskuudessa. Heidän ei tarvitse puhdistua entisestä, vaan he syntyvät uudeksi lihan jäädessä valtaan. Täällä on jopa julkeaa opetusta miten ihminen vasta uudestisyntymisen jälkeen alkaa tuota lihan valtaa viedä ristille. SUURTA HARHAOPETUSTA. Raamattu on useille helluntailaisille täysin vieras. Heidän perustansa on entisten helluntalaisten opit ja kirjoitukset.
Yksikään pelastettu ihminen ei uiskentele synnin valtameressä.
Jos hän vielä uiskentelee siellä, häntä ei vielä ole pelastettu.
Hän on edelleen hukkuva sielu pelastusveneen ulkopuolella.
Mutta jos hän on jo pelastuksen arkin sisäpuolella,
niin hän on pelastettu, hänet on siirretty kuolemasta elämään.
Mutta pelastuksen arkin sisäpuolellakin
hän kompuroi enemmän tai vähemmän,
kun ympäröivä meri pauhaa,
siihen asti, kunnes saavumme rauhan satamaan.- muutamien käsittämä
kalamos kirjoitti:
Yksikään pelastettu ihminen ei uiskentele synnin valtameressä.
Jos hän vielä uiskentelee siellä, häntä ei vielä ole pelastettu.
Hän on edelleen hukkuva sielu pelastusveneen ulkopuolella.
Mutta jos hän on jo pelastuksen arkin sisäpuolella,
niin hän on pelastettu, hänet on siirretty kuolemasta elämään.
Mutta pelastuksen arkin sisäpuolellakin
hän kompuroi enemmän tai vähemmän,
kun ympäröivä meri pauhaa,
siihen asti, kunnes saavumme rauhan satamaan.Pelastuksen arkkiin pääsevät ihmiset, jotka hylkäävät itsensä ja ottavat Jeesuksen sille sijalle, jossa ennen itse olivat päänä. Vaikka miten päin pohditaan, niin ensin on tehtävä parannus ja sen jälkeen on uudestisyntyminen. Näyttää, että vain muutamat tämän tajuavat.
muutamien käsittämä kirjoitti:
Pelastuksen arkkiin pääsevät ihmiset, jotka hylkäävät itsensä ja ottavat Jeesuksen sille sijalle, jossa ennen itse olivat päänä. Vaikka miten päin pohditaan, niin ensin on tehtävä parannus ja sen jälkeen on uudestisyntyminen. Näyttää, että vain muutamat tämän tajuavat.
Mitä tarkoitat parannuksen tekemisellä?
a) itsensä parantelua
b) kääntymistä Jeesuksen tykö
c) jotain muuta, mitä
Eli mitä hukkuvan täytyy tehdä,
jotta Jeesus suostuu tarttumaan hänen käteensä
nostaakseen hukkuvan pelastuksen arkkiin?kalamos kirjoitti:
Mitä tarkoitat parannuksen tekemisellä?
a) itsensä parantelua
b) kääntymistä Jeesuksen tykö
c) jotain muuta, mitä
Eli mitä hukkuvan täytyy tehdä,
jotta Jeesus suostuu tarttumaan hänen käteensä
nostaakseen hukkuvan pelastuksen arkkiin?Raamattu vastaa:
Apostolien teot 2:21
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
Roomalaiskirje 10:8.
Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. 13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".kalamos kirjoitti:
Mitä tarkoitat parannuksen tekemisellä?
a) itsensä parantelua
b) kääntymistä Jeesuksen tykö
c) jotain muuta, mitä
Eli mitä hukkuvan täytyy tehdä,
jotta Jeesus suostuu tarttumaan hänen käteensä
nostaakseen hukkuvan pelastuksen arkkiin?Tässäpä sinä kalamos yhdessä jaikalin kanssa ihmettelet HUUTAVAN ÄÄNEN >>ensin on tehtävä parannus ja sen jälkeen on uudestisyntyminen
- Niko.
kalamos kirjoitti:
Mitä tarkoitat parannuksen tekemisellä?
a) itsensä parantelua
b) kääntymistä Jeesuksen tykö
c) jotain muuta, mitä
Eli mitä hukkuvan täytyy tehdä,
jotta Jeesus suostuu tarttumaan hänen käteensä
nostaakseen hukkuvan pelastuksen arkkiin?Omavanhurskaus on yksi suurimmisä esteistä mikä estää ihmisen kääntymisen Herran puoleen, sillä perimmiltää ihmissydän on ylpeä sydän. Ihmisen on hyvin vaikea nöyrtyä, tunnustaa itsensä syntiseksi, rikkoneeksi.
Mutta nöyrää sydäntä Jumala halajaa ja nöyrät saavat voiton:
"Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti. " ( Psalmi 22 )
Sen vuoksi monesti sellaisen ihmisen sydän on otollista maaperää Jumalan kasvulle, jolla ei ole mitään, joka on pohjalla... monesti sellainen ihminen huutaa vain hädässänsä apuun Häntä joka todella voi auttaa.
Herra sanookin näin:
"Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä. " ( Jesajan kirja )
Jumalaa tuleekin rakastaa enemmän kuin itseään.
Sen sanoo myös kaikkein tärkein käsky. Kun Jumala on tällä sijalla elämässä, on sydämessä Jumalan pelko ja sydän on nöyrä Hänen edessänsä.
Senpä vuoksi, kuinka vaikeaa usein onkaan Jumalan Sanan tarttua ja saada kasvua sellaisen ihmisen sydämessä, joka pitää itseään hyvänä, hyvissä töissä askaroivana, "parempana kuin muut" sellaisen joka elämässään on menestynyt ja kenties arvostustakin saanut....
Fariseukset olivat malliesimerkki aikoinaan tällaisista, mutta myös tässä ajassa on paljon "nykyajan farisealaisuutta".
Kun Saulus, suuri fariseus, kohtasi Herran hänen silmänsä avautuivat näkemään ja hän ymmärsi kuinka roskaa Herran edessä olivat kaikki hänen omankäden pyristelyt, Jesajaa mukaillen "kuin tahrainen rätti"...
Apostolit saarnasivat parannusta ihmisille ja uskoa Ristiiinnaulittuun.
Johannes kastaja käski ihmisiä tekemään tekoja joissa kääntymys näkyy!
"hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy" ( Matteus )
Parannus on kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että lopettaa sen tekemisen mikä on väärin. - jaikal.se
Niko. kirjoitti:
Omavanhurskaus on yksi suurimmisä esteistä mikä estää ihmisen kääntymisen Herran puoleen, sillä perimmiltää ihmissydän on ylpeä sydän. Ihmisen on hyvin vaikea nöyrtyä, tunnustaa itsensä syntiseksi, rikkoneeksi.
Mutta nöyrää sydäntä Jumala halajaa ja nöyrät saavat voiton:
"Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti. " ( Psalmi 22 )
Sen vuoksi monesti sellaisen ihmisen sydän on otollista maaperää Jumalan kasvulle, jolla ei ole mitään, joka on pohjalla... monesti sellainen ihminen huutaa vain hädässänsä apuun Häntä joka todella voi auttaa.
Herra sanookin näin:
"Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä. " ( Jesajan kirja )
Jumalaa tuleekin rakastaa enemmän kuin itseään.
Sen sanoo myös kaikkein tärkein käsky. Kun Jumala on tällä sijalla elämässä, on sydämessä Jumalan pelko ja sydän on nöyrä Hänen edessänsä.
Senpä vuoksi, kuinka vaikeaa usein onkaan Jumalan Sanan tarttua ja saada kasvua sellaisen ihmisen sydämessä, joka pitää itseään hyvänä, hyvissä töissä askaroivana, "parempana kuin muut" sellaisen joka elämässään on menestynyt ja kenties arvostustakin saanut....
Fariseukset olivat malliesimerkki aikoinaan tällaisista, mutta myös tässä ajassa on paljon "nykyajan farisealaisuutta".
Kun Saulus, suuri fariseus, kohtasi Herran hänen silmänsä avautuivat näkemään ja hän ymmärsi kuinka roskaa Herran edessä olivat kaikki hänen omankäden pyristelyt, Jesajaa mukaillen "kuin tahrainen rätti"...
Apostolit saarnasivat parannusta ihmisille ja uskoa Ristiiinnaulittuun.
Johannes kastaja käski ihmisiä tekemään tekoja joissa kääntymys näkyy!
"hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy" ( Matteus )
Parannus on kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että lopettaa sen tekemisen mikä on väärin.Parannus on ennen kaikkea kääntymys Herran puoleen.
Siinä kääntymyksessä putoavat tekosynnit pois heti välittömästi tai pikku hiljaa kasvun aikana.
Siteeraat Raamattua jossa Johannes nuhtelee fariseuksia. Fariseusten sydän oli kaukana Herrsta eikä heillä ollut rakkautta Jumalaan. He eivät olleet kääntyneet, tehneet parannusta. He teeskentelivät vanhurskasta kääntynyttä ihmistä. Heidän tuli tehdä parannuksen soveliaita HEDELMIÄ jotka osoittaisivat heidän olevan todellisia Jumalan palvelijoita.
Siis, jos parannus on tehty, on käännytty sydämestään Herran puoleen, sen hedelmä on synnin hylkääminen ja vanhurskauden teot. Uskovasta on tullut synnin palvelijan sijasta vanhurskauden palvelija. Hän ei enää seuraa syntiä ja synnillisiä himojaan. Hän seuraa Herraa Jeesusta Kristusta ja tekee Hänen vanhurskaita tekojaan.
Näitä tekoja voisi olla esimerkiksi tämä: "Antakaa niin teille annetaan." "Siunatkaa että siunauksen perisitte, sillä siihen teidät on kutsuttu." Jeesus antaa omilleen usein toisen uskovan kautta sitä mitä Hän tahtoo antaa. Mutta uskovan on palveltava tässä Herraa ja suostuttava Hänen käsiksi ja jaloiksi. Siksi elävä uskova antaa itsensä Jumalalle. muutamien käsittämä kirjoitti:
Pelastuksen arkkiin pääsevät ihmiset, jotka hylkäävät itsensä ja ottavat Jeesuksen sille sijalle, jossa ennen itse olivat päänä. Vaikka miten päin pohditaan, niin ensin on tehtävä parannus ja sen jälkeen on uudestisyntyminen. Näyttää, että vain muutamat tämän tajuavat.
Uskokoon ken miten tahtoo. Ajattelen näin että koska uskominen ja parannus on Jumalan teko meissä, [Joh. 6:29 ] saan jättää sen Jumalan haltuun, kummin päin hän sen tekee!
- Niko.
jaikal.se kirjoitti:
Parannus on ennen kaikkea kääntymys Herran puoleen.
Siinä kääntymyksessä putoavat tekosynnit pois heti välittömästi tai pikku hiljaa kasvun aikana.
Siteeraat Raamattua jossa Johannes nuhtelee fariseuksia. Fariseusten sydän oli kaukana Herrsta eikä heillä ollut rakkautta Jumalaan. He eivät olleet kääntyneet, tehneet parannusta. He teeskentelivät vanhurskasta kääntynyttä ihmistä. Heidän tuli tehdä parannuksen soveliaita HEDELMIÄ jotka osoittaisivat heidän olevan todellisia Jumalan palvelijoita.
Siis, jos parannus on tehty, on käännytty sydämestään Herran puoleen, sen hedelmä on synnin hylkääminen ja vanhurskauden teot. Uskovasta on tullut synnin palvelijan sijasta vanhurskauden palvelija. Hän ei enää seuraa syntiä ja synnillisiä himojaan. Hän seuraa Herraa Jeesusta Kristusta ja tekee Hänen vanhurskaita tekojaan.
Näitä tekoja voisi olla esimerkiksi tämä: "Antakaa niin teille annetaan." "Siunatkaa että siunauksen perisitte, sillä siihen teidät on kutsuttu." Jeesus antaa omilleen usein toisen uskovan kautta sitä mitä Hän tahtoo antaa. Mutta uskovan on palveltava tässä Herraa ja suostuttava Hänen käsiksi ja jaloiksi. Siksi elävä uskova antaa itsensä Jumalalle.Jatkan kirjoitustani vielä muutamalla ajatuksella ja lisäyksellä:
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa näin:
"Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." ( Hebr 11:6 )
Ilman uskoa ei kukaan voi olla Jumalalle otollinen, tehdä tekoja jotka ovat Hänen mieleensä. Tämä hebrealaiskirjeen kohta pitää sisällään valtavan suuren ajatuksen ja Totuuden. Usko on kaiken lähtökohta, perusta ja kulmakivi.
Paavali kirjoittaa myös näin:
"Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä" ( Room. 14 )
Mitä ikinä ihminen tekeekin, jos se ei perustu uskoon, jos sen vaikuttimena, perustana ja pohjana ei ole usko Ristiinnaulittuun, ovat sellaiset teot vain pelkkää "kuolleita tekoja" eivätkä sellaiset teot kestä Jumalan edessä, eivät Hänelle kelpaa.
Siksi Paavali Kristuksen kohtaamisen jälkeen ymmärsi kaiken sen mitä Hän ilman Kristusta oli fariesalaisena tehnyt, pelkäksi roskaksi.
Mutta Kristuksessa on elämä ja joka Häneen USKOO ( todellisessa merkitysessään jatkuvana preesensinä ) pysyy Hänessä ja mitä ikinä tekeekin tekee sen Häneen uskoen, Häneen luottaen, Häntä kiitäen, Häntä kunnioittaen, Häntä rakastaen ja Hänen tahdolleen ollen uskollinen.
Sillä; "Vanhurksas on elävä uskostansa"
Kyse ei ole ihmisen omasta, omin käsin saavutetusta vanhurskaudesta, vaan siitä, että joka Häneen uskoo on saava Häneltä Hänen vanhurskautensa!
Myös uskoon tullut ihminen voi tehdä tekoja joiden perusta ei ole usko. Siksi Sanassa jatkuvasti kehoitetaan tarkkaamaan askeleitaan ja pysymään Hänessä.
Usko Häneen on jatkuvaa ja aktiivista elämistä Hänessä. Ajatus siitä, että "uskoin Häneen silloin joskus ja nyt olen vain virran vietävänä" on hyvin petollinen ja tällaisesta ajattelusta on viimevuosina kummunnut teologia "kerran pelastettu, aina pelastettu".
Jeesus varoitti nimeomaan Totuuden tuntoon tulleita seuraajiaan kadotuksesta ja siitä, että on kauhistuttavaa jos on oppinut tuntemaan totuuden, mutta jääkin ulkopuolelle. Sana kehoittaa uudestaan ja uudestaan, valvomaan, tarkkaamaan askeleitaan, kantamaan jokainen päivä ristinsä, pysymään Hänessä ja pitämään Hänet elämämme tärkeimpänä asiana, keskipisteenä niinkuin kaikkein tärkein käsky opettaa!
Pysymällä Hänessä, pysyy elämässä ja joka Hänessä pysyy ei ikinä kuole kuten Sana lupaa!
Usko syntyy kuulemisesta Kristuksen Sanan kautta ja se mitä Kristus lähetti seuraajansa saarnaamaan on parannusta ja uskoa Ristiinnaulittuun!
Kaiken tulee pohjata todelliseen parannuksen tekoon ja kaiken perusta tulee olla usko.
Sitä evankeliumia apostolit ovat saarnanneet ja sitä evankeliumia jokaisen Hänen opetuslapsensa tulee saarnata:
"Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän PARANNUKSENSA näkyy." ( Apostolien teot ) - jaikal.se
Niko. kirjoitti:
Jatkan kirjoitustani vielä muutamalla ajatuksella ja lisäyksellä:
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa näin:
"Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." ( Hebr 11:6 )
Ilman uskoa ei kukaan voi olla Jumalalle otollinen, tehdä tekoja jotka ovat Hänen mieleensä. Tämä hebrealaiskirjeen kohta pitää sisällään valtavan suuren ajatuksen ja Totuuden. Usko on kaiken lähtökohta, perusta ja kulmakivi.
Paavali kirjoittaa myös näin:
"Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä" ( Room. 14 )
Mitä ikinä ihminen tekeekin, jos se ei perustu uskoon, jos sen vaikuttimena, perustana ja pohjana ei ole usko Ristiinnaulittuun, ovat sellaiset teot vain pelkkää "kuolleita tekoja" eivätkä sellaiset teot kestä Jumalan edessä, eivät Hänelle kelpaa.
Siksi Paavali Kristuksen kohtaamisen jälkeen ymmärsi kaiken sen mitä Hän ilman Kristusta oli fariesalaisena tehnyt, pelkäksi roskaksi.
Mutta Kristuksessa on elämä ja joka Häneen USKOO ( todellisessa merkitysessään jatkuvana preesensinä ) pysyy Hänessä ja mitä ikinä tekeekin tekee sen Häneen uskoen, Häneen luottaen, Häntä kiitäen, Häntä kunnioittaen, Häntä rakastaen ja Hänen tahdolleen ollen uskollinen.
Sillä; "Vanhurksas on elävä uskostansa"
Kyse ei ole ihmisen omasta, omin käsin saavutetusta vanhurskaudesta, vaan siitä, että joka Häneen uskoo on saava Häneltä Hänen vanhurskautensa!
Myös uskoon tullut ihminen voi tehdä tekoja joiden perusta ei ole usko. Siksi Sanassa jatkuvasti kehoitetaan tarkkaamaan askeleitaan ja pysymään Hänessä.
Usko Häneen on jatkuvaa ja aktiivista elämistä Hänessä. Ajatus siitä, että "uskoin Häneen silloin joskus ja nyt olen vain virran vietävänä" on hyvin petollinen ja tällaisesta ajattelusta on viimevuosina kummunnut teologia "kerran pelastettu, aina pelastettu".
Jeesus varoitti nimeomaan Totuuden tuntoon tulleita seuraajiaan kadotuksesta ja siitä, että on kauhistuttavaa jos on oppinut tuntemaan totuuden, mutta jääkin ulkopuolelle. Sana kehoittaa uudestaan ja uudestaan, valvomaan, tarkkaamaan askeleitaan, kantamaan jokainen päivä ristinsä, pysymään Hänessä ja pitämään Hänet elämämme tärkeimpänä asiana, keskipisteenä niinkuin kaikkein tärkein käsky opettaa!
Pysymällä Hänessä, pysyy elämässä ja joka Hänessä pysyy ei ikinä kuole kuten Sana lupaa!
Usko syntyy kuulemisesta Kristuksen Sanan kautta ja se mitä Kristus lähetti seuraajansa saarnaamaan on parannusta ja uskoa Ristiinnaulittuun!
Kaiken tulee pohjata todelliseen parannuksen tekoon ja kaiken perusta tulee olla usko.
Sitä evankeliumia apostolit ovat saarnanneet ja sitä evankeliumia jokaisen Hänen opetuslapsensa tulee saarnata:
"Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän PARANNUKSENSA näkyy." ( Apostolien teot )Jos olen oikein ymmärtänyt kirjoituksesi, olet kanssani samoilla linjoilla jopa aivan samaa mieltä parannuksen teon ja uskon välisestä suhteesta.
Korjaa jos olen ymmärtänyt väärin. jaikal kirjoitti:
Raamattu vastaa:
Apostolien teot 2:21
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
Roomalaiskirje 10:8.
Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. 13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".Aamen!
Eli vaihtoehto b.- Helluntailaisuudessa
Raamatun tunteminen kirjoitti:
Tehdäänkö miissään muussa seurakunnassa niin hepposta uudestisyntymistä mitä helluntailaisten keskuudessa. Heidän ei tarvitse puhdistua entisestä, vaan he syntyvät uudeksi lihan jäädessä valtaan. Täällä on jopa julkeaa opetusta miten ihminen vasta uudestisyntymisen jälkeen alkaa tuota lihan valtaa viedä ristille. SUURTA HARHAOPETUSTA. Raamattu on useille helluntailaisille täysin vieras. Heidän perustansa on entisten helluntalaisten opit ja kirjoitukset.
ei todellakaan opeteta tuollatavoin, kun kirjoitat !
Jokainen uudestisyntynyt tajuaa, että parannus on tehtävä
- muutenhan uudestisyntymistä ei voi tapahtua - Jumala ei
siunaa syntielämää ja silloin ihmisellä ei voisi olla yhteyttä
Häneen.
- body
Uskosta / uskonnosta on tehty sadistinen pakkopaita jossa pitää uskoa toisten mallin mukaan, kiduittaa itseään jotta liha pyhittyisi.
Pitäisi elää illuusiopilvissä vailla ajallisen elämän realiteetteja ja tuon olemattoman syntisäkin kanssa piehtaroidaan kuin mielipuolet.
Miksi uskosta on tehty niin sairasta ja elämälle vierasta touhua.?? miksi.
Me elämme ajassa, ja täällä pätevät ajalliset lait, ei uskomusten ja illuusioitten lait.
Usko ei ole työtila, se on olotila ja siinä sen tulee myös olla, sillä kaikenlaiset kehystykset eivät täällä ajassa toimi, On totta että "meidät Jumalan viholliset sovitettiin Jumalan kanssa
Hänen Poikansa kuoleman kautta. Jeesus otti päällensä meidän pahat tekomme ja rikkomuksemme. Ja kuolemallaan Hän maksoi meidän syntivelkamme. Rikkomuksemme on siis jo sovitettu. Rangaistus niistä on jo kärsitty."
Valitetettavasti hyvin useilta "sovitetuilta" jää sovitus vajavaiseksi sen tähden kun syntinsä anteeksi saaneet lähtevät kiristämään vaatimuksilla lähimmäisiään täydellisyyteen, eivätkä ole valmiina Jeesuksen tavalla kärsimään ja antamaan anteeksi lähimmäisilleen, niin kuin Jumala on Kristuksessa heille anteeksi antanut. [Matt. 18:23-38]
1. Pietarin kirje 4
1 (4:1-2) "Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä." [Room. 12:2 | Room. 6:7,11; Hepr. 12:1]
Sovitus on niin kuin viestikapula. Siitä on pidettävä kiinni loppuun saakka siitä luopumatta, kunnes osuutemme on suoritettu. Sovituksesta ei pidä riemastua sillä tavalla että lähtee sorsimaan heikompia ja vajavaisia sormella osoitellen ja ilkkuen.Sovitus lahjoittaa meille monia asioita.
Aloitukseni sisälsi niistä kaksi.
Vapautus synnin velasta ja vallasta.- body
JEESUS SANOI, " tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.."
mutta miten se voi toimia nykyaikana kun sadistiset taivaanportin vartijat asettavat kaikenlaisia vaatimuksia ja vaelluksen pitäisi olla kuin aitajuoksua, esteratsastusta tai muuten masokistista itseruoskintaa.
Mikä se sellainen lepo on,?? ei mitään, vaan ihmisten ansoittamaa taivastelua.
Nyt kaikki haluavat omistaa uskon ja määritellä se niinkuin se poppoolle sopii ja joka siihen ansaan mahdu, ei ole taivaskelpoinen. noinhan se menee kun lukee näitä sepustuksia.
Usko ei ole työtila, se on olotila ja sen on jokaisen hyväksyttävä tai olla hyväksymättä, sillä portinvartijat joutavat kuolla sukupuuttoon.
Itselleni on yksi lysti mitä vouhottavat, mutta säälin niitä jotka joutuvat taivastelijoitten ansaan., muka parempaa elämää. ?? Jeesus on sovitusuhri, joka sai aikaiseksi sovinnon Jumalan ja ihmisen välillä.
Tämä sovinto astuu voimaan, kun otamme Jeesuksen vastaan.
Tuossa hetkessä Teurastetun Karitsan veri
sivellään sydämemme oven pihtipieliin,
ja astumme vapauteen Egyptin orjuudesta.
Jeesus on se luvattu vaimon siemen,
joka murskasi käärmeen pään eli vallan.
Ja siksi Hän voi pelastaa ja vapauttaa tuosta vallasta jokaisen,
joka ottaa Hänet vastaan.
Kun olemme ottaneet Hänet vastaan,
olemme uusia luomuksia Kristuksessa.
Elämme rakkaussuhteessa Hänen kanssaan.
Ja tuo tuo Rakkaus saa meidät pyytämään:
"Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa!"- Niko.
Amen!
- eenokki 12
----Jeesus on sovitusuhri, joka sai aikaiseksi sovinnon Jumalan ja ihmisen välillä.
Tämä sovinto astuu voimaan, kun otamme Jeesuksen vastaan.---
1.Astuuko sovinto voimaan kun tekee ratkaisun vapaalla tahdolla kun sovitus on kirkastunut?
2. Vai silloin kun Jumala näkee uskon Hänen poikaansa ja syntisen sielun turvautumisen ainoastaan Jumalan armoon, ilman ihmisen omia päätöksiä, kuten esim. "ottaa vastaan"? eenokki 12 kirjoitti:
----Jeesus on sovitusuhri, joka sai aikaiseksi sovinnon Jumalan ja ihmisen välillä.
Tämä sovinto astuu voimaan, kun otamme Jeesuksen vastaan.---
1.Astuuko sovinto voimaan kun tekee ratkaisun vapaalla tahdolla kun sovitus on kirkastunut?
2. Vai silloin kun Jumala näkee uskon Hänen poikaansa ja syntisen sielun turvautumisen ainoastaan Jumalan armoon, ilman ihmisen omia päätöksiä, kuten esim. "ottaa vastaan"?Jo ensimmäinen ihminen asetettiin ratkaisun paikalle.
Jumala istutti omin käsin niin Elämän puun
kuin myös hyvän- ja pahantiedon puun Eedenin paratiisiin.
Ikuinen yhteys Jumalan kanssa ei ole mahdollista ilman,
että syömme Elämän puusta. Ja elämänpuusta syöminen ei ole mahdollista,
muutoin kuin ohittamalla hyvän- ja pahantiedon puu.
Tuo Elämän puu oli mitä ilmeisimmin viinipuu.
Ja se edusti sitä, mikä meille on tarjolla Jeesuksessa.
Jeesushan sanoi olevansa Elämä. Ja myös Viinipuu.
Ja meidän on todellakin tehtävä ratkaisu hyljätä
tuon toisen niin antoisalta näyttävän puun hedelmän anti,
jos haluamme syödä niin vaatimattoman Viinipuun hedelmän lihan ja veren.
Ihmisen on siis pakko ratkaista, miten suhtautuu Jumalaan.
Me joko uskomme eli luotamme Jumalaan, tai sitten emme usko.
Ojentaudumme Jumalan Sanan mukaan, tai sitten emme.
Ohitamme hyvän- ja pahantiedon puun ja syömme Elämän puusta,
tai sitten valitsemme kielletyn hedelmän, ja tie Elämän puulle katkeaa.
Ja niin kuin kävi Aadamille, on sittemmin vuorollaan käynyt kaikille ihmisille.
Me kaikki olemme aikanaan tehneet väärän valinnan. Nielleet syötin.
Ja silloin kuolema tuli meihin. Ja siksi meidän täytyy syntyä uudesti.
Golgatalle pystytettiin uusi Elämän puu.
Jos syömme Jeesuksen veren ja lihan, meissä on ikuinen Elämä.
Ja tuon puun luokse, me saamme käydä kääntymyksen kautta.
Me hylkäämme synnin ja kuoleman ja valitsemme meille
tarjolla olevan vanhurskauden ja elämän Jeesuksessa Kristuksessa.
Eli lyhyesti. Ihminen on pakotettu tekemään ratkaisu
pimeyden ja Valkeuden välillä. Jokainen.
Sellainenkin ihminen, joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta,
on elämässään tehnyt kuitenkin ratkaisun, uskoako Jumalaa vai ei.
Sillä Jumalan laki on kirjoitettu jokaisen ihmisen sisimpään.
Ja ainoa kadotustuomion peruste on tämä,
että ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin Valkeutta.
Se, että esimerkiksi minä tiedän nämä asiat, jotka nyt kirjoitin,
ei minua pelasta. Minut pelastaa vain Jeesus,
kun tulen Hänen tykönsä. Minä olen siis joutunut tekemään ratkaisun.
Mutta ei tuo Jeesuksen tykö tuleminenkaan ole minun hyvä tekoni.
Minä en olisi voinut tulla Jeesuksen tykö,
ellei Isä olisi vetänyt minua Poikansa tykö.
Eli ei se, että tutkin kirjoituksia,
ja nämä asiat aukenivat minulle, pelastanut minua.
Ei se siirtänyt minua kuolemasta elämään.
Minun oli tultava Jeesuksen tykö saadakseni iankaikkisen elämän.
Jeesus ilmaisi asian kirjanoppineille ja fariseuksille näin:
"Te tutkitte kirjoituksia,
sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä,
ja ne juuri todistavat minusta;
ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."kalamos kirjoitti:
Jo ensimmäinen ihminen asetettiin ratkaisun paikalle.

ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."Ennen syntiinlankeemustaan Aadam oli elävä sielu.
Syntiinlankeemuksen jälkeen hän oli kuollut sielu.
Ennen syntiinlankeemustaan hän oli täydellinen.
Jumala itse oli tarkastanut työnsä ja todennut "sangen hyvä".
Ja tuossa tilassa eli elävänä sieluna
Aadam olisi voinut elää maan päällä vaikka kuinka kauan.
Mutta hänessä itsessään ei vielä silti ollut sitä Elämää,
joka on tarjolla vain Hänessä (Jeesuksessa).
"Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan,
ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli Elämä, ja Elämä oli ihmisten Valkeus."
Tätä Elämää ja Valkeutta Aadamissa ei vielä ollut,
vaikka hän oli elävä sielu.
Tuo Elämä oli tarjolla Elämän puun hedelmän lihassa ja veressä.
Mutta Aadam ohitti sen ja söi sen sijaan kuoleman tuottavasta puusta.
Ja samoin on kuolema tullut meihin muihinkin.
Siis siten, että synnin pettäminä olemme nielaisseet
hyvältä ja suloiselta vaikuttavan hedelmän, joka kuitenkin toi kuoleman.
Synti petti minutkin ja minä kuolin.
Ja tämän tähden ei enää riitä, että me syömme Elämän puusta.
Meidän on nostettava katseemme Golgatan puuhun.
Syötävä Hänen lihansa ja verensä, jotta meillä olisi Elämä.
Eli nyt meidän tarvitsee ottaa vastaan myös sovitus.kalamos kirjoitti:
Jo ensimmäinen ihminen asetettiin ratkaisun paikalle.
Jumala istutti omin käsin niin Elämän puun
kuin myös hyvän- ja pahantiedon puun Eedenin paratiisiin.
Ikuinen yhteys Jumalan kanssa ei ole mahdollista ilman,
että syömme Elämän puusta. Ja elämänpuusta syöminen ei ole mahdollista,
muutoin kuin ohittamalla hyvän- ja pahantiedon puu.
Tuo Elämän puu oli mitä ilmeisimmin viinipuu.
Ja se edusti sitä, mikä meille on tarjolla Jeesuksessa.
Jeesushan sanoi olevansa Elämä. Ja myös Viinipuu.
Ja meidän on todellakin tehtävä ratkaisu hyljätä
tuon toisen niin antoisalta näyttävän puun hedelmän anti,
jos haluamme syödä niin vaatimattoman Viinipuun hedelmän lihan ja veren.
Ihmisen on siis pakko ratkaista, miten suhtautuu Jumalaan.
Me joko uskomme eli luotamme Jumalaan, tai sitten emme usko.
Ojentaudumme Jumalan Sanan mukaan, tai sitten emme.
Ohitamme hyvän- ja pahantiedon puun ja syömme Elämän puusta,
tai sitten valitsemme kielletyn hedelmän, ja tie Elämän puulle katkeaa.
Ja niin kuin kävi Aadamille, on sittemmin vuorollaan käynyt kaikille ihmisille.
Me kaikki olemme aikanaan tehneet väärän valinnan. Nielleet syötin.
Ja silloin kuolema tuli meihin. Ja siksi meidän täytyy syntyä uudesti.
Golgatalle pystytettiin uusi Elämän puu.
Jos syömme Jeesuksen veren ja lihan, meissä on ikuinen Elämä.
Ja tuon puun luokse, me saamme käydä kääntymyksen kautta.
Me hylkäämme synnin ja kuoleman ja valitsemme meille
tarjolla olevan vanhurskauden ja elämän Jeesuksessa Kristuksessa.
Eli lyhyesti. Ihminen on pakotettu tekemään ratkaisu
pimeyden ja Valkeuden välillä. Jokainen.
Sellainenkin ihminen, joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta,
on elämässään tehnyt kuitenkin ratkaisun, uskoako Jumalaa vai ei.
Sillä Jumalan laki on kirjoitettu jokaisen ihmisen sisimpään.
Ja ainoa kadotustuomion peruste on tämä,
että ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin Valkeutta.
Se, että esimerkiksi minä tiedän nämä asiat, jotka nyt kirjoitin,
ei minua pelasta. Minut pelastaa vain Jeesus,
kun tulen Hänen tykönsä. Minä olen siis joutunut tekemään ratkaisun.
Mutta ei tuo Jeesuksen tykö tuleminenkaan ole minun hyvä tekoni.
Minä en olisi voinut tulla Jeesuksen tykö,
ellei Isä olisi vetänyt minua Poikansa tykö.
Eli ei se, että tutkin kirjoituksia,
ja nämä asiat aukenivat minulle, pelastanut minua.
Ei se siirtänyt minua kuolemasta elämään.
Minun oli tultava Jeesuksen tykö saadakseni iankaikkisen elämän.
Jeesus ilmaisi asian kirjanoppineille ja fariseuksille näin:
"Te tutkitte kirjoituksia,
sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä,
ja ne juuri todistavat minusta;
ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."Kalamos kirjoitti:
>>"Eli lyhyesti. Ihminen on pakotettu tekemään ratkaisu
pimeyden ja Valkeuden välillä."kalamos kirjoitti:

ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."Raamatun asiakokonaisuus todistaa meille, että Jumalan poika, Jeesus Kristus on se Elämän puu:
Sananlaskut 3
13 "Autuas se ihminen, joka on löytänyt - v i i s a u d e n, - ihminen, joka on saanut taidon.
14 Sillä parempi on hankkia sitä kuin hopeata, ja siitä saatu voitto on kultaa jalompi.
15 Se on kalliimpi kuin helmet, eivät mitkään kalleutesi vedä sille vertaa.
16 Pitkä ikä on sen oikeassa kädessä, vasemmassa rikkaus ja kunnia.
17 Sen tiet ovat suloiset tiet, sen polut rauhaisat kaikki tyynni.
18 E l ä m ä n - p u u - o n - s e - n i i l l e, - j o t k a -
s i i h e n - t a r t t u v a t; - onnelliset ne, jotka siitä pitävät kiinni."
1. Korinttilaiskirje 1
30 "Mutta hänestä on teidän olemisenne - K r i s t u k s e s s a Jeesuksessa, joka on tullut meille - v i i s a u d e k s i - Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi," [Ef. 1:8 ]ekivaari kirjoitti:
Raamatun asiakokonaisuus todistaa meille, että Jumalan poika, Jeesus Kristus on se Elämän puu:
Sananlaskut 3
13 "Autuas se ihminen, joka on löytänyt - v i i s a u d e n, - ihminen, joka on saanut taidon.
14 Sillä parempi on hankkia sitä kuin hopeata, ja siitä saatu voitto on kultaa jalompi.
15 Se on kalliimpi kuin helmet, eivät mitkään kalleutesi vedä sille vertaa.
16 Pitkä ikä on sen oikeassa kädessä, vasemmassa rikkaus ja kunnia.
17 Sen tiet ovat suloiset tiet, sen polut rauhaisat kaikki tyynni.
18 E l ä m ä n - p u u - o n - s e - n i i l l e, - j o t k a -
s i i h e n - t a r t t u v a t; - onnelliset ne, jotka siitä pitävät kiinni."
1. Korinttilaiskirje 1
30 "Mutta hänestä on teidän olemisenne - K r i s t u k s e s s a Jeesuksessa, joka on tullut meille - v i i s a u d e k s i - Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi," [Ef. 1:8 ]Tuo Viisaus on todellakin Persoona,
jonka ihastuksena ovat ihmislapset,
joille Hän sanoo:
"Joka Minut löytää, löytää Elämän" San 8:35
Ja Johannes kirjoitti Hänestä:
"Jolla Poika on, sillä on Elämä;
jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole Elämää."
Kirjoitukset ei tunne sanaa 'persoona', vaan 'olemus' ja nimi.
1. Korinttolaiskirje 4
6'Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.'"Jolla Poika on, sillä on Elämä".
Olettaen, että tuo on totta sinun kohdallasi,
niin mitä sinä omistat? Olemuksen, nimen ...?kalamos kirjoitti:
"Jolla Poika on, sillä on Elämä".
Olettaen, että tuo on totta sinun kohdallasi,
niin mitä sinä omistat? Olemuksen, nimen ...?"Jolla Poika on, sillä on Elämä".
Eikö niin ekivaari, että tuon mukaan
Hänellä on Sinut, ja Sinulla on Hänet,
siitä hetkestä alkaen
kun olet suostunut Hänen omakseen, kun olet ottanut Hänet vastaan,
siitä hetkestä alkaen Hän on asunut Sinussa Henkensä kautta.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa.
"Te olette Minussa ja Minä teissä".- eenokki 12
kalamos kirjoitti:
"Jolla Poika on, sillä on Elämä".
Eikö niin ekivaari, että tuon mukaan
Hänellä on Sinut, ja Sinulla on Hänet,
siitä hetkestä alkaen
kun olet suostunut Hänen omakseen, kun olet ottanut Hänet vastaan,
siitä hetkestä alkaen Hän on asunut Sinussa Henkensä kautta.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa.
"Te olette Minussa ja Minä teissä".kalamos parka on rakennellut aikansa ratoksi tikapuita taivaaseen, mutta turhaan sinne vapaalla tahdolla ja inhimillisillä kyvyillä sekä pakotettuna kiivetään.
Että oikein kalamoksen jumala pakottaa tekemään ratkaisun?
Kaikkea sitä kuuleekin. eenokki 12 kirjoitti:
kalamos parka on rakennellut aikansa ratoksi tikapuita taivaaseen, mutta turhaan sinne vapaalla tahdolla ja inhimillisillä kyvyillä sekä pakotettuna kiivetään.
Että oikein kalamoksen jumala pakottaa tekemään ratkaisun?
Kaikkea sitä kuuleekin.Eli mielestäsi edellä oleva vastaukseni sinulle http://keskustelu.suomi24.fi/node/10556617/#comment-54468040
on virheellinen. Missähän kohden.
En muuten löydä vastauksestani
sinun käyttämiäsi ilmaisuja:
- vapaa tahto
- inhimilliset kyvyt
- pakotettu kiipeäminen- Niko.
kalamos kirjoitti:
Eli mielestäsi edellä oleva vastaukseni sinulle http://keskustelu.suomi24.fi/node/10556617/#comment-54468040
on virheellinen. Missähän kohden.
En muuten löydä vastauksestani
sinun käyttämiäsi ilmaisuja:
- vapaa tahto
- inhimilliset kyvyt
- pakotettu kiipeäminenKalamos, pahoittelen aiheesta poikkeamista mutta sallinethan sen tämän kerran.
Jäin pohtimaan eräässä toisessa ketjussa jo jokin aikaa sitten antamaasi ajatusta luomiskertomukseen ja "maailman ikään" liittyen.
Ymmärsin sinun silloista kirjoitusta niin, että näit luomiskertomuksen ensilauseiden jättävän auki sen, kuinka pitkästä ajanjaksosta oli kyse ennenkuin tultiin varsinaiseen "6 päivän luomiseen".
Korjane jos olen ymmärtänyt väärin.
Pohdiskelin tätä pitkään kunnes pysähdyin Matteuksen evankeliumin luvun 19: jakeen 4 edessä.
Kyseinen jae on kiistaton ja tahtoisinkin kysyä, oletko itse pohtinut tätä asiaa koskaan kyseisen Sanan kohdan valossa? kalamos kirjoitti:
"Jolla Poika on, sillä on Elämä".
Eikö niin ekivaari, että tuon mukaan
Hänellä on Sinut, ja Sinulla on Hänet,
siitä hetkestä alkaen
kun olet suostunut Hänen omakseen, kun olet ottanut Hänet vastaan,
siitä hetkestä alkaen Hän on asunut Sinussa Henkensä kautta.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa.
"Te olette Minussa ja Minä teissä".Kalamokselle vastaan näillä Roomalaiskirjeen 7. luvun sanoilla että
22 "sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen - m i e l e l l ä
J u m a l a n - l a k i a, - mutta lihalla synnin lakia."
Ja sinulle, rakas Kalamos toivotan - - -
Efesolaiskirje 3
16 "että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta"Niko. kirjoitti:
Kalamos, pahoittelen aiheesta poikkeamista mutta sallinethan sen tämän kerran.
Jäin pohtimaan eräässä toisessa ketjussa jo jokin aikaa sitten antamaasi ajatusta luomiskertomukseen ja "maailman ikään" liittyen.
Ymmärsin sinun silloista kirjoitusta niin, että näit luomiskertomuksen ensilauseiden jättävän auki sen, kuinka pitkästä ajanjaksosta oli kyse ennenkuin tultiin varsinaiseen "6 päivän luomiseen".
Korjane jos olen ymmärtänyt väärin.
Pohdiskelin tätä pitkään kunnes pysähdyin Matteuksen evankeliumin luvun 19: jakeen 4 edessä.
Kyseinen jae on kiistaton ja tahtoisinkin kysyä, oletko itse pohtinut tätä asiaa koskaan kyseisen Sanan kohdan valossa?Olen yrittänyt virittää asiallista keskustelua
maailmankaikkeuden syntyhistoriasta
sen mukaisesti kuin Raamattu siitä ilmoittaa,
tuolla toisella palstalla,
mutta valitettavasti en ole päässyt
Raamatun ensimmäistä jaetta pidemmälle.
"Alussa"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960
"Jumala"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960/#comment-53093190
"loi"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960/#comment-53111188
"taivaan ja maan"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960/#comment-53128004
Toivon, että luet nuo yllä olevat tekstini,
mutta todettakoon, että
tiivistelmä noista teksteistäni löytyy avauksesta http://keskustelu.suomi24.fi/node/10520968
ja sitten ensimmäisen ja toisen jakeen rajaviivalla olen
tuon aloituksen jatko-osassa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10520968/#comment-54170341
Palataan vaikka tuossa viimeisimmässä ketjussa aiheeseen.- eenokki 12
kalamos kirjoitti:
Eli mielestäsi edellä oleva vastaukseni sinulle http://keskustelu.suomi24.fi/node/10556617/#comment-54468040
on virheellinen. Missähän kohden.
En muuten löydä vastauksestani
sinun käyttämiäsi ilmaisuja:
- vapaa tahto
- inhimilliset kyvyt
- pakotettu kiipeäminenEt voikaan ymmärtää koska "tikapuita" rakentaja on niin keskittynyt omiin puuhiinsa.
Tämä on syy miksi niin kovinkin sanoin kirjoitan uudestikastajista.
Olisi sielullesi parempi että rikkoisit ne tikkaan ja polttaisit ne tulessa ettei vaan uskosi raukeaisi tyhjiin.
Kalamos näkyy voivan tehdä jotain ilman Kristusta eli ratkaista, päättää, toteuttaa jne...
Eipä muuta tällä kertaa voipa hyvin, tervehdy. eenokki 12 kirjoitti:
Et voikaan ymmärtää koska "tikapuita" rakentaja on niin keskittynyt omiin puuhiinsa.
Tämä on syy miksi niin kovinkin sanoin kirjoitan uudestikastajista.
Olisi sielullesi parempi että rikkoisit ne tikkaan ja polttaisit ne tulessa ettei vaan uskosi raukeaisi tyhjiin.
Kalamos näkyy voivan tehdä jotain ilman Kristusta eli ratkaista, päättää, toteuttaa jne...
Eipä muuta tällä kertaa voipa hyvin, tervehdy.En tiedä mitään mistään tikapuista.
Minua ei ole uudestikastettu.
Minä en voi tehdä mitään ilman Kristusta,
minä en olisi ikinä kääntynyt Jeesuksen puoleen,
ellei Hänen Henkensä olisi minua vetänyt puoleensa.
Se, että minä uskoin Häneen, oli Jumalan teko.kalamos kirjoitti:
Olen yrittänyt virittää asiallista keskustelua
maailmankaikkeuden syntyhistoriasta
sen mukaisesti kuin Raamattu siitä ilmoittaa,
tuolla toisella palstalla,
mutta valitettavasti en ole päässyt
Raamatun ensimmäistä jaetta pidemmälle.
"Alussa"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960
"Jumala"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960/#comment-53093190
"loi"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960/#comment-53111188
"taivaan ja maan"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10374960/#comment-53128004
Toivon, että luet nuo yllä olevat tekstini,
mutta todettakoon, että
tiivistelmä noista teksteistäni löytyy avauksesta http://keskustelu.suomi24.fi/node/10520968
ja sitten ensimmäisen ja toisen jakeen rajaviivalla olen
tuon aloituksen jatko-osassa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10520968/#comment-54170341
Palataan vaikka tuossa viimeisimmässä ketjussa aiheeseen.Myöskin avaamani ketju "Alussa oli Sana"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10325760
sivusi tuota asiaa.ekivaari kirjoitti:
Kalamokselle vastaan näillä Roomalaiskirjeen 7. luvun sanoilla että
22 "sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen - m i e l e l l ä
J u m a l a n - l a k i a, - mutta lihalla synnin lakia."
Ja sinulle, rakas Kalamos toivotan - - -
Efesolaiskirje 3
16 "että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta"Kiitos ekivaari toivotuksista.
Jatketaan hiukan tuosta kohtaa Roomalaiskirjettä, mihin lopetit:
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille,
jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."kalamos kirjoitti:
"Jolla Poika on, sillä on Elämä".
Olettaen, että tuo on totta sinun kohdallasi,
niin mitä sinä omistat? Olemuksen, nimen ...?Poika ei ole Isän olemus, vaan Isän olemuksen kuva:
Roomalaiskirje 1
20 "Sillä hänen (Isän) näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,"
Heprealaiskirje 1
3 "ja joka, (poika) ollen hänen (Isän) kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"- eenokki 12
kalamos kirjoitti:
En tiedä mitään mistään tikapuista.
Minua ei ole uudestikastettu.
Minä en voi tehdä mitään ilman Kristusta,
minä en olisi ikinä kääntynyt Jeesuksen puoleen,
ellei Hänen Henkensä olisi minua vetänyt puoleensa.
Se, että minä uskoin Häneen, oli Jumalan teko.No puhut kyllä oikein tässä kohden enkä epäile vilpittömyyttäsi ja tahtoa pelastua yksin Jeesuksen kautta.
Tarkoitatko ettet ole kastettu nk. uskovien kasteella?
ps. kuitenkin muissa kommenteissasi olet kyllä puhunut sellaista mikä ei ole Jumalan tekoa vaan ihmisten puuhastelua uskonsa perusteluille. ekivaari kirjoitti:
Poika ei ole Isän olemus, vaan Isän olemuksen kuva:
Roomalaiskirje 1
20 "Sillä hänen (Isän) näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,"
Heprealaiskirje 1
3 "ja joka, (poika) ollen hänen (Isän) kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"Jeesus on tosiaan toimittanut puhdistuksen synneistä.
Sovituksesta puheenollen niin ei nyt siis
ole mitään kadotustuomiota niille,
jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat,
sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Jolla Poika on, sillä on elämä;
jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
Hänellä on Sinut, ja Sinulla on Hänet,
siitä hetkestä alkaen kun olet suostunut Hänen omakseen,
kun olet ottanut Hänet vastaan.
Mutta emme me minkään kuvan tai omeuksen omia ole,
vaan meillä on suhde elävään persoonaan,
jonka me tunnemme, ja joka tuntee meidät.eenokki 12 kirjoitti:
No puhut kyllä oikein tässä kohden enkä epäile vilpittömyyttäsi ja tahtoa pelastua yksin Jeesuksen kautta.
Tarkoitatko ettet ole kastettu nk. uskovien kasteella?
ps. kuitenkin muissa kommenteissasi olet kyllä puhunut sellaista mikä ei ole Jumalan tekoa vaan ihmisten puuhastelua uskonsa perusteluille.Minut on kastettu vain nk. uskovien kasteella.
ps
mitä olen puhunut sellaista,
mikä ei ole Jumalan tekoa vaan ihmiste puuhastelua?- eenokki 12
kalamos kirjoitti:
Minut on kastettu vain nk. uskovien kasteella.
ps
mitä olen puhunut sellaista,
mikä ei ole Jumalan tekoa vaan ihmiste puuhastelua?Et ole siis lapsena kastettu, sitä kysyn?
Julistat lahko-oppia jossa armon vanhurskauteen on sekoitettu ihmisten omia käsityksiä ja sitä sanovat armoksi.
En ala nyt perusteellisesti käsittelemään erilaisia käsityksiä uskoon tulemisesta, koska tällä palstalla niitä ei ymmärretä kun se nk. "uskovien lahkolaisten kaste" on niin lujasti kiinni ettei sitä hyvät ja oikeat saarnat muuta. eenokki 12 kirjoitti:
Et ole siis lapsena kastettu, sitä kysyn?
Julistat lahko-oppia jossa armon vanhurskauteen on sekoitettu ihmisten omia käsityksiä ja sitä sanovat armoksi.
En ala nyt perusteellisesti käsittelemään erilaisia käsityksiä uskoon tulemisesta, koska tällä palstalla niitä ei ymmärretä kun se nk. "uskovien lahkolaisten kaste" on niin lujasti kiinni ettei sitä hyvät ja oikeat saarnat muuta.Minua ei ole kastettu vauvana.
Jos haluat tietää, miten ymmärrän kasteasiat,
niin tässä pari linkkiä eräästä ketjusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10264773/#comment-52291110
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10264773/#comment-52309600
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883