Näillä keskustelupalstoilla on ateisteja ja muita ei kristinuskovaisia ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan ja Raamattuun.
Kertokaa ateistit ja muut epäuskoiset ihmiset, mitä ihmiselle käy teidän tietämyksen, elämänkatsomuksen tai uskomuksenne mukaan, kun ihminen kuolee.
Jatkuuko ihmisen elämä enää mitenkään, missään muodossa, vai onko ihminen lopullisesti kuollut, kun hän kuolee?
Perustelkaa näkemys, jos ihmisen elämä, jotenkin jatkuu. Missä muodossa jatkuu ja mihin ajatus perustuu.
Miten ihmiselle käy kun kuolee!
43
108
Vastaukset
- Ateistin vastaus
Uskon tähtisumuun. Eli ihminen muuttuu tähtisumuksi ja säteilee maahan asti. Voi myös olla muutakin avaruuden materiaalia, esimerkiksi hiukkaspölyä planeettojen välissä. Muuten uskon evoluutioteoriaan ja tähän kuoleman jälkeiseen hiukkaspölyajatukseen.
Madonruokaa tulee, jos ei polteta tuhkaksi. Aivotoiminta kun lakkaa, niin silloin loppuu myös kaikki riemut ja murheet.
Ensituntumaa kuolemanjälkeiseen olotilaan on meillä jokaisella, se on samanlaista kun ennen syntymää (vaikkapa ne viimeiset 1000 vuotta juuri ennen syntymää), eipä ole juuri muistikuvia tuolta ajalta.
Toinen kuolemasimulaattori aivoille on lääketieteellinen nukutus, siinäkin tulee aukko muistiin.
Kannattaa siis olla kärppänä ja elää niin kuin jokainen päiväsi olisi ainutlaatuinen, ja huonossa lykyssä viimeisesi.
Huonoja päiviä ei olekkaan.- Hiukan kevennystä
Siis madonruokaa. "Jos mä matkamies maan, kerran mullaksi muuttua saan".
Palaamme luonnon kiertokulkuun mahdollistamaan uuden elämän syntymisen ja kehittymisen. Siinä mielessä elämämme siis jatkuu, ruokimme ja annamme tilaa uudelle elämälle.
Kuolema on elämän elinehto, niin täällä maapallollamme kuin laajemmassa mitassa maailmakaikkeudessakin, tähtien kuolemat antoivat mahdollisuuden maapallolle ja elämällemme, olemme oikeastaan vain jätteitä mitä niistä jäljelle jäi.- Ateistin vastaus
Virallinen totuus ateistin kuoleman jälkeisestä elämästä.
Kuolemasta ateistit ajattelevat niin, että ihminen muuttuu kuoleman jälkeen takaisin siihen atomeihin ja molekyyleihin, joita on avaruudessa.
Sitten joskus, kun aurinko laajenee ja räjähtää noin 4-5 miljardin vuoden päästä, niin tämä materia leviää avaruuteen ja siitä voi syntyä, esimerkiksi, joku toinen olento ihminen tai eläin, jossa on yksi hitunen on peräisin, siitä aiemmasta elämästä.
Itse uskon myös tähtisumuteoriaan, kunhan tiede pystyy todistamaan ihmisen kuoleman jälkeen muuttumisen tähden tähtisumuksi, joka näkyy ja säteilee maanpinnalle. - ++++++
kun ihminen kuolee niin hän lakkaa olemasta, mutta hän jää niiden ihmisten mieliin joihin hän on vaikuttanut. Olotilana se on todennäköisesti samanlainen ennen kuin olet syntynyt.
Yksinkertainen vastaus: Kukaan ei tiedä. Mikäli joku väittää muuta, niin sille ei ole mitään perustetta. Miten eri uskontokunnat teorisoivat aiheella, niin se on sitten ihan oma juttunsa. Minä voisin kehittää teorian, että kaikilla on hyvä olla kuoleman jälkeen, mutta sille ei ole mitään perustetta. Kaunis ajastus se olisi ja parempi kuin ikuiset grillaamiset. Voimmehan me väitellä asiasta, mutta se olisi samanlaista kuin trekkareiden väittelyt klingonien sukupuolielämästä.
- zyrt
Ei ihmiselle käy kuoleman jälkeen mitenkään. Kuollut on kuollut, ei elävä. Eikö sinulle koulun biologiantunneilta ole mitään jäänyt mieleen?
- ; )
No sinä kuitenkin olet ollut KOULUN biologian tunneilla, kun aina kyselet muilta sitä.
: D Ne antaakin kaikkeen mahdolliseen vastauksen. : D - zyrt
; ) kirjoitti:
No sinä kuitenkin olet ollut KOULUN biologian tunneilla, kun aina kyselet muilta sitä.
: D Ne antaakin kaikkeen mahdolliseen vastauksen. : DKenelle nyt oikein tarkoitit vastauksesi. En minä kysele kuolemanjälkeisestä elämästä. Multinikkiuskikset siitä kyselevät.
Näinä taloudellisesti vaikeina aikoina voisi harkita sellaista, että uskisten lapset otettaisiin perusopetuksesta tykkänään pois, koska siihen menevä raha on hukkaan heitettyä.
- Kristinusko
Raamatun uskonnon opetus on erikseen.
- zyrt
Niin on. Onkin ihan hullua että koulussa opetetaan kahta täysin toisensa poissulkevaa oppiainetta.
Uskonto ei kuulu kouluopetukseen.
- Viliwaltteri
Kysyppäs meidän arvolliselta Taneli-papilta. Hänhän kertoi olleensa kerran kuollut.
- Eräs utelias
Koska Taneli sellaista on puhunut, on jäänyt huomaamatta, kun en vakituisesti seuraa tätä palstaa?
- Grisse
Eräs utelias kirjoitti:
Koska Taneli sellaista on puhunut, on jäänyt huomaamatta, kun en vakituisesti seuraa tätä palstaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10561707#comment-54570316
kuunteleva_kirkko
8.4.2012 13:52
Ihana kirjoitus Taneli-papilta, viestiketjussa "Todisteita kaivataan"
Kannattaa käydä lukemassa Tanelin koko viesti.
- qsetus jatq
Syntyy maatiaiskissana perheeseen, jossa on villejä esiteini-ikäisiä lapsia, ja on näin muodoin tuomittu esiintymään lukemattomissa lolcat-kuvissa. Milloin appelsiininkuori päähän kiinnitettynä, milloin tassuista roikotettuna longcat-versiona.
"Syntyy maatiaiskissana perheeseen, jossa on villejä esiteini-ikäisiä lapsia, ja on näin muodoin tuomittu esiintymään lukemattomissa lolcat-kuvissa. Milloin appelsiininkuori päähän kiinnitettynä, milloin tassuista roikotettuna longcat-versiona."
Taisit juuri tulla kuvanneeksi h-lvetin.
- Kristinusko
Ateistille kaikki on ilmeisesti tiedettä. Biologia opettaa, että ihminen hajoaa ja maatuun, kun ihminen kuolee. Jos ihminen poltetaan hänestä jää uurnallinen tuhkaa jäljelle. Ateistin elämä päättyy oikeasti tähän, koska hän ei hyväksy raamatun uskontoa elmäänsä. Kaikki uskovat myös tietävät ihmisen kuollessaan maatuvan tai muuttuvan tuhkaksi polttohautauksessa. Yhtä asiaa ihmettelen, miksi ateisteilla on niin halu, kiistää Raamatun uskonnon kuoleman jälkeisestä elämästä antama lupaus uskoville.
Varmaan sen takia, että itse tietää loppullisesti kuolevan kuoleman kohdatessa. Tämän myös raamattu vahvistaa ei uskovien osalle.
Eihän kukaan tälläisen loppullisen kuoleman valitseva ihminen, halua antaa toiselle raamattuun uskovalle ihmisille, jatkaa ikuisesti elämäänsä raamatun lupaamalla tavalla. Ateisti kuolee oman elämänkatsomuksensa mukaisesti lopullisesti ja raamattuun uskovalla on Jeesuksen antama toivo iänkaikkisesta elämästä.- zyrt
Ei sinulle tule mitään ikuista elämää vaikka kuinka toivoisit. Ihan samalla tavallla sinä kuolet kuin muutkin ja se on lopullista.
- body
Tuonpuoleiset asiat ovat uskonvaraisia, sillä kukaan ei ole sieltä palannut kertomaan, mitä siellä oli tai mitä siellä näki.
On kaikenlaisia " unikuvia " , " houretiloja ", fantasioita ym. kamaa, mutta uskonvaraiseksi kaikki kuitenkin jää.
Onko se hyvä tai huono asia, on jokaisen oma asia.- Kv
Kg
vastaus on yksinkertainen, samaa sumua kuin ennen syntymää.
- Kristinusko
Raamatun kertomuksen mukaan Jeesus ilmestyi kuoleman jälkeen opetuslapsille, pääsiäisen kertomus Jeesuksen kuolemasta ja henkiin heräämisestä. Hänen antamastaan lähetyskäskystä ja Jeesuksen ylösnousemisesta taivaaseen.
Mielnkiintoiseksi asian tekee sen, että Jeesus ei ollut omassa ruumissaan tavatessa opetuslapsi. Hehän ei tunnistanut Jeesusta. Haavat oli kyllä, mutta naama oli toisen.
- Ateistin vastaus
sci3ncense
13.4.2012 18:43
Kerro sumusta lisää, onko sinullakin tähtisumua? - Näin minulle käy
Jos kuolen niin, ettei ruumiini räjähdä pieniksi palasiksi, saa lääketiede ruhoni käyttöönsä. Kun parhaat palat on poistettu, minut kärvennetään uunissa tuhkaksi. Tuhkani hävitetään mahdollisimman ekologisella tavalla, mitään muistomerkkiä en itselleni halua.
- Ehkäpä on näin
Olen jäävi vastaamaan, koska en ole ateisti.
Omasta mielestäni palaan varsinaiseen olotilaani ikuisuuteen. (Mikä ei tarkoita, että uskoisin jälleensyntymään.) Olen ollut siellä suurimman osan ajastani, ja tulee olemaan siellä taas suurimman osan ajastani, tämä elämä fyysisessä tämäntyyppisessä ruumiissa on vain pikku välinäytös, joka ei kestä kovinkaan kauan verrattuna tuohon ikuisuuteen, josta olen siis mielestäni jo tullutkin.
Toki tämäkin on silti tärkeä vaihe, vaikkakin sangen lyhyt ilmankos Jumala yrittää antaa neuvoja ihmiselle. Toki meiltä täytyy pitää tämä salassa, siis että olemme jo tulleet sieltä.- Ehkäpä on näin
Kristuksen täytyi siis sovittaa meidät, että pääsemme palaamaan tämän lyhyen maan päällä (lihassa) viettämämme ajan jälkeen takaisin.
- Ehkäpä on näin
Ehkäpä on näin kirjoitti:
Kristuksen täytyi siis sovittaa meidät, että pääsemme palaamaan tämän lyhyen maan päällä (lihassa) viettämämme ajan jälkeen takaisin.
Sillä on jotain tekemistä kanssa kun sanotaan: Jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole....(VAikka Kristus olikin tieysti suurin Vehnänjyvä ja ehdottomasti meidän kaikkien yläpuolella oleva Jumalan Poika, älkää siis vähätelkö häntä.)
Paavalilta taas ymmärrän, että ihmiselämä on sekunnin murto-osan kestävä kärsimys (varsinaisessa olomuodossa taivaassa olevan ihanuuden rinnalla, yhteydessä Jumalaan ja toisiin olentoihin, ja kaikki tunnemme toisemme täydellisesti ja palvelemme toisiamme mielellämme kaikessa rakkaudessa..)
- Kristinusko
Joku kuuntelevan kirkon pappi voisi vastata, että eikö ihminen omalla tietoisella valinnallaan tuomitse itsensä pelastuksen sijasta kuolemaan.
Jos tunnustaa itselleen hiljaisesti ja tunnustaa julkisesti, että elämä päättyy lopullisesti kuoleman jälkeen, eikä kuoleman jälkeen ole enää mitään toivoa. Eikö ihminen silloin tuomitse itsensä lopulliseen kuolemaan.
Jumala vain vahvistaa ihmisen itsensä valitseman lopullisen kadotustuomion. Jumalan ei edes tarvitse tuomita ihmistä, koska ihminen on tuomionsa tehnyt itse. Sama asia, kuin oikeudessa ihminen sanoisi, haluan kuolemantuomion. Tuomari vastaa tähän, koska itse sitä pyydät ja haluat, minä annan sen sinulle.Ei voi ihminen tuomita itseään Helvettiin vaan Jumalan täytyy sen tehdä. Ihmiset ei ole yhtä älykkäitä ja joillekin uppoaa taikausko kuin kuuma veitsi voihin. Sitten älykkäimillä on mahdottomuus uskoa asiaan, kun siitä on olemassa niin paljon tutkittua tietoa, joka ei tue uskontoja. Päinvastoin, teologit on tutkinut uskontojen olevan nimenomaan ihmisten keksimiä ja muokkaamia. Tällöin olisi kohtuutonta väittää ihmisellä olevan päätäntävalta, jos todisteet osoittavat muuta.
Mikäli kaikki olisivat samalla viivalla ja kaikilla olisi vintin ikkunat auki, niin silloin sitä voisi miettiä ihmisen valintana...mutta kun näin ei ole.
- Kristinusko
Esimerkiksi Suomen ateisteilla on tälläinen lopullisen kuoleman valinta, koska tietävät toisen vaihtoehdon olevan olemassa raamatun ja sen antaman pelastuksen. Eli tuomitsevat itsensä lopulliseen kuolemaan, koska sanovat kuoleman päättävän ja lopettavan kaiken.
- ++++++++++++
"Esimerkiksi Suomen ateisteilla on tälläinen lopullisen kuoleman valinta, koska tietävät toisen vaihtoehdon olevan olemassa raamatun ja sen antaman pelastuksen."
Mistä tiedät, että tämä on oikea vaihtoehto eikä vain toiveajattelua?
- Kristinusko
Ateisteille ainoa totuus on ihmisen lopullinen kuolema, kuolemassa, koska muuten ei ole ateisti.
Vaihtoehtoja ei ole hänellää muuttaa ajatusta tästä asiasta.
Kuoleman uskonto=ateisti- ??
Luuletko nyt olevasi jotenkin välkky?
- zyrt
Kristinusko
Olet sitten ateisti tai jumaluskoinen, niin fakta on se, että kun kuolet, niin olet lopullisesti kuollut.
Kaipaatko aikaa ennen kuin sinut siitettiin? Etpä tietenkään, koska sinua ei ollut olemassa. Miksi luulet, että aivojesi valon sammuttua sinä olisit jossain muussa olomuodossa? Olemisesi loppuu kuolemaan.
Ikävä juttu jos haaveilet harppujen ikuisesta soitosta, mutta haaveilusi ei faktoja muuksi muuta.
"Ateisteille ainoa totuus on ihmisen lopullinen kuolema, kuolemassa, koska muuten ei ole ateisti.
Vaihtoehtoja ei ole hänellää muuttaa ajatusta tästä asiasta.
Kuoleman uskonto=ateisti"
Oletko aina noin synkkä ? Sinun kannattaisi ehkä puhua jonkun kanssa - oikeesti.- Lopullinen kuolema
Ihmisen elämä itsestään tietoisena eliönä ei kuoleman jälkeen jatku. Kuoleman jälkeen ruumissa elävät bakteerit (ja loiset) jatkavat jonkin aikaa myllertämistä, mutta aivotoiminnan lakattua tietoisuutta ei ole.
Olotilana kuolema on samanlainen kuin ennen syntymää - eli ei tarvitse kärsistellä helvetissä tms. jos on valinnut "väärän uskonnon".
Tietenkin kannattaa pyrkiä olemaan elossa mahdollisimman kauan ja elää hyvää elämää, jotta itse eläminen olisi mukavaa. Samalla voi vaikuttaa mm. jälkikasvuun ja muihin ihmisiin omalla käytöksellään. Aina voi parantaa tapansa (suotavaa itse kullekin aina silloin tällöin tarkastella omia tekemisiään ja esimerkkiään).- siltmielenkiintoista
"Kuolemanrajatutkimus: tiede kohtaa Aikain Viisauden
Ehkä tieteenkin näkökulmasta kuolemanrajatutkimuksen empiiriset havainnot voidaan parhaiten selittää siten, että tietoisuus voi olla aivoista riippumaton. Aivotutkimuksen arkipäivään tällä tuskin olisi juurikaan vaikutusta, mutta tietoisuuden tutkimuksen ja tieteellisen maailmankuvan paradigman muutos olisi erittäin suuri. Teosofian eli Aikain Viisauden kannalta asia on selvä: ihmisessä on ikuinen henkinen puoli, joka on todellisempi kuin aivotajunnassa ilmenevä persoonallisuutemme. Olen vakuuttunut siitä, että jotkut meistä tietävät tämän omakohtaisesta kokemuksesta".
http://www.teosofia.net/artikkelit/as-kuolemanrajatutkimus.htm
Tv:sta tuli jokinaika sitten tutkimuksesta, joita sairaaloissa tehtiin kuolemanrajatapauksista, mutta en muista mikä sen ohjelman nimi oli. Muistaako joku muu? Se näissä oli ihmeellisintä, että osassa oli aivotoiminta katsottu täysin loppuneeksi, mutta silti potilas oli kertonut tapahtumista, mitä oli mm. sairaalahuoneessa ko. aikana tehty. - ...
siltmielenkiintoista kirjoitti:
"Kuolemanrajatutkimus: tiede kohtaa Aikain Viisauden
Ehkä tieteenkin näkökulmasta kuolemanrajatutkimuksen empiiriset havainnot voidaan parhaiten selittää siten, että tietoisuus voi olla aivoista riippumaton. Aivotutkimuksen arkipäivään tällä tuskin olisi juurikaan vaikutusta, mutta tietoisuuden tutkimuksen ja tieteellisen maailmankuvan paradigman muutos olisi erittäin suuri. Teosofian eli Aikain Viisauden kannalta asia on selvä: ihmisessä on ikuinen henkinen puoli, joka on todellisempi kuin aivotajunnassa ilmenevä persoonallisuutemme. Olen vakuuttunut siitä, että jotkut meistä tietävät tämän omakohtaisesta kokemuksesta".
http://www.teosofia.net/artikkelit/as-kuolemanrajatutkimus.htm
Tv:sta tuli jokinaika sitten tutkimuksesta, joita sairaaloissa tehtiin kuolemanrajatapauksista, mutta en muista mikä sen ohjelman nimi oli. Muistaako joku muu? Se näissä oli ihmeellisintä, että osassa oli aivotoiminta katsottu täysin loppuneeksi, mutta silti potilas oli kertonut tapahtumista, mitä oli mm. sairaalahuoneessa ko. aikana tehty.Varmaan joku tv7:n höpöjuttu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883