Salarakkaan suru?

Minäkin olen tätä joskus pohtinut. Tilanne on tosi kurja, sairaalaan ainakin menisin. Mutta tässäkin tulee taas vain esille, miten surullista ja vaikeaa on, jos pitää olla salarakas. Tilanteesta pitäisi päästä pois.

Ei kiinnosta pätkääkään. Mitä enemmän kärsii, sitä parempi.

Joka lähtee epärehelliseen ihmissuhteeseen niin saa kantaa myös valintansa seuraukset. On niitä pienellä pikkakunnalla kuultu, että nämä ´kakkospuolisot ramppaavat haudoilla sen jälkeen kun omaiset ja saattoväki on poistunut. Pitää elää niin että kestää päivänvalon.
Mahtaa olla ahdistavaa?

itse en voi kertoa parhaalle ystävälleni mitään minun salasuhteesta. Minut tuomittaisiin ihan täysin, olenhan itsekin naimisissa.
Olen kertonut suhteesta vanhalle lapsuuden ystävälle jolla ollut saman tyylinen tilanne. On hyvä kun sinulla olisi joku kenelle voit puhua.

Tätä asiaa ollaan sivuttu salarakkaan kanssa... Että mitä jos toiselle jotain tapahtuu ja eikä hänestä kuulu mitään..? Itselläni on sydänystävä, joka tietää tarinani pääpiirteittääin. Olen sopinut hänen kanssaan, että jos jotain vakavaa tapahtuu, hän välittää tiedon hienovaraisesti salarakkaalleni. Samoin salarakkaallani on bestis, joka tietää oleellisen samaan tapaan.
Itse olen eronnut, joten minun sairaalavuoteeni äärellä voi käydä vapaasti - mutta itse en voisi mennä salarakasta katsomaan, kuitenkin sen verran pienet piirit.

Me surimme jo hänen elinaikana, kävimme läpi kaikkea, sillä tiesimme mitä tulossa, hyvästelimme ja surimme yhdessä.
En mene haudalle, sillä se ei kuulu minulle,olimme ystäviä ja pidimme toisistamme.
Rakkautta ei varmaan ollut, eniten hän rakasti omaa perhettää, ja ehkä tarvitsi tukea sairautensa aikana myös minulta.
En tunne mitään huonoa omaatuntoa, että olin tukena, ja kerroin avoimesti omille läheisille, että olimme ystäviä ja tärkeitä toisillemme, minä sain myös tukea vaikeassa elämäntilanteessa.
Kiitollisena muistan, kun sain olla ystävänä ja tukena, myös siitä kun sain tukea elämääni hänen elinaikanaan.

Kuule se on ihan sun ongelmas.Ettäs kehtaatkin sitä täällä vielä valittaa.Pysyt hiljaa ja kärsit!

Olen mies 50 ja minulla on ollut salarakkaus 6 vuotta .Ajauduin salarakkauteen kun vaimoni ei halua / pysty rakastelemaan ja puutteessa en pysty elämään.
Salarakkaalla naisella on samanlainen tilanne kotona. Sitten tammikuussa salarakas lähti miehensä ja kahden muun parikunnan kanssa lomalle ulkomaille he olivat vierailleet mm. Niagaran putouksella. Jostain kumman Eija oli liukastunut ja pudonnut putoukseen . Näkijöitä oli kuulemma kymmenittäin ,että täysi vahinko oli tämä putous. Kuulin tämän asian viikon päästä kun he tulivat Suomeen.

En tiennyt miten olisi pitänyt surra ,kun joka paikkaan koski.

Kyllä se on niin, että jos olet jäänyt pelkäksi salarakkaaksi, niin ei se toinen osapuoli sinua ole arvostanut. Ainoastaan tyhmä olento pilaa elämänsä olemalla onnettomassa liitossa. Saat surra ihan itseksesi, vaikka suremisen arvoista ei paljon taida olla.

Kyllä meidän Einarin haudalle saa vapaasti tulla kaikki salarakkaat suremaan, jos vain ilkeävät.

Minä olen suruni surrut tässä elämän varrella ja asiani järjestänyt niin, että reagoin enää vain ja ainoastaan rahaan.

Riippuu varmaan suhteesta. Olen ollut salarakas ja käräytin mihen kun alkoi liikaa taas kiinnostumaan vaimostaa, erosivat jne. eli eipä juurikaan kiinnosta vaikka tappaisivat molemmat itsensä. Toisaalta olen myös elänyt suhteessa jossa mies puhui ja valehteli sekä vaimolleen että minulle, tulos kumpikaan naisista ei enää huolinut miesparkaa, koska me selvitimme välimme naise kanssa ja yhteistuumin tuomitsimme miehen. Eikä kyllä kiinnosta myöskään tämän elostelijan tila. Kolmas salasuhteeni oli mies, jonka vaimo petti häntä jatkuvasti. Luulin itse että mies haluaisi jotain enemmän kanssa, kunnes kävi ilmi että hänellä oli muitakin kakkosin. Anyway ovat akkansa kannssa eronneet, olemme miehen kanssa nykyisin ystäviä. Mutta yhteenvetona että EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINOSTAA

Olisi hyvä jos sinulla olisi joku ystävä jonka kanssa voisit asiasta puhua ja toivottavasti myös salarakkaan puolelta tulleita ystäviä. He tukevat kyllä. Ja mikset voisi sairaalaankin mennä sellaisena aikana kun muita siellä ei ole. Ja miksei vaikka olisikin, ystävänä. Ketä tahansa rakasta tulee voida surra, oli se sitten salarakas, ystävä, sukulainen jne. Myös muissa suhteissa voi joutua suremaan muuten kuin "peruskaavan" mukaan eikä aina ole itsestään selvää että edellämainituissakaan voi osallistua hautajaisiin.
Toivottavasti olet voinut kertoa suhteesta jollekin läheiselle niin voit jakaa niin ilot kuin surutkin.

Lisää syitä olla olematta se kakkonen... Toisaalta, jos pystyy olemaan kakkonen ja mahdollisesti jopa olemaan osallisena kodinrikkomisessa, niin eipä sellaisella ihmisellä varmaan paljoa sydäntä ole millä surra, eli ihan turhaa murehtia sen varatun kultsipuppelinsa sairastumisesta tai muusta. Aina voi etsiä uuden rengastetun yksilön, jota hoidella!