olen pöyristynyt ystäväni käytöksestä!!

johanna12

elikkä kun kerroin ystävilleni häistä, yksi oli heti sanavalmiina tyrkyttämässä itseään "minä olen kaaso sitten!!" . naureskelin asialle sillä emme olleet sulhasen kanssa varmoja otammeko edes kaasoja tai bestmaneja joten en sanonut juuta enkä jaata. nyt häihin on enään alle kuukausi aikaa, ja tämä kyseinen "kaaso" ei ole tikkua ristiin häitteni eteen tehnyt, vaan olen tehnyt kaiken sisareni kanssa.! silti leveilee ympäri kaupunkia miten hän on kaaso. eräänä iltana, hän kyseli onko väliä minkä asun hän tilaa, niinkun rahaliseseti. koska morsiamenhan täytyy maksaa kaason puku. otti vielä nokkiinsa kun kerroin että eihän miehellänikään bm:nia ole, enkä ole maksamassa muiden vieraiden pukuja, hyvä että omani.!
kului aikaa ja aloimme puhua polttareista. kommentiksi tuli " minunhan olisi hyvä saada ne rahat etukäteen, mitä niihin tarvitsee. millon siirrät tililleni? " SIIS MITÄ IHMETTÄ. kuuluuko morsiamen oikeasti maksaa omat polttarinsakin ???????

112

10096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaason kunnia

      olin kaasona ystävälleni. Maksoin itse puvun (tietyn värinen piti olla) ja polttarit kustansin muutaman muun ystävän kanssa. En ole mokomaa kuullut että morsian osallistuisi polttarikustannuksiin. Ja aika vanhanaikaista on se että morsian maksaisi morsiustyttöjen ja kaason puvut... en ole kuullut kenenkään tekevän näin.

      Kaason tehtäviä on monia ja kyllä itse käytin paljon aikaa ystäväni häihin (200 hengen häät). Osallistuin valmisteluihin (siivouksesta tarjoiluun, kutsukorteista hääkarkkeihin, kävin morsiamen kanssa häämessuilla ja kiertelemässä pukuliikkeitä, käytin morsiamen meikissä ja kampaajalla, jne.). Ja tietty häätilaisuudessa bestmanin kanssa hoidimme seremoniamestarin tehtäviä.

      Kuulostaa oudolta tuo ystäväsi leveily ja kehuminen kaasona olemisesta...

      • Tyttäreni

        meni naimisiin pari vuotta sitten ja kyllä he ainakin maksoivat kaasojen (4) puvut.
        Olisi törkeää ilmoittaa, että minkä värinen asu pitäisi häissä olla ja jättää ne kaasojen maksettaviksi.
        Samaten bestmaneille (3) ostettiin paidat, nessut sekä solmiot. Heillä oli omat puvut päällä.

      • etikettielli

        Jos pitää jokin tietynlainen puku kaasolla olla niin morsiamen kuuluu se maksaa. Mutta kyllä kaaso ystävät polttarit kustantavat ja järjestävät.

      • OU NOU

        PÄIVÄN TYPERIN PROVO ????

      • ankguigyg

        NO JOHAN ON MÄLSÄ KAVERI

      • 19+5
        Tyttäreni kirjoitti:

        meni naimisiin pari vuotta sitten ja kyllä he ainakin maksoivat kaasojen (4) puvut.
        Olisi törkeää ilmoittaa, että minkä värinen asu pitäisi häissä olla ja jättää ne kaasojen maksettaviksi.
        Samaten bestmaneille (3) ostettiin paidat, nessut sekä solmiot. Heillä oli omat puvut päällä.

        Hei kamoon kaikki.. noi nyt on itsestäänselvyyksiä.

        Ongelma tässä on se, ettei ap saa suutaan auki ja sanotuksi, että " sori, kaasoa ei ole eikä tule ja touhusi on rasittavaa. Ole ystävällinen ja lopeta. "

        Miten voi olla niin vaikeeta?

      • 4wedding
        etikettielli kirjoitti:

        Jos pitää jokin tietynlainen puku kaasolla olla niin morsiamen kuuluu se maksaa. Mutta kyllä kaaso ystävät polttarit kustantavat ja järjestävät.

        eipäs vaan =) itse kaasoiltani kysyin onko heillä valmiina puvut jotka aikovat laittaa,kysyin myös väriä.Kummallekkin sopi minun väritoiveeni ja sovittiin että he ostavat puvut koska he käyttävätkin niitä myöhemmin toisissa juhlissa.Asiat olisi toki mennyt toisin jos puvut olisivat jääneet ns.koristeiksi,silloin olisin toki maksanut koska minulla ne väritoiveet olivat.Onneksi minulla olikin maailman parhaat kaasot joiden kanssa oli helppo puhua,neuvotella ja tehdä kompromisseja jotta kaasoilu ei liiaksi käy heidän lompakolle eikä minun.

      • Bride2011
        4wedding kirjoitti:

        Samoin meillä. Etukäteen sovimme värikoodista, mutta kaikille oli ok, että he maksavat puvut itse, koska aikoivat myös niitä myöhemmin käyttää. En ymmärrä miksi tässä asiassa pitäisi kangistua kaavoihin.

      • Kärpix
        19+5 kirjoitti:

        Hei kamoon kaikki.. noi nyt on itsestäänselvyyksiä.

        Ongelma tässä on se, ettei ap saa suutaan auki ja sanotuksi, että " sori, kaasoa ei ole eikä tule ja touhusi on rasittavaa. Ole ystävällinen ja lopeta. "

        Miten voi olla niin vaikeeta?

        No se nyt johtuu siitä, että jotkut ihmiset eivät vain pysty olemaan niin törkeän suorapuheisia kuten sinä. He voivat jopa ajatella, että mahdollisesti loukkaavat toisen tunteita tms. Asia voi olla myös jostain muusta syystä häveliäs. Joillakin ihmisillä on vain enemmän suodatinta aivojen ja suun välillä. Luulen myös, että hyvä niin.

    • johanna12

      minulla ei otetty väritoivomuksia edes vastaan! olisin toivonut jotain turkoosin sävyjä, sillä sisareni (jonka olen itse ottanut lähimmäkseni ns.toiseksi kädeksi häähommiin) pukeutuu turkoosiin. selasi ja esitteli netistä minulle n.200-300 euron satiinikangascoctail asuja.......... huhhuh! siskoni asu maksoi 40 euroa ja on todella näyttävä.. miten saisin nätisti sanottua hänelle että meillä ei ole kaasoja/bmnejä. yriti tarjota hänelle "juontajan" pestiä, eli sellaista joka johdattelisi ja kertoisi ihmisille mitä tapahtuu seuraavaksi, jos tapahtuu jne, mutta ei suostu ottamaan vastaan. mielestäni kaasona olo on jotain muuta, kuin että törsäilee morsiamen piikkiin hääparin juhlapäivänä :O auttakaa, etten menetä välejä totaalisesti!!

      • kaason kunnia

        sanot ystävällesi, että miehesi ei halua bestmania ja olisi aika hassua jos sinulla olisi kaaso. Tai sano, että sisaresikin haluaa olla kaaso ja et osaa valita (ja koska ei ole bestmania, niin vielä hullumpaa olisi 2 kaasoa). tai sano että miehesi kanssa olette päättäneet että ei tule bestmania eikä kaasoa (ei sinun tarvitse perustella teidän valintoja)

        Jos ystäväsi suuttuu tuosta, niin ei hän sinun tosi ystävä silloin ole.

        Lähtökohta puvun maksamiselle on se, että morsian valistsee kaasolle tietynlaisen puvun (sitä ei tosiaan kaaso valitse). Kuten aiemmin mainitsin, niin nykyaikana harvemmin morsian maksaa kaason pukua, vaikka esittäisikin väritoiveen puvulle.

        Jos hän on kaaso, niin silloin hänen kuuluisi juontaa ja järjestää hääohjelmakin (ja yksin koska ei ole bestmania). Ei kaaso itse voi sanella mitä teidän häissä hänen tulisi tehdä, eikä tosiaan törsätä teidän rahoja. Toki jos kaaso on ujo, niin silloin juontaminen on parempi siirtää jollekkin toiselle, mutta tässä tapauksessa ei taida olla ujo eikä arka tuo ystäväsi.

        Pidä varasi että sinun hääpäivästäsi ei tule "kaason" suuri päivä! Kuulostaa nuo jutut jo siltä että kaaso haluaa paistatella keskipisteessä (kulkee kehumassa olevansa kaaso ja itselle etsii jotain coctail-asuja, jne.... sen sijaan että oikeasti auttaisi morsianta järjestelyissä).

        Minulla jäi kaasona ollessani omaan meikkiin ja kampaukseen n. puoli tuntia aikaa (itse meikkasin ja ystävä laittoi hiukset). Se päivä on todellakin morsiamen ja sulhasen, ei kaason eikä bestmanin.

      • näin juuri!
        kaason kunnia kirjoitti:

        "tai sano että miehesi kanssa olette päättäneet että ei tule bestmania eikä kaasoa (ei sinun tarvitse perustella teidän valintoja)

        Jos ystäväsi suuttuu tuosta, niin ei hän sinun tosi ystävä silloin ole."

        Tässä tämä juttu on kaikessa yksinkertaisuudessaan! Ilman mitään turhia perusteluja!

      • Sano suoraan.
        kaason kunnia kirjoitti:

        sanot ystävällesi, että miehesi ei halua bestmania ja olisi aika hassua jos sinulla olisi kaaso. Tai sano, että sisaresikin haluaa olla kaaso ja et osaa valita (ja koska ei ole bestmania, niin vielä hullumpaa olisi 2 kaasoa). tai sano että miehesi kanssa olette päättäneet että ei tule bestmania eikä kaasoa (ei sinun tarvitse perustella teidän valintoja)

        Jos ystäväsi suuttuu tuosta, niin ei hän sinun tosi ystävä silloin ole.

        Lähtökohta puvun maksamiselle on se, että morsian valistsee kaasolle tietynlaisen puvun (sitä ei tosiaan kaaso valitse). Kuten aiemmin mainitsin, niin nykyaikana harvemmin morsian maksaa kaason pukua, vaikka esittäisikin väritoiveen puvulle.

        Jos hän on kaaso, niin silloin hänen kuuluisi juontaa ja järjestää hääohjelmakin (ja yksin koska ei ole bestmania). Ei kaaso itse voi sanella mitä teidän häissä hänen tulisi tehdä, eikä tosiaan törsätä teidän rahoja. Toki jos kaaso on ujo, niin silloin juontaminen on parempi siirtää jollekkin toiselle, mutta tässä tapauksessa ei taida olla ujo eikä arka tuo ystäväsi.

        Pidä varasi että sinun hääpäivästäsi ei tule "kaason" suuri päivä! Kuulostaa nuo jutut jo siltä että kaaso haluaa paistatella keskipisteessä (kulkee kehumassa olevansa kaaso ja itselle etsii jotain coctail-asuja, jne.... sen sijaan että oikeasti auttaisi morsianta järjestelyissä).

        Minulla jäi kaasona ollessani omaan meikkiin ja kampaukseen n. puoli tuntia aikaa (itse meikkasin ja ystävä laittoi hiukset). Se päivä on todellakin morsiamen ja sulhasen, ei kaason eikä bestmanin.

        Kannattaa vain sanoa suoraan, että olette miehesi kanssa päättänyt, että kaasoja ja bestmaneja ei ole. Jos suuttuu, onko ystävyyden arvoinen? Nimimerkille "kaason kunnia" mainitsisin vielä, että jos morsian valitsee kaason puvun niin kyllä hän itse silloin sen maksaa myös. Ei voi olettaa, että kaikilla olisi varaa mihin vaan. Polttareihinkin menee jo pieni omaisuus.

      • Maid of honor
        kaason kunnia kirjoitti:

        sanot ystävällesi, että miehesi ei halua bestmania ja olisi aika hassua jos sinulla olisi kaaso. Tai sano, että sisaresikin haluaa olla kaaso ja et osaa valita (ja koska ei ole bestmania, niin vielä hullumpaa olisi 2 kaasoa). tai sano että miehesi kanssa olette päättäneet että ei tule bestmania eikä kaasoa (ei sinun tarvitse perustella teidän valintoja)

        Jos ystäväsi suuttuu tuosta, niin ei hän sinun tosi ystävä silloin ole.

        Lähtökohta puvun maksamiselle on se, että morsian valistsee kaasolle tietynlaisen puvun (sitä ei tosiaan kaaso valitse). Kuten aiemmin mainitsin, niin nykyaikana harvemmin morsian maksaa kaason pukua, vaikka esittäisikin väritoiveen puvulle.

        Jos hän on kaaso, niin silloin hänen kuuluisi juontaa ja järjestää hääohjelmakin (ja yksin koska ei ole bestmania). Ei kaaso itse voi sanella mitä teidän häissä hänen tulisi tehdä, eikä tosiaan törsätä teidän rahoja. Toki jos kaaso on ujo, niin silloin juontaminen on parempi siirtää jollekkin toiselle, mutta tässä tapauksessa ei taida olla ujo eikä arka tuo ystäväsi.

        Pidä varasi että sinun hääpäivästäsi ei tule "kaason" suuri päivä! Kuulostaa nuo jutut jo siltä että kaaso haluaa paistatella keskipisteessä (kulkee kehumassa olevansa kaaso ja itselle etsii jotain coctail-asuja, jne.... sen sijaan että oikeasti auttaisi morsianta järjestelyissä).

        Minulla jäi kaasona ollessani omaan meikkiin ja kampaukseen n. puoli tuntia aikaa (itse meikkasin ja ystävä laittoi hiukset). Se päivä on todellakin morsiamen ja sulhasen, ei kaason eikä bestmanin.

        "Lähtökohta puvun maksamiselle on se, että morsian valistsee kaasolle tietynlaisen puvun (sitä ei tosiaan kaaso valitse)."

        No ei todellakaan pidä paikkaansa. Olen ollut useamman kerran kaasona ja aina olen itse saanut pukuni valita. Olen tietysti kysynyt morsiamilta, onko jotain toiveita tai rajoituksia, mutta itse olen siis pukuni saanut valita ja olen ne myös itse maksanut. Jos joku morsiamista olisi vaatinut jotain tiettyä mekkoa, niin sitten olisi saanut osallistua kustannuksiinkin.

      • 4wedding
        Maid of honor kirjoitti:

        Jos morsian maksaa niin silloin myös morsian päättää kokonaan puvun ei vain väriä.En todellakaan maksaisi pukua joka mielestäni olisi kaason valitsemana ruma ja vääränvärinen =)

      • jsbdkhdfk
        Maid of honor kirjoitti:

        "Lähtökohta puvun maksamiselle on se, että morsian valistsee kaasolle tietynlaisen puvun (sitä ei tosiaan kaaso valitse)."

        No ei todellakaan pidä paikkaansa. Olen ollut useamman kerran kaasona ja aina olen itse saanut pukuni valita. Olen tietysti kysynyt morsiamilta, onko jotain toiveita tai rajoituksia, mutta itse olen siis pukuni saanut valita ja olen ne myös itse maksanut. Jos joku morsiamista olisi vaatinut jotain tiettyä mekkoa, niin sitten olisi saanut osallistua kustannuksiinkin.

        Niin, sinä olet valinnut pukusi itse ja maksanut ne myös itse. Jos morsian olisi vaatinut jotain tiettyä pukua käytettäväksi häissään, sen maksaminen olisi kuulunut hänelle. Siis lähtökohta ts. edellytys sille, että morsian maksaa kaason puvun on se, että hän ns. määrää, millainen kaason puvun on oltava. Saitko kiinni?

      • ....................

        Älä jaksa jumittaa. Ystäviä ei kannata ostaa rahalla.

    • rilla-milla

      Järki käteen , sanot aivan suoraan, että olet tervetullut vieraana , mieheni ja minä suunnittelemme omien sukujemme kanssa juhlat , piste .

      Ei kannata itsekkään puhua mitään ylimääräistä tulevista juhlista , kuten myös myöhemmin omasta keskinäisestä elämästä , se on tärkeintä jos naimisiin menee .

    • just............

      Siis onko hän kaasosi vai ei? Koita päättää.

      • truu-ma eiku ruu-ma

        eiks sulla ole luetun ymmärtämistä: "elikkä kun kerroin ystävilleni häistä, yksi oli heti sanavalmiina tyrkyttämässä itseään "minä olen kaaso sitten!!"

    • zimbaxz

      Kaasoja on moneksi. Itse pyysin itselleni kaason. joka suunnitteli ohjelman bestmanin kanssa jne. edellisenä iltana ennen häitä aloitti kiukuttelun. Mikään ei ollutkaan niinkuin piti. ja ilmestyi häihini umpitunnelissa. bestman piti osuuden, kaaso oli sitten yleinen huvin aihe. ilmeisesti oli kateellinen, koska hänen avioliittonsa oli kariutunut alle puolen vuoden naimisissa olon jälkeen. ainakin näin olen itselleni järkeillyt. jälkikäteen asiasta ei ole puhuttu. niin ja en muuten saanut polttareitakaan, eikä kaaso kyllä sinänsä auttanut kutsujen, hääkarkkien jne kanssa. pukunsa ja sen värin kaaso sai valita itse, koska tiesin hänellä olevan vaatteiden suhteen hyvä maku. en olisi kuitenkaan odottanut tätä hääpäivältäni. jäin vähän kaason "koheltamisen" varjoon....

    • perinteet?

      Minua alkoi ihmetyttää tuo kommentti "nykyaikana harvemmin morsian maksaa kaason pukua."

      Siis mitä? Onko täällä suomessa ollut sellainen tapa, että ensinnäkin on ollut tällainen kaiken tekevä kaaso, ja että morsian on maksanut hänen juhla-asunsa?

      Olen 60-vuotias. Omat hääni olivat 70-luvulla, samoin monien silloisten tyttöystävieni. Kenelläkään ei ollut häissään minkäänlaista kaasoa. Itse asiassa sana "kaaso" oli silloin kamalan vanhanaikainen. Sellaisesta mainittiin joissakin opuksissa, joissa kerrttiin ikivanhoista häätavoista. Niissä aina kaaso oli morsiamen pukija. Siis auttoi morsianta sonnustautumaan niihin senaikuisiin häävetimiin, kaikenmaailman pääliinoihin ja -nauhoihin ja alus- ja päällyspukuihin ja liiveihin jne. Ei mitään sen kummempaa. Kaasojen asuista en muista edes mainittaneen mitään. Yleensä kaaso ja morsiamen muut ystävättäret viettivät edellisen päivän ja viimeisen yön morsiamen seurassa. Eri puolilla Suomea on vielä ollut erilaiset tavat.

      Ja sitten joku kirjoittaa, että "nykyaikana harvemmin morsian maksaa kaason pukua."

      Siis milloin meillä on sellainen aika ollut, että morsian maksaa kaason puvun? Oma tyttäreni meni naimisiin 90-luvulla. Silloin mainittiin joissakin hääoppaissa "kaaso" hieman kuin sellaisena hauskana vanhoista perinteistä uudelleen esiin otettuna ilmiönä. Bestman-käsite oli käytössä jo vähän aikaisemmin, otettu amerikkalaisista sarjaohjelmista ja elokuvista joskus 70-80 -luvun taitteessa, mutta mitä sekin sitten käytännössä tarkoitti? Täytyy mennä todella kauas historiaan, että näille käsitteille "bestman" ja "kaaso" oikeasti saataisiin jonkinlainen esikuva. Sulhasillahan oli puhemies, mutta sellainen ei välttämättä ollut mikään sulhasen paras ystävä, vaan saattoi olla ihan vieraskin ihminen, joka vain oli todettu hyväksi sellaiseksi. Eli pitää mennä niihin aikoihin, jolloin naimisiinmenoista ei sovittu pelkästään parin itsensä kesken, eikä välttämättä heidän keskensä lainkaan, vaan perheiden ja suvun.

      Eipä ollut minun äidilläni 1940-luvulla häissään minkäänlaista kaasoa, eikä ollut myöskään hänen yhdeksällä sisaruksellaan. Ei sellaisista edes puhuttu silloin. saati että isälläni olisi ollut bestman. Isot häät olivat kyllä, valokuvista päätellenkin. Olen ollut lapsuudesta asti lukuisissa häissä, koska sukuni on suuri ja ystäväpiirinikin on laaja. Ikinä en törmännyt kaasoihin enkä bestmanneihin, ennen kuin vasta 80- ja 90-luvuilla, jotka minä käsitän kuitenkin varsin nykyajaksi.

      Ja jossain välissä on siis ollut aika, jolloin morsian on maksanut kaason puvun?

      Nopeasti sitten on ajanjaksot juosseet ja perinteet ja tavat tulleet ja menneet.

      • vihitty 1976

        Samaa mieltä. Minut ja mieheni vihittiin 1976 eikä meillä todellakaan ollut mitään kaasoa tai bestmania, ei hää-karkkeja eikä muutakaan tilpehööriä.
        Ensin vihittiin kirkossa ja sitten oli ihan tavalliset ravintolassa vietetyt hääjuhlat joissa syötiin, hiukan juotiin, tanssittiin ja laulettiin ilman mitään erillisiä ohjelmanumeroita. Rentoa seurustelua sukulaisten ja ystävien kesken eikä jumalatonta pakollista suorittamista niinkuin nyky-häät ovat.

        Ja suurinpiirtein samalla kaavalla vihittiin kaikki tuttavaparitkin. Kaasot ja puhemiehet jäivät jonnekin 1800 luvulle.

        Nyky mallin mukaiset kaasot ja bestmanit ovat todellakin kopsattu suoraan amerikkalaisista tv- sarjoista, eivätkä ole mitään Suomalaista perinnettä.

      • kaason kunnia

        Morsian tarjoutui maksamaan minunkin puvun, mutta kieltäydyin. Maksoin omasta pussista lähes 400 euron puvun, joka siis morsiamen toiveiden mukainen. Tässä se tuleekin, jos morsian haluaa tietynlaisen puvun kaasoille/morsiusneidoille, niin eikö olisi aika kohtuutonta olettaa, että toinen osapuoli on valmis sijoittamaan pukuun jopa useita satoja euroja... (sama koskee myös morsiustyttöjen/poikien ja bestmanian asuja) On eri asia, jos kaaso saa itse valita asunsa.

        Täällä ainakin on jotain mainintaa tuosta (jos ette minun kirjoittamaani usko):

        http://www.naimakaupat.com/haaopas/kaaso_bestman/kaaso_puku.php

        http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/perhejuhlat/haat
        ks. kohta häiden kustannukset
        - hääpuvut (mahd. myös bestmanin ja kaason, morsiuspoikien ja - neitojen asut)

      • Juuri päinvastoin

        eli nykyään tuo kaason puvun ostaminen on normaalia.
        Eli ihan oikein ihmettelit! Ei se ennen vanhaan todellakaan ollut tapana.

      • sanojen merkitys
        Juuri päinvastoin kirjoitti:

        eli nykyään tuo kaason puvun ostaminen on normaalia.
        Eli ihan oikein ihmettelit! Ei se ennen vanhaan todellakaan ollut tapana.

        nykyään sanan synonyymeja on nykypäivinä, tätä nykyä, parhaillaan, nyt, jne. Se ei siis suoranaisesti sano, mitä edeltävä aika on (voi olla 5 vuotta tai 10 vuotta tai mitä vain)...

        Jos kysytään kaverilta: "Mitä sinä nykyään puuhailet?" niin eiköhän siine ajatella mitä olet tehnyt viime näkemisen (tuskin se sijoittuu entisvanhaan)...

        Taisi tuo kaasojen puvun ostaminen rantautua suomeen 90-luvulla...

      • "KAASON KUNNIALLE"
        kaason kunnia kirjoitti:

        Morsian tarjoutui maksamaan minunkin puvun, mutta kieltäydyin. Maksoin omasta pussista lähes 400 euron puvun, joka siis morsiamen toiveiden mukainen. Tässä se tuleekin, jos morsian haluaa tietynlaisen puvun kaasoille/morsiusneidoille, niin eikö olisi aika kohtuutonta olettaa, että toinen osapuoli on valmis sijoittamaan pukuun jopa useita satoja euroja... (sama koskee myös morsiustyttöjen/poikien ja bestmanian asuja) On eri asia, jos kaaso saa itse valita asunsa.

        Täällä ainakin on jotain mainintaa tuosta (jos ette minun kirjoittamaani usko):

        http://www.naimakaupat.com/haaopas/kaaso_bestman/kaaso_puku.php

        http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/perhejuhlat/haat
        ks. kohta häiden kustannukset
        - hääpuvut (mahd. myös bestmanin ja kaason, morsiuspoikien ja - neitojen asut)

        Tuskimpa olet kaasona ollut. Viesteissäsi haisee vain omakahu ja liioittelu (ellei jopa valehteleminen). Aloittaja kysyi apua ihan muuhun ja sinä leuhkit kuinka hyvä kaaso olet ollut ja maksanut kaiken omasta pussistasi... Aloittajalle neuvoisin vain ilmoittamaan tyrkkykaasolle ystävällisesti, mutta lujasti, että teidän häissänne ei ole ollenkaan kaasoa eikä bestmania jos olette niin päättäneet. Ne ovat TEIDÄN häänne, ei tämän itseään kaasoksi tyrkyttävän. Ja PALJON ONNEA!

      • Hi,hii...
        "KAASON KUNNIALLE" kirjoitti:

        Kävi aivan sama mielessä tuon "kaason kunnia" nimimerkin kohdalla... :D Aikamoista leuhkimista kuinka täydellinen superkaaso hän on ollut!

      • kaason kunnia
        "KAASON KUNNIALLE" kirjoitti:

        Tuskimpa olet kaasona ollut. Viesteissäsi haisee vain omakahu ja liioittelu (ellei jopa valehteleminen). Aloittaja kysyi apua ihan muuhun ja sinä leuhkit kuinka hyvä kaaso olet ollut ja maksanut kaiken omasta pussistasi... Aloittajalle neuvoisin vain ilmoittamaan tyrkkykaasolle ystävällisesti, mutta lujasti, että teidän häissänne ei ole ollenkaan kaasoa eikä bestmania jos olette niin päättäneet. Ne ovat TEIDÄN häänne, ei tämän itseään kaasoksi tyrkyttävän. Ja PALJON ONNEA!

        eipä kannata moisella hajuaistilla metsälle lähteä, sillä haistelusi meni metsään.

        En ole liioitellut enkä ole tarkoittanut kehua (miksi tulisin anonyymisti kehumaan itseäni jonnekkin palstalle). En ole missään vaiheessa sanonut maksaneeni omasta pussista häitä, vaan oman puvun ja että ystävieni kanssa kustansimme polttari.

        Luulisi että jos on ollut kaasona isoissa häissä, niin tietää kuinka iso vastuu kaasouteen liittyy. Jos morsian on itselle rakas ja läheinen, niin kyllä sitä satasella panostaa siihen että päivä onnistuu kaikin puolin.

        Aloittaja mielestäni kysyi neuvoa mm. kuuluuko morsiamen kustantaa omat polttarit. Ja muutenkin kirjoitteli "kaason" asuista, häävalmisteluista, jne. Koetin parhaani mukaan vastailla omista kokemuksista. En tiedä, minkälaisia kaasoja teidän piireissä sitten on, jos minun kokemukseni on mielestäni liioittelua ja omakehua ja lähes valhetta.. ehkä hyvä ja vaatimaton kaaso sitten ostattaa itselleen asut ja keskittyy itseensä morsiamen sijaan...

      • :D

        No sinä ainakin tässä keskustelussa olet keskittynyt ITSEESI, superkaaso.

      • Tapa sanoa

        No osasitpa huolella takertua siihen, että joku huolimattomasti kirjoittaa "nykyään harvemmin enää maksaa kaason pukua." Tällainen kielenkäyttö on yleistynyt, puhutaan ympäripyöreästi vaikka asia olisi selkeä: ei kaason pukua makseta. Tuo kuulostaa kököltä, joten ymmärrän että kommentoija on halunnut lisäillä siihen yhtä ja toista ja juttu on sitten hämärtynyt.

        Käytäntö jossa kaasot pukeutuvat yhtenäisiin asuihin on tietenkin tullut jenkkilästä, jossa myyntimiehet ovat keksineet että tällä tyylillä saadaan myytyä aikamoinen läjä hintavia tällinkipukuja. Minua ne lähinnä ärsyttävät, paksut neidot pursuilemassa kilpaa naruolkaimisissa taftimekoissaan, tätä on nähty aika paljon.

      • tottakaikki
        :D kirjoitti:

        No sinä ainakin tässä keskustelussa olet keskittynyt ITSEESI, superkaaso.

        se on superkaaos ;-/

      • Naitu on ennenkin
        vihitty 1976 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Minut ja mieheni vihittiin 1976 eikä meillä todellakaan ollut mitään kaasoa tai bestmania, ei hää-karkkeja eikä muutakaan tilpehööriä.
        Ensin vihittiin kirkossa ja sitten oli ihan tavalliset ravintolassa vietetyt hääjuhlat joissa syötiin, hiukan juotiin, tanssittiin ja laulettiin ilman mitään erillisiä ohjelmanumeroita. Rentoa seurustelua sukulaisten ja ystävien kesken eikä jumalatonta pakollista suorittamista niinkuin nyky-häät ovat.

        Ja suurinpiirtein samalla kaavalla vihittiin kaikki tuttavaparitkin. Kaasot ja puhemiehet jäivät jonnekin 1800 luvulle.

        Nyky mallin mukaiset kaasot ja bestmanit ovat todellakin kopsattu suoraan amerikkalaisista tv- sarjoista, eivätkä ole mitään Suomalaista perinnettä.

        Hyvä,
        että jotkut täysjärkiset palauttavat näitä nykyajan häähörhöilijöitä maan pinnalle.
        En käsitä, miten naimisiinmenosta ja häiden järjestämisestä on tullut näin suuri juttu, mutta bisnes on bisnes.
        Perheyrityksemme pitäisi ehkä laajentaa toimialaa; konsultointia, kursseja, terapiaa tyyliin:
        "häiden jälkeinen masennus" ,
        "mitä sitten,kun kaikki on ohi",
        "ennakoi erosi, valmistaudu uusiin häihin"

      • Prinsessahäät

        Tollaset käsitykset tulee amerikkalaisista tv-ohjelmista ja leffoista. Niissähän kuvaillaan näitä prinsessahäitä joissa on ties kuinka monta kaasoa ja morsiusneitoa ja kaikilla samanlaiset puvut ja ties mitä muuta. Siellähän toiset kuluttavat häihin ihan mahdottomia summia rahaa ihan oikeassakin elämässä ja varmasti kaason pukukin maksetaan hääbudjetista. Suomessa ollaan kyllä minunkin käsittääkseni oltu hieman maltillisemmalla linjalla.

      • voi hanuri vaan
        :D kirjoitti:

        No sinä ainakin tässä keskustelussa olet keskittynyt ITSEESI, superkaaso.

        eikö tämä "superkaaso" kirjoitellut omakohtaisia kokemuksia??? eikö ne nimenomaan keskity silloin henkilöön itseen ja miten hän asiat kokee tai millaisia kokemuksia on :DDD

      • naitu nainen
        "KAASON KUNNIALLE" kirjoitti:

        Tuskimpa olet kaasona ollut. Viesteissäsi haisee vain omakahu ja liioittelu (ellei jopa valehteleminen). Aloittaja kysyi apua ihan muuhun ja sinä leuhkit kuinka hyvä kaaso olet ollut ja maksanut kaiken omasta pussistasi... Aloittajalle neuvoisin vain ilmoittamaan tyrkkykaasolle ystävällisesti, mutta lujasti, että teidän häissänne ei ole ollenkaan kaasoa eikä bestmania jos olette niin päättäneet. Ne ovat TEIDÄN häänne, ei tämän itseään kaasoksi tyrkyttävän. Ja PALJON ONNEA!

        meniköhän jollakin nyt herne nenään, kun tällä kaasolla on ollut varaa itse kustantaa kaason puku ;D

        En nyt oikein ymmärrä tuota omakehu-kommenttia. Kyllä ainakin meidän ystävä ja lähipiirissä kaason tehtäviin on kuulunut noita perinteisiä tehtäviä - toki muutkin kun kaaso auttavat. Ja siinä missä toinen morsian on satasella itsekin osallistunut häävalmisteluihin, niin toinen taas on ollut omissa oloissaan.

        Ainakin täällä maaseudulla on tapana yhdessä tehdä valmisteluja ja kaasolle, mikäli semmoinen on tulee se päävastuu. No, sinänsä maaseudulla ei ole ohjelma/häävalmistelu-palveluja, joten kaikkea ei rahalla saa ja jonkun on otettava vetovastuu.

        Maaseudulla tai kaupungissa, niin eiks kuitenkin nykypäivänä kaason tehtävänä ole toimia apuemäntänä juhlajärjestelyissä (mitä isommat juhlat, sen enempi vastuuta) ja tukea morsianta kaikin mahdolloisin tavoin (=> toinen morsian voi vaatia kaasolta enempi kuin toinen)... kirkossakin on omat tehtävät ja samoin juhlatilaisuudessa... eli kaasous on muutakin kuin morsiaminen laahuksesta huolehtiminen.

        Olen ollut 15 vuoden aikana 3 kertaa kaasona, siskolleni ja kahdelle ystävälleni. Ja voin sanoa rehellisesti, että viimeisen kokemuksen jälkeen en ihan heti ala kaasoksi (olisi kyllä saanut olla 2-3 kaasoa yhden sijaan). Kertakaikkiaan tuli sata kertaa pahempi sterssi kuin esimerkiksi omissa häissäni ;)

      • hahahaaa
        "KAASON KUNNIALLE" kirjoitti:

        Tuskimpa olet kaasona ollut. Viesteissäsi haisee vain omakahu ja liioittelu (ellei jopa valehteleminen). Aloittaja kysyi apua ihan muuhun ja sinä leuhkit kuinka hyvä kaaso olet ollut ja maksanut kaiken omasta pussistasi... Aloittajalle neuvoisin vain ilmoittamaan tyrkkykaasolle ystävällisesti, mutta lujasti, että teidän häissänne ei ole ollenkaan kaasoa eikä bestmania jos olette niin päättäneet. Ne ovat TEIDÄN häänne, ei tämän itseään kaasoksi tyrkyttävän. Ja PALJON ONNEA!

        eläköön nämä kaasot, jotka kehuu tuolla tosielämässä olevansa kaasoja ja itse tyrkyttävät itsensä kaasoksi ja vielä maksattavat morsiamella kaiken. Niin ja mitään kaason tehtäviä ei hoideta, ehkä morsiamen rinnalla paistatellaan hääpäivänä morsiamen maksamassa, mutta kaason valitsemassa puvussa... ja pahimmassa tapauksessa varasetaan koko show.

        Auta armias jos joku kaaso oikeasti paneutuu kaason hommaan, niin hänet lynkataan. Ei mieleesi tullut että ehkäpä morsian on tosi vaativa ja kaaso ahkera (liian kiltti kenties).

        ihan mielenkiinnosta kysyn että mitä se kaaso mielestäsi sitten tekee? Ettet ole vain samoilla linjoilla tuon tyrkkykaason kanssa :/

      • Minulla oli kaaso
        vihitty 1976 kirjoitti:

        Samaa mieltä. Minut ja mieheni vihittiin 1976 eikä meillä todellakaan ollut mitään kaasoa tai bestmania, ei hää-karkkeja eikä muutakaan tilpehööriä.
        Ensin vihittiin kirkossa ja sitten oli ihan tavalliset ravintolassa vietetyt hääjuhlat joissa syötiin, hiukan juotiin, tanssittiin ja laulettiin ilman mitään erillisiä ohjelmanumeroita. Rentoa seurustelua sukulaisten ja ystävien kesken eikä jumalatonta pakollista suorittamista niinkuin nyky-häät ovat.

        Ja suurinpiirtein samalla kaavalla vihittiin kaikki tuttavaparitkin. Kaasot ja puhemiehet jäivät jonnekin 1800 luvulle.

        Nyky mallin mukaiset kaasot ja bestmanit ovat todellakin kopsattu suoraan amerikkalaisista tv- sarjoista, eivätkä ole mitään Suomalaista perinnettä.

        Minun kaasoni vuonna 2002 oli nimenomaan pukija ja hiustenlaittaja. Hänen tehtävänsä oli siinä ja itse maksoi oman pukunsa. Polttarit järjestivät kaverit yhdessä, ehkä kaason johdolla, ehkä jonkun toisen.

        Kaason tehtäviin kuului huolehtia hääpukuni rypyttömänä päälleni, hiusteni pienet nauhat ja kukat kuntoon sekä silmien meikkaaminen. Itse häätapahtumassa hän oli "oikea käteni" eli jatkuvasti lähettyvillä vaikkapa ojentamassa nenäliinaa (omasta tahdostaan, ilman siis, että oli hänen "tehtävänsä").

    • ktwjhlkajhl

      Minun mielestäni morsiamen kuuluu maksaa kaason puku ainoastaan siinä tapauksessa, että morsian haluaa kaason puketuvan johonkin tiettyyn pukuun. Eihän toista voi vaatia ostamaan jotain tiettyä pukua. Muussa tapauksessa kaaso saa pukeutua ihan miten haluaa ja tietysti maksaa oman pukunsa.

      Luulen, että jenkkilässä kaasojen puvut kustantaa hääpari, mutta eipä sieltä kauheasti kannata tapoja kopioida. :)

    • kaason show?

      Hei aloittaja!
      Lukiessani kirjoitustasi ajattelin heti, että parempi kuin et ottaisi tällaista "ystävää" kaasoksesi, koska hän todennäköisesti haluaisi keskipisteeksi myös häissäsi. Peru hänen kaason "velvollisuutensa" vedoten siihen, että sisaresi on kaasosi tarvittaessa ja bestmania ei ole. Luulen, että silloin juhlapäivästäsi tulee miellyttävämpi.

    • stop hyväksik.:lle

      "Minua alkoi ihmetyttää tuo kommentti "nykyaikana harvemmin morsian maksaa kaason pukua."

      Siis mitä? Onko täällä suomessa ollut sellainen tapa, että ensinnäkin on ollut tällainen kaiken tekevä kaaso, ja että morsian on maksanut hänen juhla-asunsa?"

      Näitä vanhoja perinteitä on alettu muokkaamaan nykypäivään sopivaksi, ja usein näissä on vielä kyse toisten ihmisten hyväksikäytöstä ja lähinnä asiakaspalvelijan roolista. Moni kaaso valittaa, kun raatamaan kuukausikaupalla ennen häitä erilaisten palvelusten muodossa, järjestämään sitä tätä ja tuota ja maksamaan vähintään polttarit. Sitten täydellisyyden tavoittelija -morsian on kuitenkin niin tyytymätön, että laittaa kaasoon välit poikki tai vähintään etäännyttää välejä häiden jälkeen kun kaaso ei ollutkaan prikulleen sellainen kuin morsian halusi.

      Sama pätee myös kummi-asiaan, joka on lähinnä nykypäivänä kummien hyväksikäyttöä ja ainaista natinaa kun kummi ei sitä ja kummi ei tätä. Jos miettii kummin roolia vaikkapa sinne 60 vuoden taakse, niin eivät kummit silloin hössänneet viikottain lapsen ympärillä, vieneet sinne tänne ja tuonne ja ostelleet kalliita lahjoja tai maksaneet lapsen harrastuksia. Kummi oli vanhempien apuna tukemassa lapsen kristillistä kasvatusta ja/tai valmis ottamaan lapsen jos vanhemmat eivät hänestä kyenneet huolehtimaan. Sen verran nähtiin (yleensä kesälomalla) etteivät kummivanhemmat ihan vieraita olisi olleet jos näin olisi käynyt. Ei ollut tavatonta sekään, että kummiksi merkittiin joku serkku tai sukulainen häneltä edes sen enempää asiasta kyselemättä eikä kummi-asiasta tehty numeroa. Jotkut nyt merkittiin, koska niin piti tehdä että lapsi saatiin kastettua.

      • kummi-tätiliini

        Tämä kummiasia nyt ei oikeasti kuulu aloittajan asiaan. Mutta stop nimim erkille tiedoksi että kumius on ennen ollut tehtävä joka on kunniatehtävä. Kummin alkuperäinen tehtävä on osallistua kummilapsen kristilliseen kasvatukseen ja huolehtiä hänestä, jos vanhemmille jotain sattu.

        Kun kummilapseni kuoli, pappi kertoi minulle, että kummi on vänhempien jälkeen läheisin ihminen lapselle ja minun vuoroni oli laskea kukkalaite heti vanhempien jälkeen. Koin senkin vielä kunniatehtäväksi, vaikka se olikin niitä surullisimpia asioita, olinhan hoitanut kummilastani niin paljon kun hän oli pieni ja hänhän oli minulle kovin rakas.

        En muita kummilapiani olekaan niin paljon hoitanut. Mutta kristilliseen kasvatukseen olen osallistunut sen verran, että jokaiselle kummilapselleni olen antanut lahjaksi lasten kuvaraamatun. Ja joka ikinen ilta laitan kädet ristiin ja pyydän tuolta jostakin suojelusta kummilapsilleni. Siis joka ikinen ilta. En ole minkään sortin uskovainen, mutta olen ottanut kummiuteni vakavasti.

        Siis kummiksi ei kannata edes alkaa, ellei halua mitään tehdä kummilapsensa hyväksi.

    • Anna Maija

      Niin, nythän meille on rantautumassa amerikkalainen tapa viettää vauvajuhlia lapsen syntymän jälkeen. Taas yksi konsti saada ihmisiltä huomiota osakseen ja kaikenmaailman lahjoja ja rahaa. Ja yksi syy saada kiukutella ja määräillä ja laatia kutsulistoja joihin ihmisiä lisäillään ja joista heitä poistellaan kulloisenkin mielialan mukaan.

      Eli entinen tapa, jolloin vauvaa vain käytiin katsomassa ja tuotiin pullaa, kahvia ja kenties potkuhousut vauvalle, eli rotinat, on nyt muuttumassa tuoreen äidin korostamis- ja kiukuttelujuhlaksi sekin.

      Miksei miehet ole keksineet mitään erityistä uutta juttua varpajaisiinsa? voisivathan hekin määrätä, kuinka paljon sinne saa kavereita osallistua, kuka tuo mitäkin ja kuinka uutta isää pitää hemmotella ja huomioida ja sijoittaa tähän varsinkin rahaa?

      Kummius on tosiaan mennyt överiksi joidenkin kohdalla. Kummeilta odotetaan kohtuuttoman suurta kanssakäymistä lapsen kanssa ja aivan ylisuurta rahallista panostusta monissa tapauksissa, joita tiedän.

      • ohi aiheen

        Eikös Baby Shower järjestetä jo ennen vauvan syntymää...

      • hiojlhlkhl

        Vai varpajaisiin uutta, hohhoijaa. Siis muija on synnärillä paikat kipeinä ja mies lähtee ryyppäämään ja polttelemaan sikareita, sitten (ehkä) aamulla vauvaa ja naista katsomaan vanhalta viinalta haisevana krapulaisena. Ja tuohonko vielä pitää jotain uutta lisätä?!? Jos äiti haluaa ystävät koolle vauvaa katsomaan ja hoitaa nuo vieraat yhdellä kertaa, niin mikäs siinä on pahaa? Sinne minäkin olen ihan ne potkuhousut vienyt ja tyytyväisiä ovat olleet. Kutsuisivat miehetkin ystävänsä kylään katsomaan vauvaa. Vauvan katsomista ja ryyppäämistä ei voi rinnastaa.

      • naisnaapuri
        hiojlhlkhl kirjoitti:

        Kun ns. rotinat tuodaan, tulevat ystävät onnittelemaan vanhempia ja vauvaa. Eihän se yksin ole niin että lapsen äitiä tullaan katsomaan. Mihikä se isä unohtui? Ainakin meille tuli tuttavapariskunnat yhdessä ja onnittelevat koko perhettä. Joku toi kakun tullessaan ja joku jotain vauvalle. Joku ei tuonut mitään, mutta oli mukavaa kun tulivat vauvelia katsomaan. Ja kaikki muistivat myös sisaruksiakin onnitella pikkusisaresta.

        Ja tosiaan, vauvan katsomista ja ryyppäämistä ei voi rinnastaa. Meille tuli aikoinaan naapurin mies kysymään lisää viinaa kun muka vietti varpajaisia. (Viinaa ei meillä ollut kun en juo itsekkään) Vaimo oli synnytyslaitoksella. Olin yksin kotona ja naapuri alkoi lähentelemään ja minua. Ajoin hänet kotiinsa ja sen jälkeen en ollut naapurin kansa missään tekemisissä. Olin pitänyt naapuriani hyvänä ystävänä, sekä miestä että vaimoa, mutta en ilennyt edes käydä enää sen miehen käynnin jälkeen. Oli paska mies kun vietti edes niitä juoppovarpajaisiaan.

    • nainenikää26suhteess

      Sinulle aloittaja. Kerro ystävällesi nyt pian rehellisesti, mitä haluat hänen tekevän. Ne ovat sinun ja sulhasesi häät. Kaaso, nyt on mun mielestä semmoinen luottamustitteli, jonka morsian voi antaa jollekin läheiselleen, joka on valmis auttamaan hääjärjestelyissä ja olemaan morsiammen tukena... ja siis morsiuspari voi sitten itse määritellä kaason tehtävät (onko siis niin, että morsian haluaa kaason pukeutuvan tietyllä tavalla, hoitavan juonnon, jatkopaikan järjestelyt, koristelut, kutsut, vieraiden opastamiset, väliaikaohjelman tms.... tai muita tehtäviä, mitä morsiuspari itse ei ehdi hääjärjestelyissä hoitamaan)... Ja mitä polttareihin tulee, niin kyllä ne kaveriporukan (mahdollisesti juuri kaason ) panostuksella pitäisi morsiammelle järjestää (ei niin, että morsian joutuisi niistä maksamaan).

      Tee siis yställesi selväksi, mitä oletet hänen kaasona tekevän. Hän ei selvästikään tiedä. Tsemppiä. Jos ystäväsi menee loukkaantumaan tuommoisesta, niin silloin hän ei oikeasti arvosta sinua...

    • Kaasosi

      HAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA :D:D:D.

      PS. UAHAHAHAHAHAHAHAHAH

    • 2+7

      Älä ota häntä kaasoksi! Sano että teillä ei ole kaasoa ja bestmania. Ja että hoidat hääjärjestelyt siskon ja tarvittaessa muun perheen kanssa. Muuten hääsi tosiaan voi mennä stressaavaksi ystäväsi takia, ei kannata! Kiletäydy painokkaasti hänen kaaso ehdotuksesta.

    • pellehermenni

      Tuo tyrkkykaaso ei ole todellinen ystävä, vaan pelle.

    • se on stop

      sano tuolle tyrkylle ei oo ei tuu ei tipupu mitään,sulhanen asialle että ei mitään kaasoja eikä pukurahoja eikä polttareita.

    • ___________________

      Ei millään pahalla mutta valitset ystäväsi aika huonosti, pitää olla todella luja luonne jos tuollaiselle narsistiselle snobille jaksaa laittaa vastaan.
      Aika erikoisen elämän ystäväsi elänyt jos olettaa jo alkutekijöissä että hän saa pomminvarmasti kaikki tärkeät roolit ja tehtävät.

    • Kirppu kaasona

      Hohoi.Olo on kuin Mustin perseessä.Hmm.Vain paperit ja saalistajan kädet puuttunevat.

    • Minimii87

      Sinulla ei ole omaa tahtoa eikä pokkaa sanoa asiasta suoraan ystävällesi. Luultavasti hän on tehnyt sisaresi kanssa asioita järjestäkseen sinulle "yllätyksen" ja on innostunut asiasta. Olisit iloinen, että ystäväsi on kiinnostunut häistäsi, pahemmassa tapauksessa sinulla ei olisi edes mahdollisuutta löytää kaasoa. Jos et halua kaasoa, tai maksaa puvusta, kerro hänelle. Mitä täällä keskustelupalstalla asialle tekee? Ihmiset ovat erilaisia, kaverilla ei varmaan ole elämässään mitään kovin kiinnostavaa. Jos ne ovat sinun hääsi, sinä päätät onko kaasoa, jos on, niin kai ainakin osallistut maksuihin. Jos ei ole rahaa niin no can do. Eiköhän niissä häissä ja koko avioliitossa ole muustakin kysymys. Onnea siihen.

    • kierrä kaukaa

      Haha, kerran yksi homo tunki itsensä väkisin bestmaniksi. Pilasi polttarit ja luuli olevansa oikea hääjärjestelijöiden kuningas. Haukkuu kaikkien muiden juhlia. Näissä häissä hänen osallistumisensa oli onnetonta näpertelyä ja riidan kylvämistä. Että mieti vielä päästätkö yli-innokasta häiritsemään häitäsi :D

    • hillleviii

      naimisiin pääsee ilman kaasoja, bestmaneja ja polttareita. Kaasot ja bestmanit ovat amerikkalaisia ilmiöitä, jotka vain ovat rantautuneet tänne. Hääpari päättää mitä haluaa häissään tapahtuvan ja mitä ei. Morsiamen ei kuulu maksaa polttareitaan -ei edes silloin kun hän lähtee niihin mielellään, eikä varsinkaan jos ei polttareita halua.

      Naimisiin voi mennä hyvinkin yksinkertaisesti: periaatteessahan tarvitaan vain vihkipari, kaksi todistajaa ja pappi -tai maistraatissa henkilö, jolla on oikeudet vihkiä.

      • Suomessakin

        Itse asiassa kaaso ei ole amerikkalainen ilmiö, vaan Suomessakin on ollut morsiamilla kaasoja, jotka tosin nykyisestä poiketen ovat olleet usein vanhempia täti-ihmisiä, jotka ovat auttaneet morsianta pukeutumaan hääasuun jne. Eli toisin sanoen kaason tehtävänä oli morsiamen avustaminen, ja sellaisena myös itse otin tehtäväni kaasona. Kaason tehtävä on olla morsiamen apuna hääpäivänä ja tarvittaessa sitä ennenkin (ei kuitenkaan minään orjana, joka hoitaa kaiken). Ja tietysti järjestin myös morsiamennäköiset polttarit. ;)

    • TÖRKEE

      JUTTU,
      TÖRKEE STONDIS.

    • >>>m33<<<

      Se mitä sinun kannattaa tehdä, on tarkastaa sun ystävälista uudestaan. Ite heivaisin tollaset "ystävät" menemään.

    • JK

      MORSIAIMEN KULUU MAKSA OMTA POLTTARIT

    • Ilman Mitään

      Moikka,etkös sinä ole henkilö joka valitset kaasot ?

    • Porvoosta, päivää

      Aika huono yritelmä. Ai niin, pidä se sika !

    • Että mitä...

      Meil kyl kaikki ketä osallistu polttareihi makso osan (ei toki morsian)
      en oo itekää kuullu aiemmi et morsiamen pitäs polttarit maksaa... :O

    • Pitänee kuulostella

      "silti leveilee ympäri kaupunkia miten hän on kaaso". Minä ainakaan en ole kuullut kenenkään leveilevän kaasona olosta. Missä kaupungissa asut?

    • gabriella00

      No jenkkileffoissa polttarit on laskettu hääbudjettiin.. Tai kaikissa hääsuunnitteluohjelmissa ainakin. Ja polttarit siis maksaa hääpari. Itse en ole naimisissa enkä ole kaason roolissa ollut enkä koskaan polttareissakaan... mutta jos on vähänkään pienempi porukka ja vähänkään mitään ohjelmaa niin polttareiden hinnaksi voi tulla jopa satasia/järjestäjä. Ainakin mitä työkaveri nyt suunnittelee.. ja niiden polttariporukka on sentään 20henkeä... okei ne on varannu itelleen jonku saunarekan ja tekee vaikka mitä.. ni hinta on 100e/ polttarijärjestäjä. No mitä ihmettä.. pitääkö häälahjakin antaa vielä tuon lisäksi?? Vois sitä kaasoillaki muitaki menoja olla.... Itse olen ajatellut että joskus kun menen naimisiin niin kustannan kyllä omat polttarit ja kaasojen asut. Tain ainakin osallistun kustannuksiin....

      • Kaaso vuosimallia 10

        Jos haluaa jotain maksullista ohjelmaa, niin se kyllä maksaa, mutta polttareihin pystyy järjestämään paljon ohjelmaa myös pienemmällä budjetilla, jos vain on mielikuvitusta. Meillä maksoi vajaa 50e/osallistuja (morsian ei tietenkään maksanut mitään), ohjelmaa oli niin että aika meinasi loppua kesken ja morsian oli tosi onnellinen ja tyytyväinen polttareihinsa. Suuren osan budjetista nieli ruoat ja morsiussaunan vuokra.

    • höhlä ystävä sulla

      Vastaa ihan nätisti, että ette aio hommata kaasoja ja bestmanneja. Voit myös sanoa että tavallisissa häissä kaasot ja bestmannit ostaa itse pukunsa.

      Näin on ainakin minun tuttujen ja sukulaisten häissä kaasot ja bestmannit tehneet.

      Morsiammen ei kuulu maksaa polttareitaan. Morsiammen ei juuri tarvi tehdä mitään niihin, koska polttarit ovat kevereiden yllätysjuttu morsiammelle ja sulhaselle myös. Oio ällöttävän kerjäläisystäväsi luulot oikeiksi. Jos suuttuu niin mitä menetät. Et mitään.

    • SunHääät

      anna sille kaasolle kinnasta
      ja sano, et maksaa oman matkansa timbuktuun

    • saariston tyttö

      Empä ole moista ennen kuullut,eihän kaaso ole välttämätön,olen mennyt kaksi kertaa naimisiin ilman kaasoa ja hyvin meni siihen asti,kun luoja korjasi ihanan mieheni luokseen.
      Kyllä tämänpäivän häät maksaa.ilman ,että vielä pitäisi hankkia toisillekin vaatteet.........Onnea yhteiselle taipaleelle!
      Saariston tyttö

    • DILLE DONG

      Eiköhän ihmisen pitäisi osata sanoa EI!!!!!!!!! tURHA TULLA TÄNNE RUTISEMAAN,JOS ON ITSE NIIN SAAMATON,ETTEI SANO "JUUTA EIKÄ JAATA". JA ANTAA HOMMAN MENNÄ NOIN PITKÄLLE.

    • stjgdgh

      Ystäväsi lienee jonkinasteinen narsisti.. kannattaa pysyä kaukana.. siis ihan muissakin elämän tilanteissa :D

    • pestmäni

      Morsian eikä sulhanen ei kumpikaan maksa omissa polttareissaan yhtään mitään.

      Tavallisesti polttareissa menee rahaa 80-150 euroa per nuppi. Vähävaraiset saavat vähän halvemmalla kuin muu seurue.

    • Ei kyllä kuulosta tosi ystävän käytökseltä... ja uskomatonta olettaa et morsian osallistuu omien polttareiden kustannuksiin kyllä se kaasojen/ystävien tehtävä järjestää ja kustantaa morsiamelle hauskat polttarit. sano että kaason paikka ei ole täytettävissä ainakaan tollaselle ystävälle.

    • Juuhuuhuu

      HAVA NAGILA,, hava nagila... Lallalllaaa ja lasit rikki.. Siinä mitän kaasoja tarvita. Höps!

    • Morsian itse valitsee mieleisensä kaason jos niin haluaa. Se on kunnia tehtävä johon ei voi itse itseään tyrkyttää.
      Kaasolla tulee olla ainakin rautaiset hermot, tulee hääpäivänä mitä hyvänsä vastaan, niin kaason pidettävä homma hanskassa.

    • r

      Joku tai joku porukka varmaan miettii tänne näitä provojuttuja kuten sanomalehtien tekstiviestipalstoille itsekin olen lähettänyt provosoivia viestejä joissa ei ole päätä eikä häntää kuten ei tässäkään ketjussa. No, meninhän itsekin halpaan ja kirjoitin tämän........

    • niksivinkki

      hommaa sille törkykaasolles ,joku äijä,pysyypähän pois jaloista häiden ajaks,semmonen urpo ja ka tyrkkii törkykaasoa melkein joka ilta ,ei kerkee ajattelee häitä,nakki loorassa.

    • Se on niin että huonot kaverit on hyvä heivata reelingistä ajoissa.
      Vai annatko pilata hää onnen ja myös tulevaisuutesi.
      Noin parin vuoden sisällä moinen avio vuoteessasi NO:UNO.

    • itsekeskeinen kaaso.

      Nykyajan touhu on niin naurettavaa, häät vaan isonee ja isonee ja budjetit samoin. Menkää naimisiin maistraatis ja pyytäkää vain lähimmät(ei itsekeskeisimmät) ystävät ja suku sen jälkeen jatkotilaisuuteen. Ei tarvi kestitä turhaan niitä vmäisiä ihmisiä ja maksaa vielä niiden ruokkimistakin hymyssäsuin. Jos sun lähin ystävä heittää tuollasen kommentin, niin se on itsekeskeinen kun ei osaa edes kuvitella odottavansa kutsua kaasoksi vaan esittää kysymyksenki ite. Mä en ikinä voisi kuvitellakkaa kysyväni parhaalta kaveriltani kaaso-kutsua, sen verran on opetettu kunnioittamaan toista ihmistä ja valinnanvapautta :) Kuulostaa ihan siltä, että tyrkkykaaso on just täyttäny 20.

    • homo-poitsu

      eipä taida paljoa vittu kiinnostaa

    • .................

      Mielestäni puvut kaasoille maksetaan silloin, jos vaaditaan jotain tietyn väristä tai mallista kolttua. Itse hankin kaasona vaatteet itse, kun vaatimuksia vaatetuksesta ei ollut. Kaikki polttarit, joihin olen osallistunut on aina kustannettu polttareihin osallistuvien kesken. Kerrohan kaverillesi ihan suoraan, jos et häntä kaasoksi halua. Kaasona olo vaatii paljon muutakin, kun puvun ja polttareiden järjestämisen. Itse kaasona olin mukana tekemässä kortteja, otin vastaan ilmottautumisia, olin mukana hääpuvun sovituksissa, noutamisessa ja pukemisessa, ohjelman suunnittelussa ja toteuttamisessa, juhlapaikan koristelut, siivoukset, yms..

    • meitä on monex!

      mietin vain että miten ihmeessä joillain ihmisillä ei ole omaatahtoa sanoa sanaa EI JOS JOKU EI MIELLYTÄ!! jos kyse olisi omista häistäni niin kyllä saisin suuni auki vaikka kaaso suuttuisi ja ei tulisi häihin! ihan kuin haluiasit miellyttää kenties kaasoasi.

      • LUE ja ymmärrä!

        niin on ja osa ei ymmärrä lukemaansa! Se tyyppi EI OLE kaaso vaan HALUAA kaasoksi ja TYRKYTTÄÄ ITSEÄÄN siihen hommaan!

    • Wedding planner

      Vuokraa "pellepuku" ja sano että meidän häissä kaason kuuluu pitää tätä pukua niin voitte saada pitää häät ilman tuota häiden pilaajaa.

      Itse kyllä sanoisin suoraan ettei siellä kukaan ole kaaso, tietenkin hääpari saa itse päättää ja jos siitä suuttuu niin ei ole ystävyyden arvoinen.

    • :D

      Ei kai kukaan lähde ostamaan monen sadan asua sen takia, että joku kaveri menee naimisiin :D Se joka järjestää niin maksaa,12 jos haluaa valita juhlijoitten asut.

      • porptokka

        HUOH...lueppa uudelleen! Koeta myös YMMÄRTÄÄ mitä luet...

    • mek.1981

      Me kun menimme naimisiin niin maksoimme bestinmanin pukeutumisen 180€ ja kaasolle sama raha ihan omasta vapaasta tahdostamme. Polttarit maksoi bestman ja kaaso mutta minun polttareiden kohdalla oli sillain että bestaman sanoi että rahaa järjesteämiseen on tullut huonosti johtuen erinäisistä syistä joten annoin hänelle 400€ jonka hän polttareiden jälkeen maksoi takaisin kun sai polttariväeltä.

      Tilanteessasi sanoisin tyrkkykaasolle niin rumasti että ymmärtää.

      Kyllähän se niin on että polttarit maksaa muu polttariväki.
      Sano sille että pukeutuu vaikka juuttisäkki jos siltä tuntuu mutta rahaa ei tipu.

      Onnea valitsemallenne tielle.

    • dr3dg3

      Lemppaa se pimu.

      Toisaalta mua ei kiinnosta häät pätkän vertaa muutenkaan. Sitä tulin oikeastaan sanomaankin. Mutta kuulosti niin ärsyttävältä tuo muija et ansaitsee kyllä pienen näpäytyksen.

      Eihän se muuten opi käytöstapoja /tyyliä /kohtuutta koskaan.

      IMHO häät on turhia rituaaleja, samoin kuin kaikki muutkin kirkon menot. Kirkko pitäisi kieltää ja varsinkin lasten aivopesu kouluissa sen ikäisinä kun niitä ei todellakaan henkisyys kiinnosta.

      Niiden pitäisi antaa tutustua aiheeseen omaa tahtiaan aikuisena ja informaatiota olisi hyvä olla tasapuolisesti kaikista elämänkatsomuksista.

    • En ole ikinä kuullut morsiammen maksavan polttareista yhtään mitään. Olen ollut useammissa polttareissa ja kaikissa kerättiin porukalla rahat. Jonkun verran joskus tulee myynnistä. Lisäksi omalla rahalla on maksettu välillä jokainen omat juomat ravintoloissa ja vuorotellen morsiammen.

      Kaasolle ja bestmanille on ostettu kiitoslahjat, muttei pukuja.

      Toki pukeutuminen on ollut heidän vapaasti valittavissaan. Jos pukutoive olisi ollut, olisi puvut maksettu. Jos morsiusneitoja / sulhaspoikia on ollut heidän pukunsa on maksettu.

    • ÄO169

      Kyllä on porukalla aikaa ja ÄO riittää tämmöisen jauhantaan!

    • jäitä hattuun

      Näyttää siltä, että elämänhallinta tälläkin saralla on livennyt käsistä.
      Esimerkkejä haetaan pröystäilevistä elokuvista ja television tahallaan kärjistetyistä hääohjelmista, missä ihmiset tukehtuvat stressiinsä.
      Pitäisi palata juurille ja katsella vähän ohjeistuksia.
      Vanhoissa oppaissa kaasoa nimitetään "pukija" nimitykselllä eli hän on morsiammen henkilökohtainen avustaja ja stressinlievittäjä. Ei piika eikä seremoniamestari, ei myöskään kaikenlaisten järjestelyjen sponsori.
      Jos ökyhäissä on paljon järjesteltävää asetettu kaason kontolle, niin hänellä täytyy myös olla apukaasoja ettei täydy tehdä 16-tuntisia päiviä prinsessan eteen.
      Kaaso hankkii ja kustantaa itse pukunsa, paitsi jos morsian "määrää", että pitää olla just hänen tahtonsa mukainen. Silloin saa myös maksaa sen. Polttareista nyt on varsin selkeät sävelet eli kaverit järjestää juhlien tähdille polttarit ja myös kustantaa ne olipa sitten vuokrattuna saunamökki juominen ja kuumailmapallon lennätyksineen. Ei niistä voi hyvän tavan mukaan hääparia laskuttaa, sehän olisi jo törkeätä käytöstä.. Itse häiden maksamisessa ja järjestämisessä on jo heille tarpeeksi huolta.
      Onhan näistä toki monenlaisa variaatioita, mutta edelläkuvatunlaista tehtäisiin noin maalaisjärjesllä ajatellen.

    • Onnellinen aviomies

      Menin vaimoni kanssa naimisiin vuosi sitten ja hän pyysi itselleen kaason.
      Kaaso osti oman pukunsa ja juoksi vaimoni kanssa ostoksilla. Molemmat henkilöt maksoivat omat ostoksensa itse ja olivat tyytyväisiä ja vaimon polttarit meni hyvin. Kaaso tarjosi osan, mutta vaimoni piti myös osallistua polttarikustannuksiin, ja se oli ok minusta. Itsellä oli vanha tuttu bestmanina, mutta yhteisestä sopimuksesta hän ei järjestänyt polttareita, koska olimme juhlineet elämämme aikana niin rajusti, ettei siihen enää ollut tarvetta. Häät meni hyvin rauhallisesti ja elämme onnellisina tätä päivää. Oma mielipiteeni on se, että morsian päättää haluaako hän kaason ja sulhanen päättää haluaako hän bestmanin, mutta mahdollisista kuluista pitää sopia ennen kuin asiat räjähtää käsiin.

    • Muummeli 58

      Ei todellakaan kuulu morsiamelle.Onpas nokkavava ihminen tuo ystäväsi.Sano vaan ihan suoraan,miten asiat menee,ei mikään laki velvoita että kaaso on pakollinen tai maksullinen,voi hyvä tavaton onkohan sillä tyttö paralla kaikki ihan kohdallaanmuuta ei voi kuin ihmetellä.Sinä ja sulhasesi päätätte ihan itse häänne ja polttarit sun muut.

    • Mimomimosa

      Johanna12! Tällä palstalla ollaan suurimmaksi osaksi sitä mieltä että "ystäväsi" on tyrkkytörky, mutta kiinnostaisi kuulla oletko asiaa saanut ystäväsi kanssa selvitettyä? Olet kyllä täysin oikeassa siinä ettei omia polttareita tarvitse maksaa eikä muuten kaason pukuakaan, ainakaan jos ei edes ole oikea kaaso :) Mutta jokatapuaksessa onnea tulevalle avioparille! :)

    • Hiihtotreenit

      Hiihtotreenit.nettisivu.org
      Henkilökohtainen valmentajasi

      Hiihtotreenit.nettisivu.org
      Henkilökohtainen valmentajasi

      Hiihtotreenit.nettisivu.org
      Henkilökohtainen valmentajasi

    • ffdfdfdf

      Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

      Mikset sano hänelle, ettei sinusta tule kaasoa ja mistään rahoista on turha edes uneksia.

      Onko se niin vaikeaa?

    • Häähumua82

      Ihan hirvee tilanne ! :D on likalla pokkaa puhua ja pyytää sitä rahaakin!
      Hei oikeesti nyt stoppi tuollaselle ja punasta korttia häisin!
      Vaikuttaa ihmiseltä joka hakee teidän päivän itselleen..järjestää jonkun kohtauksen tai jos puheessa mölayttää jotain idioottimaista.
      Mut ei mitään järkeä tuollasesta käytöksestä.
      Vois tosin olla hyvä aihe hääleffaan :D
      Kreisi kaaso!

    • Friendship

      Oletpas itsekäs ystävä, kun ajattelet vain itseäsi hääpäivänäsi. Koska sinulla on noin ihana ystävä, totta kai kustannat hänelle kaiken, mitä hän haluaa.

    • Tavaraa

      Tässä taas nähdään, miten syvällisesti ihmiset ajattelee häitä ja avioliittoa. Ei ihme, että joka toinen eroo.

    • KesäKaaso

      Jos olette päättäneet, että häihinne ei tule kaasoa/kaasoja tai bestmanejä, niitä ei sitten tule...Päätös on yksin teidän, ei "ystävän"!

      Tietenkään morsiamen ei pidä kustantaa kaason pukua...miksi ihmeessä? En tiedä missä päin suomen maata tälläinen on tapana, mutta täällä pohjanmaalla ei ainakaan!

      Minä olen tulevana kesänä kaasona ja minulla ei ole päällä pukua, vaan tunika ja housut. Ja tämä sopii morsiamelle erittäin hyvin...itse asiassa meitä on kaksi kaasoa ja tulemme pukeutumaan samantyylisesti.

    • Hei!

      Tottakai hyvät häät ovat ikimuistettava juttu, mutta onko
      järkeä panostaa kaikki into ja resurssit yksiin häihin.

      Eikö voisi mennä ensin edullisesti (silti kauniisti) naimisiin ja sitten
      pitää useampia pienempiä kemuja ystävilleen
      ja sukulaisilleen yhdessä ja erikseen.

      hauskaa useammin ja vähemmän kerralla

    • johanna12

      Hei kaikille! Tämä ärsytyksenpurkausketjunihan on saanut paljon kommentteja osakseen että oikeen yllätyin kun menin lukemaan.
      Monet ova´t kyselleet, missä mennään, ja siinä mennään että asiasta ei olla puhuttu mitään. Minä kerron hääjärjestelyistäni ja tämä nyökkäilee, joten minusta tuntuu että asia niinikään on " unohdettu" sillä kaasolle ei yksinkertaisesti ole edes käyttöä..
      Joku mainitsi että kaasoa käyttää pukijana, mutta minut pukee sellainen ihminen, joka varmasti saa mekon nyörit kireälle, eli äitini.
      Auton ajosta vastaa mieheni hyvä ystävä ja hääpaikalla ruokailusta/tarjoilusta jne vastaa ns.keittiöväki. Ohjelma on siinä mielin vapaa, että juontakoot se kellä ohjelmaa löytyy, muuten mennään niinikään vapaallakeskustelulla ja puheiden varjolla...
      Kiitoksia kaikille vastanneille, taoitte päähäni rohkeutta ja saitte ärtymykseni pois! ;D

    • johanna12

      Niin ja mitä polttareihin tulee, ne järjestävät mieheni sukulaisen vaimo, sillä hän ymmärtää toiveeni polttareiden suhteen, jotain äksöniä ILMAN alkomahoolia. Tämä ystäväni sanoi että ryyppybileet, tai no sähän voit olla selvinpäin haittaako se vaikka muut joisikin.. ;) argh. toivottavasti ei tarvitse mennä toista kertaa naimisiin.. Toista kaasorumbaa en aio häitteni varjolla pitää !!

    • häätonhullujavarten

      Mun mies se tyyty farkut jalassa mastraatissa ja thats it- häihin. makunsa kullakin.

    • b35c3é

      Huoh. Jos morsian määrää kaason puvun värin tai tyylin JA/TAI kaaso tekee niska limassa työitä organisaatiopuolella niin totta kai tästä kuuluu asiaan kompensaatio. Ja totta kai jos näin ei ole, niin wtf? paskan saa pyytämättäkin ...

    • 454

      Ilmoita ihan rehellisesti tommoselle akalle ettet halua sitä kaasoksi. Ihan älytön kaveri kyseessä ainaki kirjotuksies perusteella. Luulee kaasona olemisen olevan jotenki arvostettua.. Huhhuh.

    • julia-aurora

      NO SUN EI TODELLA KUULU MAKSAA POLTTAREITAS JA TOIVOTTAVASTI ET MAKSANU!

    • ....................

      Ota joku toinen kaasoksi. Ei tollasesta tarvi välittää juuta eikä jaata. Se loukkaantuu joka tapauksessa, jos ei saa loistaa, ja mielellään toisten rahoilla ja juhlissa. Voisit koittaa tietenkin kahden kesken sanoo nää asiat, mutta todennäköisesti se loukkaantuu. Tai olisi hyvä sanoa. Silloin hänelle on tarjottu mahdollisuus "pelastaa kasvonsa", ja katua käytöstään. Luultavasti kuitenkin vaan suuttuu, ja välit menee poikki.

      • ....................

        Onko muuten mahdollista, että hän ymmärsi väärin olevansa kaaso? Että olisit sellaista luvannut? Vai haluaako hän varata osan itselleen julistamalla sitä, ja luottamalla siihen ettet kehtaa/uskalla/raaski nolata ystävääsi? Ts. käyttää hyväkseen.

      • ............

        Ne häät taisi olla jo puoli vuotta sitten?

    • juu ja ei

      Polttareita ei morsian tietysti itse maksa. Ja kaason puvun maksaa mielestäni siinä tapauksessa, jos haluaa sen olevan tietynlainen, eikä kaaso saa itse valita pukuaan.
      Tietysti, jos morsian itse haluaa voi hän puvun maksaa muutoinkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe