Join unessa myrkkymaljan ja kuolin

J.L.P. -78

Näin joitakin aikoja sitten erikoista unta, jossa minun piti juoda myrkkyä. Olin siis samassa tilanteessa kuin antiikin Kreikan filosofi Sokrates.
Uni alkoi siten, että olin muka jossakin vankilan sellissä. Siellä oli myös ystäviäni sekä univormupukuinen mies, joka oli ikään kuin vanginvartija. Vartija sanoi, että minun pitäisi juoda tappavaa myrkkyä, mutta hän kysyi myös haluaisinko peseytyä. Sanoin haluavani ja niin menin sellin yhteydessä olevaan pesuhuoneeseen, jossa peseydyin, kuivasin itseni ja kiedoin pyyhkeen vyötäisilleni.
Palattuani selliin vanginvartija ojensi minulle lasin, jossa oli vaaleaa nestettä ja käski juoda sen. Jostain syystä en tuntenut minkäänlaista pelkoa ja join myrkyn. Se maistui makealta. Vartija käski minun kävellä huoneessa edestakaisin kunnes myrkky vaikuttaisi. Pian huomasin miten jalkani muuttuivat raskaiksi ja asetuin selin makuulle sellissä olevalle vuoteelle. Vartija kosketteli jalkateriäni, nilkkojani, sääriäni ja reisiäni kysyen tunsinko mitään. En tuntenut mitään. Sellissä olevat ystäväni itkivät. Pyysin heitä järjestämään hautajaiseni ja he lupasivat.
Vartija nosti pyyhkeen ns. intiimien alueitteni päältä ja kosketteli vatsaani sanoen minun olevan kylmä jo vyötäisiä myöten. Samalla tunsin miten penikseni kohosi erektioon ja minulle tuli valtavan hyvä olo. Sanoin "hyvästi kaikki" ja sitten tunsin irtoavani ruumiistani. Lähdin rintakehän kolmiosta missä kylkiluut yhtyvät. Näin sitten ruumiini makaavan sängyllä alastomana. Penis edelleen erektiossa. Näin kuinka vanginvartija kuunteli sydäntäni stetoskoopilla, pudisteli päätään ja sulki auki jääneet silmäni ja suuni. Tämän jälkeen hän vielä taputti vatsaani ja sanoi, että "näin lihavassa miehessä riittää madoille pitkään syömistä". Minä kun sattumoisin olen pitkä ja hieman vatsakas mies. Tämän jälkeen heräsin ja huomasin olevani taas ruumiissani.

2

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnea

      Unimaailmasi on hyvin kypsää ja valaistunutta. Unessa tiedät, että kehosi ja minäsi on vain väliaikainen puku, mutta sydämesi ja sielusi on ikuinen ja yhteinen.

    • Tässä unessa ihminen hyväksyy itsensä.

      Tämä on kaunis uni.

      Oikeutat kaikki tunteesi ja teet sen historiallisissa puitteissa. Ihastuttavaa.

      Moni pitää historian epäoikeudenmukaisimpana tuomiona Sokrateen saamaa kuolemantuomiota Ateenan nuorison villitsemisestä.

      Monet myös liittävät homoseksuaalisuuden antiikin Kreikkaan.

      Olet siis kokenut epäoikeudenmukaisuutta kohtelussasi.

      Unesi on seksuaalisuuteen liittyvä kuten useimmat miesten unet ovat.

      Unessasi haluat pitää tyylistäsi kiinni ja peseytyä. Koet uhrautuvasi rakkaidesi puolesta.

      Kuoleman ja orgasmin tunteet koetaan usein samanlaisina.

      Tyytyväisyyden tunne ei katkennut edes ajatukseen kuolemasta tai suhteen loppumisesta.

      Kaikki jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe