Kyllä on "sokerista" tehty nämä helluntaiseurakuntien nuorisopastorit, jos he eivät kestä normaaleja stressitekijöitä työssään. Arvatenkin on kysymys sellaisista 30:stä ikävuodesta ylöspäin 40:een ikävuoteen asti olevista, joilla on vielä epärealistisia unelmia työelämän suhteen ja jotka tosiaan kuvittelevat, että työelämä on helppoa. Se ei ole sitä missään. Aivan normaaleja ongelmiahan he kohtaavat työssään, mutta ilmeisesti tekevät kärpäsistä härkäsiä.
Minä en tunne yhtäkään seurakunnan ulkopuolella työssä käyvää ihmistä, joka ei joutui kamppailemaan näiden tuikitavallisten asioiden parissa, joista nuorisopastorit nyt inisevät.
Määrittelemätön toimenkuva. Työelämässä toimenkuvat muuttuvat alati, välillä sulle annetaan poissaolevien tehtäviä, joiden tehtäväkuvia ei edes tarkkaan selitetä ja hommien on sujuttava, firmoissa on pilvin pimein ihmisiä, jotka ovat ns. pikkupomoja, joiden tehtävänkuvia ei ole koskaan virallisesti määritelty, mutta jotka auttelevat varsinaisia pomoja ja näissä epämääräisissä kuvioissa on vain tultava toimeen ilman katkeroitumista, yhtenä pienenä esimerkkinä.
Palkat on pieniä eikä sitä huippupalkkaa tai lähellekään sitä saa vähään aikaan, pitää olla paljon näyttöä osaamisesta. Sitäpaitsi isopalkkaiset pistetään firmoista ensimmäisenä pois kannattavuusongelmien tullessa esiin. Siellä sitä vaan pakerretaan pelko perseessä joka päivä, että milloin potkivat pois, kun tuottavuus ei ole sitä luokkaa kuin mitä palkka vaatisi ja mitenkäs sitä tuottaa, jos ei tule laskutettavia projekteja?
Huonot henkilösuhteet, ihanko totta, inisevätkö pastorit näistäkin asioista? Voi, voi, taas sama juttu, ei sellaista työpaikkaa, etteikö ristiriitoja tulisi kokoajan tai jos ei niitä ole, niin aina on joukossa yksi joka hämmentää soppaa kokoajan, ettei vain kukaan ala nukkumaan "Ruususen unta". Henkilökemiat eivät tosiaankaan toimi, sellaista Onnen valtakuntaa, kun on ihan turha etsiskellä - sellaista ei yksinkertaisesti ole. Sitten näistä asioista istutaan tuntikaupalla työpaikoilla kokouksia ja palkataan ulkopuolisia tekemään kyselyitä ja vääntämään käppyröitä ja mikä on lopputulos - eivät ihmiset mihinkään muutu, kaikilla on vain oma lehmä ojassa.
Epäinhimilliset työajat, voi hellanlettas sentään. Tänä päivänä, jos rupeat hirveästi narisemaan työajoista, niin sinut luokitellaan hankalaksi tyypiksi, joka haluaa vain lusmuilla, omistautumista työlle ne työnantajat odottavat työntekijöiltä. Toinen työaikoihin vaikuttavat tekijä on JOUSTAVUUS ja se on huom. molemminpuolista, että jos on niitä hlökohtaisia menoja, niin sitten taas vastaavasti joustat, kun työnantaja sitä vaatii ja silloin unohdetaan siskonkumminkaiman hääjuhlat. Mitähän nuorisopastorit sanoisivat, kun joutuisivat tuottavaan työhön, jossa sinulle annettaisiin projekteja, jämptejä aikatauluja niihin ja sitten sanottaisiin, että saat käyttää aikasi ihan miten vaan, mutta nämä hommat on hoidettava ja tulosta on tultava? Eihän ne kestäisi sitä.
Seurakunnan/vanhimmiston liian kovat odotukset - no niin varmaan. Jos kerta palkkaa narisee lisää, niin sitten pitäisi asennoitua siihen, että vastuut senkun lisääntyvät ja työajat senkun pidentyvät.
Eihän siinä mitään, saahan sitä narista ja kuvitella työpaikkaa vaihtelemalla löytävänsä jonkun onnelan. Sopiihan sitä mennä vaikka yrityselämän puolelle tasapainoilemaan näiden palkkaus/vastuu/henkilösuhteet/odotukset asioiden suhteen, niin saattaa tulla jopa ikävä nuorisopastorin hommia, kun siellä on sentään niitä uskonveljiä ja -sisaria työkavereina, vai eikö se olekaan etuoikeus?
Ristinvoitosta nro 32 luettua koskien nuorisopastoreita
12
134
Vastaukset
- MatildaRosa
Monesti nuorisopastorit ovat itsekin vielä aika nuoria ihmisiä. Eli liian isoissa saappaissa liian vähäisen elämänkokemuksen kanssa.
Toiseksi monet seurakuntien työntekijät ovat useasti niin seurakuntabunkkeriinsa umpioituneita, ettei ole oikeaa käsitystä normaalityöelämämaailman vaatimuksista.
Tai sitten omaa työtä ja asemaa halutaan koroittaa antamalla ymmärtää, että juuri tämä minun tärkeä tehtäväni on erityisen vaikeaa ja vaativaa ja näin omaa tärkeyttä saadaan korostettua. - von bulke
Juuri samasta aiheesta kirjoitti helluntaiveljeni erään seurakunnan niin sanotulle "pastorille". Mitään "pastoreita" ei ylipäätään tarvita tässä liikkeessä. Ennen oli seurakunnissa saarnaaja, evankelista jne. Se riitti, ja riittää edelleen. Tämä "pastorius" on pelkkää keinotekoista tehostelua ja arvostuksen hakemista.
Eihän näitä nuorisopastoreita, enempää kuin monia muitakaan pastoreita ole Jumala itse tähän toimeen kutsunut. Aika on mennyt sellaiseksi, että useimmat näistä Jumalalle kuuluvista valinnoista tekee ihminen. Keinot ja metodit ovat hyvin ihmislähtöisiä ja myös sen makuisia. Tulokset, tai paremmin tuloksettomuus, puhuvat puolestaan.
Tämänkin, tulos-sanan, käyttö on vastenmielisen kuuloista seurakuntaelämään liittyen. Todellista nöyryyttä ei ole, eikä tervettä jumalanpelkoa. Ihmislähtöinen touhuilu johtaa välttämättä juuri tähän.
Eivät entisajan saarnaajat ja muut työntekijät "palaneet loppuun". Ei, vaikka sitä herätystä ei kuulunutkaan. He olivat kuitenkin uskollisia palvelijoita sillä paikal la"muurinaukkoa" , johon Herra oli heidät asettanutkin. Seurakuntiin on tullut tähän aikaan kuuluva itseihailu ja narsistisuus.
Olen surullisena seurannut kehitystä jo monen vuoden ajan. Jossakin vaiheessa tulee "lopullinen häpeä". Nyt olisi korkea aika, ja on ollut jo kauan, mennä polvilleen näiden asioiden edessä. Menestys- ja valtateologia, sen monine lonkeroineen, on vienyt tämän kansakunnan uskovien yhteisöt yhden toisensa jälkeen pois Jumalan sanan lujalta pohjalta.
Herra nujertaa kyllä vielä tämän "hengellisen ylpeyden". Sen saamme varmasti nähdä, jos elämme, ja uskossa pysymme. Kun kaikenlaisen touhun ja toiminnan "voima" on ihmislähtöistä, sen seuraukset tulevat varsin pian näkyviin. Oman seurakuntani tilanne on luisumassa samaan jamaan ja olen siitä vuosien aikana kovin sanoin varoittanut useinkin.
Varoittajia ja näkijöitä Herran seurakunta tänä päivänä tarvitsisi. Veli David Wilkerson oli niin oikeassa näissäkin asioissa.- Valhehengen loppu
Koko helluntailaisuus kaikkine lonkeroineen tulee kaatumaan rytinällä ja hyvä niin.
- tode*
on erittäin terveellinen piirre helluntaiherätyksessä tämä, että viitsitään puhua seurakunnan palkollisten, jopa nuorten, työssä jaksamisesta.
Täti ja setä Monika ovat ilmeisesti täysin tietämättömiä siitä, että tämän päivän nuorisotyön haasteet ovat aika lailla erilaiset ja isommar, kuin ennen vanhaan, jolloin tyttöjen hameen helman pituuden kyttääminen oli se tärkein asia.
On tietysti hyvä ottaa huomioon se, että elämme pullamössöaikakautta, jolloin nuoret ovat tottuneet saamaan paljon ja heti, mutta silti en usko Jukka Piiraisen puhuvan näköalapaikaltaan täysin palturia.
Täti Monikan & co ilkeämielinen suhtautuminen nuorisoon on onneksemme harvinaista nykyään, ja siinäpä varmaankin on yksi Helluntaiherätyksen nuorisotyön menestyksen salaisuuksista. Nuorissa on tulevaisuus ja niin se on meillä helluntailaisillakin.
Meillä vanhoilla jumiskoilla ei ole varaa arvostella, vaan auttaa ja tukea viisaasti nuorison parissa työtä tekeviä pastoreita tai mitä saarnaajia Jumalan silmissä lienevätkin. - perämela
Ensinnäkään mitään nuorisopastoreita ei tarvita ollenkaan.
mihin niitä tarvitaan ?
onko nuorisolle oma Jumala, jota ei löydä jos ei joku haivenparta jytäkalle sitä julista värivalojen seasta ?
kok o helluntai on ajautunut kuin uppotukki kaikenlaiseen pelleilyyn josta saadaan vielä kallis hinta kun aikaa vähän kuluu.
missä on terveesti uudestisynytyneet ja kasvaneet nuoret uskovat =?
kun lukee jonkin hengenvedon haastattelua jostain nuoresta, on kysymykset ja vastaukset niin lapsellisen naurettavia että häveettää lukea, kun odottais jo sen ikäisiltä pikkuisen jotain tajua elämästäkin.
k mikä on tärkeintä elämässä ?
v kiva fiilis ja musa kaverein kaa
ei tällä konseptilla tule muuta kuin muutama käännynnäinen johonkin jytäseurakuntaan.- 46768
Jeesus oli bileissä ja kas , sieltä loppui viini, ei hätiä, Jeesus huusi, lisää vettä tynnyreihin että saadaan ryypättävää ja niin hän muutti vesilitkun viiniksi ja bileet jatkuivat.
Onko nykyseurakuntin nuorilla myö viiniä, sillä siellä missä Jeesus liikkuu, siellä fariseukset lakoo.
Kerrankin samaa mieltä perämelan kanssa...........................
- Oooh!
Ah ! Ihana helluntailaisuus.
- ~~Siivetön~~
Ei ole helppo homma, nyt olla saarnamies.
Se huolta tuottaa vaivaa, eniten kuka ties.
Ei ole helppo kyllä, toisia lohduttaa.
arkena sunnuntaina, vain muita virvoittaa.
Ei ole helppo olla, jos arvostellaan vain,
ja moitetta vain kuuluu, parvesta kiusaajain.
Ei ole helppo siksi, kun "hengetönkin on".
Niin monet itkut yksin, hän itkee kelvoton.
Ei ole helppo tiedän, kun salaa juoruillaan.
Ja kirkossa taas illoin, hurskaasti siunataan.
Ei ole sinun helppo, kun kovin hymyillään.
Ja takaapäin jo selkään, vain rapaa viskellään.
Ei ole helppo peittää, haavoja vaieten.
Ja kitumalla kuolla, iskuista veljien.
Ei ole helppo varmaan, kuitata palkkaa sun,
jos aina laiskuudesta, saat nimen parjatun.
VAAN OSAANSA EI SENTÄÄN, VAIHTAISI SAARNAMIES,
ON IHANINTA KANTAA....SITTENKIN HERRAN IES!
Asko Kariluoto / Paluun aika - perämela
Niin, tutuksi on tullut sekin puoli yli nelkytvuotisen seurakuntaelon aikana, josta iso osa saarnaajan virassa.
tosin en kuullut ainuttakaan moitteen sanaa. - ml213.
Eiköhän tänäkin päivänä lie samat syyt, jos paimen / pastori on stressaantunut eli väärä asenne / päämäärä toisiin ihmisiin. Muistan vieläkin kun "eräässä" yhteisössä paimen valtataistelunsa keskellä piti nitropurkkia ja Raamattua mukanaan ja kirjaimellisesti oli sressaantunut ja välillä sairaslomalla. Silloin en hokasannut kysäistä, miten hän mahdolistuu ohjaamaan kuulijoiden elämää JUMALAN tahdon tielle ja saamaan levon ja rauhan.
Harvassa lie uskovat ihmiset ja paimenet, jotka uskovat ja ymmärtävät ja elävät todeksi Jeesuksen opetuksen;
" Minun ikeeni on sovelias ja kuormani on keveä".
Niin, tuo asia ei onnistu ja toteudu muutoin kuin antaa tastelun ja vallan sille, jolle se kuuluu; Jeesus Kristus on Herra.
Asia, joka vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen erittäin laajasti ja nimenomaan mielentasapainoon. - perämela
Seurakunnalla ja etenkinvanhimmistolla saattaa olla käsittämättömät odotukset, samoin kuin koko herätysliikkeessä vaikuttavat trendit.
olen varma, että suuri syy pastorien väsymisiin ovat juuri nämä karismaattgiset vouhotukset, joiden mukaan on olevinaan joka seurakunna mentävä ja oltava sellainen ja sellainen.
tämä nuorisopastoreus on yksi muotivillitys, jollaista ei APostolien aikana ollut olemassakaan.
saarnaaajaraukka koittaa sitten hänkin olla jokin ja sitten pitää järjestääjos jonkinlaista tapahtumaa ja konserttia, joilla ei lopppupeleissä ole yhtään mitään merkitystä, jos ei negavaikutusta huomioida pitemmälläperiodilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959