Aiemmin kun kirjoitin osan yksi, sain mielenkiintoista palautetta. Se rohkaisi kirjoittamaan tarkemmin siitä, miten ihminen luotiin maan päälle. Katsokaamme tarkemmin, mitä Sitchin kirjoittaa Twelfth Planetissa.
Sitchinin mukaan tärkein todiste hänen teorialleen ihmisen luomisesta on ihminen itse, sillä ihminen on kummallisin olento, joka asuu Maan päällä. Missä on ihmisen karvapeite? Ainoat eläimet, joilla ei ole karvapeitettä tai höyheniä, elävät maan alla tai vesissä, joissa virtaviivaisuusvaatimus puhuu karvoitusta vastaan. Kuitenkin ihminen muka menetti karvapeitteensä keskellä jääkautta.
Osassa yksi kerroin muukalaisista, jotka Sitchinin mukaan tulivat Maahan omalta planeetaltaan. Heitä sanottiin Lähi-Idässä nefilimeiksi ("alas tulleet") tai anunnakeiksi ("He jotka taivaasta maan päälle tulivat"). Myöhemmin näitä muukalaisia alettiin kutsua jumaliksi ja he elivät Maan päällä myöhemmin ihmisten kanssa noin 600 e.Kr saakka, jolloin he (Sitchinin mukaan tilapäisesti lähtivät).
Vuoden 300 000 paikkeilla e.Kr nämä rivimuukalaiset kaivoksilla Afrikassa kieltäytyivät louhimasta kultaa. Ylimys nimeltä Enki heidän keskuudessaan keksi, että annetaan tuo kova työ uudelle alkeelliselle työläiselle. Hän aloitti sisarpuolensa Ninhursagin kanssa työläisen luomiseksi.
Sopiva pohja työläiselle oli Homo Erectus, varhainen apinaihminen. Sitä piti kuitenkin geenimuunnella, sillä HE ei ollut kovin kaksinen sellaisenaan kaivostyöhön. Enki sekoitti oman rotunsa dna:ta HE:n dna:han uuden työläisen luomiseksi. Täten hedelmöitetyn munasolun hän laittoi muukalaisnaisen kohtuun ja tämä synnytti ensimmäisen ihmisen, Homo Sapiensin. Kuva tapauksesta:
http://www.google.fi/imgres?q=enki ninhursag&hl=fi&sa=X&biw=1280&bih=669&tbm=isch&prmd=imvns&tbnid=cO-tP-CF2KPk9M:&imgrefurl=http://66.49.206.24/canadastreetnews.com/indexsept22to302009.htm&docid=N65Bck6ZQL15-M&imgurl=http://66.49.206.24/canadastreetnews.com/pics%2520for%2520CSN/NinmahEnkiThothAdam_Sitchin1990p162.gif&w=476&h=231&ei=xU2AUKrMK8fa4QSY9YGIBQ&zoom=1&iact=hc&vpx=771&vpy=246&dur=1635&hovh=156&hovw=322&tx=125&ty=79&sig=115044796367250223188&page=2&tbnh=135&tbnw=278&start=18&ndsp=22&ved=1t:429,r:18,s:20,i:185
Huomaa lukuisat koeputkimaiset astiat hyllyllä ja miehen kädessä.
Raamattu on aika hyvin näillä linjoilla. Ihmistä ei luotu mistä tahansa maasta vaan savesta, joka sattui olemaan punaista. Sanaleikin mukaan siis verta, josta dna oli eristetty. Sitchinin mukaan ihminen luotiin eteläisessä Afrikassa, paikassa jota kutsuttiin nimellä Shi im ti, "talo, jossa elämän tuuli puhalletaan sisään." Jälleen hyvin samalla linjalla kuin Raamattukin.
Suomalainen sensuuri on kuitenkin toiminut tähän saakka hyvin, kun Sitchinin kirjoja ei ole käännetty suomeksi eikä hänen teorioitaan edes mainita kouluissa, vaikka uskontotunneilla mainitaan monia avuttomampia teorioita kuten maailman luominen seitsemässä päivässä eikä toisaalta osata selittää, miksi ihminen on Maan päällä nykymuodossa, kun evoluution normaalivauhdin mukaan hänen ilmestymiseensä pitäisi mennä vielä miljoonia vuosia.
Ihmisen luominen 2
13
90
Vastaukset
- V.Loco
Aivan yhtä uskottavaa satua kuin kristinusko-tai scientologiakin.
- qntelen
TÄmä on NYT kuudetta luomispäivää.
Luomista voidaan seurata joka päivä.
Ei meidän tarvitse tutkia mennyttä aikaa, sillä sitä ei ole. - V.Loco
"Vuoden 300 000 paikkeilla e.Kr nämä rivimuukalaiset kaivoksilla Afrikassa kieltäytyivät louhimasta kultaa. Ylimys nimeltä Enki heidän keskuudessaan keksi, että annetaan tuo kova työ uudelle alkeelliselle työläiselle. Hän aloitti sisarpuolensa Ninhursagin kanssa työläisen luomiseksi.
Sopiva pohja työläiselle oli Homo Erectus, varhainen apinaihminen. Sitä piti kuitenkin geenimuunnella, sillä HE ei ollut kovin kaksinen sellaisenaan kaivostyöhön. Enki sekoitti oman rotunsa dna:ta HE:n dna:han uuden työläisen luomiseksi. Täten hedelmöitetyn munasolun hän laittoi muukalaisnaisen kohtuun ja tämä synnytti ensimmäisen ihmisen, Homo Sapiensin. Kuva tapauksesta:"
Olen realisti ja tiedä takuulla kaivannaisteollisuudesta lähes kaiken tietämisen arvoisen ja sinä et, olen kairannut malminäytteitä eli lähtenyt ihan ruohonjuuritasolta tavallaan huipulle-ei varmana kannata alkaa luomaan jotain apinaa orjaksi jollekin eeh..Muinaiselle kultakaivokselle! Jos tekniikka moiseen riittäisi niin varmaan sen kullankin saisi sellaisella tekniikalla suhteellisen helposti päivänvaloon. >>Suomalainen sensuuri on kuitenkin toiminut tähän saakka hyvin, kun Sitchinin kirjoja ei ole käännetty suomeksi eikä hänen teorioitaan edes mainita kouluissa, vaikka uskontotunneilla mainitaan monia avuttomampia teorioita kuten maailman luominen seitsemässä päivässä eikä toisaalta osata selittää, miksi ihminen on Maan päällä nykymuodossa, kun evoluution normaalivauhdin mukaan hänen ilmestymiseensä pitäisi mennä vielä miljoonia vuosia.
- jhf
Ilman muutahan moinen arvoteos kannattaisi ottaa osaksi kreationismisadun opettamista.
- spällymälöö
On niillä konstit: tullaan avaruuden halki tänne kaivamaan kultaa, mutta ei osata kaivaa sitä koneilla vaan pitää käyttää orjia. Hyvin uskottavaa.
Joku on lukenut piiiikkasen liikaa scifiä...
- D FNDR
Miten niin scifiä? Ihminenhän himoaa jostain kumman syystä kultaa ja muita arvometalleja. Eihän niillä voi rakentaa eikä niitä voi syödä. Silti kullankin vuoksi on tapettu miljoonia ihmisiä kautta historian. Kullanhimo on asennettu meidän geeneihin ...ettekö tajua, ihminen on luotu tänne keräämään kultaa alieneille! Aaaargh!
- tieteenharrastaja
"Eihän niillä voi rakentaa eikä niitä voi syödä." Aina niistä on hyvä hinta saatu.
>Ihminenhän himoaa jostain kumman syystä kultaa ja muita arvometalleja. Eihän niillä voi rakentaa eikä niitä voi syödä.
No ei voi syödä, mutta täällä on kyllä eräs erittäin arvovaltainen nimimerkki todistanut, että uusi Jerusalem tullaan aikanaan rakentamaan yksinomaan kullasta ja jalokivistä. Tätä väitettä ei tietenkään ole mitään syytä epäillä.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Ihminenhän himoaa jostain kumman syystä kultaa ja muita arvometalleja. Eihän niillä voi rakentaa eikä niitä voi syödä.
No ei voi syödä, mutta täällä on kyllä eräs erittäin arvovaltainen nimimerkki todistanut, että uusi Jerusalem tullaan aikanaan rakentamaan yksinomaan kullasta ja jalokivistä. Tätä väitettä ei tietenkään ole mitään syytä epäillä.Se yksi uusi löydetty planeetta mikä on suureksi osaksi timanttia on varmaan hyvä raaka-ainelähde rakentajille.
- l.yuijygf
Aloitus on pwlkkää paskaa..
- bang bang
Miten aloittaja perustelee sen että ihmisen ei olisi evoluution mukaan vielä pitänyt kehittyä? Tai Sitchin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883