Ajatusten pukeminen sanoiksi

Alussa oli sana.
Ihminen onkin ainoana muodostanut laajan tallentamisjärjestelmän kirjaimien avulla.

( En epäile, etteikö muut *oliot* olisi, mikä kemiallisilla hajuviesteillään, tai tansseillaan myös kyennyt ilmentämään tärkeitä viestejä) lajinsa turvaamiseksi, mutta ilmeisesti ihminen on mahdollistanut kyvyn käyttää sanoja kertomaan kaikki ajatuksensa,...niin hyvässä kuin pahassakin.

Tuo *alussa oli sana* on mietityttänyt joskus nuoruudessani.
Ja sana oli Jumalan luona,...
Miten paljon ilmennämmekään sanoillamme sisimpämme ajatuksia. On suuri etu saada lukea tai kuunnella, ja siten osallistua suurten ajattelijoiden mietteisiin.

Musiikin mainitsit,...se onkin kuin universaalinen kieli ilman sanoja.
Musiikki kykenee vetoamaan tunteisiin ja älyymmekin. Kuuntelin juuri nyt aamulla J.Sibeliuksen Pastoraalin, Jorma Hynnisen laulamana.
Luonnonrakkauden harras ylistys pelkillä säveleillään.

Niin me ilmennämme itseämme,...äänin, elein, kuvin ja sanoin.
Siinäpä meillä velvoitteita.

Sama on vaatetus miettikää sitäkin.
Nahkat karvoineen ja nyt silkit ja sifongit?

Elämänkaari eräällä tavalla.

Alussa oli sana.
Sitten oli sanoja.
Sitten oli lauseita ja puheita.

Sitten tuli kännykät ja hölmön näköistä käsi korvalla puhumista.
Sitten tuli nappi korvaan ja tosi hölmön näköistä puhelinpuhumista.

Sitten tulee yksin puhelua ihan itsekseen ja toisten on vaikea tajuta,milloin puhe on tarkoitettu heille.
Sitten tulee vaikeasti ymmärrettävää yksin mökellystä, jota on vaikea ymmärtää, vaikka se on toisille tarkoitettu.

Lopuksi vaikenemme taas.

Ei tarvitse olla kirjaviisas ymmärtääkseen mitä on puhe, eikä tuottaakseen puhetta.

Puheen tuottaminen puheena, tai kirjallisena esityksenä eivät paljon toisistaan eroa. Kun puhujan foneettiset kyvyt, intonaatio puheessa ja selkeä lauserakenne on kirjoitetunkin tekstin esittäminen mukavaa kuultavaa. Moni lukee puheen. Kirjoitetun tekstin toistaminen ilman väriä, äänensävyjä, ei tuo kaikkea esiin miellyttävänä ja mieleenpainuvana.

Kirjailijan kieli voi olla sanaköyhää, tai se voi sisältää ilmeikästä kuviksi muuntuvaa sanastoa jonka lukija oikeastaan näkee, aistii tunnelman ja tunteen,
Runot ovat kuvakieltä, sanoilla voi leikkiä, niillä voi maalata maiseman kuin taulun, tai tuoda tunteet ihan iholle.

Olkaamme onnellisia kun meillä on sanarikas kieli ja meille on opetettu sanojen käyttö. Kaikki eivät ole yhtä taitavia, mutta kaikki tulevat sanoillansa ymmärretyiksi.

-Meillä on vain nämä sanat,
-sanat joilla ilmennämme ajatuksiamme,
-me luemme sanoista enemmän kuin myönnämme,
-niistä tunnistamme sanojan mielentilan,
-iloitsemme hyvistä sanoista,
-pahoitamme mielemme kun sanoilla lyödään,
-sanat voivat helliä meitä,
-sanat voivat olla rakastavia,
-sanat voivat avata uusia näkemyksiä,
-sanat voivat sekä eroittaa että yhdistää,
-tänään kiitän sanoista jotka sain.

Syyllistyn oikoajatteluun.

Yrittäessäni tuottaa tekstiä jää minulta aina jotain oleellista pois.
Olen ajatellut sen päissäni valmiiksi ja jättänyt selvittämättä mutta eihän se vieraalle avaudu.

Toinen heikkouteni on luottamus lähimmäisteni ennekkoluulottomuuteen.
Tässä suhteessa nämä palstapulinat ovat olleet minulle hyvin hyödyllisiä.

Huomattava osa kanssaihmisistä asennoituu siten, että kaikilla muillakin on samat elämänarvot kuin henkilöllä itsellään.

Ja paljon muuta kehittävää. Vielä vanhoilla päivilläni.

"päissäni valmiiksi"? Heh, älä loukkaannu, en pahalla, :)
en vain voinut vastustaa kiusausta toistaa näppisvirhettäsi.
Itse teen virheitä paljon enemmän koko ajan.
Hyvin kirjoitettu!

"Huomattava osa kanssaihmisistä asennoituu siten, että kaikilla muillakin on samat elämänarvot kuin henkilöllä itsellään", Tepposen lause on hyvä huomio. Lainaan vielä toista jo yleisesti esiintynyttä lausetta, "ei pitäisi kirjoittaa, mitä ajattelee, vaan ajatella mitä kirjoittaa."
Tämä tuli esille Schubakin määrittelyistä "heikomman aineksen lisääntymisestä" ja keinoista rajoituksiin. Otin sen "omakseni", kuulun kyllä sen määritelmän mukaan tähän heikompaan ainekseen. Tunnen myös ns. sosiaaliryhmääni.

Jäävi olen sanomaan, johtuuko juuri elämänarvoissani monesti erilaiset painotukset juuri "aineksistani." Koska en ole saanut pienestä lentävää lähtöä elämäni tielle, takkuistakin matkan teko on ollut. Jostain kumman syystä sain kyllä kimmokkeen edes lueskeluun. Määritelmä "paljon" ei sano mitään, mutta kuitenkin jotain, jopa asiallistakin ja ihan oppimismielessä.

Kyllä puhumisesta on vielä pitkä matka kirjoittamiseen. Tämäkin vähäinen on minulla teettänyt töitä. Monellahan puhe, juttu lentää ja asiaakin tulee, mutta kynä ei pysy kädessä - kuvaannollisesti.

Jotkut kertovat kirjoittavansa vain "omasta päästään." Rohkenen olla erimieltä. Eiköhän ainekset koostu elämästä, kuullusta, kirjoitetusta, opiskelustakin ja vaikka niitä ei muistaisikaan, ne vaikuttavat ja niistä tehdään valintoja. Tai mennä pökötellään jonkun yhden asia hurmoksessa. Niin se vain mennyt koko ihmiskunnan kehitys, ennen tiedetyn, koetun ja nähdyn päälle on rakentunut uutta. Siinä voi pieni
pisara olla "omaakin", luulenpa että täällä palstoilla harvinaista. Tai tiedäppä häntä, onhan täällä... jätän kirjoittamatta.

Muistiimme ja tietoisuuteemme ovat kaikki tallannettua syntymästä asti, lukuunottamatta valmiina olevia vaistoja.
Jos sanoo kirjoittavansa "omasta päästään" ajattelen sanojan tarkoittavan että hän ei ole kirjoittamaansa kopsannut mistään.

Minulta kysyi kaveri, miksi kirjoittelet jonnijoutavia, kun et siitä mitään saa, et ainakaan kiitosta ja mainetta, kun sinua ei kukaan tunne.

Minun mielestäni tällainen kirjoittelu on ihan hyvää aivotoiminnan ylläpitoa ja aivojen ja sormien välisten hermoratojen kunnossapitoa.

Tiedän, että jossain vaiheessa tästäkään ei tule mitään, eikä kukaan osaa lukea, mitä kirjoitan.
Rakkaat ystävät, jos en itse sitä enää huomaa, niin kertokaa se silloin minulle ja pyytäkää lopettamaan.

PS.
Enhän minä tietysti enää silloin muista Jopel:in salasanaakaan.

Missä muodossa ajatuksemme ovat, ennen kuin ne "puetaan" sanoiksi ? Eiköhän suurin osa ajatuksista ole jo sanojen muodossa. Ne vilisevät, risteilevät, sekottuvat mielikuviin. Kuvittelen puhuvani usein mielessäni, sisäistä puhetta, joka voi olla jo melkoisen jäsentynyttäkin, selviksi lauseiksi ja ajatauskokonaisuuksiksi. Mielikuvissa ja mielleyhtymissä on mukana muistikuvia, värejä, musiikkia ja muita ääniä. Ääneen puhuminen on ajatusten ilmaisua. Varsinaisesta pukemisesta on mielestäni kyse, kun olmaisuaan muokkaa ja verhoaa, kontrolloi.Tajunnan virrasta puhutaan kirjallisuuden lajinakin, mutta tuskin kukaan pystyy tajuntaansa sanoiksi pukemaan kovinkaan tarkasti.

Ynnämuu sanoiksi virkkoi saman mistä minäkin joskus olen täällä kirjoittanut : onko meillä paljonkaan ihan omaa, itse luomaamme sanallista ilmaisua ? On luovia kirjoittajia, sanataiteilijoita, jotka luovat oman tyylinsä. Yleensä kirjailijat ovat lukeneet paljon, verbaalisuus on myös erityinen lahjakkuuden laji, mutta lahjakkuutta pitää ruokkia ja harjoittaa, jotta se puhkeaisi kukkaansa. Hyvä jazzmuusikkokin hallitsee musiikin teorian, sitten voi unohtaa kaavamaisuuden ja alkaa improvisoida. Kirjoittamisessa lienee samasta kyse.

Vielä ennen saunaan menoa sananen tästä palstakirjoittelusta ihan omana lajinaan. Tämä on kiehtova keskustelumuoto, eleiden ja ilmeiden puuttuessa, mahdollisuus täsmentää ja korjata sanomaansa on vasta jälkikäteen. Tämä voi lisätä itsekontrollia, toisaalta taas tuntemattomuus voi sitä heikentääkin. Sana on jokatapauksessa kuin ammuttu nuoli, sitä ei saa takaisin, ja se voi satuttaa pahastikin - tai olla napakymppi.

Palaan vielä tälle "verstaalle" pähkäilemään "omasta päästä." Uhallakin teen sen, että kehaisen Ramoonan viestiä ja yleensä hänen kirjoittamisiaan. Tämä ei ole vastapalvelus. Olenhan seuraillut täällä kirjoiteltua ja usein Ramoona on kertonut myös kaivaneensa tietoja kirjoituksensa pohjaksi vaikkapa googlelta. Myös sellaisissa yhteyksissä , joissa se ei olisi ollut edes välttämätöntä. Hyvällä kirjoittajalla ja laajalti asioihin perehtyneellä on siihen varaa ja eihän se viestiä pilaa. En ole varma, olenko tätä pätkää riittävästi harkinnut.
Kyllähän ymmärrän omasta päästä ilmaisun tarkoittavan, ettei teksti ole suoraan kopioitu. Jos on, hyvä tapa vaatii, että se ilmoitetaan. Muutaman kerran olen tavannut, että joku kehuu miettineensä ihan itse hyvän ajatelman tai laatineen kirjoituksen. Pariin kertaan olen kyllä tarttunut asiaan, koska lainattu on ollut riittävän pitkä ja täsmällinen. Näin "omaa päätä" kohotetaan. Lyhkäiset lauseet saattavat tulla aivan tahattomastikin, eihän sitä voi edes välttää.
Enpä tiedä, onko edes tarpeellista korostella "omaa päätään", sehän näkyy, jos näkyy tekstistä. Puolittain julistuksenomaisia viestejä joskus satelee yhtenään samana jankutuksena, kertauksena ja kopioinakin satunnaisilla nimimerkeillä. Missä lienee se pää, joka karusellia pyörittää? Täältä kyllä tulee herkästi ne neuvot, että pitää kirjoittaa "omalla päällään" ja asia on muka tärkein.
Joskus olen lukenut kertomusta, että lapsi on ollut susien imettämä ja elänyt susien kanssa. Lähdettä en muista ja hatarasti jutunkin. Jos näin on tapahtunut, nuorukainen on oppinut taitoja, joita sivistynyt ihminen ei hallitse, mutta se " omapäisyys" ei ole varmasti tehnyt luku ja kirjoitustaitoista.

Taisit kärjistellä asioita ´ajatusten pukeminen sanoiksi´-aiheesta nikki ´puuttuuko joku.´ Hyvähän se onkin joskus ravistelu. Mutta eiköhän tuo kirjoittamasi ollut juuri monenkin tarkoittamaa asiaa kyseessä olevasta aiheesta, kaikki eivät vain osaa yhtä lailla pukea ajatuksiaan kaikkien samalla tavoin ymmerrätteviksi sanoiksi. Eivätkä todellakaan kaikki täällä kirjoittavat ole tosiaankaan ammattimiehiä, - naisia kirjoittamisen alalla, ei kai ole vaatimuskaan.

"Omasta päästä" - kirjoittamisen lahjakkuus on tietysti erinomaisinta. Aiheen asiat on itse sisäistetty elämän varrella kovalevyllemme tallentuneista asioista omalla tavallamme sisäistetyiksi, olemme muodostaneet oman käsityksemme, emme toista jo jonkun täysin yleisesti selvittämää asiaa, on oma käsitys. Tässä tuli tautologiaa yllä kirjoittamaasi.

Aivan älyvapaata onkin ottaa aiheeksi kirjoittajalle itselleenkin outo asia, josta hän ei ymmärrä höykäsenpölläystä, silloin tämä kirjoittaja vain lainailee jo googleen tallennettua tietoa, pitipä se sitten paikkaansa tai ei, se on toistilta suoraan otettua ´tietoa.´

Esimerkkinä voi kaiketi mainita eräässä aiheessa vilkaisuni googleen Aino Kallaksen ollessa kyseessä, sanoin unohtaneeni asioita, joten vilkaisin faktaa sieltä, sisäistetty asia ei ollutkaan enää kovalevylläni, palautui kyllä.

Mukava kuitenkin, että palstallamme on myös ´ammattinaisia ja -miehiä´ itsensä ilmaisun alalta, jotka osaavat ajatustenpukemisentaidon sanoiksi, jopa itse sisäistäneinä. Pääasia se ei kuitenkaan varmasti ole, vaan löytyy se omalaatuisensa ihminen omine ajatuksineen vähemmilläkin taidoilla.

Sanoit,'puuttuukojoku':

" Eipä ole tullut mieleenikään hakea kirjoitukseni pohjaksi googlen tekstiä tai kopsata sieltä tietoja muille jaettavaksi, mutta kirjoittanut olen paljon ja perustan tekstini omiin tietoihini, ajatuksiini ja mielipiteisiini.
Osaan käyttää hakupalveluja ja osaan myös lisätä sinne tietoja jos joku tieto on puutteelinen, koska me ihmiset olemme se google ! Voimme laittaa sinne kuinka väärää tietoa tahansa ja joku uskoo! "

Varsinkin Wikipedian kohdalla tuo on totta, se on ihmisten tekemä n.s. " tieto" kokoelma, - kannattaa olla kriittinen.
Siellä roskien seassa menee välillä jokin oikeakin tieto.
Venäläis-ja ruotsalaistietojen kohdalla on erittäin paljon
noiden kansakuntien aivan vääriä, omia hyökkäyksiään kaunistelevia vääristelmiä. Valloittajat kirjoittivat voimainsa tunnossa historiaa.
Löytyy myös usein valloitettujen rasistista alentamista joksikin multakasakansaksi, mikä ei pidä paikkaansa.

Youtube on myöskin hyvin sattumanvarainen, sinne käydään tallentelemassa videoita meidän toimestamme.
Siellä on kuitenkin jotain hyvääkin.

Susmorsianta komppaan siinä, että meillä n.s. 'kovalevy' ,
jos sellaista vertausta voi edes käyttääkään, on muuttuvainen, ei samanlainen kuin koneessa. Vanhat tallenteet siellä voivat tullakin vanhemmiten esiin aivan muuttuneina. Tai unohtuvat pois.

.

että Wikipedia ja youtube on osaksi roskaa. Mutta pakkoko niitä on käyttää, netissä pitää olla valikoiva ja kriittinen, kuten muittenkin lähteiden suhteen. Esim. puolueiden äänenkannattajat antavat hyvin värittynyttä ja yksipuolista tietoa, iltapäivälehdet ovat sensaationhakuiisia jne. Onko ihan puihdasta sähköistäkään mediaa ?
Moni totuutena pidetty asiaa muuttuu uusien tutkimusten ansiosta, jne.
Ihan turhaa leuhkia ettei käytä netin tietoa, osoittaa vain kateutta ja tyhmyyttä !

tabu ja tabu yksin!
10.11.2012 18:39
-6
Sulje
jopel
"Jututhan ovat minulle utopisia, sexiä, ja taas sexsiä, aiheesta, pitäisikö sallia bordellit suomeenkin??"

Kaikki on niin suhteellieta
Jos rikas mies tai nainen seurustelee tai menee naimisiin lapsenlapsensa ikäisen kanssa, niin mitähän se on?
Onko se sallittumpaa?

Katselin Hynnisen keskustelua Tastulan kanssa, moni muukin varmaan katseli, ja nyt sitten ajatuksena että pistänpä jotain tännekin.
J Hynninen elämän työnsä isänä ja oopperalaulajana kansakoulunopettajan pohjalta eläneenä kertoi avoimesti ja ymmärrettävästi lapsensa sairastumisesta ja kuinka sitä pidettiin vain lähipiirin tiedossa.
Varmasti oli vaikeaa kun tauti oli vievä hänen poikansa.
Rehellisenä nyt kertoili vaikeuksista ja vasta loppuvaiheessa sai pojaltaan kuulla mitä oli odotettavissa.
Oli kyllä todella liikuttava ja koskettava haastattelu.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa puin sanoiksi, en edes osaa ajatella miltä tuntuu saattaa omaa lastaan haudan lepoon, jo pelkkä kuunteleminen puhuttuna kouraisi sydämestä saakka.

Oman lapsen kuolema on varmasti kaikille vaikein mahdollinen asia. Tuntuu teennäiseltä tehdä aasinsilta tähän, miten ajatukset puetaan sanoiksi. Ihme jänkkäystä ketjussa, mautonta alkaa päivitellä tässä yhteydessä, milta vanhemmista tuntuu oman lapsen hautaaminen. Varsinkaan jos ei ole itse kokenut.
.

että joillekkin tulee heti puolustaja joka lyö arvostelijalle luun kurkkuun ! Tosi uskottavaa DDDDD

tosi hienoa

Loppuko pilleirit?

Kiitos "ajattelen aina"!
Olet niitä hyvin harvoja jotka puolustavat!

Joskus on tullut mieleeni noista ilkeyksistä että niitä kirjoittaa moni minulle, kuitenkin olen jatkanut nimimerkilläni viime aikoina huomautukset ovat vähentyneet, yritystä kuitenkin jatkuvasti on.
Ikinä silti en aio käyttää rekattua täällä.

Kiitos vielä sinulle ja antoisaa päivää!

Palaan hetkeksi tuohon käsitykseen *itsensä ylittämiseen*
Tuo *itse* on kai sama kuin ego, eli minä, meidän perus ja viettiluonteemme, jonka yläpuolella on vielä yliminä, tuo valvova minä, jonka varassa on moraalimme ja omatuntomme.

En ihan käsitä, emmekö ylitä itseämme joka kerta kun teemme tehtäviä, joita emme millään viitsisi alkaa, voitamme niinkuin tuon itsekkään itsemme?

Urheilussa tuo itsensä ylittäminen on kaiken aikaa tavoitteena, ilmeisesti opiskelussa ja eteenpäin pyrkimisessäkin?

Jos sillä tarkoitetaan oman personallisuuden mukana oloa, voi sen kyllä ymmärtää.
Milläs siitä omasta personallisuudestakaan hevillä pääsee?

Tuo termi itsensä ylittäminen on moni piippunen juttu tai sitten keksitty ylistys huokaus.

Urheilijatkin harjoittelevat mitä moninaisilla tavoilla kelloon tai kalenteriin vilkuilematta, harjoitus tekee mestarin ja voi parantaa tuloksia.
Joskus iän terveyden tai muun takia tämäkin tulee määränpäähän.
Henkistä laatuakin mitataan monilla konsteilla, joku sattuma voi edesauttaa luonnottoman hyviin tuloksiin, voisiko se olla se itsensä ylittäminen?

Olen ollut eräässä testiryhmässä jossa kuulin jonkun sanovan, nyt ylitin itseni, ei sanoi testaaja, sinä vain paransit tulosta.
Hauska sanonta kuitenkin oli miten oli!

Tämä avaruudesta hyppääjä oli niin korkealla että voisiko tuo vaikuttaa itsensä ylittämiseltä, maailman ensimmäinen vastaava hyppy.

Tämä oli vain minun ajatuksien pukemista sanoiksi.
Rattoisaa vireyttä reiluun keskusteluun!

Jokaisella meistä on ajatuksia, niin alkaa Ruunen aloitus, Niiden ajatuksien pukemisesta Ruune ei varmaan tarkoittanut tuollaista, vaikkapa housujen jalkaan vetämistä, ehei vaan hienompaa sanojen pukemista Ruune tarkoitti.

Itselläni ajatukset ovat sekaisin kuin silakkalaatikko eikä kuulemma kirjoituksessa ole väliä missä järjestyksessä kirjaimet ovat, kunhan ovat. Samoin ajatukset, ei ole väliä missä järjestyksessä ajatukset ovat, kunhan ovat.

Itse ajatuksena itselläni oli osallistua johonkin aloitukseen ja mielestäni tämä aloitus oli siihen tarkoitukseen sopiva.

Oliko tässä ajatusta.

Ihan ajankuluksi voi jutella vaikka sanonnasta itsensä ylittäminen.
On monenlaisia sanontoja joita ei voi kirjaimellisesti ottaa, mutta ne ymmärretään. Näinhän on kaikissa kielissä, eiks vaan.

Helpompi on sanoa että ylitin itseni kuin alkaisi monisanaisesti selitellä kuinka hienosti onnistuinkaan kun oikein pinnistelin ja ponnistelin ja pääsin tällaiseen tulokseen, johon en ole ikinä ennen yltänyt ja tokko tulen pääsemäänkään Se ei ole mitään jokapäiväistä vaan kertaluontoista.

Jos se "tulee tavaksi" niin ei se enää ole itsensä ylittämistä, vaan silloin on tapahtunut tason nousu ja tulokset ovat jo pysyviä.
Itsensä ylittäminen onkin alku parempaan.
Huh, huh, melkein ylitin itseni jaarittelussa.

Ihan hymyilyttää Catleijan toteamus :)

Mietin vielä tuon sanonnan tarkoitusta juuri kielellisessä ilmaisussa.

Eräs esimerkki on mielestäni Turun Yliopiston tähtitieteen professori Esko Valtaoja, jonka valloittava personallisuus ja kansanomaisuuskin tulee ilmi haastatteluissa ja kirjallisessakin tuotannossa.

Se ehkä on aloittajan tarkoittama tässä nettikirjoittelussakin, ettei paneutuessaan pohtimaan kulloinkin esillä olevaa asiaa, unohtuisi se *oma itse*
En voi sanoa etteikö pelkkien faktojenkin esiintuominen uppoaisi mieleen, jos aihe on mielenkiintoinen, mutta viihdyttävämpää on personallinen teksti lukijalle.

Itsensä ylittäminen on mielestäni sitä, että kokeilee rajojaan jossain vaativassa, tekee jotain sellaista mitä ei ole ennen uskaltanut tehdä. Mielestäni siinä on extreme-henkeä, heittäytymistä tuntemattomaan ja riskin ottamista. Nuoret sitä tekevät vähän väliä, näillä kymmenillä ollaan pidättyväisempiä , turhankin varovaisia. Joissakin tanssii tähtien kanssa -osallistujissa on tätä henkeä, ja varmasti se on palkitsevaa. Henkisellä puolella voisi esiintymisessä voisi olla tilaisuuksia itsensä ylittämiseen, voittaa pelkonsa ja antaa kaikkensa, panna itsensä niinsanotusti likoon. Minä ainakin loukkaannun, jos onnistuneesta kakustani sanotaan, että olen ylittänyt itseni. :)


On vaikea sanoa, milloin on kyse harjaantumisesta ja kovan harjoittelun tuloksista, milloin itsensä ylittämisestä. Parhaansa tekeminen ja katsominen, mihin se riittää , tämä ärsyttävä urheilufraasi ei ainakaan sitä ole.
Olen jo pitempään kuullut muutaman ikätoverini ylistävän zumbaa. Kun en miestäni saanut innostumaan kaveriksi senioritanssiin, kokeilin zumbaa ja ihastuin ikihyväksi. Vaihdoin monivuotisen, jo tylsäksi käyneen kuntojumpan tähän, enkä ole läheskään vanhin ryhmässä. Näitä ryhmiä on jo pienilläkin paikkakunnilla ja suosittelen kaikille etenkin latinotanssista pitäville.Tämä ei ole varmaan paras mahdollinen video, mutta en viitsinyt niitä käydä läpi.

http://www.youtube.com/watch?v=BILiNvLA-lo

Jjoutavalle sanoisin, että silakkalaatikko on hyvin selkeästi sekaisin ruoka, kalat ja perunaviipaleet nätisti kerroksittain, päällimäisenä rapea herkkukerros, jota kaikki haluavat. Ihan hyvä vertaus ajatuksillesi !

Ehkäpä onnistuneilla dobingeilla saatu tulos on itsensä ylittämistä. Sehän ei ole tullut kokonaan itsestä, vaan teollisilla tuotteilla.
Muutoin mielestäni itsensä ylittäminen on realistisiksi kuviteltujen odotusarvojen ylittämistä.

Joissakin onnettomuustapauksissa saattaa ilmaantua aloitekykyä henkilöltä, jota ei olisi voinut muutoin edes kuvitella hänellä olevan. Yleistähän on, että suurelle osalle ihmisistä tapahtuu paikalleen jähmettyminen. Käyttötavastahan "itsensä ylittäminen" -sana riippuu. Tulee kyllä ymmärretyksi, ainakin useimmiten.

Pallan vielä tuohon ylempänä olevaan 11.11.2012 10:31 viestiini, jossa puhuin Susmorsiamenkin "kovalevy"-allegoriasta.

Todellakaan ei meidän muistissamme asiat säily niinkuin koneen kovalevyllä, sen molemmatkin totesimme.

Tästä on esimerkkeinä vanhat yhdessä koetut tapahtumat, jotka vanhat ihmiset saattavat muistaa eri tavalla.
Itsekin tiedän yhden tätiparin riidelleen pitkään eräistä hautajaisista ja niissä tapahtuneista jutuista, jotka molemmet muistavat eri tavoin eikä kumpikaan suostu uskomaan, ettei toinen valehtele. Hän on vain mielessään sen tapahtuman muokannut erilaiseksi. Siis jompi kumpi tai molemmat ovat sen muuntaneet erilaiseksi. Ihminen ei muisteineen ole kone.

Ahah, olette edenneet itsensä ylittämiseen. Lukasin kyllä ajatuksianne, minulla tuli lisää ja kun en ole luonteeltani kovinkaan vaatimaton persoona, en jätä niitä ilmituomatta. Lisäksi tykkään reippaastikin omien mielipiteittensä sanomisesta, niin voi ottaa kantaa, liittyvätkö ajattelemani asiat lainkaan ko. käsitteeseen.

Yrittää suoriutua sinnikkäästi sellaisistakin asioista, joita ei oikeestaan kovinkaan hyvin hallitse. Sanonta - kaiken osaa ja oppii, jos vain tahtoo ja yrittää. No tietysti joissain rajoissa sentään, ei minustakaan oopperalaulajaa tai seiväshyppääjää.
_ Muistan hyvin vieläkin, miten innokkaana, uteliaana menin aina lukiossa matematiikankokeisiin, vaikka tiesin olevani suurinpiirtein nolla mat. aineissa.
Pelkoa ei siis ollut, onko riskinottorohkeus myös itsensä ylittämistä vaiko vain luonteenpiirre.

Yksi esimerkki vielä voisi olla se useammankin kerran kertomani tapaus Virossa, ajaa mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa myrsky-yönä satakunta kilometriä ja selvitä. Ei epäröintiä ei-selviämisestä. Kyllä siinäkin voisi puhua itsensä ylittämisestä.
No olkoon nyt enempi miettiminen.

Latinan pro exercitio-tenttiin marssiminen yhden kesän opintojen jälkeen, - ( tosin iloisten ja innokkaiden, sillä pidin oikeasti siitä kielestä), :) - ja läpäisy hienosti, vaikka kieliopin osuus oli s u u r i ja ratkaiseva silloisessa tentissä.
T.s. vaikka olisi kääntänyt sen kaksi arkkia pitkän kirjoituksen oikein, niin ellei olisi selvinnyt niistä kielioppitehtävistä, ei olisi päässyt läpi.

Spontaani, verbaalinen purskahdus.

Torstaisen suolen tähystyksen jälkimainingeissa mukana ylimääräisenä ollut nuori, naispuolinen opiskelija kysyi omatoimisen kuntoutukseni laatua.

Kerroin, että nyt runsaan vuoden jälkeen alkaa hajalle revitty alavatsani sallimaan kohtuulliset salitreenit 6krt/viikko.
Tyttö meni hämmästyneen ihailevan näköiseksi ja lausahti spontaanisti: "On se vaan hienoa jos tuollainen noin vanhakin viitsii harrastaa".

En muista milloin tätä ennen minua olisi muistutettu iästäni sanoin, elein tai ilmeinkään.
Tytön lausuman otin kehuna vaikka hän saikin osakseen keski-ikäisen hoitsun moittivan silmäyksen.

Ennen sai ketjuihin mukaan paljon kirjoittajia, mikä on nyt toisin ?