KANNATTAA tarkkailla itseään älykkäinä pitäviä. Kannattaa seurata korvaamttomia ja kokeneita. Kovan osaamisen (tai luulon) alla piilee mielisairauteen johtava esiaste.
********
Muinaisten selkärangattomien merenelävien aivoissa tapahtui noin 500 miljoonaa vuotta sitten ”geneettinen vahinko”, joka johti älykkyyden syntyyn.
Aivovaurion eläimelle aiheuttaneen geenivirheen vuoksi eräät alkeelliset eläimet kykenivät yhtäkkiä kompleksiseen ja abstraktiin ajatteluun.
Tutkijat uskovat selvittäneensä kokeiden avulla ajattelua ohjaavat geenit eläinkunnan yhteisestä perimästä. Neurotieteellinen artikkeli julkaistiin viikonloppuna Nature Neuroscience –lehdessä.
Älykkyydellä, oppimisella ja tilanteiden analysoinnilla on tutkijoiden mukaan yksi merkittävä haittapuoli: mitä älykkäämmäksi eläinlaji muuttui, sitä enemmän se kärsi aivotoimintaan liittyvistä häiriöistä.
Aivohäiriö johti siis satoja miljoonia vuosia sitten elämän evoluution haaraan, jonka avulla kehittyi myös kaikkien nisäkkäiden – ihminen mukaan lukien – älykkyys.
Tutkijat ryydittävät tietojaan eläin- ja ihmiskokeilla. He suorittivat joukon älykkyyttä vaativia testejä hiirillä ja ihmisillä. Tulos oli, että inhimillistä ja hiirellistä älykkyyttä säätelevät lopulta samat geenit.
Samalla selvisi, että eräät geenivirheet johtavat nisäkkäillä edelleen parempaan päättelykykyyn sekä älykkyyteen – ja samalla mutaatioiden aiheuttamiin mielen ja aivojen sairauksiin.
Älykkyyden hinta on siis korkeampi todennäköisyys sairastua mielen sairauksiin.
Muut asiasanat:
Tiede ja ympäristö, Älykkyys, Eläinten älykkyys
Vastakkain viisas ja hullu
6
233
Vastaukset
- sika, sika
amerikkalaisten tutkijoiden otollinen aines löytyy pyhäjärven, haapajärven, reisjärven ja kärsämäen muodostomasta selänne kuntayhtymästä, ammattiyhdistysten johtoportaasta ja pyhäjärven poliittisen selkärangan muodosta.
Pitkäikäisimpien poliittinen selkäranka on yhtäkuin muisti katoaa ja tekoset lakaistaan maton alle, nostatetaan mahdoton kiusanteko ja höykkyytys päättyvää hallintoa vastaan. Aloittaja kirjoittaa faktaa.
Joidenkin on vaan vaikea myöntää hulluuden ja nerouden hiuksenhienoa eroa, yleensä nerot on jonkinmoisia hullujakin.
Ilman hulluutta, pyörää ei olis vieläkään keksitty vaan vieläkin asuttas luolassa, tehtäs kivikirveitä ja ihmeteltäs tulta.
Onneksi oli muutama ääliö joka pysähtyi miettimään ja keksi jotain uuttakin, kun samaan aikaan " normaalit " vaan hakkas kivestä keihäänkärkijä.- 3D---->5D
Näitä geenivirheitä on tulossa jatkossakin. Nähtäväksi jää, tuleeko ihmisistä älykkäämpiä vai tyhmempiä...
- kinkku mestari
joulun juhlavieras nro 2 on sika, kinkkujen kunkku.
ja ei sika ole tyhmimmästä päästä, päinvastoin. joulua viettävä ihminen, eräät semmoiset ylimieliset miehet tai naiset, osaavat yrittämättä pilata niin toisten kuin omankin perheen joulun.
sekä arjen ja vuodenkin.
meinaan vaan että seonneesta siasta päästään eroon, muuta päästäänkö seonneesta ihmisestä?
seonnut sika syödään ja lnäin oppujen lopuksi aiheuttaa mielihyvää.
seonnut ihminen voi sen sijaan mellastaa johtoasemassa aiheuttaen mielipahaa. - kiusaaja vaan
Tyhmä ja ahkera henkilö tekee eniten vahinkoa.
- Onhan oho
Ammattijärjestöistä löytyy molemmat ääripäät, viisas ja hullu.
Ympyrämallia vertailuun käytettäessä, mikä / kuka jää kehän sisälle?
Vastatkaapa tähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826