Nainen jota ei haeta?

ei nirppoja

Joitakin naisia haetaan vähemmän kuin toisia. Nainen voi vaikuttaa omaan hakumenestykseensä yksinkertaisilla menetelmillä.

Hakurivissä jotkut naiset pälyilevät miesten riviin ja hymyilevät siellä seisoville suosikeilleen. Nämä ovat ns. nirppoja eli he eivät suostu kenen tahansa tanssitettaviksi, vaan katselevat miehiä jo valmiiksi, vaikka pitäisi odottaa hakua. Tällaista hymyilevää naista hakevat vain nirppa-miehet omasta sisäpiiristä, eikä muiden miesten tule erehtyä hakemaan.

Jotkut naiset hytkyvät jo valmiiksi hakurivissä musiikin soidessa ja nostelevat jalkojaan. Tämä on varoitusmerkki, että naisella ei ole aikomustakaan seurata, vaan mennä vain jotain omiaan. Tällaista naista ei kukaan täysijärkinen hae.

Pukeutumisella nainen voi osoittaa tanssitaitonsa ja kiinnostuksensa. Kumitossut ja farkut ym. oikeiden tanssikenkien ja -vaatteiden sijaan on merkki, että nainen ei osaa tanssia laisinkaan, mitä nyt jotain buggia polkea. Tanssitaidoton nainen jää epämääräisten kädenalihärvääjien haettavaksi ja menettää maineensa oikeiden tanssijoiden silmissä.

Oma lukunsa ovat tanssiparketin pro-naiset, jotka maineeltaan muistuttavat toisenlaisia pro-naisia ( http://www.pro-tukipiste.fi/ ). Jos nainen antautuu ns. pro-miehen tanssitettavaksi, niin tämä tunnetaan loppuikänsä pro-naisena, jolla ei ole moraalia laisinkaan.

Naisten on syytä ottaa onkeensa näistä neuvoista, jos haluavat oikeiden tanssijamiesten hakulistoille.

173

6534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+14

      Äläs halveeraa buggaa, se on paljon muutakin kuin vain "polkemista".

      • Buggilla mennään

        Eihän tuossa buggasta puhuttu mitään. Bugg ja bugga ovat eri tansseja.

      • haaskaakin

        Bugg on maailman helpoin ja hauskin tanssi.

      • Ei lenkkarit
        haaskaakin kirjoitti:

        Bugg on maailman helpoin ja hauskin tanssi.

        Siis yksinkertaisten ihmisten tanssi, kun ei muuhun taidot riitä.

      • Kävelykenkämies
        Ei lenkkarit kirjoitti:

        Buggia tanssitaan sellaiseen musiikkiin mihin se sopii. Muut kappaleet tanssitaan sitten eri tavalla. Eli ei se ole mistään taidoista kiinni. Bugg sopii tietynlaiseen musiikkiin parhaiten.

        Tottakai joku aloittelija voi tanssia alkeisbuggia joka kappaleeseen ihan vaan sen takia, että ei vielä muuta osaa (moni aloittaa opettelun buggista), mutta ei sen perusteella voi tehdä yleistystä, että buggia tanssivilla ei taidot muuhun riittäisi. Eikä se aloittelijakaan ole mikään yksinkertainen ihminen. Hän on vain aloittelija.

      • ime letkajenkkaa
        Ei lenkkarit kirjoitti:

        Siis yksinkertaisten ihmisten tanssi, kun ei muuhun taidot riitä.

        Väitänpä olevani sinua älykkäämpi ja sosiaalisempi, enkä silti osaa tanssia lainkaan. Typerämpää touhua saa maailmasta hakea kuin SUOMALAINEN tanssi. Arvostan ammattitanssijoita, ovat kauniita/komeita ja notkeita/ylväitä ja ilo silmälle. Joku "ei lenkkarit" -tyyppi jossain kuselta haisevassa Fenniassa hieltä haisevana, ehhehheeeeeh.

      • Liikaako imenyt
        ime letkajenkkaa kirjoitti:

        ?Fenniassa...? pissi kakka. Fennia-aika 1980?

      • Tallade buggaa
        haaskaakin kirjoitti:

        Bugg on maailman helpoin ja hauskin tanssi.

        No..... Ainakin se on helpoin . :)

      • eusebius 11
        ime letkajenkkaa kirjoitti:

        Väitänpä olevani sinua älykkäämpi ja sosiaalisempi, enkä silti osaa tanssia lainkaan. Typerämpää touhua saa maailmasta hakea kuin SUOMALAINEN tanssi. Arvostan ammattitanssijoita, ovat kauniita/komeita ja notkeita/ylväitä ja ilo silmälle. Joku "ei lenkkarit" -tyyppi jossain kuselta haisevassa Fenniassa hieltä haisevana, ehhehheeeeeh.

        Tanssi on elämä. Minä olen rakastanut sanssimista yli kaiken. Naista ei haeta jos hän on suhteellisen tuntematon tannssipaikassa. Ehkä on hieman tunkeilevainen joukossa jossa naiset ovat.

      • oidibius
        eusebius 11 kirjoitti:

        Tanssi on elämä. Minä olen rakastanut sanssimista yli kaiken. Naista ei haeta jos hän on suhteellisen tuntematon tannssipaikassa. Ehkä on hieman tunkeilevainen joukossa jossa naiset ovat.

        Naiset ovat ihania, kun niillä on ne kädet ja hiukset ja kaikki. Lauantai ilta on kohokohta viikossa kun saa mennä yllättymään muiden mukaan.

      • Äly hoi älä jätä
        ime letkajenkkaa kirjoitti:

        Väitänpä olevani sinua älykkäämpi ja sosiaalisempi, enkä silti osaa tanssia lainkaan. Typerämpää touhua saa maailmasta hakea kuin SUOMALAINEN tanssi. Arvostan ammattitanssijoita, ovat kauniita/komeita ja notkeita/ylväitä ja ilo silmälle. Joku "ei lenkkarit" -tyyppi jossain kuselta haisevassa Fenniassa hieltä haisevana, ehhehheeeeeh.

        Noin kirjoittaa vain ihminen joka ei ole koskaan kokenut tanssin huumaa. Kaikkien ei tarvitse tanssia, mutta vain typerykset ja kateelliset puhuvat toisten harrastuksista ja tekemisistä alentavasti niin kuin esim. nimimerkki "ime letkajenkkaa". Ei vaikuta kovin älykkäältä.

    • Pelkkää höpöä

      Tuo oli siis yhden omasta mielestään "oikean tanssijan" näkemys.

      Parempia neuvoja olisi tanssikursseilla käyminen ja naistenhaun hyödyntäminen kunnolla. Tärkeintä on tehdä itsensä ja osaamisensa tutuksi. Muulla ei ole suurta merkitystä haetuksi tulemisen kannalta.

    • !"#€%&/()=?

      Miksi tuon otsikon jälkeen on kysymysmerkki!

    • mithä

      siis täh??? jos hymyilee niin on nirppa?????

    • lavaturisti

      Kiitos !
      Olen aloittelija ja miettinytkin mitä kannattaa ottaa huomioon valittaessa haettavaa naista. Viiltävän tarkka joskin myöskin inhorealistinen analyysi aiheesta.

      Vaikkakin olen vasta alkeiskurssilainen lavatansseissa, koen silti itseni oikeaksi tanssijamieheksi. Näillä mennään !

      • tatu

        Varsinaiset nirpat eivät oleskele hakurivistössä ollenkaan. He asettuvat aivan muualle.

        Jos nainen hakurivissä ollessaan fiilistelee, ei se mielestäni ole merkki mistään sen kummemmasta.

        Daamin pukeutumisesta saattaa jotain pystyä päättelemään... tavallisesti kiinnitän huomiota kannettavaan käsilaukkuun tms

        Ja lopuksi sitten jo tutuksi tullut provo kaikille kädenalitanssijoille. Ei tähän jaksa mitään kommentoida!

      • lavajuristi

        "Viiltävän tarkka joskin myöskin inhorealistinen analyysi aiheesta."

        Inhoharhainen paremminkin, asenteellinen ja suurimmaksi osaksi väärässä oleva pseudoanalyysi ei mistään.

      • liukujainen

        Otat vain huomioon millaiset kengät naisella on. Kengistä tuntee tanssitaitoisen. Pelkillä avokkailla ja sandaaleilla tansseihin tuleva ihminen ei oikeasti juuri tanssi. Tanssijalle hyvät kengät on sama asia kuin autokuskille auton renkaat. Siis sopivat tarkoitukseensa ja koska maa/lattiakosketus on kengillä, se sanelee miten hyvin niillä liu´utaan tai hypitään.

      • ei näe
        liukujainen kirjoitti:

        Saa olla aika tyhjä lava, että naisten kenkiä pääsee vertailemaan.

    • atalmiinan helmi

      Lihavia naisia ei haeta vaikka osaisi tanssia.

      • Ihan tavallinen mies

        Olet väärässä, kyllä me haemme.

      • pulsa kavaljeero

        Sorry vaan. Meilläpäin lihaviakin viedään ja laihatkin menee .... nermeista puhumattakkaan. Tanssi kuuluu kaikille.

      • olen hoikka

        olet väärässä kyllä näköjään haetaan..

      • sitä saa mitä tilaa

        kyllä,mitäs ovat päästäneet itsensä ällöiksi,haiseviksi,vastenmielisiksi.

      • kaaleppi 57

        lavoilla tanssiminen vaaqtii osaamista,verrattuna ravintola iltoihin,eka kannattaa käydä tanssikursseja,ainakin perus tansseille,valssi,tango,jive,foxi
        jos sulla on tuttu piirissädi,harjoittele montaki iltaa yhdessä,eriaikaan kantsii mennä loppuillalla,ja etenkin hitailla kappaleilla..
        lavatanssit vaatii ohjausta kiertoon ,kuinka onnistuu.
        kiinnostuksen edistyessä lisää tansseja jenkka.masurkka,polkka,hitasvalssi.
        kyllä sieltä miehet etsivät tytön joka on jo tietoa tansseissa.
        kengät matalalla korolla,vaatteet jokaisen ulkonäön mukaan.helteellä juo nestettä riittävästi.
        suosittelen harrastusta,sieltä on moni löytänyt puolison,tai kaverin,jonka kanssa harrastaa.
        itse harrastin 20.v.en kadu yhtään lippurahaa,enkä valvottavia öitä.

      • sain enemmän
        sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

        kyllä,mitäs ovat päästäneet itsensä ällöiksi,haiseviksi,vastenmielisiksi.

        Se vastenmieli on sun päässäs eikä se sieltä mihinkään lähde.

      • eräs mies

        Lihavasta ei saa hyvää tanssiotetta.

      • peräs mies
        eräs mies kirjoitti:

        Lihavasta ei saa hyvää tanssiotetta.

        Nuo ovat eunukkien ongelmia. Normaali mies saa otteen ja muutakin.

    • Puhtaus puoliruokaa

      Nainen itse päättää kenekanssa haluaa tanssia,ei juoppojen ei epäsiistien eikä kierrossaolevien,kierrätys sinänsä jätteissä ihan hyvä.

    • sormustutka mukaan

      Hakurivistä pitäisi jo saada pois rengastetut naiset. Oikea mies ei halua käytettyä tavaraa tanssittaa.

      • Mikä oikea mies

        Parhaat rengastetaan ensimmäisenä.

      • sormuksella

        Niin ettäkö kekskenkasvuisille tytöillekö on humpat tarkoitettu vai vanhoillepiioille. Kyllä tanssin iloista saa nauttia kuka tahansa, oli rengastettu tai ei. Tansseihin mennään tanssimaan eikä parinhakureissulle. Tokihan se parikin voi sieltä löytyä, mutta sillä ei ole tanssimisen kanssa mitään tekemistä. Parihan voi löytyä mistä vain.

        Kun tuo sormustutka menee tanssimaan, niin varmaankin naiset kaikkoavat hänen suerastaan kun sillä on koko ajan etsintä päällä. Menisi kaljabaariin iskemään. Voi saada humalaisen joskus vaikka mukaansakin. Sormustutkalla tai ilman.

      • Pauli Kivivasara

        Siinä vaiheessa kun sinä olet OIKEA MIES niin minä olen Panaman keisari

      • Mahdollistaja ja kun

        "Oikean" miehen ajatus on käytännössä mahdoton.

    • rva 1964

      Käykö vielä nykyään joku muka oikeasti jossain tansseissa ja tanssiikin? Jotenkin kuvittelin sen asian jääneen 80-luvulle....

      Onko tansseja vaan jossain maaseudulla vai missä niitä järjestetään?

      • rva 1961

        et oo tosissas...missä "tuppukylässä" asut? Onko se toi Helsinkiki maasutua, kun siellä on toi Pavi...taitaapi olla etelästä pohjoiseen noita lavoja..ainakin minä olen käynyt...

      • rva 1964
        rva 1961 kirjoitti:

        et oo tosissas...missä "tuppukylässä" asut? Onko se toi Helsinkiki maasutua, kun siellä on toi Pavi...taitaapi olla etelästä pohjoiseen noita lavoja..ainakin minä olen käynyt...

        Ihan kuule yhdessä Suomen neljästä suurimmasta kaupungista. En tiedä yhtään lavaa näillä seuduin - ei nimittäin kiinnosta pätkääkään.

        Olen aina inhonnut kotimaista tanssijunttimusiikkia ja tällä hetkellä esim. kaiken maailman Anne Mattiset ja muut ovat minulle täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen kuullut nimet, mutta en tiedä ainoatakaan heidän kappalettaan. Samaa voin sanoa Lauri Tähkästä.

        Nuoruudessa kävin muutaman kerran kotipaikkakunnalla maaseudulla tansseissa, mutta meininki siellä oli todella teennäistä ja ärsyttävää. Tanssia sait, jos vedit riittävästä meikkiä naamaan, puit päällesi hameen, korkokengät ja avarakauluksisen puseron. Humalaiset , litran partavettä päälleen pirskoneet omahyväiset, sliipatut miehet kuvittelivat olevansa maailman napoja ja suovansa suuren kunnianosoituksen hakemalla juuri minua tanssimaan.

        Erittäin ärsyttävää, sen lisäksi että musiikki oli karmeaa. Kuuntelin Eppuja, Pelleä, Europea, Uriah Heeppiä, Hectoria, Juicea yms. Ns. "tanssit" jätin väliin muutaman kokeilun jälkeen.

        Niin juu ja aviopuoliso löytyi tosiaankin ihan muuta kautta kuin jostain humalaisesta tanssipaikka- tai baarivalikoimasta.

      • tanssijainen

        Rouva 1964 ei taida olla enää tässä päivässä. Tai kunhan heittää omiaan...:))

      • koko ikä parketilla

        Joo kyllä tuhannet ihmiset tanssivat lavoilla joka viikonloppu talvella ja kesäisin melkein joka päivä.

        Bändistä riippuu minkä ikäistä porukkaa on enemmistönä paikalla.
        Esim jos Sinitaivas tai Finlanders on lautella niin paikalle ryntää tanssiva nuoriso. Siis alle kolmikymppiset. Jenkkitanssit ja lattarit kulkee ja kaikki muukin jopa polkka ja tango. Tosin paikalla on vanhempaakin väestöä aina. Hekin tanssivat melkein mitä vain. Humppa ja valssi on vähentyneet ihan minimiin. Hidasta valssia soitetaan nykyään enemmän. Siihenkin on omat askeleet tietty.

        Kun lautella on esim Tommi Markola tai Syke tai joku sadasta muusta bändistä niin paikalla ovat neli-viisikymppiset tanssinharrastajat. Jonkinverran on nuoriakin kyllä ja vanhempaa tanssiväkeä. Tämäkin ryhmä vetää yleensä lajin kuin lajin.

        Mukava harrastus raittiissa seurassa ja hiki lentää ja nauru raikaa. Paikalla on aina paljon enemmän porukkaa kuin jossain ravintolatansseissa joten valinnanvaraa on.

        Suomi on tanssikursseja täynnä. Suosittelen.

      • pikkukaupungin
        rva 1964 kirjoitti:

        Mikäs se kaupunki on, rouva 1964?

      • kivaa aa

        Lavoilla tanssitaan nykyään rokkia, lattareita, buggaa, erilaisia valsseja ja tangoja, foxia, bookieta ym.

        Siellä ei korkkiksillä välttämättä pärjää ja humalaisen äijän voi nähdä esim. kerran vuodessa.

        Tanssitaidoton ei oikein pärjää seassa kun lajejakin on kymmeniä.

        Erittäin hauska ja liikunnallinen harrastus. Ihmiset sosiaalisia ja liikunnallisia.

      • nettitikku jumissa

        KVG

      • kummaa menoa

        Aikamoinen avautuminen... Taitaa löytyä vähän enemmänkin patoutumia siltä suunnalta.

      • hopotihopjapop

        80-luvulla tanssikulttuuri oli kuollut. Ainakin melkein. Onneksi nousi kuin se entinen lintu tuhkasta.

        60-luvulla syntyneet on tosiaan jääneet tanssiaukkoon = tyhjään tilaan siltä osin eivätkä siis ymmärrä tanssista pätkääkään. Kun jäivät sille asteelle. Maailman jutut nyt menee sykleissä, syytön 60-luvulla syntynyt on ko. asiantilaan.

        Onneksi harrastajia löytyy muista ikäluokista, sekä vanhemmista että nuoremmista. Tanssi on tosi kiva harrastus, mutta ei tanssimattomien sitä ole pakko ymmärtää.

      • rouva 1964
        tanssijainen kirjoitti:

        Rouva 1964 ei taida olla enää tässä päivässä. Tai kunhan heittää omiaan...:))

        No jaa, minulla on paljon ystäviä enkä tiedä yhdenkään heistä kulkevan lavatansseissa..... En vaan liiku sellaisissa tupperware-marttapiireissä, joissa moista harrastetaan.

        Liikunta toki on harrastuksena suurimmalla osalla ja musiikkimaku kaikilla jotain muuta kuin ns. tanssimusiikki.

      • kivaa aa kirjoitti:

        Lavoilla tanssitaan nykyään rokkia, lattareita, buggaa, erilaisia valsseja ja tangoja, foxia, bookieta ym.

        Siellä ei korkkiksillä välttämättä pärjää ja humalaisen äijän voi nähdä esim. kerran vuodessa.

        Tanssitaidoton ei oikein pärjää seassa kun lajejakin on kymmeniä.

        Erittäin hauska ja liikunnallinen harrastus. Ihmiset sosiaalisia ja liikunnallisia.

        pitää paikanssa tanssi on sosiaallinen harrastus ja monia tanssia joita kursilla opitaan ei siellä kalja miehet ja naiset tupakka haisevat pärjää.

      • EI VOI OLLA TOTTA
        rva 1964 kirjoitti:

        Ihan kuule yhdessä Suomen neljästä suurimmasta kaupungista. En tiedä yhtään lavaa näillä seuduin - ei nimittäin kiinnosta pätkääkään.

        Olen aina inhonnut kotimaista tanssijunttimusiikkia ja tällä hetkellä esim. kaiken maailman Anne Mattiset ja muut ovat minulle täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen kuullut nimet, mutta en tiedä ainoatakaan heidän kappalettaan. Samaa voin sanoa Lauri Tähkästä.

        Nuoruudessa kävin muutaman kerran kotipaikkakunnalla maaseudulla tansseissa, mutta meininki siellä oli todella teennäistä ja ärsyttävää. Tanssia sait, jos vedit riittävästä meikkiä naamaan, puit päällesi hameen, korkokengät ja avarakauluksisen puseron. Humalaiset , litran partavettä päälleen pirskoneet omahyväiset, sliipatut miehet kuvittelivat olevansa maailman napoja ja suovansa suuren kunnianosoituksen hakemalla juuri minua tanssimaan.

        Erittäin ärsyttävää, sen lisäksi että musiikki oli karmeaa. Kuuntelin Eppuja, Pelleä, Europea, Uriah Heeppiä, Hectoria, Juicea yms. Ns. "tanssit" jätin väliin muutaman kokeilun jälkeen.

        Niin juu ja aviopuoliso löytyi tosiaankin ihan muuta kautta kuin jostain humalaisesta tanssipaikka- tai baarivalikoimasta.

        "rva 1964", ihan pahaa teki lukea kirjoitustasi. Minkälaisen trauman oletkaan saanut tansseista, sieltä hamasta nuoruudestasi? Tanssiminen on oikein mukavaa, myös junttimusiikissa.. Ei hei kaikki sinun laillasi ole hakenut tai hae vällyjen alle ukkoa, vaan ihan siitä tanssimisen ilosta ihmiset käyvät tanssimassa. Sinä lienet niitä kulmakuppilan rupsahtaneita ruusuja, joiden elämä on keskarituoppi nenän edessä kähmimässä postikortilla kiikkiin saatua kaljaukkoa,.

      • Tapani Stefanus
        rouva 1964 kirjoitti:

        No jaa, minulla on paljon ystäviä enkä tiedä yhdenkään heistä kulkevan lavatansseissa..... En vaan liiku sellaisissa tupperware-marttapiireissä, joissa moista harrastetaan.

        Liikunta toki on harrastuksena suurimmalla osalla ja musiikkimaku kaikilla jotain muuta kuin ns. tanssimusiikki.

        rouva 1964 ei ole ongelma, joka huomattaisiin tanssipaikoilla.

      • Wanha soittaja
        koko ikä parketilla kirjoitti:

        Joo kyllä tuhannet ihmiset tanssivat lavoilla joka viikonloppu talvella ja kesäisin melkein joka päivä.

        Bändistä riippuu minkä ikäistä porukkaa on enemmistönä paikalla.
        Esim jos Sinitaivas tai Finlanders on lautella niin paikalle ryntää tanssiva nuoriso. Siis alle kolmikymppiset. Jenkkitanssit ja lattarit kulkee ja kaikki muukin jopa polkka ja tango. Tosin paikalla on vanhempaakin väestöä aina. Hekin tanssivat melkein mitä vain. Humppa ja valssi on vähentyneet ihan minimiin. Hidasta valssia soitetaan nykyään enemmän. Siihenkin on omat askeleet tietty.

        Kun lautella on esim Tommi Markola tai Syke tai joku sadasta muusta bändistä niin paikalla ovat neli-viisikymppiset tanssinharrastajat. Jonkinverran on nuoriakin kyllä ja vanhempaa tanssiväkeä. Tämäkin ryhmä vetää yleensä lajin kuin lajin.

        Mukava harrastus raittiissa seurassa ja hiki lentää ja nauru raikaa. Paikalla on aina paljon enemmän porukkaa kuin jossain ravintolatansseissa joten valinnanvaraa on.

        Suomi on tanssikursseja täynnä. Suosittelen.

        Missä käy alle kolmekymppiset tanssimassa. Kuusikymppiset ja kuolevat taitaa olla valtaosa lavatanssiyleisöstä.

      • lavatähti
        rva 1964 kirjoitti:

        Ihan kuule yhdessä Suomen neljästä suurimmasta kaupungista. En tiedä yhtään lavaa näillä seuduin - ei nimittäin kiinnosta pätkääkään.

        Olen aina inhonnut kotimaista tanssijunttimusiikkia ja tällä hetkellä esim. kaiken maailman Anne Mattiset ja muut ovat minulle täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen kuullut nimet, mutta en tiedä ainoatakaan heidän kappalettaan. Samaa voin sanoa Lauri Tähkästä.

        Nuoruudessa kävin muutaman kerran kotipaikkakunnalla maaseudulla tansseissa, mutta meininki siellä oli todella teennäistä ja ärsyttävää. Tanssia sait, jos vedit riittävästä meikkiä naamaan, puit päällesi hameen, korkokengät ja avarakauluksisen puseron. Humalaiset , litran partavettä päälleen pirskoneet omahyväiset, sliipatut miehet kuvittelivat olevansa maailman napoja ja suovansa suuren kunnianosoituksen hakemalla juuri minua tanssimaan.

        Erittäin ärsyttävää, sen lisäksi että musiikki oli karmeaa. Kuuntelin Eppuja, Pelleä, Europea, Uriah Heeppiä, Hectoria, Juicea yms. Ns. "tanssit" jätin väliin muutaman kokeilun jälkeen.

        Niin juu ja aviopuoliso löytyi tosiaankin ihan muuta kautta kuin jostain humalaisesta tanssipaikka- tai baarivalikoimasta.

        Joo, en minäkään ole koskaan kuullut sellaista nimeä, kun Anne Mattinen. Vaikka lavoilla parikymmentä kertaa vuodessa käynkin. Ei taida löytyä levylaulajaa tuolla nimellä.

        Humalaisia ei tanssipaikoilla juurikaan näy. Varmaan ne viihtyy niissä baareissa, missä esiintyy nämä Eput ja muut sun suosikit.

      • Isoilla lavoilla
        Wanha soittaja kirjoitti:

        Missä käy alle kolmekymppiset tanssimassa. Kuusikymppiset ja kuolevat taitaa olla valtaosa lavatanssiyleisöstä.

        No menepä kokeeksi jollekin isolle tanssilavalle, kun siellä esiintyy esim. Taikakuu, Sinitaivas tai Neljänsuora. Nuoremmat iskelmäartistitkin (esim. Suvi Teräsniska) vetävät aika hyvin nuoria lavoille nykyään.

      • Hra 1975
        rva 1964 kirjoitti:

        Ihan kuule yhdessä Suomen neljästä suurimmasta kaupungista. En tiedä yhtään lavaa näillä seuduin - ei nimittäin kiinnosta pätkääkään.

        Olen aina inhonnut kotimaista tanssijunttimusiikkia ja tällä hetkellä esim. kaiken maailman Anne Mattiset ja muut ovat minulle täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen kuullut nimet, mutta en tiedä ainoatakaan heidän kappalettaan. Samaa voin sanoa Lauri Tähkästä.

        Nuoruudessa kävin muutaman kerran kotipaikkakunnalla maaseudulla tansseissa, mutta meininki siellä oli todella teennäistä ja ärsyttävää. Tanssia sait, jos vedit riittävästä meikkiä naamaan, puit päällesi hameen, korkokengät ja avarakauluksisen puseron. Humalaiset , litran partavettä päälleen pirskoneet omahyväiset, sliipatut miehet kuvittelivat olevansa maailman napoja ja suovansa suuren kunnianosoituksen hakemalla juuri minua tanssimaan.

        Erittäin ärsyttävää, sen lisäksi että musiikki oli karmeaa. Kuuntelin Eppuja, Pelleä, Europea, Uriah Heeppiä, Hectoria, Juicea yms. Ns. "tanssit" jätin väliin muutaman kokeilun jälkeen.

        Niin juu ja aviopuoliso löytyi tosiaankin ihan muuta kautta kuin jostain humalaisesta tanssipaikka- tai baarivalikoimasta.

        Olet kyllä pahasti tippunut kelkasta. Käypä katsastamassa nykyaikainen lavatanssitapahtuma itsellesi sopivana aikana. Ohjelmatiedot ja paikat löytyvät helposti täältä: http://tanssi.net/fi/k/index.html

      • Kaikki me kuolemme
        Wanha soittaja kirjoitti:

        Missä käy alle kolmekymppiset tanssimassa. Kuusikymppiset ja kuolevat taitaa olla valtaosa lavatanssiyleisöstä.

        Eivät kaikki kuolevat käy lavoilla.

      • nettitikku junissa
        nettitikku jumissa kirjoitti:

        KVG

        Kei Vois Giinnostaa

      • Hupaisaa..
        rva 1964 kirjoitti:

        Ihan kuule yhdessä Suomen neljästä suurimmasta kaupungista. En tiedä yhtään lavaa näillä seuduin - ei nimittäin kiinnosta pätkääkään.

        Olen aina inhonnut kotimaista tanssijunttimusiikkia ja tällä hetkellä esim. kaiken maailman Anne Mattiset ja muut ovat minulle täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen kuullut nimet, mutta en tiedä ainoatakaan heidän kappalettaan. Samaa voin sanoa Lauri Tähkästä.

        Nuoruudessa kävin muutaman kerran kotipaikkakunnalla maaseudulla tansseissa, mutta meininki siellä oli todella teennäistä ja ärsyttävää. Tanssia sait, jos vedit riittävästä meikkiä naamaan, puit päällesi hameen, korkokengät ja avarakauluksisen puseron. Humalaiset , litran partavettä päälleen pirskoneet omahyväiset, sliipatut miehet kuvittelivat olevansa maailman napoja ja suovansa suuren kunnianosoituksen hakemalla juuri minua tanssimaan.

        Erittäin ärsyttävää, sen lisäksi että musiikki oli karmeaa. Kuuntelin Eppuja, Pelleä, Europea, Uriah Heeppiä, Hectoria, Juicea yms. Ns. "tanssit" jätin väliin muutaman kokeilun jälkeen.

        Niin juu ja aviopuoliso löytyi tosiaankin ihan muuta kautta kuin jostain humalaisesta tanssipaikka- tai baarivalikoimasta.

        Asut siis joko Helsingissä, Espoossa, Tampereella tai Vantaalla? Niissä asuu myös Suomen aktiivisin lavatanssiporukka. Noilla alueilla lavatanssista on kehittynyt suorituskeskeinen urheilulaji, jota harrastetaan tanssilenkkareissa ja urheiluvaatteissa hikirätti vyöllä roikkuen ja oma vesipullo kulkee mukana varusterepussissa. Sama suuntaus on muuallakin, joskin vielä toistaiseksi vähemmän suorituskeskeisesti. Humalaisia ja korkkareissa tanssivia ei juurikaan nykyajan lavoilla näy edes maaseudulla. Käy joskus katsomassa.

      • Aika paljon nuorempi
        rouva 1964 kirjoitti:

        No jaa, minulla on paljon ystäviä enkä tiedä yhdenkään heistä kulkevan lavatansseissa..... En vaan liiku sellaisissa tupperware-marttapiireissä, joissa moista harrastetaan.

        Liikunta toki on harrastuksena suurimmalla osalla ja musiikkimaku kaikilla jotain muuta kuin ns. tanssimusiikki.

        Heh, se on tuo 60-luvulla syntyneiden kaveripiirikin samanlaista paikalleen jämähtänyttä "rokkikansaa". Nuoruudessa juurtunut asenne(vamma) on todella vahva.

      • reu-nat
        rau-mat kirjoitti:

        pitää paikanssa tanssi on sosiaallinen harrastus ja monia tanssia joita kursilla opitaan ei siellä kalja miehet ja naiset tupakka haisevat pärjää.

        Itse pidän tanssitaitoa tärkeämpänä osata kirjoittaa. Esim. yhdyssanat ja itseilmaisu ovat tärkeitä. Auttaa myös siinä sosiaalisessa kanssakäymisessä, joku voi ihmetellä mikäs juntti se siinä...

      • saakkona /cc
        EI VOI OLLA TOTTA kirjoitti:

        "rva 1964", ihan pahaa teki lukea kirjoitustasi. Minkälaisen trauman oletkaan saanut tansseista, sieltä hamasta nuoruudestasi? Tanssiminen on oikein mukavaa, myös junttimusiikissa.. Ei hei kaikki sinun laillasi ole hakenut tai hae vällyjen alle ukkoa, vaan ihan siitä tanssimisen ilosta ihmiset käyvät tanssimassa. Sinä lienet niitä kulmakuppilan rupsahtaneita ruusuja, joiden elämä on keskarituoppi nenän edessä kähmimässä postikortilla kiikkiin saatua kaljaukkoa,.

        Haista sinä kuule vittu :D, ihan samaa mieltä rouva 64:n kanssa JUNTTIMUSIIKISTA. Ja tuollainen väite, että jos ei tykkää tanssia JUNTTIA niin on heti joku keppanavalas, kertoo enemmän sun älynlahjoista kuin mistään muusta. Juntti mikä juntti.

      • pure persiljaa
        lavatähti kirjoitti:

        Joo, en minäkään ole koskaan kuullut sellaista nimeä, kun Anne Mattinen. Vaikka lavoilla parikymmentä kertaa vuodessa käynkin. Ei taida löytyä levylaulajaa tuolla nimellä.

        Humalaisia ei tanssipaikoilla juurikaan näy. Varmaan ne viihtyy niissä baareissa, missä esiintyy nämä Eput ja muut sun suosikit.

        Vittuako levylaulajat kuuluu tähän, tanssistahan tässä puhutaan. Oletko vähä-järkinen kuten jo todistettiin yhdessä viestissä. Ja jos et tajua että tarkoitti varmaan Mattilaa niin todistettu on vähä-älyisyytesi.

      • pane patonkia
        Aika paljon nuorempi kirjoitti:

        Heh, se on tuo 60-luvulla syntyneiden kaveripiirikin samanlaista paikalleen jämähtänyttä "rokkikansaa". Nuoruudessa juurtunut asenne(vamma) on todella vahva.

        Todistit juuri kuuluvasi vähä-älyisten joukkoon

      • gang-nam
        reu-nat kirjoitti:

        Itse pidän tanssitaitoa tärkeämpänä osata kirjoittaa. Esim. yhdyssanat ja itseilmaisu ovat tärkeitä. Auttaa myös siinä sosiaalisessa kanssakäymisessä, joku voi ihmetellä mikäs juntti se siinä...

        Täällä kirjoitustaito on hyvä; tanssipaikoilla lusthin ja ilon luomisen taito.

      • nettitikku munissa
        nettitikku junissa kirjoitti:

        Kei Vois Giinnostaa

        No täällä ois sulle yks kei, tavataan tanssiparketilla, jookos

      • Niinpä niin
        reu-nat kirjoitti:

        Itse pidän tanssitaitoa tärkeämpänä osata kirjoittaa. Esim. yhdyssanat ja itseilmaisu ovat tärkeitä. Auttaa myös siinä sosiaalisessa kanssakäymisessä, joku voi ihmetellä mikäs juntti se siinä...

        Jos arvostelee toisen kirjoitustaitoa, niin kannattaisi kiinnittää huomiota myös omaan oikeinkirjoitukseensa..

      • Älytön
        pure persiljaa kirjoitti:

        Vittuako levylaulajat kuuluu tähän, tanssistahan tässä puhutaan. Oletko vähä-järkinen kuten jo todistettiin yhdessä viestissä. Ja jos et tajua että tarkoitti varmaan Mattilaa niin todistettu on vähä-älyisyytesi.

        No älähän intoa. Tuohan oli vain piikittelyä tuo "lavatähden" levylaulajajuttu. Kyllä hän tajusi, että Mattilaa tarkoitettiin. Jos sinä itse et sitä tajua, niin todistat vain omaa vähä-älyisyyttäsi.

      • Pane ite
        pane patonkia kirjoitti:

        Todistit juuri kuuluvasi vähä-älyisten joukkoon

        Oletko sinäkin sieltä muinaiselta 60-luvulta? Kirjoituksesi todistaa ainakin vamman päässäsi.

      • Oikea foorumi
        saakkona /cc kirjoitti:

        Haista sinä kuule vittu :D, ihan samaa mieltä rouva 64:n kanssa JUNTTIMUSIIKISTA. Ja tuollainen väite, että jos ei tykkää tanssia JUNTTIA niin on heti joku keppanavalas, kertoo enemmän sun älynlahjoista kuin mistään muusta. Juntti mikä juntti.

        Ihan kiva, että saat tuoda näkemyksesi esille sinäkin, jos tansseissa tavataan, niin halaan sinut kiltiksi

      • Ei koskaan tanssinut
        pure persiljaa kirjoitti:

        Vittuako levylaulajat kuuluu tähän, tanssistahan tässä puhutaan. Oletko vähä-järkinen kuten jo todistettiin yhdessä viestissä. Ja jos et tajua että tarkoitti varmaan Mattilaa niin todistettu on vähä-älyisyytesi.

        Hieno viesti ja olen täysin samaa mieltä.

      • Kamalaa on se
        Kaikki me kuolemme kirjoitti:

        Eivät kaikki kuolevat käy lavoilla.

        Mutta kaikki lavoilla käyneet kuolevat.

      • mut lasikelmi vain
        Kamalaa on se kirjoitti:

        Mutta kaikki lavoilla käyneet kuolevat.

        Niin ja lavat palaa uskonpuhdistuksissa

      • Kookos hei
        nettitikku munissa kirjoitti:

        No täällä ois sulle yks kei, tavataan tanssiparketilla, jookos

        Don't take my coconut.

      • rva 1964
        EI VOI OLLA TOTTA kirjoitti:

        "rva 1964", ihan pahaa teki lukea kirjoitustasi. Minkälaisen trauman oletkaan saanut tansseista, sieltä hamasta nuoruudestasi? Tanssiminen on oikein mukavaa, myös junttimusiikissa.. Ei hei kaikki sinun laillasi ole hakenut tai hae vällyjen alle ukkoa, vaan ihan siitä tanssimisen ilosta ihmiset käyvät tanssimassa. Sinä lienet niitä kulmakuppilan rupsahtaneita ruusuja, joiden elämä on keskarituoppi nenän edessä kähmimässä postikortilla kiikkiin saatua kaljaukkoa,.

        En käytä alkoholia :) Olen aikuinen nainen ja töissä it-alalla, kuppiloita ja kähmimisiä en ole harrastanut koskaan. En silloin nuorenakaan mitään seksiseuraa tansseista etsinyt, sillä tapanani ei ole ollut harrastaa seksiä ilman vakituista parisuhdetta. Mutta miehet, joiden kanssa olen joskus tanssineet, ovat suurimmaksi osaksi olleet törkeitä lääppijöitä ja tanssiminen kuin jotain esileikkiä likistelyineen ja seisokkeineen. Tosi iljettävää.

        Ei meillä töissäkään kukaan harrasta tanssia eikä kuuntele tanssimusiikkia. Tosin ovat kyllä suurin osa itseäni melko lailla nuorempia ja miehiä

      • Jessure
        Kookos hei kirjoitti:

        Don't take my coconut.

        I only accept halfnuts, not koko-nuts

      • saakkona jne
        Oikea foorumi kirjoitti:

        Ihan kiva, että saat tuoda näkemyksesi esille sinäkin, jos tansseissa tavataan, niin halaan sinut kiltiksi

        En voi tanssia kun ottaa aina eteen

      • Pate Portonki
        Pane ite kirjoitti:

        Oletko sinäkin sieltä muinaiselta 60-luvulta? Kirjoituksesi todistaa ainakin vamman päässäsi.

        Mummos oli 60-luvulta, jatka vaan iskelmien kuuntelua ja pistä tuulipuku päälle

      • slaageri
        mut lasikelmi vain kirjoitti:

        Niin ja lavat palaa uskonpuhdistuksissa

        Mihin ne lähtee ensin jos ne palaa uskonpuhdistuksissa?

      • Etuottoa
        saakkona jne kirjoitti:

        En voi tanssia kun ottaa aina eteen

        Voin

      • Sotkaemo
        slaageri kirjoitti:

        Mihin ne lähtee ensin jos ne palaa uskonpuhdistuksissa?

        Tuhanneksi

      • Buggis
        Jessure kirjoitti:

        I only accept halfnuts, not koko-nuts

        I will not accept that

      • Eihän se noin mene
        Niinpä niin kirjoitti:

        Jos arvostelee toisen kirjoitustaitoa, niin kannattaisi kiinnittää huomiota myös omaan oikeinkirjoitukseensa..

        Päälause puuttuu?

      • Nörde
        rva 1964 kirjoitti:

        En käytä alkoholia :) Olen aikuinen nainen ja töissä it-alalla, kuppiloita ja kähmimisiä en ole harrastanut koskaan. En silloin nuorenakaan mitään seksiseuraa tansseista etsinyt, sillä tapanani ei ole ollut harrastaa seksiä ilman vakituista parisuhdetta. Mutta miehet, joiden kanssa olen joskus tanssineet, ovat suurimmaksi osaksi olleet törkeitä lääppijöitä ja tanssiminen kuin jotain esileikkiä likistelyineen ja seisokkeineen. Tosi iljettävää.

        Ei meillä töissäkään kukaan harrasta tanssia eikä kuuntele tanssimusiikkia. Tosin ovat kyllä suurin osa itseäni melko lailla nuorempia ja miehiä

        Oletkos oikeasti kysynyt työpaikalla tanssiharrastuksesta? Itse olen myös it-alalla ja meillä on samalla osastolla aika monta nuorta tanssinharrastajaa. Lavatanssi on nörtille hyvä tie päästä vastakkaisen sukupuolen kanssa kontaktiin.

      • Zen tanssija
        Nörde kirjoitti:

        Oletkos oikeasti kysynyt työpaikalla tanssiharrastuksesta? Itse olen myös it-alalla ja meillä on samalla osastolla aika monta nuorta tanssinharrastajaa. Lavatanssi on nörtille hyvä tie päästä vastakkaisen sukupuolen kanssa kontaktiin.

        Jotkut löytävät sen tien, toiset jäävät haukkumaan vain sen tienviittaa.

      • Hra 1957
        Tapani Stefanus kirjoitti:

        rouva 1964 ei ole ongelma, joka huomattaisiin tanssipaikoilla.

        Sellaista syyntakeettomuutta joka sekottaa tanssijat tupperwarreen en tiennyt olevankaan. Rouva 1964, teillä on tosi harvinaiset, antiikkiset ennakkoluulot, älkää myykö niitä halvalla.

    • tanssintaitaja naine

      no jopas oot hakoteillä tässä asiassa...

    • lisälavaa...

      että sillä lailla sanoisi joku, mutta itse asiassa lavatanssien suosio senkuin kasvaa ja mikä olisi sen mukavanpaa kuin tanssia osaavan partnerin kanssa.
      Kyllä nykyajan poppoo menettää paljon kun pelkästään istuu tuopin äärellä, eikä edes OSAA tanssia..ei edes foksia jolla pärjää melkein kaikessa.

      • Piirongin jalaka

        Elämään mahtuu kaljatuopin ja tanssin väliin kuule aika hemmetin paljon asioita :D. Todistit juuri, että tanssijat on vähä-älyisiä.

      • Kylmää todistan
        Piirongin jalaka kirjoitti:

        Elämään mahtuu kaljatuopin ja tanssin väliin kuule aika hemmetin paljon asioita :D. Todistit juuri, että tanssijat on vähä-älyisiä.

        Kun ei tarvitse paljon älyä, se äly on harmonisessa muodossa.

    • Eija58

      On se vaan niin, että tanssikurssilaiset hakee vain tanssikurssilaisia. Jos osaisitkin tanssia, olet ok-näköinen, mutta olet juuri tälla lavalla tuntematon kasvo, niin tanssittamatta jää. Joten olen siirtynyt itse tanssikurssilaiseksi, naisten tanssit ja naisten haku on pakko hyödyntää. Niin ja tanssiravintolan letkeämpi meininki lavatansseihin verrattuna sopii mulle paremmin. Minä en voi sietää tätä tyrkyllä seisomista, joten sori miehet minä hymyilen kauniisti ja saatan itse tulla pyytämään juuri sinua tanssimaan.

      • Lavalle mieluummin

        Eihän siellä tanssiravintolassa mahdu tanssimaan. Kamalaa ruuhkassa notkumista ja juoppojen väistelyä.

      • tanssitaitoinen mies

        Lähtisin varmasti

    • Tahtoo tanssimaan

      Meikäläisen kokemuksen mukaan tanssimään ei pääse ellei ole tanssikengät jalassa (tanssikurssilainen) tai 40 nainen (seuranhaku). Tanssikurssilaiset hakee toisiansa tanssimaan ja valtaa koko lattian kädenali-tanssillansa, oli sitten musiikkina valssi tai jive. Se sekin tanssitaan aivan päin vittua. Muutaman kerran olen päässyt tanssimaan niinkin helppoa tanssia kuin valssi. Ei tunnu oikein olevan mitään toivoa päästä tanssimaa.

      • jivettää

        Mun ketkään tanssikamunaiset ei ole tanssikurssilaisia mutta kaikki pääsevät oikein hyvin tanssimaan aina.

        Ollaan toki peruskurssit käyty ja kavaljeerot opettaa uusia kuvioita.

        Ei kaikki ole jatkuvasti tanssikurssilla. Haloo.

        Ole naisellinen, iloinen ja sosiaalinen sekä tanssitaitoinen, niin sua haetaan.

      • Tahtoo tanssimaan
        jivettää kirjoitti:

        Sitähän aina ollaan muttei se auta. Vierestä lähtee aina tanssikurssilaset tanssikenkineen ja 40 seuranhakutytöt. Vähän kun oot tavallinen pulliainen kumitossuilla kesähame päällä ja hymy naamalla, ei mitään toivoa.

    • ytyujdftrhy

      itse en haluaisi tanssia miehen kanssa joka pingottaa noin paljon.

    • tanssivanainen

      Mitäs tyyppiä itse edustat ? lentolisko tai olen jumalan lahja naisille ?vai kuulutko ruutupaitajengiin tai mä massua kasvatan kun en tään ikäisenä tarvii pysyä laihana mut naiset tarttee tyyppiin..miehiäkin on monen lähtöön ja kategoriaan ..,

    • Parkettien hioja

      Jatsarisaappaat jalassa on paras tanssia pitkää liukua

    • palle2

      Itselle merkitsee tanssitaitoa enemmän tansseissa millainen nainen on, siis mukava, hyvät sosiaaliset taidot omaava...eli hyvät vuorovaikutustaidot tulee olla. Tanssitaito paranee tanssimalla, eli kaikki jotenkin kehittyvät tanssijana mitä enemmän lavoilla tanssivat...vuorovaikutustaidot on ja pysyy... Nämä hakemani naiset eivät löydy hakurivin orkesterinpuoleisesta päästä, siellähän on näitä protanssijoita..siis omasta mielestään...

      • .... rea listi

        Teennäisesti hymyileviä tekopirteitä sähköjäniksiä. Keikuttavat päätään puolelta toiselle ja pomppivat ylienergisinä. Tyrkylle pingotettujen tissien suojaksi sopisi t-paita tekstillä "katsokaa kun olen reipas"

        Älykkyydeltään nämä naiset ovat kolmivuotiaan tasolla

      • ei oppi ojaan kaada
        .... rea listi kirjoitti:

        Teennäisesti hymyileviä tekopirteitä sähköjäniksiä. Keikuttavat päätään puolelta toiselle ja pomppivat ylienergisinä. Tyrkylle pingotettujen tissien suojaksi sopisi t-paita tekstillä "katsokaa kun olen reipas"

        Älykkyydeltään nämä naiset ovat kolmivuotiaan tasolla

        .... ai vaikka heistä löytyy lääkäreitä ja diplomi-inssejä ja muutama tuomari.

        Miten paljon olet itse opiskellut ?

      • Wanha soittaja
        ei oppi ojaan kaada kirjoitti:

        .... ai vaikka heistä löytyy lääkäreitä ja diplomi-inssejä ja muutama tuomari.

        Miten paljon olet itse opiskellut ?

        Se oppiarvo tai diplomi ei kerro mitään siitä, mitä henkilön päänsisällä liikkuu oikeasti. Älli tulee kaaliin vain elämän kautta, jos tulee. Rea listin kanssa hyvin samaa mieltä. Laajentaisin jopa tuota hänen määritelmäänsä koskemaan valtaosaa lavatansseissa käyvistä naisista.

    • 14+20

      Muodollisesti pätevät naiset viedään ensiksi - myös tansseissa.

    • Meni öögat vinoon

      Urpot pyörii pöndellä jossain lavoilla vonkaamassa ylipainoista piparia, stadissa tavara ostetaan suoraan netistä ja käydään nauttimassa safkistunnilla : ))

      • pamlaa dörtsi poseen

        Seitsemääntoista sanaan on saatu nokkelasti vastakohtia: miehet - naiset, maalaiset - stadilaiset, ylipainoinen pipari - netistä suoraan ostettu, ehkä ei ylipainoinen pipari, fiksut - urpot.

        Silti moni haluaa mieluummin syödä ampumiaan, kuin ostaa purkin sikanautaa ruokatunnilla.

    • uusi porukassa

      No huh! Itse olen vasta lähtenyt mukaan tanssikansaan ja nyt mä ihan järkytyn että tämmöistäkö vähä-älyistä sakkia siellä lavoilla on luvassa....parempi ollakkin pirun hyviä tanssittajia, että viitsii tuota tyhmyyttä sietää. Ilmankos munkin sänkyyn oli heti yksi mies kyselemässä ensimmäisten lavatanssien jälkeen. Mä luulin että se oli poikkeuksellisen suorasukainen vitsi, mutta se onkin kai sitten tanssikansan kulttuuria.

      • pipariako

        Se oli tosiaankin vitsi tai sit sul oli huonoo tuuria tai näytit helpolta saaliilta.

    • Kaisla55

      siis mikä meni vikaan: kävin ekan kerran elämässäni lavalla viime kesänä.
      -Vaatetus: pitkät housut ja tunika, tanssikengät
      -en hytkynyt vaan seisoin muiden mukana odottamassa hakijaa
      - olen siistin ja kivan näköinen
      -osaan tanssia, vaikkei se tietty ulospäin näykään
      mutta kukaan ei hakenut.
      Kyselin asiaa tuntevilta naisilta, sanoivat ettei toivoakaan päästä tanssimaan, koska naamaani ei tunneta siellä. Siis lavatanssessa haetaan vain tuttuja??? Missä pääkaupunkiseudulla pääsee tanssimaan???

      • Kiitti vieläkin

        Mun likkakamu aloitti juuri lavatanssit. Tuli mukaani. Olen konkari ja osaan paljon eri lajeja.

        Tämä uusi tanssinainen ei oikein osaa vielä mitään. Kuinkas sitten kävikään? Hän pääsee tanssimaan siinä missä minäkin ... olin ällistynyt ja onnellinen.

        Lavoilla on kaikentasoista jengiä ... siis good ja kiitos teille hienot tanssimiehet jotka suositte häntä, uutta.

      • hakemisen asiantunti

        Vanhoja ja rumia ei haeta. Koska olet noin vanha, olet todennäköisesti myös lihava.

      • Kursseille vaan

        Kurssilaiset hakevat ensin ne tutut kurssilaiset ja jos aikaa jää niin uusia kasvoja..

        Eikö niin että jos sinulla olisi tuttu lavalla niin hakisit häntä ensin ennen muita?

      • Mikä meni vikaan?

        Tunika

      • Kaisla55
        hakemisen asiantunti kirjoitti:

        Vanhoja ja rumia ei haeta. Koska olet noin vanha, olet todennäköisesti myös lihava.

        Vikaan meni, nuori komistus, ihan olen normaalipainoinen ja ok näkönen. Ketäs ne "vanhat" miehet sitten hakee, nuoria naisia vai? miehillä ikuinen kriisi vanhenemisesta!

      • tuntemattomat ,pakke

        Sen vuoksi miehet ei hae kuin tuttuja ja varmoja tanssiin lähteviä naisia kun naiset antavat pakkeja eli kieltäytyvät tanssista ,tämän vuoksi tuntemattomia ei haeta ja naiset pakkeja antamalla ovat saanet tämän kielteisen ilmiön aikaan ,olen monen miehen kansssa jutelut tästä ja tätä mieltä he ovat olleet .

      • Kävelykenkämies
        tuntemattomat ,pakke kirjoitti:

        Sen vuoksi miehet ei hae kuin tuttuja ja varmoja tanssiin lähteviä naisia kun naiset antavat pakkeja eli kieltäytyvät tanssista ,tämän vuoksi tuntemattomia ei haeta ja naiset pakkeja antamalla ovat saanet tämän kielteisen ilmiön aikaan ,olen monen miehen kansssa jutelut tästä ja tätä mieltä he ovat olleet .

        Tuossa voi olla jonkin verran perää. Toisaalta haen itse ensisijaisesti tuttuja naisia, koska tiedän heidän tanssitaitonsa. Mutta kyllä siihen haun tekemiseen kieltämättä pakkien saamisen pelkokin vaikuttaa.

      • haiskaa pahalle
        Kävelykenkämies kirjoitti:

        Awwwww....ihan itkettää, pakit voi saada niin ei haeta sitten ollenkaan. Vittu mitä "miehiä"

      • Kävelykenkämies
        haiskaa pahalle kirjoitti:

        Awwwww....ihan itkettää, pakit voi saada niin ei haeta sitten ollenkaan. Vittu mitä "miehiä"

        Miten niin ei haeta ollenkaan? Älä kuvittele tekstiin lisämerkityksiä mitä siinä ei ole. Haetaan me niitä joiden tiedetään osaavan tanssia ja lähtevän myös mielellään tanssimaan. Ja niitä riittää kymmeniä joka illalle. Minkä takia pitäisi tuhlata paukkuja vieraisiin, joilta voi saada pakit? Ei tässä ole mistään uskaltamisesta kyse vaan tämä on silkkaa laskelmointia ja oman nautinnon maksimointia.

      • Loafers In Ur Ass

        Tarkoitat varmaan nautinnon varmistamista, maksimointiahan et voi tehdä kun et tiedä jos vaikka olis maailman paras tanssija se, jota et hae.

    • sedu3

      jaa,minä kun olen jossain käynyt ja sattumalta käynyt käynyt tanssimassa,ja onhan nuo naiset lähteneet ja ihan normaalisti olleet heh en ole ainakaan kiinittänyt huomiota kuka nyt missäkin asennossa on tai naama virneessä heh

    • 3.jalka

      Tulipas kiva aihe! Kaikki ollaan erillaisia persoonia, joten kaikki kokee tanssikokemuksensa eri tavalla. Katkeruus paistaa joistain jutuista koska provosoidutaan toisten provoista.
      -"Tanssikurssilaiset hakee toisiaan?" Mielestäni näin on. Kuulun itse joukkoon. Haen muita kurssilaisia kohteliaisuus syistä. Tunnen heidät kaikki jollain tasolla. Kokisin epäkohteliaaksi, jos en näin tekisi. Tanssitan kaikki muutkin tuntemani naiset illan mittaan.
      -Jos tunnet mies/nainen että osaat tanssia, mutta sinua ei haeta. Hae paljon alkuillasta tai naisten haulla ja osoita taitosi. Näin teet naamasi tutuksi, eteenkin vieraassa paikassa.
      Tai mene muutamaksi tunniksi kurssille. Näin tulet tutuksi ja saat paljon uusia tuttuja/ystäviä.
      -Mielestäni ei ole väärää tapaa tanssia. Kaikki tyylit on oikeita. Joskus on vaikeaa olla itsekkin tätä mieltä koska tanssin pitkillä askelilla ja koen että hitaammat on jaloissa. ;-)
      -Tästä naiset on monesti eri mieltä. Paritanssi suomessa on ja pysyy miesten maailmana. Muuten juttu ei toimi.
      Mies tulkitsee musiikkia ja nainen tulkitsee miestä. Tästä jotkin naiset yrittää väittää vastaan. Heidän mielestään myös nainen tulkitsee musiikkia. Näinhän ei voi olla koska nainen ei sillon seuraa miestä.
      -Haen myös pyöreitä naisia koska heistä löytyy myös helmiä ja voivat olla hyviä "seuranaisia".
      -Aina tanssiessani en halua jutella koska tanssiasta häviää fiilis ja se menee hiihtelyksi. Juttelen sitten tauolla. Sellaisia tansseja on tango ja hidasvalssi esim. Sillon naisenkaan ei tarvii olla sosiaalinen.
      -En hae valkkaajia, jotka istuu/seisoo hakurivistä sivussa tyyliin "minä ja sitten nuo muut".

      • äijäkö

        Hyvä "3-jalka".
        Näkökantoja niin kuin ne on!
        Kirjoitat " Mies tulkitsee musiikkia ja nainen miestä"
        Varsinkin tangossa kun naiset tämän ottaisi todesta.

        Tämän vuoden itselle sattuneista tangodaameista
        vain pari- kolme jäi mieleen - hui, kyllä tuntui hyvältä.

    • tanssiva mies,,,

      Paljon on niitä jotka tykkäävät vain tanssia he eivät etsi
      prinsiä eikä prinsessaa elämäänsä. Sitten on nämä
      iki etsijät, jopa vuosikymmenestä toiseen samat tyypit.
      Parhaat sosiaaliset taidot,ukonäön ja käytöksen omaavat
      naiset jotka käyvät konserteissa , ravintoloissa ja tansseissa.

    • papin jalat alla

      Mä mistä löytäisin sen taidon tai naisen joka minun kanssain lähtis tanssiin

      • pappi lukkari

        Vanhainkodista

    • puujalka -petteri

      Tarkka analyysi, kiitos

      Itse käyn tansseissa lähinnä esiintyjien ja elävän musiikin takia, mutta voin allekirjoittaa aloittajan havainnot. Tosin ilmeisen tanssitaitoisena ko. mies erottaa naispuoliset stereotypiat toinen toisistaan, mihin itse en kykene.

      Niin, piti sanomani, että ottakaahan naiset opiksenne !

      • saksikäsi sakari

        Ei käy ilmi, mihin kirjoittaja viittaa, mutta hyvä kun löytyi hänellekin oma gurunsa tanssin kommerverkkisestä maailmasta.

        Naiset ne näyttä olevan iän ikuinen ongelma tanssipaikoilla, eikö vois olla naisrajoittuneille miehille omia paikkoja.

    • Laiska jaakko
      • Järjestät meille

        Siis sanomalehtikatsauksen

    • rukkaset1

      Kyllä eri puolilla suomen maata on tanssi paikoilla aivan erinlainen käyttäytyminen ,kyllä miehetkin saa rukkasia naisilta jos erehtyy hakemaan sisä piiri naista tanssimaan yleensä sen kyllä huomaa ketkä siihen kuuluu...
      Kuka pystyy ajamaan satoja km.jä tanssiloihin ja olemaan humalassa tanssimassa eihän siitä tule mitään ,en tunne yhtään ihmistä joka lähtee esim.juoksu lenkille humalassa!!.

      Tanssi on erittäin hyvä liikunta muoto ,harva viitsii olla lenkillä 5h mutta tanssia jaksaa hyvinkin kyseisen ajan.

      Kuulun itse niihin tanssijoihin jotka kiertää ympäri suomen maata mihin milloinkin huom lähden 200km päähän ,siinä näkee hyvin miten erinlaisia me kaikki olemme eri puolella suomea.

      • tanssi mukko

        Kanssasi samaa mieltä, tanssintakia ajelen kesällä viikonloppuisin aina yli 100 km koska kotiani on jokaiselle tanssilavalle se matka jopa 335km ei ole matka eikä mikään.Ainoa ongelma on ikäni, miehet eivät hae yleensä koska parasta ennen päiväys on menny.Mutta kun itse pääsee kerran hakemaan sen jälkeen yleensä haetaan. Itäsuomessa eivät yleensä ole niin nirsoja naisten iän suhteen.

    • tanssiveijo

      Kaisla55: "Vikaan meni, nuori komistus, ihan olen normaalipainoinen ja ok näkönen. Ketäs ne "vanhat" miehet sitten hakee, nuoria naisia vai? miehillä ikuinen kriisi vanhenemisesta!"

      En kriisistä tiedä, mutta jos naisia on monin verroin enemmän kuin miehiä ja valinnanvaraa siis on, niin miksipä miehet eivät hakisi nuoria naisia? Näin se vaan lavamaailmassa menee ja se on hyväksyttävä, jos siellä meinaa mukana hillua.

      Jos tuo nimesi perässä oleva luku on ikäsi, niin kieltämättä jo ikäsi puolesta ei lavojen sisäpiireihin pääseminen ole helppoa. Ja todellakin, jos tanssiin haluaa päästä, niin johonkin "sisäpiiriin" on päästävä, siis porukkaan, jossa sinut tiedetään ja tunnetaan ja sitä kautta myöskin haetaan. Ja sisäpiiriä ei todellakaan pidä käsittää joksikin yhdeksi mystiseksi sisäänpäinlämpiäväksi porukaksi, vaan sisäpiirejä on lähes yhtäpaljon kuin kävijöitäkin, ristiin rastiin ja päällekkäin. Olennaista on se, että sinut ja taitosi (ensisijaisesti tansilliset) tiedetään ja tunnetaan. Sitäkautta hakujen määrä lisääntyy, jos on lisääntyäkseen.

      Koska tuota ikää on jo lavapiireihin varsin runsaasti niin ei riitä, että olet ihan ok näköinen, vaan sinun pitää omata sangen kohtuullinen ulkomuoto, sekä sen lisäksi hyvä tanssitaito. Jos nuo kriteerit täyttyvät, niin sinulla saattaisi olla jopa pienet mahdollisuudet onnistua lyömään itsesi läpi sisäsiittoisiin lavapiireihin.

      Elämä on raadollista, mutta lavaelämä vielä monin verroin raadollisempaa.

      • Tahdikas nero

        Joo. Tanssipaikoilla on kyllä samat säännöt kuin hiekkalaatikollakin, muttei niitä kaikkia kannata ottaa omaksi ohjenuoraksi. Ylipaino ja ulkonäköseikat ovat ulkoisia juttuja, mutta luonnikas lounne on jotain, mikä huomataan ja kantaa yli noiden luokittelujen.

        Ihmiset tykkäävät siitä, että heitä rakastetaan. Jos ei ole saanut myötätuntoa, alkaa asetella ennakkoehtoja muiden hyväksymiselle.

    • EI VOI OLLA TOTTA

      Kiitos aamunauruista.. Jos se tanssiminen (jota pidän nyt pidin, erittäin hyvänä harrastuksena) on mennyt noin kamalaksi ja kireäksi, niin minkälaiset tiukkapipot ja kitisijät tänä päivänä käy tansseissa. Toista oli ennen, kukaan ei arvostellut ketään ja naiset (niin kuin miehetkin) pääsivät tanssimaan ja nauttimaan siitä, oli päällä sitten vaikka linttaan astut kengät. Kukaan ei kytännyt, mitä kenelläkin oli asusteinaan, vaan yksinkertaisesti nautittiin siitä tanssista, liikkumisen ilosta, musiikista ja tanssittaja

    • hui...

      Jutun luettuani ei tee mieli mennä koskaan tansseihin. Kai siellä joku tavallinenkin mies käy? Vai ovatko ne pelkkää luokittelua varten.

      • Yngwie Malmsteen

        Ainoo tanssia harrastava kaverini on 55 vuotias poikamies joka ei ole koskaan seurustellut. Muut harrastaa miehisiä lajeja.

      • EAZE THE PAIN
        Yngwie Malmsteen kirjoitti:

        Ainoo tanssia harrastava kaverini on 55 vuotias poikamies joka ei ole koskaan seurustellut. Muut harrastaa miehisiä lajeja.

        Varmaan ihan hyviä kavereita kaikki sinun kaverisi. Vaikka käyn itse tansseissa, niin kotona kuuntelen aivan toisenlaista musaa.

    • tosimies8

      Tosimies ei tanssi se on Homojen hommaa.

      • Naisten tanssittaja

        Paritanssissahan on yleensä toisissaan kiinni mies ja nainen. Mikä siinä on homoa? Minusta esim. paini on paljon homompaa, kun siinä aikuiset miehet puristelevat toisiaan vähissä vaatteissa.

      • pelj'mies
        Naisten tanssittaja kirjoitti:

        Jääkiekko se vasta homoa on

      • köyhä laulaja
        pelj'mies kirjoitti:

        Jääkiekko se vasta homoa on

        siksi siinä onkin niin kovat liksat...

      • Mummon kurmoottaja
        Naisten tanssittaja kirjoitti:

        Paritanssissahan on yleensä toisissaan kiinni mies ja nainen. Mikä siinä on homoa? Minusta esim. paini on paljon homompaa, kun siinä aikuiset miehet puristelevat toisiaan vähissä vaatteissa.

        Painiottelussa soitetaan torvisoittokuntamusiikkia siksi, ettei painijoiden piereminen kuuluisi katsomoon.

    • Onnekshi

      Muiden miesten ja naistenkin

    • Tanssi on kivaa

      Olen luopunut tansseissakäymisestä tuon kamalan luokittelun takia. Tanssiharrastajat ovat hymyttömiä tiukkapipoja joille kelpaa vain kilpaluokan taidot. Itse osaan hyvin normitanssit mutta kilpatanssiin ei taidot riitä. Jätänkin lavat tästälähtien teille jotka hiihdätte kauheaa vauhtia siellä lattialla muita huomioimatta.

      • Tahtoo tanssimaan

        Tanssiharrastajat tanssivat aivan päin vittua. Ne ei osaa muuta kuin askeleet. Mammojen ja pappojen poskivalssissakin on enemmän tunnetta kuin tanssiharrastajien askelluksessa.

    • KAIKKI OVAT VÄÄRÄSSÄ

      Olette kaikki säälittäviä pellejä!
      Panomies ei pussaa eikä myöskään tanssi.
      Piste!
      Kuka haluaa tanssitetun hikisen naisen vierelleen? Hyi halvettu.
      Joka löyhkää sikana kalliille hajuvedelleen, miesten ja omalle hielle, old spicelle ja mennenin sekoitukselle?
      Ei tuo ole ainakaan heteromiehen unelma.
      Lähdetään kaikki terveet ihmiset siitä, että tanssi on esileikki jonka joku muu voi tehdä. Hoidetaan sitten itse se oleellinen.
      Sitä paitsi naiset jotka kokoajan tanssivat kaikkien kanssa ovat kevyellä moraalilla käyviä eivätkä kertakaikkiaan osaa valita kenen kanssa olla .... yrittävät saada kaikki!

      HYVÄÄ JOULUA!

      • Lavaharrastaja

        No eihän siinä tanssimisessa mistään panosta olekaan kysymys. Lavatanssi on harrastus siinä missä joku muukin. Mutta ei se tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus tanssien jälkeen päädyttäisiin tanssipartnerin kanssa vällyjen väliin. Ja siitä hikisyydestä: suihku on jo keksitty.

      • Vetelin Kuiva
        Lavaharrastaja kirjoitti:

        No eihän siinä tanssimisessa mistään panosta olekaan kysymys. Lavatanssi on harrastus siinä missä joku muukin. Mutta ei se tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus tanssien jälkeen päädyttäisiin tanssipartnerin kanssa vällyjen väliin. Ja siitä hikisyydestä: suihku on jo keksitty.

        Vähemmälläkin pääsee jos ei pipari kiinnosta. Taitaa olla kyse kuulumisesta johonkin joukkioon, tässä tapauksessa heilutellaan kroppaa tahdissa muitten samanmielisten kanssa. Ei liene pelkoa, että joku kysyis jotain älykästä johon ei osaa vastata. Helppo homma siis.

      • Mukavaa touhua
        Vetelin Kuiva kirjoitti:

        Vähemmälläkin pääsee jos ei pipari kiinnosta. Taitaa olla kyse kuulumisesta johonkin joukkioon, tässä tapauksessa heilutellaan kroppaa tahdissa muitten samanmielisten kanssa. Ei liene pelkoa, että joku kysyis jotain älykästä johon ei osaa vastata. Helppo homma siis.

        Ei ole joukkioon kuulumisesta kyse ainakaan minun kohdalla. Tanssiminen on oikeasti hauskaa.

    • Ällikkämiäs

      Panomiehiä ei kasva puissa, meitä tyydyttää niin monet erilaiset ihmiset.

      Kaiikia haluavia naisia väistellen.

      ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

      • Rumia pois tuuppien

        Poika puhuu asiaa, kaikki on kiinni vain itseluotttamuksesta. Rinta rottingilla ja sikaari rintataskussa niin johan käy iholle tennarittytöt ja ja vanhat kotkat!

    • sdfsf

      Voi teittiä :)... Leikkikääs nyt nätisti ja hakekaa toisianne tanssimaan ihan vaan lähimmäisen rakkauden ajamana.

    • NormiÄ

      Tanssi on homojen hommaa.

      • Ai jaa

        Sinäkin siis tanssit?

    • 737754

      Miten näin ilmiselvä provo nousee palstan keskustelluimmaksi?

      • Siksipä vain

        Koska joku ylläpidon älykkö nosti tämän tuonne koko Suomi24-keskustelualueen yläpalkkiin. Linkissä lukee "Naiset järjestykseen".

      • Hauska peli

        Elä laakase, naatitaan

    • satakuuskyt

      Entäs ne miehet sitten? Miksi aina arvostellaan naisia?

      • Se Eemeli

        Äidit ovat kasvattaneet poikiaan ilkeilemään vieraille naisille.

      • Off-topic

        Se on sitten eri keskustelu. Ja miehet yleensä hakee.

    • lava-akka

      Olen pullero ja lyllerö, en hytky mitään.
      Enkä yleensä tanssi.

      Olen jo nuoresta ollut nainen jota ei haeta.

      Ei ole haettu nuorena laihana naisena, ei opiskeluainaka, ei myöhemin.

      Olen itse hakenut, ja silloin äijiltä yleensä on hävinnyt erektio.

      Aina

    • Näin on marjat

      Vaikka tanssiminen ei ole syntiä, synti on se joka tanssittaa. Kaikki tanssiminen tähtää yhdyntään.

      • Kuoleva joutsen

        Yhdyntä tähtää hyvinvoinnin kasvuun.

    • Aika paha..

      Herraisä, eikö tanssimaan mennäkään pitämään hauskaa?

      Jos siellä on kaltaisia ylisuorittavia nirppoja, huvi menee muiltakin.

      Jos lavalle mennessään täytyy olla jo osaaja, niin oppiiko kukaan todella? Eihän tanssikurssilla opi kuin opettajan tavan tanssia. Ei se parin vaihto kurssilla auta kun siellä on ihan sama opettaja.

      Jos lavalle ei voi mennä muut kuin huippukuntoiset tehotanssijat, niin mahtaa olla tylsää ruuhkassa, kun kaikki omivat omalle egolleen tanssilattian.

      Kyllä sinne lavalle ainakin ennen mahtui kaikenlaista hiihtäjää ja sitä haettiin joka sattui seinän vierellä vapaana olemaan.

      Itse en osannut juurikaan tanssia ensimmäisiin tansseihin mennessäni, mutta kyllä samat miehet hakivat uudelleenkin. Miehestä on kuitenkin aika pitkälle kiinni miten siellä mennään. Naisen täytyy vain osata perusaskeleet.

    • ppp6

      mistä tunnistan 'oikean' tanssimiehen ?

      • Robinson Crusoe

        Tosiaan.
        Tuolla aloituksessa on ollut viittaus oikeaan tanssimieheen: "Naisten on syytä ottaa onkeensa näistä neuvoista, jos haluavat oikeiden tanssijamiesten hakulistoille."

        Mitä me tiedämme hänestä?

        Hän on ei-proo, ei-nirppa, ei-suosikki. Oikea tanssimies ei tykkää siitä, että jotkut naiset pälyilevät miesten riviin ja hymyilevät siellä seisoville suosikeilleen ja katselevat miehiä jo valmiiksi, vaikka pitäisi odottaa hakua.
        Tällaista hymyilevää naista ei oikean tanssimiesten tule erehtyä hakemaan.

        Oikea tanssimies on täysjärkinen ja sen huomaa siitä ettei hän hae naisia, jotka hytkyvät jo valmiiksi hakurivissä musiikin soidessa ja nostelevat jalkojaan.

        Oikea tanssimies asettaa pukeutumisehtoja hakemiselleen

        Oikea tanssimies ei hae pro-miesten kanssa tanssineita moraalittomia naisia.

        Onneksi vääriä tanssimiehiä on tanssipaikat väärällään.

      • ppp6
        Robinson Crusoe kirjoitti:

        Kiitos, mulla ehkä sitte 'mahikisa' jatkossa, koska yleensä olen siellä taaempana, en 'osaa' tai luonteellenii ei sovi, että menen eturiviin 'mainostamaan'itseäni.....ei silti en halveeraa niitä naisia, jotka sen uskaltaa tehdä, mutta itse en vaan varmaan sitten uskalla.
        Kun vaan tietäisin missä nämä 'oikeat' tanssimiehet sitten tanssittavat...
        tuppaa vaan olemaan niin, että eturivin naiset pääsevät parhaiten ja kun vielä naisia on yleensä tansseissa enemmän...jaa, nii, mitkäs olikaan nuo pukeutumisehdot?
        Hyvää tulevaa uuttavuotta kaikille, hymyillään kun tavataan.

    • Onko näin?

      Se on niin miehestä kiinni ketä haetaan ja ketä ei. Saa olla nätti, pukeutunut tansseihin sopivasti, olla tanssitaitoinen niin vierestä haetaan sitä naista joka ei näytä erkoisemmalta saattaa olla pyöreä ja osaa juuri ja juuri tanssia vaihtoaskelilla.En halua ketään loukata ulkonäön perusteella, mutta olen huomannut, että miehet pelkäävät hakea kauniita ja nättejä naisia.

      • Neuvotellaan jatkost

        Miehet ei pelkää hakea nättiä naisia tanssimaan,haetaan vaan
        175/59kg naisia,auttaa jos notkeuttakin löytyy.

        Missäpäin muuten käyt tanssimassa?

      • Näinköhän on?
        Neuvotellaan jatkost kirjoitti:

        Miehet ei pelkää hakea nättiä naisia tanssimaan,haetaan vaan
        175/59kg naisia,auttaa jos notkeuttakin löytyy.

        Missäpäin muuten käyt tanssimassa?

        Kartano Kievarilla. Tuutha siehii.

      • blue christmas
        Neuvotellaan jatkost kirjoitti:

        Miehet ei pelkää hakea nättiä naisia tanssimaan,haetaan vaan
        175/59kg naisia,auttaa jos notkeuttakin löytyy.

        Missäpäin muuten käyt tanssimassa?

        Sinisen tien varrella

      • Neuvotellaan jatkost
        blue christmas kirjoitti:

        Sinisen tien varrella

        Tienaan reilut 865€/kuukausi,osa siitä voisi olla sinun,jos olet väh 175/59/21
        Mihinkään susirajalle en lähde.

      • Onko näin?
        Neuvotellaan jatkost kirjoitti:

        Miehet ei pelkää hakea nättiä naisia tanssimaan,haetaan vaan
        175/59kg naisia,auttaa jos notkeuttakin löytyy.

        Missäpäin muuten käyt tanssimassa?

        "Neuvotellaan jatkost". Joku toinenkin vastasi ja kertoi missä käy tanssimassa. Minä käyn Keski-Suomessa, Pohjois-Suomessa, Itäs-Suomessa jne...Minä olen vain sellainen pieni "hukka pätkä", notkea kyllä ja hyvä tanssimaan, vietävissä tansseissa, ei muualla. Tuosta pituus kriteeristä nyt jäi kiinni. Onneksi minunlaiselle "pikkuisellekkin" on tansittajia, ne jotka on hakeneet, eivät ole koskaan pettyneet.

      • aou ei äöy
        Onko näin? kirjoitti:

        Olemme varmaan tanssineet Napis, Kyllikki, Kajaste vain muutamia mainitakseni. Notkea joo, en ole pettynyt.
        Pukeutuminen ok, vaatteita on.

    • Liitelijä

      Oho, mitä juttuja. Minä olen käynyt viime joulusta lähtien tansseissa melkein joka viikonloppu ja kyllä on ollut mukavaa. En tiedä, missä te käytte tanssimassa, mutta ainakin Pohjois-Pohjanmaan tanssipaikoilla on ollut mukavaa porukkaa, jotka hakivat kyllä tällaista ensikertalaistakin tanssimaan jo ekana tanssi-iltanani. En tiedä sitten johtuuko iästäni (19), vaatetuksestani (mekko tai hame) vai tanssitaidostani, mutta vientiä kyllä riittää. Olen ihan rakastunut tanssimiseen ja aion jatkossakin jatkaa harrastustani ihan tanssimisen ilosta. Mielestäni on aivan turhaa täällä pelotella ensikertalaisia ja muitakin tanssijoita. Ei tansseissa ole noin kamalaa kuin tämä viestiketju antaa ymmärtää. Jos muutamia humalaisia ei lasketa, tanssi-iltani ovat aina olleet onnistuneita!

      • Suosittelija ;)

        Suosittelen Liitelijälle Tanssinettiä kirjoituspaikaksesi. Olisit siellä oikealla tasollasi.

    • Vee Koo

      Niin ja Tahdikkaalle suosittelisin laskeutumaan takaisin tänne suorittamaan saarnaamisiaan.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5660
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1822
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1717
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      25
      1484
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1301
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      336
      1270
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      344
      1261
    10. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      37
      1255
    Aihe