Kun Niinistö nimitettiin presidentiksemne hän alkoi pyllistää Venäjälle ja vehkeillä Naton kanssa salaa Venäjää vastaan. Venäjän armeijan komentaja ja Venäjän presidentti varoittivat Niinistöä tapahtuneesta.
Niinistö on kuitenkin valitettavasti sen verran yksinkertainen, että ei ymmärtänyt muuttaa politiikkaansa vaan Suomen natottaminen muka Venäjältä salaa jatkui.
Nyt Niinistö on Venäjällä presidentti Putinin kutsusta ja p..ka jäykkänä taas kerran. Ja taas kerran Niinistöltä tulee sammakoita. Niinistö itse arvioi, että maidemme suhteet ovat lämmenneet, vaikka useampipäiväinen vierailu on vasta alkanut ja pääministeri Medvedev on ehtinyt tuskin sanoa tervetuloa enempää, mutta on kuitenkin osoittanut Niinistölle sivistysmaa Venäjän venäläistä vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä.
Niinistö sekoilee Venäjä-politiikassaan
69
98
Vastaukset
- Mahtavan tyhmää
Niinistö raukka on hädissään. Venäjä tietää tasantarkkaan Niinistön Nato-vehkeilyt. Sen takia se nyt ykskaks yllättäen heitti puheessaan että Suomen ja Venäjän suhteet ovat lämmenneet ihan kuin asia olisi sillä kuitattu.
- Aika vekkulisetä
Aika vekkulisetä Niinistö. Hän tokaisee itse yksikseen, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt lämmenneet.
Niinistölle ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kansainväliset suhteet, Suomen ulkoinen kuva on vain sanaleikkiä, politikoimista, vastuun pakoilua, tosiasioiden ymmärtämättömyyttä.- kokemus-k
Jos nyt malttaisit edes hetken odottaa että vielailulla ehditään oikeasti keskustella jostain ennen kuin alat suoltaa jälleen kerran tuota Niinistö-vihaasi tihkuvaa "analyysiä" tänne.
Ja kun tuota vierailua kuitenkin kommentoidaan lähi päivinä kymmenissä uutisanalyyseissa, kolumneissa ja pääkirjoituksissasi niin voisit vaikka etsiä tänne meille näkyville edes yhden joka edes hiukan olisi samoilla linjoilla kun sinä.
- Nato pelotti
Miksi Niinistö ja presidentinkanslia oli kieltänyt kaikki Natoa koskevat kysymykset Venäjän vierailulla.
- kokemus-k
Kysy ennemmin miksi Niinistö vastaili ihan vapaasti Natoa koskevaan kysymykseen mm. Venäjän radion haastattelussa. Harmittaa varmaan sinua...
- kokemus-k
Kaikille muuten tiedoksi että poistun viikoksi matkoille joten en ole jatkamassa keskusteluja hetkeen. En siis ole poistunut lopullisesti tai saanut potkuja kuten eräs kirjoittaja varmaan taas tulkitsee, vaan viettämässä hyvin ansaittua lomaa perheen kanssa enkä jaksa silloin kirjoitella.
- Pystyyn kuollut
No sekin Venäjän vierailu meni sitten penkin alle. Niinistö oli taas kuin pystyyn kuollut.
- Taas salailua
Miksi Niinistö salaa osia Venäjän vierailun protokollasta?Ei kait vaan taas Nato-asian salailua.
Venäjän median mukaan Venäjä on jälleen kerran ilmoittanut olevansa huolissaan Niinistön Nato-vehkeilystä ja eritysesti pyrkimyksistä varustelun ja vastakkainasettelun kiihdyttämiseen arktisilla alueilla.- kokemus-k
"Venäjän median mukaan Venäjä on jälleen kerran ilmoittanut olevansa huolissaan Niinistön Nato-vehkeilystä"
Missäs mediassa tuollaista on ilmoitettu? Linkkiä on tietysti sinulta ihan turha edes pyytää... - Koroljov
kokemus-k kirjoitti:
"Venäjän median mukaan Venäjä on jälleen kerran ilmoittanut olevansa huolissaan Niinistön Nato-vehkeilystä"
Missäs mediassa tuollaista on ilmoitettu? Linkkiä on tietysti sinulta ihan turha edes pyytää...Eipä tarjoile linkkejä myöskään kokemus-k pyrkiessään joka käänteessä selittämään Niinistön ja Suomen ulkopoliittisen johdon ratkaisut parhain päin. Kokemus-k on oikeutettu omiin tulkintoihinsa mutta objektiivista totuutta ne eivät edusta. Hän nyt vain on toisella puolella rintamalinjaa ja toimii selityksineen sen mukaisesti.
- kokemus-k
Koroljov kirjoitti:
Eipä tarjoile linkkejä myöskään kokemus-k pyrkiessään joka käänteessä selittämään Niinistön ja Suomen ulkopoliittisen johdon ratkaisut parhain päin. Kokemus-k on oikeutettu omiin tulkintoihinsa mutta objektiivista totuutta ne eivät edusta. Hän nyt vain on toisella puolella rintamalinjaa ja toimii selityksineen sen mukaisesti.
Jos viittaan johonkin ulkoiseen lähteeseen tai mediaan, annan toki aina linkin. Kysymyshän on siitä että täällä on yhdellä kirjoittajalla tapana väittää milloin minkäkin median tai Wikileaksin kertoneen jotain. Ja silti hän ei pysty juuri koskaan antamaan mitään linkkiä josta muutkin voisivat tarkistaa väitteen todenperäisyyden.
On ihan eri asia esittää asioita omina mielipiteinään kuin väittää että joku luotettava media on jotain sanonut.
Mutta tämä asia näyttää olevan monille aika epäselvää. - Olet höynäytettävä
Koroljov kirjoitti:
Eipä tarjoile linkkejä myöskään kokemus-k pyrkiessään joka käänteessä selittämään Niinistön ja Suomen ulkopoliittisen johdon ratkaisut parhain päin. Kokemus-k on oikeutettu omiin tulkintoihinsa mutta objektiivista totuutta ne eivät edusta. Hän nyt vain on toisella puolella rintamalinjaa ja toimii selityksineen sen mukaisesti.
Kokemus-k on vain yksinkertainen sotilas, joka hoitaa propagandaduuninsa täällä Suomessa kehnosti ja tyhmästi.
Ei kait puolustusvoimat Venäjällä eikä Suomessa selittele eikä suunnittele uhkakuviaan ja puolustusskenaarioitaan julkisissa medioissa.
Kokemus-k Olet hullu maisteri sekoilee kun luulee, että USA:ssa puolustusvoimien plaanit julkaistaan kun hän ei ymmärrä, että ne on tahallisesti julkisuuteen amerikkalais- ja länsimediaan syötettyä propagandaa. Jolla vedetään retkuun kokemusmaisterin kaltaisia höynäytettäviä. - kokemus-k
Olet höynäytettävä kirjoitti:
Kokemus-k on vain yksinkertainen sotilas, joka hoitaa propagandaduuninsa täällä Suomessa kehnosti ja tyhmästi.
Ei kait puolustusvoimat Venäjällä eikä Suomessa selittele eikä suunnittele uhkakuviaan ja puolustusskenaarioitaan julkisissa medioissa.
Kokemus-k Olet hullu maisteri sekoilee kun luulee, että USA:ssa puolustusvoimien plaanit julkaistaan kun hän ei ymmärrä, että ne on tahallisesti julkisuuteen amerikkalais- ja länsimediaan syötettyä propagandaa. Jolla vedetään retkuun kokemusmaisterin kaltaisia höynäytettäviä."Ei kait puolustusvoimat Venäjällä eikä Suomessa selittele eikä suunnittele uhkakuviaan ja puolustusskenaarioitaan julkisissa medioissa."
Ei tietenkään. Lakkaa siis jatkuvasti väittämästä että Venäjän tai Suomen puolustusstrategiat tai suunnitelmat on "paljastettu" milloin misssäkin lausunnossa.
"Kokemus-k Olet hullu maisteri sekoilee kun luulee, että USA:ssa puolustusvoimien plaanit julkaistaan kun hän ei ymmärrä, että ne on tahallisesti julkisuuteen amerikkalais- ja länsimediaan syötettyä propagandaa."
Kyllä Joten lakkaa siis jatkuvasti väittämästä että jossain netissä liikkuva "paljastus" vaikka USA:n hyökkäysaikaiseta Venäjälle kuvaisi todellisuutta.
" Jolla vedetään retkuun kokemusmaisterin kaltaisia höynäytettäviä."
Kyllä, joten lakkaa sinäkin uskomasta jokaista netissä liikkuvaa tietoa puhumattakaan että keksit jatkuvasti ihan omaa tietoasi täällä levitettäväksi.
- Valehtelu tännekin
Suomi on selvästi saanut oppia USA:lta ja Natolta ja nyt sitä käytetään mm. vääriin hälytyksiin maamme ilmatilan loukkauksista.
USA ja Nato ottivat vuonna 2001 käyttöön kansalaisten pelottelun osana terrorisminvastaista sotaa. USA ja Nato tekivät jatkuvasti aiheettomia hälytyksiä suurkaupungeissa saadakseen kansalaisensa pelkotilaan ja sitä kautta sotilaalliset ja poliittiset tahtonsa läpi.
Suomen puolustusvoimien ja presidentti Niinistön Nato-yhteistyö näyttää tuoneen väärät hälytykset ja kansalaisten pelottelun Suomeenkin. Nyt Venäjä loukkaa muka Suomen ilmatilaa milloin missäkin ja miten tahtoo.- kokemus-k
!Suomen puolustusvoimien ja presidentti Niinistön Nato-yhteistyö näyttää tuoneen väärät hälytykset ja kansalaisten pelottelun Suomeenkin. Nyt Venäjä loukkaa muka Suomen ilmatilaa milloin missäkin ja miten tahtoo."
Mitähän medioita herra oikein seuraa kun näkee jotain "pelotteluita" ilmatilan leikkauksista? MInun näkemissäni lehdissä ne ovat kerran tai pari vuodessa olevia pikku-uutisia joissa todetaan jonkun venäläisen koneen harhautuneen vahingossa Suomen ilmatilaan.
Mutta jos löydät jostain näitä "pelottelu-uuutisia" niin laita toki linkki tännekin.
- Pokka ei pidä
Takuulla edes Putinin pokka ei pidä kun presidenttimme alkaa määritellä Suomen uutta ulkopoliittista linjaa:
"Suomi on julistautunut sotilaallisesti liittoutuneeksi sotilasliittoon kuulumattomaksi maaksi."
" Minä välttäisin nyt tätä sanataitelua tai termikinastelua tässä."
" Minusta selkeä tapa ajatella tätä asiaa on, että jos joku tulee kysymään tätä asiaa, niin häntä kiinnostaa, mitä me teemme mieluummin kuin miten me leimaamme tekemisemme"
" Jos näin kuvaa, ei se tarvitse mitään leimaa, onko tämä liittoutumattomuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta vai sellaista liittoutumattomuutta, jota ei ihan täydellisenä enää olekaan." - kokemus-k
Minä odotan lähinnä naurua pidätellen milloin sinä kirjoitat ensimmäisen viestisi jossa "asintuntijana" analysoit miten Niinistö taas "luimistelee", "pälyilee", "kyyristelee" ja muuta hirveän analyyttistä josta sitten vedät omia poliittisia johtopäätöksiäsi. Ja näit eleitä ei tietysti kukaan muu ole samasta televisiolähetyksestä pystynyt huomaamaan.
- Koroljov
Minä taas odotan, että kokemus-k tunnustaa oman lippunsa, värinsä ja puolensa yhtä rehellisesti kuin allekirjoittanut, joka ei koskaan ole salannut olevansa Putinin ja Venäjän mies. Tiedän kumminkin, että saan odottaa ikuisesti, koska näen kyllä mikä kokemus-k:n tehtävä Suomi24:ssä on.
- Mikään ei muutu
Niinistöllä oli taas omituinen pälyilevä katse eikä hän uskaltanut katsoa Putinia silmiin. Mahtoi olla huono omatunto Venäjän vastaisesta puuhailusta Naton kanssa.
Niinistön stressi- silmäpusseja on kuulemma hoidettu oikein ammatti-ihmisten avulla, mutta kyllä ne roikkuivat silti taas. - Skitso pressa
Jeps, Niinistöllä oli suu vinossa virneessä: hän kaksoisviestitti ilmeellään kun oli yhtäikaa pelokkaan näköinen samalla kun tekohymyili rentoa.
Eikö Niinistön kannattaisi jättää Nato pelleilyt ja salajuonet Venäjää vastaan ja alkaa Suomen kansan tahtoma rehti suhde Venäjään.
Sitten ei tarvitsisi tekohymyillä eikä pelätä.- kokemus-k
Hienoa! Satiinhan niitä "ilmeanalyysejä"!
Kiitos, päivän naurut tulivatkin sitten heti aamusta. Tällä jaksaa taas... - Nyt mennään näin
Kaikki ei osaa, yleensä hölmöt sekottavat omat ja muidenkin asiat.
- kokemus-k
Nyt mennään näin kirjoitti:
Kaikki ei osaa, yleensä hölmöt sekottavat omat ja muidenkin asiat.
Niin. Katsoit varmaan peiliin ja sekoitit omat ja toisten ilmeet :)
- Kun haittaa kauppaa
Niinistöllä on tsägää kun Putinilla ja Venäjällä on pitkä pinna. Voi tietysti olla, että Putin ja Venäjä pitävät Niinistöä ihan nollana tai sitten Putin vaan on Suomen ystävä.
Venäjä osaa myös diplomatian. Sillä maalla on pikkasen enemmän historiaa, kulttuuria, valtaa, varallisuutta ja kokoa kuin Suomella.
Ilmeisesti Venäjä puuttuu vasta sitten asiaan kun Niinistön Nato-juonittelut alkavat haitata Venäjän ja Suomen kauppasuhteita ja Venäjän turvallisuutta.- kokemus-k
"Ilmeisesti Venäjä puuttuu vasta sitten asiaan kun Niinistön Nato-juonittelut alkavat haitata Venäjän ja Suomen kauppasuhteita ja Venäjän turvallisuutta."
No sitten tässä ei keuheasti ole hätää. Niinistö kun on ilmoittanut että NATO-jäsenyys ei ole ajankohtainen eikä sitä solmita ilman kansan selkeää tukea. - Herää kansa !
Venäjällä ei ole mitään. Se vain riistää federaationsa muita valtioita ja yrittää
hysteerisesti estää niitä itsenäistymästä. Putin ja Stalin ovat samasta taikinasta tehdyt. Äiti Venäjä itkee ja Volgan lautturit jatkavat orjuuden ikeessä "venäläisen"
demokratiaan alistettuina. - Koroljov
Herää kansa ! kirjoitti:
Venäjällä ei ole mitään. Se vain riistää federaationsa muita valtioita ja yrittää
hysteerisesti estää niitä itsenäistymästä. Putin ja Stalin ovat samasta taikinasta tehdyt. Äiti Venäjä itkee ja Volgan lautturit jatkavat orjuuden ikeessä "venäläisen"
demokratiaan alistettuina."Putin ja Stalin ovat samasta taikinasta tehdyt."
Putinilla ei ole mitään tekemistä Stalinin kanssa - Stolypinin ja Witten kanssa kylläkin, hyvässä mielessä. Stalinismin ja Putinin Venäjän vertailu on niin absurdia, että se ainoastaan tekee harjoittajansa täysin naurettavaksi.
- Se puhui selälle
Oli se karmeeta katseltavaa kun Niinistö mutisi Putinin selälle, että "me ollaan tässä viikolla oikein kovasti puhuttu täällä Kultarannassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa".
Siihen Niinistön ulkopolitiikan "avaus" sitten jäikin, Suomen ja suomalaisten onneksi.
Niinistön kannattaa kokeilla seko-seko-ulko- ja turvallisuuspolitiikan määritelmäänsä suurvallan sijasta johonkin ei-vapaaseen pikkuperiferiaan, esim. Timbuktuun.- Meillä ei ole varaa
Kiina ja Venäjä ovat maailman talousmahteja ja ehdoton sotilasmahti. Niinistö on töpännyt suhteet jo Venäjään, nyt häntä ei saisi päästää sotkemaan suhteitamme Kiinaan.
Suomen ei pitäisi nuoleskella venäläisten persettä kieli pitkänä,
vaikka tälläiset Venäjän edustajat, kuten Johan Bäckman
uhkailevat Venäjän väkivaltaisilla toimilla Suomalaisia
vastaan. Me emme saisi heidän mielestämme olla
vapaa ja itsenäinen maa, vaan nuoleskella heitä
kuten Kekkosen aikana vetelät housuissa, koska
emme saa vahingoittaa suhteita suureen ja pahaan
Neuvostoliittoon.
Johan Bäckman uhkailee suomalaisia esittelemällä
tätä Suomaisia ja muita vähemmistökansoja vihaavaa
diktaattori Stalinia esittävää muotokuvaa seinällään ja
mukissaan kotonaan. Josef Stalin tapatti 19,627 miljoonaa
ei toivottua ihmistä, yleensä vähemmistökansojen edustajia esim.
suomalaisia yms. Virossakin tapatettin virolaisia ja otettiin
venäläisiä sinne tilalle.
Johan Bäckman tietää lakimiehenä,
miten pitkälle suorassa uhkailussa voi mennä lain puitteissa.
Johan Bäckmannin tempaus jakaa kasseja missä Rytillä on
hirttosilmukka kaulassaan kuuluu myös samaan sarjaan.
Suomen pitäisi Venäjän mukaan liittyä Venäjään, koska venäläisillä
on Suomessa omistuksia, joiden turvaamiseksi he ovat valmiit
hyökkäämään Suomeen. Natoon liittyminen turvaisi Suomen,
vaikka venäläisomistusta olisikin. Suomi on kuitenkin niin pieni
maa, että he eivät riskeeraisi suhteita suuriin maihin
hyökkäämällä pienen Suomen kimppuun ollessamme
Natossa.- Kallista nuoleskelua
Niinistö on liittänyt puolustusvoimiemme osia USA:n komentoon Natoon, Hornettimme on pantu puolustamaan Naton ilmatilaa Pohjolassa, kaukotutkamme toimittavat tutkakuvaa Natolle, armeijamme vakoilee USAlle, CIAlle ja Natolle Jemenissä, Keuruun pioneeri mittaavat USAn ja Naton köyhän uraanin ja kemiallisten aseiden käyttöä USAn ja Naton joukoille, USAn ja Suomen armeijat harjoittelevat Suomessa hyökkäystä Venäjälle, Niinistö lahjoittaa 6 miljoonaa Natolle joka vuosi ja Niinistö on tehnyt Suomesta jo sotilaallisesti liittoutuneenkin tosin ilman sotilasliittoa ja nyt Kiinastakin on tulossa vihollisemme Afganistanissa.
Miten vielä enemmän voi USAta ja Natoa nuoleskella, ja silti Obama ei tule Suomeen eikä halua tavata Niinistöä. - kokemus-k
Kallista nuoleskelua kirjoitti:
Niinistö on liittänyt puolustusvoimiemme osia USA:n komentoon Natoon, Hornettimme on pantu puolustamaan Naton ilmatilaa Pohjolassa, kaukotutkamme toimittavat tutkakuvaa Natolle, armeijamme vakoilee USAlle, CIAlle ja Natolle Jemenissä, Keuruun pioneeri mittaavat USAn ja Naton köyhän uraanin ja kemiallisten aseiden käyttöä USAn ja Naton joukoille, USAn ja Suomen armeijat harjoittelevat Suomessa hyökkäystä Venäjälle, Niinistö lahjoittaa 6 miljoonaa Natolle joka vuosi ja Niinistö on tehnyt Suomesta jo sotilaallisesti liittoutuneenkin tosin ilman sotilasliittoa ja nyt Kiinastakin on tulossa vihollisemme Afganistanissa.
Miten vielä enemmän voi USAta ja Natoa nuoleskella, ja silti Obama ei tule Suomeen eikä halua tavata Niinistöä."Miten vielä enemmän voi USAta ja Natoa nuoleskella, ja silti Obama ei tule Suomeen eikä halua tavata Niinistöä."
Tai sitten Obama ei tule tänne koska kaikki tuo yllä kertomasi on silkkaa potaskaa ja Suomi on todellisuudessa USA:llle yksi pieni vähämerkityksellinen maa muiden vastaavien joukossa. - Suomen riski
kokemus-k kirjoitti:
"Miten vielä enemmän voi USAta ja Natoa nuoleskella, ja silti Obama ei tule Suomeen eikä halua tavata Niinistöä."
Tai sitten Obama ei tule tänne koska kaikki tuo yllä kertomasi on silkkaa potaskaa ja Suomi on todellisuudessa USA:llle yksi pieni vähämerkityksellinen maa muiden vastaavien joukossa.Niinistö nuoleskelee USA:ta. Koko USA meni Kiina-shokkiin kun selvisi, että Kiinan talous syrjäyttää USA:n talouden, että kiinalaiset omistavat jo puolet USA:sta jne.
Nyt kun vielä Venäjä ja Kiina ovat yhdistämässä asevoimansa ja tekevät talous- ja puolustusyhteistyötä SCO:ssa, Bricsissä ja CSTOssa niin Niinistö on Suomelle mieletön riski kun vie Suomea USA:n sotajoukkoihin NATOon Venäjää ja Kiinaa vastaan. - kokemus-k
Suomen riski kirjoitti:
Niinistö nuoleskelee USA:ta. Koko USA meni Kiina-shokkiin kun selvisi, että Kiinan talous syrjäyttää USA:n talouden, että kiinalaiset omistavat jo puolet USA:sta jne.
Nyt kun vielä Venäjä ja Kiina ovat yhdistämässä asevoimansa ja tekevät talous- ja puolustusyhteistyötä SCO:ssa, Bricsissä ja CSTOssa niin Niinistö on Suomelle mieletön riski kun vie Suomea USA:n sotajoukkoihin NATOon Venäjää ja Kiinaa vastaan."Nyt kun vielä Venäjä ja Kiina ovat yhdistämässä asevoimansa"
Missä ihmeen todellisuudessa tuollainen tapahtuu?!? - Kauhea virhearvio
kokemus-k kirjoitti:
"Nyt kun vielä Venäjä ja Kiina ovat yhdistämässä asevoimansa"
Missä ihmeen todellisuudessa tuollainen tapahtuu?!?On kohtalokasta, että kun Venäjä ja Kiina yhdistävät talouksiaan ja asevoimiaan nyt 2000-luvulla niin Niinistö liittää kylmän sodan aikaisella ajattelullaan Suomea USA:n leiriin uppoavaan Natoon vastakkainasetteluun Venäjän ja Kiinan kanssa.
- kokemus-k
Kauhea virhearvio kirjoitti:
On kohtalokasta, että kun Venäjä ja Kiina yhdistävät talouksiaan ja asevoimiaan nyt 2000-luvulla niin Niinistö liittää kylmän sodan aikaisella ajattelullaan Suomea USA:n leiriin uppoavaan Natoon vastakkainasetteluun Venäjän ja Kiinan kanssa.
"On kohtalokasta, että kun Venäjä ja Kiina yhdistävät talouksiaan ja asevoimiaan nyt 2000-luvulla niin Niinistö liittää kylmän sodan aikaisella ajattelullaan Suomea USA:n leiriin uppoavaan Natoon vastakkainasetteluun Venäjän ja Kiinan kanssa."
Kiina ja venäjä voivat toki tehdä eriasteista yhteistyötä keskenään ja se on yksinomaan hyvä asia. Mutta niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin geopoliittisesti ne ovat aina myös kilpailijoita joilla ei ole yhteneäväiset intressit kaikissa asioissa. - yhteisiä intressejä
kokemus-k kirjoitti:
"On kohtalokasta, että kun Venäjä ja Kiina yhdistävät talouksiaan ja asevoimiaan nyt 2000-luvulla niin Niinistö liittää kylmän sodan aikaisella ajattelullaan Suomea USA:n leiriin uppoavaan Natoon vastakkainasetteluun Venäjän ja Kiinan kanssa."
Kiina ja venäjä voivat toki tehdä eriasteista yhteistyötä keskenään ja se on yksinomaan hyvä asia. Mutta niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin geopoliittisesti ne ovat aina myös kilpailijoita joilla ei ole yhteneäväiset intressit kaikissa asioissa.mitähän sinä raukka yrität sanoa, yhteisiä intressejä, mitäs luulet Natosta pälli, siellä vasta eri intressejä onkin. oletko nyt Venäjän ja Kiinan kenraalien päänsisässä.
- kokemus-k
yhteisiä intressejä kirjoitti:
mitähän sinä raukka yrität sanoa, yhteisiä intressejä, mitäs luulet Natosta pälli, siellä vasta eri intressejä onkin. oletko nyt Venäjän ja Kiinan kenraalien päänsisässä.
"mitähän sinä raukka yrität sanoa,"
Sitä että esittämäsi Venäjän ja Kiinan asevoimien yhdistäminen on pelkkää fantasiaa.
"mitäs luulet Natosta pälli, siellä vasta eri intressejä onkin."
Riittävästi noita yhteisiä intressejä on kuitenkin tuntunut olevan kun Nato on pysynyt koossa 60 vuotta.
"oletko nyt Venäjän ja Kiinan kenraalien päänsisässä."
Venäjän tai Kiinan kenraalit eivät mitään sotilasliittoa tai yhteistyötä päätä. Se on täysin poliittinen päätös jos sellainen tehtäisiin. Eikä Kiinan tai Venäjän johto ole sellaista kauheasti näyttänyt ajavan. - Koroljov
"Suomen ei pitäisi nuoleskella venäläisten persettä kieli pitkänä, vaikka tälläiset Venäjän edustajat, kuten Johan Bäckman uhkailevat Venäjän väkivaltaisilla toimilla Suomalaisia vastaan."
Bäckman nyt edustaa lähinnä itseään, tiettyjä venäläisiä oligarkkitukijoitaan ja omaa huomionkipeää narsismiaan, ei Venäjää eikä venäläistä mielipidettä sinänsä. Hän on joteensakin opportunisti. Tiedän sen miehen. Älkää panko liikaa painoarvoa Bäckmanille - ainakaan yhtään enempää kuin hän panee itselleen omissa silmissään. On hänelläkin toki toisinaan käyttönsä ja hyötynsä. Yleensä se on toisaalta negatiivinen! Mitä iloa hän onkaan tuottanut niille, joille suomalais-venäläisten suhteiden paraneminen on myrkkyä. Mikä propagandavaltti russofobeille! Mutta hän ei välitä omasta konkreettisesta vaikutuksestaan.
"Me emme saisi heidän mielestämme olla vapaa ja itsenäinen maa, vaan nuoleskella heitä kuten Kekkosen aikana vetelät housuissa, koska emme saa vahingoittaa suhteita suureen ja pahaan Neuvostoliittoon."
Venäläiset nimenomaan haluaisivat Suomen olevan kunnolla itsenäinen maa - varsinkin suhteessa Amerikan Yhdysvaltoihin ja sen johtamaan sotaliitto Natoon.
"Josef Stalin tapatti 19,627 miljoonaa ei toivottua ihmistä, yleensä vähemmistökansojen edustajia esim. suomalaisia yms. Virossakin tapatettin virolaisia ja otettiin venäläisiä sinne tilalle."
Mistä tuollaisiin lukuihin päästään ilman että laskettaisiin Hitlerin uhreja Stalinin uhreiksi? Mitenkään Stalinin julmuuksia kiistämättä. Minunkin suvussani kyllä... Mutta jokin raja sentään.
- Niinistö Natorasite
Putin näpäytti Nato-Niinistöä Naantalin vierailullaan ja nyt taas uudelleen Niinistön Siperian vierailulla.
Putin pistää Niinistön odottamaan. - Mikä ajaa stressiin
Niinistö oli taas Putinin tapaamisessa pää punasena ja pussit silmien alla.
Mikä saa Niinistön ajamaan itsensä ja Suomen sellaiseen asemaan ja vehkeilyihin Venäjää vastaan, että Niinistö on aina ylistressaantunut, tyhmyyskö, selkärangattomuusko, kierousko, avuttomuusko.- Neurologisi
Ota aamulääkkeesi. Älä unohda terapiakäyntiäsi.
- Suomi jumissa
Joo, Niinistö varmaan käyttää jotain rauhottavia ja verenpainetta sekä punaposkisuutta laskevia lääkkeitä, mutta ei hän nyt sentään terapiassa käy. Tuo on jo presidentin pilkkaamista.
Niinistöllä on sääli tilanne. Venäjä rikastuu hirmuista vauhtia, josta Suomikin saa osansa, mutta Niinistö on presidentintekijöiden vanki eikä voi muuttua vaan hän painaa turvallisuus- ja sotilaspuolella Venäjän vastaista vehkeilyä ja NATOa.- Varo valesuomalaista
Meille suomalaisille jäi neukkujen öykkäröinti sotien jälkeen pysyväksi varotukseksi
sinulaisia valesuomalaisia vastaan.
- taas vaikee
Niinistö oli taas vaikee pussit silmien alla ja punanen pää siellä arktisten alueiden foorumissa Venäjällä.
onks se syy, että se ei hallitse asioita taikka se, että se veljeilee salarakkaan Naton kanssa Venäjää vastaan.
kun Halonen tapasi suurmiehiä ja Putinia se oli vapautunut ja iloinen, rela.- Täytetty Lenin
Muija siksi juuri palkittiin kissalla.
Sääli, ettei venäjän eläinsuojeluyhdistys voinut puuttua asiaan, koska sellainen olisi lännen agentti ja toveri Putinin litistämä.
- Natojuonet keittää
Kieltämättä Niinistö oli takakiree ja stressaantunut Siperiassa. Niin se oli viimeksikin Moskovan vierailullaan.
Luultavasti Niinistön huono omatunto keittää. Se pelkää, että Venäjä ottaa keskusteluihin kaikki Niinistön Nato-juonet että kaikki paljastuu.- kokemus-k
"Luultavasti Niinistön huono omatunto keittää. Se pelkää, että Venäjä ottaa keskusteluihin kaikki Niinistön Nato-juonet että kaikki paljastuu."
Jos oikeasti olisi jotain paljastettavaa niin se voitaisiin paljastaa ihan ilman mitään vierailujakin. Mutta kun mitään paljastettava ei ole niin juttusi ovat sitä tavallista katkeraa harhaa jota viljelet aamusta iltaan väsymättä.
- nyt se alkaa
nyt niinistö oli kutsunut pohjolan naton helsinkiin miettimään miten ne aloittaa venäjän vastaiset toimet arktisella alueella.
- kokemus-k
Kysehän oli todellisuudessa Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta jossa keskusteltiin myös Pohjolan turvallisuudesta.
http://www.hs.fi/kotimaa/Norja Arktisen alueen ilmavalvontaa voisi laajentaa/a1380507319685
Sillä ei siis ollut mitään tekemistä Niinistön kanssa.
Ja arktisen alueen ilmavalvonnasta puolustusministerimme sanoi mm:
"Omana kantanaan Haglund sanoi tiedotustilaisuuden jälkeen HS:lle, että hänen mielestään arktisen alueen ilmavalvonta tulisi järjestää Arktisen neuvoston kahdeksan jäsenmaan kesken niin, että Venäjä olisi "ehdottomasti" mukana.
Muuten se menisi vastakkainasetteluksi."
Eli revi siitä jotain "Pohjolan Natoa"... - Se ei osaa ruotsis
kokemus-k kirjoitti:
Kysehän oli todellisuudessa Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta jossa keskusteltiin myös Pohjolan turvallisuudesta.
http://www.hs.fi/kotimaa/Norja Arktisen alueen ilmavalvontaa voisi laajentaa/a1380507319685
Sillä ei siis ollut mitään tekemistä Niinistön kanssa.
Ja arktisen alueen ilmavalvonnasta puolustusministerimme sanoi mm:
"Omana kantanaan Haglund sanoi tiedotustilaisuuden jälkeen HS:lle, että hänen mielestään arktisen alueen ilmavalvonta tulisi järjestää Arktisen neuvoston kahdeksan jäsenmaan kesken niin, että Venäjä olisi "ehdottomasti" mukana.
Muuten se menisi vastakkainasetteluksi."
Eli revi siitä jotain "Pohjolan Natoa"...Niin no Niinistöhän ei osaa ruotsia ja hän toimii vaan taustalla niin kuin kummisedät toimii. Se oli lähettänyt sen juoksupoikansa Haglundin siihen Pohjolan Naton kokoukseen.
- kokemus-k
Se ei osaa ruotsis kirjoitti:
Niin no Niinistöhän ei osaa ruotsia ja hän toimii vaan taustalla niin kuin kummisedät toimii. Se oli lähettänyt sen juoksupoikansa Haglundin siihen Pohjolan Naton kokoukseen.
Ja miten tämä liittyy siihen että Haglundin lausunto torppasi kaikki väitteesi "Pohjolan Natosta" niin selkeästi kuin vain mahdollista?
- EU voi pelastaa
Pohjolan NATO aloittaa asehankinnoilla, sotaharjoituksillla ja rahoituksen kasaamisella.
Sen jälkeen USA sitoo Pohjolan NATOn Venäjän vastaisiin provokaatioihin ja iskuihin, jollei EU ja EUn puolustus lähde Pohjolan NATOa vastaan.- kokemus-k
Harmittaako kovasti kun tuosta mainostamastasi "Pahjolan Naton perustamiskokouksesta" ei jäänytkään käteen kuin Haglundin lausunto:
"arktisen alueen ilmavalvonta tulisi järjestää Arktisen neuvoston kahdeksan jäsenmaan kesken niin, että Venäjä olisi "ehdottomasti" mukana.
Muuten se menisi vastakkainasetteluksi." - Pohjolan NATOn rajat
kokemus-k kirjoitti:
Harmittaako kovasti kun tuosta mainostamastasi "Pahjolan Naton perustamiskokouksesta" ei jäänytkään käteen kuin Haglundin lausunto:
"arktisen alueen ilmavalvonta tulisi järjestää Arktisen neuvoston kahdeksan jäsenmaan kesken niin, että Venäjä olisi "ehdottomasti" mukana.
Muuten se menisi vastakkainasetteluksi."Näkee, että olet vaan eversti. Sillä koulutuksella ei ymmärrä, että ruotsinkielinen Suomen puolustusministeri Haglund ei vetele minkäänlaisia rajoja Pohjolan NATOon Pohjoismaiden neuvostossa. Ne rajanvedot tulevat Pentagonista ja NATOn päämajasta.
Ihan sinulle tiedoksi eversti että Venäjällä ja NATOlla on keskusteluyhteys yhteisessä elimessä, mutta siitä huolimatta USA ja NATO valmistavat itseään "suureen koitokseen" Venäjää vastaan.
Natsi-Saksa valmisteli itseään n. 10 vuotta Neuvostoliittoa vastaan. USA ja NATO tarvitsevat 30-40 vuotta. - Koroljov
Pohjolan NATOn rajat kirjoitti:
Näkee, että olet vaan eversti. Sillä koulutuksella ei ymmärrä, että ruotsinkielinen Suomen puolustusministeri Haglund ei vetele minkäänlaisia rajoja Pohjolan NATOon Pohjoismaiden neuvostossa. Ne rajanvedot tulevat Pentagonista ja NATOn päämajasta.
Ihan sinulle tiedoksi eversti että Venäjällä ja NATOlla on keskusteluyhteys yhteisessä elimessä, mutta siitä huolimatta USA ja NATO valmistavat itseään "suureen koitokseen" Venäjää vastaan.
Natsi-Saksa valmisteli itseään n. 10 vuotta Neuvostoliittoa vastaan. USA ja NATO tarvitsevat 30-40 vuotta."USA ja NATO tarvitsevat 30-40 vuotta."
Joita niillä ei ole, luojan kiitos.
- Älykääpiö pressa
Niinistö arvioi pahasti väärin, että Suomi pystyisi sotaan Venäjää vastaan arktisilla alueilla Pohjolan NATOssa.
Ollaan kohta siinä, että Niinistö ajaa meidät jamaan, että menetetään koko Pohjois-Suomi. - Tyhmää vihaa
Niinistö on taas väärään aikaan väärässä paikassa. Niinistö diilaa Suomea salasopimukdilla NATOn ja Pohjolan NATOon Venäjää vastaan juuri kun muu maailma ehdottaa Venäjän presidentti Putinille Nobelin rauhanpalkintoa.
- kokemus-k
"kun muu maailma ehdottaa Venäjän presidentti Putinille Nobelin rauhanpalkintoa."
Sinustako Putinin kannattajat Venäjällä ovat joku "muu maailma"?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288605055074.html - Koroljov
kokemus-k kirjoitti:
"kun muu maailma ehdottaa Venäjän presidentti Putinille Nobelin rauhanpalkintoa."
Sinustako Putinin kannattajat Venäjällä ovat joku "muu maailma"?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288605055074.html"Sinustako Putinin kannattajat Venäjällä ovat joku "muu maailma"?"
Putinilla on kannattajia kaikkialla maailmassa paitsi länsimaissa... Lännessä Putin on demonisoitu, mutta muualla häntä idolisoidaan yhtä vahvasti kuin kylmän sodan aikana ihannoitiin nk. kolmannen maailman kansallisten ja/tai sosialististen vapausliikkeiden johtajia. Putinissa henkilöityy ihmiskunnan enemmistön toivomus maailmanjärjestyksestä, joka ei ole Washington-Lontoo-Tel Aviv-akselin sanelema eikä perustu pakolla syötettyyn länsimaisuuteen.
- SuomiNATO ohimenevää
Iskanderien sijoitus Kalingradiin osoittaa, että Venäjä vielä uskoo, että Suomessa presidentti Niinistö ja hänen sekä kokoomuksen NATO-into on väliaikaista ja ohimenevää.
Muussa tapauksessa Venäjä olisi sijoittanut Iskandereja myös Pietarin ja rajamme tuntumaan. Nyt Kalingradin sijoituksella Venäjä torjuu etukäteen Wikileaksinkin paljastama USAn ja NATOn suunnitelman hyökätä Venäjälle Baltian maista ja Puolasta.
Tiedämme, että presidentti Niiistö on "salaa" vetänyt Suomen tuohon samaan suunnitelmaan mukaan, mutta toistaiseksi Venäjä ei ole siitä provosoitunut.- kokemus-k
"Iskanderien sijoitus Kalingradiin osoittaa, että Venäjä vielä uskoo, että Suomessa presidentti Niinistö ja hänen sekä kokoomuksen NATO-into on väliaikaista ja ohimenevää. "
Ei vaan että niillä ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa ja että Suomen politiikka ei ole Venäjälle mikään uhka nyt eikä tulevaisuudessa. - Koroljov
kokemus-k kirjoitti:
"Iskanderien sijoitus Kalingradiin osoittaa, että Venäjä vielä uskoo, että Suomessa presidentti Niinistö ja hänen sekä kokoomuksen NATO-into on väliaikaista ja ohimenevää. "
Ei vaan että niillä ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa ja että Suomen politiikka ei ole Venäjälle mikään uhka nyt eikä tulevaisuudessa.Totta kai Venäjän vihollisten kanssa Venäjän selän takana vehkeilevä ja yhteistyötä tekevä Suomi on Venäjän silmissä epäilyttävä ja jopa potentiaalinen uhka. Luottamus on koetteilla. On Suomen kiireellinen tehtävä palauttaa se ennalleen. Istuvalta presidentiltä sopisi odottaa aloitteita asiassa.
- Järkeä löydyttävä
Kokemus-k vetää taas suomalaisen ammattisotilaan oppia: leikkiä tyhmää, tietämätöntä, vähätellä eikä myönnä mitään niin kuin sotilaan käsikirja sanoo, ennen kuin on pakko.
Iskanderien sijoittaminen juuri ja nimenomaan Kalingradiin on Venäjän vastaveto USAn NATOlle rakentamaan ohjusjärjestelmään, jolla USA luuli ottavansa Venäjästä ja Venäjän ohjuspuolustuksesta yliotteen.
Se, että Iskaderit sijoitettiin nimenomaan Kalingradiin osoittaa, että Venäjä katkaisee USAn ja NATOn hyökkäysaikeet Venäjälle jo Baltiaan ja Puolaan.
Siinä Suomen presidentti Niinistö pannaan sitten valintatilanteeseen (vaikka hänen pitäisi tehdä se valinta jo nyt mutta kun ei tee), lähteekö tapattamaan Suomen sotilaat USAn ja NATOn hyökkäysjoukkoihin Venäjän vastaiseen sotaan vai pitääkö Suomen puolueettomana, sotilaallisesti sitoutumattomana ja ulkopuolisena USAn ja NATOn Venäjän sodasta. - Niinistö on seonnut
Presidentti Niinistö on lutsunut Suomeen USAn armeijan merijalkaväen sotilaita, jotka harjoituttavat Suomen jääkäreitä USAn armeijan käyttöön.
Presidentti Niinistö on luvannut USAlle, että Suomen sotilaat jäävät Afganistaniin USAn komentoon.
Toinen syy on sotavalmistelut Venäjää vastaan.- kokemus-k
"Presidentti Niinistö on lutsunut Suomeen USAn armeijan merijalkaväen sotilaita, jotka harjoituttavat Suomen jääkäreitä USAn armeijan käyttöön."
Neljä merijalkaväen sotilasta saa oppia suomalaisesta talviosaamisesta. Aivan samoin suomalaisia käy ulkomailla oppia saamassa. Vuosien aikana oppia on haettu myös lukuisia kertoja myös Venäjän suunnalta.
"Presidentti Niinistö on luvannut USAlle, että Suomen sotilaat jäävät Afganistaniin USAn komentoon."
Onpa sitten huiputtanut amerikkalisia ovalasti koska hänellä ei ole valtaa sellaista päättää.
"Toinen syy on sotavalmistelut Venäjää vastaan."
Vain kaltaisesi höyrypää voi tosissaan uskoa sotavalmisteluihin Venäjää vastaan. Sodan uhka Euroopassa on mitätön ja harvoin historian aikana ollut niin kaukainen asia kuin nyt. - Ridan Höyrypää
kokemus-k kirjoitti:
"Presidentti Niinistö on lutsunut Suomeen USAn armeijan merijalkaväen sotilaita, jotka harjoituttavat Suomen jääkäreitä USAn armeijan käyttöön."
Neljä merijalkaväen sotilasta saa oppia suomalaisesta talviosaamisesta. Aivan samoin suomalaisia käy ulkomailla oppia saamassa. Vuosien aikana oppia on haettu myös lukuisia kertoja myös Venäjän suunnalta.
"Presidentti Niinistö on luvannut USAlle, että Suomen sotilaat jäävät Afganistaniin USAn komentoon."
Onpa sitten huiputtanut amerikkalisia ovalasti koska hänellä ei ole valtaa sellaista päättää.
"Toinen syy on sotavalmistelut Venäjää vastaan."
Vain kaltaisesi höyrypää voi tosissaan uskoa sotavalmisteluihin Venäjää vastaan. Sodan uhka Euroopassa on mitätön ja harvoin historian aikana ollut niin kaukainen asia kuin nyt.Hei höyrypää ei kun siis Ridanpää. Sekä USAssa mm. ex-ministeri ja Venäjällä turvallisuusasiantuntijat esittävät, että USA on viemässä maailmaa sotaan hyökkäämällä Kiinaan ja Venäjälle.
- Niinistön talvisotaa
Tyhmähän sinä olet tai siiis upseeri vain. Jenkeillä on kovempi talvi meneillään kun meillä ja jos jenkit haluais talvioppia ne menis Nato-maa Kanadaan talvisotaa harjoittelemaan.
Jenkit on täällä tekemässä selvitystä, millä keinoin Suomen jääkärit voudaan liittää tukemaan USAn merijalkaväkeä ja Naton maajoukkoja. - Pitää kutinsa
Aloittajan kirjoitus on kirjoitettu n vuosi sitten ja se pitää kutinsa aina vaan enemmän.
Nyt presidentti Niinistön Venäjä-uhossa ja natottamisessa on tultu siihen vaiheeseen, että presidentti kylvää yleisesti Venäjä vihaa ja että Suomen ja Venäjän kauppasuhteet kärsivät siitä mm. investointeina, kiinteistökauppoina, maakauppoina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157