Hallitus täysin kyvytön........

EU.n vastustaja

Eu.n jäsenyyden aikana on Suomesta lähetnyt ulkomaille jo yli 60.000 teollista työpaikkaa. Ennen jäsenäänestystä peloteltiin kansalle, että jos ette äänestä kyllä,niin sitten työpaikat lähtevät maasta.Tässäkin asiassa on käynyt juuri päinvastoin. Työpaikat lähtivät ja byrokraatit jäivät.
Itä-ja Pohjois-Suomen alueilta on samaan aikaan valtion hallinnon työpaikkoja on siirretty pakkotoimin pääkaupunkiseudulle yli 10.000, vaikka ne olisi yhtä hyvin voitu jättää syrjäseutujen työpaikoiksi.
Lisäksi on perustettu uusia korkeapalkkaisia byrokratian ja tutkijan ( Vatt ) virkoja EU:n koneistoon, jotka eivät tuota kansantaloudelle yhtään mitään.
Suomella on edessään Kreikan kohtalo.
Tämä ei ole ollut pitkään aikaan mikään hyvinvointivaltio.Joka päivä yli 65v tekee itsemurhan. Nuoret ja keski-ikäiset voivat pahoin kun ei ole työtä ja siitä saatavaa toimeentuloa. Tämäkö on sitä hyvinvointia?
Vielä yksi vihreä maisteritohtorieukko vaatii lisää työttömiä Kreikasta ja Espanjasta Suomeen elätettäväksi.
Rahat katovat ihmeellisellä tavalla jonnekin vaikka esimerk.kiinteistöveroja on korotettu roimasta ja kuulemma vielä korotetaan entisestäänkin.
Kokoomus tukipuolueineen on vienyt Suomen perikatoon.Minä toivon vain pikaista maailmanloppua! Toivo on ollut ja mennyt.

10

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskomatonta,totta on

      Apatia valtaa alaa kansassamme ja sen jälkeen anarkia. Asia on todella vakava kansan yhtenäisyyden vuoksi.Päättäjien joukossa on myös paljon salaseura vapaamuurareihin kuuluvia, jopa korkeita kirkon miehiä piispoista lähtien.
      Erityisesti kokoomusministerit ovat lähes järjestään kolmanteen asteikkoon nousseista vapaamuurareita, joilta on mulkut huuhdeltu tervavedellä sitotumisen merkiksi.
      Tästä tuli äskettäin televisiosta ja muista tiedotusvälineistä faktatietoa Näin lapsellisia hiekkalaatikkoleikkejä on noilla korkeapalkkaislla virkamiehillä.

    • Hupaisaakin!

      Kokoomuksen kannatus johtuu siitä, ettei suuri osa nuorista jaksa seurata päätöksentekoa ja sen seurauksena menee halpaan äänestäessään "työntekijäpuoluetta".
      Mainostoimistot ansaitsevat hyvin kokoomuksen harhaanjohtavalla imagolla; erityisesti Kataisen hokemat paistavat läpi huvittavuudellaan. On helppoa havaita milloin uusi mantra on taas keksitty hoettavaksi hyväuskoisille kansalaisille.

      Median pitäisi ruotia pahimpia naurettavuuksia!

      Kokoomuksen arvot ovat Wahlrosin arvoja; hänellä on ollut kanttia astua foorumeille omana itsenään?

    • Seuraavissa eduskuntavaaleissa älkää äänestäkö hallituspuolueita, jos haluatte tämän menon jatkuvan. Suomen kansa kärsii ja hallituspuolueet lappaavat rahaa miljardi tolkulla välimeren maihin. Katainen vielä kehuu toimintaa, että me tienataan tällä !! Näköjään kokoomus, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät voivat rinnastaa kaikki rikkaitten ihmisten puolueeksi, jotka ottavat vai köyhiltä ja antavat rikkaille kaikilla kepulikonsteilla (alhainen pääomaverotus, ALV:n nosto yms.) SDP & Vasemmistoliitto vielä lupasi ennen vaaleja, ettei ALV:tä nosteta. Mitä he sitten tekivät ? Valehtelivat äänestäjilleen päin naamaa !! Kannattaa muistaa tämä seuraavan kerran äänestyskopissa !!!

    • topi torvinen

      Minä ainakin muistan.En äänestä vallassa olevia. Luulevat olevansa kukkona tunkiolla. Vaihtakaa ihmiset puoluetta ja päättäjiä.
      Itse äänestän Itsenäisyyspuoluetta seuraavissa vaaleissa.

      • Ero EU:sta

        Asiat eivät ratkea ennenkuin pääsemme eroon EU:sta. 80% laeista ja säädöksistä tulee jo sieltä. Ei eliitti mahda mitään, jos kansa haluaa erota.


    • katse Ruotsiin

      Ilmainen hyvä neuvo hallitukselle ja varsinkin kokoomukselle.
      Tehkää kaikki talouspoliittiset päätökset samalla tavalla kuin Ruotsi tekee.
      Matkikaa surutta. Ne ovat valmiiksi mietitty ja aina oikein.
      Suomi on euroon liittymisen jälkeen astunut velkasuohon jonka Ruotsi on välttänyt.

    • Kansan ääni

      Itä-ja Pohjois-Suomen selkeä autioittamien on nykyisellä hallituksella suurin tavoite, ruotsalaisen kansanpuolueen tuella.
      Muut hallituksesaa olevat puolueet vain myötäilevät tämän onnettoman hallituksen huonoja päätöksiä. Sitä kun ministeriaitiossa on hienoa olla.
      Muistakaa että elämää on muuallakin kuin vain kehäkolmosen siäspuolella ja olemme saman maan kansalaisia.

      • jhghjjh

        Erotetaan eliitin osa Suomesta ja muut eroavat EU:sta.


    • Lapin jätkis

      Kyllä tuo polittiikka suorastaan kyrpii.

    • EU.n vastustaja

      Jälleen kerran arviot pettivät. Olli Rehn taas kerran valehteli. Eurooppa pysyy lamassa vielä monta vuotta. Tyttömyys lisääntyy rajusti ja kun rahat loppuvat, niin rähinä alkaa. EU hajoaa -huraa !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4790
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1111
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1055
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      942
    Aihe