Minkälaisen toivot kuolemanjälkeisen elämän olevan?

itse toivon etä kuoleman jälkeen saa kostaa kokemansa vääryydet

Kuoleman jälkeen ei ole mitään..Lakkaat olemasta.

Oletan että olo tulee olemaan yhtä levollista, kuin ne miljardit vuodet ennen syntymääni.

Rupesin tänään miettimään, että onko Taivaaseen pakko mennä? Minulla on sydämessäni paljon ahdistusta, enkä usko sen helpottavan edes kuolemassa. En myöskään tiedä voivatko kaikki läheiseni päästä Taivaaseen ja heitähän olisi tietysti kova ikävä. Haluaisin että kun kuolema tulee, kaikki loppuisi. Tässä on ihan tarpeeksi.

Älä huoli kuolema päättää kaiken =)

Tuhkana mereen ilman tietoisuutta. Mikä autuus!

Tämä on ihana kysymys! Kukaanhan meistä ei varsinaisesti voi tietää, mitä ja millaista kuoleman jälkeen on. Kaikki on vain aavistusten ja kielikuvien ja mielikuvien varassa. Raamatussakaan ei puhuta kovin selväsanaisesti siitä, millaista taivaassa lopulta on.

Minua ovat puhutelleet ja koskettaneet Pia Perkiön ajatukset kuolemanjälkeisestä. Tämä on ehkä kaunein taivaskuva, mihin olen törmännyt:

"Polun päässä odottaa auringon kultaama metsä,
kaikelta pahalta suojattu maja.
Jo kynnyksellä tulvahtaa sieluun rauha
lempeä tuuli pyyhkii pisarat
kasvoilta, sydämestä kipeät sanat."

Ja

"Hän, joka tietää,
on jo vastassa,
kietoo tulijan valon viittaan
ja sanoo: Täällä kaikki on toisin,
eheää, särkymätöntä, uutta."

Emilia (toimittaja)

Musta tulee isona puu. Pihlaja, toivon mukaan.

Mitä tuota toivomaan , parempaa se on kuin parahin tove voi ollakaan.
Toisaalta toiveemme toteutuvat ja ylittyvätkin .
"Ei ole mitään" D ( mikä autuas tietämättömyys, sitä ei ole olemassa)

Uskovat kun uskoo tähän "sieluun" mikä lie sekin on...Mutta kysy uskova itseltäsi tämä: Onko sinussa tosiaan joku sielu, joka on irrallaan biologisesta aivoista? Eikö aivot ole se kokonaisuus, jossa on ajatuksemme? Miten voit uskoa, että selviät kuolemasta? se on järjetöntä ja hulluakin kuvitella itsensä niin tärkeäksi, että uhmaa luonnonlakeja..

Onko sinussa tosiaan joku sielu, joka on irrallaan biologisesta aivoista

Kyllä on. On tietoisuus joka käyttää aivoja ja sen kautta kehoa kunnes keho täyttää tehtävänsä. Mikä se kenelläkin on.Henkilökohtaiset kokemukseni on tuottanut minulle tällaisen vakaumuksen.
"Selviän" kuolemasta koska selvisin myös syntymästä. Siis syntymä ei ole sen ihmellisempi kuin kuolema hengen eli tietoisuuden kannalta. Onpahan vain yksi tapahtuma, kokemus ikuisuuden kannalta. Ikuisuus on aina koska se on ikuisuus.

Tämän ei ole tarkoitus riistää sinulta (keltään) mitään. Kirjoittelenpahan vain kun huomasin kysymyksen. Monasti olen huomannut että minulle tapahtu siten kuin uskon tapahtuvan. Siksipä on mainiota uskoa tällätavoin koska haluan että näin tapahtuu. On minusta paljon hauskempaa näin kuin uskoa lopulliseen olemattomuuteen. Siis kaikki tämä vain omaksi ilokseni.

Jos olen väärässä sekään ei ole minulta pois olenpahan vain itekseni ollut hiukan "onnellinen"

"iankaikkinen elämä" on ajatuksenakin kauhistus, tämä oikea elämä on sellaista, että muutosta tapahtuu koko ajan joka päivä

Kun kerran, jos Luoja suo, astun pyhien saatossa luomattomaan valoon, toivoisin saavani keskustella teologiasta kirkon suurten ajattelijoiden kanssa.

Näihin kuuluvat ainakin suuret opettajat, pyhät Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos – sekä totta kai suurimmat kaikista: pyhät Augustinus ja Tuomas Akvinolainen.

Paras vaihtoehto olisi jälleensyntymä mutta valitettavasti toiveajattelu ei tee totta.

Hei kaikki,
mielenkiintoista keskustelua!

Minun käsitykseni mukaan aivotoimintaamme voidaan mitata, koska se on olemukseltaan sähköä. Ei se enää ole kovin kaukana siitä, että sielu olisi jotain konkreettista, vaikkemme voikaan sitä nykytieteen keinoin mitata.

Minulle on tärkeää usko ruumiin ylösnousemukseen. Että taivaassa ei leijuta löllytä sieluina tuulessa, vaan se on jotenkin konkreettinen, fyysinen olomuoto.

Sinikka-pappi

Sinikka, oikessa elämässä ruumiiseen kuuluu aineenvaihdunta ja sen myötä jatkuva muuttuminen. "Iankaikkisuudessa" löllyttäisiin muuttumattoman fyysisena oliona jolla ei ole sukupuolta, ei seksiä ei jälkeläiiä ja lapsenlapsia, ei erityisiä ystäviä vaan kaikki olis tasaisen kivoja taivashenkiruumiita... Ei kiitos!

Kannattaa keskittyä tähän elämään syntymän ja kuoleman välllä. Sitä kautta muistosi ja tekosi voivatkin elää jopa enemmän kuin uskoisikaan, kumulatiivisesti heijastuen...

Hei humanisti-vapari,
vaikka Jeesus sanookin ettei taivaassa mennä mieheksi ja naiseksi, uskon silti vakaasti että sukupuoli on meissä taivaassakin. Että vaikken osaa ihan kertoa, millaiseen taivaaseen ja ylösnousemusruumiiseen uskon, niin en ainakaan tuollaiseen kuin sinä kuvailet. :)

Olen aina ajatellut, että taivaassa on kivempaa kuin ikinä pystyy kuvittelemaan. Ei se voi olla tasaista mössöä, vaan jotain todellista, syvää, hyvää iloa ja onnea.

Sinikka-pappi

"Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "

Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.

Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa"; ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni." Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden, niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. "

sapatinlepo = sabbatismos
Vain yhden kerran esiintyvä sana, yhtä kertakaikkista lepoa tarkoittava iäisyys päivä. Meidän jotka uskoon tulimme ei tarvitse enää kokea yhtään maanantaita, särkyä, itkua - tässä synnin tähden kirotussa maassa.

Tämä Aleksis Kiven runo on ollut minulle lapsesta asti "laulu taivaasta".

KAUKAMETSÄ

Alas kalliolta lapsi riensi,
äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla:
nähnyt olen taivaan maan.

"Mitä haastelet, mun pienoiseni,
mitä taivaan kaukamaast'?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain."

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
katsahdellen koilliseen,
siellä näin mä nummen sinertävän,
honkametsän kaukasen.

Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,
armas päivä paistoi siell',
ylös kunnaan kiirehelle juoksi
kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
kyynel juoksi poskellein,
enkä ymmärtänyt miksi itkin,
mutta näinhän taivaan maan.

"Ei, mun lapsein; sineydes ylhääl
taivaan korkee sali on,
siellä lamput, kultakruunut loistaa,
siell' on istuin Jumalan."

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall'
kaukametsä haamottaa,
siellä ompi onnellisten mailma,
siellä autuitten maa.

Ei mitään toivoa.

Ei siis ole mitään toivoa siitä että olisi kuolemanjälkeistä elämää.

"Jumalattoman ihmisen kuollessa hukkuu hänen toivonsa, ja vääräin odotus hukkuu. Vanhurskas pelastetaan hädästä, ja jumalaton joutuu hänen sijaansa. "

Ensin tulee tietenkin ajatus kaikkien ikuisesta ilosta.
Mutta tarkemmin ajatellen se ei tunnu mahdolliselta, eikä tarpeelliseltakaan.
Jää jäljelle realistisin eli olemattomuus.

"Itse toivoisin, että näkisin vielä kerran sitten kaikki kuolleet ystäväni, viettäisin vähän aikaa heidän kanssaan ja sitten vaipuisi ikuiseen tietämättömyyteen"

Minä toivoisin että saisin käydä koulua uudelleen siten ettei tarvitse pelätä muita ihmisiä. En toivoisi sosiaalisia suhteita vaan ainoastaan rauhallisen opiskeluympäristön jossa saa keskittyä opiskeluun sen sijaan että pitäisi keskittyä muihin ihmisiin, heidän kiusantekoon tai siihen onko itsessä jotain vikaa mikä pitää korjata sen vuoksi että muut ihmiset eivät hyväksy itseä sellaisena kun on. Seuraavassa elämässä saisin kenties rauhassa keskittyä tieteen kehitykseen eikä minun tarvitsisi selitellä ja perustella ihmisille asioita saadakseni yhteiskunnassa sellaisen aseman missä pääsisin opiskelemaan tieteitä ja kehittämään tiedettä.

Ateistina en usko kuolemanjälkeiseen elämään mutta jos nyt
fantasioidaan minkälaisesta sellaisesta pitäisin...

Tykkäisin jos saisin henkiolentona lennellä ympäriinsä.
Ensiksi voisin kierrellä maapallolla vakoilemassa ihmisiä,
sitten suuntaisiin muualle aurinkokuntaan, Marsiin ensimmäisenä
ja sitten katselemaan minkämoista elämää sitä mahtaisi löytyä
muista tähdistöistä.

Jos vielä lisää fantasioidaan ja kuvitellaan, että aika menettäisi merkityksensä
ja saisin hallittua missä ajassa liikun, niin muinaisia sivilisaatioita olisi kiva käydä katselemassa.