Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Heikkisen esikoinen, Nuorgamin Alkon tuho ja muutama erätarina, jätti mieleeni odotuksen. Jätkällä oli ihan oma tapa pistää lipan alta niin etelän veteliä kuin heinäkenkiä. Uskottavuuden rajoja rikkovia eräjuttuja tyyliin joutsenpaistia Lauttasaaressa.

Terveiset Kutturasta hyppää pitkän proosan puolelle, mutta tyyli säilyy. Makuasia hutkaiseeko nimikkeen veijaritarina, satiiri vai scifin alalaji. Lähtökohta on synkkä. Pohjois-Suomi haluaa vapautua Etelän riistosta ja julistautuu itsenäiseksi. Täsmäisku energiaverkon solmukohtaan pimentää puoli maata ja saa aikaan uskottavuutta kapinajoukon taistelutahdosta ja -kyvystä.

Heikkinen kuljettaa tarinaa muutaman keskushahmon näkemänä. Pohjoisen iskujoukkoja, skiidokamikazeja johtaa Oula, pettynyt yrittäjä ja katkera poromies joka rakentaa samalla myyttiä itsestään. Ykkösavustajana hänellä on varsinainen hiippari, Nuorganin gangsta Morottaja, joka samaistuu Ice Cubeen ja länsirannikon räppiin.

Etelän sekava perääntymistaistelu nähdään kersantti Purolan kokemana. Purola on maisteri, joka työkseen suunnittelee opintojen organisoimista Yliopistolla. Eräänlainen miniKlinge. Täysin ulkona reaalimaailmasta ja hakee johtamisoppinsa Tuntemattoman elokuvaversioista. Mitä Koskela-Tuorila nyt tekisi?

Välillä rintamalinjat ylittää journalisti Aino Riski, nykyisen työelämän perushahmo, tarvittaessa töihin kutsuttava free. Aino tekee kaikkensa päästäkseen Oulan lähituntumaan jutuntekoon, ja onnistuukin.

Heikkinen heittää peliin huumorin varjolla synkkää asiaa. Maaseudun autioituminen, palvelujen häipyminen, maahanmuuton vaikeus, uusavuttomuus, maasta häipyvät vastuuttomat päättäjät. Ryhmädynamiikan perushahmot liikkuvat kuvassa mukana, vaihtaen vain hieman ilmiasua sitten Tuntemattoman päivien. Suunsoitto muuttuu blogin päivitykseksi, korppuvarkaudet iPodeiksi.

Kukako voitti`? Enpä kerro. Rohkenen suositella. Sotakirjaksi harvinaisen hauska.